Iltalypsy-blogi
Fiksulla nuukailulla parempi tulevaisuus
Laura Honkasalon kirjoittama tietokirja "Nuukaillen" (Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman, 2016) oli todella mukava lukukokemus. Se oli tietokirjaksi erittäin helppolukuinen. En ole aikaisemmin lukenut paljon kirjoja, mutta koska kirjan tyyli oli todella vapaa, opin asioita yllättävän hyvin ja helposti. Honkasalon kirjoitustyyli oli mielestäni kiva. Tuntui kuin Honkasalo olisi kirjoittanut kirjan tunteella ja lämmöllä, koska se sisälsi paljon asioita menneisyydestä. Kun hän kuvaili perhettään, hänen sanoistaan huokui rakkautta ja muita hyviä tunteita. Lukeminen oli erittäin miellyttävää, ja hetkittäin tuntui siltä, kuin olisi kuunnellut omaa mummoa. Kun Honkasalo välillä puhui vakavammin, niin sen myös halusi ottaa vakavasti. Mietin niitä asioita vähän syvällisemmin ja yritin oppia niistä jotain.
Kirjassa oli paljon uusia asioita, joita ei tullut aikaisemmin edes mietittyä. Kirjassa oli useita mainintoja tavoista, jolla saada luonnosta ruokaa pöytään, eikä aina tarvitse ostaa kaupasta raaka-aineita. Honkasalo oli jäänyt yksinhuoltajaksi, minkä takia hänellä oli rahat tiukilla. Hän käytti isovanhemmilta opittuja niksejä ja tietoa, millä hän sai ruokaa luonnosta. Kirjassaan hän jakaa monia näitä käyttämiään reseptejä ja ruokavinkkejä. Esimerkiksi proteiinipitoisia välipaloja saa hyönteisistä. Kirjassa verrataan nykypäivän aikoja sota-aikaan moneen kertaan. Sota-aikana elävät ihmiset olivat pakon takia oppineet säästämään eläimestä ylijäämät ja käyttäneet ne johonkin muuhun. Honkasalo yrittää jakaa näitä vinkkejä eteenpäin, jotta ihmiset oppisivat säästämään, eikä jätteitä kertyisi niin paljoa. Minulle jäi mieleen useita mielenkiintoisia vinkkejä, joita en olisi ikinä tullut ajatelleeksi. Teen avulla voi esimerkiksi sävyttää hiuksia tai käyttää jalkakylpynä. Sillä voi myös pestä ikkunoita, mikä oli todella silmiä-avaavaa, että ruokaa tai juomaa voi käyttää moneen arkipäivän tekemiseen.
Tekstiilejä, kenkiä, lehtiä, huonekaluja ja muita asioita menee roskikseen aivan liian usein. Ihmisten pitäisi ottaa mallia muista ihmisistä, jotka korjaavat vaatteita ja huonekaluja. Luin Nurmijärven kunnan viime vuoden artikkelia "Kierrätä ja kuluta kestävästi", jossa on tuotu eri vaiheita esille kierrättämisestä. Jos esimerkiksi tuote on rikkinäinen, niin ensimmäiseksi se pitäisi yrittää korjata. Jos tuotetta ei voi korjaamallakaan käyttää, niin kierrätä se. Jos tuotetta ei voi kierrättää, lajittele se sekajätteisiin. Jos tuotetta ei pysty kierrättämään eikä hyödyntämään energiana, niin se pitää lajitella erikseen, ettei se päädy hyödynnettävän jätteen sekaan. Kun näitä konsteja käyttää hyväksi, niin kierrättäminen on onnistunutta ja sillä vähennetään jätteiden määrää.
Opin Honkasalosta sen, että hän on erittäin välittävä ja hyvä ihminen. Hän näkee vaivaa säästämisen eteen ja pitää itsensä kurissa turhien ostosten kanssa. Maailmasta sen sijaan opin, että jätteiden säästämisen kannalta kehittymiseen on vielä pitkä matka. Esimerkiksi kirjan mukaan jopa 40 prosenttiä roskikseen päätyvästä ruoasta voitaisiin hyödyntää. Itsestäni opin, että voisin olla ympäristöystävällisempi. Voisin heittää vähemmän ruokaa roskikseen tai olla ostamatta asioita, joita en välttämättä tarvitse.
Honkasalon kirja sopii mielestäni kaikille, mutta se on ehkä enemmän suunnattu ihmisille, joita säästäminen kiinnostaa. Kirjassa on paljon vinkkejä, jotka voivat muuttaa ajatuksia säästämisestä. Jos joku ei halua säästää poimimalla luonnonkasveja takapihalta, niin kirjassa on monia muitakin ideoita. Varakas ihminenkin voi lukea Honkasalon kirjan ja tajuta jotain. Hyvällä tavalla hänellä voi napsahtaa päässä ja hänen ajatustapansa voi muuttua aivan täysin.
Lue näyte Honkasalon teoksesta tästä.
Vihdoinkin vanhojentanssit!
Aloitimme valmistautumaan meidän vanhojentanssipäiväämme jo kolmannessa jaksossa ennen joulua 2021. Harjoituksemme menivät hyvin vaihtelevasti ja jännitys alkoi nousta, mutta sitten Toni-opettaja laittoi meille Wilma-viestiä, että tanssimme siirtyvät helmikuulta huhtikuulle. Täysi kaaos valtasi tunteemme. Toni antoi meille ohjeeksi harjoitella tansseja, ja sovittiin alustavasti harjoituksista huhtikuulle ennen tansseja.
Huhtikuussa ensimmäisten harjoitusten alkaessa meille selvisi, että pareja on hävinnyt, ja epätietoisuuden sekä paniikin tunteet nousivat pintaan. Ensimmäisten harjoitusten jälkeen suurin osa oli kuitenkin levollisin mielen. Havahduimme järjestämään koristeluita ja juontoa, ja nekin saatiin juuri ajoissa kuntoon. Kenraaliharjoitusten alkaessa etenkin tylleröitä stressasi tanssia mekkojen ja kenkien kanssa.
Varsinaisena tanssipäivänä perjantaina 29.4.2022 jännitys valtasi tunteemme ja kehomme heti aamusta alkaen. Kaikki saapuivat koululle yllättäen aikaisin PAITSI Toni. Saimme käyttöömme luokan valmistautumista varten, ja ruokalaan olimme koristelleet tanssitilan jo edellisenä iltana. Luulimme Tonin hylänneen meidät. Kaiuttimia säätämässä ollut Toni tuli rauhoittelemaan meitä ennen ensimmäisiä tansseja. Kaikilla menivät tanssit hyvin, eikä mekkoja revennyt tai kukaan kaatunut. Musiikki kuului kirkkaasti ja juonnot tanssien välissä sujuivat mainiosti.
Ensimmäisten tanssien jälkeen meille oli kahden tunnin tauko ennen Veturin tansseja, ja moni kävikin siinä välissä syömässä. Veturissa tanssimme vain osan tansseista. Sen jälkeen oli jäljellä enää iltatanssit Utinkadulla. Meitä jännitti, kun omaiset tulivat katsomaan tansseja. Viimeisten tanssien jälkeen harmitti, kun kauan odottamamme päivä olikin jo ohi. Otimme porukalla viimeiset kuvat ja jatkoimme iltaamme kuka missäkin.
Ylioppilaskokeen järjestelyt ja toimintatavat korona-aikaan
Moni varmasti miettii, miten ylioppilaskokeiden suoritus tapahtuu näin korona-aikaan, kun suuria kokoontumisia ei suositella ja turvavälit tulee pitää kunnossa. Omien kokemusten perusteella porrastettua kokeeseen saapumista sekä maskin käyttöä lukuun ottamatta ei järjestelyissä kuitenkaan ollut mitään aiemmista vuosista poikkeavaa. Porrastuskäytäntö oli kuitenkin aluksi hieman turhauttavan tuntuinen.
Täytyy sanoa, että kun olemme jo ainakin toivottavasti kyseisen pandemian loppuvaiheessa ja lähes kaikki rajoituksetkin ovat poissa tai vähintään muuttuneet suosituksiksi, tuntui idea porrastuksesta aluksi hieman hölmöltä. Kirjoituksiin tuli joinakin päivinä saapua jo puoli kahdeksan aikaan, vaikka varsinainen koetilaisuus alkoi vasta kello 9. Herätys piti asettaa normaalia aiemmaksi ja koululle piti lähteä jo seitsemän jälkeen, vaikka koetilaisuus alkoi aina vasta tasan kello yhdeksän. Siinä vaiheessa, kun tarvittavat toimenpiteet oli tehty, tietokone oli käynnissä ja johdot laitettu paikalleen, oli istumista jäljellä vielä lähes tunti ennen itse kokeen alkua. Kyllähän se on melko puuduttavaa, kun istumista on kokeen aikana muutenkin jäljellä vielä monta tuntia ja joskus tavallinen oppituntikin tuntuu pitkältä ajalta istua paikallaan.
Porrastus on kuitenkin ymmärrettävää tällaisessa tilanteessa, sillä se estää liian suuret kokoontumiset pienessä tilassa ja vähentää siten tartuntariskiä, kuten pandemia-ohjeet määräävät. Ja onhan kyseinen tilanne kuitenkin tehty tasavertaiseksi kaikille siten, että kokeeseen saapumisajat vaihtelevat päivittäin sukunimen alkukirjaimen mukaan. Näin ollen jokaiseen kokeeseen ei tarvinnut saapua ihan niin aikaisin. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, ei siitä voi syyttää koetilaisuuden järjestäjiä, vaan järjestelyjä aiheuttavaa pandemiaa.
Kokeita pystyi suorittamaan myös pienessä tilassa, mikäli kyseiseen suoritustapaan oli halukas. Itse en kyseisestä asiasta tiedä enempää, mutta uskoisin että sekin liittyy ainakin osittain korona-epidemian aiheuttamiin lisä-järjestelyihin.
Itse koetilaisuus sujui kuitenkin ongelmitta, eikä jo tutuksi tullut maskin käyttö haitannut kirjoituksia millään tavalla. Koetilaisuuden toimintatavat olivat melko tiukat ja järjestelmälliset, mutta samalla myös todella sujuvat. Salista poistuminen, wc- käynnit, tekniset ongelmat ja muut mahdolliset asiat opastetaan ennen kokeen alkua, eikä kirjoittajan itse tarvitse huolehtia kokeen aikana mistään muuta kuin koekysymyksistä ja omista vastauksistaan. Tästä voidaan kiittää tilaisuuden hyvää ja käytännöllistä järjestelyä sekä tietysti kokeen aikana valppaana toimivia valvojia. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että nykyiseen tilanteeseen nähden kirjoitusten järjestelyt sujuivat paremmin kuin hyvin.
Lukio, "elämän paras aika", elämän rajoitetumpana aikana
Kirjoittaja: EA
Niin kuin hyvin tiedämme, niin tämä kuin edellinenkin vuosi on ollut koronapandemian takia erittäin rajoitettu ja tavallisesta poikkeava monien muutosten vuoksi. Pandemia on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä lähes kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan. Itselleni se on kuitenkin näkynyt eniten opiskelussa ja koulunkäynnissä tapahtuneissa muutoksissa. Se on tuonut paljon vaikeuksia ja kielteisiä muutoksia, mutta toisaalta myös jossain määrin etuja ja uuden oppimista.
Suurin muutos on tietysti ollut etäopiskelu, sillä eihän sitä ole koskaan ennen tullut kokeiltua koulunkäynnissä. Kyseinen opiskelutapa tuntui aluksi mukavalta, kun asian ajatteli niin, että voi vain nousta sängystä ja avata opinnot omalla koneellaan, ikään kuin ei edes olisi koulupäivä. Jokin aika meni sillä ajatuksella, mutta myöhemmin etäopiskelu alkoi tuntua uuvuttavalta ja paljon lähiopiskelua haastavammalta. Kyse ei ollut niinkään tehtävien haastavuudesta, vaan motivaation puutteesta niiden tekemiseen. Tehtäviä oli joillakin kursseilla mielestäni kohtuuttomasti siihen nähden, että niiden lisäksi kuitenkin pidettiin melko tavallista opetustapaa noudattavia oppitunteja erilaisissa ryhmäkokoontumissovelluksissa. Suoritin viimeisillä opintojaksoillani myös muutaman verkkokurssin, joita opinto-ohjaajakin kutsui pitkiksi ja työtä vaativiksi, mutta todellisuudessa ne olivat paljon etäopetusta helpompia, vaativat vain hieman tehtävien jaksottamista ja motivaatiota.
Jo lukion ensimmäisinä päivinä painotettiin sitä, ettei lukio ole pelkkää opiskelemista, vaan paljon muitakin kokemuksia, jopa "elämän parasta aikaa". Suuri osa kyseisistä kokemuksista jäi kuitenkin ensimmäisen vuoden jälkeen melko vähiin korona-pandemian aiheuttamien rajoitusten takia. Monet koulun yhteiset tapahtumat ja perinteet katsottiin maski kasvoilla luokassa opettajan tietokoneen kautta. Wanhojen tansseja piti siirtää ties kuinka moneen otteeseen, ja harjoituksia kertyi paljon tavallista enemmän. Myöskään tanssien jälkeinen risteily ei pandemian takia toteutunut.
Olihan pandemian aikainen lukion käynti erilaista jo yleisistä käytänteistä lähtien. Koulun sisällä tuli käyttää kasvomaskia ja jokaiseen luokkaan astuessa piti käyttää käsidesiä. Ruokailuvuorot oli jaksoteltu niin, että ruokalaan meni kerralla normaalia vähemmän oppilaita. Turvavälejä piti noudattaa ja pari- sekä ryhmätyöt poistuivat kursseilta lähes kokonaan.
Toisaalta erilaisten opiskelutapojen kokeileminen auttoi löytämään motivaatiota uusiin oppiaineisiin ja kehitti samalla myös kykyä työskennellä itsenäisesti - ja kyllähän lukiosta kavereita löytyi, tiedon lisäksi. Toki ajoittaiset opiskelusta poikkeavat tapahtumat olisivat tehneet lukiokokemuksesta hieman mielenkiintoisemman, sillä tällä hetkellä se on ollut käytännössä vain opiskelua, mutta toisaalta sitähän lukio on.
Mahdollisuus opiskella itsenäisesti
Koulussamme on nykyään mahdollisuus opiskella ainakin osittain itsenäisesti verkkokurssien avulla. Nämä kyseiset verkkokurssit ovat siis tavallisen lukiokurssin aiheen mukaisia, itsenäisesti kotona, tai missä tahansa suoritettavia kursseja. Kursseilla ei ole lainkaan opettajan pitämiä etätunteja. Sen sijaan työskentely perustuu itsenäiseen tehtävien tekemiseen ja palauttamiseen opettajalle ja mikä parasta, tehtäville ei yleensä ole asetettu mitään yksittäisiä palautuspäiviä, vaan koko kurssin kokonaisuus tulee usein palauttaa viimeistään jakson viimeisellä viikolla. Joillakin kursseilla pidetään myös tavallinen koe, mutta mikäli kurssitehtävät on tehty huolellisesti, ei sekään tuota ongelmia.
Mahdollisuus tällaiseen opiskelutapaan on toki hienoa ja joillekin sopivaa, mutta itse käytin sitä lähinnä viimeisen vuoden täydennyksiin ja tarvittavien rästitehtävien suorittamiseen. Tehtäviä ei millään kurssilla ollut liikaa, ja osalla kursseista voisi jopa sanoa, että niitä oli liian vähän. Jos kyseistä opiskelutapaa verrataan etäopiskeluun, jossa tehtäviä oli todella paljon vielä opetuksen lisäksi, ovat verkkokurssit huomattavasti rennompia ja helpompia. Toisaalta ne vaativat myös paljon motivaatiota ja tehtävien jaksottamista, mikäli kursseja ottaa jaksolle useamman. Jos nämä asiat ovat kuitenkin hallinnassa, eivät kurssit tuota vaikeuksia.
Huomioitavaa on myös verkkokurssien laaja tarjonta. Kurssitarjottimessa on huomattavasti enemmän valittavissa olevia kursseja kuin lukion viimeisen vuoden tavallisessa, lähiopetustarjonnassa. Itselläni oli lukion viimeisen vuoden toisen jakson alussa se ongelma, ettei kirjoitusten kannalta hyödyttäviä tai ylipäätään mitään itseäni kiinnostavia kursseja ollut enää saatavilla. Tarjolla olisi ollut lähinnä sellaisia aineita, joiden opiskelemisen lopetin jo lukion 1. ja 2. vuoden aikana pakollisten kurssien jälkeen. Tähän ongelmaan verkkokurssit olivat erinomainen ratkaisu.
Pidemmällä aikavälillä ajatellen kurssit voivat kuitenkin alkaa tuntua uuvuttavilta, etenkin jos tavallista koulunkäyntiä ei ole jaksossa ollenkaan. Tämän takia suosittelenkin ottamaan verkkokursseja lähinnä silloin, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei ole saatavilla. Jos englannin, tai matematiikan kirjoitukset lähestyvät, mutta kertauskursseja ei ole saatavilla, tai ne ovat täynnä, kannattaa kurssi ehdottomasti opiskella verkossa sen sijaan, että ottaisi jaksoon sellaisen kurssin, joka ei kiinnosta itseä yhtään.
Lukio ohi
Kirjoittaja: Abi22
Lukio alkaa olla paketissa, minulla siis, joten haluaisin käsitellä tunteita, joita se herättää, etenkin kun oma lukioaikani on ollut hyvinkin poikkeuksellinen. Lukion pitäisi olla turvallinen ja kaikin puolin hyväkin kokemus. Mutta millainen se on meidän ikäluokallamme ollut? Täynnä epävarmuutta ja ehkä jopa turvattomuutta.
Kun lukio alkoi 2019, se alkoi täysin normaalisti. Loppusyksystä alkoivat velloa huhut mysteeriviruksesta Kiinassa, mutta sillä ei pitänyt olla mitään merkitystä varsinkaan meille, jotka asuimme kaukana Kiinasta. Joululomat lusittiin ja puheet viruksesta vain kiihtyivät. Ei siinä. Itse kävin lomamatkallakin vielä hiihtolomalla eli helmikuun lopulla. Kunnes tilanne lähti riistäytymään käsistä. Kaikki varmasti tulevat aina muistamaan päivämäärän 13.3.2020. Päivä, jona valmiuslaki otettiin käyttöön. Koulut kiinni. Yleisötapahtumat perutaan. Käytännössä koko yhteiskunta suljetaan. Ihmiset eristäytyvät toisistaan. Tämä tarkoitti meille lukiolaisille etäopetuksen alkamista. Monet aluksi ajattelivat sitä loman kannalta. Myös minä itse. Mutta sitä se ei ollut. Lisäksi nuorelle ovat erityisen tärkeitä sosiaaliset kontaktit, jotka evättiin meiltä kokonaan. Kaikki oli yhtäkkiä virtuaalista ja etää. Se tuntui epätodelliselta, ja miten tällaista voi tapahtua -kysymys pyöri varmasti monen mielessä.
No, kevät kärvisteltiin kotona ruutujen ääressä ja alkoi kesäloma, jolloin näkyi pieniä toivon pilkahduksia epidemian hiipumisesta Suomessa. Sekin paljastui pelkäksi toiveajatteluksi. Syksyllä onneksi pääsimme kouluun mutta ensikeväänä odottaisi taas sama kohtalo kuin viime keväänäkin. Kevään 2020 etäopetusaika oli jo nyt ehtinyt aiheuttaa paljon harmia. Vanhojen tansseja aloimme harjoitella. Tosin vähän eritavalla, mitä olimme tottuneet näkemään. Maskit naamalla emmekä saaneet koskea pariimme. Se oli kieltämättä hieman huvittavaa...No, joulukuussa 2020 siirryimme taas etäopetukseen. Olimme kaikki hyvin turhautuneita tilanteeseen. Seuraavaksi näimmekin huhtikuussa 2021, jolloin siirryimme hybridi-opetukseen. Siinä ideana oli viikko koulussa-viikko etänä. Ei sekään tuntunut samalta kuin ennen. Ei tietenkään. Lisäksi olimme jaettu kahteen eri luokkaan.
Kesän elimme jälleen suhteellisen normaalisti. Abivuosi. Ja jo tutuksi tullut kaava alkoi toistua taas syksyllä. Epidemia alkoi taas jyllätä entistä rajummin. Kuitenkaan etäopetukseen ei enää palattu ja olimme iloisia siitä. Nyt elämme huhtikuuta 2022 ja epidemiasta alkaa tulla jo arkipäivää eikä siitä olla enää kauhuissaan kuin vaikka kaksi vuotta sitten. Itsekin koronan lievänä tosin sairastaneena ajattelin sen jälkeen, että tämänkö takia “piilottelimme” kaksi vuotta. No, ei se tietenkään kaikille ole niin lievä.
Nyt vain ajattelee, että tästäkin selvittiin ja onhan ainakin kerrottavaa tuleville sukupolville, mitä kaikkea olemme käyneet läpi.
Tervetuloa katsomaan Iltalukion wanhojentansseja!
Yhdistelmäopiskelijat tanssivat
perjantaina 29.4.2022
Utinkatu 85:n ruokalassa
klo 12.15 (koulun väelle)
ja
klo 17 (perheille).
Lisäksi yhdistelmäopiskelijat tanssivat
Veturissa klo 15.
Yleisölle on voimassa vahva maskisuositus.
Epävarmuuden hiljaisuus
Kirjoittanut: RSS3
Kuinka monta kertaa opettaja on kysynyt kysymyksen tunnilla ja tiedät vastauksen, mutta epäilet itseäsi, joten lasket kätesi ja pidät suusi kiinni? Me kaikki teemme tätä. Mutta miksi? Pelkäämmekö että toiset nauravat tyhmyydellemme? Mutta kouluunhan tullaan oppimaan, on hyväksyttävää olla väärässä. Joskus virheet avaavatkin mielenkiintoisen ja opettavaisen keskustelun tunnilla. Oppimiseen kuuluu nimenomaan virheet! Ja jos et sano mitään, et voi myöskään olla oikeassa. Mutta tämä epävarmuuden hiljaisuus ei rajoitu vain luokkahuoneeseen. Monet meistä ovat varmasti halunneet sanoa kaverilleen omasta mielestään hyvän neuvon, mutta pitäytyneet hiljaisuudessa, koska pelkäsimme kuulostavamme idiootilta. Ei voi tietää, kuinka arvokas tämä neuvo olisi ollut hänelle.
Epävarmuuden hiljaisuus ei ole myöskään pelkästään sanoja, tai oikeassa ja väärässä olemista. Teemme monia valintoja jokapäiväisessä elämässämme. Monella meistä on asioita, joita haluisimme tehdä. Milloin haluat aloittaa sen projektin, jota olet miettinyt viimeiset kuukaudet, tai milloin joku haluasi kertoa kiinnostuksen kohteelleen tunteistaan. Mutta aina jokin sisälläsi nalkuttaa sinulle. Ei sinun pelistäsi koskaan tule mitään, miksi edes yrität, luovuta jo. Sotkisit vain välinne, jos kertoisit tunteistasi, parasta vain olla hiljaa. Siellä se taas on, epävarmuuden hiljaisuus. Ja sitten työnnätkin taas haaveesi sivuun keräämään pölyä mielesi nurkassa tai et koskaan kerro tunteistasi. Tekemättömyyttä me lopulta täällä kadumme. Jos et koskaan tehnyt asian eteen mitään, et koskaan saa tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisit vain pitänyt pintasi ja rikkonut tämän hiljaisuuden. Ehkä projektistasi olisi tullut menestys, tai se olisi avannut tiesi unelmatyöhösi. Entä jos hän olisikin pitänyt sinusta myös? Jossittelu ja epävarmuus on pahinta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä mielellesi. Jossittelu ei anna varmuutta, ei mielenrauhaa, ei lopputulosta. Ja ehkä huonoin puoli siinä on, että se tulee toistumaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Nämä ajatukset kummittelevat mielessäsi niin kauan, kunnes teet asialle jotain.
Häviät jokaisen pelin, jota et pelaa, et voi onnistua, jos et yritä. Jokainen ohitettu mahdollisuus on menetetty mahdollisuus. Aikaa kullakin meistä on rajallisesti, ja se on yksi asia, jota et voi koskaan saada lisää. On kurjaa heittää arvokasta aikaamme hukkaa tällä tavalla. Se ei pelaa, joka pelkää, joten yritä päästä yli tästä mokaamisen pelosta. Se ei tee muuta sinulle kuin kahlitse sinua nykyiseen tilanteeseesi ja lukitse unelmiasi ulottumattomaasi. Murra nämä kahleet ja lukot ja tee se, mitä vaaditaan unelmiesi tavoittelemiseen. Epäonnistuminen ei ole ainoastaan tappiota, jokaisessa tilanteessa on jotain opittavaa, ja kokemus on arvokasta. Ainoa todellinen tappio on, kun et tee mitään. Joten aloita haaveprojektisi, hae sitä unelmatyöpaikkaasi, aloita yrityksesi tai mikä ikinä se unelmasi on. Mikään ei kirvele niin pahasti kuin myöhemmin miettiä ohi menneitä mahdollisuuksia!
Vastoinkäymiset vahvistavat
Kirjoittanut: APKN
”Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan pahansuovan onnen turmannuolet vai aseella selvän tehdä murheistaan, lopettaa ne kerta kaikkiaan?” kysyy William Shakespearen Hamlet kuuluisassa monologissaan jo noin vuonna 1600. Niin, olisiko helpointa vain päästää itsensä päiviltä asioiden mennessä päin sitä kuuluisaa tummaa suomalaista mäntyä? Onko Hamlet oikeassa? Ehkä, mutta onko kuolema kuitenkaan vain levollista unta? Voihan se olla myös ikuista tuskaa, pimeyttä ja kaikkien läheisten ja ystävien kaipuuta. Sitä ei tiedä Hamlet emmekä me.
Kun sattuu, sattuu niin paljon, että ei vain jaksa. Ei jaksa nousta sängystä, ei jaksa siivota huonetta, ei jaksa lähteä kouluun, ei vain jaksa, ei sitten millään. Äiti tulee huoneeseen raivoissaan: ”Kello on jo tasan, nouse ylös tai myöhästyt taas! Etkö ole vieläkään siivonnut?” Riittämättömyyden tunne lävistää kehon. ”Enkö riitä, enkö edes omalle äidilleni?” mietin itku kurkussa Shakespearen sanoja: ”Kuolla, nukkua, vain nukkua ja kenties nähdä unta?”
Monilla meistä nuorista on vaikeaa elämässämme monista eri syistä. Usein tarvitsisimme ymmärtäväisyyttä tai edes jotakin muuta kuin sanat: ”Tee noin!”, ”Olet laiska!” tai ”Mene töihin!”. Usein tekemättä jättäminen tai vastaavat asiat johtuvat siitä, että kaikki ei ole hyvin. Tässä esimerkki siitä, miten asian voisi ilmaista hieman rakentavammin: ”Hei Eemil. Onko sulla kaikki hyvin, ku sulla on vähä meinannu kodin askareet jäädä hoitamatta?” Tällaisessa tilanteessa olisi helppo kertoa, että kaikki ei välttämättä ole hyvin tai saisi ainakin semmoisen olon, että tunteillani on väliä, ei vain kotitöillä.
Vaikeista ajoista pääsee yli. Kaikilla meillä on elämässämme vaikeita asioita ja aikoja, mutta meillä on myös työkalut päästä niistä yli. Yleensä aika ja ystävät vievät pahan mielen pois hetkessä, mutta toisinaan kuukaudet ja jopa vuodet vierivät pahan olon sisällämme myllertäessä. Tällöin kannattaa yleensä kääntyä ammattilaisten apuun ystävien sijasta. Ystävät ovat usein tukena ja kuuntelemassa, mutta heidän tehtävänänsä ei kuitenkaan ole muiden ongelmien selvittäminen tai terapeuttina oleminen. Se voi olla todella kuormittavaa ystävälle ja huonoksi ystävyydelle. Oikeaan aikaan annettu hali tai tsemppaava taputus olalle ystävältä tuo lämpimän olon. Minusta välitetään.
Positiivisella asenteella pääsee pitkälle. 1830-vuonna ilmestyneessä J. L. Runebergin runossa Saarijärven Paavo (Bonden Paavo) ahkera mies kylvää maata luottaen sadon Herralle. ”Herra koettaa vaan, ei hylkää meitä”, sanoo hän luottavaisesti. Onko tämä asenne, jolla pärjäisimme nykyaikana? Yhä harvempi on optimistinen tulevaisuuteen, sillä stressaamme liikaa. Stressaamme ilmastonmuutosta, kouluarvosanoja, kaverisuhteita, työasioita ja lähes kaikenlaisia asioita. Me emme luota tulevaisuuteemme tarpeeksi. Maailmassa ja etenkin Suomessa asiat ovat pääasiassa todella hyvin. Aina on negatiivisia asioita, mutta niihin ei tulisi kiinnittää liikaa huomiota, jos emme niihin pysty vaikuttamaan.
Äidin tiuskiminen aamulla voi tuntua huonona päivänä maailmanlopulta, mutta parempana päivänä sitä ei edes ajattele. On ajan jaksoja, milloin asiat loksahtelevat kohdalleen. Saat ehkä muutaman uuden ystävän, saat palkankorotuksen, koulussa menee hyvin, mutta mikään ei ole ikuista. Palkkapäivän jälkeen kotiin saapuessa kuulet, että pikkusisko on pissannut kengillesi. Saat tietää tyttöystäväsi pettäneen sinua, ja huoneesi ovessa on lappu, jossa lukee: ”Siivoa!” Ajatukset tulevasta palkasta ovat unohtuneet todella nopeasti. Kohta kuitenkin tapahtuu taas jotakin positiivista, sillä elämä on yksi todella iso vuoristorata täynnä ylä- ja alamäkiä.
Loppuun totean vielä kuuluisan Youtubettajan Niilo22:n sanoin: ”Jos ei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.”
Toim. huom.
Hamletin uusimman suomalaisen version ensi-ilta on Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 10.3.2022. Ks.Hamlet - Maailma on sijoiltaan.
Kantti – Nuorten Kansallisteatterin Osla, Isadora ja Kari kävivät tutustumassa Hamletin näyttelijöiden Olavi Uusivirran ja Fanni Noroilan harjoituspäivään joulukuussa 2021. Katso ja kurkista kulissien taakse!
Uskonnot tasa-arvo-ongelmien lähteenä
Kirjoittanut: Topias Zerni
Farida Khalafin ja Andrea C. Hoffmannin kirjoittama kirja, Olin Isisin vankin, Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet (Minerva 2016), kertoo Faridan, nuoren jesiditytön, voimaannuttavan tarinan.
Farida on nuori jesidityttö pienestä kylästä, Irakin pohjoisosista. Faridan perhe asuu puutarhan ympäröimässä talossa kylän laidalla. Farida on kuullut Irakissa leviävästä Isis-järjestöstä. Isis on valloittanut kyliä, ja vanginnut ja tappanut ihmisiä, jotka eivät käänny Islamin uskoon. Farida ei kuitenkaan huolestu vaarasta, sillä heidän kylänsä on kaukana kaikesta tästä vaarasta. Kylä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kaukana, sillä eräänä aamuna Isis saapuu kaupunkiin vapautta lupaillen, mutta kuitenkin valloittaa kylän. Farida joutuu erilleen perheestään ja pelkää isänsä kuolleen. Farida vietti päiviä vangittuna koulussa tietämättömänä tulevaisuudestaan. Kysymyksiä tuntui olevan enemmän kuin vastauksia. Myöhemmin vangittujen tyttöjen kohtalo selvisi, heidät oli myyty muslimimiehille. Farida tiesi tämän tarkoittavan raiskatuksi joutumista. Esiaviollinen seksi oli jesideilta kielletty, ja Farida pelkäsi joutuvansa häpeämään itseään. Niinpä hän yritti ensin paeta, ja sen epäonnistuessa, hän yritti riistää henkensä. Kirjan edetessä Faridan tunteet tukahtuvat, eikä hän näe itselleen tulevaisuutta. Kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin.
Jesidismiä tutkiessani totesin sen olevan hyvin mielenkiintoinen uskonto. Se on sekoitus montaa eri uskontoa, kuten kristinuskoa, juutalaisuutta ja islamia. Jesidit eivät usko jumalan vaikuttavan enää maailmassa, mutta rukoilevat häntä silti. Jesidien jumala ei ole hyvä eikä paha, jumalabon neutraali olento. Jesidismi on kuitenkin vanhoillinen uskonto, ja ulkopuolisten uskontojen edustajien kanssa seurustelu ja avioliitto ovat kiellettyjä. Perinteisiä jesidiarvoja noudattava Farida ei voinut kuvitella mitään pahempaa kuin seksiorjaksi joutumisen. Esiaviollinen seksi tuottaa häpeää koko synnin tekijän perheelle. Farida pelkäsi tulevansa hylätyksi, ja ajatteli kuoleman olevan parempi. Faridaa raiskanneet muslimi miehet eivät kuitenkaan kokeneet minkäänlaista häpeää toiminnastaan, vaikka esiaviollinen seksi on heiltä yhtälailla kiellettyä. Vanhoillisten uskontojen johtajat ovat yleensä miehiä, ja perheen pää on aina mies. Niinpä naisten säännöt ovat tiukempia, ja miehet selviävät teoistaan helpolla. Miesten asema naisiin verrattuna kirjassa ja oikeassa elämässä on hyvin turhauduttava ja epäoikeudenmukainen. Monesti miesten tekoja katsotaan läpi sormien ja naiset saavat sapiskaa pienimmistäkin rikkeistä, vaikka lait, ohjeet ja uskomukset ovatkin samat. Monesti tällainen toteutuu sellaisissa yhteisöissä, joissa aatteet ovat vanhoilliset ja johtajat ovat miehiä.
Mietin kirjaa lukiessani, mitä jos kirjan roolit olisivat toisinpäin. Miehet olisivat haavoittuvaisia ja alistettuja, naiset julmia ja armottomia. Kuulostaa melko oudolta, eikö kuulostakin? Tuhansien vuosien ajan miehet ovat olleet naisia korkeammassa asemassa. Varmasti jokainen on joskus paneutunut historiaan ja vaikka nykypäivän islamististen valtioiden naisten kohteluun. Naiset ovat vain totelleet miehiä ja pokkuroinnista on saanut rangaistuksen. Nykypäivänäkin tiukat säännöt pätevät esimerkiksi Lähi-Idässä. Naisten asema on heikko, ja naisten tehtävä on huolehtia perheestä. Esimerkiksi huivinkäytön vastustamisesta voi saada vankeutta, ja pahimmassa tapauksessa sinut voidaan tappaa. Kuitenkaan jos mies tappaa sääntöjä vastustaneen naisen, harvoin siitä mies saa rangaistusta. Mielestäni tämän pitäisi pistää saada hälytyskellot soimaan: miksi ihmisen hengenriisto on vähempiarvoinen teko kuin uskonnon sääntöjen vastustaminen?
Nykyään länsimaisissa maissa naisten asema on parantuntu huomattavasti. Väkivalta naisia kohtaan, naisvaltaisten alojen pienet palkat, naisten vähättely ja misogynia ovat kuitenkin ajankohtaisia aiheita. Vaikka naisten asema muuttuu koko ajan paremmaksi, on tehtävää silläkin saralla vielä paljon. Kirjassa ei arkielämässä esiintynyt suuria eroja ollut havaittavissa miesten ja naisten välillä, naisillekin opetettiin perheen suojelemista ja aseiden käyttöä, naiset ajoivat autoa ja kävivät töissä. Mutta kun uskonnollinen konflikti alkoi, erot korostuivat huomattavasti. Vaikka uskonnoissa on monesti hyvääkin, ei niiden avulla johtaminen ole koskaan toiminut. Moni uskonnollinen valtio ja sivilisaatio on kaatunut, ja loppu on ollut usein traaginen. Jotta maailma olisi yhtenäisempi, ja tasa-arvo toteutuisi, olisi tärkeää, että valtion johto toimisi järjellä ja tiedolla eikä satoja vuosia vanhojen kirjojen opeilla.
Olenko minä taiteilija?
Alla olevan novellin on kirjoittanut Nora Nieminen Kati Kovácsin kuvittaman ja Pauli Kallion käsikirjoittaman sarjakuvan pohjalta. Kyseinen sarjakuva julkaistiin vuonna 2015 Pauli Kallion kokoelmassa Noin seitsemän taidetta.
Äitini pitää minua kädestä. Kuljemme kohti taidenäyttelyä, isä etunenässä kohti suuria portaita, jotka johtavat valtavan oven luo. En halua mennä, sillä koen näyttelyn jo ajatuksen tasolla tylsäksi, vastenmieliseksi. Äiti puristaa kättäni kovempaa ja tempoo minua perässään. Huudan. Häpeästä soikeana isä ja äiti lupaavat minulle limua ja jäätelöä, jos suostun käyttäytymään ihmisiksi. Mielikuviini piirtyy kuva valtavasta jäätelöannoksesta ja unohdan hetkeksi kurjan taidenäyttelyn.
Astumme ovesta sisään. Silmieni eteen aukeaa suuri taideteos, jonka alla lukee "Picasso". Teos on hämmentävä. Unohdan jäätelön hetkeksi, sillä en saa silmiäni irti maalauksessa olevista silmistä, jotka tuijottavat minua hypnoottisella tavalla. Jatkan matkaani katsellen ihmeissäni ympärilleni. Kaikkialla on toinen toistaan oudompia kuvia. Pysähdyn erään taulun eteen ja näen mustan vuohen. Se näyttää pelottavalta, ei lainkaan suloiselta, kuten kotieläintilalla olleet vuohet. Näen äidin kauempana ja lähden juoksemaan kohti häntä, kunnes eräs maalaus pysäyttää ravini välittömästi. En ymmärrä maalausta. Näen kasvot, navan ja pakarat, ne ovat sulautuneet toisiinsa. Olen niin hämmentynyt, etten edes ahdistu. Katson viereistä teosta, jossa muuan mies soittaa kitaraa katse alaspäin suuntautuneena. Kuulen kitaran pääni sisällä. Toisella puolella käytävää minua katsoo mies, jonka nenä on korvan kohdalla. En enää tiedä onko mies todellinen.
Tavoitan vanhempani, jotka laskeutuvat portaita pitkin alempaan kerrokseen. Seuraan heitä silmät pyöreinä, eikä jäätelöstä ole enää tietoakaan pienessä päässäni. Kirmaan juoksuun jälleen. Ihmiset katsovat minua vihaisesti, mutta en välitä heistä, sillä olen täysin taiteen lumoissa. Juoksen kohti teosta, missä näen alastoman pojan. Yhtäkkiä tapahtuu jotakin odottamatonta. Poika sanoo minulle "Hei!" Hän pitää kädessään rapua. Hämmennykseltäni vastaan hänelle: "Hei.. Sulla ei ole housuja!" Poika ihmettelee, mitä sellaisilla tekee, nythän on kesähelle. Noin sekuntia myöhemmin hän kuitenkin peittää sukuelimensä ja kiukustuu. "Älä tuijota!" Jätän pojan omiin oloihinsa. Kummallinen juttu.
Ei matka taitu kahta metriä enempää, kun jo edessäni makaa iso nainen, alastomana tämäkin. "Miksei sinullakaan ole vaatteita?" Nainen katsoo minua kuin halpaa makkaraa. "Koska olen alaston puutarhassa." Hänen vierellään on se sama kitaraa soittava mies, minkä muistan nähneeni aiemmin. Mies nostaa päätänsä paljastaen harmaat kasvonsa ja kuiskaa: "Ja koska alastomuus pukee häntä. Niin.. Ja lisäksi se inspiroi minua."
Lukuisten ihmeellisten tapahtumasarjojen jälkeen törmään vanhempaan mieheen. Luulen, että hän on todellinen, mutta en ole enää varma mistään. Mies katsoo minua, laittaa kätensä olalleni ja sanoo minulle: "Kaikki lapset ovat taiteilijoita." Kysyn, olenko minäkin taiteilija, johon hän toteaa minun olevan, jos niin haluan. Pakahdun onnesta, olen riemusta sekaisin. He tuovat minulle kynää ja paperia. He, joiden en tiedä olevan edes todellisia. Ja minä teen taidetta! Teen sitä niin, että kadotan ajan- ja paikantajuni täysin, kunnes havahdun. Tuttu ääni ja tuoksu, lämmin käsi joka tarttuu käteeni, sanat, jotka palauttavat tajuntani tähän hetkeen: "Haluaisitko nyt sen jäätelön?"
Olen tässä, olen nyt. Syön jäätelöä, vilkaisen taakseni ja vinkkaan silmää mustalle vuohelle.
Sano kyllä kirppikselle!
Kirjoittanut: Henna Sihvonen
Kiertotalous on varmasti monelle suomalaiselle tuttua jollain tapaa. Tuula Sjöstedin määrittelee artikkelissaan ‘’Mitä nämä käsitteet tarkoittavat?’’ kiertotalouden olevan talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti uusia tavaroita vaan hyödynnetään jo olemassa olevia tuotteita ja palveluita (sitra.fi/artikkelit 28.9.2021). Kiertotalouteen perustuva toiminta siis säästää luontoa ja lompakkoamme.
Suomalaisten suosima kirpputori on yksi kiertotalouden edistäjistä. Petteri Ala-Kivimäki kirjoittaa artikkelissaan ‘’Narinkasta muotikirppikseen – kirpputorit syntyivät jo 1700-luvulla'’ Suomen kirpputorihistorian olevan lähtöisin 1700-luvulta (Helsingin Sanomat 28.9.2021). Kirpputoreilla ideana on myydä itselleen tarpeettomia tavaroita ja löytää tavaroille uudet kodit. Tällä ehkäistään jätteen syntyä, kun tavaroiden kierrättäminen on mahdollista ja jopa hyödyllistä ostajalle ja myyjälle.
Nimi kirpputori on yleisnimitys kaikille eri kirpputorin myyntimuodoille. Kirpputoritoimintaa voidaan järjestää erilaisissa muodoissa, joita ovat esimerkiksi peräkonttikirppis, itsepalvelukirpputori, autotallikirppis, rompetori, pihakirpputori ja pöytäkirpputori (Wikipedia 28.9.2021) Teknologian kehittyessä kirpputoritoimintaa on saatu myös monelle verkkoalustalle, joista tunnetuimpia ovat Tori.fi, vahankaytetty.fi ja Huuto.net. Facebookin paikalliset kirpputoriryhmät ovat myös käyttäjien suosiossa. Ostajat ja myyjät tavoittavat toisensa läheltä ja kaupat onnistuvat turvallisesti ja vaivattomasti vaikka samassa lähikaupassa.
Netissä olevat kirpputoripalvelut ovat käyttäjilleen käteviä, koska siellä oikeiden tuotteiden ja kokojen löytäminen on helpompaa hakutoimintojen avulla. Tavallisilla kirppiksillä tiettyjen tuotteiden löytäminen on hankalampaa, koska tuotteet täytyy itse etsiä. Paikan päällä tuote on kuitenkin helpompi tarkistaa ja huijauksen uhriksi joutuminen on epätodennäköistä. Jotkut voivat kokea kirpputorin aarteen etsintänä, koska myyjä ei välttämättä aina tiedä tuotteen arvoa hinnoitellessaan.
Itsepalvelukirpputoreilla vuokrataan etukäteen pöytä, johon tuotteet valmiiksi hinnoitellaan. Palvelu on myös kirpputoreilla kehittynyt ja henkilökunta tarjoaa erilaisia palveluja vaatteiden myynnin edistämiseksi. Tarjolla on hinnoittelupalveluita ja pöytien siistimiseen tarjottavaa palvelua erillistä maksua tai myyntiin perustuvaa prosentuaalista osuutta vastaan. Tällaista palvelua tarjoaa esimerkiksi Kirppis Keijunmekko Villähteellä.
Kuinka saavutettavissa kirpputorit olisivat kotikaupunkini ihmisille? Pelkästään Lahden keskustan alueella sijaitsee lähes 20 kirpputoria (Google Maps 28.9.2021). Tästä voidaan päätellä niiden yleisyyden ja saavutettavuuden olevan Lahden alueella hyvä. Niiden käyttämättä jättäminen ja hyödyntäminen ei siis olisi perusteltavissa saavutettavuuden takia.
Kirpputoritoiminta hyödyttää etenkin perheitä. Lapsiperheissä vaatekoot vaihtuvat usein, mutta vaatteiden käyttöikä ei vielä tässä vaiheessa umpeudu. Kirpputorilla onkin loistotilaisuus saada vaatetta eteenpäin, ja kirpputori tarjoaa ostajalle mahdollisuuden edullisempaan ostosreissuun. Toiset saattavat olla myös innokkaita sisustamaan, ja kirpputoreilla asiointi tarjoaa sisustamiseen äärettömiä mahdollisuuksia oman mielikuvituksen mukaan.
Torit ovat tarjonneet perinteisempää myyntikanavaa marjoille, käsitöille ja elintarvikkeille joissain paikoissa jo satojen vuosien ajan (mikkelintori.fi/mikkelin-tori 28.9.2021). Perehdyin itse tänä kesänä luonnontuotteiden nettimyyntiin. Marjakauden alkaessa löysin Facebookista ryhmän, jonka ideana oli saada luonnontuotteiden, kuten marjojen ja sienten, myyjät ja ostajat kohtaamaan saman maakunnan alueella. Tämä kanava helpotti erinomaisesti tuoreiden tuotteiden myyntiä, kun ostajat tavoittivat myynti-ilmoitukset nopeasti ja tuotteet löysivät uudet omistajansa mahdollisimman tuoreina. Marjoilla riittää oman kokemukseni mukaan ostajia, ja tämä oli oiva keino kerätä metsän vitamiinit talteen ja myydä ne niitä tarvitseville.
Kirpputoreilla on siis meille kaikille paljon annettavaa, mistä erityisesti luonto kiittää.
Nuorten liikkumista täytyy lisätä
Kirjoittanut: Iida Kattelus
Lapsien ja nuorten tämänhetkinen peruskunto on laskenut huomattavasti verrattuna viime vuosiin ja vuosikymmeniin. Aiemmin kun on testattu nuorten peruskuntoa, ovat tulokset olleet kovin tasaisia ja korkeita, mutta nykyään moni nuori ei oikeastaan liiku juuri ollenkaan tai liikkuu kovin vähäisesti, ja on vain yksilöitä, joiden kunto on todella korkea. Etenkin perus- ja kestävyyskunnon harjoittaminen on todella vähäistä, vaikka olisikin jokin liikuntaharrastus.
Yksi syy peruskunnon laskemiseen voi olla, että ennen esimerkiksi meidän vanhempien tai isovanhempien aikana koulumatkat on kuljettu aina omin jaloin tai jollakin muulla liikunnallisella tavalla satoi tai paistoi. Nykyään yhä suurempi osa kulkee matkat busseilla, autoilla tai viime vuosina yleistyvillä sähköpotkulaudoilla. Olen myös sitä mieltä, että tämän hetken nuoret ovat paljon mukavuudenhaluisampia, kun on vaihtoehto tehdä asiat helpommin tai keksiä tekosyy. Liikunnan puute ei ole ainoa syy, josta peruskunnon lasku johtuu. Kuntoon vaikuttavat myös monet muut osa-alueet, kuten ravinto, päihteet ja elämänhallintaongelmat, ja monet muut, mutta tässä on mielestäni kolme painavinta.
Osalla nuorista on vääristynyt kuva oikeanlaisesta ravinnosta tai nuoriei vainsyö terveellisesti ja monipuolisesti, vaikka tietoa olisikin. Arlan nettisivuilla julkaistussa tutkimuksessa “Suomalaisten nuorten ruokailutottumuksiin vaikuttavat eniten vanhemmat, kaverit ja sosiaalinen media” (14.12.2020) ilmeneekin, että alle 16-vuotiaiden ruokailutottumuksiin vaikuttavat eniten vanhemmat, kun taas puolestaan yli 16-vuotiaiden ruokailutottumuksiin vaikuttavat sosiaalinen media ja ystävät. Kummassakaan ikäryhmässä ei ensisijaisesti kuunnella asiantuntijoita, vaan uskotaan mieluimmin läheistä kuin ventovierasta asiantuntijaa.
Oma mielipiteeni oikeanlaisesta syömisestä on se, että ruokaa olisi käsiteltävä mahdollisimman vähän, eli ruokaan olisi lisätty mahdollisimman vähän lisä- ja säilöntäaineita, eikä ruuan tarvitsisi matkustaa maan halki vaan että se olisi ainakin suomalaista ja parhaassa tapauksessa jopa samasta kunnasta. Myös runsas veden juonti päivän mittaan on tärkeää. Nuoret kyllä yleensä tietävät, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että syödään fiksusti, mutta aina on niitä ryhmiä tai yksilöitä, jotka luulevat fiksun syömisen tarkoittavan ravintoaineiden laskemista ja herkkujen jättämistä kokonaan pois, vaikka näinhän asia ei todellakaan ole. Itse koen, että fiksu syöminen on sitä, että syö riittävän usein, syö hyvää tuoretta ruokaa sekä muistaa syödä välipalat.
Välipalojen tärkeys on tuntunut unohtuvan monella nuorella. Esimerkiksi pari hedelmää koulupäivien aikana ei ole ollenkaan pahitteeksi, päinvastoin ne antavat energiaa vielä jaksaa koulupäivä loppuun. Osa taas kyllä muistaa välipalat, mutta ne ovat energiajuomia tai muita herkkuja. Tämä vaikuttaa suoraan nuoren kuntoon, kun he ovat väsyneitä eivätkä parhaassa suorituskyvyssä, ja silloin yleensä motivaatiokin liikuntaan ja muihin asioihin laskee. Välipaloille hyvä aika olisi iltapäivisin, vaikka ihan vain kymmenen minuuttia etenkin, jos on pitkä päivä ja ainut ruokailu on kello yksitoista oleva koululounas.
Koulut voisivat ottaa muutenkin enemmän vastuuta mielestäni nuorten kunnosta muullakin tavoin, kuin vain kertomalla, miten syödään ja liikutaan oikein. Joissakin kouluissa onkin käytössä liikuntapäivät, jolloin nuoret saavat ilmoittautua sellaiseen lajiin, jota haluavat kokeilla tai joka kiinnostava. Tämä on lisännyt ainakin osan nuoren kiinnostusta liikuntaa kohtaan, kun on löytänyt sen oman jutun. Myös lukujärjestyksen suunnitteluun voisi huomioida nuorten liikkumisen sijoittamalla tunnit niin, että pelkästään luokkiin siirtyessä tulisi mahdollisimman paljon liikettä.
Liikuntatuntien lisääminen ei olisi myöskään ollenkaan pahitteeksi. Turun Sanomat kirjoittaakin otsikolla “Nuorten kunto heikkenee pahaenteisen nopeaa vauhtia” (23.11.2004), että liikunnan opettajat vaativat lisää tunteja, mutta opetushallituksen erikoissuunnittelija Tuulamarja Huisman kertoo, ettei liikuntatuntien lisääminen ole ratkaisu ongelmaan. Huisman lisää vielä, että tärkeintä on tuntien sisältö, ettei siellä vain seisoskeltaisi. Mielestäni liikuntaa ei pitäisi olla vain liikuntatunneilla vaan myös muillakin tunneilla, vältettäisiin mahdollisimman paljon istumista sekä paikallaan oloa ja vaihtoehtoisesti mietittäisiin, miten tehtävät voisi tehdä toiminallisesti.
Myös vapaa-ajan harrastuksilla, etenkin liikuntaharrastuksilla on mielestäni myös vastuu liikuttaa lasta niin että hän hengästyy ja tietää, miten treenata ja kasvattaa kuntoa myös itsenäisesti vapaa-ajalla. Sillä kehittyminen tapahtuu silloin, kun nuori liikkuu omatoimisesti tai, kun nuori on syvässä unessa.
Minusta tuntuu siltä, että monet yrittävät kyllä tehdä asian eteen töitä, mutta vaikutusta ei näy juuri missään, tai panostetaan heihin, jotka ovat jo liikunnallisia. Ensimmäisenä pitäisi mielestäni panostaa heihin, jotka eivät liiku juuri ollenkaan, ja heihin, jotka liikkuvat todella vähän. Koulun liikuntatunneille voisi järjestää vaikka eri tasoisia ryhmiä, joissa liikutaan niin, kuin useimmissa harrastuksissa tehdäänkin. Tämä tukisi nuoren kehitystä ja pitäisi nuoren liikuntamotivaatiota yllä.
Mitä tuli klikattua?
Jokainen on joskus selannut lehtien nettisivuja ja klikannut auki jonkin kiinnostavan otsikon. Jutun luettuasi huomaat artikkelin olevan jostain aivan muusta aiheesta kuin otsikko. Olet joutunut klikkiotsikon uhriksi. Klikkiotsikoiden tarkoituksena on herättää lukijan kiinnostus aiheeseen ja saada lukija lukemaan uutinen, joka vaikuttaa kiinnostavammalta kuin oikeasti on.
Klikkiotsikko tarkoittaa verkkosivupalveluissa olevia houkuttelevia tai harhaanjohtavia otsikoita. Klikkiotsikon tarkoitus on saada lukija avaamaan artikkeli. Yleensä klikkiotsikoita käytetään sellaisilla sivuilla, jotka rahoitetaan mainostuloilla. Mitä useampi lukija avaa artikkelin, ja näkee sen sisältämät mainokset, sitä suurempi tuotto. Näin tämän kaltaiset lehdet pysyvät toiminnassa ja pystyvät tuottamaan lisää artikkeleita.
”Tänään tv:ssä: Tamperelainen Isa, 27, myy työkseen seksipalveluja - tällaista seksi asiakkaiden kanssa on”, kirjoittaa Erika Åkman (Ilta-Sanomat, 14,9,2021). Artikkeli kertoo 27-vuotiaasta Isasta, joka myy työkseen seksipalveluja. Otsikossa nousee vahvasti esiin Isan ja asiakkaiden välinen seksi, kuitenkaan itse artikkelissa seksistä puhutaan todella vähän. Artikkelissa kerrotaan monipuolisesti seksityön hyödyistä ja eduista, itse seksistä on vain pieni kappale artikkelin lopussa. Isa kertoo seksityöhön liittyvän myös juttelua, läheisyyttä ja tunteita. Åkman on otsikkoa kirjoittaessaan käyttänyt perinteistä seksi myy -taktiikkaa ja on siinä onnistunut melko hyvin. Seksityö maalataan otsikoissa usein likaiseksi ja epätoivoiseksi toiminnaksi. Otsikot antavat kuitenkin aivan väärän kuvan seksityöstä, jos tätä artikkelia on uskominen.
Vuonna 2015 perustettu suomalaisen Lauri Skön kehittelemä verkkosivusto Klikinsäästäjä toimii eräänlaisena vastalauseena erilaisille klikkiotsikoille. Klikinsäästäjän ideana on julkaista erilaisia klikkiotsikoita ja selittää niiden sisältö ja kertoa,kuinka niiden otsikot olisi voinut muotoilla paremmin. Kuka tahansa voi ilmiantaa otsikon tai sivuston Klikinsäästäjään.
”Julkkislääkäri Sandra ”tohtori Paise” Lee suunnittelee matkaa Suomeen: EI ainuttakaan suomalaista potilasta”, Julia Aalto-Setälä kirjoittaa (Seiska 14.9.2021). Kuten edelliselläkin kerralla, otsikko antaa täysin väärän kuvan artikkelista. Ainoa artikkelin kohta, jossa suomalaisuus mainitaan, on artikkelin viimeinen virke. Artikkelissa puhutaan enemmän ihonhoitovinkeistä, Leen perhesuhteista sekä hänen ohjelmansa ja klinikkansa tuotannosta ja toiminnasta kuin suomalaisuudesta. Todennäköisesti haastateltavaa johdateltiin vastaamaan kysymykseen suomalaisista mielenkiintoisesti, jotta suomalaiset klikkaisivat artikkelin auki, ja näin lehti saa lisää mainostuloja. Artikkelin nimeksi olisi sopinut vaikkapa ”Julkkislääkäri Sandra ”tohtori Paise” Lee kertoo ihonhoidon salat”. Vaikka sekin vaikuttaa klikkiotsikolta, kertoo se enemmän artikkelin sisällöstä.
Klikkiotsikoinnilla juorulehdet saavat runsaasti klikkauksia lukijoilta, ja näin ollen mainostuloja. Klikkiotsikoiden tarkoitus on olla mielipiteitä jakavia, ja näin ne herättävät ihmisissä erilaisia tunteita: iloa, rakkautta, vihaa ja surua. Vaikka moni ihminen tunnistaa klikkiotsikon, tunteiden ottaessa vallan on vaikea olla klikkaamatta artikkelia auki. Klikkiotsikot tuovat lehdille paljon tuloja, ja näin ollen lehdet pystyvät jatkamaan toimintaansa. Klikkiotsikot tuovat myös mielenkiintoa elämään, vaikka ovatkin harhaanjohtavia. Loppujen lopuksi klikkiotsikot ovat nykypäivänä pieni harmi, monesti klikkiotsikko unohtuu jo artikkelia lukiessa.
Hame hiljaa, kun housut puhuu!
Kirjoittanut: Nora Nieminen
Kannen suunnittelija: Maria Mitrunen
Graafinen suunnittelija: Maria Mitrunen
Kannen valokuva: Aino Suni
Linda-Maria Roine: Totuus ja tunnustus, Johnny Kniga Kustannus 2020.
Sivumäärä 223.
Toisen maailmansodan loppupuolella Auschwitz Birkenaun keskitysleirillä tapettiin viimeiset 3000 eloonjäänyttä romania. Saksan hallinto on tunnustanut myöhemmin natsien murhanneen yhteensä noin 600 000 romania, mutta tarkkaa lukua ei tiedetä, koska romanien määrästä ennen holokaustia ei ollut varmaa tietoa.
Tänä päivänä tilanne on toinen, mutta ennakkoluulot romaneja kohtaan ovat yhä suuressa roolissa. Työllistyminen on vaikeaa ja suhteiden solmiminen valtaväestön kanssa harvinaista.
Linda-Maria Roine toteaa kirjassaan Totuus ja tunnustus, että sosiaalisesti hyväksytyin rasismin muoto Suomessa on romaneihin kohdistuva rasismi. “Suomessa on täysin hyväksyttyä estää romaneiden pääsy kauppaan tai bensa-asemalle", Roine sanoo.
Perinteiset arvot ja asenteet ovat yhä keskeisiä romaniperheissä, mutta nuoremman sukupolven edustajat ovat jonkin verran irtautuneet vanhoista perinteistä. Kuitenkin esimerkiksi puhtauskäsitykset ovat tänäkin päivänä poikkeavat valtaväestöön verrattuna. Keskivartalosta alaspäin ruumis koetaan likaisena, kuten myös esineet ja tekstiilit, jotka ovat kosketuksissa symbolisesti likaisten ruumiinosien kanssa. Samaisesta syystä romanit eivät kättele. Kodit pidetään puhtaina, erityisesti keittiö.
Romanikulttuuri on erittäin perhekeskeistä. Sekä naisia että miehiä yhdistää vahva kunnioitus yhteisönsä vanhempia jäseniä kohtaan. Tämä ilmenee esimerkiksi niin, että vanhemmat ihmiset syövät aina ensimmäisinä. Kuitenkin naisen asema yhteisössä on yhä vähintäänkin kyseenalainen. “Hame hiljaa kun housut puhuu” on naisille tuttu komento jo varhaislapsuudesta saakka. Heidän tehtävänsä on kunnioittaa ja palvella miestä. Sukupuolten välinen kuilu on valtava, sillä miestä pidetään yhä perheen päänä ja väkivalta naisia kohtaan on todellisuutta, jota pidetään jopa hyväksyttävänä. Myös lisääntynyt päihteiden käyttö aiheuttaa ongelmia etenkin perheiden sisällä.
Romanikulttuurin säilyminen rasismista ja vaikeuksista huolimatta kertoo koko yhteisön sitkeydestä ja lojaaliudesta kulttuuriaan kohtaan. Nämä vahvat naiset upeine kansallispukuineen ja miehet siisteissä suorissa housuissaan kuuluvat yhteiskuntaamme ja ansaitsevat tasa-arvoista kohtelua valtaväestöltä. Meidän jokaisen vastuulla on miettiä omaa asennettamme erilaisuutta kohtaan ja antaa mahdollisuus heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Tällä tavoin pystymme turvaamaan kulttuurien elinvoimaisuuden jatkossakin.
Onnea etsimässä?
Kirjoittanut: Henna Sihvonen
Bloggaaja ja juontaja Mikko Kekäläinen kirjoittaa onnellisuudesta blogipostauksessaan ‘’Pikkuasioista innostuminen on sietämättömän naiivia, mutta tekee onnelliseksi – kokeile vaikka!’’ (https://yle.fi/uutiset/3-10665622 28.02.2019). Kekäläinen kirjoittaa postauksensa alkuun ytimekkään aloituksen ‘’Tärkeimmät asiat elämässä, kuten se, mistä onnellisuus syntyy, ovat usein täysin itsestään selviä.’’ Postauksessaan hän esittelee myös muiden ihmisten keksimiä teorioita, jotka saavat minut myös pohtimaan onnellisuutta syvemmin. Postauksessa käsitellään eri aiheita onnellisuuteen liittyen ja pohditaan onnellisuuden määritelmää ja sen tavoittelusta herääviä kysymyksiä. Onko onnellisuus sitä, että on varakas tai menestynyt? Kuinka onnen voi saavuttaa? Mitä itse ajattelen ensimmäiseksi sanasta onnellisuus?
Ensimmäinen sana, joka tulee minulle mieleen onnellisuus-sanasta, on ilo. Onnelliset ihmisethän aina hymyilevät? Tiedän myös sen, että hymyilevä ihminen ei aina ole onnellinen. Onnellisuus on toisille rahaa ja menestystä, mutta en voi täysin tietää, ovatko he oikeasti onnellisia. Usein näiden seurauksena on varjopuolia, jotka syövät tasapainoista ja normaalia ihmisen arkea. Hyvän työuran omaava ihminen voi olla mielestään onnellinen, mutta onko onnea se, että työt seuraavat aina kotiin asti? Jos rahaa on niin paljon, ettei tarvitsisi käydä töissä tai tehdä yhtään mitään, mitä sellainen tekee ihmisen mielelle?
Kekäläisen juontamassa Puoli seiska -ohjelmassa vieraana ollut punk-rumpali Sipe Santapukki esittelee luomaansa varjoteoriaa, jota Kekäläinen lainaa postauksessaan. Sipe Santapukin mielestä onnellisuuden perusperiaatetta voidaan kuvata seuraavasti: ‘’Varjoaan ei voi koskaan saada kiinni vaikka kuinka jahtaa, mutta jos lähdetkin kulkemaan siitä poispäin, se seuraa sinua.’’ Lainaus on mielestäni todella kekseliäs ja helposti ymmärrettävä. Onnellisuus ei ole asioista suoriutumista tai palkinnon saamista, eikä sitä tulisi tietoisesti jahdata. Onnellisuus on elämässä lisämauste, josta onnekkaat pääsevät nauttimaan. Onnellisuus voi siis seurata meitä ilman sen tavoittelemista.
Kekäläinen toteaa postauksessaan, ettei onnen tavoitteleminen ole vaikeaa. Onnellisuutta ei tulisi tavoitella tietoisesti hullunlailla, koska se ei koskaan toisi ihmiselle täyttä tyytyväisyyttä. Kekäläinen toteaa onnellisuuden olevan arkeen keskittymistä ja itsensä kanssa pärjäämistä. Olen Kekäläisen kanssa samaa mieltä siitä, että onnea ei tulisi tavoitella päämääräisesti. Lapsena ja nuoruudessa ajattelin kaiken onnellisuuden pyörivän perhe-elämän ympärillä, jota kaikki tavoittelisivat. Tulisi löytää nuorena hyvä mies, mennä naimisiin, hankkia koira ja lapsia. Nämä edellä mainitut olisivat tie onneen. Ei lapsena koskaan tullut ajateltua, että yksinkin elävä ihminen voisi olla onnellinen.
Mistä tietää jonkun olevan onnellinen? Onko onnellisuus sitä, että sosiaalisessa mediassa hehkutetaan elämän onnellisuutta toistuvasti? Ihmiset antavat onnellisuuden näkyä tai eivät. Eino Leinon runo Laulu onnesta (Hiihtäjän virsiä, 1900) kertoo onnesta, joka pidetään vain itsellä: ‘’Kell’ onni on, se onnen kätkeköön - - ja hiljaa iloitkohon onnestaan.’’ Uskon enemmän tähän salamyhkäiseen onneen kuin onnellisuuden hehkuttamiseen sosiaalisessa mediassa. Oikeasti onnellisen ihmisen ei tarvitse olla jatkuvasti todistelemassa onnellisuutta kenellekään. Onnea ja iloa hehkuvat postaukset ovat silti tervetulleita. Jatkuvasti sisältöä lisäävät ihmiset mietityttävät, voisiko kuvien muokkaukseen ja postauksiin käytettävän ajan käyttää paremmin muihin asioihin.
Kekäläinen esittelee postauksessaan myös Astrid Lingrenin luoman Peppi Pitkätossu -hahmon ajatusmaailmassa syntynyttä pönkki-käsitettä. Peppi Pitkätossu on itse keksinyt sanan ‘’pönkki’’, mutta ei tiedä sen tarkoitusta. Niinpä hän päättää lähteä sitä etsimään. Hän lähti etsimään sitä kaupungista asti, mutta palattuaan tajusi sen olleen aivan hänen kotiportillaan. Kekäläinen ei tekstissään kerro suoraan, mikä tai mitä ‘’pönkki’’ on. Kekäläinen kirjoittaa, että ‘’Vakioreittien varrelta voi silloin löytää lukuisia pieniä uusia oivalluksia ja asioita, jotka havaitsemalla päivittäinen puuro saa hyppysellisen sokeria mausteekseen.’’ Uskon tällä sanalla "pönkki" tarkoitettavan elämän tutkimisessa ja pohtimisessa syntyviä oivalluksia, joihin ei ehkä muuten olisi koskaan törmännytkään. Ajatellaan, että joku lähtee etsimään onnea ja matkallaan tajuaa onnen olleenkin lähempänä kuin uskoikaan. Mutta tämänkin oivaltamiseen on tarvittu tutkimista ja pohtimista, eikä se ole ollut itsestään selvää.
Postauksessa Kekäläinen pohtii myös omaa onnellisuuttaan ja kertoo omasta aikuisen ihmisen arkielämästään ja sen säännöllisestä kaavasta. Hän kirjoittaa oman arkensa olevan joskus kuormittavaa, jolloin tuntuu, että kenen tahansa muun elämä olisi hetkittäin parempaa. Uskon, että moni ihminen joskus kyllästyy omaan elämäänsä ja kokee jonkun toisen elämän paljon paremmaksi. Säännöllinen ja tasainen tuntuu joskus turhauttavalta, kun kaipaisi elämään myös yllätyksellisyyttä ja vaihtelua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ole onnellinen. Joskus sitä kaipaa jotain, mikä hetkeksi rikkoo rutiininomaisen arjen ja jonka jälkeen on taas mukava palata arkeen.
‘’Siedettävä arki, rauha itsensä kanssa ja päivittäinen pönkki ovat onnellisen ja täyteläisen elämän resepti’’, kirjoittaa Kekäläinen. Ihmisten onnellisuus koostuu hyvinkin erilaisista asioista, mutta pääpiirteiltään Kekäläisen resepti kuulostaa omaan korvaani järkevältä. Koen itse, että arjen täytyy olla parempaa kuin siedettävää. Aina se ei ole helppoa ja voi joskus puuduttaa, mutta tasainen arki tuo myös turvallisuuden tunnetta. Mielestäni yksi tie onneen on itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on. Oma reseptini onneen olisi: Hyväksy itsesi ja kehosi, arvosta arkeasi. Toteuta itseäsi ja uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Millaista on yksinäisen onni?
Onnellisuus on ajatuksista abstraktein.Sitä ovat vuosien varrella tulkinneet niin tohtorit kuin laulajat. Monelle on tuttu Eino Leinon runon "Laulu onnesta" (Hiihtäjän virsiä, 1900) ensimmäinen säe, joka kuuluu: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön", sekä sen ajatus onneen kohdistuvasta kateudesta. Leino kehottaa onnellista ihmistä käymään korpeen ja elämään hiljaa, iloiten onnestaan. Voiko ajatus siitä, että maa on niin täynnä onnettomia ihmisiä, että oma onnellisuus tulee piilottaa kateellisilta, pitää paikkansa?
Moni meistä on viettänyt suuren osan kuluneesta vuodesta kotonaan, poissa muiden ihmisten luota. Olemme tavallaan noudattaneet Leinon ohjetta omiin oloihinsa vetäytymisestä. Puhun omista kokemuksistani sanoessani, että onnellisuuteni ei ole tosiaan kasvanut tänä aikana. Ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa monia tekijöitä. Osalla tärkeimpinä työ ja toimeentulo, kun joillekin tärkeintä on hyvinvointi. Yläkoulun terveystiedon tunneilla olleet muistavat, että ihmisen hyvinvointi jaetaan kolmeen osaan, joista yksi on sosiaalinen hyvinvointi. Eli meidän hyvinvoinnistamme kolmannes tulee sosiaalisista tekijöistä. Uskaltaisin tämän pohjalta väittää, että myös onnellisuuteen liittyy useimmilla sosiaalisia tekijöitä.
Onnellisuus monilla syntyy osittain muiden ihmisten myötävaikutuksesta. Tähän nostetaan usein kaikkein läheisimmät ihmiset. On henkilöitä, joille kaikkein tärkeintä onnellisuudessa on läheisten tai muiden ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi. Toiset taas sanovat, että he haluavat jakaa onnelliset hetkensä muiden ihmisten kanssa. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento ja vain harvat pystyvät jättämään tämän huomioitta.
Se, kannattaako aina näyttää omaa onnellisuuttaan, onkin vaikeampi kysymys. Kävellessäni kaupungin keskustassa, näin kaksi ihmistä, jotka molemmat kävelivät ulos pankista, käsissään kirjekuoret. Tilanne oli samankaltainen, mutta heistä kuitenkin välittyi hyvin erilainen kuva. Toinen heistä lähes hymyili ja oli selvästi iloinen. Toinen taas näytti murtuneelta ja surulliselta. Tästä näemme, että raha on tärkeä osa onnellisuutta. Toisella heistä olivat sillä alueella asiat hyvin, toisella eivät. Voin vain kuvitella, miltä tuntui jäljemmästä henkilöstä, kävellessään tämän hymyilevän miehen perässä ulos.
Empatiakyky, eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan, on monimutkainen asia. Vaikka edellä mainitsemassani tilanteessa oman onnellisuuden näyttäminen synnytti varmasti kateutta onnettomassa, on silti joskus tilanne toinen. Allapäin olevalle tukea viestivä hymy voi olla täysin päinvastainen viesti. Se voi enemmänkin auttaa ja kannustaa, kuin korostaa tämän onnettomuutta. Se, miten reagoi eri tilanteissa, vaatii kykyä tulkita niitä. Silti meistä jokainen valitsee joskus väärän lähestymistavan.
Leino on oikeassa siltä osin, että onnellisuus voi aiheuttaa kateutta joissakin, mutta oikealla tilannetajulla voi ja kannattaakin saattaa oma onnellisuus näkyväksi. Jotkut ovat jopa väittäneet tärkeimmän onnellisuuden lähteen olevan toinen ihminen. Ajatus kertoo siitä, että ihminen ainakin alitajuisesti haluaisi muilta tukea omaan onnellisuuteensa ja pystyisi sitä antamaan myös muille.
Toisen onnellisuuden tukeminen ei ole tälle kehuskelua tai tämän onnettomuuden korostamista, kuten aiemmassa esimerkissä mahdollisesti tapahtui. Se on tämän onnettoman läheisen auttamista ja tilanteen hyvien puolien sekä ratkaisujen korostamista. Tähän sopii myös muistamani sanonta: "Hukkuvaa ei voi auttaa uppoavalla veneellä." Tarkoitan sitä, että meidän on helpompi auttaa ja tukea muita oman onnettomuutensa kanssa, kun olemme itse onnellisia. On hankala piristää muita, jos on itse onneton.
Onnellisuus on asioista abstraktein. Se paitsi lähtee muista ihmisistä, myös palaa heihin. Onnellisen ei kannata paeta muita korpeen ja piilotella, vaan tulla julki ja kohdata muita. Kohdatessa erilaisia tilanteita elämänsä aikana, oppii tulkitsemaan niitä ja vastaamaan niihin. Kohdatessa erilaisia ihmisiä oppii, miten heidän kanssaan kannattaa toimia. Vain onnellinen ihminen voi nähdä keinot auttaa onnetonta ja samalla itseään. Onnelliset hetket korostuvat, kun ne jakaa muiden kanssa, eivät silloin, kun ne viettää yksin.
