Kirjoittanut: Iida Kattelus

Lapsien ja nuorten tämänhetkinen peruskunto on laskenut huomattavasti verrattuna viime vuosiin ja vuosikymmeniin. Aiemmin kun on testattu nuorten peruskuntoa, ovat tulokset olleet kovin tasaisia ja korkeita, mutta nykyään moni nuori ei oikeastaan liiku juuri ollenkaan tai liikkuu kovin vähäisesti, ja on vain yksilöitä, joiden kunto on todella korkea. Etenkin perus- ja kestävyyskunnon harjoittaminen on todella vähäistä, vaikka olisikin jokin liikuntaharrastus. 

Yksi syy peruskunnon laskemiseen voi olla, että ennen esimerkiksi meidän vanhempien tai isovanhempien aikana koulumatkat on kuljettu aina omin jaloin tai jollakin muulla liikunnallisella tavalla satoi tai paistoi. Nykyään yhä suurempi osa kulkee matkat busseilla, autoilla tai viime vuosina yleistyvillä sähköpotkulaudoilla. Olen myös sitä mieltä, että tämän hetken nuoret ovat paljon mukavuudenhaluisampia, kun on vaihtoehto tehdä asiat helpommin tai keksiä tekosyy. Liikunnan puute ei ole ainoa syy, josta peruskunnon lasku johtuu. Kuntoon vaikuttavat myös monet muut osa-alueet, kuten ravinto, päihteet ja elämänhallintaongelmat, ja monet muut, mutta tässä on mielestäni kolme painavinta. 

Osalla nuorista on vääristynyt kuva oikeanlaisesta ravinnosta tai nuoriei vainsyö terveellisesti ja monipuolisesti, vaikka tietoa olisikin. Arlan nettisivuilla julkaistussa tutkimuksessa “Suomalaisten nuorten ruokailutottumuksiin vaikuttavat eniten vanhemmat, kaverit ja sosiaalinen media” (14.12.2020) ilmeneekin, että alle 16-vuotiaiden ruokailutottumuksiin vaikuttavat eniten vanhemmat, kun taas puolestaan yli 16-vuotiaiden ruokailutottumuksiin vaikuttavat sosiaalinen media ja ystävät. Kummassakaan ikäryhmässä ei ensisijaisesti kuunnella asiantuntijoita, vaan uskotaan mieluimmin läheistä kuin ventovierasta asiantuntijaa.  

Oma mielipiteeni oikeanlaisesta syömisestä on se, että ruokaa olisi käsiteltävä mahdollisimman vähän, eli ruokaan olisi lisätty mahdollisimman vähän lisä- ja säilöntäaineita, eikä ruuan tarvitsisi matkustaa maan halki vaan että se olisi ainakin suomalaista ja parhaassa tapauksessa jopa samasta kunnasta. Myös runsas veden juonti päivän mittaan on tärkeää. Nuoret kyllä yleensä tietävät, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että syödään fiksusti, mutta aina on niitä ryhmiä tai yksilöitä, jotka luulevat fiksun syömisen tarkoittavan ravintoaineiden laskemista ja herkkujen jättämistä kokonaan pois, vaikka näinhän asia ei todellakaan ole. Itse koen, että fiksu syöminen on sitä, että syö riittävän usein, syö hyvää tuoretta ruokaa sekä muistaa syödä välipalat. 

Välipalojen tärkeys on tuntunut unohtuvan monella nuorella. Esimerkiksi pari hedelmää koulupäivien aikana ei ole ollenkaan pahitteeksi, päinvastoin ne antavat energiaa vielä jaksaa koulupäivä loppuun. Osa taas kyllä muistaa välipalat, mutta ne ovat energiajuomia tai muita herkkuja. Tämä vaikuttaa suoraan nuoren kuntoon, kun he ovat väsyneitä eivätkä parhaassa suorituskyvyssä, ja silloin yleensä motivaatiokin liikuntaan ja muihin asioihin laskee. Välipaloille hyvä aika olisi iltapäivisin, vaikka ihan vain kymmenen minuuttia etenkin, jos on pitkä päivä ja ainut ruokailu on kello yksitoista oleva koululounas. 

Koulut voisivat ottaa muutenkin enemmän vastuuta mielestäni nuorten kunnosta muullakin tavoin, kuin vain kertomalla, miten syödään ja liikutaan oikein. Joissakin kouluissa onkin käytössä liikuntapäivät, jolloin nuoret saavat ilmoittautua sellaiseen lajiin, jota haluavat kokeilla tai joka kiinnostava. Tämä on lisännyt ainakin osan nuoren kiinnostusta liikuntaa kohtaan, kun on löytänyt sen oman jutun. Myös lukujärjestyksen suunnitteluun voisi huomioida nuorten liikkumisen sijoittamalla tunnit niin, että pelkästään luokkiin siirtyessä tulisi mahdollisimman paljon liikettä. 

Liikuntatuntien lisääminen ei olisi myöskään ollenkaan pahitteeksi. Turun Sanomat kirjoittaakin otsikolla “Nuorten kunto heikkenee pahaenteisen nopeaa vauhtia” (23.11.2004), että liikunnan opettajat vaativat lisää tunteja, mutta opetushallituksen erikoissuunnittelija Tuulamarja Huisman kertoo, ettei liikuntatuntien lisääminen ole ratkaisu ongelmaan. Huisman lisää vielä, että tärkeintä on tuntien sisältö, ettei siellä vain seisoskeltaisi. Mielestäni liikuntaa ei pitäisi olla vain liikuntatunneilla vaan myös muillakin tunneilla, vältettäisiin mahdollisimman paljon istumista sekä paikallaan oloa ja vaihtoehtoisesti mietittäisiin, miten tehtävät voisi tehdä toiminallisesti.  

Myös vapaa-ajan harrastuksilla, etenkin liikuntaharrastuksilla on mielestäni myös vastuu liikuttaa lasta niin että hän hengästyy ja tietää, miten treenata ja kasvattaa kuntoa myös itsenäisesti vapaa-ajalla. Sillä kehittyminen tapahtuu silloin, kun nuori liikkuu omatoimisesti tai, kun nuori on syvässä unessa. 

Minusta tuntuu siltä, että monet yrittävät kyllä tehdä asian eteen töitä, mutta vaikutusta ei näy juuri missään, tai panostetaan heihin, jotka ovat jo liikunnallisia. Ensimmäisenä pitäisi mielestäni panostaa heihin, jotka eivät liiku juuri ollenkaan, ja heihin, jotka liikkuvat todella vähän. Koulun liikuntatunneille voisi järjestää vaikka eri tasoisia ryhmiä, joissa liikutaan niin, kuin useimmissa harrastuksissa tehdäänkin. Tämä tukisi nuoren kehitystä ja pitäisi nuoren liikuntamotivaatiota yllä.