Wanhojen päivä opiskelijan silmin

Y1017-luokan Teresa, Laura ja Paula



Vanhojen tanssiharjoitukset alkoivat joulukuun 2018 alussa, jolloin itse tanssit tuntuivat vielä kaukaisilta. Kukaan meistä ei oikeastaan tiennyt silloin mitä odottaa tulevaisuudelta tanssien suhteen. Aluksi tuntui, ettei tansseja opi millään, mutta onneksi lopussa kiitos seisoo ja kaikki opimme tanssit. Pieniä virheitä tuli itse kullakin, mutta kaikki suoriutuivat tansseista hyvin. Osalla meistä oli pari vielä hakusessa, kun aloitimme, mutta pian kaikki löysivät parin.



Kaikki tanssijoista löysivät itselleen upeat puvut. Katsojat saivat vain ihastella sitä väriloistoa, mikä mekoista syntyi. Jokainen löysi oman pukunsa eri tavoin, jotkut tilasivat netistä ja toiset ostivat kaupasta tai käytettynä. Osa sai puvun ystäviltään lainaan. Jokaisen parin asukokonaisuus oli yksilöllinen, mutta näyttävä. Näyttävyyttä lisäsivät myös kauniit kampaukset ja meikkaukset, jotka tehtiin itse, pyydettiin tuttuja tekemään tai käytiin kampaamoissa tekemässä. Monet heräsivät kampausten ja meikkausten takia aikaisin.



Vihdoin koitti hetki, jota olimme odottaneet ja myös jännittäneet. Saimme tanssia aluksi päivällä Utinkadulla 85 ruokalassa opiskelijoille ja henkilökunnalle. Sieltä osa meistä lähti tanssimaan KSAOn sosiaali- ja terveysalan toimipisteeseen Kuusankoskelle. Sen jälkeen tanssimme kauppakeskus Veturissa, siellä saimme nähdä myös Kouvolan yhteislyseon vanhojen tansseja. Päivämme viimeiset tanssit olivat Utinkatu 85 ruokalassa perheille ja tutuille.





Kuvassa tanssimme avaustanssia Veturissa.




Osa meistä kävi tanssimassa Ksaon sosiaali- ja terveysalan toimipisteessä Kuusankoskella.









Tanssejamme olivat good night sweetheart, pas d’Espagne, shortcake, cicapo & gay gordons -yhdistelmä, tango jealousy, poloneesi, avaustanssi ja fireman’s dance sekä opiskelijoiden itse suunnittelema oma tanssi.

Päivämme meni todella nopeasti. Päivästä jäi todella paljon muistoja ja monille paljon kuvia. Jos ei muuta niin vähintään muutaman viikon lähes jokainen meistä osaa tanssia jopa unissaan.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin