Ekaluokan elämää - viikkokatsaukset
Viikkokatsaus vko 39
31.5.-5.6.2021
Maanantaina oppilaat pääsivät kummiretkelle 4.-5. luokan ja Virpi-opettajan kanssa. Metsiä oli kierrelty ja eväitä syöty! Luokassa piirsivät julisteita roboteistaan ja kuuntelivat Pienestä merenneidosta.
Tiistai aloitettiin retkellä voikukkaniitylle, olihan tullut luvattua, että harjoitellaan vielä seppeleiden solmimista. Aurinko paistoi ihanan kuumasti ja niitty tuoksui. Leppäkertuista tuli tuon retken kiinnostavin osuus lapsille. Niitä tutkittiin ja hoivattiin ja pohdittiin onko tuomen lehdillä leppäkerttujen koulu, kun niitä oli kertynyt samaan paikkaan niin paljon.
Luokan oma kesäjuhla illalla oli odotettu ja näytelmää harjoiteltiin vielä. Suuret tunteet viuhuivat ennen ensi-iltaa, mutta niitä jäähdyteltiin sitten yhdessä. Illalla juhlat olivat ihanat kaikin puolin ja oli tosi mukavaa viettää aikaa yhdessä, kun ei sellaiseen ole lukuvuoden aikana muuten ollutkaan mahdollisuutta. Herkut maistuivat ja yhteen kerääntyminen on lapsille kovin tärkeää. Kiitos kaikille!
Keskiviikkona vielä muotopiirrettiin ornamentteja, järjesteltiin luokkaa ja etsittiin kaikkiin peleihin puuttuvat osat. Lapset tosi suloisesti ja keskittyneesti miettivät, mitkä kirjat ja pelit voisivat sopia ykkösille ja mitkä viedään mukanamme kakkosluokalle. Koulussa yleensä aina luokka vaihtaa kunkin vuoden mukaan uuteen tilaan, johon rakennetaan sen ikävaiheen tunnelmaa. Me muutamme väliseinän taakse kakkosluokkaan.
Torstaina koristeltiin jättiläiskirjekuoret, jolla koko vuoden kaikki maalaukset ym. viedään kotiin. Myös vihkoja karttui iso pino kullekin oppilaalle, mikä summaa konkreettisesti kulunutta vuotta. Osa oppilaista halusi piirtää uusille ykkösille luokkaan odottamaan ties mitä tervetuliaisjulisteita ja pieniä kortteja, joihin osaan tarkasti kirjoitettiin jopa kaikkien uusien ykkösten nimet.
Perjantaina pestiin penkit luokassa ja pidettiin ulkolelujen tunti nurmikolla. Ai, miten oppilaat iloitsivat, kun lupasin että kouluruuan (se oli lihapiirakkaa ja mehua) saisi ottaa piknikille sinne leikkipaikalle. Nam! Vielä oli muutama tiistain herkkukeksikin. Vihonviimeistä kertaa sanottiin kaikki ykkösluokan runot ja laulettiin laulut aamulla ja päivän päitteeksi.
Huomenna vielä kokoonnuttaisiin todistusjuhlaan toivottamaan hyvää kesää!
Viikkokatsaus vko 38
24.-28.5.2021
Maanantaina mentiin metsään!
Metsän selkärangattomat, kaikki heräilevät hyönteiset ja nilviäiset ovat olleet monen oppilaan kiinnostuksen kohteena jo pitkän aikaa, joten otin mukaan lajikortteja niihin liittyen. Levitimme kaikki kortit kalliolle ja äkkiä oppilaat huomasivat, että kutakin saattoi löytää pareittain. ”Muistipeli!” kuului riemukas oivallus ja ensi oppilaat päättivät etsiä kaikki kuvaparit vierekkäin ja tavailivat nimiä korteista. ”Ki-vi-ko-va hä-mä-häk-ki!!” esitteli eräs korttiaan niin voitonriemuisena ja vakuuttuneena, että annoin kivikovuuden säilyä pääasiana ja maltoin olla korjaamatta ”kivikko-” heti kättelyssä. 1. luokalla lajitunnistuksessa on tärkeää erottaa hämähäkki ja perhonen taikka orava ja vaikkapa jänis nimeämistasolla. Eroavaisuuksia lapset havainnoivat kyllä tarkasti: ”tolla on punaiset silmät, tolla on musta täplä poskessa jne.” Tarkemmalle lajin nimeämiselle on aikansa ja paikkansa vuosien varrella ja se näkökulma alkaa kiinnostaakin oppilaita enemmän myöhemmin.
Muutama oppilas kehitteli lajikorteista leikin, jossa vuorotellen esitettiin pantomiimina kutakin ötökkää. ”Mitenköhän jaksavat arvuutella ja esittää noin pieniä ja samankaltaisia otuksia”, mietin, mutta häkellyttävällä tarkkuudella lapset onnistuivat saavuttamaan kunkin otuksen olemusta niin, että arvaajat osuivat nopeasti ja usein oikeaan. Uskomaton on tämänikäisten kyky vielä eläytyä havaitsemaansa, olla ikään kuin yhtä ilmiöiden ja asioiden kanssa. Tämä leikki viihdytti osaa porukasta melkein lähtöpiiriin saakka.
Retkellä myös rakennettiin upeita, runsaasti varusteltuja ja monimutkaisia majarakennelmia. Majaseurueita oli selvästikin kaksi erikseen, mutta majat sijaitsivat naapureina ja majasta toiseen osoitettiin kiinnostusta.
Ympäristötiedon tunnilla koululla laiteltiin liikkuvia koneita taas eteenpäin. ”Pian jo maalataan!” iloitsi moni oppilaista. Mutta millä värillä? Open täytyisi hakea sopivia maaleja kaupasta ja tehokkaasti jo oman robottinsa valmiiksi saattanut lupautui laatimaan kauppalistan. ”BLÄK. MUSTA. VIHRE. VALKONE. PUNANEN. KELTAINEN. HRMA. VIOLETI. SININEN, RUKSKEE” tarkasti ja itsekseen mumisten hän harkitsi jokaista kirjainta. Tuore, uutukainen kirjoittamisentaito laski operaation ylle juhlallisen tunnelman ja säntillinen kirjuri sai listan valmiiksi kyseltyään kohteliaasti kavereiden toiveita. Arvelisin oppilaiden olevan erittäin valmiita avustamaan kotonakin kauppa- tai muiden listojen laatimisessa paperille. Kirjainten sanelulle voi vielä olla tarvetta, mutta tärkeää on saada tulla ymmärretyksi, tuntea itseään taitavaksi ja uusi, maaginen taito tarpeelliseksi. :)
Maanantaina luokan oveen vielä koputettiin ja sisään astuivat reippaat mainostajat: tervetuloa kakkosten kyläkauppaan huomenna, kertoi mainosjuliste! Lupasimme tietenkin tulla.
Jaksotunneilla on aloitettu viimeisiksi viikoiksi muotopiirustusjakso. Työstettävä muoto pyritään ensin saamaan kehoon, liikkeeseen, jaloilla kuljettavaksi reitiksi, joten tällä viikolla penkit on tuon tuosta sysätty syrjään. Muoto piirretään myös monta kertaa koko kädellä ilmaan ja vasta lopulta vihkoon suuressa koossa ja koettua liikerataa tavoitellen. Muotojen piirtämien auttaa hahmottamaan kirjoitussuuntaa, kirjainten ja numeroidenkin piirtämistä ja paitsi silmän ja käden yhteistyötä, myös kehon hallintaa ja kehon puolien hahmottamista. Muotopiirustus tukee muuta opetusta ja kun vuodet vierivät, alkaa se liukua enemmän ja enemmän matemaattisen piirtämisen suuntaan, geometriaan jne. Alaluokilla pysytellään kuitenkin vielä paljolti kehon liikkeen alueella ja pyritään ymmärtämään muotoa enemmänkin rytmisenä ilmiönä eikä niinkään teknisesti ja älyllisesti.
Muotopiirustustunnin jälkeen oli aika siirtyä asioimaan kyläkaupalle. Kakkosluokka oli laskenut tarkasti ekoja varten pienet rahanyssäkät, joissa oli oikeiden eurojen näköisiä ja suuruisia leikkirahoja ja myytävänä oli oikeita vihanneksen ja hedelmänpaloja, kaurakeksejä ja mehua sekä kirjoja ja pelejä. Monella tapaa kauppaprojekti tukee kummankin ikäryhmän usean oppiaineen sisältöjä. Lapset harjoittelivat asioimaan kohteliaasti, laskivat paljonko mikäkin maksoi ja miettivät, mitä olisi mukava ostaa. Kakkoset olivat tehneet mainoksia ja sisustaneet kauppaa oikean kyläkaupan tapaan.
Kepparit on herätetty talviunilta tallistaan ja ratsasteltu muotopiirustusreittejä ja tarkkoja rytmiaskelia. Huilupusseja on saatu taas muutama valmiiksi ja huomaan kuinka juhlavaa on ensimmäistä kertaa riisua huilu omasta pussistaan soittoa varten ja sujauttaa sitten taas hyvään talteen.
On valmisteltu vanhempia varten pientä näytelmää jo osaamistamme lauluista ja loruista, valmistettu siihen roolipäähineitä ja järjestelty lavasteita. Lapset ovat suurelta osin ideoineet toteutusta ja koreografiaa laulujen eleisiin. Osa on ehtinyt useamman sivun lukea luokkakirjaansa ja osalla robotin maalaus on vienyt enemmän aikaa.
Perjantain uskontotunnilla vielä pohdittiin, että mitäs kaikkea nyt on koettu ensimmäisellä luokalla yhdessä ja mitä ajatuksia tai tuntemuksia on siitä, ettei ensi vuonna ollakaan enää koulun pienimpiä. Muisteltiin koulua vaihtanutta ystävällisellä haikeudella ja iloittiin siitä, että nyt ollaan tässä tällä porukalla. Onhan meillä niin kiva luokka! Sydämenasiat huipentuivat monenlaisten tunteiden kuvailuun ja tähtitavoitteen täyttymiseen liitutaululla. Ensi viikolla järjestetään siis vielä ulkolelupäivä, perjantaina. ”JEE!” kaikui mojova tuuletus kaikkien suusta!
Viikkokatsaus vko 37
17.-21.5.2021
Maanantain metsäretkelle suunnattiin luonnonsuojelualueelle, veden äärelle.
Metsäinen leikkipaikka kannusti lapset keksimään kalastusleikin, jossa juuttinarusta solmittiin kaikille keppionget: ”rusina syötiksi!” he ehdottivat ja suostuin ilomielin. Ongen valmistaminen ja pienen pienen syötin asentaminen harjoitti taas solmutaitoja ja hienomotoriikkaa lasten omaehtoisen leikin keinoin eteenpäin. Ongelmanratkaisua tuli myös esille, kun mukana olevat juuttinarun pätkät oli pian käytetty ja paksu villalanka, jota annoin osalle, kelluikin itsepintaisesti veden pinnalle. ”Pieni kivi!” keksi yksi ja yhdessä he auttoivat toisiaan etsimään syötin kylkeen tarvittavan painon.
Kalansaaliin todellinen mahdollisuus eli hyvin voimakkaana lasten keskuudessa. Eräs haki kalan kolkkauskalikan käden ulottuville ja varmisti huolellisesti ennakkoluvan: ”saanko sitten heti kalauttaa itse sen kalan. Eikö tarvitse sitten enää kysyä?” hän varmisti. Pikkuhiljaa kalastusleikistä solahti osa porukasta avaamaan purojen tukoksia, vaan sinnikkäimmät nököttivät vapojensa äärellä vaikka kuinka kauan. Lupasin, että koulussa lähdemme tulevaisuudessa eläinopissa oikeasti onkimaan. Silmät loistivat!
Metsäretki oli kaikin puolin ihana ja lunasti taas monta ekaluokan tavoitetta: yhdessä tehtiin, suunniteltiin ja toteutettiin, autettiin kaveria, kokeiltiin ja innostuttiin, osoitettiin sinnikkyyttä vaikka toinen sukka kastui, arvioitiin työkalukeppien kokoa ja sopivuutta käyttötarkoitukseen, luokiteltiin metsästä löytyneet harvat roskat ja kierrätettiin ne koulun roskiksiin. Koko ajan syvällä leikin taikahunnun alla. Itse leikki, mielikuvitus motivoi ja perusteli kaiken toiminnan.
Open huilupussi on ollut jo monta viikkoa alkutekijöissään, kun on ollut avustustarvetta. Neuloin pussia retkellä ja neulomiseen viimeksi valaistunut lupasi auliisti auttaa rivin silloin toisen tällöin. Leikkiensä lomassa hän kävi välipysäyksellä tankkaamassa uutta taitoaan täynnä puhdasta osaamisen iloa.
Maanantaina lisäksi alettiin liimailla robotteja kasaan. Pikkuhiljaa viikon varrella pahvirobotit ovat nousseet mieleen tuon tuosta ja liikkuvien osien keksimisessä on harjaannuttu itse kokeilemalla. Open ehdotuksia on annettu vain pyydettäessä ja hiljaa huolella omaansa näprännyt kajauttaa lopputunnista voitonriemuisasti: ”KATO ope, nää jalat!” ja upeat narujalat heilahtelevat leikkisästi hattupäisen robotin puolelta toiselle. Tarkasti pujottamalla ja solmimalla hän on saanut ajatuksensa muuttumaan toimivaksi teknologiaksi, onnistunut!
Tiistain koulupäivä oli kokonaisuudessaan teatteriretkeä. Steinerkoulussa tehdään yleensä viidennellä luokalla pitkä näytelmä ja koulumme 4.-5. yhdysluokka oli saanut valmiiksi Paterock-näytelmän. Näytelmää esitettiin oikean teatterin lavalla ja katsomon samettipenkeillä oli toki juhlavaa nauttia musiikintäyteisestä esityksestä! Välitunnilla syötiin eväät.
Äidinkielessä olen kertonut Iivari Isopisteestä ja hänen pojistaan Kalervo kysymysmerkistä ja Hemminki huutomerkistä: olemme siis tarinan keinoin käsitelleet virkkeen päättömerkkejä, niiden eroja ja niiden käyttötarkoitusta. Harjoitukset ovat jatkuneet keskiviikosta perjantaihin jaksotunneilla.
Kansansatua olen kertonut Lumivalkosta ja Ruusunpunasta, hyväsydämisistä siskoksista. Kielituokioilla on taputeltu parileikkinä kaverin kanssa viikonpäivälaulua ja kuukausistakin laulettu jo hiukkasen ruotsin kielellä.
Torstain pihatalkoissa haravoitiin ja siivottiin irtokeppejä koulun pihalta, istutettiin kukkia ruukkuihin ja pestiin puutarhakalusteet! Aurinkoinen päivä kuivatti äkkiä!
Uskontotunnilla on juteltu kadehtimisesta ja siitä miltä voi tuntua, jos toinen onnistuukin sellaisessa, jossa itse haluaisi olla nopein tai tarkin tai r ohkein tai paras. Spontaanisti oppilaista nousi esille havaintoja siitä, kuinka ei välttämättä olla tarpeen aina mitata nopeutta tai parhautta ja myös tarinoita mustasukkaisuudesta.
Vanhemmat ovat pääseet kurkistamaan luokkahuoneeseen keskiviikon vanhempainiltana. Yhdessä on juteltu kuluneesta lukuvuodesta ja siitä, mitä tulevana vuonna on edessä. Muutama viikko vielä käydään ensimmäistä luokkaa ja pakkaillaan oman luokan tavaroita. Kakkosen aloitamme sitten kakkosten luokkahuoneessa ja teemme tilaa uusille ekoille!
Viikkokatsaus vko 36
10.-12.5.2021
Maanantai aloitettiin kirjainhommista.
Tästä helatorstaiviikosta oli tiedossa koulupäiviksi vain maanantai, tiistai ja keskiviikko ja vieläpä säätiedote lupaili hellettä maanantaista eteenpäin. Niinpä siirsimme retken keskemmälle viikkoa ja teimme maanantaina W-kirjaimen kirjoitushommia ja pelasimme vielä muutamia kirjaimiin liittyviä oppimispelejä pädeillä, seikkalimme siis ”wööldwaidwebissä”.
Muilta osin kirjainharjoittelussa ovat olleet vielä aakkoston viimeiset etapit: Z ja X! Puro ja Kaarna saivat käsiinsä Zoologian – eläintieteen kirjan – ja kartasta löytyi merkintä X, joka ohjasi meidät tarinan loppuhuipennokseen saakka. Olemme koko vuoden joka aamu laulaneet aakkoslaulun ja sen lopussa ”nyt sä tunnet aakkoset, joita aina tarvitset!” No nyt lopulta tunnemme ihan jokaisen niistä ja huolellisesti tarinan kautta työstettynä! Kirjainvihot ovat täynnä elettyä tarinaa. Kaupunginkirjastosta hain lapsille kunnon pinon isojen kirjainten kirjoja, joista valittiin mieluisat ja joita nyt luetaan osana koulutyötä. Ensi lukukaudella pääsemme varmasti jo yhdessäkin kirjastoretkelle – pyörällä tietenkin!
Tällä viikolla on valmistunut ensimmäinen huilupussi ja viittä vaille toinenkin! Eräs on ollut huilupussinsa kanssa solmussa ja hyvän tovin ja pyrkinyt pakenemaan puikoilta latautumaan maisemien katselulla tai tanssipyörähdyksillä aina muutaman silmukan välein. On myös kerätty itsetuntoa sormineuloksella, jota on valmistunut varmaan ainakin sata metriä. Tällä viikolla sinnikkyys viimein palkittiin ja jotain naksahti lopullisesti kohdilleen. Hän aivan yhtäkkiä oivalsi tuon neulomisen taidon: ”aaaaaaa, paimenpoika pikkuinen läpi portin kulkee, noutaa lampaan jokaisen ja vielä portin sulkee”, hän lasketteli neulomisen apurunoa aivan uudella, oivalluksen äänellä.
Siitä pitäen, tuo ennen käsityötä vältellyt, tulettaakin nyt ”jes, käsityö!”, ”koska saan jatkaa” ja ”KATO ope, näin mä tän osaan”.
Oppimisen ilo valaisee luokan nurkatkin. Tämän tällä tavoin äkkivalaistuneen takana istuu kaveri, jolle käsityö on aina ollutkin mieluista ja joka on itse tosi nopea työskentelemään. Kun katseemme kohtaa, huomaan hänenkin kasvoillaan lämpimän myötätuntoisen, aidosti myötäelävän hymyn. Toisen oppilaan onnistumisesta iloitseminen on taitojen taito ekalla luokalla!
Iltapäivällä on aloitettu tämä toimii! -projektin varsinaisten koneiden suunnittelua Tukan, Macon, Socan ja Waaban kanssa: aika moni on päätynyt robottiin ja rakennusmateriaalia on varsin runsaasti, kiitos siitä. Ensin lajittelimme materiaalia koon, muodon ja muiden ominaisuuksien mukaan. Sitten oppilaat piirsivät robottiajatuksensa luontovihkoihin ja kertoivat toisilleen, minkälaisesta robotista on kyse (mm. ampuu laaseria, on lainvalvoja tai robottihevonen, joka syö muttereita). Valittiin omaan projektiin sopivia tarvikkeita. Olin varautunut monimutkaiseen entten tentten/ kivipaperisakset -sovitteluun, kun kaikki varmaankin haluaisivat juuri saman tietyn pahvitötterön, mutta kas, ei tarvittu mitään sellaista. Tarvikkeet jakautuivat sopuisasti.
Tiistain ja keskiviikon iltapäivinä on nautittu helleaallosta ulkosalla, leikitty leikkejä ja käyty läpi ruotsiksi perheenjäseniä käpyjen perheessä ("saaaaaako tehdä näille kans kodin?!" Ja, det kan du vist göra! Och nu är dom där i bilden med deras hus. :) On maalattu saapuvan kesän vihreää vallankumousta.
Helatorstailomalle lähdettiin metsäretkeltä Suomen lasten metsäretkipäivänä 12.5. Lupasin, että voidaan ottaa suurennuslasit ja tutkimuspurkit taas loman jälkeen maanantairetkelle, nyt on palaamassa selvästi kiinnostuskausi heräilevien ötököiden tutkimiseen. Kyykäärmeiden tunnistamisesta ja hyvin monenkirjavista mieleen nousseista käärmeasiosta on juteltu.
Helteistä helatorstaivapaata kaikille!
Viikkokatsaus vko 35
3.-7.5.2021
Viikon kolme ensimmäistä koulupäivää vietettiin aivan uuden jännittävän koulutyön, uintiharjoittelun parissa! Pyöräilyä oli harjoiteltu, mutta tositoimilta tuntuivat nämä matkat uimahallille, kun ylitettiin ihan liikennevalokatujakin ja silta joen yllä!
Mutta oikein hienostihan toki nuo molemmat urheilusuoritukset sujuivat: uimahallilla oli uimaopettajan johdolla leikkejä ja uintityyliharjoittelua. Myös vapaalle pulikoinnille ja vesiliukunmäenlaskulle jäi hyvin aikaa. Lötköpötköt ja altaan pohjasta sukelleltavat renkaat olivat suosittua ajanvietettä altaassa.
Pyöräilymatkat tehtiin mallikkaasti pitkänä letkana ja tosi upeasti oli luokka omaksunut kaikki harjoitellut koko porukan pyöräilyssä tarvittavat taidot. ”Päivää!” ja ”Vautsi!” huikkailivat vastaantulijat. Reput kulkivat mukana peräkärryssä. Edessä polkevan open takaa kuului toisena pyöräilypäivänä - kun ajajat olivat jo rentoutuneet ensimmäisen päivän jännityksestä - spontaani ”mmmmoi fasaani!” ja toden totta, siellähän siivekäs tepasteli. Tarkalta ohjastajalta riitti huomiota jo maisemien kommentointiin! :D
Koululla kerroin sadun villijoutsenista ja harjoittelimme Q-kirjainta tarinan ranskalaisen lintubongarin Quyn quiche-piirakan äärellä. Myös äitienpäiväaskarteluihin on paneuduttu huo-lel-la. Ruotsin tuokiolla on leikitty uutta leikkiä, jossa unikansa nukkuu ja pienet peikot käyvät silittämässä nukkuvia, sitten arvataan: ”vem var det?”
Perjantaina kirjainvalikoimaan saatiin vielä lisäksi kirjain W, kun Quy selvitti harvinaisen linnun tietoja tabletiltaan WWW - world wide webistä! Oppilaat saivat kokeilla koulun padeilla tavupeliä lintujen nimistä. NAAK-KY ja KYYH-KA, tekivät luontevat tavuvaihtarit. Tutuista aamulauluista ja sadusta lapset tunnistivat lintujen nimiä: KIU-RU ja JOUT-SEN.
Tämä toimii! -touhuja on ollut pelilaudalla toteutettavana, kaverin nappulan ohjaamispelinä (koodauksen alkeita) ja kotityöbingona. Käsityötunnilla ensimmäinen huilupussi on irrotettu puikoilta ja kursitaan seuraavaksi kokoon!
Uskontotunnilla puhuttiin jännittämisestä etukäteen. Siitä, kun ei vielä oikein tiedä, mitä jonkin uuden asian äärellä tapahtuu ja mieleen hiipii ajatus, että varmaan jotain kamalaa. Kerroin Lupusta, jolla oli yhden äidin sijaan kaksi äitiä ja hän mietti, miten kaverit uudessa koulussa mahtavat erilaisuuteen suhtautua. Kuinka hän uskaltaisi tehdä kaksi äitienpäiväkorttia? Olisiko se noloa? Lupua jännitti kovasti. Kävi ilmi, että luokkakavereillakin oli erilaisia perheitä ja moni muukin halusi eri syistä tehdä yhden sijaan monta korttia. Läheisiä ja rakkaita aikuisia, joita äitienpäivänä haluaa muistaa, voi olla useita. Moni muistaa isovanhempiakin, todettiin.
Mieluisaa äitienpäiväviikonloppua kaikille villijoutsenille, isoille ja pienille!
Viikkokatsaus vko 34
26.-30.4.2021
Maanantaina tehtiin vähän lyhyempi metsäpyrähdys!
T ämän viikon ohjelmaan kuului nimittäin pyöräilyn harjoittelua ja vappuhulinaa, joten nipistin retkestä pikkuisen tärkeää aikaa kirjainharjoitteluunkin. Tällä viikolla on jatkettu C-kirjaimen parissa ja uutena on tullut G-kirjain, jonka löysimme hurjan tarinaan saapuneen gangsterin sivuprofiilista.
Satuna olen kertonut Punahilkasta ja ruotsin tuokioilla on leikitty peikkoleikkiä på svenska! Käsitöissä on taas päästy muutama silmukka sinnikkäästi eteenpäin ja kuvataiteen tunnilla jatkettu orvokkimaalausten parissa. Tämä toimii! -teknologiaprojektin tiimoilta on tutustuttu hahmojen mukana erilaisiin tunteisiin tunnepantomiimina ja sanaselityksenä. Koneiden kokoamiseen tarvittavien materiaalien pankkikin karttuu mukavasti. Varsinaista rakentelua pahvipurkeista tehdään toukokuun puolilta välin.
Viikon kokokohtana on siis ollut pyöräily ja se on tuntunut olevan iso juttu monelle. Vaikka pyöräily voi olla jo toisille enemmän tuttua ja toisille vähemmän, on se kaikille uutta koulupäivän osana, luokkakaverien kanssa.
Harjoittelu on edennyt rauhakseen. Tiistaina kirjoittettiin läksyvihkoon tiedotus kotiin: seuraavina kahtena päivänä pyöräillään. Keskiviikkona sitten tohkeissaan kaikki useamman kerran niksauttivat kypärän päähän ja pois ennen kuin kokoonnuttiin aamupiiriin. Pyörät saivat aluksi odottaa telineissä, kun leikimme kypärien avulla ”pyörät pyörimään” juoksuleikkiä. Seuraavaksi kypärät saivat mennä päähän ja pyörät tulla piiriin: tutustuimme pyörän osiin helpolla leikillä, jossa notkeus ol i valttia. ”Laita toinen käsi eturenkaalle ja toinen takarenkaalle, laita nenä satulalle jne. Sitten ajettiin erilaisia kääntymis- ja jarrutusharjoituksia koulun pihalla ja lopulta kierroksia koulua ympäri. Lopuksi piilotettiin parin kanssa hernepussia koulun pihalle polkien piilotus- ja etsimisreissut.
Hyvin meni ja lopetettiin sellaisessa vaiheessa, että kaikki olisivat vielä jaksaneet jatkaakin. Se, joka oli aluksi eniten jännittänyt, johti lopuksi vetoomuskuoroa: ”opeeee, eikö me voida vielä välkällä polkea? Koska taas on pyöräilyä? Voidaanko huomenna pidempään?”
Luokassa kohotettiin onnistumismaljat mustaherukkamehulla ja juhlarusinoilla ja piirsin kannustus- ja sinnikkyystähdet lasten tähtikeräykseen. Ai onnea, kun iltapäiväkerhon aikuiset antoivat polkea koulua ympäri vielä koulupäivän jälkeenkin. Torstaina lämmiteltiin aamupiirin jälkeen tuttu alkuleikki, harjoiteltiin vielä pyörän hallintaa pihalla, kunnes muodostettiin pyöräletka ja harjoiteltiin siinä etenemistä ja open käsimerkkien tarkkailua (kääntyminen, jarrutus). Letkana harjoiteltiin pieni mäki pesulan pihalle ylös ja alas, siitä lenkki piirille ja lopulta MATKAAN!
Kieli keskellä suuta oppilaat hallitsivat pyöriään hienosti, kun viiletimme läheiseen leikkipuistoon. Ihastuneita vilkutuksia ja hymyjä vastaantulijoilta ei voinut välttää ja törmäsimmepä jopa koulun rehtoriinkin, joka ihastuneena kehui menoamme. Perillä puistossa syötiin vähän rusinamehuevästä ja leikittiin hyvä tovi. Paluumatkaa innokkaimmat odottivat malttamattomina ajellen ympyrää puiston hiekkakentällä ja matka sujui yhtä hienosti kuin tulomatkakin. Juhuu!
Loppuviikosta tarinassa tuli esille vielä kirjain Q. Ranskalainen lintubongari Quy esitteli lapsille herkullisen quiche-piiraan, jonka piirsimme vihkoon.
Vappuaattona kouluun saapui hienoihin naamiaisasuihin sonnustautunutta porukkaa: susi, yksisarvinen, jänis, rokkimimmi, palomies ja viittasankari! Isommat oppilaat olivat järjestäneet hauskaa vappuohjelmaa, josta nautimme koko sakki. Onginta-aarteet etenkin ihastuttivat lapsia välitunni leikeissä. Leikimme luokassakin monenlaisia ilmapallo- ja serpenttinileikkejä. Kasvomaalauksiakin sai ja oli herkuttelua! Suuri hitti oli ihana sateenkaarikoristelu, jollaisen moni koululainen, iso- ja pieni halusi supervoimakseen. Iloiset sateenkaarisankarit lähtivät sydämenasiat jaettuaan hyvillä mielin iltapäiväkerhoon ja kotiin.
Hieno ja tapahtumarikas uusien ja entisestään vankistuvien taitojen viikko!
Viikkokatsaus vko 33
19.-23.4.2021
Taas on yksi keväinen kouluviikko koettu!
Maanantaina retkellä nautittiin oikein keväisestä säästä ja juteltiin erityisesti läpötilasta. Tutkimme lämpömittaria ja mittasimme hieman viimeisten lumikinosten ja aurinkoisen paikan lämpötilaa. Suurin osa lumesta on nopeasti sulanut kallioilta ja mättäiltä, joten metsäpaikan muutoksen havainnointia tehtiin myös runsaasti.
Ympäristöopin tunnilla aloitimme kaikille Suomen ekaluokkalaisille suunnatun Tämä toimii! -teknologiakasvatusprojektin. Esittelin oppilaille projektiin kuuluvat värikkäät hahmot, kerroin heistä tarinaa ja tutustuimme ensimmäiseen tehtävään. Kokosimme hammastikuista ja mehiläisvahasta oman nimen kirjaimia pystyyn penkin pinnalle seisomaan. Lisäksi tikuista sai rakennella omalla tyylillä muita rakennelmia ja muotoja.
Tällä viikolla kirjaintarinassa olen kertonut ihanasti tuoksuvasta freesia-kukasta ja olemme h arjoitelleet F-kirjaimen piirtämistä, ääntämistä ja sanoihin sijoittumista. Myöhemmin viikolla tarinassakin palattiin Celsius-lämpömittarin äärelle ja vuorossa oli kirjain C. Äidinkielessä on lisäksi etsitty tavuja pieninä lappusina luokasta, harjoiteltu niiden lukemista ja yhdistelyä sanoiksi kuvavihjeiden avulla. Tavuja on luettu myös osana lautapeliä ja harjoiteltu paljon sanaselittämistä sekä kuvien nopeaa nimeämistä sanavaraston laajentamisen tueksi. Peikoleikkiin lapset toivoivat yksimiellisesti PITKÄÄ sanaa, tarkemmin sanottuna sellaista jossa on KYMMENEN KIRJAINTA!
Hauskoja kommentteja kirjaimia ehdotettaessa: ”tää voi olla riski, mutta….Ä niinkuin äiti.!”, kommentoi ehdotusvuorossa oleva ääni jännityksestä väristen. Riski kannatti, sanaksi paljastui ”ruokapöytä”! Ja taas oppilaat olivat nopeampia arvaamaan kuin ope piirtämään peikkoa taululle.
Viikkosatuna olen kertonut suomupeitteisestä prinssistä: valtakuntaan syntyy prinssi, joka ei muistuta tavallista lasta kuin tuikkivista silmistään, sillä hänen vartalonsa on suomujen peittämä. Vaikka prinssiä pidetään kunniakkaan syntyperän vuoksi arvossa, häntä pelätään ja hyljeksitään. Vihdoin eräs syntyperästä piittaamaton ja itse vastoinkäymisiä kokenut piikatyttö näkee hänen sisäisen kauneutensa, rakastaa prinssiä ja särkee lumouksen. Tytön morsiuspuku on itsensä auringon niin kirkkaaksi kultaama, että kaikkia häävieraita häikäisee häntä katsoa.
Kuvataiteen tunnilla on maalattu orvokin kukkia violetilla ja hennon vihreällä. Musiikin tunnilla Suvi-opettaja vei oppilaat koulun pihalle etsimään ja musisoimaan itse keksityillä luonnon soittimilla. Käsityössä sinnikkäästi jatketaan neulomisen harjoittelua: vähäsen kerrallaan neulos laajenee. Ruotsin tuokiolla on paitsi kerrattu viikonpäiviä myös kehonosia ja numeroita satuhieromalla kaveria ”Stryk huvudet tre gånger, var så god!” ja laulettu ”klappa händerna när du är riktigt glad”.
Uskontotunnilla kerroin tarinan ystävyksistä Leenasta ja Lassesta, joille kerran kävi niin, että olivat luvanneet tulla suoraan koulusta koteihinsa, mutta keksivätkin niin upean leikin, että aika vilisti huomaamatta iltahämärään saakka, ennen kuin menivät. Kotona vanhemmat olivat kovasti huolestuneet ja halasivat tiukasti ja huojentuneina löytyneitä lapsia. Juttelimme yhdessä huolestumisen kokemuksista: tuntuuko tarina heistä tutulta, ovatko lapset itse olleet huolissaan jostakin, onko heistä oltu huolissaan… Kaikilla oli jotain sanottavaa, keskustelu polveili ja lopulta totesimme, että huolen pohjalla on aina rakkaus ja välittäminen.
Sydämenasioissa oli monenlaisia ilonaiheita ja muun muassa erään oppilaan lämmin kommentti: ”mä pidän kaikista lapsista tässä luokassa”, johon vastauskuoro ”niin mäkin, niin mäkin.” Vaikka selvitettävää ja eripuraa aina lasten keskuudessa myös on, pyrin erityisesti kultaamaan ja kehumaan hetket, joissa sopu ja yhteishenki tulee näkyväksi. Sanon usein lapsille, että meidän luokka on kuuluisa, siitä että me autamme toisiamme ja olemme ystävällisiä ja kuinka hyvä onni minulla on käynyt, että olen juuri tämän luokan opettaja. Kun keräämme kultaisia tähtiä taululle ja luokka onnistuu yhdessä loistaa oppilaissa ihana hymyhehku.
Lämpimästi hehkuvaa viikonloppua kaikille!
Viikkokatsaus vko 32
12.-16.4.2021
Huhtikuun puolivälin paikkeilla jo mennään kevättä!
Maanantain metsäretkellä jo saatiin leikkiä aika lailla lumivaippansa karistaneessa metsässä vaikka vielä pääsi aika hurjaan kurahousuliusuun pohjoisen puolen kalliorinteillä sinnittelevällä lumella. Metsässä keskustelimme lajikorttien avulla kevään merkeistä ympärillämme ja spontaanisti oppilaat alkoivat jutella myös roskista luonnossa ja näkemistään televisio-ohjelmista teemaan liittyen. Keräsimme kaikki lähiympäristössä silmiin pistävät roskat roskikseen vietäväksi. ”Pitää muistaa ottaa pussi ens kerralla”, totesi eräs.
Luokassa piirsimme jokaiselle omat kevätseurantajulisteet, joihin saa käydä ruksimassa näkemiään kevään merkkejä. Pajunkissat ja kevätsade ruksittiin heti maanantaina, vielä jäimme odottelemaan leskenlehden, hiirenkorvien, oikein kuuman auringonsäteen, oravanpoikasten ja leppäkertun ilmaantumista. Myöhemmin viikolla lisää havaintoja karttui!
Tiistaista torstaihin on jatkettu harjoituksia koskien D-kirjaimen muotoa, äännettä ja asettumista kirjoitettuihin sanoihin alkuun tai keskelle. Loppuviikosta, ihanan daalian kukan jälkeen Puro ja Kaarna saivat maistaa tuoksuvaa basilikaa ja saimme harjoitteluun B-kirjaimen. Minulla oli luokassa muutama lehti oikeaa basilikaa, jonka avulla eläydyimme tarinaan. Viikkosatuna olen kertonut mehiläiskuningattaresta, joka auttaa nuorinta kuninkaanpoikaa saatuan häneltä aiemmin apua.
Jaksotunneilla on luokalla myös kahtena päivänä ollut vierailuja 2. ja 3. luokkaan leikkimään ja harjoittelemaan, kun olen itse järjestänyt tulevien syksyn ensiluokkalaisten kouluun tutustumista. Kyllä tuntuivat omat oppilaat isoilta ja jo taitavilta koululaisilta, kun koulutulokkaiden jälkeen sain oman porukan taas kotiluokkaan. Torstai oli varsinainen koko luokan yhteisten onnistumisten päivä, jolloin kartutimme kultaisten tavoitetähtien taivasta taas maaliin saakka. Perjantaina leikimme kaikki lasten toiveleikit (he pareittain miettivät ehdotuksiaan ”toimikuntina” ja kukin esitteli sitten ehdotuksensa toisille. Valikoitui paljon pihaleikkejä. Lisäksi palkintoon liittyi, että ruokailussa sai valita, minkä paikan halusi.
Olemme muutenkin harjoitelleet nyt keväällä enenevästi turvallista ja rauhallista esiintymistä muille: sitä, että yksi omalta paikaltaan tai luokan edestä (miten toivoo) näyttää toisille esimerkiksi läksyjään ja toiset saavat kommentoida kauniisti tai esittää kysymyksiä. Persoonallisuuserot näkyvät hurmaavasti: muutama oppilas on selvästi miettinyt monta harkittua lausetta, jotka haluaa työtään esitellessään jakaa ja toiset taas mielellään heti antavat kavereille puheenvuoroja kysymyksiin ja vastaavat sitten suoraan niihin. Eräs haluaa aina hoitaa oman osuutensa kiipeämällä päättäväisesti open syliin asti opettajanpöydän taakse ja yhdessä näytetään sitten siitä.
Oppilaat tuntuvat nauttivan näistä tilanteista, kun toiset osoittavat kiinnostusta heidän työtään kohtaan ja olen ohjannut kommentointia tietoisesti positiiviseksi. Olemme myös keskustelleet siitä, miltä voi tuntua se toisenlainen, arvosteleva kommentointi ja että toisen tietoon ei ole oleellista tuoda, miten itse olisi tehnyt jonkin asian eri tavalla hänen työssään: kukin tekee omanlaisensa. On tärkeää, että lapset näkevät miten erilaisia tulkintoja voi syntyä, kun tehdään kotona, vaikka kaikki ovat tehneet huolellisesti ja saman tehtävänannon mukaan. Kavereiden katseen alla oleminen ja oman työn näyttäminen on kutkuttavaa ja jännittävää. Positiivista, hyväksyvää huomiota on tärkeää harjoitella vastaanottamaan ja antamaan.
Käsitöissä on edetty puikkoja heilutellen, kuvataiteessa maalattu paratiisilintumaalaukseen taustaa ja kielituokioilla tutustuttu viikonpäiviin ja vaatesanastoon ruotsin kielellä. Huilua soitetaan paitsi musiikintunnilla, yhä myös joka aamu. Uskontotunnilla juteltiin tilanteista, joissa on ollut eri mieltä jonkun kanssa ja toisaalta tilanteista, jolloin koko luokka on ollut samaa mieltä! Erimielisiä tilanteita oli syntynyt edeltävältä leikkitunnilta. Samanmielisiä hetkiä tunnistettiin niin ikään koko luokan yhteisistä leikeistä. Tulimme tulokseen, että on tärkeää kaikkien joustaa pikkuisen, jotta yhdessä voidaan olla riittävän samaa mieltä jostain.
Viikkokatsaus vko 31
6.-9.4.2021
Tiistaina palattiin pääsiäishuilaukselta takaisin koulunpenkille.
Matematiikka jätettiin taas hiukan hautumaan ja aloitettiin äidinkielen jakso. Purolta ja Kaarnalta on etsimättä vielä joitakin kirjaimia ja ensimmäisenä kerroin heille suuresta tammesta, jonka rungon ja vankimpien oksien muodosta etsimme esille T-kirjaimen!
Harjoittelimme viikon jaksotunneilla noppapelinä ja ryhmätehtävinä monenlaisia alkuäänteen tunnistamiseen liittyviä tehtäviä. Lisäksi on leikitty suosikkileikkejä liittyen kirjaimiin ja lukemisharjoitteluun. Vihkoon olemme kirjanneet runsaasti T-sanoja ja muutamia T-lauseita. Loppuviikosta tarina jatkui ja kaunis daalia-kukka puhkesi kukkateriössään D-kirjaimen muoto. Isolta osin tämän viikon koulutyö on siis ollut kirjainharjoittelua. Tähtituntiopetus (tukiopetus mm. lukemisen harjoitteluun osalla oppilaista) jatkuu myös ti-ke ainakin koko huhtikuun, tarpeen mukaan toukokuullekin.
Sadun Bremenin soittoniekoista on tällä viikolla kertonut Suvi-opettaja, sillä itse olen osallistunut tiistaina ja keskiviikkona uuden 1. luokan opettajan valintaprosessiin kahdella oppitunnilla. Kahtena päivänä oppilaat saivat myös ruokailla 2. luokan vieraana. Kutsun koolle vanhempainillan heti, kun nuo tulevan vuoden luokkajakoa ja opettajavalintaa koskevat asiat ovat selvillä ja saatte tuolloin enemmän tietoa ensi lukuvuodesta.
Kuvataiteen tunnilla on piirretty liiduin värikästä paratiisilintua. Maalaamme kuvaan vielä vesivärein taustaa seuraavalla taidetunnilla. Torstain ihana auringonpaiste innoitti meidät myös pienelle kävelylle läheiselle puutarha-alueelle ja kiipeilypuiden äärelle pihlajalehtoon, jäihän retki maanantailta pois. Lapset halusivat kerätä keväiseen luontopöytään paljon koristeita ja se onkin nyt varsin runsaasti sisustettu!
Luokkaamme on ollut tekeillä jo pitkään mittatilaustyönä toteutettu seinäkaapisto ja perjantaina se asennettiin! Pieniä järjestelyhommia on siis myös auttavaisille oppilailleni ollut tarjolla, kun tavaroita on siirrelty edestakaisin.
Viikkokatsaus vko 30
29.3.-1.4.2021
M aanantai aloitettiin ilman metsäretkeä omassa luokassa matematiikan hommien parissa. Piirsimme oppilaille tuttuun tapaan lukujen hajotelmia puunrunko-kuvan avulla. Seuraavana päivänä lisäsimme viiden ryhmissä kukkasia puiden juurelle ja ympärille ja koristimme kuvan muutoinkin kevätasuun.
Pääsiäisen ajan touhuja on riittänyt: on luettu ja tavutettu pääsiäisrunoja ja olen kertonut pääsiäisen ajan tarinaa vanhasta Fabian-taiteilijasta ja kultaisesta auringonsädejäniksestä, joka pyytää häntä avuksi pääsiäismunia maalaamaan. Lapset tekivät toisilleen satuun liittyvän satuhieronnan, joka tuntuu edelleen olevan mieluista kaikille. Kaveria on kiva päästä koskemaan ystävällisesti! Maalasimme ja koristelimme liiduilla omat pääsiäismunamaalaukset ja piirsimme myös suuret kuvat vanhan Fabianin puutarhasta.
Oppilaiden omat pääsiäisohrat ovat jo itäneet ikkunalaudalla. Nopeimmat huomasivat heti, että vuodenaikapöytämme on vaihtanut kertakaikkiaan kevätasuun, perjantaina sieltä sulivat viimeisetkin silkkilumikinokset. Lasten ruohoruukut saivat koristaa pöytää koko viikon kunnes kiirastorstaina ne sitten vietiin kotiin. Vuodenaikapöytään jäävät toki vielä yhteiset, kasvuaan verkkaisemmin käynnistelevät herneenversot ja krassit.
Olemme jo pitkään valmistelleet yllätystä 2. luokan oppilaille: oppilaat ovat värittäneet pieniä paperipupuja, joita ehti valmistua 1 äitipupu + 24 pupunpoikasta! Piilotimme kaikki kakkosluokan luokkahuoneeseen ja jätimme hienossa julisteessa yllätyspyynnön etsiä ne. Riemuissaan tuntuivat kakkoset myöhemmin pupuja etsivän ja tulivatpa vielä ykkösiltä vihjeitä pyytäämään, sillä viimeinen pupu oli kertakaikkiaan nukahtanut piiloonsa, niin vaikea se oli löytää. Lopulta löytyi ja yhteinen tuuletus kaikui aulaan saakka!
Keskiviikkona teimme alaluokkien yhteisen pitemmän metsäretken nyt jo keväisemmäksi muuttuneeseen retkipaikkaan. Tulistelua osattiin jo odottaa ja innoissaan oppilaat paistoivat eväitään tulen lämmössä. Lisäksi etsittiin suurennuslaseilla pienenpieniä silmuja ja herätettiin kevätkeijujen apuna niitä puhaltamalla lämmintä ilmaa. Jään alla luikertava oja kiinnosti myös ja rohkeushyppely sulan paikan yli erityisesti veti puoleensa osaa porukasta. Koululle vietäväksi saatiin kerättyä nippu koivunoksia hiirenkorvia kasvattamaan. Lumikinokset koulun pihalta ovat madaltuneet aivan silmissä ja aurinko on hellinyt meitä auliisti iltapäivisin. Kävelymatkalla takaisin koululle meinasi askel jo painaa, joten keksittiin pääsiäisarvoituksia jouduttamaan jalkoja: ”Kuka on vanha ja ryttyinen ja hänen perässään kulkee musta, silkkiturkkinen kissa?”
Luokassa asetuttiin aivan tavallisesti syömään lihapullia ja perunoita, kunnes eräs huomasi, ”siis miksiköhän tässä open pöydällä on pieni pääsiäismuna?!” Nii-in, miksiköhän, pohdittiin, ei kai niitä vain voisi olla lisää? Ja viuh vain alkoi huima etsintä ja iloinen hihkuna, kun pääsiäismunia toden totta ilmestyi vaikka mistä näkösälle ja niitä kasattiin open pöydälle. Keppareiden kaulapannoista löytyi vielä pikkuiset suklaajäniksetkin! Annoin oppilaiden tarkasti laskea ja miettiä munien jakoa ja reiluutta, kunnes kummemmin johdattelematta he yhdessä saavuttivat tasajaon: viisi minimunaa jokaiselle ja yksi jänis. Yli jäi yksi: ”ope saa sen!” luvattiin auliisti.
Olen pyrkinyt rakentamaan luokkakulttuuria, jossa aivan erityisesti kiinnitetään huomiota arjen tilanteisiin, joissa näen oppilaiden toimivan epäitsekkäästi, avuliaasti kaveria kohtaan tai myötätuntoisesti. Nämä hetket on tärkeää nostaa esille, huomata hyvää. Sanon oppilaille, että luokkamme on erityisen taitava ystävällisyydessä ja olemme kuuluisia siitä. Näin pyrin vahvistamaan myötätuntoa ja kaveritaitoja positiivisen kautta ja ennakoiden. Lapset ovat pienessä ryhmässä luonnostaan kiintyneitä toisiinsa, hakeutuvat yhteisiin leikkeihin välitunnillakin ja suhtautuvat lähtökohtaisesti hyväntahtoisesti toisiinsa. Eripuraa toisinaan syntyy vallankäytöstä, määräämisestä leikeissä, härnäämisestä, sanojen mahdin testailusta ja epäreiluuden kokemisesta, niin kuin aina muutenkin lasten yhteisöissä. Näiden solmujen avaamista harjoitellaan myös yhdessä, joka päivä.
Kiirastorstaina huovutimme villaa muovimunien päälle. Lämpimän veden ja saippuan kanssa askartelu on aina mukavaa (noh täytyy myöntää, että vähän eri tavalla tällä kertaa, kuin nykyään niiiiiiin monta kertaa päivässä!) ja vaikka villasuikaleita oli hankala aluksi saada pysymään munan pinnalla, pääsivät kaikki lopulta jyvälle puuhasta. Näihin muniin voimme huovuttaa tulevina vuosina lisää kerroksia päälle tai muuten vain ottaa esille ja ihastella pääsiäisen aikoihin.
Kiirastorstai huipentui vielä yhteen jättiläispääsiäismunayllätykseen, joka 2. luokasta oli munittu keskelle meidän luokkaamme viimeiselle tunnille. ”Upea!” Tarkastelimme koristeellista munaa ja avattuamme sen, sisältä löytyi värikkäitä pääsiäispatukoita ja sievä kortti kakkosilta. Oli taas hyvä pysähdyksen paikka hätiköimättä miettiä ja neuvotella, miten jaamme patukat siten, että kaikilla on jaosta oikeudenmukainen olo. (Se, joka oikeudenmukaisuutta aina eniten peräänkuuluttaa ja epäreiluuden tunteesta usein näyttävimmin kiehahtaa, kävi voimakasta sisäistä kamppailua: toisaalta hänelle oli tärkeää saada homma hoidettua reilusti, toisaalta suupielestä karkasi jo useampi ”voidaanko me vaan syödä nää nyyyyt!”) Päädyimme lasten ideasta jakamaan eri makuiset patukat jokaisen veitsellä viiteen osaan, jotta kaikki saivat maistaa suosituinta makua ja sitä, joka on söpöimmässä kääreessä. Poissaolijoille jätimme oma t patukat piiloihin odottamaan.
Oma lukunsa on ehdottomasti aprillipäivän osuminen koulupäivälle! Huovutukseensa turhautunut ehti aamulla jo puuskahtaa ”äääh, tyhmä pääsiäinen!” Johon jatkoin oitis, ”joo, perutaanpa koko pääsiäinen. Mihin sitä muka tarvitaan! Kuka jaksaa suklaamunia etsiä tai virpoa tai…” Oppilaiden silmät laajenivat ymmyrkkäisiksi, kunnes vinkkasin silmää hymyillen - kuten vanha Fabiankin oli tarinassa vinkannut jakaessaan lasten kanssa yhteisen salaisuuden – ja hymy alkoi levitä oppilaidenkin kasvoille. ”Joo, ei pääsiäsiäistä oikeastaan tarvita”, nokkela oli heti juonessa mukana ja yhdessä lausuimme ”aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!” Siitä alkoi varsinainen hulvattomien vitsien vitsailukierre, joka jatkui välitunnille ja ruokailuun. ”Ope, mä oon vauvana ollut kynttilä!” tai ”koulussa on uusi sääntö, pipot pitää liimata päähän!” tai ”loman jälkeen pitää tulla joka päivä pelkkä uimapuku päällä kouluun!”
Yhteinen nauru on parempaa liimaa kuin mikään muu!
(Otin hirmu vähän kuvia nyt pääsiäisviikolla - harmi kyllä – joten nyt täytyy kerrata tämä upea perjantaiklassikko! Se, joka ei näy kuvassa oli sen ottaja.)
Viikkokatsaus vko 29
22.-26.3.2021
Viikkokatsaus vko 29
22.-26.3.2021
Koko viikon on kevätaurinko jo kutitellut poskia ja nenänpäätä!
Maanantaina juteltiin metsäretkellä eläinkorttien avulla metsäjäniksen talvi- ja kesäturkista ja tutkailtiin muitakin open eläin- ja kasvilajikortteja. Opetustuokioiden lisäksi metsästä löytyi taas monipuolisesti oman kiinnostuksen mukaista puuhaa kullekin ja rusinat ja kuuma mehu maistuivat. P aluumatkalla kerättiin muutama oksa luokkaan viemisiksi, viikolla askarreltaisiin virpomavitsat. Muualta tulleena kiirehdin virpomista jo palmusunnuntaille, mutta pian sain tietää, että sen aika on täällä päin vasta lankalauantaina.
Ympäristötiedon tunnilla koulussa koristeltiin omat pienet saviruukut ja kylvettiin kaikille pääsiäisohrat ikkunalaudalle itämään. Päivikki ja Yönsilmä joutuivat taas - juuri paettuaan! - takaisin Sammaleisen vangiksi, mutta onneksi viime hetkellä auringonsäteet lannistivat vangitsijan.
Viikon matematiikan tunneilla olen laittanut laskutapatontut hommiin pöytäteatterina opepöydällä samaan aikaan, kun oppilaat omilla paikoillaan ovat eläytyneet tarinaan omien pussien ja pähkinöiden taikka porkkanoiden ja herneiden avulla. (Värilliset jäätelötikut voivat aivan hyvin olla porkkanoita ja herneenpalkoja, huomattiin nopeasti. ”Sullahan on täällä vielä viinirypälettä ja mansikkaa”, kommentoi tikkujen palauttaja iloisesti, kun huomasi tikkukupissa myös violetteja ja punaisia tikkuja odottamassa tositoimia.) Kustakin laskutarinasta on taas piirretty matematiikan vihkoon kuvat tarkkoine ”kuinka monta”-ohjeineen ja kirjoitettu laskut numeroiden kielellä.
Pääsiäiseen liittyen on kerätty kevätaiheisia lorukortteja, joiden tikkukirjaimista ja tavuista on hyvin saatu selville esimerkiksi, että ”JOS-PA O-LI-SI NIIN SUU-RI SUK-LAA-MU-NA, ET-TÄ TAR-VIT-TAI-SIIN JU-NA!” Eräs, joka ei vielä aivan maista tavuja, saa tunnistaa kaikki kirjaimet: ”Pee-ää-ää-ss-ii-ää-ii-nn-ee-nn, aivan tuli kuuma tässä!” huokaisi hän spontaanisti päästyään lorukorttinsa loppuun.
Viikkosatuna kerroin Tuhkimosta. Oppilaat muistivat seuraavana päivänä hyvällä yhteistyöllä toisiaan täydentäen sadun vaiheet ja vielä piirsimme sadusta, kuten tavallista.
Viikon varrella on maalattu suodatinpaperia vesivärein ja leikattu niistä hapsuhöyheniä virpomaoksiin, kylvetty pääsiäisruohon lisäksi hernettä ja krassia, loruteltu liuta ruotsinloruja ja ”det var en krokodil”-laulua. Huilussa otamme vaiheittain jo toistakin kättä mukaan soittamiseen. Tällä viikolla on aloitettu osalla luokkaa tähtitunnit liittyen tehostettuun lukemisen harjoitteluun ja yksilöllisesti muihin tarpeisiin.
Perjantain odotettu hetki koitti, kun lapset saivat trullitella toisiaan. Kukin valitsi luokasta ”oman kodin” (raahasi penkkinsä sopivaan paikkaan) ja sitten vuorollaan sai pitää noidan huivia ja käydä jonkun kaverin ”oveen” koputtamassa ja virpomassa. Näin ollen lapset tuovat perjantaina kotiin yhden omatekemän virpomaoksan ja yhden kaverilta saamansa. Palkkana oli kunkin miettimä pienen pieneen yllätysmunaan mahtuva yllätys. Uskontotunnilla kerroin ”vanhan tarinan Jumalasta joka antoi kasveille siemenet, jotta ne aina nousisivat lannistumatta uudelleen ja uudelleen”. Tarinassa Paholainen koettaa repiä puutarhan kukat juuriltaan, vaan aina ne kasvavat uudelleen, sillä luonnon kiertokulussa se mikä kuolee, tulee taas elämään.
