HURAHDA TANKOTANSSIN MAAILMAAN

Kirjoittaja: Enni Ahtiainen


HISTORIAA

Tankotanssia on harrastettu nykyisessä muodossaan Suomessa vuodesta 2007, jolloin laji saavutti nopeasti suuren suosion. Tankotanssi on erityisen tehokas kuntoilumuoto, joka kehittää kehonhallintaa, voimaa, tasapainoa ja notkeutta.

Tankotanssi alkoi kehittyä 800 vuotta sitten Mallakhamba-nimisestä intialaisesta urheilulajista, jossa hyödynnettiin noin kolme metriä pitkää puista tankoa. Kiinalaisessa sirkuksessa käytettiin kiinalaista tolppaa, jota voidaan myös pitää osana tankotanssin historiaa. Kiinalainen tolppa on noin 6-8 metriä korkea tolppa, jolla tehdään erilaisia voimaliikkeitä ja liukuja. Harva tietää, että tankotanssi on siis alunperin miesten laji!

Lajin ensimmäiset kansainväliset kilpailut järjestettiin Amsterdamissa vuonna 2005. Suomen ensimmäinen tankotanssikoulu, Rock the Pole, perustettiin vuonna 2007 Helsinkiin, mutta nykyään tankotanssia voi harrastaa lähes jokaisessa Suomen kaupungissa. Suomessa tankotanssin harrastajia on muutamia tuhansia.

MITEN ALOITAN?

Lajin aloittaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta tanssista, voimistelusta tai kehonpainoharjoittelusta. Tankotanssissa liikkeiden tekeminen perustuu tangon ja ihon väliseen kitkaan. Tästä syystä lajissa käytetään tavallisesti hyvin pieniä vaatekappaleita, sillä useat liikkeet ovat mahdottomia tehdä ilman ihokontaktia.

Ensimmäisellä kerralla et tarvitse tunnille mukaasi kuin lyhyet shortsit, t-paidan, pyyhkeen ja juomapullon. Muista jättää käsikorut kotiin tunnin ajaksi, ettet pilaa tankoa naarmuilla. Ehdottomasti on myös tärkeä huomioida, ettei käsi- tai vartalovoiteita tule käyttää vuorokauteen ennen tuntia, sillä ihosi on niiden jäljiltä sen verran kosteampi, joten yksinkertaisesti et pysy tangolla. Lajin harrastaminen tulee halvaksi, koska sinun ei tarvitse ostaa mitään erityisiä vaatteita tai välineitä harrastusta varten.

Tankotanssitunteja on eritasoisia vasta-alkajista ammattilaisiin. Alkeistason tunneilla harjoitellaan peruskuvioita eli tangolla istumista, seisomista ja perusinverttiä sekä erilaisia nostoja, pitoja ja pyörähdyksiä, joita tehdään sekä staattisella että pyörivällä tangolla.

Alkeistunti on käytävä ennen siirtymistä seuraaville tasoille, koska jatkotunneilla ei enää harjoitella peruskuvioita. Ohjaajalta voit varmistaa oman tasosi. Muista, että kaikki aloittavat joskus eikä kukaan ole seppä syntyessään. Vain harjoitus tekee mestarin.

TANGOT JA PITOVOITEET

Suomessa suositaan tankoina Fitpolen-tankoja, jotka ovat Alhsportin valmistamia. Fitpole on täysin suomalaista designia ja niitä valmistetaan vain Suomessa. Tanko valmistetaan vahvasta teräksestä ja on päällystetty erikoispinnoitteella kulutusta kestäväksi, optimaalista pitoa unohtamatta. Tankoja on mahdollista käyttää staattisena tai pyörivänä. Tankojen ulkohalkaisija on 42 mm tai 48 mm. Tankoja myydään yksiosaisena tai kaksiosaisina. Kaksiosaisena siihen voi tarvittaessa ostaa lisäosia, jolla tankoon voi saada lisää pituutta. Tangot yleensä pingotetaan katon ja lattian väliin, joten minnekään ei tarvitse tehdä reikiä. Jos oikein lajista innostuu, voi tangon ostaa myös nettisivuilta kotikäyttöön.

Me ihmiset olemme kaikki niin erilaisia, myös hikoilemme eri tavoin. Monet pohtivat etukäteen, että miten pysyvät tangossa, koska ovat niin kovia hikoilemaan jalkapohjista tai käsistä. Monet yllättyvät siitä, kuinka paljon hikoilu vaikuttaa suoritukseen. Pitoapuja on valmistettu monia erilaisia. On olemassa kuivaa ihoa kosteuttavaa, grippivoidetta, grippipyyhettä, mehiläisvahapohjaista ja jauhemaista pitoapua käsiin ja jalkoihin. Lisäksi on olemassa myös suoraan tankoon suihkutettavia puhdistussuihkeita.

Kaikki eivät kuitenkaan pitoapuja kaipaa, vaan pärjäävät vallan mainiosti harrastuksen parissa ilman apuja.

TYYLISUUNTIA

Lajissa on lukuisia erilaisia tyylisuuntia mm. Pole Fitness, Pole Art, Pole Classic, Pole Sport ja Exotic Pole. Laji on tullut suuren yleisön tietoisuuteen lähinnä elokuvista sekä strippareiden kautta. Strippaus tarkoittaa vaatteiden riisumista, eikä strippauksen harrastamiseen tarvita tankoa lainkaan. Yhteistä historiaa lajeilla on kuitenkin.

Tankotanssi kehittyi 2000-luvun alussa stripteasetanssista. Nykyinen Pole Sport-tyylisuuntaus muistuttaa voimistelua ja tekee Olympia- ja antidopingkomiteoiden kanssa yhteistyötä. Pole Sport kilpailussa on ehdottomasti kiellettyä kenkien käyttäminen ja vaatteiden riisuminen. Esiintymisasun ja koreografian tulee olla asiallinen ja urheilullinen.

Pole Classic tai Exotic Pole on pysynyt lajin juurille uskollisena. Koreografiassa vaatekappaleiden riisuminen sekä korkeat korot kuuluvat tyyliin. Kuitenkaan alastomuus ei yleensä kuulu lajiin.

Lajin imago on vuosien varrella parantunut, joten useammat urheilullisesti tankotanssista alunperin kiinnostuneet harrastajat ovat uskaltautuneet tankotanssin pariin. Yleensä, kun mikä tahansa tanssikoulu mainostaa tankotanssia – on kyse aivan tavallisesta tankotanssista, eikä sinun tarvitse tietää tarkemmin tyylisuuntauksista mitään. Kokeile ja hurahda tankotanssin maailmaan!

 

Lähteet:

Toimittaja Saara Larkion artikkeli ”Tankotanssi oli alun perin miesten laji” (Etelä-Suomen Sanomat 5.1.2016)

Pole a Holic – verkkokauppa (https://pole-a-holic.mycashflow.fi/)

Pole4fit-koulun internetsivusto liittyen tankotanssiin (http://pole4fit.com/tankotanssi/)

Tankotanssin maailman internetsivusto (https://www.tankotanssinmaailma.com/tankotanssi/)

Fitpole-tankovalmistajan internetsivusto (https://www.fitpolestore.com/)

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin