Kirjoittanut: RSS3 

Kuinka monta kertaa opettaja on kysynyt kysymyksen tunnilla ja tiedät vastauksen, mutta epäilet itseäsi, joten lasket kätesi ja pidät suusi kiinni? Me kaikki teemme tätä. Mutta miksi? Pelkäämmekö että toiset nauravat tyhmyydellemme? Mutta kouluunhan tullaan oppimaan, on hyväksyttävää olla väärässä. Joskus virheet avaavatkin mielenkiintoisen ja opettavaisen keskustelun tunnilla. Oppimiseen kuuluu nimenomaan virheet! Ja jos et sano mitään, et voi myöskään olla oikeassa. Mutta tämä epävarmuuden hiljaisuus ei rajoitu vain luokkahuoneeseen. Monet meistä ovat varmasti halunneet sanoa kaverilleen omasta mielestään hyvän neuvon, mutta pitäytyneet hiljaisuudessa, koska pelkäsimme kuulostavamme idiootilta. Ei voi tietää, kuinka arvokas tämä neuvo olisi ollut hänelle.

Epävarmuuden hiljaisuus ei ole myöskään pelkästään sanoja, tai oikeassa ja väärässä olemista. Teemme monia valintoja jokapäiväisessä elämässämme. Monella meistä on asioita, joita haluisimme tehdä. Milloin haluat aloittaa sen projektin, jota olet miettinyt viimeiset kuukaudet, tai milloin joku haluasi kertoa kiinnostuksen kohteelleen tunteistaan. Mutta aina jokin sisälläsi nalkuttaa sinulle. Ei sinun pelistäsi koskaan tule mitään, miksi edes yrität, luovuta jo. Sotkisit vain välinne, jos kertoisit tunteistasi, parasta vain olla hiljaa. Siellä se taas on, epävarmuuden hiljaisuus. Ja sitten työnnätkin taas haaveesi sivuun keräämään pölyä mielesi nurkassa tai et koskaan kerro tunteistasi. Tekemättömyyttä me lopulta täällä kadumme. Jos et koskaan tehnyt asian eteen mitään, et koskaan saa tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisit vain pitänyt pintasi ja rikkonut tämän hiljaisuuden. Ehkä projektistasi olisi tullut menestys, tai se olisi avannut tiesi unelmatyöhösi. Entä jos hän olisikin pitänyt sinusta myös? Jossittelu ja epävarmuus on pahinta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä mielellesi. Jossittelu ei anna varmuutta, ei mielenrauhaa, ei lopputulosta. Ja ehkä huonoin puoli siinä on, että se tulee toistumaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Nämä ajatukset kummittelevat mielessäsi niin kauan, kunnes teet asialle jotain.

Häviät jokaisen pelin, jota et pelaa, et voi onnistua, jos et yritä. Jokainen ohitettu mahdollisuus on menetetty mahdollisuus. Aikaa kullakin meistä on rajallisesti, ja se on yksi asia, jota et voi koskaan saada lisää. On kurjaa heittää arvokasta aikaamme hukkaa tällä tavalla. Se ei pelaa, joka pelkää, joten yritä päästä yli tästä mokaamisen pelosta. Se ei tee muuta sinulle kuin kahlitse sinua nykyiseen tilanteeseesi ja lukitse unelmiasi ulottumattomaasi. Murra nämä kahleet ja lukot ja tee se, mitä vaaditaan unelmiesi tavoittelemiseen. Epäonnistuminen ei ole ainoastaan tappiota, jokaisessa tilanteessa on jotain opittavaa, ja kokemus on arvokasta. Ainoa todellinen tappio on, kun et tee mitään. Joten aloita haaveprojektisi, hae sitä unelmatyöpaikkaasi, aloita yrityksesi tai mikä ikinä se unelmasi on. Mikään ei kirvele niin pahasti kuin myöhemmin miettiä ohi menneitä mahdollisuuksia!