Viikkokatsaus vko 28
15.-19.3.2021
Maanantaina metsäretkellä tehtiin luonnonhavainnointitehtäviä ja katseltiin luontokorteista kuvia omasta luontonimen eläimestä tai muusta luontoon liittyvästä. Leikittiin kim-leikkiä ampiaisen, sammakon, siilin, suden, näädän, variksen ja lehden kuvilla. Tarkasti oppilaat huomasivat mikä milloinkin puuttui ja jos vastausvuoron saanut empi ja pyysi vihjettä: ”millä kirjaimella se alkaa?”, auttoivat toiset hienosti. Vapaissa leikeissä eräs kaksikko istui pitkän aikaa puussa juttelemassa ja toisilla oli ensin eläinleikki ja sitten monimutkainen joulukuusen rakennusleikki. Retken loppuvaiheilla kaksikkokin laskeutui puusta ja pääsi osaksi eläinten leikkiä.
Lisäksi luokassa juteltiin lähestyvästä keväästä ja tehtiin muistilaput lelupäivästä seuraavalle päivälle. Oppilaiden yhteisten onnistumisten kultatähdet saavuttivat perjantaina maalissa siintäneen lelupäivän. Lopputunnista asetuttiin taas oman maun mukaiseen paikkaan kuuntelemaan luokkakirjaa. Kaikista paikoista valitsivat oppilaat pötköttää rivissä koko luokka vierekkäin.
Tiistaina harjoiteltiin vähennyslaskua Mindin tapaan hukkaamalla jalokiviä. Järjestäjät olivat hyvin tarkkana jakaessaan tarvikkeita luokkatovereille juuri oikean lukumäärän ja jokainen tarkistuslaski oman osuutensa. Jokaisella oli omat pienet havainnollistussäkit ja jalokiviä, joita siirreltiin jotta hahmotettaisiin, montako kiveä Mindi on milloinkin hukannut. Leikittyämme Mindiä tähän tapaan havainnollistaen, kirjoitimme ja piirsimme saman vihkoon. Lisäksi päätimme, että seuraava tavoite on kerätä 13 tähteä (eräs heti ehdotti, että ”aina kerätään yksi enemmän kuin ennen, kunme ollaan niin taitavia kuitenkin” ja toiset nyökyttivät innoissaan). Lapset saivat ehdottaa maaliviivan tavoiteiloa ja ehdotuksista arvottiin leikkitunti (peiliä ja majanrakennusta, oli toive).
Kerroin Grimmin tarinan Kaniinista. Siinä itsenäinen kuninkaantytär ei rinnalleen puolisoa kaipaa, joten hän asettaa kosijoilleen piiloutumiskokeen ja tähystää heitä ihmeellisestä 12 ikkunan tornistaan. 100. yrittäjä, eräs nuorukainen koettaa päästä kuninkaantyttären katsetta piiloon ja metsän eläimiltä apua saatuaan onnistuukin siinä ja hänen henkensä säästyy. Sadussa puhuttiin epäonnistuneiden kosijoiden surmaamisesta ja se herätti oppilaissa keskustelua.
Sadun jälkeen esiteltiin koulussa vierailevat lelut. Vuorollaan kukin esitteli lelunsa ja toiset saivat esittää siitä kysymyksiä. Harjoiteltiin kysymään saako kaverin lelua silittää tai tervehtiä ja iloissaan lelut kävivät tervehtimässä toisiaan. Luokassa vierailivat ainakin vauvana saatu kettu, Turre-koira, Sateenkaari-Kimalle-niminen yksisarvisdelfiini, rakas lammas, samettijalkainen hämähäkki, Yoshi ja Crash Bandicoot sekä vaaleansininen pikkuauto, joka oli hankittu satamasta. Sitten lelut alkoivat leikkiä piilosta! Osoitin lapset pareiksi ja kumpikin piilotti oman lelunsa (eli näytti sille luokan parhaan piilon), jonka kaveri sitten etsi. Parit vaihtuivat sitä mukaan, kun piileskelijät löytyivät, joten iloinen vilske ja etsimisen riemu täytti luokan.
Viimeisellä tunnilla piirrettiin vihkoon läksyksi tehtävä Putte plussan löydöistä, tehtiin neulomista ja kangaskassin koristelua, sekä välityönä palautettiin mieleen sormineulomista. Lopputunnista luin taas muutaman sivun Päivikin satua, että lelutkin saivat kuulla Päivikin ja Yönsilmän seikkailusta.
Keskiviikkona jatkettiin Mindin tehtäviä (vähennyslaskua) parityöskentelynä. Aamutunnilta useampi oppilas kävi terveystarkastuksessa koululääkärin luona vuorollaan, joten parit ja tehtävät vaihtuivatkin luontevasti. Välitunnin jälkeen muisteltiin satu kaniinista ja loruteltiin ruotsiksi pitkä tuokio. Musiikin tunti päätti keskiviikon koulupäivän.
Tällä ja edellisviikolla on käyty lasten koulukuulumiskeskusteluja (arviointikeskusteluja) vanhempien kanssa, jota ennen jokainen oppilas on saanut pelata kettupeliä. Siinä oppilas laittaa eriväristen paperien päälle kuvakortteja sen mukaan ovatko asiat hänelle mieluisia, neutraaleja tai epämieluisia. Kettupelissä oppilas pääsee korttien avulla kertomaan myös kiusaamisen kokemuksistaan, avuntarpeestaan jossain asiassa ja tunteista, joita eri asioihin liittyy. Korttien avulla keskusteltaessa saan tietoa lasten koulukuulumisista suoraan. Lisäksi kouluun vuorollaan vierailulle saapuville vanhemmille on näytetty kouluasioista piirrettyä vuodenaikajulistetta, eri vihkoihin kirjattua koulutyötä ja aloitettu oppilaan oma sulkavihko, johon kukin keskustelu yläasteelle saakka tallentuu. Kaikki ovat odottaneet jännityksellä oman vanhemman vierailua koululla ja näyttäneet ylpeinä vihkojaan.
Torstaina ja perjantaina olin itse pois luokasta ja oppilaat saivat vierailla 2. luokassa Suvi-opettajan hellässä huomassa. Yhteenlaskun harjoittelua, ulkoleikkejä, sadun kuuntelua ja piirtämistä oli tehty.
Viikkokatsaus vko 27
8.-12.3.2021
Putte lisää yhdistää ja katso mikä kumma?
Kun luvut saadaan yhteen nää, on meillä niiden summa.
Mindi poistaa vähentää, luvun toisen pienentää.
Mikä näistä jälkeen jää, on erotus, ei enempää.
Kerttu kertaa laventaa, luvun vinhaan suurentaa.
Kun väliin kertomerkin saa, tulo lukujen näin ratkeaa.
Jaakko jakaa supistaa, jokainen nyt osan saa.
Kun luku toisella jaetaan, osamäärä on tulos vaan.
M aanantaina lumisessa metsässä hanki kantoi upeasti lapsia ihan naulakkopuulle saakka. Jäljet lumen pinnalla herättivät kiinnostusta ja niitä pohdimme yhdessä, jolloin niiden bongailu siirtyi leikkeihinkin osalla porukasta.
Koululle palattuamme ehdimme ennen ruokaa vielä harjoitella yhteenlaskua ja suurempi-pienempi -asioita noppapelin avulla. Lisäksi askartelimme jokaiselle oman hiihtäjän piirtäen, leikaten ja liimaten. Hiihtäjät laskettelevat vuodenaikapöydän hangilla. Näin matematiikan jaksolla kiinnitämme erityistä huomiota lukumääriin piirtäessäkin (”Montakos raitaa teit noihin suksiin?” ”Piirrä tarkasti viisi sormea” yms.) Lopuksi sai rentoutua huovan alla kuunnellen luokkakirjaa (Päivikin satu).
Tiistaina juttelimme neljästä vuodenajasta. Totesimme, että kolme niistä osuu kokonaisuudessaan kouluvuoden varrelle ja se neljäskin ujosti kurkistelee kunkin luokan alkua ja loppua. Piirsimme suuret julisteet, johon kerrattiin koulun touhuja kunakin vuodenaikana.
”Synttärit!”
”Välkkä!”
”Ruokailu!”
”Metsäretki!”
”Se satu, jossa oli se vahva pieni aasi ja ne neljä kynttilää kun aina oli pöydällä…” adventin aika siis.
”Piparien leipominen.”
”Lohikäärmesatu.”
Me aikuiset helposti miellämme koulupolun alkamisen erityisesti kirjaimiksi, numeroiksi ja kotitehtäviksi, mutta tämän tyyppinen keskustelu herättää ihanasti huomaamaan, että pienten ekaluokkalaisten sydämissä sykähdyttävät monet muutkin koulun asiat. Koululaiseksi kasvu, koulukulttuuriin tutustuminen, kaverien kanssa toimiminen, koulumatkojen kulkeminen... On tärkeää, että rauhassa, lukuisten toistojen avulla saa oppia laskemisen ja lukemisen lisäksi myös miten ruokailu aloitetaan, mitä välitunnilla tehdään ja keneltä siellä mennään kysymään apua, jos tulee pulmia. Miten luokkakaverien kanssa käyttäydytään opetuksen aikana yhteistyössä ja ymmärryksessä ja miten välitunnilla ja iltapäiväkerhossa.
Tiistaihin mahtui myös viikkosatu kristallipallosta. Siinä mahtavan noidan kolme poikaa yhteistyössä lopulta voittivat tuhannen auringon linnan velhon, joka piti vankina loihdittua kuninkaantytärtä. Esitellyksi tuli myös Roope! Kerroin oppilaille löytäneeni talvilomalla lohikäärmeen munan, josta kuoriutui esille painava lohikäärmeenpoikanen. Koska se on vielä vastasyntynyt, nukkuu se hyvin paljon ja kaikista mieluiten se nukkuu jonkun lapsen sylissä. Silloin sitä saa hiljaa silitellä selkäsuomuista tai vain antaa nukkua siinä. Jos vaikkapa satua kuunnellessa jalat meinaavat lähteä kuljettamaan muihin puuhiin tai ajatukset alkavat poukkoilla aivan muihin asioihin, on Roopella rauhoittava ja kierroksia laskeva vaikutus (aikuisten kielellä Roope on pitkula kaurapussi, painopötkö). Kaikki haluaisivat oikein mielellään omalla vuorollaan silittää Roopea sylissään, pystyyn ponnahtivat kaikki seitsemän kättä.
Keskiviikkona kerroin, kuinka laskutapatontut löysivät upean linnan. Linnaa vihkoon piirtäessä teimme useita lukusuora-, päässälasku- ja päättelytehtäviä: linnan rakennustiilinä oli suuri joukko numeroita.
Torstaiksi olin luvannut lapsille matikkatemppukoulun eli rakensimme yhdessä toimintapisteitä: liukumäen, kuperkeikkapaikan, akrobaattipisteen, tasapaino-orren, tarkkuusheittopaikan ja lepokolon. Pisteet oli numeroitu 1-6.
Lapset saivat laskukortteja yhteen- ja vähennyslaskutoimituksilla ja omat kotipesät, joissa kukin suoritti laskuja. Kussakin kortissa oli muutama lasku ja aina laskun laskettuaan sai tulla open pöydän ääreen laskun tarkastukseen ja heittämään noppaa. Noppa kertoi, mille temppupisteelle pääsi, kunnes taas kotipesään ja uuden laskukortin kimppun. Laskukivien avulla laskuja havainnollistettiin tarvittaessa. Temppukoulun varrella oli luontevaa eriyttää ylöspäin taitaville laskijoille jo haastellisempia laskuja ja useamman tehtävän laskukortteja sekä vielä perustaidossa harjaantuville riittävästi onnistumisen kokemuksia helpompien laskukorttien avulla. Välkkä taisi monen mielestä tulla tällä kertaa turhankin aikaisin. :)
Erityisen maininnan saa luokan sujuva yhteistyö, kun luokkahuone laitettiin kuntoon välkän jälkeen! Jykevät penkit päätyivät paikoilleen suitsait ja päästiin pian piirtämään sadusta. Torstaina maalattiin sinistä merta ja pinnan alla kuultavia punaoransseina hehkuvia kaloja. Punainen ja sininen pysyivät erillään tarkasti.
Perjantaina tehtiin taas matematiikan vihkotyötä linnatarinan parissa ja lopputunnista toiminnallisia, eriytettyjä puuhia, matematiikkapelejä jne. Eräs oikein kynä sauhuten laskeva pikku matemaatikko selvitti kaikki temppukoulusta yli jääneet laskukortit ja muitakin kynätehtäviä intoa puhkuen ja jo hyvin itsenäisesti. Hänelle riitti, että sai jokaisen pitkän kortin jälkeen tulla open kylkeen kiehnäten ne näyttämään ja tarkistuttamaan. Toinen, joka kaipasi perustaidon vahvistamiseen ja vihkotyön loppuun saattamiseen apua, sai sitä suoraan opelta toiminnan eriytyessä tällä tavalla pisteisiin. Pienessä porukassa neuvominen ja auttaminen on helppoa, kun kaikille toiminnan saa tällä tapaa alulle ja kaikilla on omaan taitotasoon sopivaa harjoiteltavaa ja tukea.
Toisella tunnilla eriytin myös käsityön tekoa. Osa porukkaa koristeli omia kangaskasseja, sillä naulakko on usein hieman hujan hajan, kun talvella vaatetta on niin monenlaisia ja niitä puetaan ja riisutaan eestaas. Oma kassi ripustetaan omalle paikalle naulakolle ja sinne mahtuu nyt runsaasti varavaatetta. Kassiin toiselle puolelle tehtiin oma nimi ja kuva, sekä koulun kuva ja toiselle puolelle mielipuuha koulussa (tässäkin esiin nousi klassikko: ”syöminen”, mutta sydäntä pakahduttava oli eräs silmät säihkyen mielipuuhansa ilmoittava: ”mä halaan siinä Rauha-nallea, sen piirsin!”) Neulomisessa lähiapua tarvitsee vielä yksi jos toinenkin ja kun teimme vuoroissa kassia ja neulomista, on helpompi auttaa jokaista.
Perjantain huipennus oli kutsu näytelmän katsomoon! Vitosluokka (kummiluokkamme) oli valmistanut hauskan näytelmän erilaisia ihmelaitteita noutavasta köyhästä ukosta, joka hyväuskoisena joutui helposti höynäytetyksi. Lapsista näytelmä oli hurjan hauska ja upea!Näytelmän jälkeen sytytimme vielä omassa luokassa uskonnontunnin kynttilän ja keskustelimme sydämenasioista: kukin vuorollaan sai kertoa Rauha-nallea pidellen. Iloa tuottavia onnen hippuja välkkyi ainakin mummolavierailuissa, kaverisuunnitelmissa, herkuttelussa ja eräs tylsyyttä tuottavakin: siivoaminen.
Mukavaa viikonloppua kaikkiin koteihin, myös niihin, joissa siivotaan. ;)
Viikkokatsaus vko 26
Maanantaina vietettiin koko koulun talviliikuntapäivää läheisellä rinteellä ja pulkkamäessä! Kodassa käytiin lämmittelemässä nuotiolla ja paistamassa makkaraa. Mukava yhteistyön piirre oli se, kuinka auliisti oppilaat ottivat toisiaan kyytiin laskuvälineisiin ja lainasivat omaansa toisille.
Tiistaina muisteltiin Jaakko Jako -nimisen tontun luonnetta! Tutustuimme häneen viime perjantaina ja nyt palautimme mieleen, millainen se Jaakko onkaan. Ennen kaikkea hän on reilu kaveri, oikeudenmukainen. Hän jakaa kaikille tismalleen saman verran. Punaisessa nutussaan posket hehkuen hän touhuaa ja varpaat hänellä hikoavat niin kovasti, että saattaa potkaista tossut jalastaan toisinaan.
”Ihan kuuma, niinku minä!” koki eräs oppilas heti spontaania samankaltaisuutta. Jaakko auttoi tiistain laskutarinassa mummoa jakamaan pullat reilusti lapsenlapsilleen, eikä hämmentynyt, vaikka jakoa tuli uudistaa sitä mukaan, kun naapurin lapsia kyläili. Olemme tehneet myös numerosaneluita ja numeroarvoituksia (”tämä luku on yhden enemmän kuin viisi” jne.). Aamuisin taputamme ja tömistämme eri tyyleillä aina sataan saakka.
Aamutoimista tuli mieleen vielä mainita, että huilulla sujuu jo ensimmäinen kappale ”kukkuu käkönen”. Joka aamu soitetaan hiukkasen.
Keskiviikkona tavattiin Kerttu Kerto, Jaakko Jaon kaksossisko. Kerttu on nopea liikkeissään, kevyt kuin keijukainen ja pukeutunut keltaiseen hörselöiseen röyhelömekkoon. Kertun kultaiset hiukset vain heilahtavat ja lakin tupsu tuskin pysyy perässäkään, kun hän ripeästi tarkastaa Jaakon jaot. Kerttu on hyväsydäminen ja haluaa auttaa kaikkia löytämään tarvitsemansa. Hänellä on niin tarkat silmät, että hän aina löytää kerralla monta vadelmaa tai porkkanaa. Toiminnallisten harjoitteiden lisäksi kerron lapsille laskutarinoita, joiden vaiheita piirrämme vihkoihin. Itse piirrettyjen kuvien kautta opettelemme pikkuhiljaa ”kirjoittamaan matematiikan kieltä” eli laskuja. Paljon on pelattu pareittain tai pienessä ryhmässä noppapeliä ensin vain lukumääriä harjoitellen (kumpi heittää suuremman) ja sitten yhteenlaskien.
Satuna olen kertonut Löytölinnusta, pojasta joka joutui petolinnun kantamana puuhun ja jonka ystävällinen metsänvartija otti omaksi pojakseen ja Leena-tytölleen veljeksi. Leena ja Löytölintu tulivat parhaiksi ystäviksi ja voittivat metsänvartijan häijyn keittäjättären juonittelut erilaisilla muuntautumistempuilla. Satua seuraavana päivänä muisteltaessa oppilaat kertovat rohkeasti aina vaan pidempiä ja pidempiä pätkiä. Kahdella viikolla jo on käynyt niin, että yksi oppilas kertoo melkein koko sadun! Toiset täydentävät sitten lopuksi haluamiaan kohtia. Satua piirrettäessä moni valitsi lopusta juuri sen kohdan, jossa paha saa palkkansa: juonitteleva keittäjätär kiskaistaan lampeen.
Koululla on mukavia aikuisia harjoittelijoina ja eräs heistä on tullut osalle lapsia lähiaikoina tutuksi iltapäiväkerhon toiminnasta. Hänen opintoihinsa kuuluu harjoitella pienten tuokioiden toteuttamista ja hän oli valmistanut meille liikunnan merkityksestä kertovan pienen tietoiskun keskiviikon aamuun. Ekaluokkalaisille liikkuminen ja sen hyödyt taitaa kyllä olla aika elinehto! Hauskana mieleen jäi lopun liikuntatanssi ja yhteinen riemu ryömiä lattialla! :D
Ruotsin tuokioilla on harjoiteltu värejä. Lapset muistavat paljon värejä englannin kielellä, rinnalle opettelemme nyt ruotsin nimitykset niille leikin keinoin. Numerot menevät niin ruotsiksi kuin englanniksi sujuvasti 11-12 asti!
Kuvataiteen tunnilla olen kertonut värien laadullisuuksia kuvaavaa tarinaa jatkokertomuksena. Torstaina maalattiin suuri kullankeltainen ympyrä, kuin hehkuva, onnea tuova kultakolikko, jota ympäröi ruusunpunainen onnen ja suloisen olon hohde.
Tällä viikolla oppilaita ovat paljon puhuttaneet pelot. Monessa kuulumiskeskustelussa on noussut esille ohjelmia, videonpätkiä tai kuvia, joita oppilas on nähnyt ja joista haluaa kertoa. Väistämättä lapset erilaista materiaalia näkevät nykyaikana ja on hieno luottamuksen osoitus ja luokkayhteisön avoimuuden ilmapiiri, että he näitä kokemuksia käsittelevät ja jakavat. Pelottavat asiat voivat puhuttaa myös kotona ja muovautua kaverin kertomasta omassa mielikuvituksessa hurjaan tai itseä pelottavaan muotoon. Olemme keskustelleen siitä, kuinka eri ihmisiä voivat pelottaa eri asiat ja jos ei halua kuulla kaverin jatkavan hurjaa juttua, voi aina pyytää lopettamaan, ehdottaa muuta puuhaa tai hakea aikuisen avuksi.
Perjantaina oli jäljellä vielä retki laavulle! Retki alkoi aamupiiristä ja huiman liukkailla kävelyteillä luisteltiin retkipaikalla saakka. Perillä leikittiin lumileikkejä ja nautittiin nuotion lämmöstä ja tunnelmasta 2. ja 3. luokkalaisten kanssa. Villasukkajuoksuun oltiin varauduttu, mutta koska sää oli selvästi plussan puolella, säästettiin se nyt pakkasretken puuhaksi. Tarjosin kaikille lupauksen mukaisesti mahdollisuutta kokeilla villasukkailua, mutta nuotiovaahtokarkit ja upottavassa nuoskahangessa tarpominen kiinnostivat tällä kertaa enemmän. Hankeen upposi milloin kukakin oppilaista ja aina toiset auttoivat kaivamaan kaverin ylös.
Koululla syötiin lounas ja siinähän se viimeinen koulupäivä ennen hiihtolomaa sitten oli!
Viikokatsaus vko 25
15.-19.2.2021
Lunta putoo, lunta putoo
pilvi talvisukkaa kutoo.
Lumivanttuut sormissansa
kuuset näkee uniansa.
Maanantain metsäretki vei meidät tutulle metsäpaikalle, jossa olikin kunnon lumivaippa vastassa. Sinne oli mukava pötkähtää! Retkellä kaivauduttiin hankeen liukurimäkeen, tasapainoiltiin kaatuneen kuusen rungolla, löydettiin lumisia pesäpaikkoja kuusten helmoista ja kiipeiltiin männyssä. Retki sujui hyvin, vaikka reiluja ratkaisuja esimerkiksi kiipeilyvuoroista pohdittiinkin useampaan otteeseen.
Koululla kuvitettiin metsäsatua eteenpäin ja aloitettiin uusi luokkakirja: Aili Somersalon Päivikin satu. Sitä sai päivän päätteeksi sitten kuunnella huovan alla lepäillen.
Tiistaina muisteltiin Putte Plussan tarinaa ja harjaannutettiin numeromuodon piirtämistä luokan seinälle julisteiksi. Numeromuoto harjoitellaan piirtämään ylhäältä alaspäin ja samaa puuhaa oli myös viikon läksyssä – jälleen hienosti ajallaan kaikilla tehty!
Satu kertoi kolmesta eriskummallisesta siskoksesta Yksisilmästä, Kaksisilmästä ja Kolmesilmästä. Yksisilmä, Kolmisilmä ja äitimuori sorsivat Kaksisilmää, koska hän oli silmineen aivan tavallinen, kuten muutkin ihmiset. Hyväntahtoinen tietäjänainen auttoi ystävällistä kaksisilmää ja niinpä häntä vaiheittain kuitenkin lopulta kohtasi onni ja menestys.
Keskiviikkona tavattiin Mindi Miinus. Mindi on siniseen silkkipukuun pukeutunut tonttu, jonkä pää on täynnä suuria mietteliäitä ajatuksia. Hän on pitkä ja hoikka ja hänellä on myös oma säkkinsä. Mindi pitää kaikesta vanhasta ja arvokkaasta ja niinpä hän keräilee erityisesti arvokkaita kiviä säkkiinsä. Kivikokoelma vain karttuu hieman hitaasti, sillä Mindin säkin kyljessä on halkeama! Pitkä viilto, jota Mindi ei ole huomannut ja josta kiviä vuotaa ulos. Kun Mindi kurkistaa säkkiin laskee hän sieltä kolme ametistia, mutta muistaa keränneensä kylläkin viisi… Montakohan on pudonnut pois? Ensimmäisessä esittelyssä piirsimme itse Mindin ja seuraavana päivänä hänen säkkinsä keräilyn eri vaiheissa. Mindin säkin halkeama näyttää tältä: - .
Lisäksi keskiviikkona sadun mieleenpalauttamisessa eräs oppilas lateli koko tarinan alusta loppuun tarkasti kaikkinen vaiheineen ja toiset kuuntelivat kärsivällisinä. Muistiin oli painunut koko vaiheikas juoni. Pieniä lisäyksiä halusivat toverit tehdä ennen ruotsintuokiota. Numeroita olemme ruotsiksi harjoitelleen ja pelasimme nyt bingoa niiden avulla! ”FEM!” :) Musiikin tunnilla olivat keksineet musiikkisatua Suvi-opettajan kanssa.
Torstaina jatkettiin monenlaisia matematiikan harjoituksia, uutena on noppapeli ja numerosanelu, jotta vahvistuu nopea numeron nimeäminen ja piirtäminen sekä suuremman ja pienemmän numeron nopea tunnistaminen. Torstain muina puuhina piirsimme sadusta: valittuja kohtia olivat kerjäläissiskojen saapuminen parantamaan tapojansa katuvina (ylös nousee vielä erikseen käsi, joka ei aivan niin tiuhaan nouse kuin muut ja seuraa tärkeä lisäys: ”Sitte ne oli sille kuningattarelle kilttejä. Nii se asia oli mulla. Ei muuta.”). Lisäksi valittiin hopealehväisen ja kultahedelmäisen puun kasvaminen ja kaksisilmän onnistuminen sinne kiipeämisessä sekä vielä korkeaan heinikkoon ilmestyvä katettu herkkupöytä.
Kuvataiteen tunnilla maalasimme iloista sitruunankeltaista hehkuvan hymyn läikähdyksinä ja sitä ympäröivää rauhallista sinistä. Harjoittelimme maalaamaan niin, etteivät värit sekoitu. Vesiastiat olivat ensimmäistä kertaa käytössä ja uitimme siveltimen varpaita ennen kuin otettiin uutta väriä.
Perjantaina lumimummolla oli selvästi siivouspäivä, sillä lunta tuprutti koko koulupäivän ajan ja vielä pitkälle iltapäiväänkin. Pehmeä uusi lumi kolautui helposti muhkeiksi kasoiksi ja viivyimme lumileikeissä vähän pidempään välitunnilla, jotta kestävyysakut käsityön tekemiseen olisivat mahdollisimman täydet. Ja olivatkin! Joukosta yksi pääsi jyvälle, mistä se open ”lintu työntää nokkansa koloon ja nappaa madon”-puhe oikein kertoo. Sinnikkyyttä kasvattaa jokainen!
Uskontotunnilla kerroin Raakusta, variksenpojasta, jonka siipi oli syntymästä erilainen kuin muilla eikä sen ollut helppo oppia lentämään ihan yhtä nopeasti kuin muiden variksenpoikasten vaan taito vaati harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. Raakkua pelotti, etteivät kaverit halua leikkiä sen kanssa, jollei se opi lentotaitoa yhtä nopeasti, kuin muut ja niinpä se keksi mielestään pettämättömän keinon saada kavereiden hyväksyntä: se alkoi käyttäytyä monessa tilanteessa toisin kuin muut, tehdä hassuja ilmeitä, äännellä kummallisesti ja hypellä kavereiden ympärillä välttääkseen tilanteita, joissa sen pitäisi lentää.
Toiset nauroivatkin, mutta aina vain sen ympärillä ja suoraan sille. Huomio tuntui Raakusta aluksi mukavalta ja asema turvatulta, mutta sitten yksi variksista, nimeltään Säihkysilmä alkoi huomata, ettei tilanne ollut aivan reilu eikä se enää nauranut muiden mukana, vaan koitti kysyä Raakulta, miksei se halua lentää muiden kanssa. Kotikuusen ympärillä lenteli haukka, joka kuuli hurjan metelin Raakun pelleilystä ja muiden hallitsemattomasta hekotuksesta. Säihkysilmä ja Terävänokka saivat varoitettua muita variksia, mutta Raakku oli unohtanut, miten rauhoittua. Se vain jatkoi ja jatkoi ja haukka lähestyi! Silloin toiset auttoivat sen piiloon ja haukka onneksi lensi ohi. Säihkysilmä kysyi ystävällisellä äänellä: ”Raakku-kulta, miksi sinä et lennä meidän kanssamme?” Lapset saivat keksiä, mitä sitten tapahtui ja kaikki vastasivat vuorollaan hieman eri tavoin saman asian: Raakku lopulta paljasti tovereilleen häpeillen, että lentäminen oli sille hankalaa. Toiset eivät hylänneetkään sitä niin kuin se oli pelännyt vaan päinvastoin. Ne keksivät lentoleikkeihin sellaiset säännöt, että Raakku sai harjoitella rauhassa. Kävipä ilmi sekin, että eri variksille eri asiat ovat helppoja ja haastavia, jokainen on yksilö.
Sydämenasioissa vilisi iloa: poppareita ja mummoloita, karkkia ja toiveita vapaa-ajanvietosta.
Viikkokatsaus vko 24
8.-12.2.2021
Talven taikaa on taas viikko taustalla! Hiihtämässä käytiin vielä maanantaina ja luisteltu on tiistaina ja torstaina. Pakkanen on paukutellut ja aurinko saanut maiseman kimaltelemaan. Jäälinna koulun pihalla on nostanut taas hieman värikästä muuriaan korkeammaksi ja projektiin on saatu paljon kiinnostuneita apulaisia muilta alaluokilta, erityisesti kolmannelta.
Tällä viikolla on oltu reippaita urheilijoita, paitsi talvilajien parissa, myös käveltäessä pitkä taival jäähallilta koululle kahtena päivänä omia luistimia kantaen. Kerroimme matkalla vitsejä ja sanaleikkejä ja lapset alkoivat tarkoin silmin bongailla koirien postipaikkoja jaksaaksemme loppuun saakka. Kylläpä oli mukava huokaista omassa luokassa – melkein jo ruoka-aikaan, kun luistelupäivinä oltiin perillä. Pidän tärkeänä, että harjaannumme ryhmänä kulkemaan pikkuhiljaa pidempiäkin retkimatkoja ja pääsemme seikkailemaan ympäristöön laajemminkin.
Matematiikan saralla on aloitettu neljään laskutapahahmoon tutustuminen. He kaikki ovat seilanneet aiemmallakin matematiikan jaksolla, kukin luonteestaan pikkuisen jo paljastaen, mutta tällä viikolla esittelin ensimmäisen heistä tarkemmin: vihreään pehmeään nuttuun on pukeutunut Putte Plus! Hän on hyväntuulinen herkkusuu ja hänellä on säkki, johon hän kerää monenlaista herkkua, mitä vain sattuu löytämään.
Viimeksi, kun Putte löysi vallan mainion marjapaikan ja keräsi ainakin seitsemän pulleaa vadelmaa ja yhdeksän metsämansikkaa, alkoi säkki pullistella niin kovin, että se jo melkein ratkesi kyljestä! Putte keksi paikata hauraan kohdan kahdella ristikkäisellä pistolla, kas näin: + . Nyt harjoittelemme Puten taitoa lisätä aina vain enemmän ja enemmän säkkiinsä ja käytämme hänen omaa merkkiään tämän tapahtuman kuvaamiseen.
Yhteenlaskua on harjoiteltu jo aiemmin kummallakin matematiikan jaksolla toiminnallisesti ja erilaisissa leikeissä, mutta Putte tuo vihdoin juhlallisesti käyttöömme tuon maagisen tavan merkata yhteenlasku vihkoon laskutapahtumaksi ja lapsille nousee ikään kuin tietoisemmaksi taito laskea yhteen. Ensimmäisellä luokalla on tärkeää, että silmät hahmottaa maailmaa matemaattisesti aukeavat viimeistään nyt. Lapset ovat tällekin luokalle tulleet eri tavoin painottuneista esiopetusryhmistä ja heillä on erilainen lähtötilanne kaikkien asioiden, myös matematiikan asioiden hahmottamiselle. Tarinat syventävät jo teknisesti laskemaan oppineiden omakohtaista ymmärrystä laskutapahtumasta. Steinerkoulu pyrkii kasvattamaan lasta kokonaisvaltaisesti, tarjoamaan mielen sivistyksen lisäksi sydämen sivistystä, kykyä olla hyvä ja tasapainoinen, kokonainen ja eheä ihminen.
Viikkosatuna olen kertonut Viisaasta Jussista. Jussi asuu äidin kanssa ja vierailee Reetan luona joka päivä saaden tältä aina jotain tuomisiksi. Vaan ensimmäisen tuliaisen, neulan, Jussi tökkää heinäkuormaan ja sinnehän se hukkuu! Äiti neuvoo Jussia pistämään neulan hihaansa ja huoleton Jussi lupaa: ”ei se mitään, ensi kerralla teen paremmin!” Vaan Jussipa saa seuraavalla reissulla veitsen, silpoo sillä hihansa ja taas koettaa äiti neuvoa: laita taskuun mieluummin - ja Jussi lupaa ”teen paremmin”! Vaan seuraava tuliainen on vuohi jne. Satu nauratti kovasti lapsia.
Nauramme ja vitsailemme luokassa muutenkin paljon, mutta harjoittelemme jatkuvasti myös tilannetajua, tunnelman kunnioittamista ja oikein raisun huvittumisen säätelyä, kykyä rauhoittua hepulista. Tässä edetään lapsentahtisesti ja konkreettisia rauhoittumisen keinoja tarjoten.
Ruotsin lauluja on laulettu ja otettu taas esille neulontatöitä. Hitaasti, mutta varmasti saavutamme neulomisen jaloa taitoa ja lapset harjoitteleva vimmatusti sinnikkyyttä harjoitella aina vaan pikkuisen lisää. Teemme neulontaa pieninä annoksina. Kuvataiteen tunnilla on askarreltu ystävänpäiväkortteja ja oppilaskunta järjesti perjantaina herkkumyynnin: pieni suklaamuffinsi ja mehua!
Viikkokatsaus vko 23
1.-5.2.2021
”Opeee!” kaikuu ilmoille koulun aulassa ja pieni koululainen lähestyy käsivarret levällään. ”Huomenna on paras päivä, tiiätkö sä! Kun me mennään hiihtoretkelle. Tai eilisen eilen oli paras, kun me oltiin luistelemassa, mutta huomenna on toiseksi paras!” hän kertoo vyötäröni korkeudelta painautuneena villatakin liepeisiin. Talvilajit ovat olleet läsnä viime viikkoina ja luistelun ensiluisut otettiin tiistaina. Runsas ulkoilu on näkynyt rauhallisina työskentelytuokioina luokassa. Muulle koulutyölle on jäänyt hyvin aikaa, kun olemme hiukan poikenneet normaalista lukujärjestyksestä aamupäivän välitunnin suhteen ja tulleet sisälle suoraan ulkoilusta ja sitten keskittyneet hommiin ruokailuun saakka.
Näillä talvilajiviikoilla on aamupiiri tehty ulkona ja siitä sitten lähdetty pukemaan monot ja lopulta ladulle tai jäälle. Taidot monojen pukemisen ja siteeseen asettamisen suhteen ovat karttuneet pitkin viikkoa ja hiihtämisen liikeradat ja tekniikka tulevat pikkuhiljaa niinikään tutuksi. Oppilailla on eri lailla kokemusta talvilajeihin tutustumisesta ennestään ja harjoittelu on sujunut kaikilta onnistumisen kokemuksia omaan tahtiin kartuttaen. Lajituokiot on koulun arjessa helppo mukauttaa pienen ryhmämme tarpeita vastaamaan. Aikuisen jäljiteltävyys, se että me opettajat olemme myöskin luistimilla tai suksilla helpottaa tokikin lajin omaksumista. Kaatumista on harjoiteltu kaatumalla ja etenkin jäällä se on ollut heille, joita kaatuminen jännittää tärkeä yhteinen asia, joka muuttaa nauruksi jännitystä. Lapsista tuntuu aina olevan kannustavaa, jos aikuinen kaatuu ja joutuu nousemaan myös. On tärkeää poistaa nolouden tunnetta kaatumiseen liittyen harjoitellen tarkoituksellista kaatumista. Yllättävä pyllähdys ei sitten erottaudu niinkään, kun tuon tuosta kaikuu ilmoille ”Löllö!” ja kaikki lakoavat jäähän.
Tällä viikolla on lisäksi viimeistelty äidinkielen jaksoa tavuharjoituksilla ja muodostettu tavuja lautapelissä sekä palauteltu mieleen jo opittua matematiikan oppiaineen saralta. Matematiikka-alus on ankkuroitu erään kaukaisen saaren rantaan, josta on pomppinut esille 11 pupua ja orava-vaarin seinäkellosta numero 12.
Satuna kerroin Lumikista ja oppilaihin tuntui tekevän vaikutuksen äitipuolen (tuttua Disney-versiota runsaammat) metkut saattaa Lumikki pois päiviltä. Sadusta piirrettäessä oppilaat valitsivat mm. omenaa tuova naamioitunut äitipuoli, juuri syntynyt Lumikki-vauva eebenpuunmustine hiuksineen, lumivalkeine kasvoineen ja verenpunaisine huulineen sekä sadun lopussa punahehkuisiksi kuumennetuissa rautakengissä tanssiva ilkeä äitipuoli. Oppilaille tärkeä kokemus on saada pöyristyä pahuudesta ja itsekkyydestä sekä ihastua hyvyyteen ja myötätuntoon eläytymällä satuun. Todellinen, reaalimaailman hyvyys tai pahuus ovat toki monivivahteisempia eivätkä koskaan absoluuttisia, mutta vivahteita erottaakseen täytyy ensin tuntea päävärit.
Maalasimme punaista väriä voimalla, punainen oli tällä kertaa kiihkeä ja intensiivinen, rajukin! Sekoitimme kahta sävyä.
Ruotsin tuokioilta talvilajit ovat tällä viikolla haukanneet aikaa, kieltä on rallateltu lähinnä ruokajonossa ja muissa siirtymissä. (Ensi viikolla lupaan, että lisäämme repetuaariin vähän lisää valikoimaa, ainakin yhdessä pienessä päässä tuntuu pyörivän sinnikkäällä loopilla: ”små grodorna, små grodorna är lustiga att se….” Upeasti ovat kaikki sanat painuneet muistiin.) Toinen oppiaine, joka on nyt väistänyt muun tieltä on käsityö, neulokset ovat levänneet korissa. Toisaalta on hyväkin välillä pitää taukoa uudesta asiasta ja sitten taas palauttaa mieleen.
Pehmeää puuterilunta viikonloppuihinnekin, Rauha-nallelta terveisiä!
Viikkokatsaus vko 22
25.-29.1.2021
Maanantaina aloitettiin hiihto!
Luokassa on kuivaharjoiteltu hiihtoasentoa, käsien ja jalkojen rytmiä, kaatumista ja ylös nousemista sekä tasatyöntöä jo viime viikolla osana kirjainsadun sisältöä. Nyt päästiin harjoittelemaan ulkona lumessa asennot ja kaatumiset ensin pelkät monot jalassa ja sitten lopulta niillä varsinaisilla suksilla. Näin kehoon, lihasmuistiin alkaa painua rutiini aina pyllähtäessä nostaa suksenpohjat kohti taivasta ja kääntää siellä ylhäällä helikopterin propelleina sukset vierekkäin, siirtää ne maahan yhä vierekkäin ja siitä kontaten kuin kissa etutassuilla työntää itsensä ylös. Silloin todellinen pyllähdys ja ristissä sojottavat sukset eivät heti saa aikaan paniikkia, vaan muistiin alkaa palautua, miten toimia. Myös keksittiin yhdessä, että sukset ovat maailman pisimmät varpaankynnet - ”ja kantapäät!” keksi vielä eräs.
Ensimmäisinä päivinä on harjoiteltu pelkkää tasapainoa ja hiihdetty kokonaan ilman sauvoja tutustuen tunteeseen liikutella suksia tasaisesti. Piirin nurmikentille on ajettu hienot ladut ja onkin jouhevasti vähän vuoroteltu ja tavattu ladulla 2. luokan oppilaita ja päiväkodin esioppilaita.
Joka aamu on hiihdetty sellainen reilu puolisen tuntia – juuri sopivasti niin että pikku askelin kartutetaan taitoja, kukaan ei ehdi kokonaan tuskastua ja toisaalta innokkaalle hiihtäjälle jää odoteltavaa seuraavaan aamuun. Hiihdon jälkeen on jääty pihalle pienelle leikkivälkälle vähän aamummalla kuin muu koulun väki ja siirrytty sitten luokkaan kirjainten, viikkosadun ja ruotsin laulujen pariin. Uusi rutiini on kantanut hyvin ja oppilaat ovat jaksaneet mallikkaasti keskittyä saatuaan energiaa purettua ladulla.
Viikkosatuna olen kertonut Grimmin sadun Kolmesta metsän menninkäisestä, jotka antavat lahjoja kahdelle luonaan vierailevalle sisarpuolelle, kummallekin ansionsa mukaan. Toinen sisar on menninkäisille kohtelias, auttaa heitä ja jakaa eväistään ja saa palkinnokseen rikkautta, kauneutta ja tulevaisuuden menestystä. Toinen on käyttäytyy tylysti ja itsekkäästi ja lahjat ovat sen mukaisia. Sadun lopussa itsekäs sisarpuoli äiteineen saa mahdollisuuksia parantaa tapojaan, mutta kateus ja katkeruus eivät hellitä heistä otettaan, joten lopulta he joutuvat juonittelujensa seuraukseksi tilanteeseen, jossa julistavat oman tuomionsa: tulla suljetuksi tynnyriin terävien naulojen sekaan ja vieritetyksi alas rinteeltä.
Mielikuva voi aikuisesta tuntua hurjalta ja toki kuulen mielelläni matalalla kynnyksellä, jos lapset juttelevat koulun saduista kotona tai satujen asiat hiipivät uniin. Joskus jokin yksityiskohta voi jäädä pyörimään mielessä ja tuolloin on tärkeää antaa lapselle keinoja ymmärtää tunnettaan. Kuitenkin kokemus osoittaa, etteivät lapsilla muodostuvat mielikuvat vaikkapa kuvatunkaltaisesta julmasta rangaistuksesta ota samaa inhorealististi hahmoa kuin aikuisella. Mielikuvat rakentuvat yleensä niistä rakennuspalikoista, assosiaatioista, joita lapsella on käytettävissään ja muodostuvat yksillöllisesti kunkin kuulijan ”sisäisten silmien eteen”. Meillä aikuisilla kuvastoa, assosiaatioita, elämän eri osa-alueilta on valtavan moninkertaisesti verrattuna lapsiin.
Kertomusaineisto on steinerkoulussa tärkeä yleissivistävä opetusmuoto läpi kaikkien luokka-asteiden. Ensimmäisellä luokalla kerrotaan kansansatuja: sukupolvelta toiselle kiertäneitä kertomuksia ihmisen ja maailman ominaisuuksista. Mukana on usein taianomaisia tapahtumia ja hahmoja: jättiläisiä, noitia, kääpiöitä, taikapapuja ja pavunvarsia jne. Kansansatujen sisältämät tapahtumat ja kohtalot ovat tarkoitettu ravitsemaan lapsen tietoisuutta ihmisen kulttuurista, rakentamaan elävää ja vivahteikasta mielikuvittelun kykyä, laajentamaan sana- ja käsitevarastoa, luomaan kokemusta tietyllä tapaa ajattomassa ihmisyyden virrassa mukana ololle. Käsitellä hyveitä ja paheita, moraalisia ongelmia ja ratkaisuja. Nimenomaan suullisella tarinankerronnalla on ihmisen kulttuurievoluutiossa huomattavan paljon pidemmälle ulottuvat juuret kuin kirjoitetulla ja luetulla tarinoinnilla ja sitä haluamme koulussa vaalia. Saduissa, legendoissa, taruissa, myyteissä, eepoksissa piilee vetovoimaa, joka vetoaa sukupolveen toisensa perään. Runsas ja rikas mielikuvittelu mahdollistaa samaistumisen, myötäelämisen taitoa.
Käsitöissä kaikilla alkaa olla nyt silmukoita luotuna ja harjaannutaan pienin erin nappaamaan niitä puikolta toiselle. Viikko sitten uskontotunnilla moni puhui ”sydämenasianaan” siitä, kuinka aikoo olla sinnikäs käsityön äärellä. Onnistumisia tuli heti tällä viikolla! Samoin kuin hiihdossa en vaadi oppilailta liian pitkää puurtamista samalla kertaa, vaan on turvallista palata harjoittelun pariin pieninä annoksina. Joka käsityötunti menemme kuitenkin sinnikkäästi muutaman ensimmäisen ”äääh, mä en onnistu!” puuskahduksen yli kasvattaen lempeästi sinnikkyyttä pieniin tavoitteisiin sitoutumalla.
Eräänä iltapäivänä tällä viikolla tehtiin itse muovailuvahaa, ”hattarataikinaa”, josta muovailu oli lapsille mieluista ja jatkui iltapäiväkerhon puolella.
Maalaustunnilla maalattiin molemmilla sinisen sävyillä väritunnelmaa jäätyvästä merestä. Kuvataiteessa niin ikään kerron lapsille aina tehtävänannoksi pienen tarinan, jolla kuvaan maalauksessa tavoiteltavaa tunnelmaa ja maalaan samaan aikaan eteen taululla, mitä toivon tehtävän. Lapset sitten jäljittelevät omille papereilleen, enkä heidän maalatessaan juuri anna enempää ohjeita, vaan annan rauhassa uppoutua omaan väritunnelmaan. Maalamme vesiväreillä märkää märälle metodilla, jossa ei tavoitella niinkään esittävää kuvaa, vaan nimenomaan eri värien aistimista tunnelmana. Esittäviä kuvia teemme paljon muilla työvälineillä lähes päivittäin.
Perjantaina osallistuin yhden tunnin ja ruokailun ajalla etäkoulutukseen valtakunnallisesta arviointiuudistuksesta perusasteella. Koulutus on ollut käynnissä syksystä ja etäluennot ja työpajat ovat osuneet enimmäkseen opetusajan ulkopuolelle. Koulutus tähtää tietenkin arvioinnin kehittämiseen siten, että se toteutuisi kaikissa Suomen kouluissa jatkuvana, auttaisi oppijaa oppimaan paremmin ja olisi yhdenmukaista. Oppilaat saivat siis Suvi-opettajan johdolla leikkiä ulkona ja sitten vielä syödäkin kakkosluokassa. Hyvin oli kuulemma mennyt ja pulpetissa istuminen oli ollut elämys.
Tämän viikon uskontotunnilla juteltiin kateudesta viitaten viikkosatuun ja siitä, miltä se tuntuu ja onko oppilailla omia kokemuksia kateuden tunteesta itsellään tai siten, että he arvelevat jonkun olleen heille kateellinen. Keskustelussa huomattiin, että kateus voi olla hyvin lieväkin epämukavuudentunne siitä, että toinen oppilas saikin vastata, vaikka itsekin viittasi, mutta että tärkeää on, ettei kateuden vuoksi ryhdy kostamaan tai pilkkaamaan kaveria. Todettiin myös, että voi tulla kateellinen olo, jos toinen hiihtää jo kovempaa vauhtia, mutta että kaikki oppivat harjoittelemalla ja meillä ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia ja taipumuksia.
Viikkokatsaus vko 21
18.-22.1.2021
Maanantain retkellä parijono kulki metsäpaikalle, joka tuli tutuksi edellisellä viikolla. Metsässä keksittiin yhteinen satu. Sen jälkeen piti miettiä, mitä haluaisi leikkiä. Eräs kävelypari oli jo matkalla miettinyt ja ponteva rukkaskäsi nousi ylös. ”Me varmaan keskustellaan aakkosista”, kuului ilmoitus ja siitä paikasta he kaivautuivat hiukan sivummalle pehmeään lumeen keskustelemaan aakkosista.
Keskustelu sisälsi kirjainten ja niillä alkavien sanojen luettelemista ja kirjoitusharjoitusta lumihangen pintaan sanan ”kissa” osalta. Pohdinta s-kirjainten määrästä ja merkityseroista siihen liittyen, onko niitä yksi vai kaksi, houkutteli paikalle avuliaan kommentoijan.
Toinen käsi, joka nousi ylös ilmoittamaan valittua leikkiä oli: ” Minä makaan lumessa ja katselen ylös”, ja seuravaa käsi ”minä teen samaa!” ja heittäytyminen vierekkäin kinokseen. Myöhemmin oli lumipainia, leikki johon neuvotteltiin joukkueet ja jossa koitettiin horjuttaa toista. Fyysinen voimainkoitos kuuluu selvästi ikävaiheeseen ja kiinnostaa monia. Omaa tasapainoa ja voimaa koetellaan suhteessa ikätoveriin niin konkreettisena, fyysisenä painina, halailuna ja nujuamisena, kuin henkisempänäkin vuorovaikutuksen tutkimisena: jos sanon näin, miten tuo toinen siihen vastaa jne. Seurasin painileikkiä sivummalta tarkasti ja kuulin, että keskinäisiä sääntöjä luotiin jatkuvasti eikä tarkoitus ollut satuttaa toista tahallaan. Välillä kutsuin lapset evästuokiolle ja jututin kertomaan leikin tarkoitusta. ”Tässä on tytöt vastaan pojat ja jos kaatuu niin muuttuu lumihirviöksi!” Tiedustelin onko jotain, joka ei ole jonkun mielestä kivaa tai reilua siinä leikissä ja haluaako siihen mennä vielä mukaan ja pienen sääntöjen tarkennuksen jälkeen aika moni vielä jatkoi. Kokemus kuitenkin kolkutteli mielessä, että vaikka nujuamisleikki sujuu hyvin, voi se jossain vaiheessa alkaa ottaa liikaa kierroksia ja lähdin asemapaikalta tutkimaan metsäpaikkaa lasten näköpiirissä. ”Hei katsokaa, miten upea kiipeilypuu! Ja toinen!” houkutteli porukan uusiin puuhiin. Tai puihin.
Sisällä koululla muisteltiin retkireitin tienylityksiä ja piirrettiin vihkoon liikennevaloja. Kirjoitettiin niihin SEIS ja SAA MENNÄ!
Tiistaina harjoiteltiin J-kirjainta ja ädinkielen asioita tuttuun tapaan. Aamun tavutaputuksissa oppilaat saavat ehdottaa tavutettavia sanoja tai virkkeitä, joita sitten taputamme ja tömistämme. Eräs vaikuttaa viime aikoina syventäneen ystävyyttään luokkakaveriin ja ehdotti: ”Hän on mi-nun pa-ras ys-tä-vä.” Sydäntä sulattavia hetkiä riittää.
Satu kertoi Lumineidosta, lumesta muovatusta lapsesta, joka muuttui eläväksi. Käsitöissä kaikilla on nyt omat, itse tehdyt neulomispuikot valmiina ja moni aloittaa neulomista. Sinnikkyyttä tarvitaan, kun ”lintu kurkkaa koloon, nappaa madon ja lentää pois” ja harjoittelua pieninä annoksina, jotta tuo ”ääh, en mä jaksaaaah” muuttuu ihanaksi onnistumisen tunteeksi.
Keskiviikkona ruotsin tuokiolla kaikki muistivat jo lorussa:
Hej på dig min lilla vän
nu så sjunger vi igen
vi har roligt här och nu
men vad heter du?
sanoa ”Jaheettär...!” Eräs muisti häkellyttävän tarkasti kerran aiemmin mainitun vaihtoehdon ja kokeili ”mid nam ee...” VAU! Ja oli siellä vielä monikulttuurinen ”mai neim is”kin mukana.
Torstaina maalattiin kultaista hehkua keltaisilla vesiväreillä ja vesivärin ylijäämää laimennettiin ja laitettiin maitopurkkeihin ja paperimukeihin jäätymään ulos. Jospa saisimme jäisiä harkkoja ja tiiliä! Niistä voimme sitten alkaa rakentaa koko koulun yhteistä, värikästä jäälinnaa koulun pihalle!
Perjantaina kerroin P-kirjaimeen tutustumiseksi peilistä. Kirjaintarina on tällä viikolla kertonut hiihdosta ja on kuivaharjoiteltu hiihtoasentoja joka päivä. Perjantaina harjoiteltiin kaatumista, jalkojen nostamista korkealle ja sitten ylös nousemista mielikuvitussukset jalassa.
Uskontotunnilla juteltiin vahvuuksista. Lapset olivat saaneet vanhempainillan jälkeisenä yllätyksenä etsiä vanhempien piilottamia vahvuuksia luokasta. Tunnollisuus toi mieleen tarinoita siitä, kuinka voi tuntea myötätuntoa kaveria kohtaan. Todettiin, että myötätunto on upea vahvuus ja mietittiin tunnollisuuden varsinaista merkitystä. Pelkkä sana vahvuus, ennen määrittelyään, toi lapsille mieleen tilanteita, joissa joku on tosi vahva. Ja myös oivaltamisestaan voitonriemuisen kommentin: ”voi syödä vihanneksia ja puuroa ja tulla tosi vahvaksi!”
Pohdittiin termien eroja ja että mitä tarkoittaa olla vahvoilla jossain, omata jokin vahvuus. Uteliaisuus sekoittui ujouteen ja keskusteltiin molemmista. Väl ittämisen kohdalla pohdittiin eroa siinä, jos aikuinen sanoo: ”älä välitä” tai jos joku välittää perheestään ja rakkaistaan. Ryhmässä on tosi mukava keskusteluilmapiiri ja oppilailla on kyky keskittyneeseen pohdintaan. Kaikilla on rohkeutta ja ihanaa avoimuutta osallistua ja aidontuntuista kiinnostusta kaverin sanomaan. Rauha-nallea halaten kerrottiin taas sydämenasioita lopuksi.
Lupasin, että loppurunon jälkeen saa panna taljan päähän peruukiksi, jos haluaa. Kaikki paitsi yksi panivat. ”Mä laitoin sen suoraa tonne koriin kuule”, hän tuli ilmoittamaan avuliaasti. Selvä juttu. :)
Hyvää viikonloppua kaikille!
Ps. Retkirepusta löytyi vielä häthätää yksi muistiin kirjoitettu tokaisu: ”Tiedätkö, mitä mä haluan nyt sanoa? Maailma on ihana. Ja täynnä yllätyksiä. Niinku tää joulukuusi” (”joulukuusi” oli siis sellainen arkiseen silmään kieltämättä vaatimaton karahka, vailla neulasia. Onneksi lapsissa elää kyky nähdä arjen yli. :)
Viikkokatsaus vko 20
11.-15.1.2021
Luminen maanantai valkeni kirpakassa pakkasessa! Aamupiiri tallattiin koulun pihan puhtaaseen lumihankeen valoköynnösten katveeseen ja siitä lähdettiin marssimaan kohti uutta metsäpaikkaamme.
Nyt kevätlukukaudella kokoonnumme maanantairetkille lähdettäessä suoraan koulun pihalle, emmekä enää ensin sisälle luokkaan. Näin ensinnäkin kohteessa on runsaammin aikaa oppimistuokioille ja vapaalle leikille ja voimme kävellä pidemmälle harjaannuttaen siinä samalla liikenteessä liikkumisen taitoja. Kevätkauden ensimmäinen retki sujui hyvin ja metsää tutki lauma lumileopardeja ja myöhemmin perustettiin jääpuikkolouhimo, jääpuikkokauppa ja majapaikkoja. Retkiaika hujahti ohi ja ennen pitkää kajahti kutsu: ”hoi kuulkaa, hoi kulkaa, lähtöpiiri alkaa!” Luokassa mm. pohdimme talvella tarpeellista kerrospukeutumista ja piirsimme kaikki keksimämme talvivaatteet luontovihkoihin.
Tiistaina muistelimme kirjaimen K ilmaantumista Puron ja Kaarnan talviseen elämään ja teimme vihkoihin siihen liittyviä harjoituksia. Peikkoleikkiä toivotaan yhä välileikiksi ja sitä on leikitty taas monta kertaa. Lisäksi on jäljennöskirjoitettu taululta ja liukuluettu sanoja ja lauseita. Osana aamutoimia tavutaputamme/tömistämme lasten ehdottamia sanoja tai lauseita tavutietoisuuden ja sanan tai lauseen rakenteen ymmärtämisen vahvistukseksi.
Viikkosatuna kerroin tarinan Ruususesta. Paljon keskustelua ja muistikuvia heräsi elokuva- ja kirjaversioista ja siitä, että tutunkuuloinen tarina voi olla hieman erilainen open kertomana. Kerroin, että olen kuullut tarinan aikanaan omalta opettajaltani ja kerron sen siinä muodossa, kuin hän sen minulle aikanaan kertoi. (Kerron kansansatuja, suurelta osin Grimmin veljesten kokoelmista, kuten myös tämä Ruusunen.) Käsitöissä melkein kaikilla on jo omat neulepuikot valmiina ja alamme hiljalleen kutsua silmukoita esille ja neuloa huilupussia.
Keskiviikkona K-kirjaimen tuonut Kristallineito kertoi pohjoisen sukulaisistaan ja Lumimummon revontulilankaa kehräävästä rukista. Rukin muodosta otimme tuntumaan rukin hyrisevään rrr-ääneen ja R-kirjaimen muodon piirtämiseen. Kuvattuun tapaan työstämme jokaisen kirjaimen huolellisesti ja vahvistamme toisilla jo versovaa ja toisilla idullaan orastavaa itsenäisen kirjoittamisen ja lukemisen taitoa. Seuraan yksilöllisen tukiopetuksen tarvetta aktiivisesti ja kevään mittaan sille löytyy hyviä hetkiä.
Ruotsin kielellä on laulettu mm. jänis istui maassa, pienet sammakot, hämä-hämähäkki ja on harjoiteltu tervehtimistä ja esittäytymistä. Tuttuihin melodioihin on helppo tarttua ja oppilaat toivovat usein, että laulettaisiin myös suomeksi. Syksyn englannin tuokioilta muistissa ovat yhä kestosuosikit kuten ”in-a-kotits” eli ”in a cottage in a wood”/”kas metsämökin ikkuna” ja laulamme niitäkin toisinaan toivelauluina ruokajonoissa, jos luokan vuoroa täytyy yllättäen odottaa tovi. :)
Torstaina kuvataiteessa jatkettiin aiempaa metsäaiheista koko luokan yhteistä jättiläiskokoista taideteosta alkuun tarkastelemalla sitä rauhakseen ja sitten lisäämällä siihen vesiväriä. Ihana tunnelma vallitsi pitkän paperin ääressä ja myös värien sekoittelu oli oppilaista hauskaa! He muistavat hienosti välivärien muodostumisen. On ollut mukava huomata miten yhdessä, yhteisen kokonaisuuden laatimisen tavoite on täyttynyt sopuisasti. Metsäteoksen ympärille voisimme vielä kehitellä tarinoita sadutusmetodilla, jahka teos saadaan seinälle asti…
Perjantaina oli vielä hyvin aikaa pohjustaa tarinalla keskustelua, joka käsitteli syyllisyyden tunnetta. Oppilaat jakavat toisiinsa upeasti luottaen avoimesti tarinoita siitä, kuinka on saattanut olla vaikka tilanne, jossa ei ole ollut ihan varma, onko ollut lupa tehdä jotain ja sitten on tehnyt ihan äkkiä. Sydämenasioissa kerrottiin taas iloa ja suuttumusta tuoneista hetkistä. Sydämenasiat kerrotaan aina Rauha-nalle sylissä ja osalle luokkaa Rauhan piteleminen ja haalaminen on erityisen mieluista. Luokkamaskotti on tärkeä osa rohkaistumista keskusteluun ja Rauhan karvakorvat kuulevat aina yhtä auliisti kaiken, mitä lapset haluavat kertoa.
Perjantain koulupäivän viimehetken rokkitukkatunnelmaa:
(Se, joka ei kuvassa näy on kuvan ottaja :D)
Viikkokatsaus vko 19
7.-8.1.2021
Pii paa puu, terve tammikuu!
Varpaat jäässä, sormet hyyssä sekä jäinen lakki päässä,
mutta punaposkinen, reipas, raikas iloinen!
Joululomalta kouluun palasi joukko ”reipas, raikas, iloinen”, kun ekaluokka tapasi toisensa torstaiaamuna. Mukava oli kokoontua yhteen ja muistella tuttuja rutiinejamme ja tapojamme.
Luokka oli vastassa hieman uudennäköisenä uuteen vuoteen ja lasten tarkat silmät havaitsivat oitis pienet muutokset: luontopöytään oli saapunut talvimaisema ja seiniä oli riisuttu syksyn taideteoksista, jotta pitkän kevätlukukauden aikana tehtäville piirroksille ja askarteluille olisi taas hyvin tilaa. Uusia lisätettäväpuuhia, palapelejä ja ongelmanratkaisupelejä oli myös saatavilla ”hiljaisuuden hyllyssämme”, puuhahyllyssä, josta nopeasti tietystä tehtävästä valmistunut löytää lisäpuuhaa.
Aamutoimissa uusia tuulia toivat talviset laulut ja huilun soittoon liittyvät tavat ja tottumukset. Soitamme huilua nyt joka aamu hiukkasen ja harjoitamme sorminäppäryyttä ja oikeaa puhallusta myös loruissa ja mielikuvaharjoituksissa. Ensitöiksemme äidinkielen saralla muistelimme vokaalihaltijoiden äänteet ja kirjainmuodot. Lisäksi tavutaputamme joka aamu sanoja tavutietoisuuden vahvistamiseksi ja liukuluimme taululta äänne kerrallaan.
Peikkoleikki, jossa opettaja arvuuttaa tiettyä sanaa, mahdollistaa oppimista monessa kohtaa lukemisen taidon kehityskaarta. Leikkiin voi osallistua arvaten kirjaimia, jolloin kirjainta ehdotettaessa keksitään myös kirjaimella alkava esimerkkisana. (”H niinkuin hanhi!”) Pikku hiljaa opitaan myös hahmottamaan, miltä pitkä tai lyhyt sana näyttää kirjoitettuna, opitaan tunnustelemaan, mikä kirjain voisi sopia sanaan, jos taululla on jo kirjain O ja I ja niiden välissä tyhjä paikka. Luokan yhteistyöllä jännitetään saadaanko sana valmiiksi, ennen kuin peikon kuva ilmestyy taululle. Kun leikimme tätä ensimmäisen kerran tälle lukukaudelle kaikki seisoivat oman penkin päällä hyväntuulisen jännittyneinä ja viittasivat vimmatusti arvaillaakseen sanoja.
Ruotsin tuokiolla oppilaita nauratti pieneksi sammakoksi eläytyminen ja laulun maistelu ruotsin kielellä. Monen muunkin vieraskielisen laulun kohdalla melodia on heille tuttu ja hiljalleen suomenkieliset sanat palautuvat mieleen ja syntyy ahaa-elämyksinä nousevia käsiä, laulun sisällöstä. Niin kuin tällä kertaa ”EI KORVIA!” innostunut kiljaus, jota seurasi ”eiku, äh” ja viittaamaan nostettu käsi, jonka toki oitis palkitsin puheenvuorolla. Pidän kiinni puheenvuoroista ja koulukulttuuri vakiintuu pikku hiljaa kaikille. Tärkeää on kohteliaasti ja arvostavasti oppia kuuntelemaan toisen puhetta keskeyttämättä, sietää pettymys siitä, että saattoi kuitenkin olla jonkun toisen vuoro vastata tällä kertaa ja samaan aikaan säilyttää oma spontaani oivaltamisen ilo.
Kuvataiteessa halusin ensimmäisenä lomalta paluupäivänä tarjota vankan kokemuksen yhdessä tekemisestä ja teimme kaikkien yhteisen metsämaiseman monesta peräkkäin teipatusta isosta paperista. Jokainen jätti siten jälkensä yhteiseen kokonaisuuteen. Myöhemmin keksimme yhteistä tarinaa tuon metsän tapahtumista.
Käsityössä valmistamme puurimasta omia neulepuikkoja, joilla siirrymme neulomaan sormineulomisen jatkoksi. Neulomme huilupussit. Neulominen kahdella puikolla ja huilunsoitto kumpaakin kättä käyttäen harjoittaa niiden kummankin hienomotoriikkaa.
Perjantain viimeinen, uskonnon tunti oltiinkin ulkosalla. Lumileikit houkuttelivat kovasti ja luokalle teki hyvää leikkiä yhdessä ohjattua sääntöleikkiä raikkaassa ilmassa. Juttelimme loman sydämenasioista kuusen alla majassa. Iloa olivat tuoneet monenmoiset grillailut ja uuninpankolle kiipeilyt ja haikeutta mm. ikävä kouluun kavereiden luo, suuttumusta sormeen sattunut terävä reuna ja tylsyyttä yksinäinen hetki. Ohjaan lapsia tunnistamaan ja nimeämään tunteita kokemuksistaan, kuvailemaan oloa tunteen vallassa, kertomaan missä se tuntuu kehossa. Oppilaat samaistuvat toistensa kokemuksiin, he esittävät tarkentavia kysymyksiä toisilleen ja kuvailevat omia vastaavankaltaisia tunemuksiaan.
Tästä jatketaan taas ensi viikolla!
Viikkokatsaus vko 18
14.-18.12.2020
Vuoden viimeinen kouluviikko on nyt takana. Maanantaista keskiviikkoon tapasimme vielä viimeiset vokaalihaltijat: haltijatarsiskokset Å:n ja Ä:n sekä jykevän Ö:n! Lopulta kaikki haltijat saapuivat sadussa yhteiseen joulujuhlaan, kun muistelimme heidän erityispiirteitään.
Maanantain viimeisellä tunnilla oli sopiva hetki viettää luokan joulukuisen seitsenvuotiaan syntymäpäiviä. Kultaviitta harteilla hän kuunteli kavereiden kultaisia mielikuvituslahjavalintoja ja valitsi yhteiseksi lautapeliksi dominon.
Tiistaina kerroin sadun vanhasta hedelmätarhasta, jossa aivan erityinen päärynäpuu luovutti muutaman oksansa vanhan puutarhurin käsiin. Noista oksista puutarhuri vuoli pojanpojalleen ja tyttärentyttärelleen huilut. Hän innostui huilujen taidokkaasta vuolemisesta niin kovasti, että vanhoilla päivillään hänestä tuli soitinmestari ja hän valmisti huiluja niin hurjan määrän, että opekin oli saanut niitä lähetyksen käsiinsä. (Koko tarinaan voi tutustua ekaluokan peda.net-sivulla!) Jokainen sai oman huilun, joka asuu alaluokkien ajan koulussa ilahduttamassa ja jonka saa sitten lopulta kotiinkin muistoksi. Juhlallinen oli se hetki, kun jokainen vastaanotti odotetun huilun ja sai ensi kertaa siihen puhaltaa...
”Soi huiluni laula huiluni päärynäpuinen.
Soi huiluni laula huiluni iloksi muiden.”
Huilua soitettaessa lämmitämme sitä ensin käsien välissä hetkisen laulaen huilulaulua, jonka jälkeen on hyvä ruveta harjoittelemaan sormiotteita. Ensimmäisiä harjoituksia on otettu tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Käsityötunnilla ensimmäiset ovat siirtyneet sormineulomisesta puikkojen terottamiseen. Valmistamme itse neulepuikot puusta ja aloitamme neulomisharjoittelun pikkuhiljaa.
Keskiviikkona pääsimme vierailuretkelle veistoluokkaamme, joka sijaitsee Piirin alueella lähikoulun kanssa yhteisenä. Veistonopettaja oli nimittäin meidät - kolmasluokan kanssa yhdessä - kutsunut sorvausnäytökseen! Upeita puukukkia syntyi taitavista vuosikymmenten kokemuksen omaavista käsistä noin vain. Lapset katselivat tarkkaavaisina.
Luokan pehmoinen, pyöreä villamatto oppilaiden sormineuloksista on edistynyt, kun olin koko keskiviikon mukana iltapäiväkerhossa. Lapset odottivat kovasti, että tulen sinne vierailemaan ja he saavat sitten kertoa milloin mitäkin siellä tehdään. Ohjelmassa oli ulkoilua, piirustusta, joulusatu, piparien leivontaa, pieni leffatuokio ja vaikka mitä mukavaa. Villamaton ompelu onnistui hyvin lasten kuulumisia kuulostellessa. Iltapäivätoiminta on monelle tärkeä ja odotettu osa koulupäivää. Tutut aikuiset siellä ovat luoneet selkeän rakenteen jokaiselle kerhopäivälle, joten lasten on helppo viihtyä mukana kerhon toiminnassa.
Torstaina koulun alakerran väki, 1.-3. luokkalaiset viettivät pajapäivää askarrellen pienissä tonttupajoissa kunkin alaluokkien opettajan kanssa! Syntyi hienoja joulukoristeita. Jouluateria nautittiin ja viimeisellä tunnilla vielä paketoitiin nuo kaikki lahjat. Valkoiseen paperiin sai piirtää haluamiaan kuvioita.
Perjantaina joulutarina saatiin juhlalliseen päätökseen. Avasimme viimeisen joulukalenterin ikkunan ja katselimme vielä kaikkia jo avattuja. Jaoimme pienet lahjat, jotka joulupukki (vai pikkunoitako?) oli luokkaan tuonut oppilaita odottamaan. Heitä ihmetytti ja ilahdutti, kun kotona odottavalle sisaruksellekin sai viemisiä. Luokkakavereilla oli myös toinen toiselleen kortteja. Oppitunnilla muistelimme kulunutta syksyä ja piirsimme kuviksi muistoja koulutien varrelta. Huilukuvia syntyi monta, eräs muisteli syntymäpäiväänsä ja käsityökuviakin piirrettiin useampi. Välituntileikitkin pääsivät kuvaan.
Koulun joulukalenteri on tuonut digilaitteita lapsille tutummiksi, kun opettajakunta on tallentanut materiaalia sen luukkuja varten. Koulussamme järjestetään usein avoimien ovien hengessä steinerkoulu tutuksi -tapahtuma, mutta tänä kokoontumisrajoitusten syksynä päädyimme toteuttamaan koulun toimintaa esittelevät pikku videot joulukalenteriksi. Viimeisenä koulupäivänä oli mukava katsella noita videoita iltapäiväkerhon ”elokuvateatterissa”.
Joulupuuron söimme koko konkkaronkka yhteisen penkeistä muodostetun pöydän ääressä. Sitten sai vielä juoksennella ulkona välkällä ja siirtyä iltapäiväkerhoon tai kotiin.
Lempeää joulun aikaa jokaiselle ja kiitos kuluneesta lukukaudesta!
Viime aikoina on kuvattu niin monta videota, että ainoa valokuva tältä jouluviikolta on tämä lumivuorella kiipeily metsäretkeltä!
Viikkokatsaus vko 17
7.-11.12.2020
Adventin aamutoimet ovat tälläkin viikolla joka päivä käynnistäneet päivämme: rauhallinen tunnelma, aamukupponen lämmintä mustaherukkamehua, adventin ajan laulut tuikkivasta valosta ja lähestyvästä juhlasta, sytytetyt kynttilät, adventtikertomus Mariasta ja Joosefista, jotka pienen aasin kanssa kulkevat kohti Beetlehemin kaupunkia, jokaisen vuorollaan tähtitaivaalle liimaama kultatähti ja avattu ikkunaluukku joulukalenterista…
Maanantain metsäretkellä pehmeän sammaleen peittämä loiva rinne innosti muutaman oppilaan harjoittelemaan kuperkeikkoja. Harjoiteltiin eteen ja taaksepäin, jännitettiin vähän ja sitten uskallettiin kierähtää. Tästä innostuneena järjestimme koulussa ”temppukoulua” useamman jaksotunnin päätteksi. Harjoittelimme tasapainottelua penkin kapealla orrella, päällä seisontaa seinää vasten, tarkkuusheittoa hernepusseilla, temppuradan suorittamista hernepussi pään päällä, hurjia loikkia parin penkin päältä... Kun joku saa idean, toiset auttavat nostamaan raskaita penkkejä vaikkapa liukumäeksi. Luokan räsymatto onkin äkkiä kuperkeikkakaista! Temppupisteillä sai liikkua vapaasti ja kokeilla omia voimia, ryhtyä yrittämään jotain itselleen uutta toisten imussa. Vakiinnutamme kehumisen kulttuuria ja oppilaat spontaanisti hihkaisevat toisille ”hyvä!” (Tuli tästä mieleen, että käsityötunnilla, eräs nimesi luokkatoverinsa ”mestariksi”, kun kaksi värinen neulepötkö oli kuulemma niin upea. ”Mestari” itse oli silminnähden mielissään. Kehu kaverilta tuli kreivin aikaan, sillä käsityö oli juuri edellisellä tunnilla melkein alkanut kyllästyttää ja sinnikkyys oli jo käytössä. Uutta puhtia sai!)
Vokaalitarinassa on edetty tapaamaan turvallisen nuotiopiirin luonut ja O-kirjaimen harjoiteltavaksi tarjonnut tulihaltija, U-kirjaimen hyräillyt unen haltija ja taivalla Y-äännettä viheltävä tuulen haltija. oppilaat ovat piirtäneet haltijoiden kuvia ja varsinaisia kirjaimia kieli keskellä suuta. Sanapeikolle on joka päivä ehdotettu kirjaimia ja niillä alkavia sanoja. On kirjoitettu vihkoon oppilaiden yhteistyöllä kuulostelemista äänteistä (tavuista) muodostettuja sanoja: joulu, koulu, outo, aurinko, toukka.
Nyt talvella on tehty jo useamman viikon ajan pieniä mindfulness-harjoituksia Tassu-kissakorttien avulla. Tassu neuvoo pieniä harjoituksia, jotka ohjaavat tarkkailemaan omaa hengitystä: toisen käden etusormi eli vuorikiipeilijä voi kiivetä toisen käden kunkin sormirinteen matkan ylös hengitettäessä sisään ja ulos laskeuduttaessa alas. Tai suuria siipiä voi heiluttaa hengityksen tahdissa. Eräs harjoitus tehtiin taljalla maaten, pehmeän viltin alla, ”hengityskaveri” (hernepussi) vatsan päällä. Hengityskaveri kulki hengityksen rytmissä ylös ja alas rauhakseen, putoamatta. Viltti toi kevyen, turvallisen painon vartaloa rentouttamaan.
Eskareita on tavattu etäältä, on laulettu k oulun portailta, kun he ovat koristamassa kuusia. Olemme saaneet kaikilta vierrailleilta ryhmiltä jälkikäteen postia: joulun toivotuksia ja vastauksia oppilaiden esittämiin kysymyksiin. On laulettu aamuisin juhlallisempia, rauhallisia, herkkiä joululauluja ja kohti iltapäivää iloisia, leikkisiä tontturenkutuksia, vaikkapa ”soita sormia napsuttele, kyllä me tontut tanssitaan” ja ”weeee wish you a merry Christmas”. Englannin tuokioilla on kerrattu kaikkia syksyn mittaan tutuksi tulleita lauluja ja leikkejä kuvakorteista, kevätlukukaudellahan aloitamme sitten ruotsin kieleen tutustumisen.
Käsityötunnilla on paljastunut yhteinen projekti, johon kaikki valmistuneet sormineulosluikurat ommellaan: luokan pehmeä, lämmin, pyöreä villamatto. Toivottavasti saataisiin niin suuri, että se voisi olla piiriemme keskellä, kaikkien varpaita lämmittämässä. Kuvataiteessa juteltiin tulesta, tulenhehkusta, jota maalasimme, spontaanisti keskustelu kääntyi turvalliseen tulen käsittelyyn ja missä kukin on nähnyt tulta (eräs puheenvuoro kertoi muistelevansa, että kelpo partiolaisena ”joskus pienenä” mm. sammutti uhkaavan metsäpalon tutulla metsäpaikallamme. Juttelimme siitä, miten harvoin tuli todella pääsee metsässä leviämään, mutta miten pienikin nuotio voi olla arvaamaton, joten tulta käsiteltäessä on aina oltava aikuinen kaverina.)
Perjantaiaamuna Lucia-neito 4.-5. luokan saattojoukkoineen lauloi ja toi valoa meille kaikille koulupäivän aluksi. Uskontotunnilla Rauha-nalle on taas saanut kuulla sydämenasioita karvakorvaansa supistuna ja ääneenkin sanottuna. Sitä on halattu hellästi ja pidelty sylissä omalla vuorolla. On muisteltu, kuinka päiväkodin lepohetkellä oli mukavaa, kun aikuinen lauloi unilauluja. On raportoitu kultaisten lumihiutaleiden uusia taitoja: hanskan laittotaitoja useilla ja sisaruksen auttamista.
On valmistettu rekvisiittaa ”lyhytelokuvaa” (eli se nauhoite, joka tehdään jouluesityksestämme) varten, on suunniteltu lavasteita.
On ärsyynnytty ja lepytty, riehuttu ja rauhoituttu, kuunneltu ja juteltu, halattu ja naurettu. On piirretty kieli keskellä suuta kirjain toisensa perään opea jäljitellen, on tehty tarkkojen ohjeiden mukaan ja omia valintoja tehden, vapaammin. On harjoiteltu sävyttämään vihkopiirroksen taivasta kahdella vahavärillä päällekäin sävyttäen. On tömistetty jaloilla ja taputettu käsillä. On opittu ja opetettu toinen toistamme, joka päivä.
Sitähän koulu on. :)
Viikkokatsaus vko 16
30.11.-4.12.2020
Koulun aula on tunnelmallinen aamuisin nyt joulua kohti. Valaistus on pehmeämpi, ulkona on vielä hämärää ja omaan luokkaan saavuttaessa lauletaan rauhallisia ja juhlallissävyisempiä lauluja muutaman tutun lisäksi.
Kokoonumme lämpöisille lampaantaljoille istumaan, adventtikynttilä sytytetään ja oppilaat kuuntelevat kertomusta Marian pienestä aasista. Kertomuksen ja adventtilaulujen jälkeen jokainen saa vuorollaan kiinnittää oman kultatähtensä tuikkimaan luontopöydän taivaalle. Luokassa on myös joulukalenteri, jossa seinältä aukeaa ikään kuin ikkunoina näkymiä erilaisiin paikkoihin. Vuorollaan jokainen oppilas saa avata myös tällaisen ikkunan. Ikkunakuviin sain apua vanhemmilta lokakuun vanhempainillassa ja siitä pitäen ne ovat odottaneet avautumistaan lasten iloksi. Lukukauden päätöksen läheneminen teettää omaa työtään muiden opettamieni aineiden suhteen, joten vanhempien tekemät valmiit kuvat ovat olleet ihana pelastus aamuihin, joina olen valmistellut luokkaa, kiitos niistä vielä!
Koko maanantaipäivän luokassamme vierailivat 2. luokan oppilaat, kun heidän opettajansa oli poissa ja saimme avuksi kaikkien yhteiselle metsäretkelle myös toisen aikuisen, heidän avustajaharjoittelijansa. Lumisella metsäpaikallamme riitti tavallista enemmän melskettä ja meininkiä, kun isolla porukalla saatiin aikaiseksi monenlaisia leikkejä. Kouluun palattuamme söimme yhdessä, kunnes kakkoset tekivät avustajan kanssa matematiikan hommia ja ykkösillä oli piirustustehtävä.
Tiistaina muistelimme Puroa ja Kaarnaa ja kuulimme heidän asettumisestaan mukavaan juurakkoon asumaan vanhaan kaniinien luolastoon ja kuinka he tapasivat yön hämärässä ja tähtien hopeaisessa kajossa sädehtivän haltijan, joka lauloi Ee-ee-ee. Lapset piirsivät E-haltijat vokaalivihkoihin ja harjoittelimme tiistaina ja keskiviikkona kirjaimen E kirjoittamista sivun täydeltä, sitten tavuissa ja sanoissa. Uutena kirjainleikkinä on kirjaimen arvausleikki, jossa sellaisista kirjaimista, jotka eivät kuulu arvattavaan sanaan alkaa piirtyä esille pörheä peikko! Vihoviimeisen häntäkarvan kohdalla on viimeinenkin kirjain onneksi löytynyt nyt kaikkina päivinä tällä viikolla.
Tiistaina pääsimme 2. luokan oppilaiden nukketeatterin yleisöksi. Eläinten tarina kertoi joulupuuhista ja sisälsi yleisöä osallistavaa laulua. Tiistaina leivoimme myöskin tuoksuvasta taikinasta piparkakkuja luokassa ja keskiviikkona koristelimme ne sokerikuorrutuksella ja viidellä karkilla. Viisi karkkia sai laittaa kaikki samaan pipariin tai kahteen erikseen, luvun viisi hajotelmaa kahteen osaan on nyt harjoiteltu varsin elämyksellisellä tapaa. Oppilaat myös pujottelivat nuupahtaneiden ruusujen terälehdet lankaan kuivumaan: saamme niistä kauniita kuusenkoristeita metsäpaikalle.
Keskiviikkona ja torstaina jatkoimme kirjaintarinaa ja nyt tapasimme toisen haltijan, joka toi mukanaan vokaalin I. Vokaalien – kuten koko aakkoston - sujuvaa luettelemista olemme harjoitelleet aamulauluna jo koko syksyn, mutta nyt muutamat viime viikot olen ennakoiden alkanut nostaa esille kaikista tauluille kirjoitetuista sanoista vokaaleja (niitä tapaamme ennen joululomaa). Oppilaat tunnistavat ne jo melko hyvin. Taululle kirjoitetuista sanoista tunnistamme muutoinkin kirjaimia, laskemme niiden lukumääriä ja liukuluemme. Oppilaat jäljennöskirjoittavat vihkoihinsa pieniä lauseita.
Vokaalien tarinat eroavat konsonanttien tarinoista. Vokaalia kuvatessani pyrin tarjoamaan oppilaille mahdollisuuden eläytyä tunteeseen, tunnelmaan, jota tuon vokaaliäänen voisi ajatella (tai tuntea :) ) edustavan. Konsonanttien kohdalla tarina johdattaa löytämään nimenomaan konsonantin kirjainmuodolle syntyselityksen, jonkin tavan, jolla löytää suhde kirjoittamisen konkreettisempiin rakennuspalikoihin, konsonantteihin. Vokaalit ovat laadultaan erilaisia, liukuvia, musiikillisia, laulaviakin; ne yhdistävät konsonantit sujuviksi sanoiksi, antavat sanoille ikään kuin tunnelman. Niinpä kerron ne tarinoissa, joissa ne kaikki saapuvat Puron ja Kaarnan elämään ylevien haltijaolentojen tuomina, hieman eri tavalla kuin konsonantit. (Apropoo, tässä kohtaa päiväkirjaa kirjailevan open mieleen pomppaa äkkiarvaamatta myös Tove Janssonin muumitarina, jossa Nuuskamuikkunen antaa nimen nuotiolleen hiipivälle pikku olennolle, Ti-ti-uulle. Tapa, jolla Muikkunen valitsee nimeä ja kuinka pieni otus sen ottaa vastaan makustellen äänteitä, suhtautuu kieleen jotenkin samalla tavalla kuin nämä kirjaintarinat, joita itse sepittelen.)
Tarinassa E tekee rajaa itsen ja muun maailman välille, se torjuu, se on kuin kilpi jännityksen, melkein pelon äärellä. I on kultainen pystysuoruuden tunteen ääni, keskipisteen, terävän, kirkkaan selkeyden tunteen ääni.
Eräs torstain tärkeä puuhamme oli kirjainhommien lisäksi valmistella yhteistyötä esioppilaiden kanssa. Koulun pihalle oli määrä kasvaa pieni joulukuusimetsä, jonka kuusipuista kukin lähiseudun eskariryhmistä saisi koristeltavakseen oman kuusensa. Vallitsevat varotoimet kokoontumisesta ohjasivat huomiomme videotervehdyksen nauhoittamiseen vierailijoita varten. Lapsilla oli hauskaa, kun he miettivät mitä olisi tärkeää sanoa videossa: päätyivät siihen, että omat nimet. Lisäksi piirsimme julisteita, joita annamme kullekin eskariryhmälle ja keksimme kysymyksiä, joita haluaisimme heiltä kysyä. Eskariopet sitten lähettävät ryhmän vastaukset vierailun jälkeen. Olemme myös harjoitelleet muutamia joululauluja, jotka saatoimme esittää välimatkan päästä eskareille. Ensimmäinen koristeluporukka saapui perjantaiaamuna ja oli mukavaa laulaa heille koulun portailta. Yhteistyö tuntuu ilahduttavan kaikkia osapuolia.
Kuvataiteen tunnilla maalattiin lisää hämäryyttä, vuodenajan kaikkialle kietoutuvaa samettista pimeyttä hieman eri sävyssä kuin edellisellä viikolla. Perjantaina sormineulepötkön sormeilumetodi alkaa olla jo aika monella hanskassa ja pötköä syntyi vauhdilla. Uskontotunnilla piirsimme satuvihkoihin kuvaa kuullusta aasikertomuksesta.
Viikon varrelta vielä yksi TÄRKEÄ kuuluminen tulee mieleen: luokkaan on kasvanut uusien taitojen puu! Sen oksille sataa kultaisia lumihiutaleita sitä mukaan, kun oppilaille karttuu aivan uusia taitoja. Muutamalla oppilaalla hanskansuiden pujottaminen uudestaan ja uudestaan hihojen päälle välitunnille mentäessä alkoi, sanotaanko ”menettää harjoittelemisen hohtoaan”, joten pienen sinnikkään harjoittelijan onnistumisen kultaaminen lumihiutaleella oli ehdottomasti paikallaan. Lupasin, että uusia taitoja saa kertoa kaikille aikuisille ja aikuiset voivat kertoa niitä opelle, joten kotona uuden taidon voi juhlistaa pieneksi muistilapuksi, jonka oppilas voi juhlallisesti tuoda opelle seuraavana päivänä tai naputella viestiksi. Voi olla, että kultaisia hiutaleita alkaa leijailla aivan pyrynä.
Perjantain päätteeksi lupasin lapsille viikon kohokohdan: piilosta luokassa, ope etsii! Tällä viikolla on ilmestynyt luokkaan tapa kutistua oman penkin alle, kun he odottavat minua ruokailemaan kanssaan (otan oman annoksen viimeisenä keittiöltä) ja aina yhtä suurta riemua herättää hämmentynyt: no missähän kaikki ovat -ihmettely. Leikille tarvittiin selvästikin sopiva paikka viikko-ohjelmastamme.
Hyvää viikonloppua kaikille! Yhtäkkiä yllätyksenä aloitettu silmät kiinni laskeminen: yksi, kaksi, kolme… voi saada aikaan kiintoisia ilmiöitä, kokeilkaapa. :D
Viikkokatsaus vko 15
23.-28.11.2020
Maanantain metsäretkellä keksittiin kaikille luontonimet! Luontonimi alkaa oman nimen alkukirjaimella ja liittyy luontoon. Tavutaputimme nimet Nää-tä, Am-pi-ai-nen, Leh-ti, Su-si, Sam-mak-ko, So-pu-li ja Va-ris. Ope on Maa-myy-rä.
Muutoin retki sujui tutulla metsäpaikalla tuttuun tapaan kiipeillen, tasapainotellen ja majaa rakentaen, muun muassa. Kaikkea toimintaa liikuttava voima oli lasten sisäinen, leikkiin suuntautunut motivaatio, puhdas oma halu liikkua.
Luokassa asetettiin luontopöytään aarteet, kuten tavallista ja askarreltiin. Leikkasimme lumihiutaleita luokan koristeeksi houkutellaksemme oikeita lumipilviä lähemmäs koulua ja kaupunkiamme. Leikattaessa laskimme syntyviä aukkoja ja harjannutimme sujuvia saksitaitoja.
Tiistaina oli aika taas jatkaa tonttujen tarinaa Matematiikka-aluksen miehistönä ja tällä kertaa he rantautuivat kauppakaupungin satamaan. Kaupungin torin laitamilta he löysivät hämärän kojun, jossa erikoisia tuotteitaan kauppasi vanha, vähän pelottavan näköinen valkohapsiukko. Ukon toinen silmä oli vaurioitunut melkein umpeen, joten hän tiiraili tonttuja yhdellä silmällä. Lapsia hymyilytti kokeilla itse yhdellä silmällä tiirailua. Tontut ostivat ajanvietteeksi laivalle ruudullisen pelilaudan. Piirsimme pelilaudat vihkoon (yhdeksän ruutua), väritimme tarkasti joka toisen siniseksi ja joka toisen punaiseksi ja oppilaiden tehtävä oli suunnitella pelilaudalle pareittain jonkinlainen peli ja sen säännöt. Syntyi hienoja sovelluksia ristinollasta ja hienoja arvaamis- tai päättelypelejä. Numeron yhdeksän kirjoittamista harjoiteltiin vielä seuraavana päivänä.
Lisäksi tiistaina lapset kuulivat tarinan Tähtitaalereista. Käsitöissä jatkoimme neulospötköjen sormineulomista ja pitkiä pötköjä kiertyy lasten näppäristä sormista.
Keskiviikko toi muassaan päivittäisten matematiikan hommien lisäksi englannin kielisiä vaatekappaleita ja värejä bingopelin avulla. Ehdimme myös hyvin kertaamaan tuttuja lauluja ja usein lapsilla on paljon toiveita, mikä laulu valitaan. Musiikin tunnilla Suvi-opettajan kanssa lapset pääsivät piirtämään maailman kauneinta lumihiutaletta ja eläytymään lumihiutalemusiikkiin – mieluinen tehtävä, josta kerrottiin omalla opelle säihkysilmin.
Torstaina numero kymmenen laskettiin omista sormista ja piirrettiin omien käsien ääriviivat vihkon sivulle kympin merkiksi. Matemaatiikkaa on harjoiteltu helmitauluilla ja laskemisharjoituksilla pitkin jaksoa, on askarreltu omat numerokortit ja harjoiteltu melko paljon parityöskentelyä.
Ruokailun jälkeen, oppilaiden vesivärimaalauksissa ponteva punainen väri kasvoi ja vahvistui, kunnes lempeä sininen väri peitteli sen nukkumaan ja syntyi ihanaa violettia.
Perjantaina matematiikan lisäksi jatkettiin sormineulontakäsitöitä ja juhlittiin luokkamme uusimman oppilaan syksyn synttärit. Synttäritapaamme liittyy opettajan kertoma luonnehtiva kertomus lapsen vahvuuksista ja kiinnostuksenkohteista tarinamuodossa ja tämä sankari oli asunut lapsuudessaan lähellä sijaitsevassa miltei naapurimaassa. Hän halusi opettaa meille sanan koira viron kielellä. Oli hauska oppia sanomaan ”koer”! Juhlallisuuksien päätteeksi sankari valitsi mieluisan sanaselityspelin, jota pelasimme kaikki yhdessä.
Lauantaiaamuna herättiin vielä poikkeukselliseen yhteen kouluaamuun, sillä koululla vietettiin adventtijuhlaa! Juhla ajoittuu joka vuosi tähän ensimmäisen adventin ajankohtaan. Juhlassa jokainen ensimmäisen luokan oppilas saa kulkea spiraalin muotoon aseteltua kuusipolkua johdattavan enkelihahmon perässä ja saa kantaa oman herkän jouluruusunsa yhteiseen adventtipuutarhaamme. Kynttilät luovat loistettaan ja tila on melko hämärä.
Opettaja kertoo tarinan unessa tavatusta äiti Mariasta, joka haluaa valmistaa jouluna syntyvälle lapsukaiselleen kultaisen, lämpimän vaipan taivaan tähtisäikeistä. Lisäksi hän tarvitsee kultalankaa, joksi kaikkien maailman lasten kauniit ajatukset, ystävälliset teot ja sydämelliset sanat muuttuvat. Adventin ajalla talven pimeydessä valo pikkuhiljaa lisääntyy kohti joulun juhlaa. Vanhemmat oppilaat ja opettajat laulavat ensiluokkalaisten matkan taustalla adventtilauluja tähtien tuikkeesta ja Maria-äidin rakkaudesta lastaan kohtaan. Juhlassa tavoitellaan sisäistä elämystä pimeydessä tuikkivan valon löytymisestä ja sen pikkuhiljaa lisääntymisestä, rauhoittumisesta ja hiljentymisestä joulun odotuksen äärelle. Vaikka juhlan kertomus ja laulujen sanat ammentavat kristillisestä perinteestä, pyrimme niiden avulla ennen kaikkea välittämään oppilaille universaalia tunnetta sisäisestä rauhasta ja siitä kuinka jokaisen ihmisen sisäistä valoa maailmassa tarvitaan ja vaalitaan.
Viikkokatsaus vko 14
16.-20.11.2020
Maanantai vei meidät metsäretkelle kummioppilaiden kanssa. Viidesluokkalaisia hymyilytti aamupiirissä ekaluokkalaisten aamuruno ja vielä ujostellen asetuttiin kummin kanssa pariksi kunnes lähdettiin marssimaan kohti metsäpaikkaa.
Metsässä puikkelehdettiin tuulen kaatamien puiden ali tutulle aukiolle, jossa vitoset ja harjoittelija ohjasivat meitä mukavien leikkien pariin. Kummipareittain suoritettiin vitosten askartelemat metsädiplomit, joissa suoritettiin erilaisia pieniä metsätehtäviä: sammalen silittämistä ja kivelle kiipeämistä. Leikkien jälkeen syötiin eväitä ja lähdettiin vielä hiekkakentälle leikkimään tuttuja juoksuleikkejä.
Retki meni tälläkin kertaa hienosti ja oli mukava huomata, miten hyvin kaikki olivat mukana. Koululla odotti taas kuuma keitto ja luontovihon tehtävät: piirsimme retken tapahtumia ja kiinnitimme diplomit seinälle!
Maanantaina saimme myös toivottaa tervetulleeksi uuden oppilaan luokallemme! On mukavaa, kun ryhmän koko hieman kasvaa ja nyt meitä on taas parillinen määrä erilaisten paritehtävien tekemiseen!
Viikon pääainetunneilla on tutustuttu numeroon kahdeksan kahdeksanjalkaisen hämähäkin kautta ja harjoiteltu oikein urakalla lukusuoran sujuvuutta. On kerrattu tähän asti opittua ja harjoiteltu aamurytmeissä luettelemaan vuoroin parillisia ja parittomia numeroita. Englannin tuokioilla on saatu tuntumaa viikonpäiviin ja numeroihin myös englannin kielellä.
On huomattu, että välillä lalujen tai lorujen sanat unohtuvat kaikilta – ei vähiten opelta, ja silloin voi koittaa lennosta paikata virheensä tai aloittaa tyynesti alusta. Ja, kun joku muistaa, hyödymme kaikki. Yksilön vahvuudet hyödyttävät koko yhteisöä, eikä kaikilla tarvitse – tai voikaan - olla tismalleen samoja vahvuuksia. On tärkeää saada elää koulukulttuurissa, jossa voi turvallisesti mokata ja yrittää uudestaan ja harjoitella, vaikka yrityksiä tarvittaisiin oikein monta ennen kuin uusi taito on saavutettu!
Viikkosatuna on kuultu ja käsitelty tarinaa Martista, ryysyritarista, joka seuraten näkemiään välähdyksiä lempeäsilmäisestä Armo Charitas -neidosta matkusti ympäri maita ja mantuja auttaen kaikkia apua tarvitsevia.
K äsityötunnilla on viimeisetkin keppihevosen valjaat punottu ja on aloitettu sormineulomista. Neulomisessa tulee noudattaa tiettyä toistuvaa logiikkaa, hahmottaa lukumääriä ja suuntia – ja olla sinnikäs! Valmiista pötköistä teemme jotain yhteistä ja värikästä luokkaan…
Välituntien leikkiryhmiä on ollut ilo seurata ja olemme muutamana päivänä tulleet välkälle hippusen muuta koulun porukkaa myöhemmin jaksotunnilta ja olleet siis muutamamn minuutin heitä pidempään pihalla, saaden ”pidemmän välkän”.
Minusta on tärkeää, että paitsi metsäretkille, lapset tottuvat myös välitunnille menemään säässä kuin säässä ulos asti, kunnon varusteissa toki, jolloin aivot ja keho saavat kaipaamansa happituuletuksen. Varusteissa, lahkeensuissa, vetskareissa ja hanskoissa pienillä koululaisilla kuitenkin siirtymät venyvät, joten on suuri etu, että ekalla saa ulkona hetken juostakin, kun on juuri saanut urakoitua itsensä ulos. Sitä paitsi uusiin keinuihin mahtuu varmasti, jos tulee välkälle rippusen eri aikaan kuin muut! ;)
Maalaustunnilla keltainen ja sininen tapasivat saaden aikaan uuden ihanan värin: vihreän. Perjantaiaamuksi saatiin lumikuorrutus pihamaalle ja päästiin katsomaan 3. luokkalaisten valmistamia hauskoja hölmöläisnäytelmiä.
Uskontotunnilla on pohdittu lapsen oikeuksia, Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Tuli esille monia oikeuksia: oikeus herätä painajaisesta niin, ettei kukaan peitä silmiä, oikeus päästä pois huoneesta, vaikka kaveri estäisi, oikeus omaan kotiin ja perheeseen oikeus ruokaan ja juomaan, oikeus kavereihin. Oppilaista kumpusi hieno ajatus siitä, että lapsilla on oikeus vanhempiin, jotka kertoo koska pitää lopettaa pelaaminen. Oikeus turvallisiin, sinua rakastaviin aikuisiin. Kappas, ekaluokkalaisia! ;)
Rentouttavaa viikonloppua kaikille pienille koululaisille ja heidän kotiväelleen!
Viikkokatsaus vko 13
9.-13.11.2020
Maanantai aloitettiin metsäretken sijaan omasta luokasta: oli aika leipoa! Pyörittelimme koko koulun väelle jaettaviksi Martinpäivän ässäpullia. Keskittyneesti ja hilpeästi suuri urakka onnistui! Lisäksi aloimme työstää numeroa kuusi ja teimme valmiiksi lyhdyt seuraavaa päivää odottamaan.
Tiistaiaamuna sitten oli aika kantaa hehkuvia lyhtyjä hämärästä luokasta toiseen laulaen harjoiteltuja lyhtylauluja. Vastassa oli hymyileviä ja hyräileviä isompien oppilaiden kasvoja, jotka myötätunnolla ja omaa valonkantoaan muistellen ottivat vastaan leipomamme pullat.
Lyhtyjuhla on kaunis ja herkkä perinne, joka on ilo tarjota lapsille vuodesta toiseen pimeän ajan keskellä. Omastaan pyyteettä jakaminen, epäitsekkyys ja avuliaisuus tulevat käsitellyiksi tähän aikaan vuodesta monin tavoin. Teema elää kolun arjessa toki tätä yhden aamun juhlaa laajemman tovin.
”On mulla valo pieni, se valaisee mun tieni.
Kun tähden yllä loistaa, niin lyhtyäni vien.
Oi valo pien valaise tie ja maailmaan mut vie!
Mä lyhtyäni kannan ja varoen mä käyn.
Pimeytehen annan mun valon loistaa näin!
Oi valo pien, valaise tie ja maailmaan mut vie!”
Sydäntä hellivä kohta on, kun pienet ekaluokkalaiset aivan hehkuvat kilpaa lyhtyjensä kanssa ja laulavat vielä ujostelusta hennoilla äänillään ”mun valooon looistaa näääin” sisäistä valoaan loistaen.
Muuten viikolla on perehdytty lukuihin 6 ja 7 eri tavoin, kuultu satu lyhtyprinssistä, joka ystävällisyydellään ja hyväsydämisyydellään nousi monen kuningaskunnan rakastetuksi yhdistäjäksi, aloitettu uutta sormineulomiskäsityötä ja piirretty paljon.
Keskiviikkona saimme tutustumaan uuden oppilaan, joka otettiin vastaan kiinnostuksella ja lämmöllä. Hyvin luontevasti lapset ottivat vastaan tiedon uudesta luokkatoverista ja jo seuraavana päivänä, kun kävimme läpi kuka on poissa eli kenelle tähtiterveisiä tulisi lähettää, oli vastaus valmiina, hänelle!
Torstaina teimme maanantailta siirtyneen retken metsään viereisen päiväkodin esioppilaiden kanssa. Aloitimme retken laulamalla heille englanniksi tuttua aamulauluamme ja metsässä lapset ajautuivat yhteisiin leikkiporukoihin.
Yhteistyötä tehdään, jotta koulupolku tuleville ensiluokkalaisille olisi mahdollisimman sulava ja toki se palvelee monella tavoin nykyisten ykkösten koululaisen taitojen vakiintumista ja itsevarmuutta, kun he saavat olla esimerkkinä pienemmille. Kouluyhteisössä ekaluokkalaiset ovat aina joukon pienimpiä, mutta eskarien kanssa he saavat astua konkarin saappaisiin.
Perjantaina ratsastettiin valmiilla keppihevosilla varsarytmejä, ruokittiin ja juotettiin hevoset ja lopulta tehtiin satuhierontana ”hevosenhoitoa” luokkakkaverin ”kavioihin”, selkään ja käsivarsiin. Satuhierontaloruissa ja -ohjeissa harjoiteltiin lukumääriä ja positiivista, hyväntahtoista kosketusta.
Uskontotunnilla kerroin sadun sirkuksesta ja sirkuksen lapsista, jotka olivat kaikki hyvin erilaisia: Kerttu oli voimakas ja vauhdikas akrobaatti, Kaarlo höyhenenkeveä ja tarkka nuorallakävelijä ja Marke vikkelä taikuri. Kun jokainen heistä harjoitteli omaa taitoaan toisten kustannuksella - Kerttu tarrasi yhtäkkiä kaveriin nostaakseen tämän ilmaan, Kaarlo vaati täyttä hiljaisuutta keskittymiseensä ja Marke kadotti kavereiden tavaroita taikatempuillaan - meinasi konflikteja ja väärinymmärryksiä syntyä tuon tuosta. Lapset saivat tarinan ohjaamina keksiä ratkaisuja siihen, miten kukin sirkuslapsista saisi olla juuri sellainen kuin on, mutta niin että he tulevat toimeen samassa sirkuksessa. Ideoita syntyi paljon!
Lisäksi kerrottiin sydämenasioita viikon varrella ja sain kuulla paljon seikkoja, jotka tuottavat lapsille iloa tai jännitystä. Sydämenasioita kerrotaan Rauha-nalle sylissä ja jos sydämenasia tuntuu isolta ja ujostuttavalta sen voi kuiskata Rauhalle ja sitten kertoa Rauhan äänellä meille muille, jos haluaa.
Viikko on pitänyt sisällään siis rauhaa ja harrasta juhlallisuutta, riehakasta iloa ja vauhdin puhinaa, keskittynyttä työskentelyä, lämpimän villalangan tarkkaa pujottelua sormien välissä, sadun taikaa, kivan kaveruuden pohtimista ja metsäretkeilyä. Tästä on hyvä jatkaa taas uuteen viikkoon viikonlopun hengähdyksen jälkeen!
Viikkokatsaus vko 12
2.-6.11.2020
Tuulinen maanantai vei meidät retkelle samaan paikkaan, kun aivan lukukauden alussa, Piirin alueen laitamille lehtensä tiputtaneiden pihlajien alle. Kokoonnuimme katoksen suojaan kuumalle mehulle ja sytytetyn lyhdyn ääreen pohtimaan tunteita. Kukin mietti yhden tunteen ja hetken, jolloin tunsi tuota tunnetta. Keskustelimme muun muassa ilosta, surusta, pelosta, vihasta, innostuksesta, ja vitsikkyydestä. Juttelupiirin loppuvaiheen kiemurtelusta huomasin, että alkaa olla jo aika saada lentää tuulen mukana tutkimaan pitkästä aikaa juuri tätä retkipaikkaa, joten niin teimme: lähdimme metsästämään tunteita ihan oikeaan elämään.
Retkiaika vierähti nopeasti ja tiesimme koululla odottavan kuuman keiton ja sämpylöiden, joita otettiin monen monta kertaa ”vielä yksi”. Koko paluumatkan myötätuuli työnsi meitä selästä kohti koulua voimakkaina puuskina, hieno tunne. Lehtipyörteet kieppuivat vierellä ja edellä.
Luokassa ohjattuna piirroksena vaihe vaiheelta teimme liitutyön kolmella värillä, keltaisella punaisella ja sinisellä: vihreä ja oranssi muodostuivat lasten sateenkaariin vaivihkaa! Monesta pienestä sateenkaaresta syntyy luokan yhteinen sateenkaari. Lisäksi jatkoimme tunnetuumailua ja piirsimme kuviksi luontovihkoon ilon tunteen ja surun tunteen. Nopeille piirtäjille syntyi vielä kuvallista ja sanallista pohdintaa pelosta ja vihasta. Huomattavan monen tunteet liittyivät nyt sisaruksiin tai keräilykortteihin, joten voi päätellä, että ne herättävät tunteita juuri nyt.
Tiistaina pohdimme numeroa neljä, kun laivan miehistö, neljä tonttua olivat vetäytyneet laivan kajuuttaan ja asettaneet tuolinsa ruokapöytänsä kulmiin, kun laiva keinui niin ankarasti, että tavallisilla paikoilla ruoka kierähti pöydältä syliin. He nikkaroivat pöytään reunat, jotta lautaset pysyivät laivan liikkeessä mukana. Tonttujen pöytä oli tuttu muoto: neliö! Neliön kautta hahmotimme nelosen olemusta, teimme vihkohommia ja laskimme taas aimo annoksen lukumääriä sille päivälle. Apuna käytimme sinisiä ja punaisia kortteja, joiden päälle oppilaat ryhmittelivät lukujen 2, 4, 5 ja 6 hajotelmia. Löysimme monta eri tapaa, joilla nuo luvut voivat muodostua.
Tiistaina saatiin varsojen tarina päätökseen huipennuksenaan Ruohoharjan kohtaaminen vedessä asuvien lehmien kanssa ja paluu linnalle, johon heille oli nikkaroitu lämmin talli. Varsojen seikkailun aikana oli kypsynyt päätös palata kevään tullen omalle kotitallille, takaisin vanhan tamman luo, ja oppilaat vaikuttivat hyväksyvän tämän päätöksen. Varsojen kaviot kopisevat taputuksina ja tömistyksinä myös aamurunoissamme, jossa niille kullekin on oma rytmi ja runo.
Käsitöissä kepparien identiteeteissä on myös vilahdellut varsatarinan hahmoja, vaan nyt oppilaat piirsivät huolellisen esittelyjulisteen omasta nimetystä keppihevosestaan. Julisteet lempiruokamerkintöineen ovat valmiina hevosilla nimeltä Myrskynsilmä, Salama, Ratsu ja Tuoli. Näitä piirrettiin todella antaumuksellisella keskittymisellä, joten arvelen projektin olleen mieluisa. Heposilla on toki jo saanut ratsastaa, mutta kunhan viimeisetkin harjakarvat on kiinnitelty ratsastamme varsarunon rytmissä oikein harjat viuhuen, sen olen luvannut.
Keskiviikkona laskimme legopalikoiden avulla paritehtävänä ja teimme lisää vihkohommia numerolle 4. Jälkiruuaksi ruokailulla saimme nauttia rakkaudella valmistettuja ja tarkkaan saajalleen osoitettuja piparkakkuja luokallemme palanneen tuliaisina. Oppilaan solahdus porukkaan vaikuttaa käyneen sujuvasti ja kouluelämä sujuu hyvin.
Torstaina tapasimme jo numeron 5. Viitonen löytyi taivaan tähdestä, joka näytti tuikkivan viisisakaraisena. Punainen lanka toi näkyväksi viisitähden oppilaiden piiriin ja piirsimme sen myös omiin kehoihimme jalasta päähän ja toiseen jalkaan, jalasta käteen ja toiseen käteen ja lopulta takaisin jalkaan. Vihkoon piirrettiin ja väritettiin upeat tähdet hyödyntäen ympyrän kehän pisteitä.
”Katopas tätä ope!” kuului yhden vimmaisesti värittäneen penkin ääreltä ja naamani lähelle tuotiin käytössä kuumentunut ja voitonriemuisen viistoksi prosessissa kulunut merensininen liitu. Lisäksi sitä tahtia, kun luontevasti valmistuttiin pääsi laskemaan luokan pikkuesineitä, esimerkiksi lasihelmiä ja kastanjoita ryhmitellen. Laskemishaasteet koitin määrittää tietoisesti sopivan suuriksi kullekin laskijalle ja juuri tuohon hetkeen. Yksi pujotteli luokassa jo kukkineen ja nuupahtaneen ruusun terälehtiä lankaan kuivumaan ja laski niitä. Kukin laskija sai kirjoittaa taululle laskujensa tuloksen.
Torstaina piirsimme varsasadun loppuhuipennusta vihkoon ja kokosimme leikaten ja liimaten lyhtyjä taas yhden työvaiheen eteenpäin. Perjantaina vitosharjoitusten lisäksi jatkoimme lyhtyjen kokoamista ja ensi viikolla ne tulevat valmiiksi. Koska lyhtyjä tarvitaan jo alkuviikosta koulupäivän aikana tapahtuvaan lyhtykulkueeseen edistimme yhdessä myös kotona lepäilevien lyhtyjä. Oli mukava seurata, kuinka ihana tunnelma vallitsi, kun lapset halusivat auttaa kaverien työtä eteenpäin omalla huolellisella panoksellaan. Kun kirjoitettiin kaverille leikattuun lyhdyn osaan nimeä ja se jolla kynä oli kädessä huokaisi ääneen ”en mä osaa tätä nimeä” niin ne, joilla kaikki kirjaimet ovat aktiivisessa ja sujuvassa käytössä kirjoittivat taululle auliisti mallin.
