Kirjoittaja: Enni Ahtiainen

Voi pyhä nunna, kuinka minä nauroin lukiessani Jari Järvelän kolumnia ”Tutisevat utareet! Kristuksen mopo!” (Etelä-Suomen Sanomat, 16.1.2016). Olen töissäni oppinut kuulemaan ties minkälaista kirosanaa, joten uskoisin, ettei enää mikään tule yllätyksenä, mutta jollain tavalla Järvelän artikkeli sai minut nauramaan ääneen. Mielelläni kuulisin kirosanoja enemmänkin, jos ne olisivat tätä luokkaa, mitä Järvelän artikkelissa esitellään.

Onhan se nyt todella nolon kuuloista, kun nuoriso yrittää esittää kovempaa kiroilemalla kovaan ääneen vittua. Kyllähän se silloin sen ikäisenä kieltämättä oli ihan coolia, mutta voi aikuisten korvaparat. Jos olisin tiennyt sen ikäisenä, kuinka myötähäpeällistä sitä on kuunnella vanhempana teinin suusta, niin olisin jättänyt kiroamatta tai vaihtanut kirosanat Järvelän artikkelissa esiin tulleisiin: Voi kodin ja koulun yhteistyö! Voihan logaritmin hännänhuiput! Taivahan talikynttilät!

Kamalinta ikinä on ollut katsella oman äitini videomateriaalia minusta kolmen vanhana, kun istun lapsuuden kotini punaisen leivinuunin päällä polkkatukkaisena hieman pyöreänä söpönä tyttönä ja kerron tarinaa: vittu mä vittu olin vittu navetassa tänään vittu auttamassa vittu mun vanhempia. Äiti tirskuu naurua videokameran takana ja välillä kommentoi vakavaääneiseen sävyyn puhettani: Enni, noh! Eihän äiti sitä kiroilua tietenkään voinut kieltää jyrkästi, koska olisin vain innostunut enemmän, koska se olisi kiellettyä!

Minun vanhempani eivät ole koskaan kironneet. Silloin tiedän isäni olevan raivon partaalla, jos hän lausuu maagiset sanansa: Voihan äly! Äitini suusta olen elämäni aikana kuullut perkeleen niin useasti, että ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla. Myöskään isovanhempani eivät kironneet koskaan minun kuulteni, mutta vanhemmat sisarukseni, jotka olivat opettaneet minulle kyseisen vittu-sanan, ovat kertoneet, että vaari oli kova kiroamaan. Hän sanoi aina: PERKELE!, johon mummoni kommentoi lasten ollessa paikalla, että: Voi, nyt on vaari kyllä erehtynyt päivästä. Tänäänhän on maanantai eikä mikään PERJANTAI!

Töissä asiakkaani kiroavat kuin mitkäkin teini-ikäiset nuoret, vaikka ikää heillä on hieman enemmän. Olen töissä päihdepuolella, jossa hoidan ihmisiä, jotka ovat käyttäneet alkoholia ja huumeita niin paljon, että ovat onnistuneet tuhoamaan aivoistaan osia, jotka vaikuttavat liikkumiseen ja/tai mielenterveyteen.

Monet siellä haukkuvat surutta ja käyttävät mitä kuvottavimpia sanoja meitä hoitajia kohtaan. Kuitenkin olen huomannut sen, että he, jotka kiroavat, sanovat yleensä asiansa suoraan eikä heitä tarvitse pelätä, koska ovat räiskyviä persoonia muutenkin. Kuitenkin he, jotka harvoin hermostuvat, ovat niitä pelottavampia, koska et tiedä, milloin toinen suuttuu. He vielä usein ovat niitä, jotka käyvät päälle fyysisesti.

Sain kerran erään miehen raivon partaalle, kun yritin saada häntä pesulle. Hän ei ikinä halunnut käydä pesulla, joten siinä oli aina iso työ saada hänet sinne. Hän kutsui hoitajia noidiksi, puhui kirjakieltä ja vaati tätä myös hoitajilta, tai muuten he olisivat alinta saastaa maailmassa. Ajattelin kokeilla sillä kertaa väsyttämistaktiikkaa häneen, koska hän ei ollut suostunut menemään pesulle pariin kuukauteen, joten istahdin hänen sänkynsä viereen. Mies aloitti: Painu noita hiiteen! Te olette kuvottava ihminen, vihaan teitä! Te olette niin vastenmielinen, etten toista ole tavannut täällä! Lopuksi hän vielä yritti loukata minua hänen pahimmalla mahdollisella tavallaan eli sinuttelemalla ja huusi minulle lauseen: Sinä olet minun silmissäni luumusukka!

Minua lähinnä nauratti, koska onhan se nyt jollain kummallisella tavalla herttaisen kuuloista, kun vanha merimies yrittää häätää minua huoneestaan tuolla tavoin. Kysyin kuitenkin luumusukan kuultuani, että mikä on luumusukka, josta mies hermostui lähtien samalla pesulle sanoen: Te olette niin tyhmä, kun ette edes sitä tiedä. Ei teidän kanssa kestä olla edes samassa huoneessa! Olin niin onnellinen, kun sain hänet pesulle, koska voi pyhä hevonen, kuinka hän haisi pahalle.

Mies tuli hetken päästä pesulta, jonka aikana olin kerennyt käydä googlettamassa sanan ja kävin sanomassa hänelle: Tiedätkö mitä? Tuo oli paras haukkumasana, jota minuun on käytetty. En unohda sitä ikinä! Nyt tiedän, että luumusukka tarkoittaa keski-iän ylittänyttä naista, jolla on pahat suonikohjuongelmat ja hän joutuu käyttämään luumunvärisiä sukkia peittääkseen suonikohjunsa!

Muistan edelleen tämän haukkumasanan, vaikka tapahtuneesta on jo vuosia aikaa ja olin silloinkin sileäsäärinen nuori neiti.