Sairaalakoulu
Tervetuloa kouluun!
Kukkulan koulu on sairaalakoulu ja yksi Jyväskylän kaupungin kouluista. Koulun palveluita tarjotaan Keski-Suomen hyvinvointialueella. Kukkulan koulussa järjestetään pedagogista kuntoutusta sekä ohjataan ja konsultoidaan koulunkäyntiin liittyvissä kysymyksissä.
Kukkulan sairaalakoulu on yksi pienimmistä Jyväskylän kaupungin kouluista. Koulussamme on oppilaita yläkoulussa kolmessa luokassa ja alakoulussa kahdessa luokassa. Kaikissa luokissa on enimmillään kahdeksan oppilasta. Kukkulassa käydään koulua yleensä yksi lukukausi tai noin puoli vuotta koulunkäynnin alkaessa kesken lukuvuoden. Kaikki Kukkulan koulun oppilaat saavat oppilaskohtaisia tukitoimia ja jokaiselle tehdään oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma. Lisäksi Kukkulan koulussa opetetaan sairaalan osastoilla olevia peruskouluikäisiä oppilaita sekä tarjotaan tukea Keski-Suomen hyvinvointialueen koulujen oppilaille ja opettajille.
Sairaalaopetus on perusopetuslakiin perustuvaa toimintaa. Hoidosta vastaavan sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään myös muulle erikoissairaanhoidossa olevalle oppivelvolliselle oppilaalle opetusta ja tukea siinä määrin kuin se hänen terveytensä, pedagogiset erityistarpeensa ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet huomioon ottaen on perusteltua, jos opetuksen järjestäminen muutoin ei ole tämän tai muun lain mukaisista tukitoimista huolimatta oppilaan edun mukaista. (PoL 4 a §)
Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. (PoL 3 §, 2 mom)
Tervetuloa kouluun, Kukkulan koulun lukuvuosi alkaa 12.8.2026.
Liitteet:
Kukkulan koulun konsultaatiotiedote lukuvuosi 2026-2027
Esiopetus sekä luokat 1.-5.:
- Marja Niemelä / 050 529 8095 (ma-ke)
Esiopetus sekä luokat 1.-5.:
- Mari Kuopio / 050 513 5221
Luokat 6.-7.:
- Meri Lappalainen / 040 6624336
Luokat 8.-9.:
- Mervi Kultalahti / 050 302 2967
Konsultoiva koulunkäynninohjaaja ja Avekki-kouluttaja esiopetus sekä luokat 1.-9.lk:
- Ville-Veikko Liekkinen / 050 435 8656
- Maanantaisin klo 13.00 - 14.00
- Muuna aikana sovi soittoajasta sähköpostitse
Konsultaation ennakkotietolomake:
Konsultaation ennakkotietolomake lv 26-27.docx
Sairaalaopetuksen konsultaation esite perusopetukseen:
Kukkulan konsultaation esite lv 26-27.pdf
Sairaalaopetuksen konsultaation esite esiopetukseen:
Kukkulan konsultaation esite lv 26-27 esiopetukseen.pdf
Konsultoiva opiskeluhuolto:
- Psykologi / 050 3034988 / konsultaatio koko hyvinvointialueella