Kangasvuoren päiväkotikoulu

Ajankohtaista



Varhaisen tuen perheohjaus

Perheohjaus on perheille maksuton peruspalvelu ja perustuu sosiaalihuoltolakiin. Tarjoamme perheille tukea vanhemmuuden eri haasteisiin, mm. lasten kasvatustilanteisiin, perheiden vuorovaikutuspulmiin ja pelisääntöjen muodostamiseen, parisuhteen pulmiin sekä yllättäviin elämäntilanteisiin. Yhdessä perheen kanssa keskustellen etsimme uusia ratkaisuja, jotta perheen voimavarat kasvavat. Työskentelemme sekä perheen aikuisten että lasten kanssa. Perheohjaus on vapaaehtoista ja perheet voivat hakeutua palveluun soittamalla palveluohjaukseemme, tai jokin taho voi perheen luvalla olla yhteydessä palveluohjaukseen. Palvelu on matalan kynnyksen ennaltaehkäisevä palvelu: ongelmien ei tarvitse kasaantua tai olla suuria, jotta voi saada perheohjausta. Mitä aiemmin kun jokin asia vanhemmuudessa, lasten kasvatuksessa tai parisuhteessa mietityttää, sen parempi on aloittaa työskentely! Työskentelyn kesto määritellään aina yhdessä perheen kanssa tarpeen mukaan: joskus tapaamisia on yksi, joskus neljä, välillä reilusti yli 10. Työskentelemme pääasiassa virka-aikana perheiden kotona, mutta tapaamisia voidaan järjestää myös toimistollamme Ylistönmäellä tai esim. kouluilla. Teemme mielellämme yhteistyötä perheen verkostojen kanssa.

Liitteet:

Varhaisen tuen palvelut

Tapahtumakalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 31

29 July 2024 Thursday
30 July 2024 Thursday
31 July 2024 Thursday
1 August 2024 Thursday
2 August 2024 Thursday
3 August 2024 Thursday
4 August 2024 Thursday

Viikko 32

5 August 2024 Thursday
6 August 2024 Thursday
7 August 2024 Thursday
8 August 2024 Thursday
9 August 2024 Thursday
10 August 2024 Thursday
11 August 2024 Thursday

Viikko 33

12 August 2024 Thursday
13 August 2024 Thursday
14 August 2024 Thursday
15 August 2024 Thursday
16 August 2024 Thursday
17 August 2024 Thursday
18 August 2024 Thursday

Viikko 34

19 August 2024 Thursday
20 August 2024 Thursday
21 August 2024 Thursday
22 August 2024 Thursday
23 August 2024 Thursday
24 August 2024 Thursday
25 August 2024 Thursday

Viikko 35

26 August 2024 Thursday
27 August 2024 Thursday
28 August 2024 Thursday
29 August 2024 Thursday
30 August 2024 Thursday
31 August 2024 Thursday
1 September 2024 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä