Kirjoittanut: Susanne Koivula

Onnellisuus on harvan herkkua, silloin tällöin koettu tunnetila. Millaista olisi, jos onnellisuus olisikin osana elämäntapaasi? Entä, jos alkaisitkin pönkittämään onnellisuuttasi? Mikko Kekäläinen esittelee blogipostauksessaan “Pikkuasioista innostuminen on sietämättömän naiivia, mutta tekee onnelliseksi – kokeile vaikka!” (yle.fi 28.2.2019) hyödynnettävän vinkin, kuinka tuoda onnellisuus osaksi jokapäiväistä elämää.  

Kekäläinen viittaa muun muassa punk-rumpali Sipe Santapukin varjoteoriaan, jonka ideana on, että varjoaan ei voi saada kiinni jahtaamalla, mutta poispäin menemällä se seuraakin sinua. Tähän Kekäläinen toteaakin, että pakonomainen onnentavoittelija ei tule koskaan olemaa tyytyväinen vaan onnellisuutta on itsensä kanssa pärjääminen ja keskittyminen arkeen. Onnellisuus kuuluukin niihin asioihin, joita ei voi pakottaa. Se tulee ikään kuin kylkiäisenä avaramieliselle suhtautumiselle elämään. Tähän suhtautumiseen pääset niillä arjen pikkuasioilla, joita Kekäläinen kuvaa satuhahmo Peppi Pitkätossun keksimällä sanalla “pönkki”, joka hänen mielestään sivuaa hyvin Sipe Santapukin varjoteoriaa.  

Kekäläisen blogipostauksessa huomautetaan, että aikuisten elämä voi helposti muuttua yksitoikkoiseksi ja rutiinimaiseksi jatkumoksi. Juuri tällöin tulisi ottaa “pönkit” käyttöön avartamalla katsettaan, jolloin on mahdollista huomata arjen positiiviset pikkuasiat, eikä vain negatiivisia. Tällä tavalla saat parannettua mielialaasi sekä onnistut tuomaan onnellisuutta jokaiseen päivään. Tämän ajatusmallin omaksuttuasi elämäntapojesi joukkoon eivät myöskään negatiiviset kommellukset ja vahingot enää pääse ärsyttämään niin helposti.  

“Pönkit” ovat juuri niitä arkipäiväisiä pikkuasioita, joita harva osaa kiireessä arvostaa, kuten Kekäläisenkin esimerkkeinä käyttämät ruuhkaton työmatka tai radiosta tuleva hyvä biisi. Huomio kiinnittyy helpommin huonosti oleviin asioihin varsinkin kiireessä, jota aikuisilla tuppaakin olemaan runsaasti. On totta, että kiireettöminä hetkinä huomaa helpommin ne mukavilta tuntuvat asiat, joita on tosin saattanut tapahtua myös kiireisinä päivinä, jolloin niitä ei ole osannut arvostaa.  Onnellisuuteen auttaa juuri tällaisien asioiden tasapainottaminen päivittäin. Päivä ei välttämättä ollutkaan niin ikävä, mutta siitä tulee ikävä tunne jos antaa vain sattuneille vahingoille vallan mielessään. Hyviä juttujen bongaaminen päivä tapahtumien seasta auttaa pitämään mielen ja jaksamisen raiteillaan. 

Kekäläinen toteaa, että “Kyllä näitä pönkkejä löytyy, kun kulkee silmät auki”. Välttämättä niitä ei aina niin helposti löydä tai näe itse, mutta kyse ei ole kuitenkaan mistään erikoisen lintulajin bongauksesta. Jos ei millään meinaa huomata hyvin menneitä asioita päivässä, voi itselleen esittää kysymyksen: “Mistä voisin olla tänään kiitollinen?” Tai miksi ei jopa kysyä läheiseltä “Mikä tänään on mennyt hyvin tai sujunut parhaiten?”, jos haluaa saada niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja piristää myös toisen sekä samalla tehdä itse päivän hyvän työn. Silloinhan on jo yksi asia ainakin mennyt päivässä nappiin. Kekäläisen mielestä onnellisen ja täyteläisen elämän resepti syntyykin siedettävästä arjesta, rauhasta itsensä kanssa sekä päivittäisestä “pönkistä".

Kuten sanottu onnellisuus on nykyään harvojen herkkua ja koetaan harvinaiseksi. Ollaan helposti kateellisia ihmisille, jotka omasta mielestä vaikuttavat onnellisille ja joilla on “kaikki”, mitä tarvitsisi ollakseen onnellinen. Kekäläinen kertoo kuulostavansa naurettavalta valittaessaan meikattavana istumisesta joka päivä, koska tietää monen vaihtavan innolla paikkoja kanssaan. Hän pitääkin työtään merkityksellisenä ja palkitsevana, vaikka välillä työ tuntuukin sietämättömän puuduttavalta. Tällaisissa tilanteissa täytyykin muistaa, että jokaisen arjessa onomat puolensa, niin hyvät kuin huonot. Se mikä omaan korvaan kuulostaa onnekkaalta, tuntuu itsestäkin lopulta uuvuttuvalta pitkän päälle tehtynä. Jokainen varmasti tunnistaakin sanontojen “kohtuus kaikessa” sekä “vaihtelu virkistää” merkityksen. 

Kekäläinen ajattelee olevansa naurettava, joku taas tuntee syyllisyyttä, kun ei ole onnellinen ja kolmas taas ei kehtaa valittaa, kun kaiken järjen mukaan pitäisi olla tyytyväinen ja onnellinen näinkin hyvässä asemassaan tai työssään. Kirjailija Eino Leino on myös pohtinut tätä ilmiötä runossaan “Laulu onnesta” kokoelmasta Hiihtäjän virsiä (1900) sanoin “Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, / kell’ aarre on, se aarteen peittäköön.” Onnellisuuden harvinaisuuden johdosta sen avoin näyttäminen voi vaikuttaa muiden silmään “kerskailulta”, kuten Leinokin kehottaa runossaan pitämään onnellisuuden itsellään: “ja olkoon onnellinen onnestaan / ja rikas riemustansa yksin vaan. / Ei onni kärsi katseit’ ihmisten. / Kell’ onni on, se käyköön korpehen ‘/ ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan / ja hiljaa iloitkohon onnestaan.”  

Kateellisuuden johdosta aiheutunut “kerskailun” tuntuma ei kuitenkaan ole ainut tunne, joka toisella havaitusta onnellisuudesta syntyy. Moni on myös iloinen ja onnellinen toisen puolesta ja onnellisuudesta. Onnellisuutta on havaittavissa sekä löydettävissä joka puolella, mutta sen huomaaminen, kuten moni muukin asia, on taas katsojasta kiinni. Kekäläisen täyteläisen ja onnellisen elämän reseptiin viitaten etsimällä päivittäiset “pönkit” sekä rauhan itsensä kanssa, jolloin arjen siedettävyys lähtee kohenemaan ja onnellisuus on mahdollista olla osana jokaista päivää, eikä pelkästään yksittäisiä hetkiä.