Kirjoittaja: Emmi Kuronen

Ihminen on kautta aikojen pohtinut suhdettaan luontoon. Luultavasti yleisin näkemys on, että ihminen on luonnon yläpuolella oleva olento, koska ihminen on pisimmälle kehittynyt laji maapallolla. Tähän samaan näkemykseen sisältyy automaattisesti omahyväinen ajatus siitä, että ihmisten ja eläinten välillä on selkeä ero ja että ihminen ei ole pelkästään yksi eläin muiden joukossa vaan jotain parempaa. 

Mutta jos ihmiset kokevat olevansa luonnon ja muiden eläinten yläpuolella, tästä seuraa myös ketjureaktiomaisesti haitallinen ja vaarallinen ajatus siitä, että luonto on olemassa vain ihmistä varten. Tämän näkemyksen mukaan ihmisten etu menee aina luonnon edun edelle, ja erilaisilla eläinlajeilla on oikeus olemassaoloon vain, jos niistä on ihmisille jotain oleellista hyötyä. Mitä enemmän eläinlajeista tai luonnosta on hyötyä ihmisille, sitä arvokkaampia ne ovat. Mutta jos ajatellaan puhtaasti tieteen näkökulmasta, ihminen on vain yksi nisäkkäisiin kuuluva eläin muiden joukossa. Joten voidaanko mitenkään perustella näkemystä, että ihminen on jotenkin luonnon ja muiden eläimien yläpuolella?

Kasvava kuilu luonnon ja ihmisen välillä on havaittavissa jokapäiväisessä elämässä. Maaseudulta kaupunkiin on olemassa jatkuva muuttoliike, ja nykyään suurin osa ihmisistä asuukin isoissa kaupungeissa. Luonnossa ollaan paljon vähemmän kuin ennen, ja sitä lähes pelätään. Jokaisessa isossa kaupungissa on kyllä pieni puistoalue, mutta nämä keinotekoiset alueet ovatkin nykyään monen ihmisen ainoa kosketus luontoon.

Samoin on käynyt ihmisten ja eläinten väliselle suhteelle. Samaan aikaan kun omat kesyt kotieläimet koetaan rakkaina, villieläimet pidetään pelonomaisesti etäällä. Niitä ei haluta ajatella tai ottaa kantaa eläimiin kohdistuviin kaltoinkohteluihin edes Suomen sisällä. Monet suomalaiset varmasti tuomitsevat esimerkiksi koiranpentujen tehtailun, mutta samalla ei haluta ottaa mitään kantaa porsaisiin kohdistuvaan tehtailuun. Samoin monet ihmiset sanovat ajattelevansa, että villieläimet eivät kuulu vankeuteen, mutta silti he menevät mielellään katsomaan häkeissä eläviä eläimiä eläintarhaan, koska he eivät muuten luultavasti tulisi koskaan näkemään Suomen luontoon kuulumattomia eläinlajeja. 

Maailmassa ei ole sellaista valtiota, joka ei käyttäisi luontoa ja eläimiä omaksi hyödykkeeksi ja viihdykkeeksi. Jokaisessa valtiossa on eläintarhoja, delfinaarioita, sirkuksia ja muita viihdetarkoitukseen tehtyjä tapahtumia.
Eläintarhat ovat myös meille suomalaisille ainoa keino nähdä eläviä tiikereitä, leijonia ja muita eksoottisia eläimiä, joten on mukavampi työntää eläinten kärsimykset pois mielestä ja keskittyä katsomaan, miten ne tekevät hauskan näköisiä temppuja kouluttajiensa kanssa. Mutta vaikka sitä ei haluaisikaan ajatella, tosiasia on, että myös suurin osa eläinten viihdekäytöstä aiheuttaa niille kohtuutonta kärsimystä.

Yongzhi Chun valokuva (2015) sirkuskoulutuksessa olevasta apinasta ja Rob Doolardin valokuva (2006) delfinaariossa olevasta näytöksestä kuvaavat täydellisesti näitä ihmisten ja eläinten suhteiden ristiriitoja.
Rob Doolardin valokuva näyttää sen, mitä suurin osa katsojista haluaakin nähdä. Kuva näyttää hauskan näköisen esityksen, jossa delfiineilläkin näyttäisi olevan mukavaa ja hyvät oltavat. Kuvan perusteella voisi kuvitella, että delfiinit tulevat saumattomasti toimeen kouluttajiensa kanssa. 

Mutta Yongzhi Chun valokuva näyttää sen, mitä tapahtuu oikeasti kulissien takana. Kuvassa näytetään ahdistava tilanne apinan kaltoinkohtelusta, julmuudesta. Tällaista väkivaltaa puolustellaan vetoamalla eläimen koulutukseen. Koska moneteläimet ovat ihmiseen verrattuna fyysisesti paljon vahvempia, niiden hallitsemiseen käytetään väkivaltaisia keinoja, mutta ei näitä asioita tietenkään kerrota esityksiä katsoville vierailijoille. Ihmisten käyttämää väkivaltaa eläimiä kohtaan puolustellaankin esimerkiksi sillä, että eläimet ovat vaarallisia ja ne tuntevat vähemmän kuin ihmiset. Mutta jos katsot Yongzhi Chun kuvassa olevaa apinaa, voitko muka väittää, että et näe sen kasvoilla selvää pelkoa ja ahdistusta?

Rob Doolardin valokuva on siis kuin mainos ja harhaanjohtava illuusio, ja sen tarjoamaan näkökulmaan olisi todella mukava tuudittautua. Mutta Yongzhi Chun valokuvan nähtyä totuutta ei voi unohtaa, eikä aiempaan fantasiamaailmaan sirkuseläinten onnellisuudesta tai ihmisten hyvästä yhteydestä villieläimiin pysty enää palaamaan, vaikka miten haluaisi.

Luonto ei ole olemassa ihmistä varten, ja erilaisilla eläinlajeilla on oikeus olemassaoloon sellaisenaan, ajatteli ihminen niistä mitä hyvänsä. Kaikilla eläimillä tulisi olla oikeus tuskattomaan ja lajityypilliseen elämään ilman, että tästä aiheesta pitäisi edes käydä keskustelua. Luonnon ja eläimien arvoa ei tulisi laskea pelkästään ihmisten saaman hyödyn kautta. Ihmisten ei pitäisi kohdella hyvin pelkästään omassa kodissaan olevia lemmikkejä ja unohtaa kokonaan samanlaiset olennot kotiemme ulkopuolella.

Uskon, että eläintarhat, sirkukset ja muu eläimien kärsimyksiin perustuva tehtailu sekä viihdekäyttö tullaan näkemään vielä barbaarisina tekoina. Uskon, että joskus tulevaisuudessa ihmiskunta tulee katsomaan taaksepäin ja häpeämään sitä, miten huonosti olemme kohdelleet luontoa sekä muita eläinlajeja.