Nykypäivän taiteen surut
Kirjoittanut: H.P.
Usein väitetään, ettei nykypäivänä onnellisuutta tai kauneutta kuvata enää muualla kuin mainoksissa. Väitetään, ettei kirjallisuudessa tai taiteessa kuvata enää positiivisia tunteita, vaan enimmältään surua ja masennusta. Vaikka nämä aiheet ovatkin yleistyneet viime vuosina, on tämä väite kuitenkin valheellinen.
Taiteessa on aina kuvattu monia eri tunteita. On taideteoksia, joissa kuvataan traagisia onnettomuuksia, mutta on myöskin maalauksia, joissa kuvataan onnellisuutta ja elämän iloa. Kaikki riippuu toisaalta suuresti siitä, kenen näkökulmasta taidetta katsotaan. Sama maalaus voi näyttää kahdelle ihmiselle aivan erilaiselta.
Väitteen mukaan menneisyydessä taideteokset ovat olleet onnellisempia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suuri osa hyvin tunnetuista maalauksista kuvaa varsin melankolisia tunteita sekä taiteilijan omia elämän tragedioita. Esimerkiksi Frida Kahlon vuoden 1944 maalauksessa Katkennut pylväs kuvataan onnettomuudesta ja sen seurauksista kärsivää Kahloa. Myöskin useissa Vincent van Goghin maalauksissa kuvataan hänen huonoa mielenterveyttään.
On menneisyydessä toki ollut myös paljon onnellisuutta ja kauneutta kuvaavia taideteoksia. Esimerkiksi Jean-Honoré Fragonardin öljymaalauksessa Keinu, noin vuodelta 1767, kuvataan varsin onnellisen näköistä nuorta naista puutarhan keinussa. Taideteoksessa on käytetty paljon lämpimiä värejä ja puutarhan kasvit on maalattu eloisiksi. Näillä on tuotu esille luonnon kauneutta ja lapsuuden iloa.
Myöskin menneisyyden kirjallisuudessa on ollut paljon sekä surullisia että onnellisia teoksia. Onnellisista teoksista esimerkkinä toimivat useat Jane Austenin romaanit, kuten Ylpeys ja Ennakkoluulo (1813) sekä Järki ja tunteet (1811). Niissä kuvatut tapahtumat päättyvät onnellisesti, vaikka eivät kaikki romaanien tilanteet olisikaan aina iloisia tai täynnä rakkautta.
Traagisista romaaneista hyvä esimerkki taas on Emily Brontën vuoden 1847 romaani Humiseva harju. Se käsittelee monia vakavia asioita, kuten lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä pahoinpitelyä. Romaanissa käsitellään myöskin ohimennen lasten kodittomuutta.
Nykypäivänä useat kirjat käsittelevät synkkiä aiheita. Rasismia käsitellään Angie Thomasin vuoden 2017 romaanissa Viha jonka kylvät ja mielenterveyttä taas Holly Bournen romaanissa Oonko ihan normaali vuodelta 2015. On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon, että myös vakavia aiheita voidaan käsitellään kirjallisuudessa tavoilla, jotka eivät ole niin synkkiä. Esimerkiksi Nicola Yoon vuoden 2015 romaanissa Kaikki kaikessa käsitellään parantumatonta sairautta. Siinä päähenkilö saa kuitenkin sairaudestaan huolimatta onnellisen loppunsa. Tämä onkin yleinen piirre rakkausromaaneille.
Kuvataiteessakin kuvataan nykyään paljon tärkeitä ongelmia. Esimerkiksi valokuvausta käytetään tapana tuoda esille suuria ongelmia, jotka kaipaavat huomiota. Tämän takia yleisiä aiheita nykypäivän valokuvissa ovatkin ilmastonmuutos sekä ympäri maailmaa tapahtuvat mielenosoitukset. Tästä esimerkkinä toimii hyvin vuoden 2020 BLM-protestit, joissa valokuvia käytettiin keinona tuoda esille Amerikassa tapahtuvaa poliisiväkivaltaa.
Tämä onkin esimerkki siitä, miksi vakavat aiheet ovat yleistyneet nykypäivän taiteessa. Ennen vanhaan ei ollut samanlaista mahdollisuutta tuoda vapaasti esiin maailmalla tapahtuvia ongelmia. Tietojen välittäminenkään ei ollut silloin läheskään yhtä yksinkertaista kuin nykypäivänä. Internetin ja sosiaalisten medioiden avulla on tietojen välistys nykyään helppoa ja nopeaa.
Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei valokuvauksessa tuotaisi enää esille iloisia aiheita. Yksi yleistyneistä aiheista valokuvauksessa ovet eläimet. Saksalainen valokuvaaja Elke Vogelsang (elkevogelsang.com) onkin tunnettu eläinmuotokuvistaan. Hänen kuvissaan nähdään monia eri koirarotuja sekä hevosia ja kissoja. Tunnetuimpia teoksia Volgensangilta ovat koirakuvat, joissa koiria kuvataan ilmeikkäinä ja iloisina.
Näin lopuksi palataan vielä alkuperäiseen väitteeseen: nykypäivänä onnellisuutta tai kauneutta ei kuvata enää muualla kuin mainoksissa. Nyt on kun on todettu onnellisuutta ja myös kauneutta löytyvän nykypäivän taiteesta ja kirjallisuudesta, on aika perehtyä mainoksiin. Mainonnassa, kuten muissakin taiteissa, on sekä onnellisia sekä kauniita että surullisia ja melankolisia teoksia. Mainoksen tyyli riippuukin siis eniten siitä, mitä tuotetta mainoksessa yritetään myydä.
Osassa mainoksista pyritään herättämään vahvoja tunteita, joilla luodaan tunneyhteyttä mainostajan ja katsojan välille. Esimerkiksi Elisan artikkelissa “Pidetään yhtä” (https://www.bobtherobot.fi/blog/1097/pidetaan-yhta 03.10.2017) on mukana mainos, jonka tarkoituksena on saada nuoria olemaan yhteydessä vanhempiinsa enemmän. Tässä mainoksessa ei kauneutta ja iloa nähdä, vaan sen sijaan siinä tuodaan esille surua ja huolta.
Coca-Colan joulumainoksessa “The Letter – Kirje" (https://www.youtube.com/watch?v=mVjue2ceLB8 10.11.2020) toisaalta sitten kauneutta ja onnellisuutta riittää. Videon aiheena on isän ja tyttären välinen rakkaus, ja toisin kuin edellisessä mainoksessa, sitä kuvataan onnellisesti. Mainos päättyykin koskettavissa merkeissä isän palatessa jouluksi kotiin lapsensa luo.
Vaikka molemmissa mainoksissa aiheena oli perheen välinen rakkaus, käsiteltiin sitä mainoksissa hyvin erilaisesti. Elisan mainoksessa suhde oli hyvin huono ja isän huolta lapsestaan, kun taas Coca-Colan mainoksessa isän ja lapsen suhde oli hyvä ja lämmin. Tässä nähdäänkin, miten erilaisia mainokset voivat olla, vaikka ne käsittelisivätkin samaa aihetta.
Vaikka onkin totta, että totiset aiheet ovat yleistyneet taiteessa viime vuosien aikana, on tärkeää muistaa, että positiivisiakin taideteoksia ja taiteen muotoja onvielä olemassa. Onnea ja kauneutta löytyykin siis kaikkialta vielä nykypäivänäkin, kunhan sitä vain osaa etsiä. Kuten kaikille tutussa sanonnassa kerrotaankin, kauneus, kuten myös onni, on katsojan silmässä.
Löydä oman elämäsi “pönkit”
Kirjoittanut: Susanne Koivula
Onnellisuus on harvan herkkua, silloin tällöin koettu tunnetila. Millaista olisi, jos onnellisuus olisikin osana elämäntapaasi? Entä, jos alkaisitkin pönkittämään onnellisuuttasi? Mikko Kekäläinen esittelee blogipostauksessaan “Pikkuasioista innostuminen on sietämättömän naiivia, mutta tekee onnelliseksi – kokeile vaikka!” (yle.fi 28.2.2019) hyödynnettävän vinkin, kuinka tuoda onnellisuus osaksi jokapäiväistä elämää.
Kekäläinen viittaa muun muassa punk-rumpali Sipe Santapukin varjoteoriaan, jonka ideana on, että varjoaan ei voi saada kiinni jahtaamalla, mutta poispäin menemällä se seuraakin sinua. Tähän Kekäläinen toteaakin, että pakonomainen onnentavoittelija ei tule koskaan olemaa tyytyväinen vaan onnellisuutta on itsensä kanssa pärjääminen ja keskittyminen arkeen. Onnellisuus kuuluukin niihin asioihin, joita ei voi pakottaa. Se tulee ikään kuin kylkiäisenä avaramieliselle suhtautumiselle elämään. Tähän suhtautumiseen pääset niillä arjen pikkuasioilla, joita Kekäläinen kuvaa satuhahmo Peppi Pitkätossun keksimällä sanalla “pönkki”, joka hänen mielestään sivuaa hyvin Sipe Santapukin varjoteoriaa.
Kekäläisen blogipostauksessa huomautetaan, että aikuisten elämä voi helposti muuttua yksitoikkoiseksi ja rutiinimaiseksi jatkumoksi. Juuri tällöin tulisi ottaa “pönkit” käyttöön avartamalla katsettaan, jolloin on mahdollista huomata arjen positiiviset pikkuasiat, eikä vain negatiivisia. Tällä tavalla saat parannettua mielialaasi sekä onnistut tuomaan onnellisuutta jokaiseen päivään. Tämän ajatusmallin omaksuttuasi elämäntapojesi joukkoon eivät myöskään negatiiviset kommellukset ja vahingot enää pääse ärsyttämään niin helposti.
“Pönkit” ovat juuri niitä arkipäiväisiä pikkuasioita, joita harva osaa kiireessä arvostaa, kuten Kekäläisenkin esimerkkeinä käyttämät ruuhkaton työmatka tai radiosta tuleva hyvä biisi. Huomio kiinnittyy helpommin huonosti oleviin asioihin varsinkin kiireessä, jota aikuisilla tuppaakin olemaan runsaasti. On totta, että kiireettöminä hetkinä huomaa helpommin ne mukavilta tuntuvat asiat, joita on tosin saattanut tapahtua myös kiireisinä päivinä, jolloin niitä ei ole osannut arvostaa. Onnellisuuteen auttaa juuri tällaisien asioiden tasapainottaminen päivittäin. Päivä ei välttämättä ollutkaan niin ikävä, mutta siitä tulee ikävä tunne jos antaa vain sattuneille vahingoille vallan mielessään. Hyviä juttujen bongaaminen päivä tapahtumien seasta auttaa pitämään mielen ja jaksamisen raiteillaan.
Kekäläinen toteaa, että “Kyllä näitä pönkkejä löytyy, kun kulkee silmät auki”. Välttämättä niitä ei aina niin helposti löydä tai näe itse, mutta kyse ei ole kuitenkaan mistään erikoisen lintulajin bongauksesta. Jos ei millään meinaa huomata hyvin menneitä asioita päivässä, voi itselleen esittää kysymyksen: “Mistä voisin olla tänään kiitollinen?” Tai miksi ei jopa kysyä läheiseltä “Mikä tänään on mennyt hyvin tai sujunut parhaiten?”, jos haluaa saada niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja piristää myös toisen sekä samalla tehdä itse päivän hyvän työn. Silloinhan on jo yksi asia ainakin mennyt päivässä nappiin. Kekäläisen mielestä onnellisen ja täyteläisen elämän resepti syntyykin siedettävästä arjesta, rauhasta itsensä kanssa sekä päivittäisestä “pönkistä".
Kuten sanottu onnellisuus on nykyään harvojen herkkua ja koetaan harvinaiseksi. Ollaan helposti kateellisia ihmisille, jotka omasta mielestä vaikuttavat onnellisille ja joilla on “kaikki”, mitä tarvitsisi ollakseen onnellinen. Kekäläinen kertoo kuulostavansa naurettavalta valittaessaan meikattavana istumisesta joka päivä, koska tietää monen vaihtavan innolla paikkoja kanssaan. Hän pitääkin työtään merkityksellisenä ja palkitsevana, vaikka välillä työ tuntuukin sietämättömän puuduttavalta. Tällaisissa tilanteissa täytyykin muistaa, että jokaisen arjessa onomat puolensa, niin hyvät kuin huonot. Se mikä omaan korvaan kuulostaa onnekkaalta, tuntuu itsestäkin lopulta uuvuttuvalta pitkän päälle tehtynä. Jokainen varmasti tunnistaakin sanontojen “kohtuus kaikessa” sekä “vaihtelu virkistää” merkityksen.
Kekäläinen ajattelee olevansa naurettava, joku taas tuntee syyllisyyttä, kun ei ole onnellinen ja kolmas taas ei kehtaa valittaa, kun kaiken järjen mukaan pitäisi olla tyytyväinen ja onnellinen näinkin hyvässä asemassaan tai työssään. Kirjailija Eino Leino on myös pohtinut tätä ilmiötä runossaan “Laulu onnesta” kokoelmasta Hiihtäjän virsiä (1900) sanoin “Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, / kell’ aarre on, se aarteen peittäköön.” Onnellisuuden harvinaisuuden johdosta sen avoin näyttäminen voi vaikuttaa muiden silmään “kerskailulta”, kuten Leinokin kehottaa runossaan pitämään onnellisuuden itsellään: “ja olkoon onnellinen onnestaan / ja rikas riemustansa yksin vaan. / Ei onni kärsi katseit’ ihmisten. / Kell’ onni on, se käyköön korpehen ‘/ ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan / ja hiljaa iloitkohon onnestaan.”
Kateellisuuden johdosta aiheutunut “kerskailun” tuntuma ei kuitenkaan ole ainut tunne, joka toisella havaitusta onnellisuudesta syntyy. Moni on myös iloinen ja onnellinen toisen puolesta ja onnellisuudesta. Onnellisuutta on havaittavissa sekä löydettävissä joka puolella, mutta sen huomaaminen, kuten moni muukin asia, on taas katsojasta kiinni. Kekäläisen täyteläisen ja onnellisen elämän reseptiin viitaten etsimällä päivittäiset “pönkit” sekä rauhan itsensä kanssa, jolloin arjen siedettävyys lähtee kohenemaan ja onnellisuus on mahdollista olla osana jokaista päivää, eikä pelkästään yksittäisiä hetkiä.
Lapset ja nuoret huonovointisempina kuin koskaan
Kirjoittanut: Noora Villikka
Lasten ja nuorten hyvinvointi on nykyään aiheena esillä suuresti. Se on hyvä asia. Kun etsii uutisia aiheesta, herää kuitenkin suuri huoli ja ehkä jopa pelko, joka on vaikea sivuuttaa, kun ajattelee, että nuorissa on tulevaisuus.
Tietokirjassaan ”Leikkiminen Kielletty!” (Atena, 2015) kirjailija Jukka Laajarinne pohtii muun muassa lasten ja nuorten pahoinvointia ja sen erilaisia syitä. Laajarinne mainitsee, että nuorten huonovointisuudesta puhuttaessa esiin nousee yksi syy ylitse muiden: puutteellinen vanhemmuus. Laajarinne tuo esiin myös MLL:n lasten ja nuortenpuhelimen määrän, yli 6 000 vuosittaista soittoa, ja sen, että yleisin, yhä kasvava keskusteluaihe on arkiset päivän kuulumiset.
Tieto on vähintäänkin erittäin huolestuttava. Jos lapsi tai nuori kokee, että hänen tarvitsee soittaa jonnekin, jotta tulisi kuulluksi, on nykyään asia tai toinenkin erittäin pielessä. Eikö kotona ole ketään, joka kuuntelisi päivän kuulumiset? Vaikka aikuinen olisikin fyysisesti paikalla, voi hän silti olla täysin poissa tilanteesta. Alkoholi, muut huumausaineet, mielenterveysongelmat vievät. Vastuu lapsesta siirretään yhteiskunnalle. Aina ei kuitenkaan voida syyttää vanhempia, vaan myös yhteiskuntaa, joka vaatii meiltä kaikilta - ikään katsomatta - paljon. Vastuuta jaetaan kohtuuttoman paljon ja nuorille annetaan päätäntävalta kohtuuttoman suuriin asioihin.
Erittäin hyvä asia on, että lasten ja nuortenpuhelin ja muitakin tämän kaltaisia palveluita on olemassa, joista lapsi saa apua ja tukea. Harmittavaa vain on, ettei lasten ja nuortenpuhelin pysty lasta kasvattamaan, pelkästään tukemaan ja kuuntelemaan. Mitä tapahtuu niille, joita ei kotona kuunnella tai kasvateta?
Viime aikoina on ollut esillä hyvin paljon erilaisia tapahtumia, joissa nuoret pahoinpitelevät esimerkiksi toisia nuoria. Hyvin paljon esillä ollut, joulukuussa 2020 tapahtunut Koskelan teinisurma on esimerkki siitä, mitä voi käydä, jos nuoret voivat pahoin. Koskelan teinisurmassa kolme teinipoikaa pahoinpiteli ennalta tuntemaansa koulutoveria, ja lopulta pahoinpidelty kuoli saamiinsa vammoihin. Tämä on kuitenkin vain yksi, ehkä kaikista äärimmäisin ja huonoin pahoinvoinnin monista esiintymismuodoista.
Mitä nuorten pahoinvoinnille voi tehdä? Vastuu ja oikeudet on syytä rajata niin, että nuori pystyy ne itse vielä kantamaan ja hoitamaan. Lapsuuden ja sen ajan vapauden ei tulisi olla liian lyhyt. Aikuisten tulisi olla läsnä silloin, kun sitä tarvitaan. Lasten ja nuorten huonoon oloon on syytä puuttua heti, kun sitä tai sille tyypillisiä piirteitä havaitaan. Myös silloin, kun niitä ei havaittaisikaan, on hyvinvointia silti hyvä kartoittaa säännöllisesti. Lasten ja nuorten hyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Mielestäni tulevaisuus kuulostaa melko pelottavalta, mikäli pahoinvointisuus jatkuu ja lisääntyy.
Oletko onnellinen?
Kirjoittanut: Aapo Kinnunen
Mitä on onnellisuus? Onnellisuus näkyy usein hymynä tai nauruna. Toisilla onnellisuutta tuo ystävien kanssa oleminen tai jalkapallon pelaaminen, toisille sen sijaan yksinolo ja esimerkiksi kirjan lukeminen. Itse koen usein onnellisuutta iltaisin kavereiden kanssa ollessa ja usein vielä seuraavina päivinä mukavan illan jälkeen. Onnelliseksi minut saavat myös liikuntaharrastukseni, kuten brasilialainen jiujitsu sekä lumilautailu.
Onnellisuus on asia, joka ei tule yhdestä kivasta päivästä tai onnistumisesta. Se on hetkellistä onnellisuutta, mutta todellinen onnellisuus tulee pidemmällä ajalla. Onnellisuus on kokonaisuus, jokarakentuu ystävistä, perheestä, harrastuksista, koulusta ja muista suuremmista kokonaisuuksista elämässä. Joskus pelkästään yksikin näistä kokonaisuuksista voi tehdä ihmisen jo onnelliseksi, mutta usein nämä asiat kulkevat hyvin rinta rinnan, kuten harrastukset ja ystävät. Harvoin yhden yön seksikumppani tekee ihmisen onnelliseksi, mutta pitkä seurustelusuhde usein tekee. Onni ei tule yhdessä illassa, niin kuin ei rahaakaan sada puissa.
Kirjailija Eino Leino kirjoittaa onnesta runossaan Laulu onnesta (Hiihtäjän virsiä, julkaistu vuonna 1900). Runon mukaan onnea ei tulisi näyttää, vaan kätkeä kaikin keinoin. Rikkaan tulisi kätkeä rikkaudet ja riemuita niistä yksinään. "Kell’ onni on, se käyköön korpehen / ja eläköhön hiljaa - - ", Leinon runon puhuja toteaa määrätietoisen kuuloisesti. En täysin ymmärrä, onko runoilijan tärkeimpänä sanomana onnen piiloittaminen, mutta runo antaa kuvan, että ihmiset eivät kestä onnen näkemistä. "Ei onni kärsi katseit' ihmisten." Voi tulkita niinkin, että onni katoaa, jos muut sen näkevät.
Onko onnen piiloittaminen ratkaisu mihinkään? Mitä, jos oma onnellisuus heijastuu muillekin ihmisille? Onnellisuutta näyttävä ihminen tuo ainakin itselleni usein hyvän fiiliksen ja pelastaa päivän. Se tuo todella hyvän mielen, kun kuulee, että omalla säätämisellä ja energialla on saanut toisellekin hyvän mielen ja huono päivä muuttuikin hyväksi päiväksi. Tätä on itsellä käynyt usein esimerkiksi kavereiden kanssa pelatessa. Jos porukassa on paljon negatiivisia ihmisiä, on tunnelma usein negatiivinen. Jos porukka on pääosin positiivinen, on silloin yleensä myös tunnelmakin.
Toisinaan muiden ihmisten onnellisuus vetää omaa mielialaa vain alemmas. Huonoina aikoina toisten ihmisten onnistumiset saa tuntumaan siltä, että itsellä kaikki menee vain huonosti ja muilla on kaikki niin täydellistä. Huonoina päivinä kaikki hyvä vain häviää ja hyvinä päivinä päinvastoin. Muiden hyvä olo voi siis myös pahentaa omaa pahaa oloa. Toisinaan on hyvä miettiä, kannattaako kertoa kaikista onnistumisistasi toisille, joilla juuri nyt on hieman vaikeampaa aikaa. Tästä näkökulmasta Leinon "onnen kätkeminen" voisi olla ihan hyväkin idea.
Koen itseni onnelliseksi tälläkin hetkellä, vaikka moni asia ei olekaan hyvin. Esimerkiksi iso osa harrastuksistani on peruttu koronan takia enkä saa nähdä kavereistani kuin muutaman. Onnelliseksi minut tekee se, että olen entistä läheisempi juuri näiden ystävieni kanssa ja tiedän suurin piirtein, mitä haluan elämältä. Itselle onnellisuus ei tarkoita sitä, että kaikki menisi hyvin, vaan sitä, että on pääasiassa hyvä olla ja tiedän, että kaikki järjestyy. Näin nuorena mielialat heittelehtivätsen verran, että viikon päästä voin olla ihan murtuneena ilman minkäänlaista toivoa.
Onnellisuus on myös asia, jonka luullaan näkyvän ulkopuolisen silmin, mutta usein asia on juuri päinvastoin. Usein onnellisimman näköisillä ihmisillä on vaikeimmat oltavat sisimmässään. On todella tärkeä etenkin nykyaikana kysyä kaikilta ihmisiltä "Mitä kuuluu?", ei vain olettaa, että toinen voi hyvin ja toinen huonosti. Koskaan ei voi tietää. Itsekin olen oppinut kantapään kautta, että ihmisiä ei tulisi ikinä tuomita heidän ulkonäkönsä vuoksi, tai tehdä omia johtopäätöksiä luulojen perusteella.
Kaikkien tunteiden lailla onnellisuus on monimutkainen asia, eikä ketään tulisi leimata onnelliseksi tai onnettomaksi kysymättä ihmiseltä itseltään. Kaikkien ihmisten tulisi tehdä asioita, jotka tekevät juuri heistä onnellisen, silloin koko yhteiskunta olisi niin paljon parempi paikka.
Laulu onnesta
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
Eino Leino, Hiihtäjän virsiä. 1900.
Kirjallisuus elämässäni
Kaunokirjallisuus on aina ollut suuri osa elämääni. Opin lukemaan ollessani hyvin nuori, ja siitä lähtien olenkin viettänyt hyvin paljon aikaa kirjojen parissa. Jo alakouluikäisenä vietinkin usein mieluummin aikaa lukien kuin kavereideni kanssa ollen.
Carlos Ruiz Zafónin romaanissa Tuulen varjo (2001) esiintyy henkilö nimeltä Daniel, jonka isä vie hänet Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Kaikki kirjaston kirjat ovat unohdettuja ja hylättyjä teoksia, jotka ovat tuotu sinne ovensa sulkeneista kirjakaupoista tai kirjastoista. Kirjaston tarkkaa ikää ei tiedetä, sillä se on niin vanha. Danielin isä kertoo: “Tämä paikka oli vanha jo silloin vuosia sitten, kun oma isäni ensimmäisen kerran toi minut tänne. - - Kukaan ei tiedä vuorenvarmasti, mistä lähtien tämä paikka on ollut olemassa ja ketkä ovat sen luoneet.”
Romaanissa Daniel viettää useita kymmeniä minuutteja kulkien kirjaston läpi etsien sitä yhtä täydellistä kirjaa. Voin nähdä helposti itseni tekemässä samoin, sillä olen aina pitänyt vanhoja kirjoja todella kiinnostavina. En voi olla kadehtimatta Danielia, sillä hänellä oli mahdollisuus viettää aikaa Unohdettujen kirjojen hautausmaalla ja jopa valita sieltä itselleen kirja, jonka viedä mukanaan kotiin.
Daniel lukee uutta kirjaansa koko yön läpi. “Sivu sivun jälkeen annoin tarinan ja sen lumoavan maailman kietoutua ympärilleni, kunnes aamunsarastuksen hyväillessä ikkunaani väsyneet silmäni liukuivat viimeistä sivua pitkin”, hän kertoo. Samaistun Danielin hahmoon hyvin paljon, sillä itsellänikin on tapa lukea vahingossa koko yön läpi. Daniel kuvaileekin hyvin sitä tunnetta, kun vaipuu niin syvälle kirjan juoneen sekä henkilöihin, että ajantaju häviää kokonaan: “Uni ja väsymys koputtivat ovelleni mutta en suostunut antamaan periksi. En halunnut vielä herätä tarinan synnyttämästä lumouksesta ja sanoa näkemiin sen henkilöille.”
Osa tärkeimmistä muistoistani liittyvätkin lukemiseen ja kirjoihin. Esimerkiksi hetki, jota vaalin suuresti, on kun vuosi sitten olin perheeni kanssa vierailemassa isoäitini luona. Olin tuonut mukanani kirjan, jota aion lukea. Hän vietti itsekin paljon aikaa lukien, ja aloimmekin keskustelemaan nopeasti mukanani tuomasta kirjasta. Muistan hänen kertoneen minulle, kuinka hän harmitteli sitä, ettei ollut nuorempana opetellut lukemaan vierailla kielillä. Nyt kun isoäitini on edesmennyt, on tämä yksi minulle tärkeimpiä muistojani hänestä.
Tutustuin myös yhteen parhaista ystävistäni kaunokirjallisuuden takia. Emme olleet ala-asteella kovinkaan läheisiä, mutta viidennen luokan tullessa aloimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Pian meille selvisikin, että meillä oli molemmilla hyvin samanlainen maku kirjojen suhteen. Pystyimme suosittelemaan toisillemme kirjoja ja puhumaan niistä tuntikausia pitkästymättä. Moni minun tämänhetkisistä suosikkikirjoistani on sellainen, jota en koskaan olisi itse valinnut ilman hänen suosituksiaan.
Nykypäivänä useat ihmiset suosivat paljon e-kirjoja sekä äänikirjoja verrattuna painettuihin kirjoihin. Niillä on toki omat hyvät puolensa, kuten niiden laaja valikoima sekä helppo saatavuus. Ei esimerkiksi tarvitse lähteä kirjastoihin etsimään sopivaa kirjaa, vaan voi netistä selata äänikirjapalvelusta sopivan kirjan kuunneltavaksi. Kaiken tämän tiedostaneena suosin itse kuitenkin hyvin paljon painettuja kirjoja. Kirjastojen hyllyjen välissä kiertely ja kirjojen fyysisten kopioiden selaaminen on ehdottomasti yksi lempitapani viettää aikaa. Koen sen hyvin rauhoittavaksi, ja siinä kuluukin helposti useita kymmeniä minuutteja. Siksi koenkin sen hieman surulliseksi, ettei tänä päivänä kovin moni nuori tai aikuinen kirjastoissa kovinkaan kauaa viihdy.
Mieluisan lukemisen tärkeys
Kirjoittanut: RSS3
Vielä neljänteen luokkaan asti luin runsaasti kirjoja. Joka toinen perjantai koululla käyvä kirjastoauto oli aina viikon kohokohta. Aina tuli lainattua kolme, jopa neljä kirjaa, jotta riittäisi mieleistä luettavaa seuraavaan kertaa asti. Mutta jokin alkoi muuttua. Enää en lainannut kolmea kirjaa, vaan ne alkoivat pikkuhiljaa vaihtua Aku Ankan taskukirjoihin. Sitten aina vainvähemmän lainasin niitäkin, kävin vain joka toinen kerta kirjastoautolla ja lopulta en ollenkaan. Yläasteella en lukenutkaan enää kuin äidinkielen pakolliset kirjatyöt. Jokin oli muuttanut lukukokemukseni epämukavaksi, mutten tiennyt mikä.
Pari vuotta kului ennen kuin tajusin, mikä se oli. Yksinkertaisesti oli paljon muutakin, mieluisempaa tekemistä. Ysin syksyllä meninkin kirjastoon ihan vapaaehtoisesti lainaamaan kirjaa. Suuntasin suoraan scifi-osastolle. ”Niitähän elokuvia tykkään kattoa, miksei sitten lukea”, ajattelin. Löysinkin pari Star Wars -kirjaa, jotka muistin hämärästi ala-asteelta. Raivasin tilaa aina yhtenä iltana viikossa pelkästään lukemiselle. Suljin telkkarin, laitoin keskittymistilan päälle puhelimesta, jotteivät ilmoitukset keskeyttäisi ja aloin vain lukea. Muistan lukemisen olleen aluksi hyvin vaikeaa, en jaksanut lukea kuin korkeitaan puoli tuntia kerrallaan. Mutta viikkojen jälkeen lukeminen alkoi sujua jo paremmin. En lue vieläkään paljoa, mutta edistystä on tapahtunut seiskaluokalta.
Kuten bloggaaja Tommi Melender kertoo blogipostauksessaan ”Olin kirjallisuuden ongelmakäyttäjä” (blogit.image.fi/antiaikalainen 31.5.2015), tärkeää on, että lukeminen on vapaaehtoista, mieluista lukijalle itselleen. Usein jos on pakko tehdä jotain, et halua tehdä sitä yhtä paljon kuin vapaaehtoisesti. On tärkeää löytää itsellensä se oikea kirjallisuuslaji, oli se sitten runoja tai romaaneja. Loistava tilaisuus olisi löytää jokin kirjasarja, josta tykkäät, koska usein silloin haluat lukea sen seuraavan kirjankin. Näin saatat lukea muutaman kirjan ihan huomaamatta.
Lukutaito on tärkeää, ei vain kirjojen lukemisen vaan myös opiskelun vuoksi. Oppiminen on helpompaa, jos ymmärrät mitä luet.
Ihminen, itsekäs luomakunnan kruunu
Kirjoittaja: Emmi Kuronen
Ihminen on kautta aikojen pohtinut suhdettaan luontoon. Luultavasti yleisin näkemys on, että ihminen on luonnon yläpuolella oleva olento, koska ihminen on pisimmälle kehittynyt laji maapallolla. Tähän samaan näkemykseen sisältyy automaattisesti omahyväinen ajatus siitä, että ihmisten ja eläinten välillä on selkeä ero ja että ihminen ei ole pelkästään yksi eläin muiden joukossa vaan jotain parempaa.
Mutta jos ihmiset kokevat olevansa luonnon ja muiden eläinten yläpuolella, tästä seuraa myös ketjureaktiomaisesti haitallinen ja vaarallinen ajatus siitä, että luonto on olemassa vain ihmistä varten. Tämän näkemyksen mukaan ihmisten etu menee aina luonnon edun edelle, ja erilaisilla eläinlajeilla on oikeus olemassaoloon vain, jos niistä on ihmisille jotain oleellista hyötyä. Mitä enemmän eläinlajeista tai luonnosta on hyötyä ihmisille, sitä arvokkaampia ne ovat. Mutta jos ajatellaan puhtaasti tieteen näkökulmasta, ihminen on vain yksi nisäkkäisiin kuuluva eläin muiden joukossa. Joten voidaanko mitenkään perustella näkemystä, että ihminen on jotenkin luonnon ja muiden eläimien yläpuolella?
Kasvava kuilu luonnon ja ihmisen välillä on havaittavissa jokapäiväisessä elämässä. Maaseudulta kaupunkiin on olemassa jatkuva muuttoliike, ja nykyään suurin osa ihmisistä asuukin isoissa kaupungeissa. Luonnossa ollaan paljon vähemmän kuin ennen, ja sitä lähes pelätään. Jokaisessa isossa kaupungissa on kyllä pieni puistoalue, mutta nämä keinotekoiset alueet ovatkin nykyään monen ihmisen ainoa kosketus luontoon.
Samoin on käynyt ihmisten ja eläinten väliselle suhteelle. Samaan aikaan kun omat kesyt kotieläimet koetaan rakkaina, villieläimet pidetään pelonomaisesti etäällä. Niitä ei haluta ajatella tai ottaa kantaa eläimiin kohdistuviin kaltoinkohteluihin edes Suomen sisällä. Monet suomalaiset varmasti tuomitsevat esimerkiksi koiranpentujen tehtailun, mutta samalla ei haluta ottaa mitään kantaa porsaisiin kohdistuvaan tehtailuun. Samoin monet ihmiset sanovat ajattelevansa, että villieläimet eivät kuulu vankeuteen, mutta silti he menevät mielellään katsomaan häkeissä eläviä eläimiä eläintarhaan, koska he eivät muuten luultavasti tulisi koskaan näkemään Suomen luontoon kuulumattomia eläinlajeja.
Maailmassa ei ole sellaista valtiota, joka ei käyttäisi luontoa ja eläimiä omaksi hyödykkeeksi ja viihdykkeeksi. Jokaisessa valtiossa on eläintarhoja, delfinaarioita, sirkuksia ja muita viihdetarkoitukseen tehtyjä tapahtumia.
Eläintarhat ovat myös meille suomalaisille ainoa keino nähdä eläviä tiikereitä, leijonia ja muita eksoottisia eläimiä, joten on mukavampi työntää eläinten kärsimykset pois mielestä ja keskittyä katsomaan, miten ne tekevät hauskan näköisiä temppuja kouluttajiensa kanssa. Mutta vaikka sitä ei haluaisikaan ajatella, tosiasia on, että myös suurin osa eläinten viihdekäytöstä aiheuttaa niille kohtuutonta kärsimystä.
Yongzhi Chun valokuva (2015) sirkuskoulutuksessa olevasta apinasta ja Rob Doolardin valokuva (2006) delfinaariossa olevasta näytöksestä kuvaavat täydellisesti näitä ihmisten ja eläinten suhteiden ristiriitoja.
Rob Doolardin valokuva näyttää sen, mitä suurin osa katsojista haluaakin nähdä. Kuva näyttää hauskan näköisen esityksen, jossa delfiineilläkin näyttäisi olevan mukavaa ja hyvät oltavat. Kuvan perusteella voisi kuvitella, että delfiinit tulevat saumattomasti toimeen kouluttajiensa kanssa.
Mutta Yongzhi Chun valokuva näyttää sen, mitä tapahtuu oikeasti kulissien takana. Kuvassa näytetään ahdistava tilanne apinan kaltoinkohtelusta, julmuudesta. Tällaista väkivaltaa puolustellaan vetoamalla eläimen koulutukseen. Koska moneteläimet ovat ihmiseen verrattuna fyysisesti paljon vahvempia, niiden hallitsemiseen käytetään väkivaltaisia keinoja, mutta ei näitä asioita tietenkään kerrota esityksiä katsoville vierailijoille. Ihmisten käyttämää väkivaltaa eläimiä kohtaan puolustellaankin esimerkiksi sillä, että eläimet ovat vaarallisia ja ne tuntevat vähemmän kuin ihmiset. Mutta jos katsot Yongzhi Chun kuvassa olevaa apinaa, voitko muka väittää, että et näe sen kasvoilla selvää pelkoa ja ahdistusta?
Rob Doolardin valokuva on siis kuin mainos ja harhaanjohtava illuusio, ja sen tarjoamaan näkökulmaan olisi todella mukava tuudittautua. Mutta Yongzhi Chun valokuvan nähtyä totuutta ei voi unohtaa, eikä aiempaan fantasiamaailmaan sirkuseläinten onnellisuudesta tai ihmisten hyvästä yhteydestä villieläimiin pysty enää palaamaan, vaikka miten haluaisi.
Luonto ei ole olemassa ihmistä varten, ja erilaisilla eläinlajeilla on oikeus olemassaoloon sellaisenaan, ajatteli ihminen niistä mitä hyvänsä. Kaikilla eläimillä tulisi olla oikeus tuskattomaan ja lajityypilliseen elämään ilman, että tästä aiheesta pitäisi edes käydä keskustelua. Luonnon ja eläimien arvoa ei tulisi laskea pelkästään ihmisten saaman hyödyn kautta. Ihmisten ei pitäisi kohdella hyvin pelkästään omassa kodissaan olevia lemmikkejä ja unohtaa kokonaan samanlaiset olennot kotiemme ulkopuolella.
Uskon, että eläintarhat, sirkukset ja muu eläimien kärsimyksiin perustuva tehtailu sekä viihdekäyttö tullaan näkemään vielä barbaarisina tekoina. Uskon, että joskus tulevaisuudessa ihmiskunta tulee katsomaan taaksepäin ja häpeämään sitä, miten huonosti olemme kohdelleet luontoa sekä muita eläinlajeja.
Anni Kuusiahon sarjakuva perustuu Antti Holman runoon "Pyyntö"
Aakkosista tie sivistykseen
Kirjoittaja: Birgitta Hellsten
Länsimaiset yhteiskunnat ovat melkein täysin lukutaitoisia, mutta lukutaidottomia on edelleen maailmassa jopa yli miljardi. Lukutaito on vielä monen saavuttamattomissa, johtuen sosiaalisista, poliittisista tai taloudellisista syistä. Mutta mitä lukutaito merkitsee ihmiselle? Lukutaito auttaa hankkimaan tietoa, kehittää arvomaailmaa, laajentaa sanavarastoa ja ajattelua, rikastuttaa elämää, helpottaa työnsaannin mahdollisuuksia, ehkäisee syrjäytymistä – hyötyjä on satoja. Elämä ilman lukutaitoa on tietenkin mahdollista, mutta se on köyhä elämä: ihminen, joka ei osaa lukea, ei osaa aikatauluja, ei pysty kirjoittamaan viestejä, rakkauskirjeitä eikä sähköposteja, ei ymmärrä asiakirjoja, eikä voi ajaa ajokorttia. On vain kuvia, mitä katsoa.
Lukiessa mielikuvitus on rajaton ja sen avulla avautuu aivan uusi ja toisenlainen maailma. Carlos Ruiz Zafónin romaanissa Tuulen varjo, 2001, kerrotaan upeasti, miten ensimmäisen kirjan lukeminen voi vaikuttaa elämään yhden päivän ja yön aikana. Kirjan katkelmassa kerrotaan, miten nuori Daniel-poika lainaa kirjan, miten nopeasti hän lukee sen ja miten kokee kirjan lukemisen: ”Sivu sivun jälkeen annoin tarinan ja sen lumoavan maailman kietoutua ympärilleni, kunnes aamusarastuksen hyväillessä ikkunaani väsyneet silmäni liukuivat viimeistä sivua pitkin.”
Romaanin katkelman alussa Daniel kulkee kirjaston käytävillä isänsä kanssa ja isän houkuttelemana valitsee luettavakseen ensimmäisen kirjansa. Daniel saa välittömästi otteen kirjojen huikeaan maailmaan, ja Daniel kertoo tuntemuksistaan: ”Henkilöhahmot, jotka tuntuivat minusta yhtä todellisilta kuin ilma jota hengitin, vetivät minut seikkailuja ja mysteerejä kuhisevaan tunneliin, enkä olisi halunnut tulla sieltä koskaan ulos.”
Lukutaidon avulla voimme matkustaa mielessämme minne tahansa, koko maailma on tavallaan käsissämme. Carlos Zafónin kirjassa Daniel kuvaileekin hienosti mielen matkailua kirjaa lukiessaan: ”Jonkin ajan päästä tulin ajatelleeksi, että jokaisen kirjan kannen takana avautui ääretön maailmankaikkeus, joka vain odotti tutkimusmatkailijaansa.”
Olisi jännittävää nähdä kuvina, miten jokainen kirjan lukija näkee kirjojen tarinat mielessään tai tekee kirjan juonesta omia polkuja, kuten Daniel kertoo kirjassa: ”Vähitellen koko tarinarypäs hajosi sen sadaksi pikku tarinaksi aivan kuin se olisi astunut peilisaliin, missä siitä lähti kymmeniä eri suuntaan heijastuvia säteitä.” Lukutaito saa tuntemaan, ettei mikään ole maailmassa mahdotonta ja voi oppia mitä tahansa. Esimerkiksi hyvää kirjaa lukiessa ei ole väsymystä, se rentouttaa ja saa tuntemaan, että viettää aikaa hyvin, kuten Danielkin pukee tämän sanoiksi kirjassa: ”Olin niin syvällä tarinan maailmassa, että tuskin huomasin kun kirkonkellot tunteja myöhemmin löivät kumeasti keskiyön merkiksi.”
Lukutaito on myös liikuntaa aivoillemme, se rikastuttaa mielikuvitustamme. Kirjojen lukeminen on hyvä harrastus ja jollekin meistä se ainut ystävä. Lukutaito on siitä tärkeä asia, että se muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi, auttaa ihmisiä saamaan laadukkaamman elämän ja vähentää köyhyyttä. Lukutaito on perusihmisoikeus, yksi sivistyksen ehto ja yksi keino muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää.
Taivaan piiloutuneet ihmeet
Kirjoittaja: RedSpider
Oli vuoden 2015 uudenvuoden aatto, ja lähdimme vanhempien ja sisarusten kanssa katsomaan Oravalan ilotulitusta illalla. Saavuimme perille pimeälle aukiolle. Päätin suunnata katseeni taivaalle odottaen ilotulituksen alkavan pian, mutta huomasin jotain paljon upeampaa ja ihmeellistä. Se oli tähtitaivas. Perinteisen Otavan ja Pohjantähden lisäksi oli tuhansia muita tähtiä. En ollut ennen nähnyt vastaavaa. Tästä havainnosta lähti nykyhetkeen asti jatkunut kiinnostukseni tähtitiedettä kohtaan.
En ole tavannut montaa muuta nuorta, joka olisi kiinnostunut tähtitieteestä. Ehkä se johtuu mielikuvista, joita tähän harrastukseen usein liittyy. Moni saattaa ajatella, että tähtien tarkkailu on yömyöhään, pilkkopimeässä ja talvipakkasessa kärvistelyä kalliiden kaukoputkien kanssa. Se toki voi olla myös sitä, mutta myös paljon muuta. Talvella ei tarvitse odotella myöhään yöhön nähdäkseen tähtiä, tai eikä loppukesästä tai alkusyksystä tarvitse huolehtia pakkasesta. Kalliita kaukoputkiakaan ei tarvita, sillä monia tähtitaivaan kohteita voi nähdä myös paljain silmin tai pienillä kiikareilla. Jopa monia syvän taivaan kohteita voidaan nähdä paljain silmin, jos on tarpeeksi kaukana kaupungeista, kertoo toimittaja Juha Ojanperä Ursan artikkelissa ”Syvä taivas paljain silmin” (Ursa Minor 6/2007).
Usein tähtitiede ja tähtitaivaan tarkkailu nähdään tylsänä harrastuksena. Sitä se totta kai on, jos asia ei kiinnosta. Mielestäni se on hyvin mielenkiintoista, sillä taivaalla riittää loputtomasti kohteita, joita voi yrittää bongata ja ihailla. Ja aina silloin tällöin yötaivaalla tapahtuu jotain erityisen mielenkiintoista, kuten meteoriparvia tai kuun pimennyksiä. Tähtitieteestä voi olla myös kiinnostunut ilman että tiirailee läpi yön taivaalle. Tähtitieteen uutisten ja saavutusten seuraaminen ja pienten paikallisten tähtitarkkailuryhmien tukeminen ovat myös tapoja olla kiinnostunut, kuten myös ihan vain asiasta puhuminen.
Mielestäni tähtitiede on aliarvostettu ja jopa ehkä halveksittu harrastus, joka ansaitsee enemmän huomiota. Onhan se yksi vanhimmista luonnontieteistä. Osa nykyajan laitteista eivät olisi mahdollisia ilman tähtitiedettä. GPS-laitteet ja televisio eivät toimisi. Jossain vaiheessa jopa internet toimii satelliittien välityksellä.
Joten suuntaa katseesi edes silloin tällöin pimeälle tähtitaivaalle, ja näe yksi ihmeellisimpiä asioita, mitä voit nähdä!
Älä pelkää kertoa mielipidettäsi
Suurin osa ihmisistä on laumaeläimiä. Tarvitsemme muiden ihmisten mielipiteitä asioista, joista emme itse ole täysin varmoja. Siksi otamme vaateostoksille mukaan usein kaverin makutuomariksi.
H. C. Andersenin kirjoittamassa tarinassa, Keisarin uudet vaatteet (1837), huijarit lupaavat keisarille harvinaisen kaunista kangasta, josta hänelle voitaisiin tehdä vaatteet. Huijarit ilmoittavat kyseisen kankaan sisältävän taian, jonka vuoksi virkansa hoitamiseen kykenemättömät tai typerät ihmiset eivät voi nähdä tätä olematonta kangasta. Huijareiden alkaessa kutoa kangasta keisarin alamaiset käyvät yksi toisensa jälkeen katsomassa olematonta kangasta, ja he heti luulevat
olevansa kykenemättömiä työhönsä, kun eivät näe mitään. Huijarit onnistuvat tavoitteessaan viljelemällä pelkoa alaimisiinsa, jotka pelkäävät työnsä puolesta. Alamaiset joutuvat tilanteeseen, jossa mielipiteen ilmaisu voisi pilata heidän koko elämänsä. Lopulta Keisari esiintyi kansan edessä ilman vaatteita. Tarinan teesi on siis, että mielipiteet ovat arvokkaita, jotta itse tai joku muu ei joutuisi Keisarin tapaan noloon tilanteeseen. Tarina rohkaisee ihmisiä kertomaan mielipiteensä, jos he välittävät jostain muustakin kuin vain omasta asemastaan.
Ihmisiä vaaditaan kertomaan oma mielipiteensä useista asioista elämänsä varrella. Mielipiteet voivat muodostua monella tapaa. Vanhemmat vaikuttavat mielipiteisiisi, ja sitä mitä kotona opit voi olla vaikeaa muuttaa myöhemmin. Toinen tapa, jota itse käytän, on etsiä itse tietoa asioista ennen minkäänlaisen mielipiteen muodostamista. Näin varmistun siitä, että oikeasti olen sitä mieltä - ja jos joku mielipiteestäni suuttuu, niin silloin se johtuu omista arvoistani eikä jonkun muun kertomasta virheellisestä tai yksipuolisesta väittämästä.
Mielipiteitä on vaikea ilmaista, jos pelkää toisen reaktiota. Pelätään, että omalla mielipiteellä voi aiheuttaa itselleen vaikeuksia esimerkiksi työelämässä. Usein pelon takana on ajatus siitä, että voi mahdollisesti loukata toista mielipiteellään tai totuudella. Olen kuullut sanottavan, että mielipiteet ovat kuin pyllyreikiä: jokaisella on omansa, etkä välttämättä halua nähdä toisen. Sanonta pätee mielestäni parhaiten tilanteisiin, joissa kyseessä on henkilökohtainen asia tai jollain muulla tavalla herkkä aihepiiri. Mielipiteitä kuitenkin täytyy ilmaista, jotta keskustelut ihmisten välillä pysyisivät mielenkiintoisina ja kehittävinä.
Mielipiteitä voi olla monista asioista, ja Suomen kaltaisessa maassa moni ihminen leimataan eriävän mielipiteensä takia. Myös pelko leimatuksi tulemisesta vaikeuttaa mielipiteen esittämistä. Suomessa on hyvä tilanne sananvapauden takia. Sinulla on mahdollisuus kertoa mielipiteesi esimerkiksi Suomen hallituksesta sekä poliittisista asioista. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole, ja maailmalla moni joutuu pelkäämään jopa henkensä tai vapautensa edestä, jos kertoo mielipiteensä oman maan politiikasta.
Tunteet ovat yhtä henkilökohtaisia kuin mielipiteet. Tunteet ovat inhimillisiä, ja niiden näyttäminen perustuu paljolti siihen mitä vauvasta nuoruuteen on oppinut ja kokenut. Tunteiden ilmaiseminen vaatii rohkeutta juuri niiden henkilökohtaisuuden takia.
Kaikki ihmiset eivät osaa tai kehtaa ilmaista tunteitaan. Tunteiden tukahduttamisessa suojataan enimmäkseen itseään muiden ajatuksilta. Jotkut ihmiset tukahduttavat tunteitaan välttääkseen esimerkiksi sydänsurun. Tunteet ovat kuitenkin keskeinen osa ihmisen elämää ja niiden tukahduttaminen voi haitata päivittäistä toimimista. Ihminen saattaa tukahduttaa tunteensa defenssimekanismina pettymyksen tai jonkin trauman jälkeen. Aiheesta keskusteleminen on tällaiselle henkilölle hyvin vaivalloista ja ahdistavaa. Tunteiden näyttämiseen vaadittava rohkeus moninkertaistuu mitä pidemmän aikaa pidät kaiken sisälläsi.
Keisarikaan ei enää alastomana koko kansan edessä pystynyt myöntämään tulleensa pahasti huijatuksi. Se olisi vaatinut äärimmäistä rohkeutta, sillä keisarilla oli varmasti suuri pelko vallankaappauseksesta tai jostain muusta ilmiöstä. Samalla tavalla voivat ajatella esimiehen roolissa olevat ihmiset. Esimiehen voi olla vaikea näyttää inhimillisyytensä,
sillä alaisten aiheuttama paine voi olla sietämättömän kova.
Mielestäni mielipiteiden ilmaisu vaatii tietoa, tilannetajua sekä hyvän motiivin. Tietoa asiasta, josta puhuu, tilannetajua, ettei kailota asioita aivan väärään aikaan ja väärässä paikassa sekä hyvän motiivin, jotta mielipiteeseen vaikuttavat seikat ovat totuudenmukaisia. Itsensä sensuroiminen voi olla jossain tilanteissa hyvä asia, mutta sananvapaudesta tunnetussa maassa meidän tulee kiinnittää mielipiteillämme huomio epäkohtiin. Älä siis pelkää kertoa mielipidettäsi!
Ottaisitko luodin mielipiteestä?
(Lyhennelmä kurssilla ÄI4 tehdystä kirjoitelmasta.)
Jokaisella meistä on mielipiteitä, ja lähes jokainen on varmasti joskus joutunut tuomaan omansa esille. Aina oman mielipiteen ilmaisu ei ole helppoa, ja joskus siihen liittyy riskejä. Davis Guggenheimin dokumenttielokuva Malala (He named me Malala 2015) kertoo Malala Yousafzaista, joka laittoi oman henkensä vaaraan mielipiteensä takia. Hän tahtoi koulunkäyntiä tytöille ja joutui ammutuksi.
Tunteet liittyvät vahvasti mielipiteisiimme. Esimerkiksi eläinrakas henkilö saattaa olla sitä mieltä, että eläinten oikeuksia pitää puolustaa. Malala puolustaa tyttöjen ja naisten oikeuksia, mihin varmasti on vaikuttanut se, että hän on itsekin tyttö. Hän on todennäköisesti omassa elämässään ja ympäristössään kohdannut vääryyttä naisia kohtaa. Toisaalta kuinka monta tunnettua miestä tiedämme, jotka ovat menneet yhtä pitkälle puolustaakseen vastakkaisen sukupuolen asemaa?
Me Suomessa olemme tottuneet sananvapauteen. Saamme vapaasti arvostella kaikkea aina lähikaupan valikoimasta tasavallan presidenttiin. Joissakin maissa sananvapautta on kuitenkin rajoitettu, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Tällaisissa maissa ihmiset eivät pysty vapaasti arvostelemaan yhteiskunnallisia ongelmia, kuten naisten tai vähemmistöjen asemaa. Malala, josta elokuva kertoo, on ottanut tehtäväkseen taistella naisten eriarvoisuutta vastaan ja puhua siitä, kun muut eivät uskalla. Vaikuttavaa hänessä on juuri se, että hän ei ole länsimaalainen, joka tulee tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Malala tulee sieltä, missä eriarvoisuutta on eikä siitä saa tai haluta puhua.
Osassa maista sananvapauden ja mielipiteen rajaaminen on viety niin pitkälle, että rajoituksia rikkova saattaa joutua vankilaan. Historian aikana etenkin poliittisesti eri tavalla ajattelevia on tapettu, jopa valtion toimesta. Muun muassa natsi-Saksassa erilaisten mielipiteiteiden takia saattoi joutua keskitysleirille.
Vaikka valtio ei estäisikään oman mielipiteen ilmaisua, saattavat ympärillä olevat ihmiset silti hankaloittaa sitä. Yhteisöt, joissa elämme ja kulttuurit, joihin kuulumme vaikuttavat mielipiteisiimme ja siihen, mitkä niistä voimme tuoda esille. Myös uskonto saattaa vaikuttaa tähän, sillä erilaisilla uskonnoilla on eri käsityksiä maailmasta ja eri ihmisten asemasta siellä. Hyvin vahvasti uskovaisesta perheestä tulevan voisi olla vaikeaa yrittää puolustaa esimerkiksi homoseksuaalien oikeuksia tai tasa-arvoista avioliittolakia.
Joskus ihmiset pelkäävät muutosta, etenkin perinteiden ja vanhojen tapojen muuttumista. Mitä tapahtuu jos uskontoja modernisoidaan tai naiset saavat lisää oikeuksia ja itsenäisyyttä? Malalakin toteaa: "Mutta jos minulla olisi tavallinen äiti ja tavallinen isä, minulla olisi nyt kaksi lasta." Tällä Malala viittaa siihen, miten kehitysmaissa tytöt joutuvat menemään nuorena naimisiin ja hankkimaan lapsia. Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan halunneet toimia perinteisesti kuten muut heidän ympärillään. Ei ole helppoa toimia ja ajatella eri tavalla kuin muu yhteisö.
Mielipiteemme ja tunteemme asettavat meidät haavoittuvaan asemaan. Jos avaudemme ja puhumme tunteistamme, on aina riskinä, että joku käyttää sitä hyväkseen. Vaikka ei joutuisi valtion, yhteisön tai kulttuurinsa vainoamaksi, saattaa silti helposti
tulla kiusatuksi tai arvostelluksi. Etenkin nuorten keskuudessa seksuali- tai sukupuolivähemmistöjen puolustamisesta on helppo joutua muiden silmätikuksi.
Olen itsekin monesti miettinyt, mitä uskallan tai viitsin jakaa someen. Entä jos joku ymmärtää minut väärin tai saan osakseni haukkuja? On vaikea jaksaa puolustaa itselle tärkeää asiaa, jos siitä saa osakseen pelkkää vastustusta. Malalakin pohtii elokuvassa kotiin paluuta, mutta toteaa sitten: "Valitsin tämän elämän ja nyt minun pitää jatkaa sitä." Malala jaksaa vastustuksesta huolimattaan jatkaa työtään naisten ja tyttöjen aseman puolesta. Edes ampuminen ja lähellä kuolemaa käyminen ei pysäyttänyt häntä. "He luulivat luodin hiljentävän meidät." Oman työn ja vaikutuksen jäljen näkeminen on kuitenkin palkitsevaa. Se on varmasti auttanut myös Malalaa jaksamaan vastustuksista huolimatta.
Päivittäessäsi someen ilmastonmuutoksesta tai osallistuessasi poliittiseen keskusteluun et voi tietää muiden reaktiota. Vaikka emme joutuisi Malalan kohtaamiin tilanteisiin kuten ammutuksi, ei omien mielipiteiden ja tunteiden ilmaisu ole silti helppoa. Lähes kaikesta, mitä sanot, voit joutua kiusatuksi, arvotelluksi ja kritisoiduksi. Vaikka kuinka tekisit töitä itselle tärkeän asian eteen, on maailmassa aina joku, joka on eri mieltä. Aina saat eteesi eriäviä mielipiteitä ja vihaisia vastalauseita. Kaikkien meidän ei tarvitse vaarantaa henkeämme, mutta voimme silti miettiä, mitkä asiat ovat puolustamisen arvoisia.
Uskaltaisinko ensi kerralla osallistua vahvemmin keskusteluun ja tuoda esille omat ajatukseni, silläkin uhalla, että kaikki eivät olisi samaa mieltä? Tarvitseeko kaikkia aina miellyttää ja kaikesta olla samaa mieltä?
Jäähallin siivous – paljon enemmän kuin luulet
Jäähallista tulee meille ensimmäisenä mieleen jääkiekkokaukalo. Mitä siivottavaa siellä on, jäänhoitokonehan sen hoitaa? Kovinkaan moni ihminen ei tule ajatelleeksi, kuinka laaja kompleksi jäähalli voi kokonaisuudessaan olla. Eikä sitä, mitä kaikkea sen siivoukseen sisältyy.
Jäähalleja on erilaisia, joissakin halleissa on vain kaukalo ja pari pukuhuonetta. Mutta on halleja, jotka ovat niin sanottuja monitoimihalleja, joissa järjestetään myös muita tapahtumia, kuten isoja konsertteja ja messuja. Näissä halleissa siivottavaa alaa todellakin riittää! On useita pukuhuoneita suihkuineen, saunoineen ja wc-tiloineen, pitkiä käytäviä, isot katsomot, laajoja yleisö-wc-tiloja, ravintoloita, tupakkapaikkoja, toimistotiloja ja niin edelleen. Lisäksi jäähallissa tai hallin läheisyydessä on usein myös muita kuntoilupaikkoja, kuten kuntosaleja, painimattoja, nyrkkeilykehiä, juoksuratoja ja pituushyppypaikkoja. Hallin vierestä voi löytyä myös ihan toisen urheilulajin pelaamiseen tarkoitettuja paikkoja, kuten meillä Kouvolassa urheilu-, jalkapallo- ja pesäpallokentät. Näiden kaikkien paikkojen selostamot, yleisövessat, vip-tilat ja pelaajien ja tuomareiden pukuhuoneet siivoavat jäähallin siivoojat jäähallin lisäksi.
Yleisesti ottaen pesäpallo ja jalkapallo pelataan pääasiassa kesällä ja jääkiekko talvella. Syksyisin ja keväisin nämä kaikki lajit ovat kuitenkin käynnissä jonkin aikaa päällekkäin. Onneksi tällöin pelataan vasta harjoitusotteluita toisissa lajeissa, jolloin yleisömäärät eivät vielä päätä huimaa. Kaikki tilat on kuitenkin siivottava, hyvin usein samalla miehityksellä kuin normaalisti. Siivoojan tekemättä jätetty työ huomataan välittömästi, ja sanomista tulee. Kun paikat ovat siistinä, ei siivoojaa muisteta kiittää. Ei aina muisteta, minkä kokoiset pinta-alat siivoojilla on siivottavanaan. Kaikkea ei yhden päivän aikana ehdi millään tekemään.
Jääkiekkopelin jälkeen siivottavaa riittää. Otetaan esimerkkinä Kouvolan Lumon-areena, jonne mahtuu sm-liigassa pelaavan Kookoon kotisivujen mukaan 5950 katsojaa (https://www.kookoo.fi/ , luettu 25.9.2020). Tämä on tietysti loppuunmyyty areena, mutta esimerkiksi viime kauden yleisökeskiarvo oli sm-liigan sivuston mukaan 3922 katsojaa (https://www.liiga.fi/fi/uutiset/ , 10.3.2020). Voi vain kuvitella, millaisen sotkun tällainen määrä ihmisiä jättää jälkeensä. Saati sitten Turussa, jossa Gatorade Center-areenalle mahtuu jääkiekko-ottelussa 11 820 henkilöä, kuten kertoo Wikipedia. (https://en.wikipedia.org/wiki/Gatorade_Center , viitattu 25.9.2020)
Pesäpallossa KSS Energia Areenan yleisökapasiteetti on Kouvolan kaupungin kotisivujen mukaan 5000 henkilöä (https://www.kouvola.fi/ , luettu 25.9.2020). Eri urheilulajien yleisömääriin perehtynyt Ainoa mittari -sivusto kertoo viime vuoden yleisökeskiarvon Superpesistä pelaavan Kouvolan Pallonlyöjien peleissä olleen 1939 katsojaa (https://ainoamittari.wordpress.com/ , luettu 25.9.2020). Myös Vimpelistä löytyy katsojakapasiteetiltaan suuri Saarikentän pesäpallokenttä. Sinne mahtuu noin 3000 katsojaa Superpesisseura Vimpelin Vedon kotisivujen mukaan. (https://vimpelinveto.fi/ , luettu 25.9.2020) Pesäpallossakin liikutaan siis suurissa yleisömäärissä.
Jalkapalloa Kouvolan keskusurheilukentällä pelaavan Susien yleisömääristä ei löydy ajantasaista tietoa, mutta jos katsotaan esimerkiksi viimeisimmän kotipelin yleisömäärä, se oli jalkapalloliiton ilmoituksen mukaan 112 katsojaa. (https://www.palloliitto.fi/ , 19.9.2020) Samassa sarjassa pelaa myös esimerkiksi PK-37, jonka viimeisimmässä pelissä palloliitto ilmoittaa olleen yleisöä 173 henkeä. (https://www.palloliitto.fi/, 20.9.2020) Nämä kolmosdivisioonan jalkapallopelit eivät siis yleisömääriltään vedä vertoja jääkiekolle ja pesäpallolle, mutta työllistävät nekin siivoojia.
Näiden edustusjoukkueiden lisäksi pelataan lisäksi myös kaikki junioripelit ja -turnaukset. Ja tietenkin täytyy mainita taitoluistelijat ja taitoluistelukilpailut, jotka ovat myös isoja tapahtumia. Ja ne konsertit ja messut, joissa alkoholin anniskelupaikat myös osaltaan lisäävät siivoojan työtä. Erilaisia eritteitä voi seuraavana aamuna työvuorossa löytyä!
Jäähallin siivous ei siis todellakaan pidä sisällään vain jään ajoa, joka ei edes kuulu siivoojan tehtäviin, vaan se on kaikkea muuta. Haluaisin, että ihmiset muistaisivat, että siivoojatkin ovat vain ihmisiä. Hekin ovat erehtyväisiä, ja heillekin unohduksia sattuu. Tiedonkulkukin näyttelee isoa osaa siivoojan työssä. Hyvin usein siivoojille ei muisteta ilmoittaa tulevista tapahtumista, vaan siivoojat tekevät taustalla kovaa selvitystyötä omien päivittäisten töidensä lisäksi. Pienellä palkalla.
Ida Puumalaisen runo
Päivän kysymykset
1. Miksi kaikki ihana on niin ohimenevää?
2. Miten olla ahdistumatta vieraan miehen seurassa?
3. Miksi kirkas tähtitaivas tuntuu niin kylmältä?
4. Voimmeko todella pysähtyä hetkeen?
5. Onko kipu vain mielemme heikkoutta?
Ida Puumalainen kirjoitti runon kurssilla ÄI3 Riina Katajavuoren runon Päivän kysymykset inspiroimana.
Yhdistelmäkakkosten kokemuksia korona-ajan opiskelusta
Lukuvuoden viimeisen jakson opiskelu sujui erityisjärjestelyistä huolimatta yllättävänkin hyvin, ja opiskelijoiden palautteet jakson lopussa olivat myönteisiä. Alla on heidän vapaamuotoisia kommenttejaan tästä erikoisesta opiskeluajasta:
Kurssi on mennyt nopeasti ja on ollut erilainen kuin aikaisemmin, koronatilanteen takia. Tällainen kurssi oli kuitenkin mukavaa vaihtelua. Kurssi on erilaisuudestaan huolimatta sujunut mielestäni ihan hyvin. Tehtäviä ei ollut liian paljoa tai vähää, vaan sopivasti, jotta niihin jaksoi keskittyä ja tehdä ne kunnolla. – – Kurssi oli toteutettu hyvin ja ohjeet tehtäviin tulivat ajoissa. Peda.net-sivut olivat selkeät ja sieltä löytyi hyvin tietoa aiheista.
Tämä kurssi on ollut hieman erilainen kuin aikaisemmat, ja sanoisinkin, että tämä itseopiskelu on sopinut minulle todella hyvin. Tietysti tunneilla on kiva tehdä ryhmätöitä ja kuulla toisten mielipiteitä, mutta esim. kirjoitelmien tekeminen on ollut helpompaa kotona. Tuntuu, että olen myös tehnyt kirjoitelmien kanssa parempaa jälkeä, kun olen saanut tehdä kaikki kotona. Hyvä palaute myös motivoi parempiin suorituksiin.
Kurssi sujui nopeasti ja selviydyin siitä mielestäni tavalliseen tapaani. Näin paljon vaivaa tehtäviin ja noudatin sovittuja palautusaikoja. Luin myös muiden oppilaiden tehtäviä. Tutkin Pedanet-sivustoa ja katsoin kielenhuoltolinkkejä – – Kurssi oli mielestäni hyvin toteutettu. Oli helppo seurata ohjeita, koska ne olivat selkeitä.
Olen tykännyt tästä kurssista todella paljon. Olen oppinut uusia asioita lyhyen ajan sisällä ja olen todella ylpeä itsestäni. Panostin jokaiseen tehtävään tällä kurssilla sataprosenttisesti, ja tehtävät olivat mieluisia. Suunnittelin ja käytin aikaa tehtävien tekoon. Tämä kurssi antoi hyvin eväitä tulevaan yo-kokeeseen ja sain paljon itsevarmuutta kokeen suhteen.
Olen pyrkinyt suorittamaan kurssin parhaani mukaan vaikka sairastumisen, muiden kurssien ja kesätöiden ohella se on ollut melko rankkaa. En ihan joka tehtävää ole saanut palautettua ajallaan, mutta suurimman osan kyllä. Tehtävien teko on mielestäni ollut ihan mukavaa ja olen pitänyt kurssin tyylistä. Olen oppinut kurssilla melko hyvin, vaikka on myönnettävä, että osa kurssilla käydyistä asioista on luettava vielä uudestaan.
Annoin palautetta ja kannustin ryhmätöitä tehdessä ryhmäni jäseniä. Asenne opiskelua kohtaan oli pääosin positiivinen, vaikka etäopiskelun aikana joutuu järjestelemään omia aikatauluja, jotta kaiken saisi palautettua ajoissa. Ja kesän lähestyessä motivaatio opintoja kohtaan laskee, kun odottaa tulevaa lomaa.
Mukavinta kurssilla oli, ettei tullut tunnetta että hukkuu tehtäviin. Tehtävät ja tehtävänannot olivat selkeitä.
Kun on saanut joka viikolle viikon alussa tai edellisen viikon lopussa ohjeet tarvittaviin tehtäviin, on voinut niin sanotusti etukäteen valmistautua tehtävien tekoon niitä tutkailemalla. Oli myös kiva, kun välillä sai itse päättää, minkä tehtävän tekee annetuista vaihtoehdoista. Pelkäsin, että tehtäviä tulisi paljon ja jatkuvalla syötöllä, kun lähitunneilla aina ehditään tehdä paljon, mutta yllätyin positiivisesti tehtävien määrästä.
Kuvittelin ennen kurssin alkua, että varmaan tulee kauheasti tehtäviä. Ei niitä viikkotehtäviä kumminkaan liikaa ollut, olisi voinut ehkä olla enemmänkin. Positiivista oli myös tehtävien palautteiden nopeus, ei tarvinnut odotella. Muutenkin oli hyvä kurssi, mielenkiintoisia aiheita.
Mielestäni kurssi on ollut kiva, vaikka se olikin etänä. Tehtäviä oli annettu sopivasti. Tehtäville oli annettu riittävän paljon aikaa tehdä. Noudatin kurssin aikataulua. Sain kaikki kurssin tehtävät ajoissa tehtyä. Olisin voinut parantaa työskentelyä monessa asiassa ja tehdä huolellisemmin tiettyjä tehtäviä. Luin palautteet ja yritin hyödyntää niitä seuraavissa tehtävissä. Luin muiden tekemiä tehtäviä sekä pyrin miettimään, miten olisin itse tehnyt tehtävän.
Ryhmätyöt olivat mielestäni kivoja, sillä kuuli myös toisten ajatuksia sekä ideoita. Sain paljon uusia ja hyödyllisiä tietoja kurssista. Koe oli hyvän pituinen eikä vienyt liian paljon aikaa tehdä. Asenteeni opiskelua kohtaan on ollut positiivinen sekä olen halunnut oppia uusia asioita.
Kurssi on sujunut ihan hyvin. En ole täysin tyytyväinen omaan panostukseeni, koska olen koronatilanteen vuoksi käynyt koulun ohella töissä hoitoalalla. Aika on ollut kortilla ja on pitänyt laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.
Kurssin sisältö on ollut hyvä ja helposti toteutettavissa kotona. Tehtäviä ei ole ollut kuitenkaan liikaa. Olen tyytyväinen saamiini arviointeihin. Itse voisin parantaa sitä, että kysyisi herkemmin lisäaikaa tai apua tehtävissä, mitkä tuntuvat vaikeilta.
Tuleva kesäloma on tietenkin iso motivaation lähde, vaikka työt jatkuvat koko kesän. Hallitsevan tilanteen vuoksi kuitenkin haluan hoitaa niin sanotusti omankin osuuden ja olla avuksi.
Mukava ja opettavainen kurssi kaikin puolin. Mukavaa kesää!
Kouvolan iltalukion virtuaalinen kevätjuhlatervehdys perjantaina 29.5. klo 18
Kouvolan kaupunki on tiedottanut:
Tänä keväänä lukiot julkaisevat omat kevätjuhlatervehdyksensä ylioppilaille virtuaalisesti verkossa.
Koronavirusepidemian vuoksi perinteisiä oppilaitosten valmistujais- ja ylioppilasjuhlia ei pystytä järjestämään kouluilla. Sen sijaan lukiokoulutus järjestää syyslukukaudella lauantaina 29.8.2020 yhteisen juhlatilaisuuden kaikille kevään 2020 ylioppilaille, mikäli viranomaismääräykset sallivat. Juhlapaikka ja ylioppilaiden vieraiden lukumäärä tarkentuvat elokuun alussa kevään 2020 valmistuville ylioppilaille tehtävän Wilma-kyselyn myötä.
Kouvolan lukioiden kevätjuhlatervehdykset julkaistaan lukioiden Peda.net-sivuilla.
Kouvolan iltalukion kevätjuhlatervehdys julkaistaan jo pe 29.5. klo 18 osoitteessa
https://peda.net/kouvola/kl/iltalukio
29.5.2020 lisätty Youtube-tallenne Kouvolan iltalukion kevätjuhlatervehdyksestä
Tervetuloa seuraamaan juhlatervehdystä! Hyvää kesälomaa!
Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille!
Kirjoittaminen – turhaa vai tärkeää?
Tuhansien vuosien ajan ihmiset ovat kirjoittaneet ja kirjoitustaito on levinnyt lähes kaikkien ihmisten hallitsemaksi taidoksi. Nykypäivänä kirjoittaminen sekä kirjoitustaito tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, sillä kirjoittamaan pystyy melkeinpä kuka tahansa ja mitä tahansa. Internet on täynnä täysin tavallisten ihmisten ylläpitämiä blogeja, moni kirjoittaa päiväkirjaa ja lähes joka kaupungista löytyy kirjakauppa tai useampi. Minä tai kukaan mukaan, joka on käynyt edes peruskoulun, ei ole voinut välttyä kirjoittamiselta.
Olen aina nauttinut kirjallisuudesta ja lukemisesta, joten luonnollisestikin myös kirjoittaminen alkoi jossakin vaiheessa kiinnostaa minua. Alakoulussa en vielä kiinnostunut kirjoittamisesta, vaikka jouduinkin joskus kirjoittamaan lyhyitä satuja ja tarinoita. Pidin siitä, mutta en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin kirjoittanut mitään ilman opettajan käskyjä. En muista enää miksi, mutta yläasteelle mentyäni innostuin yhtäkkiä kirjoittamisesta. Unohdin siihen asti kirjoittamani päiväkirjan kokonaan, ja aloin sen sijaan kirjoittaa kaikkea muuta, kuten runoja, tarinoita ja novelleja. Uskon, että kannustavalla äidinkielen opettajalla ja mielenkiintoisilla koulutehtävillä oli vaikutusta siihen, että aloin kirjoittaa vapaa-ajallakin.
On varmasti paljon syitä siihen, miksi ihmiset kirjoittavat. Entisaikaan kirjoitettiin lähinnä, jotta saataisiin tärkeät asiat ja tapahtumat kirjattua muistiin. Tämä on nykypäivänäkin yksi syistä, sillä kun asiat kirjoittaa, ne muistaa paremmin. Kirjoittamalla voi säilyttää muistoja, jotka muuten unohtuisivat helposti. Tässä kirjoittamisen on kuitenkin tuntunut syrjäyttäneen valokuvaus. Kuvaamalla on helppo tallettaa hetkiä elämästään ja muistella niitä myöhemmin. Päiväkirjan kirjoittaminen on myös hyvä keino tallettaa muistoja, ja seuraavalla kerralla, kun lähdet matkalle, kannattaa kokeilla kuvaamiseen lisäksi kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Myöhemmin on varmasti kiva lukea päiväkirjasta matkan tapahtumia ja muistella niitä.
Kaiken tämän muistelun ja asioiden kirjaamisen lisäksi, kirjoittaminen on yksinkertaisesti yksi ihmisten tavoista kommunikoida. Kirjoittaen voi kommunikoida monella tapaa, kuten tekstiviestien, kirjeiden tai sähköpostien välityksellä. Joskus kirjoittaminen saattaa täysin korvata puheen, jos keskustelun toinen osapuoli on esimerkiksi kuuro tai muuten kykenemätön puhumaan. Kirjoittamalla voi myös olla helpompi tuoda esille ja ilmaista asioita tai, sillä voi olla voimakkaampi vaikutus lukijaansa kuin puheella olisi kuulijaansa.
Kirjoittaminen ja hyvä kirjoitustaito olisivat tärkeitä taitoja elämässä, mutta yhä useampi nuori tuntuu ajattelevan kirjoittamisen olevan tylsää tai turhaa. Kirjoitustaito kuitenkin tarvittaisiin monessa paikassa, eikä nuori välttämättä ymmärrä tätä. Entäpä sitten, kun hän hakee ensimmäistä työpaikkaan ja pitäisi osata kirjoittaa työhakemus? Pahimmassa tapauksessa huonon kirjoitustaidon omaava nuori ei pääse edes työhaastatteluun, sillä työhakemus on kirjoitettu surkeasti.
Kirjoittamisen sijaan nuoria kiinnostavat älypuhelimet, pelit, elokuvat ja sosiaalinen media. Sosiaalisessa mediassa toki kirjoitetaan, mutta usein siellä kirjoitettu teksti on lyhyttä, yksinkertaista eikä kieliopista välitetä ollenkaan. Siellä oikeat sanat korvataan usein lyhenteillä tai emojeilla eli hymiöillä. Tällainen kirjoitustapa ei kehitä kenenkään kirjoitustaitoa.
Kirjoitustaidon kehittämisen lisäksi kirjoittaminen voisi olla monelle nuorelle hyvä tapa käsitellä päivän tapahtumia. Ikävätkään tapahtumat eivät jää mieleen pyörimään, kun ne kirjoittaa vaikkapa päiväkirjaan. Sen sijaan, että hukuttaisi pahaa oloaan päihteisiin, voisi sitä käsitellä kirjoittamisen kautta. Itse olen myös aina kokenut saavani voimakkaista tunteista parhaimman inspiraation.
Vaikka kirjoitustaito on ollut ihmisten hallussa jo pitkään, eivät kaikki tänäkään päivänä osaa kirjoittaa ja ne, jotka osaavat eivät ymmärrä kuinka etuoikeutettuja ovat. Kun osaa kirjoittaa, pystyy opiskelemaan, hankkimaan itselleen työn ja ammatin sekä elättämään itsensä. Toivoisin, että ihmiset ja erityisesti nuoret alkaisivat arvostaa kirjoittamista enemmän ja kehittäisivät omaa kirjoitustaitoaan. Eihän sosiaalisessa mediassakaan kukaan ymmärrä sinua, jos kirjoitustaitosi ovat ruosteessa!
Yhdistelmäopintojen esittelyvideo
Pään täydeltä luettavaa
Runoilija Hal Sirowitz kuvaa runossaan Lukutunti (suom. Hanna Kjellber, 1999), miten sanoja ja luettavaa löytyy kaikkialta, minne katsomme. Runo tuo myös esille lukemisen tärkeyden ja äidin halun saada lapsensa lukemaan. Lukutunti-runossa todetaankin vahvasti: “Maailma on yhtä suurta kirjaa”. Itse pystyn helposti samaistumaan tähän, sillä jo pitkään olen kokenut lukemisen ja kirjallisuuden olevan iso osa elämääni. Aluksi lukeminen ja kirjallisuus tarkoittivat minulle pelkästään kirjoja, mutta myöhemmin olen alkanut löytää niitä muualtakin kuin kirjan kansien välistä.
LUKUTUNTI
Tullaksesi paremmaksi lukijaksi,
Äiti sanoi, sinun pitää lukea kaikkea, mitä näet.
Jos kävelet kadulla, sinun täytyy lukea liikennemerkkejä.
Jos olet ravintolassa, sinun täytyy lukea aamiaislista, vaikka olisit siellä syödäksesi päivällistä.
Maailma on yhtä suurta kirjaa.
Sanoja on kaikkialla.
Niitä on sinun kengissäsi ja alushousujesi merkkilapuissa.
Ja kun tulet vanhemmaksi, opit lukemaan kasvojen ilmeitä.
Mutta pidä varasi: jos tyttö sattuu hymyilemään sinulle,
se ei tarkoita, että sinun kannattaisi laskea kovinkaan paljon sen varaan.
(Hal Sirowiz, suom. Hanna Kjellberg)
Aivan kuten Sirowitzin Lukutunti-runossa, oma lukuintoni on vanhemman ansiota. Mutta toisin kuin runossa, äitini ei käskenyt minua lukemaan vaan näin teki isäni. Muistan olleeni noin 8-vuotias, kun isäni vei minut kirjakauppaan ja käski minua valitsemaan itselleni kirjan. Hän halusi, että lukisin enemmän, ja joku voisi sanoa, että isäni suorastaan pakotti minut lukemaan, sillä en vielä silloin ollut itse innostunut lukemisesta. Lukemisesta tuli sen jälkeen pitkäksi aikaa minun ja isäni yhteinen harrastus. Kävimme yhdessä kirjastossa, isäni etsi minulle aina uutta luettavaa sekä osti minulle joulu- ja syntymäpäivälahjaksi kirjoja.
Kasvaessani yhteiset kirjastoretket isäni kanssa ovat jääneet, ja kirjat vaihtuneet puhelimeen. Se ei kuitenkaan ole tarkoita sitä, että olisin lopettanut lukemisen kokonaan. Olen siirtynyt kirjan kansien välistä etsimään kirjallisuutta muualta, ja puhelin onkin yllättäen osoittautunut käteväksi lukemisen välineeksi. Puhelimen kautta olen päässyt käsiksi e- ja äänikirjoihin. E-kirjat innostavat lukemaan silloinkin, kun perinteistä kirjaa ei jaksaisi lukea. Äänikirjaa taas on mukava kuunnella bussimatkalla tai kotona puuhastella, esimerkiksi ruuan tai siivoamisen parissa. Sirowitz kertoo Lukutunti-runossaan sanoja olevan kaikkialla, jopa alushousujen merkkilapuissa. Itse en ole vielä mennyt niin pitkälle, että tarkoituksella lukisin alusvaatteideni merkkilappuja, mutta olen huomannut lukevani melkein kaikkea ympärilläni olevaa. Jokin aika sitten löysin itseni kaupasta lukemasta esitettä kanoista, joiden munia siellä oli myynnissä. Etsin ja ahmin luettavaa, minne tahansa menenkin.
Lukeminen ja kirjallisuus ovat antaneet minulle paljon, mutta myös opettaneet monia asioita. Mitä enemmän olen lukenut, sitä paremmaksi lukutaitoni ja mielikuvitukseni ovat muuttuneet, jolloin kirjoittamisestakin on tullut helpompaa. Yläkoulussa innostuin kirjoittamisesta, ja saatoin vapaa-ajallani kirjoittaa koulutehtävien lisäksi paljon muutankin. Kirjallisuuden kautta olen myös saanut uusia ystäviä, jopa ulkomailta asti. Ystävien kanssa uusia keskustelunaiheita on löytynyt yhteisistä suosikkikirjoista, ja ystävyssuhteet ovat parantuneet. “Ja kun tulet vanhemmaksi, opit lukemaan kasvojen ilmeitä”, kerrotaan Sirowitzin Lukutunti-runossa. Lukeminen on opettanut minua tulkitsemaan ihmisiä paremmin, heidän kehonkieltään ja ilmeitään. Lukemalla monenlaisia kirjoja olen samalla päässyt tutustumaan hyvinkin erilaisiin hahmoihin sekä paikkoihin, mikä on opettanut minulle lisää ihmisten erilaisuudesta, eri kulttuureista, tavoista ja uskonnoista.
Vaikka jonkun mielestä isäni olisi pakottanut minut lukemaan, olen silti erittäin kiitollinen hänelle. Ilman hänen käskyjään ja kannustustaan kirjallisuuden pariin, olisin tuskin koskaan innostunut kirjallisuudesta näin paljon enkä olisi sama ihminen, joka olen nyt. Lukemalla olen saanut elämääni pelkästään positiivisia asioita, kuten paremman lukutaidon, uusia ystäviä sekä selvinnyt elämän vaikeista hetkistä. Kirjallisuus ja lukeminen ovat upeita asioita, joihin kaikkien kannattaisi tutustua paremmin.
Eikö mikään ole enää pyhää?
Kirjoittaja: Miia Karjalainen
“Tabu on jonkin pyhäksi tai vahingolliseksi katsotun tekemistä tai mainitsemista koskeva uskonnollinen tai uskomuksellinen kielto tai sen kohde”, kertoo kaiken tiedon tyyssijamme, Wikipedia. Nykyään sanan merkitys on kuitenkin laajentunut uskonnollisista merkityksistä laajempaan, yleisesti vältettäviin sanoihin tai asioihin. Tällaisia mummolan kahvipöydän kirjoittamattomalla mustalla listalla olevia aiheita ovat muun muassa seksuaalisuus, uskonto sekä päihde- ja mielenterveysongelmat. Nämä ovat merkittäviä asioita jokaisen elämässä, joten ehkä kysymys ei ole saako asiasta puhua, vaan miten asiasta puhutaan.
Kenties yksi pysyvimmistä tabuista on kuolema. Kuolema yleisesti ei ole niin kiusallinen aihe, vaikka se tuokin oman eksistentiaalisen painonsa keskusteluun. Jonkun tietyn ihmisen kuolema, tai sen julkinen puinti, sen sijaan voi herättää pahennusta. Erityisesti, jos menehtyneestä tai hänen teoistaan puhutaan “pahaa”. Menneiden vatvomisesta ei toisen kuollessa ole mitään hyötyä, ja elämää olisi hyvä koettaa jatkaa. Toisaalta jos toinen on ollut ilkimys koko elämänsä, ja tietoisesti ja tahallaan tehnyt huonoja asioita, saa niistä mielestäni puhua ilman toisten hyssyttelemistä. Kuolema ei tuo pyhimysstatusta.
Toinen kiistanalainen tapa käsitellä kuolemaa tulee esiin mediassa. Toimittaja Tuomas Rimpiläisen vuonna 2016 Aamulehdessä julkaistu “Viimeinen ilta” -nimeä kantava kirjoitus Petri Salosen kuolemasta on erinomainen esimerkki. Salonen joutui henkirikoksen uhriksi vuonna 2014 Tampereella mysteerisissä olosuhteissa, tullessaan takaisin myöhäiseltä kauppareissultaan. Jutussa kirjoitetaan Salosen viimeisestä illasta sekä elämästä dramatisoidusti. Monet kritisoivat tällaista sisältöä sillä, että sen julkaisijat hyväksikäyttäisivät tai “mässäilevät” toisten kuolemalla ja surulla hyötyäkseen siitä rahallisesti. Toisaalta tapahtuneesta kirjoittaminen voi tuoda lisähuomiota sille, ja auttaa ratkaisemaan tapauksen. Myös tapa, jolla tapahtuneesta kirjoitetaan, on tärkeä. Esimerkiksi Rimpiläisen artikkelin loppu vainajan lapsista voidaan tulkita koskettavaksi, tai mauttomaksi: ”Oven takana Petrin poika nukkuu vielä - tai teeskentelee nukkuvansa. Niin kauan kuin ovi pysyy kiinni, pojalla on isä.”
Oli oma mielipide koskemattomista puheenaiheista mikä tahansa, tabujen esille ottaminen on yleistynyt. Nykyään ihmiset ovat vapaamielisiä, mikä heijastuu niin henkilökohtaisissa puheenaiheissa kuin mediassakin. Esimerkiksi kohauttavat kirjoitukset saavat enemmän klikkejä ja huomiota, hyvää tai huonoa sellaista. Nykyajan lisääntynyt avoimuus ei ole kuitenkaan pelkästään huono asia. Mielestäni se tuo hyvää tasapainoa sosiaalisen median myötä yleistyneeseen itsestään täydellisen kuvan luomiseen. Kukaan ei ole virheetön joten samaistuttavat aiheet saavat myös paljon positiivista huomiota.
Tapio Kankaanpään vuoden 2015 Burnout-näytelmä kuvaa modernin miehen loppuun palamista. Katkelma viidennestä kohtauksesta havainnollistaa nykyajan deittailun haasteita: “Mutta onneksi on Tinder. Hän luo profiilin. Mies, kolmekymmentä vuotta, masentunut psykoottinen burnouttapaus. - - Porukasta erottuminen on nykypäivän uusi standardi.” Moni suomalainen ei kirjoittaisi samanlaista kuvausta omaan profiiliinsa tai avautuisi rakkauselämän vaikeuksistaan. Kuitenkin se, että joku tuo samat kokemukset esiin, tuo lohtua siihen samaistuville ihmisille. Kiusallisten aiheiden käsittely voi siis olla myös hyödyllistä, jopa suotavaa.
Jokainen mieltää tabut omalla tavallaan. Miten se sanonta menikään? Toisen mielenkiintoinen keskustelunaihe on toisen mielensä pahoittaminen. Yleisesti hyväksytyt aiheet muovautuvat ajan kuluessa, kuten monet asiat. Nykyään ei myöskään ole jäljellä pyhiä aiheita, joista joku ei ole jo antanut provosoivaa mielipidettään. Netin myötä ne tulevat myös helpommin esille. Mielestäni kaikesta voi puhua ja kirjoittaa, itse on vain kestettävä mahdolliset seuraamukset.
Tervetuloa katselemaan vanhojentansseja perjantaina 14.2.2020!
Kouvolan iltalukion
WANHAT
UTINKATU 85 KLO 11.00KAUPPAKESKUS VETURI KLO 14.30
UTINKATU 85 KLO 17.00
Minut on veistetty puusta oksaisesta
Minut on veistetty puusta oksaisesta,
taottu raudasta ruosteisesta.
Tahtoisin olla ehjää ja kaunista,
vaan olen roskaa, tavaraa rikkinäistä.
Minä olen tuulenpesiä metsän koivuissa,
olen teräviä kiviä rantavedessä.
Tahtoisin olla ehjää ja kaunista,
vaan olen rumaa, reunaa rosoista.
Minut on rakennettu laudoista lahoista,
maalattu väreistä synkistä.
Tahtoisin olla ehjää ja kaunista,
vaan olen tahroja, kangasta ryppyistä.
Minä olen lasinsiruja jalkapohjissa,
olen takkuisia hiuksia tuulessa.
Vaan tahtoisin olla ehjää, kaunista.
”Miksi sinä leikit ruoalla?” on usein kuultu kysymys hevospiireissä
Kirjoittanut Sirpa Karhumaa
Ratsastus jakaa monien mielipiteitä. Ratsastusta pidetään helppona ja turhana, jotkut pitävät sitä jopa ruoalla leikkimisenä. Todellisuudessahan asia ei ole näin. Ratsastus on todella vaativaa, kallis ja vaarallinen laji.
Ratsastus on suosittu harrastus etenkin tyttöjen keskuudessa. Suunnilleen joka luokalta löytyy muutama ”heppatyttö”, silti ratsastusharrastusta vieroksutaan. Yleinen oletus, jota olen itsekin kuullut, on se, että ratsastajat eivät osaa puhua mistään muusta kuin hevosista. Tottahan se on, että jos kaveriporukka koostuu ratsastajista, yleiset puheenaiheet ovat viimeisin tallikerta ja Polle-hevosen ähkyongelmat. Se ei silti tarkoita, että ratsastajat eivät osaisi tai haluaisi puhua muusta. Itse koen, että eri ihmisten kanssa puhutaan eri asioista. Helpointahan on puhua yhteisestä kiinnostuksen aiheesta.
Moni luulee, että ratsastus on ihan helppo laji. Todellisuudessahan siinä ollaan hevosen selässä, ja hevonen painaa helposti yli 500 kg ja voi yhdellä liikkeellä helposti talloa sinut elävältä. Ratsastus on laji, jossa vaarannetaan omaa terveyttä. Monet vain eivät ymmärrä sitä. Joillakin talleilla on pakko käyttää ratsastuskypärää hevosia hoitaessakin. Itse en ole ikinä käyttänyt hevosia hoitaessa muita turvavälineitä kuin turvakärkisiä kenkiä.
Itselleni ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia hevosten seurassa. Olen pudonnut hevosen selästä noin kymmenen kertaa. Kerran hevonen, joka painoi noin 600 kg, ensin kaatoi minut ja sen jälkeen astui reiteni päälle. Se ei kuitenkaan sattunut läheskään yhtä paljon kuin alle kaksisataakiloisen shetlanninponin potku reiteen. Varpaat minulla ovat tallaantuneet useita kertoja. Eräs sanontahan menee niin, että olet hyvä ratsastaja vasta, kun olet tippunut hevosen selästä 100 kertaa. Itselläni siis siihen on vielä matkaa.
Olen lukenut monia artikkeleita, joissa kerrotaan ihmisten joutuneen hevosten villiintyessä niiden tallomaksi tai pudonneen hevosen selästä ja jääneen jalustimiin roikkumaan ja sen seurauksena kuolleen. Miksi ihmiset sitten vaarantavat oman henkensä? Se huuma, jossa on jokaisen ratsastuskerran jälkeen, on sanoin kuvaamaton. On hieno tunne, kun monta sataa kiloa painava eläin tottelee vain kosketuksesta. Esimerkiksi nostaa laukan, kun ratsastaja jännittää tiettyä lihasta. Hevonen on hyvä kuuntelukaveri, se ei tuomitse tai juorua eteenpäin. Minun elämässäni on ollut vaiheita, jolloin hoitohevoseni oli minun paras kaverini. Tuli tunne, että kerrankin pystyn luottamaan toiseen täysin. Ruuhkavuosiratsastaja-blogissa 25.4.2017 julkaistussa kirjoituksessa ”Tiedosta riskit ja pelkää vähän” on mainittu kirjoittajan valmentajan sitaatti: ”Rohkea ei ole se, joka vain tekee. Rohkea on se, joka ymmärtää riskit ja tekee silti.” Olen samaa mieltä.
Itse jouduin lopettamaan ratsastuksen ajan- ja rahanpuutteen takia. Ratsastus on todella kallis laji. Ratsastusvälineet maksavat todella paljon. Esimerkiksi hyvät ratsastushousut maksavat helposti yli 100 euroa. Ratsastuskoulu, jossa itse kävin aikoinani, oli keskivertoa halvempi talli. Siellä yksi ratsastustunti maksoi 27 euroa. Sen halvemmalla ei varmasti virallisen ratsastuskoulun tunnille pääse. Tietysti pienemmissä kaupungeissa tunnit ovat halvempia, kun taas pääkaupunkiseudulla tuntien hinnat helposti nousevat yli 60 euroon.
Ratsastus vaatii todellista motivoituneisuutta. Kuka haluaisi muuten mennä räntäsateessa tai 30 asteen pakkasella ratsastamaan tallille, jossa ei ole maneesia? Itse olen ratsastanut maneesissa vain pari kertaa. Moni sanoo, että sehän on vain pukeutumiskysymys. Omasta mielestäni monet vaatekerrokset eivät siinä kohtaa auta, kun kenttä on jäässä ja siellä voi mennä vain käyntiä. Siinä tilanteessa tulee nopeasti kylmä.
Itse voin suositella ratsastusta kaikille. Hevoset toimivat hyvinä terapeutteina ja ystävinä. Yksi parhaimmista kavereistani tulee aina olemaan entinen hoitoponini Rölli. Kukaan muu ei tiedä minusta yhtä paljon kuin hän. Niinhän se menee, että hevonen on ihmisen paras kaveri.
Huomenna
Runon kirjoitti R&S.
Huomenna
Huomenna tulee suuri päivitys,
Painan tietokoneen päälle
Se laulaa:
TIETO, TIETO, TIETO
Istun hiljaa
Nojaan tuolissa taaksepäin,
Sillä näytön valo paistaa kasvoille
Lämmintä ja hyväilevää valoa
Miten tahtoisin sanoa kaikille:
RAKAS, TIETO on ihanaa
Välilehtien havinaa,
Näytön valo kuin auringon
Värit kesäniityn
Aloitusnäytön taustakuva
Aiheuttaa minulle kylmät väreet
Jääkiekkoa, osa II
Kirjoittanut Santtu Sallinen
NHL ei tunnu välittävän pelaajien turvallisuudesta
NHL ei tunnu välittävän pelaajien turvallisuudesta juurikaan, ja sen takia pelaajat ovat raivoissaan NHL:lle. Iltalehden uutisessa “NHL-pelaaja makasi jäällä pää veressä, peli sai jatkua” (17.11.2019) kerrotaan siitä, että NHL-pelaaja makasi jäällä verisenä eikä peliä silti keskeytetty. Pelaajalle olisi voinut käydä huonomminkin.
NHL eli National Hockey League on liiga, jossa pelaavat lähes kaikki maailman parhaimmat jääkiekon pelaajat. Silti NHL ei välitä tarpeeksi pelaajien turvallisuudesta minun eikä edes itse pelaajien mielestä. Tämän takia jopa vakaviakin loukkaantumisia sattuu paljon.
Viime Colorado Avalanchen ja Vancouver Canucksin välisessä ottelussa nähtiin tapaus, jossa pelaaja Matt Calvert sai kiekon päähän, kun hän heittäytyi blokkaamaan ruotsalaistähden Elias Petterssonin laukausta. Laukaus osui takaraivoon ja Matt Calvert jäi makaamaan jäälle. Calvertin takaraivosta vuosi runsaasti verta eikä peliä keskeytetty heti. Ottelun erotuomarit eivät keskeyttäneet peliä, vaikka jopa Pettersson viittoi tuomareille pelin keskeytystä. Tämä tilanne jopa hämmästytti minua. Lopulta peli keskeytyi onneksi, kun Canucks teki 3 - 4-kavennusmaalin.
Avalanchen puolustaja uutisen mukaan antoi pelin jälkeen haastattelun, jossa ei pystynyt hillitsemään ollenkaan tunteitaan. Haastattelu piti sensuroida myöhemmin, mutta tämä Avanlanchen puolustaja Eric Johanson puhui kyllä asiaa minun mielestäni. Johansonin mukaan tuomareiden pitäisi hävetä itseään, koska hänen kaverillaan on perhe kotona ja siellä hän vain makasi pää veressä eivätkä tuomarit tehneet mitään. Haastattelu oli minun mielestäni tärkeä ja siinä puhuttiin tosiasioita.
NHL:n säännöt kieltävät pelin keskeyttämisen ennen kuin loukkaantuneen pelaajan joukkue saa kiekon haltuunsa. Avalanchen tähtipelaaja Nathan MacKinnon sanoi myös, että se ei ole tuomareiden vika vaan liigan. Minäkään en tiedä mitään muuta lajia, missä voisi käydä näin, ja Mackinnon pohdiskeli samaa. Jos pelaajan päästä vuotaa verta runsaasti eikä peliä keskeytetä, se on vaarallista.
Vastaavanlainen tapahtuma oli jo toinen, joka tapahtui Avalanchen pelissä tänä kautena. Kyse on elämästä eikä vain pelistä, koska on tapahtunut paljon vaarallisempiakin loukkaantumisia NHL:ssä. Pelaajille tulee jatkuvasti aivotärähdyksiä sekä muita loukkaantumisia, ja se ei ole tervettä. Samanlaisia ongelmia on kohdattu muissakin liigoissa kuin NHL:ssä, kuten SM-liigassa, mutta niihin on koetettu puuttua. Nykyään esimerkiksi SM-liigassa on jokaisessa jäähallissa turvakaukalot, jotka pehmentävät tärähdystä, kun taklataan. Vaikka Calvertin tapaus ei ollut vaarallisimpia tapauksia, niin sitä ei voi ikinä tietää, onko vaarallinen tilanne vai ei, jos peliä ei keskeytetä ja pelaaja jää makaamaan sekä verta tulee.
Minun mielestäni NHL voisi muuttaa sääntöjä, että pelin voisi keskeyttää milloin vain, niin loukkaantuneet pelaajatkin saisivat nopeasti hoitoa. Loukkaantumisille NHL ei voi kuitenkaan juurikaan mitään tehdä, koska ne kuuluvat lajiin. NHL toivottavasti jatkossa tajuaisi riskin, että mitä voi käydä, jos peliä ei saataisi pysäytettyä heti. En kuitenkaan usko, että asia tulee muuttumaan, koska laji on jo sen verran vanha niin kuin säännötkin, että niitä ei helpolla muuteta.
Lähde: Iltalehti
Jääkiekkoa, osa I
Ville Heinolan Suomeen paluu
“Winnipeg Jets lähetti Ville Heinolan Lukkoon” (IS.fi, 8.11.2019) on Tuomas Arkimiehen kirjoittama jääkiekkoon liittyvä uutisartikkeli. Uutinen kertoo nuoren, 18-vuotiaan jääkiekkoilija Ville Heinolan yllätyssiirrosta NHL:stä (National Hockey League) SM-liigajoukkue Rauman Lukon riveihin. Siirto oli loistavan alkukauden pelanneelle Heinolalle yllätys, sillä hänet oli siirretty jo aikaisemmin Winnipeg Jetsin farmiliiga AHL:n Manitoba Mooses -joukkueeseen, jossa hän on pelannut NHL-pelaajan tasolla. Jets varasi Heinolan viime juhannuksena ensimmäisellä kierroksella numerolla 20. Vancoverissa järjestetyssä NHL:n varaustilaisuudessa.
Siirto nuorelle pelaajalle parrasvaloista pohjamutiin voi olla suuri takaisku mentaalisesti, mutta myös uran kannalta negatiivinen asia. Nuoren pelaajan kannalta harjoittelu ja tasokkaiden vastustajien kanssa pelaaminen kehittää monipuolisesti kohti tulevaisuutta. Vaikka NHL:ssä Heinola suoriutui mainiosti vähäisellä vastuulla, näki kumminkin Jets paremmaksi paikaksi Liigan, jossa Heinola pääsee ensimmäiseen puolustajapariin kantamaan suurta vastuuta sarjan parhaimpia vastaan. Heinolan urankehityksen kannalta myös läheltä löytyy tukijoukot, jotka tukevat ja kannustavat pelaajaa kehittymään.
Heinolan näkökulmasta AHL ei olisi ollut hyvä paikka kehittyä, sillä pelaajien keski-ikä on hyvin nuori. Siellä hän ehkä loistaisi otteluissa, mutta kehittyminen saattaisi hidastua roimasti. Tuolloin paikka Jetsin kokoonpanossa olisi entistä kauempana. Liigassa Heinola saa vastaansa monipuolisia ja suurella ikähaarukalla olevia pelaajia. Liigassa on paljon nuoria potentiaalisia pelaajia, ja monella heistä on sopimus NHL-joukkueen kanssa. Jesse Puljujärvi, Lassi Thompson ja Justus Annunen ovat tulleet kehittymään tulevaisuutta varten. Myös vanhoja suomalaiskonkareita on paljon Liigassa. Näistä pelaajista moni pystyy pelaamaan nuorien joukossa ja jopa kehittymään, vaikka ura heillä olisi lähempänä loppua. Jussi Jokinen, Jarkko Immonen, Kristian Kuusela ja Mika Pyörälä ovat sellaisia pelaajia, joilta voidaan odottaa suuria tekoja joukkueissaan.
Heinolasta on myös hyötyä Suomen maajoukkueessa. Taidokkaille sekä vapaille pelaajille on käyttöä jääkiekon MM-kisoissa, jotka pidetään vuosittain. Joka vuosi monet NHL-pelaajat kieltäytyvät paikasta joukkueessa. Tämä avaa lukuisille kotimaan jääkiekkotaitureille mahdollisuuden näyttää todelliset taitonsa. Heinola on taitojensa turvin yksi kiinnostavimmista pelaajista, joka pääsisi A-maajoukkueen mukana seuraaviin MM-kisoihin. Nuori ikä antaa mahdollisuuden Heinolan osallistua myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.
Loukkaantuminen voi olla hidaste Heinolan nousujohteiselle kehitykselle. Tässä tapauksessa parantuminen rauhassa ja moitteetta on järkevin ratkaisu. Toiselle suomalaiselle, Olli Juoleville, on sattunut useita loukkaantumisia hänen kolmen vuoden ajan kestäneellä NHL-urallaan. Tällä hetkellä Juolevi kärsii alavartalovammasta. Juolevin tilanteessa vääränlaiset harjoitteet ja otteluihin valmistautumiset eivät ole menneet nappiin. Heinolan pysyessä terveenä kehitys voi vain kasvaa.
Ville Heinolan siirto on hyvä askel hänen kirkkaalle tulevaisuudelleen. Hän on hyvin taitava pelaaja ikäisekseen, ja hänen kaltaiselleen tähdelle on laajalti kysyntää. Hän pääsee kehittymään tutussa ja osaavassa seurassa, joka osaa huolehti nuorista pelaajista kohti maailman huippua. Monet uskovatkin Heinolan pelaavan tämän kauden jälkeen Winnipeg Jetsin joukkueessa tärkeässä roolissa. Hänestä voi kehittyä maailmanluokan puolustaja, jonkalaista ei ole ennen nähty.
Matias Kurko
14:10, 20.11.2019
Yhdistelmäykkösten kokemuksia
Alku aina hankalaa?
- Aloitin opinnot kauhulla, sillä koulu on aina ollut hyvin väsyttävää. Minua jännitti tulla lukioon, sillä en ole yleensä tunneilla aktiivinen, koska aina pelottaa, että vastaus on väärin tai muuten vain ei ole energiaa viitata. Minua myös pelotti, etten saisi uusia ystäviä, sillä en tuntenut montaa ihmistä täältä. Kaikki on loppujen lopuksi mennyt hyvin, vaikka väsyttääkin.
Aluksi saattoi jännittää ihan jo kouluun kulkeminen, paikkojen löytäminen ja opintojen käytännön järjestely. Toisille kouluun kulkeminen on kätevää bussilla tai kevytmoottoripyörällä, toisille hankalampaa pidemmän matkan takia. Joku suunnittelee ajokortin hankkimista jo 17-vuotiaan poikkeusluvalla, jotta koulumatkoihin ei menisi liikaa aikaa.
- Aloitin yhdistelmäopinnot innolla. Opettajat ovat mukavia. Pidän myös selkeistä tuntisuunnitelmista, jotka saimme kurssin alussa.
- Aluksi ajattelin, että opinnot olisivat rankkoja, mutta ainakaan vielä ei ole ollut sellaista fiilistä. Luulin, että läksyjäkin olisi hirveästi.
- Lukio on rankkaa.
- Opinnot tuntuvat välillä hyvinkin raskailta, mutta opettajat auttavat aina, kun avulle on tarvetta.
- Pelkäsin paljon tietokoneen ja Abitin käyttöä, mutta olen saanut apua, kun olen sitä tarvinnut.
Odotuksia ja toiveita
- Odotan, että minusta tulee ehkä vähän viisaampi ja saan yleissivistystä.
- Odotan, että opin matematiikkaa, sillä juuri nyt se tuntuu hyvin vaikealta ja tunnit ovat haastavia.
- Pidän erityisesti matematiikan opiskelusta, ja odotan erityisesti pitkän matematiikan alkua.
Sekä pelätty että pidetty matematiikkahan aloitetaan nykylukiossa kurssilla, joka on yhteinen pitkälle ja lyhyelle matematiikalle. Lempiaineiksi tai eniten odotetuiksi aineiksi vastauksissa mainittiin myös esimerkiksi englanti, fysiikka, kemia, maantiede ja yhteiskuntaoppi.
- Minua jännittää koeviikko. Toivon, että järjestetään tarvittaessa tukiopetusta.
- Toivon, että valmistun ajoissa ja opin uusia kiinnostavia asioita. Aion ottaa myös verkkokursseja.
Yhdistelmäopintoihin voi tosiaan sisällyttää iltalukion verkkokursseja. Niistä voi kysyä tavallisten kurssien yhteydessä tai Wilma-viestillä lukion opettajilta tai opoilta. Perustietoa verkko-opiskelusta löytää osoitteesta https://peda.net/kouvola/kl/verkko-opetus.Yleensä ne kurssit, jotka voi käydä päiväaikaan lähiopetuksessa, kannattaa yhdistelmäopiskelijan kuitenkin käydä tavallisesti.
- Olen innoissani yhdistelmäopiskelijana olemisesta, ja olenkin kuullut, ettei alaltani oikein saa töitä ilman amk-tutkintoa. Toiveeni on, että pääsen helposti ylioppilaskirjoituksista läpi hyvin arvosanoin ja sitten ammattikorkeakouluun.Mukava ryhmä
- Ryhmämme on mukava, ja tulen kaikkkien kanssa toimeen. Ryhmän ilmapiiri on positiivinen, ja kaikki saavat työrauhan. Luokkalaisemme ovat sosiaalisia ja hauskoja, eikä kukaan ole ilkeä toisille. Ryhmätyöt ovat sujuneet hyvin ongelmitta. Ystäviäkin on löytynyt, ja koulu on mukavaa ja sujuvaa.
Kiroilette aivan päin helvettiä!
Kirjoittanut Heidi Suur-Näkki.
Kirjailija Jari Järvelä sanoo kolumnissaan ”Tutisevat utareet! Kristuksen mopo!” (Etelä-Suomen Sanomat 16.1.2016) väsyneensä nillitykseen, jossa joka kolmas sana on vittu. En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuinka raivostuttavaa onkaan kuunnella erityisesti nuorten ihmisten puhetta, jossa jokaisen pilkun paikalle on sijoitettu tuo v-alkuinen sana. Ongelma ei kuitenkaan suinkaan ole se, että ihmiset kiroilevat, vaan se, kuinka huonosti he sen tekevät!
Asia on nimittäin niin, että huonosti kiroilevat ihmiset vievät pontta meiltä, jotka pidämme kirosanojen käytöstä tehostekeinona. Kun ihminen kiroilee taitavasti ja määrältään hillitysti, hänen käyttämissään sanoissa on tunnelatausta, joka välittyy kuulijalle. On aivan eri asia, tokaiseeko hieno nainen joskus suutuspäissään ”helkkari!” vai hokeeko hän ”vitun vittua” aina, kun siihen aukenee tilaisuus. Katsokaas, tämä nimenomainen yksittäinen kirosana silloin tällöin viestittää muille, että tässä ollaan nyt ihan tosissaan. Tuntuu pahalta, ja muiden on syytä huomata se. Ja onhan kirosanoista muutakin hyötyä näissä tilanteissa – pahan olon saa tiivistettyä tuohon kiellettyyn sanaan, jonka voi sitten irvistäen sylkäistä ulos.
Tai ajatelkaapa seuraavaa tilannetta: Olette työporukalla pitämässä kokousta, käytte läpi huonolta näyttävää tilikauden ennustettanne, ja kirjanpitäjänne koettaa takellella tulevista menoeristä, jotka huonontavat ennustetta entisestään. Hän ei saa sanaa suustaan, koska tietää kiristävänsä tunnelman äärimmilleen ja päätyy mumisemaan jotakin epämääräistä paidankaulukseensa. Teidän aina niin hillitty esimiehenne on vihdoin stressin kourissa kurkkuaan myöten täynnä kaikkea ja kaikkia ja karjaisee: ”Kakista jumalauta nyt jo asias!” Ja kas, mikä voima noissa sanoissa onkaan! Koko työporukka valpastuu saman tien, jokaisen ryhti kohenee ja silmät avautuvat ammolleen. Olisiko tällaista reaktiota tapahtunut, jos esimiehenne hokisi vittua jokapäiväisessä puheessaan? (Voin paljastaa: ei olisi.)
Te, jotka kiroilette jatkuvalla syötöllä käyttäen vain yhtä, kahta sanaa. Mihin te sillä oikein pyritte? Luuletteks te vittu, että saatte jotain vitun uskottavuutta tällä, vittu häh? Ymmärrän toki tarpeen tulla kuulluksi ja nähdyksi, mutta ihan tosi, yrittäkää nyt edes! Olkaa luovia! Ostakaa Jari Tammen Suuri kirosanakirja, selatkaa sivuja ja poimikaa sattumanvaraisesti sanoja, jotka otatte käyttöön. Katsokaa kanssaeläjienne reaktioita esimerkiksi sanoihin ärmätti, telvatti tai piritus ja nauttikaa hämmennyksestä, jota saatte aikaan. Olipa asianne mikä tahansa, värikkään ja kekseliään kielenkäytön ansiosta teidät ja sanomanne huomataan ja muistetaan. Puhumattakaan siitä, kuinka hauskaa teillä voi olla puhuessanne, keksiessänne aivan uudenlaisia tapoja ja sanoja sadattelua varten. Suomen kieli on täydellinen kiroiluun, älkäämme siis hukatko sen potentiaalia hokemalla yhtä ja samaa sanaa vuodesta toiseen. Ärmätti sentäs.
Milloin on myöhäistä olla taiteilija?
Stephen King julkaisi ensimmäisen romaaninsa ”Carrie” vuonna 1974 ollessaan 26-vuotias. Muistelmassaan ”Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä” (2000) hän kertoo ennen sitä kirjoittaneensa pääosin kauhunovelleja niitä julkaiseviin lehtiin. Kirjoittaminen oli hänelle aina kutsumus, jota hän harjoitti jopa huolimatta siitä, ettei hän aluksi tienannut riittävästi elättääkseen itsensä.
Tällainen jo varhain ilmenevä putkinäköisyys kuuluu monen menestyvän taiteilijan taustatarinaan, mikä saattaa luoda mielikuvan siitä, että luova ura on aloitettava nuorena, jotta sillä voi tulla toimeen.
Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Ilkka Remes, joka Suomen kenties kuuluisimpana jännityskirjailijana on meistä useimmille ainakin nimeltä tuttu, julkaisi ensimmäisen teoksensa ”Pääkallokehrääjä” vasta 35-vuotiaana. Toimittaja Suvi Kerttulan artikkeli ”Ilkka Remeksen harvinainen haastattelu: "Mielikuvitukseni on aika yläviritteinen" (is.fi/viihde/art-2000000854221.html 25.12.2014) kertoo Remeksen valmistuneen sitä ennen kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta, ja opiskelleen myös Lontoossa. Artikkelin mukaan hän oli kouluaikana kiinnostunut valokuvaamisesta ja elokuva-alasta, ja kirjailijaksi ryhtyminen oli hänen tuttavapiirilleen yllättävää.
Vaikka kirjailijoiden urat alkoivat eri elämänvaiheissa ja eri tavoin, on heidän välillään kuitenkin myös yhtäläisyyksiä. Merkittävä syy molempien suosioon on heidän tuottoisuutensa: Stephen King on julkaissut 61 romaania 45 vuoden aikana, ja Ilkka Remes on tuottanut uuden trillerin joka vuosi, alkaen vuodesta 1997. Tuottoisuus ei suinkaan ole itsestäänselvää kummallekaan, vaan se on tulosta itsekurista ja tavoitteista. Muistelmassaan King kertoo kirjoittavansa joka ikinen päivä ja vaativansa itseltään 2000 sanaa päivittäin. Hyvänä päivänä tämä hoituu aamupäivän aikana, kun taas toisinaan sanamäärän täyttyminen vie pitkälle iltapäivään. ”Työpäivä” ei kuitenkaan ole ohi, ennen kuin tavoitteeseen on päästy.
Vastaavasti Remes kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa kirjoittavansa joka päivä, ja vaikka sanamäärää hän ei mainitse, kirjoittamiseen käytetty aika vaihtelee muutamasta tunnista koko päivään. Etenkin aamun ja aamupäivän tunnit ovat hänelle tehokasta aikaa. Koska useimmat eivät tunnista häntä ulkonäöltä tarkkaan varjellun yksityisyyden vuoksi, hän voi myös kirjoittaa muualla kuin työhuoneessaan.
Aiheen löytämisessä uusiin romaaneihin on kirjailijoiden välillä sekä eroja että samankaltaisuuksia. Molemmille on tärkeää antaa mielikuvituksen laukata aina kun mahdollista, mutta innoitusta haetaan tyypillisesti hieman eri suunnilta.
”Richard Bachman -kirjat”-kokoelman (1992) esipuheessa Stephen King sanoo löytävänsä useimmat aiheet itsetutkiskelulla, tai kiinnittämällä huomiota pieniin asioihin ympärillään: esimerkiksi Cujo-romaanin samannimisen vesikauhuisen bernhardilaisen kirjailija keksi kohdattuaan valtavan koiran, joka ei ilmeisesti pitänyt hänestä ja ilmaisi sen uhkaavasti murisemalla. Kingille todenmukaisuus tai edes samastuttavuus ei välttämättä ole tärkeää, jos itse tarina on lopulta kiinnostava.
Ilkka Remes taas kertoo toimittaja Miia Gustaffsonin haastattelussa ”Kasvokkain: Salaperäinen menestyskirjailija harvinaisessa haastattelussa: Pelkään floppia jokaisen kirjan kohdalla” (yle.fi/uutiset/3-9374111 31.12.2016) seuraavansa uutisia maailman tapahtumista aktiivisesti, ja poimivansa todellisia poliittisia tai esimerkiksi sotiin liittyviä aiheita, joiden pohjalta hän ideoi tarinansa. Hän tekee tarkkaa taustatyötä ja pyrkii pitämään juonen uskottavana, ja kokee autenttisuuden erittäin keskeisenä. Tarinankerronta on toki hänellekin tärkeintä, mutta hän tavoittelee romaaneissaan usein tunnetta siitä, että tapahtumat voisivat olla todellisia.
Näiden tutkimuskohteiden perusteella lienee turvallista todeta, että luovan työn toteuttamiseen tapoja on useita, eikä sen aloittaminen ole koskaan liian myöhäistä, mutta joka tapauksessa se vaatii kovaa työtä ja omistautumista. Tärkeintä on löytää oma tyylinsä ja vaatia itseltään sen toteuttamista täyden kykynsä mukaan.
Lähteet:
Greene, Andy. Stephen King: The Rolling Stone Interview. The Rolling Stone -verkkolehti, lokakuu 2014. https://www.rollingstone.com/culture/culture-features/stephen-king-the-rolling-stone-interview-191529. Viitattu 13.9.2019.
Gustafsson, Miia. Kasvokkain: Salaperäinen menestyskirjailija harvinaisessa haastattelussa: Pelkään floppia jokaisen kirjan kohdalla. Yle.fi, 31.12.2016. https://yle.fi/uutiset/3-9374111. Viitattu 13.9.2019.
Kerttula, Suvi, Ilkka Remeksen harvinainen haastattelu: ”Mielikuvitukseni on aika yläviritteinen”. Ilta-Sanomat -verkkolehti, 25.12.2014. https://www.is.fi/viihde/art-2000000854221.html. Viitattu 13.9.2019
King, Stephen, Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä. 2000.
King, Stephen, Richard Bachman -kirjat. 1992.
Luikku, Susanna. Tämä mies on harvoin äänessä – Apu haastatteli kirjailija Ilkka Remestä. Apu -verkkolehti, 25.9.2018. apu.fi/artikkelit/tama-mies-on-harvoin-aanessa-apu-tapasi-kirjailija-ilkka-remeksen. Viitattu 13.9.2019.
Stephen King, His Books, and Their Origins at Lisner Auditorium. YouTube-videopalvelu, julkaistu 22.11.2014. youtube.com/watch?v=gNvw0BcO_FM. Viitattu 13.9.2019.
Sanalla on voimaa enemmän kuin tuhannella kuvalla
Kirjoittanut: Essi Jaanu.
Sanoja on joka puolella. Niitä puhutaan, kirjoitetaan, luetaan ja ajatellaan. Sanat, niiden merkitykset, niihin liittyvät ajatukset ja tunteet ja tulkinnat ympäröivät meitä jatkuvasti. Tässäkin tekstissä on sanoja, tasan 496, ja niillä jokaisella on oma tehtävänsä ja paikkansa. Sanoilla voidaan ilmaista tunteita, lietsoa vihaa, levittää tietoa, ja muuttaa maailmaa. Iltalehden uutisen ”Ynseä, joutilas, demonstroida... Äidinkielen opettaja huolissaan nuorten sanavaraston supistumisesta” (12/2018) mukaan 99% suomen väestöstä osaa lukea. Ymmärrämme ja tiedämme siis valtavasti sanoja, ja näemme niitä kaikkialla.
Esimerkiksi laki on joukko sanoja, ja niiden muodostamia lauseita, jotka kertovat, miten pitää toimia ja mikä on kiellettyä. Näillä sanoilla on paljonkin valtaa ja voimaa. Otetaan esimerkiksi sana ”murha”. Se herättää yleensä inhoa, pelkoa, ehkä mielenkiintoakin. Yksi on kuitenkin selvää: se kuvaa jotain lailla kiellettyä. Laki kieltää sen, ja määrää siitä rangaistuksen. Nämä sanat voivat saada sinut loppuelämäksesi vankilaan, ja koko ajan ne ohjaavat ihmisten käytöstä.
Tunteita herättävät sanatkin ovat melko voimakkaita. Yleensä esimerkiksi sanat ”minä rakastan sinua” näyttävät ja luovat voimakkaita positiivisia tunteita, ja johtavat usein ihaniin asioihin. Näitä sanoja pidetään usein arvokkaina ja kovin merkityksellisinä. Sanoilla voit myös ilmaista välittäväsi toisesta, tai osoittaa tukesi vaikeassa tilanteessa, jopa lohduttaa. Toki teot merkitsevät paljon, mutta sanatkin ovat joissain tilanteissa mittaamattoman voimakkaita ja arvokkaita.
Entä sitten ne ei niin positiivisia tunteita herättävät sanat? Esimerkiksi kirosanoiksi kutsutut, usein ärsyyntymistä ja vihaa ilmaisevat huudahdukset. Esimerkit näistä eivät ehkä olisi kovin sopivia tässä kontekstissa, mutta tiedät varmasti, mistä puhun. Nämä sanat ovat kiellettyjä esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, ja niitä paheksutaan, vaikka ei sille oikein ole yleensä järkevää syytä. Kiroilun on tutkitusti todettu lieventävän kipua, joten selkeästi näissä sanoissa on voimaa, mutta jostain syystä ne ovat silti paheksuttavia. Toki erikseen ovat esimerkiksi kielletyt haukkumasanat, joilla voidaan loukata pahasti. Niiden paheksuminen on tietysti ymmärrettävää. Onhan niilläkin usein melkoinen satuttava voima.
Esimerkiksi kiusatuille haukkumasanat ovat varmasti todella satuttavia. Sanat saattavat tuhota ihmisen onnellisuuden, ja lopulta koko mielen ja ihmisen. Jos kuulet jatkuvasti kiusaamista ja pilkkaamista rumilla sanoilla, on masennus lähellä helposti. Sanojen sanotaan usein voivan tappaa, ja tottahan se on. Ne voivat satuttaa enemmän ja tehdä suurempaa vahinkoa kuin fyysiset teot. Toisaalta surkeassa mielentilassa pienetkin rohkaisevat sanat voivat tehdä paljon hyvääkin.
Olet varmaan kuullut sanat ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”, ja monessa kohtaa se voikin pitää paikkansa. Toisaalta kuvalla harvemmin on voimaa. Kuvat voivat olla taidetta, viihdyttää, jopa loukata tai vaikka sisältää yhteiskunnallisen viestin tai olla vain kauniita, mutta ei niillä ole samanlaista valtaa ja voimaa kuin sanoilla. Kuvalla ei voi samoin ilmaista tunteitaan, eikä kuva voi määrätä tai käskeä.
Sanat voivat siis määrätä, tehdä onnelliseksi, satuttaa, lievittää kipua, lohduttaa ja paljon muuta. Sanoilla hallitaan maailmaa ja kommunikoidaan jatkuvasti. Sanoilla on loputtomasti erilaisia tehtäviä ja vaikutuksia, ja jokainen ymmärtää sanat omalla tavallaan. Vaikka esimerkiksi sanoille ”on” tai ”tuoli” tai vaikka ”pehmeä” ei ehkä maailmaa muuteta, on sanoja, joilla on todella paljon voimaa. Esimerkiksi sanat ”lupaus”, ”anteeksi” tai ”idiootti” voivat olla hyvinkin voimakkaita. Sanojen käyttöä tulisi harkita, ja niiden mahdolliset vaihtelevat merkitykset ymmärtää. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että sanoilla tätä maailmaa muutetaan, pidetään kasassa ja hallitaan.
Hymy
"Hymy on hyvin monimerkityksinen kasvojen ilme, joka mielihyvän lisäksi voi ilmaista lukuisia muitakin tunnekirjoja." Näin kertoo Wikipedia. Hymyillessä suupielet kohoavat ylöspäin. Monet ihmiset, ja Wikipedian mukaan länsimaalaisia enemmän aasialaiset, hymyilevät myös silmillään. Ihmisen kasvoissa on 43 lihasta, ja hymyillessä niistä on käytössä noin puolet. Kaikkein makein hymy juuri ennen nauruun purskahtamista valtaa suupielien ja silmien lisäksi koko kasvot.
Psychologytoday.comissa 25.6.2012 julkaistu artikkeli kertoo, että hymyllä on paljon terveysvaikutuksia. Artikkelin mukaan useat tutkimukset osoittavat, että hymy poistaa stressiä, hidastaa sydämen sykettä, rentouttaa kehoa ja alentaa verenpainetta. Johns Hopkins University School of Public Healthista tohtoriksi väitellyt terveellisiä elämäntapoja ja terveellistä käyttäytymistä tutkiva kirjailija Mark Stibich on kirjoittanut myös artikkelin hymyn hyödyistä Verywellmind.com -sivustolla. Myös Stibich kertoo hymyn terveysvaikutuksista joulukuun ensimmäinen päivä vuonna 2018 julkaistussa tekstissään. Stibichin mukaan edellä mainittujen hyötyjen lisäksi hymyileminen parantaa vastustuskykyä, saa sinut näyttämään nuoremmalta ja tuntemaan itsesi nuoremmaksi ja vilkastaa dopamiinin ja serotoniinin tuotantoa kehossasi. Hymy ei pelkästään paranna sinua itseäsi, vaan tarttuu helposti muihinkin ihmisiin ja tartuttaa heihinkin kaikki terveyshyödyt, joista vain murto-osa edellä mainittiin.
Hymyilevää ihmistä pidetään usein viehättävämpänä kuin vakavailmeistä ihmistä. Vaikka hymy teeskenneltynäkin edistää terveyttä, niin taitavasti teeskentelevä ihminen voi käyttää hymyä myös väärin. Koska hymyilevä ihminen on viehättävä, manipuloiva persoona voi charmikkaalla hymyllään saada monet valheet kuulostamaan vakuuttavilta ja houkuttelevilta. Poliitikot hymyilevät samalla, kun huijaavat ihmisiä, ja Jack Sparrow tanssi vaikeuksien ja valheiden alta pois kerta toisensa jälkeen veijarimainen virne kasvoillaan Pirates of the Caribbean -elokuvissa.
On kuitenkin mielenkiintoista, että esimerkiksi edellä mainitut artikkelit käyttivät lähteinään useita tutkimuksia, joissa osoitettiin, että myös teeskennelty hymy aiheuttaa kehossa terveyttä edistäviä tapahtumia. Tästä voisi päätellä, että hymyn avulla kuka tahansa meistä voi vaikuttaa mielialojensa kulkuun ja pelastaa itsensä masennuksen syövereistä. Kokeilin muutaman päivän hymyleiriä. Päätin kääntää suupieleni hymyyn aina, kun tunsin pientäkään alakuloa tai ahdistusta tai muita epämiellyttäväksi kokemiani tunteita. Huomasin, että mitä iloisemmin hymyilin suullani ja silmilläni sitä paremmaksi oloni muuttui. Muutaman kerran onnistuin kääntämään oikein masentuneen olon makeaksi naurunpurskahdukseksi, kun menin peilin eteen suorittamaan hymyjoogaani ja aloin nauramaan toimintani järjettömyydelle. Sen jälkeen ei ollut alakulosta tietoakaan.
Kun olin lomareissulla Thaimaassa alkuvuodesta 2017, törmäsin jatkuvasti hymyileviin ihmisiin. Suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle matkailijalle kokemus oli hämmentävä. Ihmiset tervehtivät ja hyvästelivät toisensa leveä hymy kasvoillaan ja vaikuttivat muutenkin erittäin onnellisilta. On tietenkin vaikea sanoa, oliko kyseessä teeskennelty kulttuuriin kasvanut käytöstapa, ja todellisesta iloisuudesta ei ollut tietoakaan, mutta ainakin minuun hymy tarttui ja oman kokemukseni mukaan olin matkalla ollessani ja matkalta palatessani onnellisempi ja hymyilevämpi kuin ennen reissuun lähtöä. Huomasin myös, että palattuani törmäsin Suomessa hymyileviin ihmisiin enemmän kuin ennen Thaimaata, ja luulen tämän johtuvan siitä, että minun kasvoilleni oli jäänyt hymy tavaksi ja että hymy todellakin tarttui myös muihin.
Hymy voi olla aitoa tai teeskenneltyä, ja sitä voi käyttää niin hyvään kuin huonoonkin. Mitä enemmän hymyä, sitä enemmän hymyä pitää kuitenkin ainakin oman kokemukseni mukaan paikkansa, koska ihmisellä on taipumus oppia tietynlaisia käyttäytymismalleja ja sitten opittuaan toistaa niitä. Ennen Thaimaan-matkaani sain ystävältäni laulettavaksi tekstinpätkän, jolle lopullista melodista muotoa ei ollut vielä löytynyt. Tekstin nimi on Hymy, ja jostain kumman syystä teksti löysi melodisen muotonsa juuri Thaimaan-reissullani. Loppuun siteeraan tekstistä pienen katkelman: "Joo mä tiedän, oon vähän holtiton, mut sori, mun hymyy ei voi hallita, ja miks ikinä ilo pitäskään kahlita, sen pitää kuohuten virrata, tuhoten patoja."
Luumusukka, anteeksi mikä?
Voi pyhä nunna, kuinka minä nauroin lukiessani Jari Järvelän kolumnia ”Tutisevat utareet! Kristuksen mopo!” (Etelä-Suomen Sanomat, 16.1.2016). Olen töissäni oppinut kuulemaan ties minkälaista kirosanaa, joten uskoisin, ettei enää mikään tule yllätyksenä, mutta jollain tavalla Järvelän artikkeli sai minut nauramaan ääneen. Mielelläni kuulisin kirosanoja enemmänkin, jos ne olisivat tätä luokkaa, mitä Järvelän artikkelissa esitellään.
Onhan se nyt todella nolon kuuloista, kun nuoriso yrittää esittää kovempaa kiroilemalla kovaan ääneen vittua. Kyllähän se silloin sen ikäisenä kieltämättä oli ihan coolia, mutta voi aikuisten korvaparat. Jos olisin tiennyt sen ikäisenä, kuinka myötähäpeällistä sitä on kuunnella vanhempana teinin suusta, niin olisin jättänyt kiroamatta tai vaihtanut kirosanat Järvelän artikkelissa esiin tulleisiin: Voi kodin ja koulun yhteistyö! Voihan logaritmin hännänhuiput! Taivahan talikynttilät!
Kamalinta ikinä on ollut katsella oman äitini videomateriaalia minusta kolmen vanhana, kun istun lapsuuden kotini punaisen leivinuunin päällä polkkatukkaisena hieman pyöreänä söpönä tyttönä ja kerron tarinaa: vittu mä vittu olin vittu navetassa tänään vittu auttamassa vittu mun vanhempia. Äiti tirskuu naurua videokameran takana ja välillä kommentoi vakavaääneiseen sävyyn puhettani: Enni, noh! Eihän äiti sitä kiroilua tietenkään voinut kieltää jyrkästi, koska olisin vain innostunut enemmän, koska se olisi kiellettyä!
Minun vanhempani eivät ole koskaan kironneet. Silloin tiedän isäni olevan raivon partaalla, jos hän lausuu maagiset sanansa: Voihan äly! Äitini suusta olen elämäni aikana kuullut perkeleen niin useasti, että ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla. Myöskään isovanhempani eivät kironneet koskaan minun kuulteni, mutta vanhemmat sisarukseni, jotka olivat opettaneet minulle kyseisen vittu-sanan, ovat kertoneet, että vaari oli kova kiroamaan. Hän sanoi aina: PERKELE!, johon mummoni kommentoi lasten ollessa paikalla, että: Voi, nyt on vaari kyllä erehtynyt päivästä. Tänäänhän on maanantai eikä mikään PERJANTAI!
Töissä asiakkaani kiroavat kuin mitkäkin teini-ikäiset nuoret, vaikka ikää heillä on hieman enemmän. Olen töissä päihdepuolella, jossa hoidan ihmisiä, jotka ovat käyttäneet alkoholia ja huumeita niin paljon, että ovat onnistuneet tuhoamaan aivoistaan osia, jotka vaikuttavat liikkumiseen ja/tai mielenterveyteen.
Monet siellä haukkuvat surutta ja käyttävät mitä kuvottavimpia sanoja meitä hoitajia kohtaan. Kuitenkin olen huomannut sen, että he, jotka kiroavat, sanovat yleensä asiansa suoraan eikä heitä tarvitse pelätä, koska ovat räiskyviä persoonia muutenkin. Kuitenkin he, jotka harvoin hermostuvat, ovat niitä pelottavampia, koska et tiedä, milloin toinen suuttuu. He vielä usein ovat niitä, jotka käyvät päälle fyysisesti.
Sain kerran erään miehen raivon partaalle, kun yritin saada häntä pesulle. Hän ei ikinä halunnut käydä pesulla, joten siinä oli aina iso työ saada hänet sinne. Hän kutsui hoitajia noidiksi, puhui kirjakieltä ja vaati tätä myös hoitajilta, tai muuten he olisivat alinta saastaa maailmassa. Ajattelin kokeilla sillä kertaa väsyttämistaktiikkaa häneen, koska hän ei ollut suostunut menemään pesulle pariin kuukauteen, joten istahdin hänen sänkynsä viereen. Mies aloitti: Painu noita hiiteen! Te olette kuvottava ihminen, vihaan teitä! Te olette niin vastenmielinen, etten toista ole tavannut täällä! Lopuksi hän vielä yritti loukata minua hänen pahimmalla mahdollisella tavallaan eli sinuttelemalla ja huusi minulle lauseen: Sinä olet minun silmissäni luumusukka!
Minua lähinnä nauratti, koska onhan se nyt jollain kummallisella tavalla herttaisen kuuloista, kun vanha merimies yrittää häätää minua huoneestaan tuolla tavoin. Kysyin kuitenkin luumusukan kuultuani, että mikä on luumusukka, josta mies hermostui lähtien samalla pesulle sanoen: Te olette niin tyhmä, kun ette edes sitä tiedä. Ei teidän kanssa kestä olla edes samassa huoneessa! Olin niin onnellinen, kun sain hänet pesulle, koska voi pyhä hevonen, kuinka hän haisi pahalle.
Mies tuli hetken päästä pesulta, jonka aikana olin kerennyt käydä googlettamassa sanan ja kävin sanomassa hänelle: Tiedätkö mitä? Tuo oli paras haukkumasana, jota minuun on käytetty. En unohda sitä ikinä! Nyt tiedän, että luumusukka tarkoittaa keski-iän ylittänyttä naista, jolla on pahat suonikohjuongelmat ja hän joutuu käyttämään luumunvärisiä sukkia peittääkseen suonikohjunsa!
Muistan edelleen tämän haukkumasanan, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia aikaa ja olin silloinkin sileäsäärinen nuori neiti.
Neean runo
Sammuta valot!
En pysty tähän vieläkään,
mutta älä mene minnekään.
Mehän ollaan tunnettu jo pitkään.
Ollaan lähekkäin,
ihan kyljikkäin.
Melkein päällekkäin
tai ainakin käsikkäin.
Mua pelottaa ja paleltaa.
Voisin vaan vollottaa.
Mutta olen valmis.
Sytytä valot!
Neea
Runo on kirjoitettu kurssilla ÄI3 kirjailija Salla Simukan novellikokoelman Sammuta valot! / Sytytä valot! (2018) pohjalta.
HURAHDA TANKOTANSSIN MAAILMAAN
Kirjoittaja: Enni Ahtiainen
HISTORIAA
Tankotanssia on harrastettu nykyisessä muodossaan Suomessa vuodesta 2007, jolloin laji saavutti nopeasti suuren suosion. Tankotanssi on erityisen tehokas kuntoilumuoto, joka kehittää kehonhallintaa, voimaa, tasapainoa ja notkeutta.
Tankotanssi alkoi kehittyä 800 vuotta sitten Mallakhamba-nimisestä intialaisesta urheilulajista, jossa hyödynnettiin noin kolme metriä pitkää puista tankoa. Kiinalaisessa sirkuksessa käytettiin kiinalaista tolppaa, jota voidaan myös pitää osana tankotanssin historiaa. Kiinalainen tolppa on noin 6-8 metriä korkea tolppa, jolla tehdään erilaisia voimaliikkeitä ja liukuja. Harva tietää, että tankotanssi on siis alunperin miesten laji!
Lajin ensimmäiset kansainväliset kilpailut järjestettiin Amsterdamissa vuonna 2005. Suomen ensimmäinen tankotanssikoulu, Rock the Pole, perustettiin vuonna 2007 Helsinkiin, mutta nykyään tankotanssia voi harrastaa lähes jokaisessa Suomen kaupungissa. Suomessa tankotanssin harrastajia on muutamia tuhansia.
MITEN ALOITAN?
Lajin aloittaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta tanssista, voimistelusta tai kehonpainoharjoittelusta. Tankotanssissa liikkeiden tekeminen perustuu tangon ja ihon väliseen kitkaan. Tästä syystä lajissa käytetään tavallisesti hyvin pieniä vaatekappaleita, sillä useat liikkeet ovat mahdottomia tehdä ilman ihokontaktia.
Ensimmäisellä kerralla et tarvitse tunnille mukaasi kuin lyhyet shortsit, t-paidan, pyyhkeen ja juomapullon. Muista jättää käsikorut kotiin tunnin ajaksi, ettet pilaa tankoa naarmuilla. Ehdottomasti on myös tärkeä huomioida, ettei käsi- tai vartalovoiteita tule käyttää vuorokauteen ennen tuntia, sillä ihosi on niiden jäljiltä sen verran kosteampi, joten yksinkertaisesti et pysy tangolla. Lajin harrastaminen tulee halvaksi, koska sinun ei tarvitse ostaa mitään erityisiä vaatteita tai välineitä harrastusta varten.
Tankotanssitunteja on eritasoisia vasta-alkajista ammattilaisiin. Alkeistason tunneilla harjoitellaan peruskuvioita eli tangolla istumista, seisomista ja perusinverttiä sekä erilaisia nostoja, pitoja ja pyörähdyksiä, joita tehdään sekä staattisella että pyörivällä tangolla.
Alkeistunti on käytävä ennen siirtymistä seuraaville tasoille, koska jatkotunneilla ei enää harjoitella peruskuvioita. Ohjaajalta voit varmistaa oman tasosi. Muista, että kaikki aloittavat joskus eikä kukaan ole seppä syntyessään. Vain harjoitus tekee mestarin.
TANGOT JA PITOVOITEET
Suomessa suositaan tankoina Fitpolen-tankoja, jotka ovat Alhsportin valmistamia. Fitpole on täysin suomalaista designia ja niitä valmistetaan vain Suomessa. Tanko valmistetaan vahvasta teräksestä ja on päällystetty erikoispinnoitteella kulutusta kestäväksi, optimaalista pitoa unohtamatta. Tankoja on mahdollista käyttää staattisena tai pyörivänä. Tankojen ulkohalkaisija on 42 mm tai 48 mm. Tankoja myydään yksiosaisena tai kaksiosaisina. Kaksiosaisena siihen voi tarvittaessa ostaa lisäosia, jolla tankoon voi saada lisää pituutta. Tangot yleensä pingotetaan katon ja lattian väliin, joten minnekään ei tarvitse tehdä reikiä. Jos oikein lajista innostuu, voi tangon ostaa myös nettisivuilta kotikäyttöön.
Me ihmiset olemme kaikki niin erilaisia, myös hikoilemme eri tavoin. Monet pohtivat etukäteen, että miten pysyvät tangossa, koska ovat niin kovia hikoilemaan jalkapohjista tai käsistä. Monet yllättyvät siitä, kuinka paljon hikoilu vaikuttaa suoritukseen. Pitoapuja on valmistettu monia erilaisia. On olemassa kuivaa ihoa kosteuttavaa, grippivoidetta, grippipyyhettä, mehiläisvahapohjaista ja jauhemaista pitoapua käsiin ja jalkoihin. Lisäksi on olemassa myös suoraan tankoon suihkutettavia puhdistussuihkeita.
Kaikki eivät kuitenkaan pitoapuja kaipaa, vaan pärjäävät vallan mainiosti harrastuksen parissa ilman apuja.
TYYLISUUNTIA
Lajissa on lukuisia erilaisia tyylisuuntia mm. Pole Fitness, Pole Art, Pole Classic, Pole Sport ja Exotic Pole. Laji on tullut suuren yleisön tietoisuuteen lähinnä elokuvista sekä strippareiden kautta. Strippaus tarkoittaa vaatteiden riisumista, eikä strippauksen harrastamiseen tarvita tankoa lainkaan. Yhteistä historiaa lajeilla on kuitenkin.
Tankotanssi kehittyi 2000-luvun alussa stripteasetanssista. Nykyinen Pole Sport-tyylisuuntaus muistuttaa voimistelua ja tekee Olympia- ja antidopingkomiteoiden kanssa yhteistyötä. Pole Sport kilpailussa on ehdottomasti kiellettyä kenkien käyttäminen ja vaatteiden riisuminen. Esiintymisasun ja koreografian tulee olla asiallinen ja urheilullinen.
Pole Classic tai Exotic Pole on pysynyt lajin juurille uskollisena. Koreografiassa vaatekappaleiden riisuminen sekä korkeat korot kuuluvat tyyliin. Kuitenkaan alastomuus ei yleensä kuulu lajiin.
Lajin imago on vuosien varrella parantunut, joten useammat urheilullisesti tankotanssista alunperin kiinnostuneet harrastajat ovat uskaltautuneet tankotanssin pariin. Yleensä, kun mikä tahansa tanssikoulu mainostaa tankotanssia – on kyse aivan tavallisesta tankotanssista, eikä sinun tarvitse tietää tarkemmin tyylisuuntauksista mitään. Kokeile ja hurahda tankotanssin maailmaan!
Lähteet:
Toimittaja Saara Larkion artikkeli ”Tankotanssi oli alun perin miesten laji” (Etelä-Suomen Sanomat 5.1.2016)
Pole a Holic – verkkokauppa (https://pole-a-holic.mycashflow.fi/)
Pole4fit-koulun internetsivusto liittyen tankotanssiin (http://pole4fit.com/tankotanssi/)
Tankotanssin maailman internetsivusto (https://www.tankotanssinmaailma.com/tankotanssi/)
Fitpole-tankovalmistajan internetsivusto (https://www.fitpolestore.com/)
Wanhojen päivä opiskelijan silmin
Vanhojen tanssiharjoitukset alkoivat joulukuun 2018 alussa, jolloin itse tanssit tuntuivat vielä kaukaisilta. Kukaan meistä ei oikeastaan tiennyt silloin mitä odottaa tulevaisuudelta tanssien suhteen. Aluksi tuntui, ettei tansseja opi millään, mutta onneksi lopussa kiitos seisoo ja kaikki opimme tanssit. Pieniä virheitä tuli itse kullakin, mutta kaikki suoriutuivat tansseista hyvin. Osalla meistä oli pari vielä hakusessa, kun aloitimme, mutta pian kaikki löysivät parin.
Kaikki tanssijoista löysivät itselleen upeat puvut. Katsojat saivat vain ihastella sitä väriloistoa, mikä mekoista syntyi. Jokainen löysi oman pukunsa eri tavoin, jotkut tilasivat netistä ja toiset ostivat kaupasta tai käytettynä. Osa sai puvun ystäviltään lainaan. Jokaisen parin asukokonaisuus oli yksilöllinen, mutta näyttävä. Näyttävyyttä lisäsivät myös kauniit kampaukset ja meikkaukset, jotka tehtiin itse, pyydettiin tuttuja tekemään tai käytiin kampaamoissa tekemässä. Monet heräsivät kampausten ja meikkausten takia aikaisin.
Vihdoin koitti hetki, jota olimme odottaneet ja myös jännittäneet. Saimme tanssia aluksi päivällä Utinkadulla 85 ruokalassa opiskelijoille ja henkilökunnalle. Sieltä osa meistä lähti tanssimaan KSAOn sosiaali- ja terveysalan toimipisteeseen Kuusankoskelle. Sen jälkeen tanssimme kauppakeskus Veturissa, siellä saimme nähdä myös Kouvolan yhteislyseon vanhojen tansseja. Päivämme viimeiset tanssit olivat Utinkatu 85 ruokalassa perheille ja tutuille.
Kuvassa tanssimme avaustanssia Veturissa.
Osa meistä kävi tanssimassa Ksaon sosiaali- ja terveysalan toimipisteessä Kuusankoskella.
Tanssejamme olivat good night sweetheart, pas d’Espagne, shortcake, cicapo & gay gordons -yhdistelmä, tango jealousy, poloneesi, avaustanssi ja fireman’s dance sekä opiskelijoiden itse suunnittelema oma tanssi.
Päivämme meni todella nopeasti. Päivästä jäi todella paljon muistoja ja monille paljon kuvia. Jos ei muuta niin vähintään muutaman viikon lähes jokainen meistä osaa tanssia jopa unissaan.
Vanhojenpäivä on parhaillaan vauhdissa
Karkkisadetta ja hauskoja asuja
Annika Niskanen: Päivän kysymykset
1. Mistä löytyy onni?
2. Miksi arkiaamuina nukuttaa?
3. Kuinka olla hyvä ystävä?
4. Miten ehtiä tapaamiseen ajoissa?
5. Jos ei nyt, niin milloin?
Annika Niskanen (2018)
Yllä olevan runon on kirjoittanut Annika Niskanen. Runo syntyi verkkokurssilla ÄI3 runoilija Riina Kajavuoren Päivän kysymykset -runon pohjalta. Tässä on Katajavuoren runo:
Päivän kysymykset
1. Miksi veljekset surmasivat isänsä?
2. Miten rakastaa lähimmäistä, jolla on nuha?
3. Miten jonottaa lounasta luontevasti?
4. Miksi jonotusääni on vihlova?
5. Miksi totuuslamppu on suunnattava omiin silmiin?
Riina Katajavuori, Kuka puhuu. 1994.
Deittailla vai ei?
Deittailu eli ihmisten tapailu voi olla parhaimmassa tapauksessa jännittävää ja rakkaudentäyteistä aikaa. Pahimmassa tapauksessa se voi kuitenkin olla hyvin stressaavaa ja turhauttavaa. Onko deittailusta sitten enemmän hyötyä vai haittaa, ja miten se vaikuttaa yksittäiseen ihmiseen?
Deittailu on tällä hetkellä paljon puhuttu aihe. Netistä löytyy paljon eri deittailusivustoja, ja televisiosta tulee monia kumppanin löytämiseen tähtääviä ohjelmia. Nykyään varsinkin nuorten keskuudessa seurustelu on monien mielestä tavoittelemisen arvoinen asia. Yhteiskunnassamme parisuhteessa olemista pidetään ihailtavana ja sinkkuna olemista taas helposti halveksutaan, vaikka se on jokaisen ihmisen oma valinta.
Lauri Seppälän kirjoittamassa artikkelissa ”Sinkut ovat onnellisempia” (Ilta-Sanomat 5.2.2017) on kerrottu psykolog
Deittailussa on monia hyviä puolia. Voi löytää sielunkumppaninsa, jonka kanssa luoda yhteistä tulevaisuutta ja mahdollisesti perustaa jopa perheen. Deittailun avulla ihminen pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin, joiden avulla voi löytää uusia eri näkökulmia omille ajatuksilleen ja avartaa omaa maailmankatsomustaan. Deittailun myötä saadut kehut ja läheisyys myös parantavat ihmisen itsetuntoa, ja näin ollen ihminen on myös paljon onnellisempi tavattuaan uuden ja kiinnostavan ihmisen.
