Kirjoittanut Heidi Suur-Näkki.

Kirjailija Jari Järvelä sanoo kolumnissaan ”Tutisevat utareet! Kristuksen mopo!” (Etelä-Suomen Sanomat 16.1.2016) väsyneensä nillitykseen, jossa joka kolmas sana on vittu. En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuinka raivostuttavaa onkaan kuunnella erityisesti nuorten ihmisten puhetta, jossa jokaisen pilkun paikalle on sijoitettu tuo v-alkuinen sana. Ongelma ei kuitenkaan suinkaan ole se, että ihmiset kiroilevat, vaan se, kuinka huonosti he sen tekevät!

Asia on nimittäin niin, että huonosti kiroilevat ihmiset vievät pontta meiltä, jotka pidämme kirosanojen käytöstä tehostekeinona. Kun ihminen kiroilee taitavasti ja määrältään hillitysti, hänen käyttämissään sanoissa on tunnelatausta, joka välittyy kuulijalle. On aivan eri asia, tokaiseeko hieno nainen joskus suutuspäissään ”helkkari!” vai hokeeko hän ”vitun vittua” aina, kun siihen aukenee tilaisuus. Katsokaas, tämä nimenomainen yksittäinen kirosana silloin tällöin viestittää muille, että tässä ollaan nyt ihan tosissaan. Tuntuu pahalta, ja muiden on syytä huomata se. Ja onhan kirosanoista muutakin hyötyä näissä tilanteissa – pahan olon saa tiivistettyä tuohon kiellettyyn sanaan, jonka voi sitten irvistäen sylkäistä ulos.

Tai ajatelkaapa seuraavaa tilannetta: Olette työporukalla pitämässä kokousta, käytte läpi huonolta näyttävää tilikauden ennustettanne, ja kirjanpitäjänne koettaa takellella tulevista menoeristä, jotka huonontavat ennustetta entisestään. Hän ei saa sanaa suustaan, koska tietää kiristävänsä tunnelman äärimmilleen ja päätyy mumisemaan jotakin epämääräistä paidankaulukseensa. Teidän aina niin hillitty esimiehenne on vihdoin stressin kourissa kurkkuaan myöten täynnä kaikkea ja kaikkia ja karjaisee: ”Kakista jumalauta nyt jo asias!” Ja kas, mikä voima noissa sanoissa onkaan! Koko työporukka valpastuu saman tien, jokaisen ryhti kohenee ja silmät avautuvat ammolleen. Olisiko tällaista reaktiota tapahtunut, jos esimiehenne hokisi vittua jokapäiväisessä puheessaan? (Voin paljastaa: ei olisi.)

Te, jotka kiroilette jatkuvalla syötöllä käyttäen vain yhtä, kahta sanaa. Mihin te sillä oikein pyritte? Luuletteks te vittu, että saatte jotain vitun uskottavuutta tällä, vittu häh? Ymmärrän toki tarpeen tulla kuulluksi ja nähdyksi, mutta ihan tosi, yrittäkää nyt edes! Olkaa luovia! Ostakaa Jari Tammen Suuri kirosanakirja, selatkaa sivuja ja poimikaa sattumanvaraisesti sanoja, jotka otatte käyttöön. Katsokaa kanssaeläjienne reaktioita esimerkiksi sanoihin ärmätti, telvatti tai piritus ja nauttikaa hämmennyksestä, jota saatte aikaan. Olipa asianne mikä tahansa, värikkään ja kekseliään kielenkäytön ansiosta teidät ja sanomanne huomataan ja muistetaan. Puhumattakaan siitä, kuinka hauskaa teillä voi olla puhuessanne, keksiessänne aivan uudenlaisia tapoja ja sanoja sadattelua varten. Suomen kieli on täydellinen kiroiluun, älkäämme siis hukatko sen potentiaalia hokemalla yhtä ja samaa sanaa vuodesta toiseen. Ärmätti sentäs.