Millaista on yksinäisen onni?

Kirjoittanut: N. S. 

Onnellisuus on ajatuksista abstraktein.
Sitä ovat vuosien varrella tulkinneet niin tohtorit kuin laulajat. Monelle on tuttu Eino Leinon runon "Laulu onnesta" (Hiihtäjän virsiä, 1900) ensimmäinen säe, joka kuuluu: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön", sekä sen ajatus onneen kohdistuvasta kateudesta. Leino kehottaa onnellista ihmistä käymään korpeen ja elämään hiljaa, iloiten onnestaan. Voiko ajatus siitä, että maa on niin täynnä onnettomia ihmisiä, että oma onnellisuus tulee piilottaa kateellisilta, pitää paikkansa? 

Moni meistä on viettänyt suuren osan kuluneesta vuodesta kotonaan, poissa muiden ihmisten luota. Olemme tavallaan noudattaneet Leinon ohjetta omiin oloihinsa vetäytymisestä. Puhun omista kokemuksistani sanoessani, että onnellisuuteni ei ole tosiaan kasvanut tänä aikana. Ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa monia tekijöitä. Osalla tärkeimpinä työ ja toimeentulo, kun joillekin tärkeintä on hyvinvointi. Yläkoulun terveystiedon tunneilla olleet muistavat, että ihmisen hyvinvointi jaetaan kolmeen osaan, joista yksi on sosiaalinen hyvinvointi. Eli meidän hyvinvoinnistamme kolmannes tulee sosiaalisista tekijöistä. Uskaltaisin tämän pohjalta väittää, että myös onnellisuuteen liittyy useimmilla sosiaalisia tekijöitä.

Onnellisuus monilla syntyy osittain muiden ihmisten myötävaikutuksesta. Tähän nostetaan usein kaikkein läheisimmät ihmiset. On henkilöitä, joille kaikkein tärkeintä onnellisuudessa on läheisten tai muiden ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi. Toiset taas sanovat, että he haluavat jakaa onnelliset hetkensä muiden ihmisten kanssa. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento ja vain harvat pystyvät jättämään tämän huomioitta.

Se, kannattaako aina näyttää omaa onnellisuuttaan, onkin vaikeampi kysymys. Kävellessäni kaupungin keskustassa, näin kaksi ihmistä, jotka molemmat kävelivät ulos pankista, käsissään kirjekuoret. Tilanne oli samankaltainen, mutta heistä kuitenkin välittyi hyvin erilainen kuva. Toinen heistä lähes hymyili ja oli selvästi iloinen. Toinen taas näytti murtuneelta ja surulliselta. Tästä näemme, että raha on tärkeä osa onnellisuutta. Toisella heistä olivat sillä alueella asiat hyvin, toisella eivät. Voin vain kuvitella, miltä tuntui jäljemmästä henkilöstä, kävellessään tämän hymyilevän miehen perässä ulos.

Empatiakyky, eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan, on monimutkainen asia. Vaikka edellä mainitsemassani tilanteessa oman onnellisuuden näyttäminen synnytti varmasti kateutta onnettomassa, on silti joskus tilanne toinen. Allapäin olevalle tukea viestivä hymy voi olla täysin päinvastainen viesti. Se voi enemmänkin auttaa ja kannustaa, kuin korostaa tämän onnettomuutta. Se, miten reagoi eri tilanteissa, vaatii kykyä tulkita niitä. Silti meistä jokainen valitsee joskus väärän lähestymistavan.

Leino on oikeassa siltä osin, että onnellisuus voi aiheuttaa kateutta joissakin, mutta oikealla tilannetajulla voi ja kannattaakin saattaa oma onnellisuus näkyväksi. Jotkut ovat jopa väittäneet tärkeimmän onnellisuuden lähteen olevan toinen ihminen. Ajatus kertoo siitä, että ihminen ainakin alitajuisesti haluaisi muilta tukea omaan onnellisuuteensa ja pystyisi sitä antamaan myös muille.

Toisen onnellisuuden tukeminen ei ole tälle kehuskelua tai tämän onnettomuuden korostamista, kuten aiemmassa esimerkissä mahdollisesti tapahtui. Se on tämän onnettoman läheisen auttamista ja tilanteen hyvien puolien sekä ratkaisujen korostamista. Tähän sopii myös muistamani sanonta: "Hukkuvaa ei voi auttaa uppoavalla veneellä." Tarkoitan sitä, että meidän on helpompi auttaa ja tukea muita oman onnettomuutensa kanssa, kun olemme itse onnellisia. On hankala piristää muita, jos on itse onneton.

Onnellisuus on asioista abstraktein. Se paitsi lähtee muista ihmisistä, myös palaa heihin. Onnellisen ei kannata paeta muita korpeen ja piilotella, vaan tulla julki ja kohdata muita. Kohdatessa erilaisia tilanteita elämänsä aikana, oppii tulkitsemaan niitä ja vastaamaan niihin. Kohdatessa erilaisia ihmisiä oppii, miten heidän kanssaan kannattaa toimia. Vain onnellinen ihminen voi nähdä keinot auttaa onnetonta ja samalla itseään. Onnelliset hetket korostuvat, kun ne jakaa muiden kanssa, eivät silloin, kun ne viettää yksin.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä