Kielet ja kulttuurit
Kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen kuvakortit
DivED-hankkeessa kehitetyt kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen kuvakortit on tarkoitettu opettajille ja oppijoille oppimisen ja opetuksen avuksi ja iloksi. Jokaisessa kortissa on yhdessä ryhmän kanssa suoritettava tehtävä, jota myös tarvittaessa pystyy soveltamaan omalle ryhmälle sopivaksi. Kortit on tehty peruskoulun luokkia ajatellen, mutta mikään ei estä muitakin kouluasteita tai ryhmiä ottamasta kortteja käyttöönsä.
ActLib - lasten ja nuorten monikielisyyteen kasvu ja sen vahvistaminen
Kansainvälinen äidinkielen päivä 21.2. - Rauhankasvatusinstituutti
Teemapäivänä juhlistetaan kielellistä monimuotoisuutta ja monikielistä opetusta sekä muistutetaan äidinkielen tärkeästä roolista opetuksessa.
Pohjolan päivä 23.3. - På språgreise i Norden - Pohjola-Norden
FM ja kielten opettaja Niklas Ollila kertoo kiinnostavasti ja mukaansatempaavasti Pohjoismaista ja antaa näytteitä eri pohjoismaisista kielistä. Videot ovat noin 20 minuuttia pitkiä ja toimivat hyvin Pohjolaan liittyvän oppitunnin tai teemakokonaisuuden pohjustuksena.
Eurooppa-päivä 9.5.
Oppia ja hupia
Oppisoppi sisältää koululaisille ja nuorille pelejä, kilpailuja, tehtäviä ja muita aineistoja, joista saa helposti tietoa EU:sta. Niitä voi käyttää niin oppitunneilla kuin vapaa-aikanakin. Sivustolla kerrotaan myös opiskelusta ja vapaaehtoistyöstä ulkomailla.
Opetusaineistoa ja verkostoja
Oppisoppi tarjoaa opettajille EU-aiheista aineistoa, joka soveltuu eri ikäryhmien opetukseen. Sivustolla kerrotaan myös mahdollisuuksista verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden EU-maiden koulujen ja opettajien kanssa.
Kaikilla EU-kielillä
Oppisoppi-sivusto on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä.

Kansainvälinen kulttuurisen moninaisuuden päivä 21.5. - Rauhankasvatusinstituutti
YK on julistanut 21.5. kansainväliseksi kulttuurisen moninaisuuden tai monimuotoisuuden päiväksi, jonka tarkoituksena on vuosittain muistuttaa ja edistää moninaisuuden arvostusta ympäri maailmaa sekä vahvistaa kulttuurisen moninaisuuden säilymistä.
Kansainvälinen lukutaitopäivä 8.9. - Rauhankasvatusinstituutti
Euroopan kielten päivä 26.9. - Euroopan neuvosto
Juhli kanssamme Euroopan kielten päivää!
Kielikampuksen Euroopan kielten päivän KAHOOT 5.-9. luokkalaisille
Jyväskylän yliopiston Kielikampus on luonut vuoden 2021 Euroopan kielten päivän kunniaksi kaksi Kahoot-visaa, jotka käsittelevät Euroopan monia kieliä.
Kielikampuksen Euroopan kielten päivän KAHOOT 5.-9. luokkalaisille - ohjeet ja vastausten selitykset
Kielten matkassa maailmalle -pdf
Kielistä on paljon iloa. Kun osaat kieliä, voit tutustua uusiin kulttuureihin, matkustaa helpommin ulkomailla ja saada uusia ystäviä ja monenlaisia uusia mahdollisuuksia. Tämä esite sisältää pieniä käytännön esimerkkejä EU:n 24 virallisesta kielestä. Se soveltuu kaikenikäisille, jotka ovat kiinnostuneita vieraista kielistä ja niiden opiskelusta.