Virtuaalisesti halki Euroopan 11-18-vuotiaille
Virtuaalimatkoja Euroopan maihin
Virtuaalisesti halki Euroopan on Opetushallituksen rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tarjota virtuaalimatkoja Euroopan maihin. Matkat on suunniteltu erityisesti eri Euroopan maiden kieliä opiskeleville 11-18 vuotiaille nuorille. Matkan voi toteuttaa niin luokkahuoneessa kuin kotona, yksin tai yhdessä. Virtuaalimatkoilla opiskelijat vierailevat nähtävyyksissä, tutustuvat maiden kulttuuriin sekä käyttävät opiskelemaansa kieltä erilaisissa tilanteissa.
Matkat eivät kuitenkaan ole turistimatkoja, vaan matkoilla suoritetaan tehtäviä ja ratkotaan arvoituksia. Ne sopivat erinomaisesti myös monialaisiksi oppimiskokonaisuuksiksi yhdistellen esimerkiksi kieliä, historiaa, maantietoa ja kuvataidetta. Yksi matka voi kestää kokonaisuudessaan useita tunteja, mutta matkoja voi tehdä myös osittain. Niitä voi jatkaa pienemmissä osissa pitemmällä aikavälillä. Arvoituksen ratkaisemiseksi matka on kuitenkin suoritettava kokonaan.