Lisäksi torstaina ja perjantaina juteltiin lähestyvästä juhlapyhästä, isänpäivästä. Juteltiin, kuinka päivä on nimetty isänpäiväksi, mutta maailmassa on paljon perheitä, joissa on muitakin tärkeitä aikuisia kuin isä. Ja, että perheeseen voi tuntea kuuluvan myös muita kuin vain samassa kodissa koko ajan asuvia. Todettiin, että tuohon juhlapäivään mahtuvat muutkin rakkaat ja tärkeät aikuiset ja tehtiin vaihe vaiheelta korttia ja lahjaa oma tärkeä aikuinen mielessä.
Yksi korttiaskartelija sai selvästikin jonkin takaiskun työskentelyynsä, koska kaivautui äkkiä vimmalla työpöydän alle (pari penkkiä oli yhdessä isona yhteisenä pöytänä, jonka ääressä kaikki työskentelimme, sinne alle syntyy suojaavia sopukoita). Keskeneräisen työn viimeisin jäljennöskirjain näytti saaneen yhden ylimääräisen sakaran ja arvelin sen pahoittaneen askartelijan mielen. Lupaus yhteisestä korjaamisesta ei vielä kuitenkaan riittänyt palauttamaan hänen työskentelytarmoaan, joten lämpimän jämäkästi ohjasin hänet pois pöydän alta, sillä sen liikuttelu kaivautuessa vaikeutti toki muiden työtä. Pieni puhiseva henkilö tuli esille pöydän alta syöksyäkseen uuteen suojapaikkaan sivummalla olevan penkin alle. Me muut jatkoimme rauhassa hommia ja annoin hänen tasata tunteitaan ystävällisellä kehotuksella ”tulehan jatkamaan hetken päästä, autan sinua kyllä”. Ja kun uusia kiinnostavia työvaiheita alkoi kavereille määräytyä (valkoista liitua sinisellä kartongilla,VAU!) tepsi niiden imu. Oma vaikutuksensa lie olleen myös lämpimän jämäkällä, mutta periksiantamattomalla muistutuksella siitä, että tämäkin tehtävä kyllä koulussa tehdään, jos ei muuten ehditä niin sitten koulun jälkeen, kavereiden ollessa jo ip:ssä leikkimässä. Näiden yhteisvaikutuksesta möyri aiemmin harmistunut, nyt ennemminkin huolestunut henkilö aivan viereeni ääneti jatkamaan kirjoitustaan. Kun kaikki kirjaimet olivat paikallaan, hän vihdoin huokaisi ulos huolen juuren: ”voiskohan tän kortin antaa äidille ja isälle yhteiseksi.” ”Totta kai voit, onpa kaunis ajatus”, vastaus nosti hymyn taas huulille. Että siellä kotopuolessa saatte nyt sitten kaikille tärkeille aikuisille tuikkivaa iloa, nauttikaa! 😊
Viikkokatsaus vko 11
26.-30.10.2020
Luontoretkelle lähdettiin sadepisaroiden saattelemana. Sateisessa retkisäässä on aina oma lumonsa: luonnossa tuoksut, äänet, värit kaikki saavat oman säväyksensä sääolosuhteista. Veden tutkiminen on kiinnostavaa, purojen virtauksia on hauska ohjata ja metsässä voi rakentaa majaan kattoa aivan uuden motivaation ohjaamana, kun valmis maja suojaa sateelta. Lämmin mehu tai tee maistuu ihan erilaiselta sateen ropistessa kuusen oksiin ympärillä.
On tärkeä arvo retkeillä säällä kuin säällä, koettaen löytää kaikista olosuhteista hyviä ja aidosti innostavia puolia. Sateessa hyvät varusteet ovat ensiarvoisen tärkeät. Märissä sukissa tai palelevilla sormilla retkeily ei ole miellyttävää. Oppilaat tuovat kouluun retkipäiviä varten kuivia sisävaatteita, joihin voidaan heti koululla vaihtaa: sukat, housut ja paidan. Vaikka emme kalsareita myöten metsässä kylvekään, voi hihan tai lahkeensuu imaista kosteutta ja olla sisällä märkänä ikävä. Vähintään yhdet varahanskat ovat myös tärkeät, sillä metsäretken lisäksi oppilailla on maanantaisessa koulupäivässään vielä välituntikin ja osalla iltapäiväkerho. Jotta oppilaan vireys säilyy koko päivän, on ulkona perusteltua käydä happihypyllä moneen otteeseen ja myönteisyys säilyy vaihtovarusteilla. 😉
Kiitos siis teille kotiväki, kun huolehditte lapsenne varusteista ja siten mahdollistatte miellyttävän metsäretken (joka on myös opetussuunnitelman mukaista liikunnan ja ympäristöopin opetusta). Positiivinen luonto- ja ulkoilusuhde kantaa aikuisuuteen ja hyödyttää tulevaisuudessa monella tapaa. Kaikki kuivattelu ja varustehuolto vie oman aikansa, mutta on sekin tärkeää omista tavaroista huolehtimisen oppimista, osa ulkoilua.
Luokassa piirrettiin ohjatusti kuva sienistä ja lehtiään pudottavista syyspuista (liitutekniikan harjoittelua ja pieni perspektiiviharjoitus). Lisäksi sai vapaasti piirtää retkimuiston ja luin Kimmon matkaa.
Tiistaina jatkettiin Matematiikka-aluksella seilaamista ja laiva purjehti kauas pohjoiseen kolmikulmaisen jäävuorenhuipun äärelle. Käsittelimme luvun kolme esiintymistä luokassa, maailmassa, kerrotussa tarinassa jne. Teimme vihkoon kolmikulmaisen kolmion ja roomalaisen kolmosen. Seuraavana päivänä jatkoimme käyttökolmoseen ja harjoittelimme numeron kirjoittamista oikein päin. Matematiikan opetus on hyvin toiminnallista: laskemme pieniä esineitä (kastanjat ja Seikkailija Saaran jäätyneet (lasi)helmet), käytämme helmitauluja lukumäärien hahmotuksen tukena, leikimme leikkejä, joissa jokin toiminto toistuu tietyn määrän kertoja, laitamme laskulasit päähän ja taikaiskusta tavoitamme yhä enemmän laskettavia lukumääriä jne. Tällä viikolla teimme myös kastanjoilla ensimmäisiä hajotelmia kokonaisuudesta osiin ja piirsimme ne vihkoon. Aluksi kaikki saavat vaikkapa kaksi, neljä tai kuusi kastanjaa ja yhdessä mietimme, miten monella tapaa ne voikaan ryhmitellä erilleen. Ikuistimme näitä vihkoon.
Keskiviikkona jaksotunnilla opetusta oli seuraamassa koulussamme koulunkäynninohjaajan tutkinnon harjoitteluaan suorittava aikuinen. Aamutervehdyksen jälkeen lapset tottuivat nopeasti toisen aikuisen tarkkailevaan läsnäoloon ja hänen roolinsa luokassa oli seurata ja tutustua opetukseen.
Aika monta kepparia on nyt valmiina ja valjastettuna tiistain ja perjantain käsityötunnin tuloksena. Niille alkaa kehkeytyä omia persoonallisuuksia ja niille makustellaan nimiä. Kuvataiteen tunnilla maalasimme merensinistä siihen liittyvän tarinan saattelemana. Maalasimme tällä viikolla toisenkin kerran: lämpimänä hehkuva oranssin maalaaminen aloittaa pimeään vuodenaikaan liittyvän lyhtyaskartelumme. Lyhtyjä myös taiteltiin ja leikattiin valmiiksi perjantaina. Maanantaina etsittiin retkeltä lyhtykepit. Musiikintunnin leijonanmetsästyslaululeikki oli ilohihkuisesti mieleen oppilaille, kertoi Suvi-opettaja terveisiä.
Viikkosatuna on käsitelty Peetua ja papukaijaa. Peetu-poika pöyristytti lapsia käytöksellään, hän näet oli aivan pienenä tyytyväinen leikeissään, mutta mitä vanhemmaksi varttui sitä tyytymättömämmäksi kävi. Ei yhtään voinut tietää miksi, sillä vanhemmat kyllä suostuivat hänen jokaiseen oikkuunsa ja antoivat hänelle kaiken, mitä vain poika keksi pyytää. Kun Peetu sai aina tahtonsa läpi, kyllästyi hän nopeasti ja lemmikitkin jäivät hoitamatta. Lopulta Peetu päätyi haaksirikkoisena saareen papukaija ainoana ystävänään. Papukaija oli hänelle mieluinen toveri, se näet ei väittänyt vastaan, toisti vain mitä hän milloinkin sanoi. Pelastuttuaan Peetu muutti tapojaan.
Englannin tuokioilla on laulettu Popocatepetl big volcanosta, anytime you need a calypsosta ja käyty visiitillä doctorin luona, joitain mainitakseni. Paljon ruumiinosia on keksitty kipeiksi, onneksi kaikki mainitut kivut parantuvat yhtä nopeasti kuin ilmaantuvat. On myös laskettu englanniksi.
Perjantaina kouluun sai pukeutua naamiaisasuun koko päiväksi! Kotitehtävänä olimme tiedottaneet tämän kirjoitettuna viestinä kotiin. Jäljennöskirjoittaminen mallista on tärkeä osa steinerkoulun lukemaan ja kirjoittamaan opetusta. Lapselle elämys siitä, että hän piirtää merkkejä paperille ja muut ihmiset pystyvät ymmärtämään kirjoitetun, on tärkeä ja arvokas, vaikkei oppilas vielä itse osaisi lukea tai ilman mallia kirjoittaa. Näitä viestejä tulee ihailla ja vaikka jokin kirjain olisi nurinperin, tavutus seuraavalle riville vielä luova tai kirjaimia järjestelty omintakeisella tavalla on tärkeää, ettei aikuisen huomio kiinnity näihin, vaan viestin ymmärtämiseen. Oikeinkirjoitus kyllä vakiintuu myöhemmin, nyt vankistetaan yhteistuumin lapsen itsevarmuutta koululaistaidoissaan. Vaikka aikuinen tarkoittaisi hyvää osoittaessaan jonkin virheen ja pyrkisi korjaamaan sen lapsen kanssa, se ei ole tarpeen tässä kehitysvaiheessa, tärkeämpää on luoda myönteinen ilmapiiri tämän monelle ekaluokkalaiselle vielä mystisen, kirjoitetun kielen, opettelun ympärille. Kiitos avustanne tässäkin asiassa!
Koulussa aamutoimet suorittivat Musta haamu, Sammakko, Prinsessa Anna, Batman, Poni ja Luurankohaamu! Lauloimme aamulaulun paitsi oppilaiden omilla nimillä, myös näillä roolinimillä, se hymyilytti oppilaita. Perjantain puuhana luontevasti oli draamaharjoittelu. Naamiaishahmoissa luotiin kahdessa ryhmässä näytelmät tarinoineen, lavastuksineen, musiikkeineen ja valaistuksineen. Näimme action-esityksen pahan tytön mutkikkaasta suhteesta lepakkoon ja haamuun, joka dramaattisten taistelujen kautta lopulta huipentui yhteiseen säveleen. Toinen näytelmä oli vuorosanojen sijaan painottunut musiikkiin ja siinä prinsessa löysi sammakon, jonka kanssa yhdessä kulki linnalle, haamu pelotteli ja tämäkin porukka lyöttäytyi siten ystävyydessä yksiin soittelemaan soittimia. Näytelmistä oli ryhmissä piirretty kuvakäsikirjoitukset.
Perjantaina kerroin oppilaille ja kotiväelle ilouutisen: aiemmin luokaltamme toisaalle siirtynyt oppilas palaa takaisin. ”Tuntuu kivalta sydämessä” totesivat oppilaat. Maanantaina tavataan!
Viikkokatsaus vko 10
19.-23.10.2020
Syyslomalta palattiin ohuen lumiharson peittämälle koulun pihalle! Aloitimme päivän rauhassa luokassa tuttujen rutiinien ääreltä ja kerroimme kuulumisia syyslomalta. Lumiteema oli pinnalla lomamuistoissa ja lapset haaveilivat lumiukkojen pyörittämisestä myös koulussa, joten teimme luontoretken Piirin alueelle. Heti kun parijonoketju sai luvan erkaantua alkoi vimmainen lumipallon pyöritys. Lumi oli sopivan märkää, joten pallot kasvoivat äkkiä suureksi ja luonnostaan alkoi muotoutua kaikkien yhteinen lumilinna. Hauskan ensilumen ajan kontrastin syksyn ja talven rajapinnalle loivat lumen alta paljastuvat vihreän nurmikon kiemurat.
Kummallista kyllä, projektiin liukui matemaattinen näkökulma: jo valmiita palloja lasketaan ”yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi” ja viereen pyrähtää toveri, joka laskee vielä näkymättömät yhdeksän ja kymmenen eli arvioi taitavasti jo olemassa olevien pallojen koosta tismalleen montako vielä tarvitaan. 😉
Linnan alkuvaiheessa yhdellä toimeliaalla arkkitehdillä oli tarkka visio linnan muodosta ja kursailematta hän tavoitteli henkilökohtaista päämääräänsä, kunnes toiset päättäväisesti toivat ilmi muun arkkitehtijoukon poikkeavan, joskin keskenään yhdenmukaisen vision. Volyymi meinasi nousta ja kulmat kurtistua. Mutta kun aikuinen on läsnä ja lähellä oli mielikuvituksen rakennuspiirustusten yhteensovittaminen tälläkin kertaa lopulta helppoa ja tavoittelimme kaikille sopivaa kokonaisuutta. Tähän individuaalin visioon kuului lumen ankara tiivistäminen tamppaamalla rukkasnuijalla pallokehän keskelle ja juuri se meinasi olla toisille liikaa. Juttelemalla saimme tämän tiivistysvahvuuden käyttöön saumakohtien ”hitsaukseen”. Joukkovoimaan tarvitaan monenlaisia vahvuuksia ja lapset keksivät niitä hienosti itsekin, kun keskustelua hitusen tuetaan ulkoa päin.
Piirin avarat lumen peittämät nurmikentät näyttivät kauempaa koskemattomilta, mutta lähempää huomasimme jos mitä pikkukäpälien polkuja. Niinpä luokassa luontovihkoon piirrettiin ensin jälkiä jättänyt otus ja sipsuteltiin vesivärisormilla sitten sen reittejä vihkon valkohangelle. Ainakin leijona oli ollut ehtiväinen tassuiltaan ja muutama tonttukin oli tainnut pistää ihan tanssiksi.
Tiistaina astuttiin laivaan, nimittäin matematiikan purjealukseen! Kerroin, kuinka hieno purjelaiva kastettiin Matematiikaksi ja piirsin samalla laivaa taululle ja pyysin oppilaita laskemaan piirroksen yksityiskohtia. Laivan miehistönä ahersi neljä tonttua joiden persoonallisuuksiin päästään tutustumaan myöhemmin. Niiden nuttuihin oli kirjailtu tällaisia kummia merkkejä + - . : …
Omasta aloitteestaan lapset halusivat vielä miettiä montako jalkaa laivan kannella on, jos siellä on neljä tonttua. Montako kättä? Montako sormea? Olin ajatellut meidän vielä pysyttelevän pienemmällä lukualueella, mutta alkuinnostuksen aallonharja veikin meidät jo 1-50 lukualueelle, kun kapteeninkin sormet piti laskea! (Tässä vaiheessa, jotta päästiin laskemaan konkreettisia sormia, kaikki oppilaat olivat eläytyneet kuka mihinkin tonttuun ja yksi kapteeniksi.)
Alkutarinan sysäämänä oppilaat saivat yhteistuumin rakentaa Matematiikka-aluksen penkeistä ja kirmailla hetken kannella, syöksyä kajuuttaan kuorsaamaan tai jopa hypätä partaalta mereen polskimaan eli kymmenisen minuuttia leikittiin ja liikuttiin mielikuvitusmaailmassa innosta tirskuen ja leikki-ideoita pursuten. Tällainen lyhyt hetki auttaa keskittämään huomion taas kohta uuden asian äärelle.
Kun arvioin lasten taas jaksavan keskittyä intensiivisesti nousin kannelle mukanani kimppu kummia luikeroita, piipunrasseja! Näistä taivuteltiin matikkalasit, jotka päässä laskuvimma iski ajatuksiin ja luokassa alkoi näkyä hurjasti laskettavia asioita. ”Loputon! Niitä on lo-pu-ton!” Kuului ikkunan äärestä, jossa eräs kaksikko seisoi polvillaan tarkkaavaisina lasit päässä.
”Ai ne värilliset koristepampulatko, kyllä ne voi laskea, auttaako ope?” koetin tuikkaista väliin, arvellen että kyse on tilanteesta, jossa sinnikkyyden idullaan oleva vahvuus kaipaa ystävällistä tuuppausta, vaan ei: ”noi lumihiutaleet!” kuului itsestäänselvä vastaus. ”No totta, niitä ei opekaan taida ehtiä laskea”, oli tällä kertaa myönnettävä.
Vihkotyötä varten pohdittiin numeroa yksi ja asioita, joita maailmasta voisi löytää vain yhden. Päädyttiin yhteen aurinkoon, jonka kaikki piirsivät tarkasti ohjeiden mukaan upouusiin matematiikan vihkoihin. Joka toinen säde tehtiin sitruunan- ja joka toinen kullankeltaisella, vuorottelun periaatteen vahvistamiseksi. Viereiselle sivulle tehtiin roomalainen ykkönen (seuraavana päivänä kun muisteltiin edellisen päivän hommia, se oli italialainen ja eräässä kodissa kuulemma ruotsalainen). 😊 Roomalaiset numerot ovat etenkin tässä alussa, lukualueella 1-3, hyvin selkeät ja konkreettinen tapa merkitä numeroa yleisesti käytettyjen arabialaisten numeroiden rinnalla ja myöhemminkin niissä on oma kiehtova logiikkansa. Mukavan mausteen rakentuvalle yleissivistykselle myös tämä numeroiden merkintätapa antaa, vaikka yleisesti käytössä ovatkin arabialaiset numerot.
Seuraavana päivänä teimmekin tanakan perinteisen käyttöykkösen ja sille koko seuraavan sivun seuraajia numeromuodon kirjoitusharjoituksena. Lisäksi erilaisia laskemistehtäviä konkreettisilla apuvälineillä (kastanjat, liidut, helmitaulut) on nyt tuon tuosta ohjelmistossa. Harjoittelimme myös silmät kiinni kuuntelemaan montako kertaa ope soittaa soitinta luokan edessä. Aamutoimissa tavutaputusten sijaan teemme numeroihin liittyviä rytmisiä luettelemisharjoituksia. Viikkosatuna kirmaillaan edelleen varsojen matkassa etsimässä lohikäärmeiden jalokiviä. Satua kerrottiin ja muisteltiin tiistai-keskiviikko ja piirrettiin torstaina.
Käsityötunnillekin matematiikan taika on ulottunut. Äkkiä tehtävä leikata tismalleen 20 pätkää kepparin harjalankaa puhutteleekin lasten intoa aivan uudella tavalla, puhumattakaan siitä että ne mitataan saman mittaisiksi. Erittäin tarkkaan eräs leikkaa langanpätkiä mieluisen värin valittuaan (punainen) ja kuljettaa ne oman penkkinsä päälle, jossa on hyvin tilaa. (Niin, käsitöitä näet ei tehdä omalla penkillä vaan yleensä luokan perällä, ”keppareiden tallissa”, kaikki sopuisassa rykelmässä, jossa ope ulottuu auttamaan yhtä jos toista vuorollaan vaivatta ja lapset auttavat myös toisiaan luontevasti ollessaan lähekkäin.)
Penkin pintaan hän joka tapauksessa asettaa nyt langat tarkasti vierekkäin riviin, suoristaen jokaisen, jotta laskemisprosessi on vaivaton. Alkaa tarkka etusormiavusteinen toimitus: 1, 2, 3… Toinen taas on leikannut jo ”jotain 1,2,3….15, 19, 20! Ope näitä on nyt ainakin 50!” Optimistinen laskutoimitus enteilee juuri sopivan tuuheaa harjaa. Ja vielä on mainittava se eräs hieman vastahakoinen, josta kirjoitin aiemmin ja joka ei niin välittänyt ommella kepparin korvaa (”viis minuuttia mä teen ope, VIIS!” onkin nyt löytänyt aivan uuden kulman koko hepoon tästä harjakarvavaiheesta eikä omien sanojensa mukaan jaksa odottaa seuraavaa tuntia. Ensimmäinen karva on jo hepan päässä. 😊
Juuri tästä on kyse steinerkoulun jakso-opetusmetodissa pähkinänkuoressa. Kuinka lapsi uppoutuu erityisesti tässä ikävaiheessa kiinnostuksen kohteensa äärelle kokonaisvaltaisesti, kuinka hän elää ja tuntee sitä koko olemuksellaan, virittyy sen taajuudelle. Sen sijaan, että hän vierailisi eri oppiaineiden suistossa ja kastaisi varvasta tuolla ja täällä, hän sukeltaa syvällisesti lempeänä läikkyvään lampeen ja polskuttelee sydämensä kyllyydestä. Sitten seuraa levon aika kokonaisen loman muodossa tai tavallisena viikonloppuna, jolloin opittu saa upota syvemmälle ja noin on hän taas hetken kuivateltuaan valmis uuteen polskutteluun.
Loppuviikolla tavattiin lukukäsitettä ”kaksi” erityisesti omassa kehossa ja tehtiin siihen liittyviä vihkotöitä ja muita harjoituksia. Lisäksi on maalattu taivaansinistä, laulettu Suvin kanssa musiikin tunnilla, saatu uusia liituja omaan penaaliin (koivunlehdenvihreä ja possunpunainen), rakennettu lumiukko välitunnilla ja vietetty syntymäpäivää. Vanhemmat ovat saaneet tavata toisiaan vanhempainillassa ja jutella askarruttavista aiheista.
Mainio viikko!
Viikkokatsaus vko 9
5.-9.10.2020
Tällä viikolla muutin maanantain ohjelmaa hieman ja kirimme äidinkielen sisältöjä nipistäen aamutunnit metsäretkestä. (Äkilliset sijaistushommat ja ryhmien satunnainen yhdistyminen antavat oman tärkeän antinsa oppilaille joustavuuden harjoittelusta ja suuremmassa ryhmässä toimimisen taidoista, mutta muuttavat toki myös tehtyjä pitkän aikavälin suunnitelmia.) Teimme kirjainharjoituksia V-kirjaimesta loppuun ja kuten aina kunkin kirjaimen kohdalla, harjoittelimme kuulemaan äännettä puheesta ja liukulukemaan sanoja taululta. Lopputunnista jaoin oppilaat pareiksi ja parin kanssa tuli rakentaa penkeistä jokin mukava temppuilupaikka. Syntyi ensin yksi liukumäki ja se näytti ilmeisesti kaikista niin hauskalta, että kaikki rakensivat sellaisen: kolme liukumäkeä!
Välkän jälkeen sitten suuntasimme lähimpään metsäpaikkaan, jossa ehti hyvän tovin leikkiä. Maanantain viimeisellä tunnilla viimeistelimme Mikael-ajan keppinukkeja ja oppilaat alkoivat kahteen pieneen ryhmään jakautuen suunnitella niille esitystä. Lapset innostuivat nukketeatterin teosta toden teolla, piirsivät monimutkaisia lavasterakenteita jne. Innostunut tunnelma väreili ja hihkaisut ”teippiä!” tai ”sakset!” kaikuivat tuon tuosta. Projekti jäi jatkettavaksi.
Seuraavana päivänä aloitimme upouuden vihon, johon käsittelemme kaikki vokaalit. Nyt Puro ja Kaarna kohtasivat A-kirjaimen ihastuneena ”Aaa!”-huokaisuna nähdessään Vuorenvaltiaan syysjuhlien jälkeisen auringonnousun. Keppinukketeatteri kutoutui tarinaan Vuorenvaltiaan juhlan ohjelmanumeroksi, joten jatkoimme sen valmistelua ja katsoimme valmiit, upeat, esitykset!
Kaikkiin oppilaiden työvihkoihin piirrämme ohjattuja kuvia, joihin annan tarkat ohjeet siitä, mikä väri tulee ottaa, miten liitua tulee pidellä ja millä sen pinnalla milloinkin tehdään (palikkaliitulintu: siipi, poski, nokka tai sitten puikkoliidun nenänpäällä). Kerron myös miten työ vaiheittain rakentuu, eli näissä äidinkielen, matematiikan (loman jälkeen tulossa), muotopiirustuksen ja ympäristötiedon työvihoissa työskennellään melko tarkkaan annettujen ohjeiden mukaan. Totta kai töistä tulee aina omannäköisensä kullekin ja ”omat tyylit” vakiintuvat, mutta vaadin kaikilta kuitenkin noiden annettujen ohjeiden noudattamisen. Tarkoilla ohjeilla harjaannutan vakiintumaan vankemmaksi ja vankemmaksi kykyä ottaa vastaan yksityiskohtaisia ohjeita ja toimimaan niiden mukaan.
Pikkuhiljaa vakiintuu lainalaisuus, että tausta, vaikkapa taivas, maalataan liidun siivellä. Näin vihoista tulee paitsi huoliteltuja ja kauniita (esteettinen elämys) myös luodaan perustaa sille, että pienen ihmisen maailmankuvassa muitakin – huomattavasti monimutkaisempia – lainalaisuuksia voi vakiintua ja niihin voi sitten luottaa. Vaikka tällä hetkellä toimimme tietyllä tapaa yksinkertaisen aineiston parissa (pyydänkö valitsemaan vaikkapa pihlajanmarjan- vai ruusunpunaisen), ovat nämä kyvyt vankka perusta myöhemmälle koulutyöskentelylle, jolloin aihepiiritkin laajenevat huomattavasti ja annetut ohjeet monimutkaistuvat. Steinerkoulun alaluokkien keskiössä on juuri lapsen ominaisuuksista, lasta aidosti puhuttelevasta materiaalista käsin, luoda perusta uusille taidoille harjaantua aikanaan.
Vankka ja tarkoituksenmukainen perustus mahdollistaa myöhemmän, monimutkaisemman arkkitehtuurin.
Tiistain viimeisellä – käsityötunnilla, joka joutui nyt niinikään väistämään – saimme 3. luokkalaiset vierailulle ja pidimme yhdessä kokonaisen englannin tunnin. Piirsimme hienot julisteet aiheesta ”my pet”, mielikuvituksesta kumpuava tai oikea lemmikki. Kissojen ja koirien ja edesmenneen marsun lisäksi paperille piirtyi mm. tulipunainen hai.
Keskiviikon aamupäivällä jatkoimme vokaalivihkojen ja A-kirjaimen parissa, kunnes 3. luokka vieraili jälleen ja tällä kertaa oppilaat jäivät Sari-opettajan hellään huomaan, sillä koulun eskariyhteistyöhön liittyy Mikaelin ajan rohkeuspolun järjestäminen myös lähialueen eskareille. Vallitsevasta pandemiasta johtuen ryhmiä oli kutsuttu vain muutama ja polku toteutui ulkona. Ennen ruokailua palasin luokkaan ja oppilaani olivat aivan läkähdyksissä ja onnellisen riehakkaan oloisia leikittyään ameebaleikkiä isompien kanssa. (Jokin orastava ystävyys oli sitoutunut isomman ja pienemmän tytön välille, sillä oppilaani raportoi onnellisena piirustuksia vaihdettaneen ja kirmasi seuraavana aamuna innoissaan tätä kolmosluokan tyttöä vastaan koulun pihalla. Meidän aikuisten on alati tiedostettava, että pieni ihminen on sosiaalinen olento ja oppii jäljittelemällä toisia. Myös toiset lapset ovat ensiluokkalaisille luonnostaan jäljiteltäviä esikuvia.)
