Kesä tuli! (AIPEn ryhmä M16)

Suomi ja Kouvola ovat olleet tällä viikolla koko Euroopan lämpimimpiä paikkoja. Monia oppitunteja onkin pidetty ulkona, ja esimerkiksi ryhmän M16 suomen tunneilla otettiin koulun miljööstä valokuvia muistoksi. Tämä M16-ryhmä valmistuu aikuisten peruskoulun päättövaiheesta toukokuun lopussa. Osa ryhmän opiskelijoista valmistui jo etuajassa aikaisemmin ja lähti muualle jatkamaan opintojaan.




Koulu oli remontissa lukuvuonna 2016 - 2017, ja silloin rakennettiin kokonaan uusi puoli kouluun. Remontin aikana ryhmä oli evakossa entisessä KSAOn liiketalouden toimipisteessä. Nyt on palattu Tietotielle.








Kouluvuosiin mahtuu monenlaisia hetkiä. On ollut vaikeampia ja helpompia päiviä. Mukavaa on ollut esimerkiksi tehdä retkiä yhdessä ja saada uusia kavereita. Suomen kielen taito on kehittynyt. Nyt monilla on uusia haasteita edessä, esimerkiksi koulutusta ja lastenhoitoa. Suurin osa ryhmän opiskelijoista aikoo pysyä Kouvolassa asumassa.







 
Tänä keväänä edessä on vielä yksi koe, muutamia oppitunteja, retki Lappeenrastaan ja tietysti kevätjuhla, jossa saadaan peruskoulun päättötodistukset.


Onnea matkaan kaikille!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä