KESKELTÄ SUOMEA MAAILMANKANSALAISEKSI - YLÄKOULUN KOTIKANSAINVÄLINEN MONIALAINEN OPPIMISKOKONAISUUS (sopii myös alakouluun)
Ryhmään kuuluvat: Merja, Anne, Joni, Niina, Merja/ 21.9.2023 Paula, Tanja, Laura, Anne
Kotikansainvälisyys - Maailma Jyväskylässä (soveltuu myös alakouluihin!)
Tavoitteet:
Vinkkejä:
Esimerkki monototeutuksesta: Kotikansainvälisyys koulussamme
luokkataso: 7-9 lk
tuntimäärä: 4-6 h
Tavoite: Tietoisuuden lisääminen kotikansainvälisyydestä
Toteutus:
- voidaan keskittyä kartoittamaan oman koulun eri kulttuuriryhmiä tai laajentaa koulun lähiympäristöön ja oppilaiden vapaa-ajan piiriin.
- voidaan toteuttaa joko luokanvalvojan + toisen aikuisen kanssa tai lukujärjestyksen mukaisesti.
- tuotos:
2. vaihe : Oppilaat haastattelevat/ keräävät tietoa ja valmistavat tuotoksen
3. vaihe : Valmiin työn esittäminen toiselle ryhmälle - esimerkiksi pienemmille oppilaille tai pienempien ryhmien kesken, mukaan voi liittää myös Kahootin
4. vaihe : Dokumentointi sähköiseen muotoon koulun kotisivulle
Linkkejä oheismateriaaliin:
Jyväskylä väestötietoja
Väestö kieliryhmittäin
Kotikansainvälisyys - Maailma Jyväskylässä (soveltuu myös alakouluihin!)
Tavoitteet:
- Tietoisuuden kasvattaminen lähiympäristön kotikansainvälisyydestä.
- Monimuotoisuuden edistäminen.
- Monikulttuurisuus ja erilaisuus voimavaroina kouluissa.
- Rauhan ja vuorovaikutuksen edistäminen.
- isommat oppilaat suunnittelevat asiaan liittyviä työpajoja, toimintapisteitä nuoremmille oppilaille, esim 8./9. luokat alakoululaisille
- 9. luokkien monoprojektien hyvä ajankohta voisi olla toukokuun viimeiset viikot
- koulussa puhuttavien äidinkielien esittely luokissa tai päivänavauksessa - mm. Vary-oppilaat
- kielikuukaudet: joka kuukausi esitellään yksi kieli (esim. julisteita, portaissa sanoja ja lausumisohjeita, esinenäyttely, Kahooteja, aamunavauksia eri kulttuureista, tervehdysfraasit tietyllä kielellä) - Euroopan kielten päivän huomioiminen (26.9.)
- valmistetaan etnisiä ruokia kotitalousluokassa - oppilaiden vanhempia konsultoimaan ja vetämään- kokemusasiantuntijoiden vierailut - millaista oli sopeutuminen Suomeen, mitkä asiat yllättivät Suomessa, minun tarinani Suomesta, pohdittavaksi esim. kuka on tarpeeksi suomalainen -> tästä voi kehitttää esim. ruokamessutapahtuman
- ThingLinkiin maailmankartta, johon oppilaat tuottavat eri maiden kulttuuriin liittyviä tuotoksia
- oman koulun entisten (maahanmuuttaja)oppilaiden vierailut - vierailut maahanmuuttajakoulutusryhmiin tai kotouttamiskoulutuksiin, esim Gradia, Kristillinen koulu, Erasmus-kouluvierailut, KiMo- ja KV-maisteriopiskelijoiden yhteistyö
- monoillaanko koko luokan voimin vai pienemmissä ryhmissä
- koko päivän toiminnan voi korvata siten että varataan työskentelyyn useamman päivän aikana pari oppituntia
- aihepiiristä voi myös rakentaa L-valinnaisen, jossa suunnitellaan toteutusta
Vinkkejä:
- YouTube-videot Maailman suurin oppitunti (Unicef) - 3-osainen
- yhteistyö esim. Rauhankasvatusinstituutin (koulutusta opettajille, ei kouluvierailuja) sekä Planin ja Taksvärkin (vieraita kouluun) kanssa
- Virtuaalisesti halki Euroopan-sivusto https://www.ouka.fi/oulu/virtuaalisesti
- oman äidinkielen opettajat kouluissa
- lähialueen kansainvälisyys huomioiden, esim. haastatteluin (Gloria, Fida, SPR, yliopisto, Martat, Avartti, Taksvärkki)
- katso myös alakoulumonotyöryhmän linkit alta
- paljon vinkkejä ja linkkejä aiheesta OPH:n julkaisusta https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/oph_kotikansainvalisyys_5.pdf
Esimerkki monototeutuksesta: Kotikansainvälisyys koulussamme
luokkataso: 7-9 lk
tuntimäärä: 4-6 h
Tavoite: Tietoisuuden lisääminen kotikansainvälisyydestä
Toteutus:
- voidaan keskittyä kartoittamaan oman koulun eri kulttuuriryhmiä tai laajentaa koulun lähiympäristöön ja oppilaiden vapaa-ajan piiriin.
- voidaan toteuttaa joko luokanvalvojan + toisen aikuisen kanssa tai lukujärjestyksen mukaisesti.
- tuotos:
- ryhmien tuotokset voidaan koota esim. Google Sites alustalle, Prezi, haastattelu
- musiikkia, kielen opettamista, ruokakulttuuria, juhlat, käytöstavat, koulumaailma, maan historia, nuorten elämä, eroavaisuudet kulttuurien välillä, millaiset asiat helpottavat/vaikeuttavat sopeutumista, miksi on muutettu/mistä on muutettu/kielijakaumat (tilastotutkimus), luonto
- kokonaisuus näkyviin koulun kotisivulle, joka on avoin kaikille
- muistetaan pitää mielessä eettiset ja juridiset näkökulmat, keskitytään kulttuuriin ei niinkään henkilöihin
2. vaihe : Oppilaat haastattelevat/ keräävät tietoa ja valmistavat tuotoksen
3. vaihe : Valmiin työn esittäminen toiselle ryhmälle - esimerkiksi pienemmille oppilaille tai pienempien ryhmien kesken, mukaan voi liittää myös Kahootin
4. vaihe : Dokumentointi sähköiseen muotoon koulun kotisivulle
Linkkejä oheismateriaaliin:
Jyväskylä väestötietoja
Väestö kieliryhmittäin