Kirjoittanut: Henna Sihvonen

Bloggaaja ja juontaja Mikko Kekäläinen kirjoittaa onnellisuudesta blogipostauksessaan ‘’Pikkuasioista innostuminen on sietämättömän naiivia, mutta tekee onnelliseksi – kokeile vaikka!’’ (https://yle.fi/uutiset/3-10665622 28.02.2019).  Kekäläinen kirjoittaa postauksensa alkuun ytimekkään aloituksen ‘’Tärkeimmät asiat elämässä, kuten se, mistä onnellisuus syntyy, ovat usein täysin itsestään selviä.’’ Postauksessaan hän esittelee myös muiden ihmisten keksimiä teorioita, jotka saavat minut myös pohtimaan onnellisuutta syvemmin. Postauksessa käsitellään eri aiheita onnellisuuteen liittyen ja pohditaan onnellisuuden määritelmää ja sen tavoittelusta herääviä kysymyksiä. Onko onnellisuus sitä, että on varakas tai menestynyt? Kuinka onnen voi saavuttaa? Mitä itse ajattelen ensimmäiseksi sanasta onnellisuus? 
 
Ensimmäinen sana, joka tulee minulle mieleen onnellisuus-sanasta, on ilo. Onnelliset ihmisethän aina hymyilevät? Tiedän myös sen, että hymyilevä ihminen ei aina ole onnellinen. Onnellisuus on toisille rahaa ja menestystä, mutta en voi täysin tietää, ovatko he oikeasti onnellisia. Usein näiden seurauksena on varjopuolia, jotka syövät tasapainoista ja normaalia ihmisen arkea. Hyvän työuran omaava ihminen voi olla mielestään onnellinen, mutta onko onnea se, että työt seuraavat aina kotiin asti? Jos rahaa on niin paljon, ettei tarvitsisi käydä töissä tai tehdä yhtään mitään, mitä sellainen tekee ihmisen mielelle?  
 
Kekäläisen juontamassa Puoli seiska -ohjelmassa vieraana ollut punk-rumpali Sipe Santapukki esittelee luomaansa varjoteoriaa, jota Kekäläinen lainaa postauksessaan. Sipe Santapukin mielestä onnellisuuden perusperiaatetta voidaan kuvata seuraavasti: ‘’Varjoaan ei voi koskaan saada kiinni vaikka kuinka jahtaa, mutta jos lähdetkin kulkemaan siitä poispäin, se seuraa sinua.’’ Lainaus on mielestäni todella kekseliäs ja helposti ymmärrettävä. Onnellisuus ei ole asioista suoriutumista tai palkinnon saamista, eikä sitä tulisi tietoisesti jahdata. Onnellisuus on elämässä lisämauste, josta onnekkaat pääsevät nauttimaan. Onnellisuus voi siis seurata meitä ilman sen tavoittelemista. 

Kekäläinen toteaa postauksessaan, ettei onnen tavoitteleminen ole vaikeaa. Onnellisuutta ei tulisi tavoitella tietoisesti hullunlailla, koska se ei koskaan toisi ihmiselle täyttä tyytyväisyyttä. Kekäläinen toteaa onnellisuuden olevan arkeen keskittymistä ja itsensä kanssa pärjäämistä. Olen Kekäläisen kanssa samaa mieltä siitä, että onnea ei tulisi tavoitella päämääräisesti. Lapsena ja nuoruudessa ajattelin kaiken onnellisuuden pyörivän perhe-elämän ympärillä, jota kaikki tavoittelisivat. Tulisi löytää nuorena hyvä mies, mennä naimisiin, hankkia koira ja lapsia. Nämä edellä mainitut olisivat tie onneen. Ei lapsena koskaan tullut ajateltua, että yksinkin elävä ihminen voisi olla onnellinen.  
 
Mistä tietää jonkun olevan onnellinen? Onko onnellisuus sitä, että sosiaalisessa mediassa hehkutetaan elämän onnellisuutta toistuvasti? Ihmiset antavat onnellisuuden näkyä tai eivät. Eino Leinon runo Laulu onnesta (Hiihtäjän virsiä, 1900) kertoo onnesta, joka pidetään vain itsellä: ‘’Kell’ onni on, se onnen kätkeköön - - ja hiljaa iloitkohon onnestaan.’’  Uskon enemmän tähän salamyhkäiseen onneen kuin onnellisuuden hehkuttamiseen sosiaalisessa mediassa. Oikeasti onnellisen ihmisen ei tarvitse olla jatkuvasti todistelemassa onnellisuutta kenellekään. Onnea ja iloa hehkuvat postaukset ovat silti tervetulleita. Jatkuvasti sisältöä lisäävät ihmiset mietityttävät, voisiko kuvien muokkaukseen ja postauksiin käytettävän ajan käyttää paremmin muihin asioihin. 

Kekäläinen esittelee postauksessaan myös Astrid Lingrenin luoman Peppi Pitkätossu -hahmon ajatusmaailmassa syntynyttä pönkki-käsitettä. Peppi Pitkätossu on itse keksinyt sanan ‘’pönkki’’, mutta ei tiedä sen tarkoitusta. Niinpä hän päättää lähteä sitä etsimään. Hän lähti etsimään sitä kaupungista asti, mutta palattuaan tajusi sen olleen aivan hänen kotiportillaan. Kekäläinen ei tekstissään kerro suoraan, mikä tai mitä ‘’pönkki’’ on. Kekäläinen kirjoittaa, että ‘’Vakioreittien varrelta voi silloin löytää lukuisia pieniä uusia oivalluksia ja asioita, jotka havaitsemalla päivittäinen puuro saa hyppysellisen sokeria mausteekseen.’’ Uskon tällä sanalla "pönkki" tarkoitettavan elämän tutkimisessa ja pohtimisessa syntyviä oivalluksia, joihin ei ehkä muuten olisi koskaan törmännytkään. Ajatellaan, että joku lähtee etsimään onnea ja matkallaan tajuaa onnen olleenkin lähempänä kuin uskoikaan. Mutta tämänkin oivaltamiseen on tarvittu tutkimista ja pohtimista, eikä se ole ollut itsestään selvää. 

Postauksessa Kekäläinen pohtii myös omaa onnellisuuttaan ja kertoo omasta aikuisen ihmisen arkielämästään ja sen säännöllisestä kaavasta. Hän kirjoittaa oman arkensa olevan joskus kuormittavaa, jolloin tuntuu, että kenen tahansa muun elämä olisi hetkittäin parempaa. Uskon, että moni ihminen joskus kyllästyy omaan elämäänsä ja kokee jonkun toisen elämän paljon paremmaksi. Säännöllinen ja tasainen tuntuu joskus turhauttavalta, kun kaipaisi elämään myös yllätyksellisyyttä ja vaihtelua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ole onnellinen. Joskus sitä kaipaa jotain, mikä hetkeksi rikkoo rutiininomaisen arjen ja jonka jälkeen on taas mukava palata arkeen. 

 ‘’Siedettävä arki, rauha itsensä kanssa ja päivittäinen pönkki ovat onnellisen ja täyteläisen elämän resepti’’, kirjoittaa Kekäläinen. Ihmisten onnellisuus koostuu hyvinkin erilaisista asioista, mutta pääpiirteiltään Kekäläisen resepti kuulostaa omaan korvaani järkevältä. Koen itse, että arjen täytyy olla parempaa kuin siedettävää. Aina se ei ole helppoa ja voi joskus puuduttaa, mutta tasainen arki tuo myös turvallisuuden tunnetta. Mielestäni yksi tie onneen on itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on. Oma reseptini onneen olisi: Hyväksy itsesi ja kehosi, arvosta arkeasi. Toteuta itseäsi ja uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi.