Jyväskylän vanhempainfoorumi ry

Kalenteri

Lisää tapahtumia: heinäkuu 2019 elokuu 2019

Seuraavat tapahtumat

Ohjausryhmä lasten ja nuorten hyvinvointityön turvaamiseksi

Lapsen kehittyminen on elävä ihme. Tämän ihmeen äärellä olemme agentteina ja sen hyvän kasvun mahdollisuuksista haluamme huolehtia. Luonnollista onnistumista voimme turvata kannattelemalla ja vahvistamalla. Kuinka sen teemme ekologista ja kestävää kehitystä tukevalla tavalla?

Yhdessä liikkuen epulle - yhteisöllistä toimintakulttuuria rakentamassa

Yhdessä liikkuen epulle -pilotti on käynnistynyt kuudella koululla Jyväskylässä syksyllä 2018 yhteistyössä Liikkuvan koulun kanssa. Haluamme auttaa kouluja rakentamaan yhteisöllistä toimintakulttuuria heti ensimmäisestä luokasta alkaen ja jatkuen luonnollisesti koko koulutaipaleen. Jo pelkkä toiminnallinen yhdessäolo lasten ja perheiden sekä kouluhenkilöstön kesken tuo mukanaan monia hyvinvointia tukevia asioita. Koulu kaikkine termeineen ja tapoineen tulee tutuksi niin lapsille kuin vanhemmillekin ja silloin koululle on mukavaa ja turvallista molempien tulla. Myös perheet tulevat tutuiksi opettajille ja muulle kouluhenkilöstölle, ja yhteistyötä on helpompi tehdä jatkossa. Kouluhenkilöstölle on luonnollisesti luotava mahdollisuus tällaisen yhteisöllisemmän toimintakulttuurin toteuttamiseen riittävällä resurssoinnilla (mm. palkkauskysymykset jne.) ja siinä me vanhemmat haluamme myös olla tukena.

Toimitaan ja tehdään yhdessä lapsillemme hyvinvointia kouluarkeen mm. näillä keinoin:
  • tutustutaan toiminnallisin keinoin toisiimme heti alussa
  • koulu ja JVF/koulun oma vanhempainyhdistys perehdyttää perheet kouluarkeen ja kodin ja koulunyhteistyöhön
  • sovitaan yhteisöllisen toimintakulttuurin pelisäännöt ja kehitetään/arvioidaan niitä säännöllisesti
  • vuoden mittaan puuhataan yhdessä monenlaista, esim. kerran viikossa koulun liikuntasalissa, retkillä jne.
  • apuna mm. Lapset puheeksi -menetelmä, Neuvokas perhe -menetelmä, Koulu alkaa - tervetuloa! sekä Tervetuloa yläkouluun -oppaat.
Lapset puheeksi -menetelmä:
Neuvokas perhe -menetelmä: https://neuvokasperhe.fi/sites/default/files/Vanhempainilta-paketti%202016.pdf
Koulu alkaa - tervetuloa!: https://vanhempainliitto.fi/wp-content/uploads/2018/08/Koulu-alkaa-tervetuloa.pdf
Tervetuloa yläkouluun: https://vanhempainliitto.fi/wp-content/uploads/2018/08/Ylakouluopas_2018.pdf