Kirjoittaja: Abi22



Lukio alkaa olla paketissa, minulla siis, joten haluaisin käsitellä tunteita, joita se herättää, etenkin kun oma lukioaikani on ollut hyvinkin poikkeuksellinen. Lukion pitäisi olla turvallinen ja kaikin puolin hyväkin kokemus. Mutta millainen se on meidän ikäluokallamme ollut? Täynnä epävarmuutta ja ehkä jopa turvattomuutta.

Kun lukio alkoi 2019, se alkoi täysin normaalisti. Loppusyksystä alkoivat velloa huhut mysteeriviruksesta Kiinassa, mutta sillä ei pitänyt olla mitään merkitystä varsinkaan meille, jotka asuimme kaukana Kiinasta. Joululomat lusittiin ja puheet viruksesta vain kiihtyivät. Ei siinä. Itse kävin lomamatkallakin vielä hiihtolomalla eli helmikuun lopulla. Kunnes tilanne lähti riistäytymään käsistä. Kaikki varmasti tulevat aina muistamaan päivämäärän 13.3.2020. Päivä, jona valmiuslaki otettiin käyttöön. Koulut kiinni. Yleisötapahtumat perutaan. Käytännössä koko yhteiskunta suljetaan. Ihmiset eristäytyvät toisistaan. Tämä tarkoitti meille lukiolaisille etäopetuksen alkamista. Monet aluksi ajattelivat sitä loman kannalta. Myös minä itse. Mutta sitä se ei ollut. Lisäksi nuorelle ovat erityisen tärkeitä sosiaaliset kontaktit, jotka evättiin meiltä kokonaan. Kaikki oli yhtäkkiä virtuaalista ja etää. Se tuntui epätodelliselta, ja miten tällaista voi tapahtua -kysymys pyöri varmasti monen mielessä.

No, kevät kärvisteltiin kotona ruutujen ääressä ja alkoi kesäloma, jolloin näkyi pieniä toivon pilkahduksia epidemian hiipumisesta Suomessa. Sekin paljastui pelkäksi toiveajatteluksi. Syksyllä onneksi pääsimme kouluun mutta ensikeväänä odottaisi taas sama kohtalo kuin viime keväänäkin. Kevään 2020 etäopetusaika oli jo nyt ehtinyt aiheuttaa paljon harmia. Vanhojen tansseja aloimme harjoitella. Tosin vähän eritavalla, mitä olimme tottuneet näkemään. Maskit naamalla emmekä saaneet koskea pariimme. Se oli kieltämättä hieman huvittavaa...No, joulukuussa 2020 siirryimme taas etäopetukseen. Olimme kaikki hyvin turhautuneita tilanteeseen. Seuraavaksi näimmekin huhtikuussa 2021, jolloin siirryimme hybridi-opetukseen. Siinä ideana oli viikko koulussa-viikko etänä. Ei sekään tuntunut samalta kuin ennen. Ei tietenkään. Lisäksi olimme jaettu kahteen eri luokkaan.

Kesän elimme jälleen suhteellisen normaalisti. Abivuosi. Ja jo tutuksi tullut kaava alkoi toistua taas syksyllä. Epidemia alkoi taas jyllätä entistä rajummin. Kuitenkaan etäopetukseen ei enää palattu ja olimme iloisia siitä. Nyt elämme huhtikuuta 2022 ja epidemiasta alkaa tulla jo arkipäivää eikä siitä olla enää kauhuissaan kuin vaikka kaksi vuotta sitten. Itsekin koronan lievänä tosin sairastaneena ajattelin sen jälkeen, että tämänkö takia “piilottelimme” kaksi vuotta. No, ei se tietenkään kaikille ole niin lievä.

Nyt vain ajattelee, että tästäkin selvittiin ja onhan ainakin kerrottavaa tuleville sukupolville, mitä kaikkea olemme käyneet läpi.