Kirjoittanut Sirpa Karhumaa

Ratsastus jakaa monien mielipiteitä. Ratsastusta pidetään helppona ja turhana, jotkut pitävät sitä jopa ruoalla leikkimisenä. Todellisuudessahan asia ei ole näin. Ratsastus on todella vaativaa, kallis ja vaarallinen laji.

Ratsastus on suosittu harrastus etenkin tyttöjen keskuudessa. Suunnilleen joka luokalta löytyy muutama ”heppatyttö”, silti ratsastusharrastusta vieroksutaan. Yleinen oletus, jota olen itsekin kuullut, on se, että ratsastajat eivät osaa puhua mistään muusta kuin hevosista. Tottahan se on, että jos kaveriporukka koostuu ratsastajista, yleiset puheenaiheet ovat viimeisin tallikerta ja Polle-hevosen ähkyongelmat. Se ei silti tarkoita, että ratsastajat eivät osaisi tai haluaisi puhua muusta. Itse koen, että eri ihmisten kanssa puhutaan eri asioista. Helpointahan on puhua yhteisestä kiinnostuksen aiheesta.

Moni luulee, että ratsastus on ihan helppo laji. Todellisuudessahan siinä ollaan hevosen selässä, ja hevonen painaa helposti yli 500 kg ja voi yhdellä liikkeellä helposti talloa sinut elävältä. Ratsastus on laji, jossa vaarannetaan omaa terveyttä. Monet vain eivät ymmärrä sitä. Joillakin talleilla on pakko käyttää ratsastuskypärää hevosia hoitaessakin. Itse en ole ikinä käyttänyt hevosia hoitaessa muita turvavälineitä kuin turvakärkisiä kenkiä.

Itselleni ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia hevosten seurassa. Olen pudonnut hevosen selästä noin kymmenen kertaa. Kerran hevonen, joka painoi noin 600 kg, ensin kaatoi minut ja sen jälkeen astui reiteni päälle. Se ei kuitenkaan sattunut läheskään yhtä paljon kuin alle kaksisataakiloisen shetlanninponin potku reiteen. Varpaat minulla ovat tallaantuneet useita kertoja. Eräs sanontahan menee niin, että olet hyvä ratsastaja vasta, kun olet tippunut hevosen selästä 100 kertaa. Itselläni siis siihen on vielä matkaa.

Olen lukenut monia artikkeleita, joissa kerrotaan ihmisten joutuneen hevosten villiintyessä niiden tallomaksi tai pudonneen hevosen selästä ja jääneen jalustimiin roikkumaan ja sen seurauksena kuolleen. Miksi ihmiset sitten vaarantavat oman henkensä? Se huuma, jossa on jokaisen ratsastuskerran jälkeen, on sanoin kuvaamaton. On hieno tunne, kun monta sataa kiloa painava eläin tottelee vain kosketuksesta. Esimerkiksi nostaa laukan, kun ratsastaja jännittää tiettyä lihasta. Hevonen on hyvä kuuntelukaveri, se ei tuomitse tai juorua eteenpäin. Minun elämässäni on ollut vaiheita, jolloin hoitohevoseni oli minun paras kaverini. Tuli tunne, että kerrankin pystyn luottamaan toiseen täysin. Ruuhkavuosiratsastaja-blogissa 25.4.2017 julkaistussa kirjoituksessa ”Tiedosta riskit ja pelkää vähän” on mainittu kirjoittajan valmentajan sitaatti: ”Rohkea ei ole se, joka vain tekee. Rohkea on se, joka ymmärtää riskit ja tekee silti.” Olen samaa mieltä.

Itse jouduin lopettamaan ratsastuksen ajan- ja rahanpuutteen takia. Ratsastus on todella kallis laji. Ratsastusvälineet maksavat todella paljon. Esimerkiksi hyvät ratsastushousut maksavat helposti yli 100 euroa. Ratsastuskoulu, jossa itse kävin aikoinani, oli keskivertoa halvempi talli. Siellä yksi ratsastustunti maksoi 27 euroa. Sen halvemmalla ei varmasti virallisen ratsastuskoulun tunnille pääse. Tietysti pienemmissä kaupungeissa tunnit ovat halvempia, kun taas pääkaupunkiseudulla tuntien hinnat helposti nousevat yli 60 euroon.

Ratsastus vaatii todellista motivoituneisuutta. Kuka haluaisi muuten mennä räntäsateessa tai 30 asteen pakkasella ratsastamaan tallille, jossa ei ole maneesia? Itse olen ratsastanut maneesissa vain pari kertaa. Moni sanoo, että sehän on vain pukeutumiskysymys. Omasta mielestäni monet vaatekerrokset eivät siinä kohtaa auta, kun kenttä on jäässä ja siellä voi mennä vain käyntiä. Siinä tilanteessa tulee nopeasti kylmä.

Itse voin suositella ratsastusta kaikille. Hevoset toimivat hyvinä terapeutteina ja ystävinä. Yksi parhaimmista kavereistani tulee aina olemaan entinen hoitoponini Rölli. Kukaan muu ei tiedä minusta yhtä paljon kuin hän. Niinhän se menee, että hevonen on ihmisen paras kaveri.