Deittailulla on kuitenkin myös omat varjopuolensa. Uusien ihmisten tapaaminen voi olla henkisesti väsyttävää ja turhauttavaa, varsinkin, jos tuntuu, ettei samankaltaisia ihmisiä tunnu löytyvän. On raskasta tavata jatkuvasti uusia ihmisiä, jos joutuu tuntemaan olonsa usein torjutuksi. Osa ihmisistä ei myöskään halua tutustua tai tavata uusia ihmisiä, jolloin deittailun mahdollisuus hankaloituu. Tietysti aina vaarana on myös kumppanin löytämisen jälkeen tulla petetyksi tai särkeä oman sydämensä.
Näistäkin puolista huolimatta kannattaa kuitenkin heittäytyä ja antaa deittailulle mahdollisuus. Koskaan ei voi tietää, vaikka juuri se oikea olisi odottamassa.
Yhdistelmäopiskelijat kävivät teatterissa
Mikko Roihan ohjaama kahdeksan teatterin yhteistuotanto on vaikuttava ammattitaidon näyte. Oli mukavaa, että näytöksen jälkeen taitavat näyttelijät jäivät vielä kertomaan produktiosta ja keskustelemaan yleisön kanssa. Näytelmää valmisteltiin Berliinin kuumassa kesässä, ja tuotannon ensiesityskin oli siellä. Näytöksiä on Kouvolassa 26.1.2019 saakka.Teoksen esitykset jatkuvat eri puolilla Suomea.
Pastisseja eli mukaelmia tunnetuista teoksista
Miia ja Teresa kirjoittivat rukouspastisseja
Levolle lasken, Luojani
MAOL ole suojani!
Jos matikasta en läpi pääsisi
Tukiopetukseen ota tykösi.
(Miia)
Keilaaja meidän joka olet hallilla. Kaatuneet olkoon sinun keilasi, välttäköön pallosi rännit, kaatukoon reikäsi niin tahattomat kuin tahallisetkin. Anna meille tänä päivänä meidän joka päiväiset kaatomme ja me annamme neuvoa niille jotka sitä tarvitsevat. Äläkä saata meitä häviöihin vaan ohjaa meidät voittoon. Sillä sinun on kengät ja pallot ja keilahalli iänkaikkisesti. Keilaus aaamen.
(Teresa)
Myös tunnetuista sanoituksista syntyi pastisseja
Olen kouvolalainen
On Pohjantähden alla
tää koti mulla ratapihamainen
mä betonista laulan
sillä oonhan kouvolalainen
mä asemasta laulan
on siellä känniläiset
Pohjola-talon alla
elää kouvolalainen.
Väsynyt opiskelija
~pastissi Levottomasta tuhkimosta~
Ja elämä on helppoo sillon kun on koulu josta huolehtii
Ei tarvitse mennä kouluu ilman herättävää kahvii
Ja elämä on päivästä päivään oppimista sinullekin.
Päivästä päivään väsynyt oppija tekee itsestään viisaamman.
(Teresa)
Pastissi Staminan kappaleesta Lääke
"Yksi, kaksi, kolme, neljä!" huutaa ääni, pääni räjähtää
Viimeinen tunti käsillä, keskellä päivää,
keskellä koetta
keskellä tehtävää kaikki laskut väärin
Valmiiksi annettua kaavaa myöten
"Hiljaisuutta!" käskee lehtori,
toivoo nähdä vuirheettömän vastauksen
Pitkä matikka tekee minusta mielisairaan
Tänne tulin kun käskettiin, luulin pärjääväni
En ole tyhmä, muttei laskuni virheittä jää
Kymmeniä numeroita sekuntiin pusertaa
Merkkejä, kaavoja suoraan verkkokalvon
pohjaan palaa
Jätänkö tehtävän kesken vai miettisinkö lisää?
Aivoni vaikenevat, kohta älyn rippeeni
on pelkkä muisto enää.
Tähän on vastaus varmasti
En saa esimerkkejäsi unohtaa
Luovuttaa
En voi lopettaa, pakko yrittää
Viimeinen lasku, se kaikista vaikein,
sitä voisi tuijottaa ikuisuuden
Luovuttaako jo vai yrittääkö jaksaa
Kynä sauhuaa, ääni huutaa: "aika loppuu,
aika loppuu".
Katseeni nousee paperista, edessä tikittävä kello
Paljon laskettavaa, mietin mistä aloittaa.
Ehkä siitä minkä osaisin
"Laske tämä vielä, tämä vielä"
Oppikirjankin runoja muunneltiin
Meidän kissa
Hipsun kipsun pehmotassu,
pehmotassu, karvatassu,
tipsun tapsun tassuttaa,
pehmeästi askeltaa,
hännällänsä huiskuttaa, viiksiänsä heilauttaa.
(Pastissi Kaija Pakkasen runosta Meidän koira, joka on ilmestynyt kokoelmassa Leikkimökin runokappa vuonna 1982.)
Ensimmäisen vuoden yhdistelmäopiskelijat kertoivat odotuksistaan ja toiveistaan
Tia kirjoitti valinneensa yhdistelmäopinnot, koska halusi lisähaastetta opiskeluun merkonomiopintojen rinnalle. Hän kertoi ilahduttavasti:
- Olin myös kuullut useamman ihmisen kehuvan kaksoistutkintoa, joten päätin kokeilla sitä.
Siiri pohdiskeli:
- Yhdistelmäopinnot mielestäni myös tasapainottavat toisiaan, koska ammattikoulu on käytännönläheistä ja lukio taas teoreettisempaa, mikä tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Uskon myös, että itse en olisi pitänyt pelkkää lukiota omana juttunani, koska se olisi varmasti ollut liian rankkaa. Ammattikoulu taas olisi ehkä ollut liian rentoa minun makuuni, joten kaksoistutkinto on mielestäni erittäin hyvä vaihtoehto minulle sekä monille muille, jotka pähkäilevät samoja asioita.Yhdistelmäopinnot ovat vip-lippu suoraan ammattikorkeakouluun.
Monet opiskelijat arvostavat saamaansa tilaisuutta opiskella kaksi tutkintoa kerralla.
- Yhdistelmäopinnot on kuin lottovoitto opiskelijalle. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Niin mitä ainakin ajattelen, kirjoitti Neea.
Odotuksistaan hän kertoo:
- Toivoisin avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä ja hyvää yhteishenkeä, jotta vastoinkäymisistä ja huonoista päivistä selviäisi. Opettajilta odotan ymmärrystä ja apua vaikeina päivinä. Toivon saavani tukea ja turvaa muilta oppilailta. Itseltäni odotan vastuun kantoa ja oma-aloiteisuutta, joka loppujen lopuksi palkittaisiin.
Moni yhdistelmäopintojen aloittaja kertoi odottavansa lukion erilaisia tapahtumia, kuten wanhojen tansseja, penkkareita sekä ylioppilasjuhlia
Niilo kommentoi:
- Odotan yhdistelmäopinnoilta lisää yleissivistystä ja yleistietoa. Valitsin yhdistelmäopinnot, koska halusin itselleni haastetta. Ammattikoulun lukuaineista en olisi tarpeeksi haastetta saanut. Valitsin yhdistelmäopinnot myös siksi koska se on hyvä valinta jatko-opintoja varten. Suoritan samaan aikaan turvallisuusalan perustutkinnon. Tähän mennessä olen viihtynyt turvallisuusalalla sekä lukiotunneilla. Pidän enemmän kaksoistutkinnosta kuin yläasteesta. Lukiotunnit ovat olleet jotenkuten helppoja. Minusta matematiikka on kaikista vaikein ja englanti helpoin. Äidinkieli on siitä väliltä.
Roope kirjoitti:
- Uskon kyllä selviäväni opinnoista helposti, jos panostan edes hieman koulunkäyntiin. Toisen uuden luokan myötä odotan myös tutustuvani uusiin ihmisiin ja saavani uusia kavereita.
Aada kertoi:
- Nyt kun on ollut jo pari viikkoa takana yhdistelmäopintoja ei ole tuntunut vielä rankalta.
Parhaiten jokainen varmasti jaksaa, jos tekee kurssin aikana töitä sitkeän tasaisesti niin, etteivät tehtävät pääsee kasaantumaan.
Aada kommentoi monien muiden tapaan kokeita:
- Odotan myös ensimmäisiä kokeita, jotta näen, millaisia kokeita eri aineiden opettajat pitävät ja ovatko ne erilaisia kuin yläkoulussa.
Lukuvuoden suunnittelupäivä Virtakiven Saunalla
Opettajat, koulusihteeri ja rehtorit suunnittelivat koulutyötä Voikkaan Virtakiven kauniissa maisemissa torstaina 23.8. Kursseja on jo käynnissä yhdistelmäopinnoissa, abikursseilla ja perusasteella, ja iltaopetus alkaa maanantaina 27.8.
Virtakiven Saunalla voi tutustua pienoismallikokoelmaan, jossa esitellään muun muassa vanhoja suomalaisia perinnerakennuksia. Alla olevassa kuvassa etualalla on Petäjäveden kirkko.
Ahti Mykkäsen juhlapuhe ylioppilasjuhlassa 1.6.2018
Juhlapuhujana Kouvolan iltalukion Seniorit ry:n varapuheenjohtaja Ahti Mykkänen
Arvoisa rehtori ja hyvät opettajat, uudet ylioppilaat sekä hyvä juhlayleisö
Entisenä Kouvolan iltalukion matemaattisten aineiden lehtorina minulla on
suuri ilo ja kunnia tuoda tervehdys kevätjuhlaan, jossa voi juhlistaa myös 90
– vuotiasta aikuislukiota.
Puhuttaessa ihmisen mahdollisuuksista, mieleeni tulvivat Georg Otsin täyteläisellä
melankolisella äänellä laulamat Tuula Valkaman sanoittamat säkeet:
Muuttuvat laulut
vuosien mennen
aika pois paljonkin vie,
muuttuuko ihminen
ja mihin suuntaan
voi viedä huomispäivän tie?
Näillä säkeillä ja pohdiskeluilla haluan toivottaa juhlayleisön tervetulleeksi tähän
kevään ylioppilasjuhlaan.
Tulevaisuutta tuumivien laulujen tekeminen on ihmiselle tyypillistä. Eräässä radio – ohjelmassa ihmiseen sopivat tuntomerkittiivistettiin nasevasti: muiden kanssa elävä, huolestunut, iloitseva, aidosti utelias ja maailmaa muuttava.
Paraikaa ihailemme luonnossa alkukesän vehreyttä, kukkien väriloistoa ja lintujen kiihkeää laulua. Luonnosta huokuu sama ilo sekä lumo kuin pian lakitettavista abiturienteista.
HYVÄT JUHLAN PÄÄHENKILÖT
Teillä uusilla ylioppilailla on lukion jälkeen pohdintoja erilaisista tulevaisuuden päämääristä. Menestykseen tarvittavia teesejä ovat kyky jatkuvaan oppimiseen sekä luovaan ja kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun, yrittäjämäinen asenne, tiimityöskentely sekä digitaalinen lukutaito. Uusi ylioppilas: elä hetkessä. Kukaan ryppyotsainen negatiivisuuden apostolikaan ei voi ulosmitata noiden hetkien arvoa.
Olemme kasvaneet itsenäiseksi valtioksi historian, kielen, kulttuurin ja sivistyksen voimalla. Romaani Seitsemän veljestä kuvaa eloisasti, miten ensin Impivaaraan pakosalle lähtenyt villi veljessarja lopulta kasvoi sivistyksen pariin lukkarin aapisen iskut pääkopassaan tuntien, kun veljesten ankara opettaja kepin avulla ajoi lukutaitoa jukuripäisten sisupussien päihin. – Kaikkeen tietoon ei kannata uskoa. Internet ja sosiaalinen media demokratisoivat sananvapauden. Facebook yhdisti ihmiset, mutta avasi samalla Pandoran lippaan, joka pulppuaa valeuutisia ja vaihtoehtoisia totuuksia. Urkkijoina olivat entisaikaan pikkukylien puhelinlinjoilla roikkuvat sentraalisantrat. Mittakaava on nyt vain toinen.
ARVOISA JUHLAVÄKI
Nyt voimme juhlia myös 90-vuotista aikuislukiotoimintaa Suomessa. Aikuislukion eetoksessa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilölliset tarpeet.Tätä opintietä tarjoaa myös Kouvolan iltalukio.Innovatiivisella opetuksella, osaamisella ja digitalisaatiolla on merkittävä rooli yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisessa. Luokkaopetusta täydentää verkko – opiskelu, jossa hyödynnetään oppimisen teknologioita laajentamaan biologista muistia ajasta ja paikasta riippumatta samoin kuin etätyössäkin. Joustavuutta, ajanhallintataitoja ja oma-aloitteisuutta tarvitaan elämiseen digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Neljän vuoden päästä Kouvolan iltalukio viettää jo 50 - vuotisjuhlaa.
Otan pari esimerkkiä iltaoppikoulun merkityksestä huipulle pyrittäessä. Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto eteni aikanaan Turun sataman kautta iltaoppikouluun, ylioppilaaksi ja fil. tohtoriksi sekä tasavallan presidentiksi.1990-luvun alkupuolella Kouvolan iltalukio tarjosi lukio-opintoja Kuusankosken sairaanhoito-oppilaitoksessa. KOLLIn ns. kaksoistutkintoa käytti eräs sairaanhoitajaopiskelija, Essi, opiskelussaan. Kävin iltapäivisin pitämässä lukion matematiikan kursseja Sairaalanmäellä. Ryhmien opetus oli hyvin miellyttävää. Kaksoistunnin väliajalla opiskelijat keittivät kahvia ja touhukas Essi toi minullekin kupillisen ja leivonnaisen. Hän näytti minulle myös koeputkia, joissa oli hyttysen toukkia. Essi tykkäsi itikoista. Verenimijä sääsken kuoliaaksi liiskaaminen iholta ei ollut hänelle ykkösvaihtoehto. Essi oli varsin välkky opiskelija. Ajattelin. Hänestä kuullaan vielä. Parikymppisenä hän valmistui ensin sairaanhoitajaksi ja KOLLIsta ylioppilaaksi. Bioanalyytikon tutkinnon jälkeen hän saifil. maist. -oppiarvon Helsingin yliopistosta. Kaiken kukkuraksi viime vuoden joulukuussa Essi valmistui fil. tohtoriksi. Hän väitteli aiheesta ”dengue ja zikaviruksen syntyminen: matkailijat erityisvalvonnassa globaalien epidemioiden vuoksi”. Parin päivän jälkeen Essi kertoi minulle näistä tohtoriopinnoista. Onnittelin häntä upeasta saavutuksesta. Essin tarina on malliksi kelpaava suoritus määrätietoisesta opiskelusta KOLLIn kautta virusepidemioiden huippututkijaksi.
ARVOISAT UUDET YLIOPPILAAT
Te olette optimoineet työn, opiskelun ja vapaa-ajan. Monikulttuuriset opiskelijat voimaannuttavat oman elämänsä laatua. Motto: yhteistyötä yli rajojen – siilot rikkoen ja sillat säilyttäen. Opiskelijat saavat oppeja itsensä kehittämiseen sekä tiedonjanoon.
Visaisia matematiikan kaavojakin pitäisi avata aina käytännönläheisesti. Se toisi oppimisen iloa ja elämyksiä.Toden totta: eivät muusikotkaan konsertissa esittele nuotteja vaan soittavat ne. Siitä se musiikki syntyy.
HYVÄ JUHLAYLEISÖ
Pysyviä, kestäviä ja arvokkaita asioita ovat hyvä ammattitaito, ahkeran opiskelun merkitys, rehellisyys, luotettavuus ja rehtiys. Jokainen ylioppilas voi luoda spontaanin tyylinsä ja tulla villiksi visionääriksi ajatuspallottelun tueksi. Oman profiilin luominen vaatii kunnon ruotimista, mutta avaimet käteen -malleja ei ole: onnenpotku menestykseen on monen tekijän summa.Mieti, miten lähimarketin kassasta tehdään myyntitykki, miten sijaisopettajasta koulutetaan kasvatuksen nouseva tähti? Miten heittäytyä startup-yrittäjäksi?
UUDET YLIOPPILAAT
Eläkää aktiivissa, älkää passiivissa. Ruokkikaa luovuutta! Pidämme apinoita ja delfiinejä älykkäinä, koska ne leikkivät. Leikki on luovaa kontrolloitua mielikuvitusta. Oivaltaminen ja motivaatio sparraavat aivoja parhaiten luovuuteen ja keksimiseen. Sosiaalinen vuorovaikutus on luovuudessa kirsikkana kakun päällä. Etevät ylioppilaat voivat kulttuurin evoluution myötä ratkoa ongelmia, jotka olivat ylivoimaisia menneisyyden neroille. Nippelitietoa voimme googlata aina tarvitsemamme. Sisäisen koodarinsa löytäjälle arki voi olla luksusta ja näin iän tuoma viisaus puhkeaa kauneimpaan kukkaansa. ”Oppimisen ilo” voi kouluttautumisena jatkua läpi työuran. Koulutus ja opiskelu muodostavat sivistyskruunun kalleimman timantin.
Georg Ots jatkaa lauluaan:
Siis katso huomiseen
se uusi onhan
se tuokoon kaiken lauluineen.
ARVOISA JUHLAYLEISÖ
Onnittelen 90-vuotiasta Aikuislukiota, erityisesti Kouvolan iltalukiota ja uusia ylioppilaita. Toivotan Teille kaikille jatkuvaa onnea ja menestystä tulevissa elämän haasteissa.
KIITOS
Ahti Mykkänen
Ylioppilasjuhla 1.6.2018
Rehtori Maria Lammi-Hyppänen puhui koulun iltajuhlassa.
Opiskelijakunnan tervehdyksen toi toisen vuoden yhdistelmäopiskelija Jonna Mauno.
Iltajuhlassa lakkinsa saaneita ylioppilaita kuvattiin juhlasalin portailla. Yhdessä nostettiin juhlan lopuksi malja valmistuneille. Osa valmistuneista sai lakkinsa jo päivällä KSAOn päiväjuhlassa.
Iltajuhlan ohjelma
Kesä tuli! (AIPEn ryhmä M16)
Koulu oli remontissa lukuvuonna 2016 - 2017, ja silloin rakennettiin kokonaan uusi puoli kouluun. Remontin aikana ryhmä oli evakossa entisessä KSAOn liiketalouden toimipisteessä. Nyt on palattu Tietotielle.
Kouluvuosiin mahtuu monenlaisia hetkiä. On ollut vaikeampia ja helpompia päiviä. Mukavaa on ollut esimerkiksi tehdä retkiä yhdessä ja saada uusia kavereita. Suomen kielen taito on kehittynyt. Nyt monilla on uusia haasteita edessä, esimerkiksi koulutusta ja lastenhoitoa. Suurin osa ryhmän opiskelijoista aikoo pysyä Kouvolassa asumassa.
Tänä keväänä edessä on vielä yksi koe, muutamia oppitunteja, retki Lappeenrastaan ja tietysti kevätjuhla, jossa saadaan peruskoulun päättötodistukset.
Onnea matkaan kaikille!
Lukeminen ja kirjallisuus, turhaako? (Kirjoittanut Nella Torniainen kurssilla ÄI3)
Olohuoneen sohva, isän lämmin ja turvallinen kainalo sekä äidinkielen oppikirja. Näiden kolmen yhdistelmänä opin lukemaan ensimmäisellä luokalla: opettelu sujui hitaasti, mutta varmasti. Muistan miettineeni silloin, että onko minussa jokin vikana, koska sanojen opettelu sekä varsinkin kirjoittaminen oli haastavampaa kuin muilla. Opettajat käskyttivät minut erityisopettajalle harjoittelemaan. Yhtäkkiä, peruskoulun ensimmäisten vuosien aikana, sain kipinän sanoihin. Ensin aloin lukemaan. Saatoin kuluttaa tunteja ja viikonloppuja siihen, että luin kymmeniä kirjoja peräkkäin. Luin, luin ja luin. En saanut tarpeekseni. Sen jälkeen sain kipinän kirjoittamiseen: sama jatkui, kirjoitin jopa tuntikausia kerrallaan. Tämän takia minun on vaikea käsittää Eve Kolarin kolumnissa ”Oletko sinäkin lukutaidoton?” (Savon Sanomat, 10.8.2015) olevaa ysiluokkalaista poikaa, jonka mielestä lukeminen on ajanhukkaa. Tekstissä Eve Kolari yrittää selittää pojalle lukemisen ja kirjallisuuden merkitystä.
”Pojan mielestä hänen lukutaitonsa on erinomainen: poika pystyy lukemaan tekstiä nopeaan tahtiin takeltelematta”, kuvaa Eve Kolari tekstissä pojan ajatuksia. Poika luultavasti miettii, että miksi käyttää kallisarvoista aikaa asiaan, jonka hän jo osaa. Hän ajattelee, että jos lukutaito on hallussa, niin se riittää. Niinhän se on, kyllä suppeallakin lukutaidolla pääsee toisen asteen opintoihin tai saa työpaikan.Todella monella kielitaito ei ole kovin laaja, ja he ovat silti pärjänneet elämässä. Hyvä lukutaito ei siis ole edellytys ”hyvälle elämälle”. Kuitenkin, jos miettii tarkemmin, mitä haittaa olisi siitä, jos kaunokirjallisuuteen perehtyisi enemmän? Nuorena aloittamani ahkera lukeminen ja kirjoittaminen vaikuttaa positiivisella tavalla elämääni nykypäivään saakka.
Pojan ajatuksia tekstissä Kolari kuvaa näin: ”Poika ei halua lukea, koska se on hänen mielestään turhaa. Poika ajattelee, etteivät kirjat voi tarjota hänen elämäänsä yhtään mitään. - - Poika on mielestään saanut kirjaimilta ja sanoilta kaiken, mitä ne voivat hänelle antaa.”. Kolari kertoo selittäneensä pojalle seuraavasti: ”Kysyn [kirjoittaja], voisiko hän [poika] ikinä kuvitella, että lukeminen kehittäisi ajattelukykyä, lisäisi mielikuvitusta tai tarjoaisi elämyksiä.”. Näiden sanojen pohjalta poika alkaa miettimään lukemisen merkitystä syvemmin. Koska aloitin lukemisen ja kirjoittamisen jo varhaisella iällä, huomaan äidinkielen olevan vahvin oppiaineeni. Huomaan, että puhuessani osaan käyttää laajasti sanoja. Pystyn muodostamaan esimerkiksi kielikuvia helposti ja sujuvasti. Kirjoitustaitoni on kiitettävällä tasolla: tekstiä tulee kuin luonnostaan. Pääsen flow-tilaan aina, kun alan kirjoittamaan. Huomaan, että minun ei ole koskaan tarvinnut opetella kielioppisääntöjä, vaan ne ovat aina tulleet automaattisesti. Myös, kuten Kolari mainitsi pojalle, lukeminen tuo paljon elämyksiä. Vähän kuin elokuvissakin, niiden kautta pääsee tutustumaan toisenlaisten ihmisten elämiin ja ajatuksiin. Kirjoissa pääset elämään toisena ihmisenä. Lukeminen on siis paljon moniuloitteisempaa, kuin monet luulevat.
Eve Kolari kysyy pojalta, mitkä aiheet häntä kiinnostavat. ”Poikaa kiinnostavat kirosanat ja viina. Jotain naisjuttujakin voisi lukaista”, vastaa tämä kysymykseen. Näin ollen Kolari etsii pojalle kirjan, joka käsittelee juuri näitä mainittuja aiheita. Ja mitä käykään? Menee vähän aikaan, ja poika on kuin syöksynyt sisään kirjan maailmaan. Jos jokainen opiskelija miettisi itselleen mielenkiintoisen aiheen ja etsisi siihen liittyvää kirjallisuutta, luulisin jokaisen koulumenestyksen olevan parempaa. Alakoulussa luin koirista, yläkoulussa taas nuoria kiinnostavista aiheista. Näin kiinnostuksenaiheet muuttuivat iän myötä, ja mielenkiintoni lukemiseen säilyi.
”Olemme yksimielisiä: lukutaito on monesta eri osasta koostuva työkalupakki”, toteaa Eve Kolari. Väite pitää täysin paikkaansa. Pelkkä sanojen mekaaninen lukeminen riittää, mutta pidemmälle pääsee, jos vain jaksaa paneutua enemmän. On se sitten kirjoittamista tai lukemista, tai esimerkiksi äänikirjojen kuuntelua. Jokainen näistä kehittää aivojasi ja avartaa mieltäsi.
Myöhemmin koulu-urallani selvisi, että ensimmäisillä luokillani olleet hankaluudet johtuivat lukihäiriöstä. Tämä ei kuitenkaan koskaan ollut esteenä sille, että kehitin itseäni sekä kirjoittamisella että lukemisella. Olisin tällä hetkellä samaa mieltä kuin poika kolumnissa, jos en olisi koskaan saanut kipinää sanoihin. En pystyisi puhumaan niin värikkäästi, tai purkamaan ajatuksiani paperille, kun ne painavat liikaa. Tästä johtuen kiitän kirjallisuutta: kiitos, että teitte minusta minut.
Rikas ja rajoitettu elämä palatsien ja mustakaapuisten naisten keskellä (kirjoittanut Miia Karjalainen kurssilla ÄI2)
Koetan olla mahdollisimman avaramielinen puhuttaessa eri kulttuureista, mutta nyt olen ristiriitainen. Vaikka saudien kulttuurissa on paljon kaunista, en vain pysty sulattamaan maassa tapahtuvaa epäoikeudenmukaisuutta rauhan uskonnon nimissä. Kirja saikin minut pohtimaan,
Kirja sai minut myös kokemaan koko tunteiden kirjon. Ihastuin Sultanan ajattelutapaan, ja pystyin samaistumaan hänen kapinalliseen asenteensa. Hänen nokkeluutensa toi piristystä muuten synkkään tarinaan, ja hänen pelottomuutensa oli ihailtavaa. Lukiessa koin kuitenkin enemmän ihmetyksen, surun ja vihan tunteita, kuin ilon. Kirjassa kuvaillut toistuvat epäoikeudenmukaisuudet ja oksettavat ihmisoikeusrikkomukset varjostivat mieltäni. Jos on kuningassuvun mies, pääsee kuin koira veräjästä rikoksesta, josta nainen tai alempiarvoinen mies kivitettäisiin. Mutta kuten Sultana sanoo kirjan lopussa: "Miten maailma voisi tulla avuksemme, ellei se kuule itkuamme?"
Kirja oli todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Vaikka oloni lukiessa oli hieman avuton, oli hienoa sukeltaa erilaiseen maailmaan kuin
Kaipaus (Kirjoittanut Kitsu kurssilla ÄI3)
Novellissa on siis nainen, joka on naimisissa, mutta hän ei rakastakaan miestään, vaan jotakuta toista. Novelli on kirjoitettu päiväkirjan lailla, aivan kuin nainen olisi itse kirjoittanut kaiken. Toinen novellin henkilöistä on tämä mies, johon nainen on rakastunut. He tapaavat kaupungissa ja mies selvästi ajattelee aluksi sen olevan sattumaa, kun nainen taas on nimenomaan toivonut tapaavansa hänet taas.
Naisen ja miehen ohi kulkee joku heidän tuttavansa. Tällöin nainen hätäisesti toteaa miehelle tuon eronneen juuri miehestään. Rivien välistä lukiessa huomaa hänen haluavan tietää, mitä mies ajattelee asiasta. Mies ei paasaa, vaan vaikuttaa olevan ymmärtäväinen tilannetta kohtaan. ”Etkö käsitä?” mies kysyy naiselta ja kertoo vastauksen pariskunnan eroon. ”Eivät rakastaneet, yksinkertaisesti.” Tämä ajattelu oli varmaan siihen aikaan epätavallista, koska jos oli onneton, se piti peittää. Nykyisin asia on ihan toisin, enkä ainakaan itse ikinä suostuisi olemaan parisuhteessa, joka ei tuo minulle onnea. Kaikilla on oikeus onnellisuuteen.
Naisen rintaa ahdisti, eli viimeistään nyt hän tajusi oman tilanteensa olevan samanlainen. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään, ei sanonut sanallakaan olevansa onneton, päinvastoin. Mies selvästi urkki ja halusi tietää, miten naisella meni, mutta tämä ei päästänyt kuorensa alle. Mies kuitenkin ymmärsi. Tapaamisen jälkeen nainen meni takaisin kotiinsa, niin kuin aina ennenkin ja jäi kaipaamaan miestä.
Seuraavassa merkinnässä nainen kirjoittaa lapsuudenkodistaan, joka sijaitsi maalla. Siellä hän tunsi olevansa oikeassa paikassa, sinne hän kuului. Siellä hän oli vapaa. Vapauden tunteen mukana hänen mahdollisuutensa myös hyväksyä omat tunteensa ja ajatuksensa pääsevät valloilleen. Kaupungissa hän tunsi olonsa ahdistuneeksi, rintaa pakotti. Täällä hänen olonsa on hyvä.
Kolmannessa merkinnässä nainen kertoo, kuinka hän kävelee itselleen tutussa ja turvallisessa metsässä. Hän ajattelee miestä ja puhelee ääneen, aivan kuin puhuisi tälle. Hänen kuvitelmansa pääsee vapaaksi ja ajatukset kukoistavat. Häntä ei hävetä, vaan hän on rehellinen itselleen. Ei valheita, ainoastaan totuus ja halu, jotka ovat varmasti kauan olleet haudattuina.
Novellin lopussa viimeinen merkintä on hankalammin tulkittavissa. Nainen puhuu yksinäisyydestä ja siitä, kuinka vasta nyt tajuaa, ettei mitään muuta mahdollisuutta ole ollut, kuin elää näin. ”Sinä lepäät nyt siellä kylmässä haudassasi”, nainen kirjoittaa. Hänen rakastamansa mies on varmaan kuollut, ja tämä viittaa siihen, että aikaakin on kulunut jo useampi vuosi. Nainen ei siis koskaan tehnyt mitään rakkautensa eteen, hän ei joko uskaltanut tai hänen yrityksensä epäonnistui. Voi olla, että hän oli myöhässä. Mies oli ehkä löytänyt jonkun toisen sillä aikaa, kun nainen mietti mitä tehdä.
Nainen tajuaa nyt, että vaikka ei koskaan saanut rakastamaansa miestä, hän oli kiitollinen, että oli saanut tämän jollain tapaa elämäänsä. Kipu ja tuska, jonka hänen rakkautensa aiheutti, oli tervetullutta. Ilman sitä, nainen ei olisi tuntenut mitään. Hänen elämänsä olisi ollut tyhjää ja vailla mitään tunteita. Kipu oli parempi kuin se, ettei tuntenut mitään.
Tekstissä huokuu kaipaus, joka vaikuttaakin olevan koko novellin teema. Nainen kaipaa tätä miestä, ja jollain tapaa mies myös tuntee vetoa naista kohtaan. Naisen olo on koko ajan huono, juuri siksi, että on niin onneton. Samankaltainen elämä on monelle ihmiselle nykyisinkin arkea, ja se panee miettimään, kuinka onnekas on, kun pystyy itse tekemään omat valintansa. Kaikille se ei ole vieläkään mahdollista.
Henkäys kesäistä merituulta (kirjoittanut JM kurssilla ÄI3)
Albert Edelfeltin öljyvärimaalaus Leikkiviä poikia rannalla vuodelta 1884 on monelle tuttu maalaus. Maalauksen etualalla on kolme poikaa rantakivikossa leikkimässä pienillä purjeveneillä. Taustalle avautuu saaristomaisemaa, jossa näkyy vasemmalla myös isoja laivoja ja kaupungin savupiippuja. Yksi pojista on kyykyssä kiven päällä ja uittaa puutikun avulla laivaansa. Toinen poika seisoo pienemmän kiven päällä, ja hänellä on sylissään itsetehdyn näköinen puusta valmistettu purjevene. Kolmas pojista on puoliksi vielä rannalla, eikä hänellä ole laivaa ollenkaan.
Ateneumin kokoelma Googlen Arts and Culture -sivustolla
Maalauksen värit ovat aika pelkistettyjä, mutta juuri se tekee maalauksesta todentuntuisen. Poikien vaatteet ovat valkoisia ja ruskeita, mutta tuohon aikaan tuskin käytettiinkään paljon värejä. Poikien vaatteet ovat myös hieman isoja, mutta kuitenkin ehjiä ja hyväkuntoisia. Tuolloin vaatteita on varmasti kierrätetty perheen sisässä niin kauan kuin ne vain pysyvät ehjinä.
Maalauksessa valojen ja varjojen vaihtelut tuovat elävyyttä kuvaan. Vesi näyttää oikeasti olevan liikkeessä, ja aurinko heijastuu vedestä sekä poikien vartaloista. Kuvassa vallitsee rauhallinen tunnelma aurinkoisesta merenrannasta. Itselleni tulee tunne, että voisinpa olla poikien kanssa rantavedessä nauttimassa auringosta ja merituulesta.
Poikien olemuksesta näkee, että vesi on heille tuttu elementti. He ehkä haaveilevat tulevaisuuden ammatista laivalla, tai veneleikit vain kuuluvat saaristolaislapsien kulttuuriin. Mieleeni tulee, että he ovat viettäneet monia kesäpäiviä jo rannalla leikkien yhdessä.
Maalauksessa leikkivä poika näyttää hieman kyllästyneeltä. Hänen laivansa näyttää hienommalta ja yksityiskohtaisemmalta kuin toinen laiva, mikä voisi viitata hänen tulevan rikkaammasta perheestä. Luulisin hänen olevan porukan ”johtaja”, koska hän saa leikkiä ensin veneellään. Hänen kasvoiltaan ei paista sama innostunut hymy kuin toista venettä pitelevän pojan kasvoilta. Toinen poika selvästi odottaa innolla, että pääsee uittamaan venettään. Hän on ehkä rakentanut laivansa itse ja haluaa nyt päästä testaamaan sitä tositilanteessa. Kolmas poika vaikuttaa mielestäni nuoremmalta. Hän ei itse pääse leikkimään, mutta seuraa tarkkaavaisesti toisten leikkiä. Hänen kasvonsa ovat merelle päin, joten hänen tunteitaan on vaikeaa arvioida.
Ensimmäisinä tunteinani heräsi arvostus vanhoja aikoja kohtaan ja ihana mielikuva elämästä meren rannalla. Tuolloin lapset löysivät ilon vielä niin yksinkertaisista asioista kuin puuveneet. Nykyään maailma on niin digitalisoitunut, että viisivuotiaatkin pyytävät jo älypuhelimia. Kun tarkkailin maalausta pidempään, huomasin poikien välillä vallitsevan epätasa-arvon. Tunsin hieman pettymystä, koska jo tuolloin on ollut kilpailua siitä, että kenellä on hienoin laiva. Nykyään on kilpailua siitä, että kenellä on hienoin puhelin. Materialismi tuntuu olevan kasvava trendi.
Kyllästynyt ilme leikkivän pojan kasvoilla antaa mielikuvan, että hänelle ei riitä edes hienoin vene. Hän haluaisi vielä jotain vielä hienompaa, eikä mikään ole tarpeeksi. Mielestäni hän on itsekäs, koska ei anna muiden leikkiä, vaikka hän ei itse edes nauti leikkimisestä. Tämä nosti pintaan pientä ärtymystä, mutta myös huvittuneisuutta. On mielenkiintoista huomata, että ihmisluonto ei muutu edes vuosisatojen vaihtuessa.
Maalaus herättää muistoja omista lapsuuden kesistä. Näin talvipäivänä ajatus kesäleikeistä rannalla tuntuisi mahtavalta. Voisin kuvitella, että saaristosta löytyy suhteellisen vähän saman ikäluokan lapsia. Oma lapsuuteni oli samanlaista, koska naapurin lapsia ei juuri maaseudulla ollut. Leikit olivat vaatimattomia, koska kovin suurta pallopeliäkään ei aikaiseksi saatu pienellä porukalla.
Haluaisin rakentaa myös kolmannelle pojalle oman laivan ja saada koko porukan leikkimään yhdessä. Miksi heidän on pakko leikkiä yksi kerrallaan, kun he voisivat keksiä yhteisen leikin kaikille poikien laivoilla? Pojat voisivat pitää hauskaa yhdessä, eikä heidän tarvitsisi kilpailla keskenään. Heidän pitäisi pysyä lapsina ja nauttia kesäpäivästä rannalla.
JM
Katso lisää Ateneumin taideteoksia verkossa.
Tutustu myös pastissiin Leikkiviä ankanpoikia rannalla.
Tervetuloa katsomaan vanhojentansseja perjantaina 16.2.2018!
Yhdistelmäopiskelijoiden tanssit voi nähdä KSAO Utinkatu 85:n ruokalassa klo 11.15 ja klo 17.00. Välissä heillä on esiintyminen kauppakeskus Veturin lavalla klo 14.30.
Kollin lyhytelokuvapäivät
Lyhytelokuvapäivä on kansainvälinen lyhytelokuvatapahtuma, joka järjestetään jo yli 50 maassa. Kuka tahansa voi järjestää pop up -lyhytelokuvatapahtuman.
Kauniita käsitöitä
Kahden koulun kolme juhlaa kerralla
Iltalukiosta valmistui kymmenen uutta ylioppilasta, Yhteislyseosta 15. Juhlan tervehdyssanat lausui Yhteislyseon apulaisrehtori, iltalukion entinen opo Ville Peltola. Yhteislyseon nuoret esiintyivät soittaen, laulaen, lausuen ja tanssien. Juhlapuheen piti Kouvolan uusi kaupunginjohtaja Marita Toikka. Kummankin koulun rehtori puhui, ja myös opiskelija Joonas Karhi piti puheen.
Kutsuvieraat ja koulujen henkilökunta nauttivat vielä juhlan päätteksi kahvitarjoilusta koulun uudessa ruokalassa.
Nuorten Suomi 100 -gaala
Kuvassa tytöt ovat iloisissa gaalatunnelmissa.
Kuvaaja: Sami Malmberg, Same-eYes Oy.
M17 ja M16-ryhmien retki Helsinkiin Ylen studiolle
Retki Helsinkiin
Lähdimme M17 ja M16-ryhmien kanssa Helsinkiin retkelle torstaina 30.11.2017. Kohteemme oli Ylen studio Pasilassa, jossa vierailimme mm. Selkouutisten toimituksessa, televisiostudiolla, lavastamossa, puvustamossa ja radiotoimituksessa.
Matkustimme bussilla Helsinkiin ja tunnelma oli mukava. Tapasimme ensin Riikka Porttilan, joka kertoi meille toimittajan työstä. Sitten oppaamme Tuire Lindström kierrätti meitä Ylen TV2-studiolla, jossa näimme valtavan isot kamerat ja talk show-lavasteet. Mielenkiintoa herätti myös studio, jossa tehdään ääninäytelmiä. Valtavan suuret puvustamon tilat olivat myös mielenkiintoisia, sillä ne olivat täynnä vaatteita ja asusteita. Näimme jopa Suomi 100-itsenäisyyspäivän juhlalähetyksen juontajien puvut rekillä odottamassa h-hetkeä.
Puvustamon hattuhylly oli mielenkiintoinen.
Kierroksen puolessa välissä jatkoimme matkaa mediataloon, jossa meidät otti vastaan Pertti Seppä. Hän toimi oppaanamme siellä. Tutustuimme uutistoimitukseen, jossa näimme venäjänkielisten uutisten, viittomakielisten uutisten ja teksti tv:n toimittajat. Sitten pääsimme katsomaan ja itse kokeilemaan uutisten lukemista uutisstudiossa. Se oli todella mukavaa!
Mwahip, Sarah ja Ajaz toimittajina.
Hassan lukemassa uutisia.
Tämän jälkeen menimme vierailulle Ylen radiotoimitukseen. Siellä saimme kokeilla radiotoimittajan työtä. Opiskelijamme tekivät Pertille ihan oikean radiohaastattelun ja kysyivät häneltä kysymyksiä, jotka olimme tehneet koulussa edellisellä tunnilla. Saimme kuunnella radiolähetyksen äänityksen jälkeen. Haastattelun voit kuunnella tästä mp3-tiedostosta:
Radiolähetystä harjoittelemassa.
Selkouutisten toimituksessa oli ruuhkaa.
Kierroksen lopuksi otimme vielä pääaulassa valokuvan ja annoimme Pertille tuliaisiksi Kouvolan lakritsia. Lähdimme kotimatkalle noin klo 17.00. Pertti laittoi meille matkalla viestin ja linkin Selkosanomien sivuille, jossa oli meistä tehty juttu.
Vaikka retkipäivä oli pitkä, se oli silti ikimuistoinen. Oli todella mukavaa olla opiskelijoiden kanssa retkellä, ja me kaikki muistelemme tätä päivää varmasti pitkään!
Kuvat: Juho Laine, Heli Piironen, Ranja Nurkkala
"Olen etuoikeutettu, että saan kirjoittaa runoja", sanoo runoilija Harri Holtinkoski
Kerro itsestäsi, opiskelu- ja työhistoriastasi!
Olen 42-vuotias oululainen eli jonkun tutkimuksen mukaan siinä iässä, kun ihminen on onnettomin. Omalla kohdallani se ei pidä paikkaansa. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa journalismia. Se on lapsuuteni unelma. Olen aina halunnut tietää ihmisistä paljon. Olen opiskellut aiemmin muun muassa merkonomiksi, tietotekniikkaa, teatterialaa ja Kouvolan iltalukiossakin. Ylioppilas minusta tuli joulukuussa 2013. Töitä olen aina halunnut tehdä sellaisissa ympäristöissä, että saan kohdata ihmisiä eri tavoin. Niinpä olen tehnyt töitä muun muassa vanhainkodilla, vankilassa, kouluissa, lehdissä ja eri yhdistyksissä. Minulle rikkautta antaa työssä ihmisten parissa työskenteleminen, eikä palkka ole lähelläkään ensisijaisia ajatuksiani.
Miksi kirjoitat ja julkaiset runoja?
Kirjoittaminen on minulle ominainen tapa käyttää luovaa osaamistani. En ole taitava käsistäni mutta vahva mielikuvitukseltani. Lisäksi haluan nähdä asioita eri silmin, oivaltaa erilaisten ihmisten kautta maailmaa ja laajentaa sitä kautta omaa maailmankuvaani.
Julkaiseminen ei missään nimessä ollut aluksi itsetarkoitus eikä se nytkään tuntunut enää edes tarpeelliselta, kun viidennen ja kuudennen runokirjani välillä oli yli seitsemän vuotta. Nyt se tuntuu taas mukavalta ja siltä, että haluaa ihmisille jotain käteen mahtuvaa, mistä he voivat lukea runojani ja sitä kautta saada minulle tärkeistä asioista runojen myötä pohdittavaa.
Runoilija Harri Holtinkoski Ystävähelmi-runokokoelmansa julkistamistilaisuudessa. Kuvaaja Anni Lenkola.
Miten aloitit runojen kirjoittamisen?
Runojen kirjoittaminen alkoi vahingossa. Olin junamatkalla ja minulla oli vihko mukana. Jostain syystä sitten Runebergin päivänä, vaikka silloin en muistanut kouluvuosiltani, kuka Runeberg on, kirjoitin elämäni ensimmäisen runon. Olin kahdeksantoistavuotias ja ajattelin, että tämä saa jäädä tähän, mutta toisin kävi. Kirjoitin kolmen tunnin junamatkan aikana neljä runoa ja vähitellen jäin koukkuun.
Miten runojen kirjoittaminen vaikuttaa elämääsi?
Saan runojen avulla helpotusta elämääni, sitä en voi väheksyä. Ymmärrän sen jälkeen asioita, jotka ovat mietityttäneet. Runojen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole pelkästään terapeuttista. Se on myös yhteiskunnallisten epäkohtien, tunteiden ja muiden ihmisten vaikeiden kokemusten jäsentelyä päässäni.
Kuinka monta runoa olet kirjoittanut?
En ole pitkiin aikoihin enää laskenut. Vastaus on joka tapauksessa tuhansia. Minulla on ensimmäisten vuosien runoni jossain edelleen tallessa. Tyylini on muuttunut ja elää jatkuvasti. Lisäksi jonkin verran olen kirjoittanut selkeästi jonkun tyylin mukaan. Olen esimerkiksi joskus kokeillut perinteisiä japanilaisia runomittoja, kuten tankoja ja haikuja.
Mitä hyötyä on runojen kirjoittamisesta?
Pääni on monimutkainen, vaikka kirjoittamani asiat saattaisivatkin käsitellä joidenkin mielestä yksinkertaisia asioita. Se ei ole pelkästään sitä, että avaan silmäni uuteen ja aamuun lähden liikkeelle. Vaikeampaa on ymmärtää ihmistä kuin rikkinäistä autoa. Auton voi korjata huollossa. Ihmisen huolten korjaaminen on vaikeampaa.
Haluatko kirjoittaa runoja koko elämäsi ajan?
Toivottavasti voin ja saan jatkaa. Kuuluisia runoilijoita on sanojensa takia eri puolilla maailmaa vankilassa. Niin on ollut Suomessakin sotien aikoina. Voin siis sanoa, että olen etuoikeutettu, että saan kirjoittaa runoja. Tiedän, että runojani on lukenut myös kansanedustaja täysistunnossa, joten runot koskettavat myös vallanpitäjiä. Hekin ovat ihmisiä siinä, missä muutkin. Haluan puolustaa runojeni avulla ihmisen ääntä nyt ja tulevaisuudessa. Runous voi olla hyvä tapa reagoida väkivaltaan ja sen mukana tuomaan vääryyteen.
Runoutta harrastan useilla eri tavoilla. Kerään runokirjoja, tykkään esittää runojani ihmisille ja lisäksi julkaisen runojani myös netissä kahdella eri sivustolla, missä voin antaa palautetta muillekin heidän runoista ja saada palautetta omista runoistani.
Mikä sinua kiinnostaa?
Innostun todella helposti eri asioista, kun kuulen erilaisia ihmisten tarinoita elämästä. Tykkään paljon keskustella ihmisten kanssa. Olen iloinen siitä, että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Kaikissa ihmisissä on jotain kiinnostavaa.
Oliko äidinkieli ja kirjallisuus sinulle helppoa koulussa?
Ei ollut. Olen kuitenkin aina tykännyt kirjoittaa ja olen tykännyt useista eri asioista äidinkielessä. Helpolla en ole kuitenkaan päässyt enkä halua päästä.
Syntyvätkö runosi helposti?
Yleensä runoni syntyvät aika helposti, kun niitä kirjoitan. Joskus on kuitenkin tilanteita, että muokkaan runojani kirjoittamisen jälkeen. Välillä muokkaan enemmän ja välillä vähemmän tai toisinaan en lainkaan. Vuosien saatossa luottamus siihen, että joku saa runoistani jotain on kasvanut. En usko siihen, että pitkä muokkaaminen aina parantaa runoja. Aitous saattaa kärsiä ja sen jälkeen niiden koskettavuus voi hävitä.
Kannustiko kukaan sinua kirjoittamaan runoja?
Olen saanut tärkeää kannustusta vuosien saatossa äidinkielen opettajilta ja ystäviltäni. Koska aloitin runojen kirjoittamisen vasta aikuisena, kannustaminen on ollut tärkeää. Minulle ei ole aina ollut selvää, että olen luova ihminen eikä sekään, että kirjoittaisin jotain muutenkin kuin pelkästään omaksi iloksi. Jotkut lapsuudesta tutut ihmiset kuitenkin muistavat, että minulla on ollut pienenä lapsenakin hyvä mielikuvitus. Kannustaminen kirjoittamiseen ja siitä innostumaan on tärkeää kenelle tahansa, olipa kyseessä ammattikirjailija, asiaa harrastava lapsi tai koulussa yksittäistä kirjoittamistehtävää tekevä ihminen.
Saatko apua runojen kirjoittamisessa ja julkaisemisessa?
Olen saanut apua runoihin palautteena esimerkiksi internetsivustoilla, joissa julkaisen myös runojani. Lisäksi kirjoittamisen opettajat ovat antaneet palautetta ja puolisoni myös. Julkaisemisessa olen tehnyt asioita osittain omalla tavallani, osittain en. Minun kolmas kirjani oli kustannettu ja silloin kustannustoimittajan kanssa viimeisteltiin tekstiä, kunnes siitä saatiin lopulta sellainen, että se miellyttää molempia osapuolia. Silloinkin tekemiseeni luotettiin mielestäni varsin paljon, koska alkuperäinen aihe ja runot teoksessa olivat saaneet hänet innostumaan todella paljon teksteistäni.
Ystävähelmi on Harri Holtinkosken syksyllä 2017 julkaisema runokokoelma.
Kirjaa voi tiedustella sähköpostitse:
harri.holtinkoski(a)gmail.com tai facebookissa: www.facebook.com/ystavahelmi -sivustolla.
Sen hinta on kymmenen euroa tai viisitoista euroa + 3,60 euroa postikuluja – riippuen tulotasostasi.
Video Harrin esiintymisestä Ystävähelmi-teoksen julkistamistilaisuudessa: https://www.youtube.com/watch?v=F1nSey0Yg1c.
Kuvat ovat Harri Holtinkosken ottamia, paitsi julkistamistilaisuuskuvan otti Anni Lenkola. Kysymykset esitti M16-ryhmä.
Iltalukio muuttaa takaisin Tietotielle
Maanantaina 2.10. iltaopetus ja aikuisten perusopetus jatkuvat osoitteessa Tietotie 3 - 5. Yhdistelmäopiskelijat jatkavat edelleen opiskelua Utinkatu 85:ssä.
Uusissa tiloissa on valoisa ja avara tunnelma.
Opettajainhuoneeseen saatiin näin kutsuva sohvaryhmä.
Lukuvuosi on lähdössä lentoon
Opettajat ottivat vauhtia lukuvuoteen pitämällä sunnittelukokouksen Utin perinneupseerikerholla. Samalla tutustuimme sota- ja ilmailuhistoriaan Utin Ilmakillan vieraina. Kuulimme muun muassa Tykkimäen taistelusta ja näimme vanhoja lentokoneita, aseita, sotilasunivormuja ja muuta mielenkiintoista esineistöä.
Uskollisesti palvellut hävittäjäkone Messerschmitt 109, tuttavallisemmin Mersu.
Ilmailualan ensimmäinen suomenkielinen oppikirja Lentoaapinen.
Ylioppilasjuhla Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa
Ohjelmassa oli sello- ja pianomusiikkia, puheita ja tietenkin perinteiset yhteislaulut Suvivirsi ja Gaudeamus igitur.
Ylioppilas Assi Korhonen piti puheen.
Uudet ylioppilaat kuvattavina ja onniteltavina.
Osa Kouvolan iltalukion ylioppilaista sai lakkinsa jo aikaisemmin päivällä pidetyssä Ksaon juhlassa.
Yhtä juhlaa!
Ramadanin vuoksi suurin osa juhlijoista paastosi, mutta tarjolla oli myös kakkukahvit.
Retki Helsinkiin
Opiskelijat kertoivat kulttuureistaan opettajien toukokuisessa kokouksessa
Suomen kielen opiskelua LUVAssa
LUVA eli lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille tarkoittaa yhden vuoden kestävää opiskelua ennen lukio-opintoja. LUVAn käymisestä on toki hyötyä myös silloin, jos tavoitteena on ammattikoulu tai vaikkapa ammattikorkeakoulu, sillä vuoden aikana kielitaito paranee varmasti.
Suomen kielen kursseja on 10, kun LUVA-kursseja on yhteensä 25. Suomen kurssit ovat aiheiltaan monipuolisia - lukuvuoden 2016 - 2017 aikana teimme esimerkiksi näitä asioita:
- opiskelimme kielioppia, kuten erilaisia lauseita, aikamuotojen kertausta ja harvinaisia sijamuotoja
- katsoimme elokuvan ja dokumentin
- luimme suomalaista kirjallisuutta, kuuntelimme suomalaista musiikkia
- luimme suomenkielisen kirjan
- pidimme ja kuuntelimme esitelmiä ja puheita
- keskustelimme ja perustelimme omia ajatuksia
- kirjoitimme mielipidekirjoituksia, kirjallisuusanalyyseja, lyhyitä esseitä ja luovia tekstejä.
Aiheina oli muun muassa
- suomalainen kulttuuri ja kirjallisuus
- media
- digitaaliset tekstitaidot
- koulun kieli ja työelämä
- suvaitsevaisuus ja rasismi
- murteet, slangi, vanha ja uusi kieli
- yhteiskunnassa vaikuttaminen
- kuluttaminen.
Vuoden aikana ehtii paljon! LUVAan kannattaa tulla, jos kieli kaipaa vielä kehittämistä ja sanavarasto lisää sanoja. LUVAssa oppii akateemista suomen kieltä, jota tarvitsee lukiossa ja muissa jatko-opinnoissa.
Alla voit tutustua luvalaisten ajatuksiin mm. kielen oppimisesta ja muiden aineiden opiskelusta.
Ehkä tavataan LUVAssa syksyllä 2017!
Ranja, suomi toisena kielenä -opettaja
Kielen tutkimus
1. Kirjoittaminen päiväkirjaa wordissa ja kirjoin(”Tarkista tästä”, sanakirja)/nettin perustella. Voit laajentaa sanastoa ja painaa muistiin rektioita.
2. AINA vasta puheluun! Se voi olla tärkeä asia tai vain mainos. Yleensä minulle soittaa ”Elisa” ehdottaa uutisia. Hyvä mahdollisuus kuunnella ja puhua, mutta luulen, että jälkeen minua he eivät halua soittaa joku uudelleen :)
3. Vain olla aktiivinen ja se on parempi valita mennä palveluun(esim. Kelaan), kuin tehdä hakemus ilman 100% varmaa Internetissä.
Aina täyttyy ymmärtää, että asuessa paikalla ilman omaa äidinkieltä ja opiskeltavan kielen kanssa kehittää uutta kieltä parempi kuin muita asioita kotimaassa. Ja aktiivisella tutkimuksella voit opiskella kieltä tosi nopeasti! Nämä kolme kohtaa auttavat minulle kovasti!
Kirjoittanut: Polina Rogova (lukioon valmistava koulutus)
Kirjoitustehtävä: Mitä minä sain hyödyllistä kurssilla Iltalukiossa
Kun tulin opiskelemaan Kouvolan iltalukioon, minun suomenkielen taito tosi heikko ja päivää päivältä se paranne, koska neljä päivää viikossa opiskelen suomeksi kaikki opinnot. Minun sanavarasto on täydentänyt uusilla sanoilla. Tavoitteeni oli valmistautua itsensä pääsykokeeseen Ammattikorkeakouluun. Toivosin parantaa matematiikan tiedot, sekä suomen ja englannin kielen taitoja. Myös valmistauduin kuunnella paljon opinnot suomeksi, jotta tottua, koska Korkeakoulussa joudun kuunnella ja kirjoittaa paljon opinnot.
Minun lempi kurssi iltalukiossa on suomen kieli opettajan Ranjaa. Opiskelimme oppikirjalla Suomi 2 Minä ja yhteiskunta. Kirja on värikäs sisällä ja kaikki aiheet olevat selviä. Lisaksi me tutustuimme suomalaisten kirjallisuuteen. Joskus katsoimme elokuvia ja sen jälkeen kirjoitimme kirjantehtäviä. Jotka vaikutti minun kielen kehitykseen.
Opiskelen matematiikka, jotta oppia matematiikan sanasto. Ja myös opin paljon uutta. Nyt ymmärsin monta aiheita, jotka ensin en voinut ymmärtää.
Liudmila Vakkari
Opiskelija LUVA 2016-2017
Hyödyllinen kurssi
Minä olen tehnyt paljon kurssia kevään aikana, mutta ne kurssit ovat hyödyllisiä.
Minä olen tehnyt biologiaa, ja se oli vaikea kurssi, siellä oli paljon tehtäviä, ja meillä oli kaksi kertaa viikossa.
Biologi kurssi oli ensimmäinen kurssi, ja se kertoo eliöistä.
Alussa oli vaikea, en ymmärtänyt paljon, mutta yritin ymmärtää mitä opetetaan, sen jälkeen ymmärsin mitä opetetaan ja olen tehnyt tehtäviä ilman apua, ja silloin tulin iloiseksi.
Opin eläinsolut ja kasvisolut, myöskin opin miten se toimii fotosynteesi ja mitä siellä tapahtuu.
(Lukioon valmistavan ryhmän opiskelija)
Hyödyllinen kurssi II
Olin matikan kurssilla viime keväänä ja se oli vaikea minun mielestä. Ennen kun aloitin, olin sitä mieltä, että se on vaikea. Mutta kun aloitin, se oli vähän helppo ja aloin tehdä läksyt, sitten se tuli helpompi.
Opettaja oli auttavainen ja se oli hyvä opettaja, koska hän selitti hyvin, miten matikka lasketaan. Ja minä laskin joka kerta, sitten se tuli helpompi.
Matikka on helppo, se tarvitse vaan osata miten lasketaan.
Jos yrität yksin, se on vaikeaa, mutta jos opettaja auttaa, se on helppo. Kysy aina opettajalta mitä et osaa. Nyt voin laskea yksin ja osaan hyvin.
(Lukioon valmistavan ryhmän opiskelija)
Kulttuuri
Kulttuuri
Minä vaikuttaisin kulttuureihin koska kulttuuri on tärkeää. Kulttuuri määrittää moraalin. Miten eletään hyvää elämää? Miten meidän pitää kohdella muita ihmisiä ja ympäristöä? Ja se on hyvä osata miten käyttäydytään ihmisien kanssa ja miten eletään hyvää elämää. Kulttuuri määrittää meidän ruokaa, kulttuuri on kuin jäävuori vain pieni osa on näkyvissä. Suurin ja merkittävin osa on näkymättömissä. Kulttuurin näkyviä elementtejä ovat musiikki, harrastukset, Pukeutuminen, ruoka. Näkymättömiä elementtejä on Maailmankatsomus, uskomukset, arvot, suhtautuminen perheeseen, käyttäytyminen.
ja perustaisin joku kulttuuriohjelma jolla kehittäisin kulttuuria. Olisi kyllä kivaa vaikuttaa ihmisien moraalin koska elämässä on jengiä jotka katso negatiivisia asioita ja ihmisiä joilla on huono itsetunto ihan varmasti löytyy joku maassa.
(Lukioon valmistavan ryhmän opiskelija)
Norsut
Norsu on eläimet jotka asuvat Aasiassa ja Afrikassa. Ne ovat yleensä isoja ja niillä on paljon paino, koska niiden painon keskimäärä on 4 500 - 6000 kg.
Thaimaassa norsut auttavat ihmiset viedä tavara tai myös ihmisten liike. Norsut Afrikassa asuvat savannilla. Ne syövät kasvit ja juovat vettä ihan samalla tavalla kuin muutkin kasvissyöjäeläimet.
Toivottavasti joskus ihmiset ymmärtävät että se on niiden tehtävänsä suojella norsut.
Kirjoittanut: Benjamin Mberabagabo (lukioon valmistava koulutus)
Iltalukion opiskelijoita
Minun henkilö on Ahmed, hän opiskelija on iltalukiossa, luvan kurssi. Hän asuu Kouvolassa. Sitten, hän haluaa opi rakentajalle. Hän rakastaa eri oppiaineita, mutta ennen kaikkea hän rakastaa matematiikkaa, kemiaa ja biologiaa, mutta hän ei pidä historiaa ja yhteiskuntaoppi. Hän on hyvin seurallinen ja aina valmis auttamaan sinua. Hän on somalialainen, hän asuu Kouvolassa 3 vuotta. Hän pitää urheilusta, joskus hän haluaa pelata jalkapalloa. Hän haluaa saada koulun todistus.
Kirjoittanut Filipp Fediukin (lukioon valmistava koulutus)
Edesmennyt valtiomies Koivisto oli aikanaan iltakoululainen
Eurooppa-päivää juhlittiin 9.5.2017
Perusopetuksen päättövaiheen opiskelijat osallistuivat Eurooppa-päivän tapahtumaan tiistaina. Käveltiin yhdessä Kauppakeskus Hansaan. Siellä oli kivaa ohjelmaa, ja päästiin kokeilemaan virtuaalilaseja.
Eurooppa-päivänä Hansassa oli kokeileva popup-kirjasto nuorille. Toiminnallisessa tapahtumassa pääsi ottamaan kantaa Tulevaisuuden Eurooppa -teemaan ja toteuttamaan omia mediatuotoksia (esim. meemejä ja äänimaailmoita) ohjatusti.
Suoraviivaisuudesta synkretismiin - maailmankuva muuttuu, juuret säilyvät
Kirjoittanut: Roosa Pyysaari (lukiokurssilla)
Ihmisellä on tarve hallita ympärillään olevaa: kaikelle täytyy olla edes jollain tavalla ymmärrettävä syy ja selitys. Tämän takia ihminen on kehittänyt itselleen maailmankuvan: käsityksen maailman kokonaisuudesta.
Inkeri Hellströmin oppikirjamateriaalissa (Särmä 6 Suomen kieli ja kirjallisuus) kalevalaista ja muinaisuskon maailmankuvaa kuvataan yksinkertaiseksi: tieto perustui siihen, mitä nähtiin. Jos taivaanranta näytti päättyvän horisontissa, maailmankin täytyi päättyä. Ihailen tuon ajan ihmisten suoraviivaisuutta ja vahvaa uskoa. Voisiko nykyäänkin kaikki olla niin mutkatonta? Hallinnan tunne saatiin, kun tiedettiin jonkin asian synty tai heimon tietäjä, samaani, kertoi terveisiä tuonpuoleisesta. Luonto toimi kaiken kivijalkana: loitsuilla rukoiltiin metsästysonnea ja tuonpuoleiseen pääsi kallion loven kautta. Minä väitin, että minunkin maailmankuvani juuret ulottuvat tähän "kivi- ja keppiaikaan".
Nykyään ihmisten maailmankuva on synkretistinen sekamelska. Siihen on liitetty uskonnollisia elementtejä, luonnontieteellisiä teorioita ja filosofisia totuuksia, eikä tämän takia kukaan oikein osaa kertoa, mihin uskoo. Moni väittää, että maailma syntyi alkuräjähdyksestä, mutta uskoo silti Jumalaan. Omaa näkemystään ei tule ajatelleeksi syvällisemmin ennen kuin on pakko lukea Kalevala tai yksinkertaisesti vastata kysymykseen: "Millainen on sinun maailmankuvasi?" Harva ymmärtää, että oman maailmankuvan juuret ulottuvat niinkin kauas kuin kansalliseepokseen ja muinaisuskontojen aikaan.
Maailmankuva on aikaan ja yhteiskuntaan mukautuva käsite. Jos puhutaan nimenomaan suomalaisten maailmankuvan kehityksestä, voidaan erottaa ensimmäinen ja alkuperäinen eli kalevalainen, myöhemmin keskiajalla syntyneet geosentrinen ja heliosentrinen sekä 2000-luvun ihmisen maailmankuva. Jos tieto kaiken synnystä ja rakenteesta perustui ennen yhteisön näkemykseen, kirkon oppiin tai yhden ihmisen kokemukseen, nykyään se nojaa tietokirjoihin ja Internetin enemmän tai vähemmän todenmukaisiin väitteisiin. Lisäksi nykyään halutaan korostaa, että maailmankuva ja –katsomus ovat vakaumukseen rinnastettavissa oleva yksityisasia.
Minun maailmankuvani perustuu kalevalaisiin uskomuksiin. Se, että tiedän ja uskon maapallon olevan pyöreä, kiertävän radallaan Aurinkoa ja lisäksi pyörähtävän akselinsa ympäri, on täysin muinaisuskontoisen maailmankuvan ansiota. Ilman virheoletusta tiede ei olisi koskaan pääsyt kehittymään saati saavuttamaan nykyistä tasoaan. Myös kristinusko on Hellströmin mukaan vaikuttanut Kalevalan tarinoihin: Väinämöisen lähtö kuvastaa pakanallisen uskon väistymistä kristinuskon tieltä. Lisäksi Kalevalassa mainitaan Jeesus-hahmona pidetty Karjalan kuningas. Tuntuu lohduttavalta, että kansalliseepos ja oma uskontoni ovat näin yhteydessä toisiinsa: maailmankuvani ei voi olla mielikuvitukseni tuotos.
Kalevalaiseen maailmankuvaan kuuluu Hellströmin mukaan myös oletus, että onnen summa on vakio. Sen määrää ei siis voi lisätä mitenkään. Sen sijaan omaa onnea voi lisätä heikentämällä toisen ihmisen onnea aiheuttamalla tälle vahinkoa. Kuulostaako tutulta? Väitän löytäneeni yhteyden suomalaiseen luonteeseen: toinen ei saa menestyä, koska se on silloin minulta pois. Mielestäni jokaisen olisi jo aika lisätä maailmankuvansa lähdeluetteloon Elias Lönnrotin Kalevala.
Jos maailma Hellströmin mukaan jaettiin muinoin yliseen ja aliseen maailmaan erilaisine asukkaineen, nykyään se on kuin monisärmäinen ja värejä vaihteleva diskopallo. Länsimaalaiset väittävät, etteivät he enää usko henkiin ja muihin alisen maailman otuksiin, mutta joissain uskonnoissa edelleen uskotaan vainajien kummittelevan, valvovan sukulaisiaan tai jatkavan elämäänsä toisessa muodossa. Oikeastaan minäkin uskon näin, koska uskon enkeleihin. Onko maailmankuva siis muuttunut muinaisuskon ajoilta juuri lainkaan vai ovatko otukset ja termit vain muuttaneet nimeään? "Alinen maailma" olisi nykykielellä helvetti tai uudelleen syntyminen, samaani taas pappi tai psykiatrisen osaston ylilääkäri.
Miellyttävä teatterielämys
Näytelmä on suomalaisen Mika Ripatin käsialaa, ja näyttelijänä nähdään mm. Salatut elämät –tv-sarjasta tuttu Pete Lattu.
Nuori opiskelijayhmä ilahtui siitä, että tunsi kuuluvansa esityksen kohderyhmään. Joskus teatterissa nuori yleisö kokee olevansa väärää ikäryhmää. Tätä esitystä opiskelijat luonnehtivat nuorille aikuisille suunnatuksi. Oli myös hauskaa nähdä televisiosta tuttu kasvo teatterinäyttämöllä. Näytelmä oli opiskelijoiden mielestä viihdyttävä varsinkin väliajan jälkeen, kun esitys pääsi todella vauhtiin.
Moniku-opiskelijat kysyivät yhdistelmäopiskelijoilta
Kuvassa yhdistelmäopiskelijoiden ryhmä Y1016.
Mitä ammattia opiskelette?
Meidän ryhmässämme useimmat opiskelevat lähihoitajaksi Kuusankoskella. Lukioryhmässämme on myös yksi stailistiopiskelija. Toisessa lukioryhmässä on monen eri ammattialan opiskelijoita, esimerkiksi teknisen ja kaupallisen alan opiskelijoita.
Kuinka monta tuntia päivässä te opiskelette?
Se vaihtelee paljon, joskus jopa 10 tuntia ja joskus ei lainkaan. Riippuu, miten pitkä koulupäivä on ja miten paljon kotitehtäviä on.
Kuinka paljon yhdistelmäopiskelijoilla on lukio-opintoja?
Meillä on lukio-opintoja kahtena päivänä viikossa neljä tuntia iltapäivisin.
Mitä kursseja teillä on?
Pakollisia lukion kursseja meillä on ollut jo äidinkieli, matematiikka, englanti, ruotsi ja yhteiskuntaoppi. Kurssit vaihtuvat jaksoittain. Ylimääräisiä kursseja voi ottaa, esimerkiksi terveystiedon.
Mikä kurssi on helppo? Mikä vaikea?
Vaikeimmat ovat olleet matematiikka ja englanti. Ruotsi on ihan helppoa.
Ovatko kaikki ryhmässä suomalaisia vai onko eri kulttuureja?
Ryhmissämme on monia kansallisuuksia: kurdi, venäläinen, somali ja suomalaisia.
Onko teillä paljon eri oppikirjoja?
Riippuu alasta, kuinka paljon oppikirjoja on ostettava. Stailausalalla ei tarvitse ostaa lainkaan kirjoja, lähihoitajat ostavat 3 - 4 kirjaa. Lukiokirjoja on enemmän.
Teetkö kotitehtävät?
Kyllä, useimmiten.
Kysytkö opettajalta, jos on vaikeaa?
Kyllä yleensä, joskus myös kavereilta.
Häiritäänkö tunnilla?
Joskus kyllä.
Onko teillä vaikeita kokeita?
Kokeet ovat vähän vaikeampia kuin yläkoulussa. Eivät mitenkään mahdottoman vaikeita, riippuu tietenkin, kuinka on itse valmistautunut.
Syöttekö kouluruokaa vai jotakin muuta? Onko teillä eväitä koulussa?
Syömme kouluruokaa aina, ja usein on eväitäkin mukana. Kouluruoka on hyvää Kuusankoskella.
Onko teillä koulussa retkiä?
Ei vielä ole ollut, mutta suunniteltu on.
Mitä aiot opiskella lukion jälkeen?
Erilaisia ajatuksia on, esimerkiksi ammattikorkeakoulussa voisi opiskella sairaanhoitajaksi tai poliisiksi.
Luetteko kirjoja?
Kouluun liittyviä kirjoja luemme, jotkut muutenkin lukevat.
Oletteko sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa?
Olemme Facebookissa, Snapchatissa, Instagramissa ja Ask.fm:ssä.
Kouvolan iltalukion verkko-opiskelija Venla Parikka harrastaa valokuvausta. Tässä on hänen valokuvansa täynnä kevättalven tunnelmaa.
(Kuvan tekijänoikeudet: Venla Parikka.)
Wanhojentanssit 17.2.2017
Aamu alkoi tansseihin valmistautumalla. Aamutanssit alkoivat kello 11.00 koulullamme. Yleisönä oli ammattikoulun opiskelijoita, vanhempia ja henkilökuntaa.
Seuraavaksi suuntasimme kauppakeskus Hansaan ja Veturiin. Hansassa tanssimme kello 13.30 ja Veturissa 14.30. Yleisöä oli kauppakeskuksissa paljon.
Iltatanssit olivat koululla kello 17.00. Yleisössä oli vanhempia sekä sukulaisia. Tanssit menivät kokonaisuudessaan hyvin. lltatanssien jälkeen suuntasimme porukalla syömään Threewingsiin.
Penkkarit 16.2.2017
"Tulin Suomeen, koska täällä on rauha"
Maahanmuutto ja kotoutuminen ovat puhuttaneet viime vuosina. Maahanmuuttajat ja suomalaiset nuoret eivät välttämättä tunne toisiaan kovin hyvin. Koulumme yhdistelmäopiskelijat esittivät monikulttuurisen peruskoulun uusille oppilaille kysymyksiä.
Mistä olet kotoisin?
Turkin kurdialueelta.
Kurdistanista.
Somaliasta.
USA:sta.
Venäjältä.
Kongosta.
Oromiasta (yksi Etiopian yhdeksästä etnisin perustein jaetusta osavaltiosta).
Afganistanista.
Maahanmuuttajaopiskelijat kertoivat asuneensa Suomessa 1 - 5 vuotta. Monet heistä ovat muslimeja, mutta katolisuus ja uskonnottomuuskin mainittiin vakaumukseksi. Osalla oli suomalaiset sukujuuret. Jotkut tulivat Suomeen, koska kotimaassa oli sota ja Suomessa on rauha.
Miltä Suomi vaikuttaa?
Vapaa ja rauhallinen maa.
Kaunis luonto.
Tyyni.
Sosiaalinen.
Talvi vaikutti ensin vaikealta.
Pimeä.
Kaunis maa, suuri maa.
Ihan hyvä maa, rauhallinen maa.
Entä suomen kieli?
Toiset maahanmuuttajaoppilaat olivat sitä mieltä, ettei suomi ole vaikeaa, toisista se tuntuu vaikealta tai tuntui ainakin aluksi.
Maahanmuuttajaopiskelijat kommentoivat koulua:
Koulut ovat kauniita ja hyviä.
Koulussa opitaan enemmän kirjoista, opitaan lukemalla, esimerkiksi musiikkia.
Kouluruoka on erilaista, tosi terveellistä.
Miltä suomalaiset ihmiset vaikuttavat?
Suomalaiset ovat ujompia kuin amerikkalaiset.
Suomalaiset ihmiset ovat hiljaisia, he eivät huuda vaan puhuvat rauhallisesti.
Suomalaiset ihmiset ovat tosi hyviä.
Mitä haluaisit nähdä ja tehdä Suomessa?
Haluaisin nähdä Lapin.
Haluaisin käydä Tykkimäellä.
Haluan rakentajan ammatin.
Haluan hoitaa lapsia ja harrastaa jalkapalloa.
Haluan opiskella.