Rauhoitin heidät ameebahulinasta kuuntelemaan viikkosatua pötkötellen penkeillä kevyiden huopien alla ja tuuletin luokkaan oikein raikasta ilmaa, jotta huovan alla ei tule liian kuuma. Varsasatu jatkui Liekkiharjan kertomana vanhana lohikäärmetaruna. Tarina oli aika pitkä tältä toiseltakin osaltaan, joten kerroin sen loppuun ruokailun ja välitunnin jälkeen. Lopputunnin soitimme rytmisoittimilla lasten toivekappaleita (ruoho huojuu tuulessa on uutena lauluna ollut suosittu, mutta toiveita oli myös kanootin kapean ja - muistona päiväkotiajoistako? 😊 – hämähämähäkki!). Suvi ei tullut musiikintunnille vaan pidin sen itse ja hän piti oman luokkansa tunnin, pikku toimi, jolla pyrimme rauhoittamaan lasten päivää oman open seuraan. Ykkösille olisi tullut sinä päivänä niin monta vaihtuvaa aikuista, kun vielä moni jatkoi iltapäiväkerhoonkin, että se tuntui erittäin perustellulta ratkaisulta.
Torstaina kerroin lapsille uutisen: yksi oppilas luokaltamme vaihtaa toiseen kouluun. Juttelimme aiheesta ja vaikka lapsista nousi haikeaa ikävää ja surumielisyyttäkin, iloitsimme siitä, ettei kaveri muuta pois: tavata voi vapaa-ajalla! Askaroimme vielä aimo annoksen tehtäviä A-kirjaimen ja sillä alkavien sanojen parissa. Muistelimme varsasadun tapahtumat ja piirsimme siitä kuvan.
Nämä satuvihkoon tehdyt kuvat puolestaan teemme huomattavasti vähemmän ohjatusti ja paljon enemmän kunkin taiteilijan omasta mielikuvasta käsin. Ajatuksiinsa saa valita sadun kohdan, jonka haluaa, joka vetoaa itseen. Lisäksi teen aina taululle jonkin kohdan ikään kuin malliksi, jos haluaa katsoa sitä. Tässäkin toki vaadin huolellista paneutumista ja esimerkiksi muistutan taivaan värittämisestä tai maan tuomisesta jonkin hahmon jalkojen alle tms. Sopivassa suhteessa tulee harjoitella myös nimenomaan oman mielikuvan tuomista paperille. On mukavaa tarkastella yhdessä, miten erilaisia kohtia lapset saattavat valita, mikä osa sadusta puhuttelee ketäkin.
Perjantaina kirjainhommien jälkeen, otettiin videoyhteys päiväkodin eskareihin. Meidän oli tarkoitus tavata heitä metsäretkellä, mutta kiristyneet pandemiarajoitukset supistivat ison ryhmän open kännykän näytölle. Oli jännittävää ja hauskaa laulaa heille uudet aamulaulumme. Ja vaikka unohdimme yhdessä kohtaa sanatkin, emme häkeltyneet, vaan jatkoimme urheasti. On hyvä oppia, että vaikka tilanne on arvokas ja juhlallinen ja arvostamme toisia harjoitellulla esityksellä, pikkuvirheitä voi silti sattua ja niistä selviää helposti ja yhdessä.
Lopputunnista rakennettiin penkeistä vielä liukumäet ja lopuksi satuhieroin muutamalla otteella kullekin halukkaalle ”joutsenen siivet”. Oppitunti rakennetaan hengittäväksi siten, että kun toivon lapsilta paikallaan pysyvää keskittymistä he pystyvät siihen vaivatta, sillä toisessa hetkessä lyhytkin hetki toiminnallista puhinaa takaa taas asettumista.
Välitunnin jälkeen pidin uskontotunnin, jolla käsittelimme rumien sanojen sanomisen lumoa. (Esimerkiksi iltapäiväkerhosta olen saanut tiedon, että rumia sanoja on toisinaan sinkauteltu. Rumien sanojen makustelu kuuluu kehitysvaiheeseen, usein jo päiväkodissa, mutta hyvin usein myös koulussa, kun lapsi testaa rajoja, kielen voimaa ja auktoriteetteja, tuttuja ja uusia.)
Kuten kaikkea muutakin osaamista, myös tunnetaitoja ja sosiaalisen osaamisen aluetta vahvistetaan steinerkoulussa samaistuttavan sadun kautta mielikuvia luoden, eläytyen ja tunnekokemuksella sitoutuen. Jos jokin ilmiö tuntuu askarruttavan oppilaita tai haluan vaikuttaa heihin, herättää heitä pohtimaan jotain, pyrin sepittämään puhuttelevan sadun, joka käsittelee sosiaalista pulmatilannetta. Tuolloin aihetta tullaan käsitelleeksi pelkkää kieltämistä tai sallimista syvemmällä tasolla ja suoraan syyttämättä ketään lasta. Usein aiheet ovat ajankohtaisia. Oppilaassa halutaan herättää aitoa ymmärrystä vuorovaikutuksen ilmiöistä ja moraalikysymyksistä.
On selvää, että kuten missä tahansa muussakin koulussa oppilaiden erimielisyydet selvitetään myös konkreettisesti ja välittömästi tapauksen sattuessa. Koulussamme toimii KiVa - kiusaamisen vastainen ohjelma ja meillä on selvät sanktiokäytännöt järjestyssääntöjen rikkomisesta jne. Jos lapsi sanoo ruman sanan koulussa, asia käsitellään heti tilanteessa. Tarinatyöskentely tukee lapsen ympärillä vallitsevien selvien rajojen ymmärrystä ja luontaista kunnioitusta. Tarina on alustus keskustelulle, jossa oppilaat ovat aktiivisesti mukana.
Ruokailun jälkeen oli herkkuvälkän aika! 4.-5. luokan oppilaat pitivät kioskia koulun pihalla osana opetussuunnitelmaansa.
He olivat leiponeet kioskiin myytävää ja sekoittaneet mehua, tehneet mainoksia ja pitivät nyt kioskia. Lapset saivat muutamalla eurolla tehdä ostoksia.
Autuaita suklaamuffinsisuupieliä saapui sitten viimeiselle tunnille, sillä oli aika viettää läksiäiset. Läksiäisissä kaikki piirsivät kauniit ”kiitos ystävyydestä” -kortit lähtijälle, muisteltiin kiva muisto hänen kanssaan (ainakin kolme sanoi kivaksi muistoksi ”hassuttelu hänen kanssaan”, yksi erityisen huolellisen kortin piirtänyt sanoi ”miettiminen hänen kanssaan” ja eräs kertoi kattavan kuvauksen, kuinka ”kiskajonossa iloitseminen on ihana puuha hänen kanssaan”).
Lahjoitettiin lähtijälle juhlamenoin kaikki tehdyt koulutyöt ja työvälineet ja nautittiin hänen tuomiaan herkkuja.
Hyvää matkaa pieni ystävä!
Ensi viikko hengähdetäänkin sitten enemmän tai vähemmän syyslomalla!
Viikkokatsaus vko 8
28.9.-2.10.2020
Mikael-juhlaviikonlopun ja kaiken valmisteluhulinan jälkeen oli mukavaa taas aloittaa tuttuihin rutiineihin nojaava kouluviikko.
Maanantaisella luontoretkellä suuntasimme tarkastelemaan ihanaksi ruskan maalaamaa lähiseutua. Keräsimme värikkäitä vaahteranlehtiä isoon kassiin ja aloitin vaahteranlehtikruunujen solmimisen kaikille luokan lapsille. Lehtiretkellä kiipeiltiin puussa ja oppilaat kehittivät josjonkinmoisia omia hippaleikkejä, joihin neuvottelivat ja laativat sääntöjä. Yhteistyöprojektiksi heistä virisi suunnitelma kasata lehtiä isoksi kasaksi, johon sitten hypättäisiin. Tomerina ja ahkerina lehtiä kasattiin käsin ja sitten otettiin vauhtia ja… hypättiin! Sain tarkastella koko tätä tapahtumaa solmimispuuhani ääreltä valmiina auttamaan tarvittaessa, mutta yhteinen päämäärä kannusti yhteistyön toimimaan ihan ilman eripuraa. Myöhemmin korvani tavoittivat toisen leikin alkutahdit ”mä oon nytte lohikäärme ja te ootte kaks Mikael-enkeliä!” Leikki on opin uuttera renki. ”Oo säkin ope lohikäärme!” kaikui seuraava huomaavainen kutsu. Iso lohikäärme oli asettunut juuri seppeleen solmimispuuhaan, joten tiedustelija ratkaisi tilanteen ”se on kesytetty”. 😊
Luokassa ”taioimme” lehden muotoa paperille värittämällä vahaliidulla ohuelle paperille, jonka alta lehden kohoumat piirtyivät näkyviin. Harjoittelimme leikkaamista ja liimaamista liittäessämme nämä vihkoon.
Tiistaina Puro ja Kaarna seikkailivat taas kirjaintarinassa. Kaarna löysi kimaltavan punaisen napin ja yhdessä kaverukset lähtivät jatkamaan matkaansa ja etsimään napin omistajaa. Napin neljään reikään oli takertunut kultalankaa sattumalta juuri N-kirjaimen muotoon. Askartelimme omat suuret napit ja pujotimme langan. Vihkokin sai uudet sivut. N-sanoja oli hauska keksiä, käsiä pongahteli kattoon ja vapaa assosiaatio toi mieleen esimerkiksi: ”tissi eeeeiku NÄNNI!” N-kirjaimen harjoitukset jatkuivat keskiviikkoon.
Tiistain tarina olikin tällä kertaa pidemmän kertomuksen ensimmäinen osa. Se kertoi neljästä erilaisesta varsasta, jotka lähtivät seikkailemaan ja etsimään vanhan tamman kertoman tarun lupailemaa lohikäärmeitten aarretta. ”Jäi jännään kohtaan”, huokasi eräs, kun satutuokion loppusävelet vielä kaikuivat lyyrasta satunurkassa. Käsitöissä keppiheposet saivat taas edistystä osakseen.
Käsityö on ensimmäinen oppiaine, joka tuntuu aavistuksen jakavan oppilaiden mielipiteitä, ainakin puheissa. Luokassa on eräs superinnokas, joka kysyy aina toisinaan toiveikkaana ”milloinka on käsityötä” ja heti tiistaiaamuna toteaa ”jesss! Tänään mä oon niin onnellinen!!” ja toinen, joka huokaisee syvään ja toteaa ”mä teen taas VAAN viis minuuttia” (onneksi emme vielä harjoittele kellonaikoja sen kummemmin, joten ”viisi minuuttia” on aika liukuva käsite - työn edistymisen hyväksi).
Loppuviikosta maalasimme ruusunpunaista ja lapset saivat ennen maalaustuokiota tunnelmaan virittäytymiseksi satuhahtuvaiset, jotka tuoksuivat ruusulta. ”Nää on Intiasta!” tokaisi eräs heti ilahtunut tunnistamisen valo kasvoillaan. Ruusutarina laski ihanan maalausrauhan luokkaan.
V-kirjaimeen tutustuttiin, kun Puro ja Kaarna löysivät hienon linnan, jonka muureilla ja portilla riippui Vvvv… viirejä! Piirsimme viirejä kankaalle, leikkasimme ja pujotimme lankaan.
Perjantaina sitten koko koulu sai vieraakseen valokuvaajan, joka lämpimällä otteella ohjeisti meitä selviytymään rennosti vähän jännittävästä hetkestä. ”Siili” ja ”salaatti” oppilaat hymyilivät kuuliaisesti kuvaajalle. Oman luokkamme kohdalta kuvaus oli nopeasti hoidettu, mutta koska kuvaustilat olivat alakerran luokkatiloja, jouduimme hiukan uudelleenjakamaan koko koulun työtiloja tuona päivänä. Me pääsimme vierailulle yläkertaan ns. vip-tilaan, joka on yläkerran rauhaisa nurkkaus isojen välitunnin viettoa varten. Sieltä löytyy myös koulun oppilaskirjasto. Vaikka tila oli eri, loin turvan ja tuttuuden oppilaiden päivään tutuilla aamutoimilla, tutulla vihkotyöskentelyllä jne. Olimme pakanneet kaikki tarvittavat työvälineet mukaan.
Välitunnilla leikimme metsässä ja taas oli metsä täynnä Pikkunoidan viestejä, joita hihkaistiin opettajalla tuon tuosta. Yhä vain ne liittyvät aina käsiteltyihin asioihimme, aivan kuin Pikkunoita koittaisi toisintaa touhujamme omalla tavallaan. Ruokailussa pääsimme vierailulle kummiluokkaan (4.-5.lk), jossa kukin oppilas sai syödä oman viidesluokkalaisen kumminsa vieruskaverina.
Opettajainkokouksessa nousi esille unelmien työpäivä, teemapäivä, joka on puolivirallisesti nimetty perjantaille 2.10. ja josta inspiroituneena mietimme oman yhteisömme unelmien aineksia. Ilo, nauru, kohtaaminen, luottamus, oivalluksen riemu, luonto ja rauha olivat arvoja, joita äkkiseltään nousi esille yhteiseen unelmakarttaamme.
Opettajakunnan lämmin henki ja yhteisöllinen asenne pitävät osaltaan koko kouluorganismin raikkaana ja eloisana. Näitä tulee kuitenkin tietoisesti herätellä ja ylläpitää ja sen työn parissa olemme joka torstai.
Viikkokatsaus vko 7
21.-25.9.2020
Maanantai alkoi yhteisellä metsäretkellä kummioppilaiden kanssa. Ensiluokkalaisille oli kutkuttavan jännittävää astua yhteiseen alkupiiriin 4.-5.-luokkalaisten kanssa, saada parijonossa pariksi oma kummioppilas viidenneltä luokalta (heitä on myös juurikin seitsemän). Astella metsään ja metsässä syödä eväitä, leikkiä ja jutella oman kummin kanssa. Kummioppilaat olivat valinneet leikkejä opetettavaksi ensiluokkalaisille ja aloitimme tervapadalla. Oli ilo havaita, kuinka lämpimästi ja kärsivällisesti kummioppilaat ohjasivat pieniä: ”tule tähän mun viereen, laita tonne hänen taakse se keppi” jne. Kummioppilaat pitivät vaistomaisesti huolta, ettei kukaan pienistä esimerkiksi joutunut jäämään montaa kierrosta peräkkäin, vaan säätivät hieman omaa juoksunopeuttaan. Sydäntä lämmittävällä tavalla vastuu kasvattaa.
Koululla hyvästelimme kummit ja harjoittelimme liidun käyttöä luontovihkoihin. Harjoittelimme liituvoimakkuutta ja kerroin liidun eri pintojen käytön tueksi mielikuvan liidusta pienenä Liitu-lintuna, jonka pääty on pehmeä poski, pitkä sivu on siipi ja kulma on yksityiskohtia tavoittava nokka. Piirsimme keltaisen eri sävyillä syysauringon. Lisäksi meillä on jatkumovihko (lapsille olen tainnut sanoa ”värikäs vihko”, jota tulen pitämään mukana opetuksessa ensimmäisestä luokasta kohti yläluokkia, siten että joka luokka-asteella siihen piirretään jotain ja samakin aihe toistuu. Tähän mennessä on piirretty ”perhe” ja ”minä ja kummini”.
Tiistaina muistelimme edellisen viikon sisiliskon ässän suhinaa ja osoitin oppilaille liitutaulultamme kullekin oman osion ja värin. Sitten taululle sai tehdä kukin tähän omaan osioon ja omalla värillä S-muotoa ja pala suurta sateenkaarta alkoi muotoutua. Taululle piirtämisestä oppilaat ovat haaveillen kysyneet jo useampaan kertaan ja taulun pyyhkiminen tuntuu olevan myös maagisen mieluinen toive. Alkaa olla otollinen aika ajaa sisään toimintatapaa ja kiertävää roolia toimia luokan järjestäjänä kullekin vuorollaan. Teimme värikkäät ässät myös vihkoon ja alamme saavuttaa tilannetta, jossa kaikki sisiliskot asettuvat kiltisti oikein päin vihkoihin.
Kerroin sadun ritari-Yrjön rohkeudesta lähteä kukistamaan pelottavaa lohikäärmettä. Käsitöissä keppivarsat alkavat muotoutua yhä enemmän, kun ensimmäiset villasukkapäät saivat täytettä. Seuraavaksi laitetaan harja hulmuamaan…
Keskiviikon ja koko loppuviikon ohjelma muuttui lennosta, kun 2.lk:n Suvi-opettaja sairastui ja oli pois. Koska luokkamme on kooltaan pieni, on meillä hyvä tilaisuus toivottaa tervetulleeksi 2. luokka muutamaksi päiväksi. Avasin luokkia erottavan väliseinän ja kaikille oppilaille oli selvästi kiinnostavaa ja erityistä toimia suuressa tilassa ja suuressa ryhmässä. Ääntä ja vauhtia oli rutkasti enemmän, olihan meitä yhteensä yli parikymmentä.
Toisluokkalaisista vaikutti olevan hauskaa tutustua tapoihimme ja huomata, että esimerkiksi aakkoslaulun laulamme hiukan eri tyylillä kuin he. Onhan meillä toki muitakin ihan omia rutiineja, joita he nyt pääsivät kokemaan. Ensiluokkalaiset hakeutuivat luonnostaan toinen toisensa viereen ja ikään kuin kannattelivat sillä tavalla yhteistä tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta. Hieno elämys oli, kun suuri joukko laulaa aamulauluja yhdessä ja huomasin, kuinka ensiluokkalaiseni rohkaistuivat aivan silmissä käyttämään ääntä toisluokkalaisten imussa. Harjoittelimme kaikulauluna uusia lauluja ja toisluokkalaiset näyttivät tässä hienoa esimerkkiä ekoille aivan itsestään.
Käytin tilaisuuden hyväksi ja leikimme isoon ryhmään ja isoon tilaan sopivia, liikunnallisia leikkejä. Mikael-tarinan siivittämänä askartelimme hurjan parven lohikäärmeitä keppinukkeina. Sekin tuntui olevan varsin mieluinen tehtävä kaikille ja erityisesti oppilaat ilahtuivat lupauksestani järjestää heille satuleivontatunti.
Lasten saapuessa välkältä luokassa valitsi sadun tunnelman tuova hämäryys ja lyhdyssä tuikkiva valon kajo, ja sekoittaessani taikinaan eri aineksia, kerroin oppilaille tuon samaisen Mikael tarinan hiukan eri yksityiskohtia painottaen. Kukin sai kimpaleen taikinaa ja muotoili siitä lohikäärmeen muodon. Ruokailu isossa joukossa sai aikaan paljon kysymyksiä eri luokkien hiukan poikkeavista tavoista, mutta sujui lopulta rauhallisesti. Viimeisellä tunnilla viimeistelimme lohikäärmeitä, tarkastelimme kaikkien valmiita töitä ihaillen, kakkoset saivat ottaa lukukirjat ja ykköset hiljaisuuden hyllyn pelejä.
Torstain aluksi jatkoimme tutulla aamukaavalla ja leikimme liikuntaleikkejä (ilohihkunan ja nauran tirskeen hintana oli yksi yhteentörmäys, mutta siitäkin selvittiin). Annoin tehtävän piirtää suuri juliste, jonka aiheena olisi ”minä supersankari”. Tässä yhteydessä sain hyvän muistutuksen pienten kirjaimellisuudesta ja jäljittelystäkin, kun eräs ensiluokkalainen oli keskittyneesti piirtä-nyt upean , värikkään ja tarkan kuvan itsestään supersankarina, kunnes viittasi ja kysyi: ”haittaako ope, jos tähän ei mahdu sinua, sinun kuvaa?”. ”Minä” supersankaripa kestää tämän kyllä hyvinkin… 😊
Toista tuntia ennakoiden pidimme hieman pidemmän yhteisen juoksuvälkän ja oppitunnilla jatkoimme julisteet valmiiksi ja tarkastelimme ne edellisen päivän tapaan. Koko päivän toisen luokan liitutaululla oli matematiikan tehtäviä (kakkosilla on näet matikan jakso meneillään), joita he saivat käydä tekemässä luppoajalla. Ruokailuun kakkoset olivat hienosti omaksuneet luokkamme tavat ja vatsat saatiin täyteen.
Viimeisellä tunnilla maisteltiin ja jotkut pakkasivat kotiin viemisiksikin lohikäärmesämpylänsä. Annoin sämpylät rauhallisen ja juhlallisen tunnelman vallitessa. Yritimme tunnistaa kullekin juuri sen itse leivotun lohikäärmeen, mutta uuni ja kohoaminen olivat muuttaneet joidenkin sämpylöiden ulkonäköä siinä määrin, että viimeiset yksilöt täytyi arpoa ”entten-tentten”. Lopputunnista kakkoset tekivät matikan laskuja ja ykköset piirsivät jatkumovihkoon lempiruokansa. Hauska nähdä miten se tulee muuttumaan jonain tulevana vuonna, vai tuleeko.
Koko koulun väen ryhmäytymistä ajatellen oli yllättävän osuvaa, että juuri ekaluokkalaisten ensimmäisen suuren, koulun yhteisöllisen juhlan, Mikael-juhlan, alla, heillä on sattuman sanelemana paljon tutustumista muihin oppilaisiin. Osa kakkosista on tullut tutuksi osalle ekaluokkalaisia iltapäivä- ja arkkitehtuurikerhosta, mutta nyt he kaikki pääsivät aivan toden teolla toimimaan yhdessä. Lisäksi kummioppilaita on nyt morjensteltu käytävillä.
Perjantaina Suvi sitten oli palannut ja meidät kutsuttiin katsomaan kakkosten Mikael-kuvaelman harjoituksia etupihalla. Lisäksi valmistelimme mekin juhlaa omassa luokassa, kukin toiveensa mukaan. Osa piirsi etikettejä hillopurkkeihin, osa viipaloi omenaa kuivumaan omaksi syysherkuksemme luokkaan, eräät pussittivat omena- ja lehtikaalisipsejä.
Perjantain viimeisellä tunnilla sai valita taas puuhia: sai askarrella keppilohikäärmeelle seuraa tarinan muista hahmoista, tehdä satuhierontaa kaverille, harjoitella englantia Pikkunoidan viitan alla jne. Olin aamulla päivän rakennetta läpikäydessäni piirtänyt tämän tunnin symboliksi vain sydämen ja sanonut oppilaille, että kivoja puuhia teemme, joten sydän sopii. Kun tunnille tultiin, sanoi eräs hehkutellen: ”nyt on se rakkaustunti, jes!” 😊
Iso osa luokasta valitsi askartelun ja luovuus ja ilo kuuluivat kukkivan askartelupöydän äärellä saksien suhinana, liitujen huiskeena ja keveänä jutusteluna. Kaikui sieltä se ”ei, bii, siikin” ja huomio ”mullakin soi toi koko ajan päässä!”, hillopurkkeja sulkevan open korviin. Eräs enkun harjoittelija on nyt aivan imeytynyt kielen pyörteisiin ja tuon tuosta kaikui ”ope, miten sanotaan enkuksi: mikä tämä on?” tai miten ”tee tämä!”. Hän pitää Pikkunoidan taikaviittaa harteillaan, kuljettaa jotain open näköpiiriin ja pieni sormi osoittaa ”what colour is this?”. Lopuksi voitonriemuinen ”MÄ TIEDÄN!” ”Dark bluum! Eiku blue!” Kaverina hänellä kulki toinen innokas harrastaja. Heidät oli tuonut yhteen toive tehdä satuhieronnat toisilleen ja kieli-innostus yhdisti mukavasti ja luontevasti seuraavaan puuhaan.
Perjantaina tiedustelin vielä oppilaiden ajatuksia ja kokemusta yhdessä vietetystä ajasta kakkosten keralla ja aika moni vastasi, että kivaa ja jännää oli. Ruokailussa tuntui kuulemma siltä, että oli liikaa lapsia, kun saman penkin äärellä oli useampi. Joukossa on voimaa ja tulemme varmasti tekemään yhteisiä retkiä kakkosten kanssa, mutta on ihana nauttia myös oman, pienen ryhmämme suomista eduista ja ensiluokkalaisten ihkaomasta maailmasta. Pienessä ryhmässä opettajan ja kavereiden huomiota pääsee nauttimaan hyvässä suhteessa ja olosuhteet kulkea pitkä koulutie ovat oikein suotuisat.
Viikkokatsaus vko 6
14.-18.9.2020
Maanantaina luontoretkellä aktivoitiin tuntoaistia!
Tunnustelimme selän takana luonnonesineitä. Oppilaat olivat tässä hurjan taitavia ja arvasivat esineen helposti. Seuraavalla kerralla koetetaan tunnustella vielä haastavamman muotoisia, toivoivat kaikki. Leikeissä syntyi niin ikään mukavia touhuja ja yhä vain Pikkunoita tuntuu kurkistelevan puuhiamme luokan ikkunoista ja toistavan niitä metsässä, sillä hänen kaivertamiaan keppejä ja muotoilemiaan kirjaimia bongailemme yhtenään! Ja usein ne ovat juuri niitä, joita parhaillaan käsittelemme?! Onpa taianomainen sattuma. 😉
Kirjainten osalta tutustuimme tällä viikolla M-äänteeseen alkuviikosta ja loppuviikosta tarina sai jatkoa S-äänten suhistelun myötä. S saapui luokkaan häntänsä kadottaneen sisiliskon muotona ja lapsista oli hauskaa leikkiä ”näin kipittelee sisilisko” -leikkiä uudestaan ja uudestaan. Keskityimme kieli keskellä suuta ohjaamaan sisiliskon katseen ikkunan suuntaan ja hännäntyngän luokan oven suuntaan. S-äänne kuului monen oppilaan nimessäkin ja he keksivät paljon ”suhina-alkuisia” sanoja, joita saattoi tulla mieleen ihan missä vaiheessa päivää tahansa. Eräänäkin päivänä juuri ennen loppurunoa saattoi singahtaa vielä käsi ylös ja ilmoille suihkaista voitonriemuinen ”ssssusi!”.
Tämän viikon kansansadussa vanha kuningas puhalsi tuulen kannettavaksi kolme höyhentä, saadakseen valtakunnalleen perijän. Nuorin kuninkaan lapsista, Tomppeli, joka oli pidättyväisyytensä ja arkuutensa vuoksi tuon nimen saanut, sai apua ystävällisiltä sammakoilta ja selvitti kaikki tehtävät ja kruunattiin lopuksi. Kiinnostava keskustelunitu tuli oppilailta, kun päättelivät siinä satukuvan piirtämisen ollessa käsillä, että sadussa lapset ottavat vaimot, joten ovatko he siis poikia? Totesimme, ettei tarina kerro varmaksi, joten sai itse päättää, miten sen mielessään näkee. Maalaustunnilla olemme maalanneet pihlajanmarjanpunaista ja oppilaat ovat saaneet myös omat punaiset liidut keltaisten seuraksi penaaleihinsa: sekä pihlajanmarjan- että ruusunpunaisen.
Satuhieronta on ollut lapsille mieleenpainuva kokemus alusta saakka ja he pyytävät sitä lisää tuon tuosta. Olen aiemmin käynyt aiheesta erään viikonloppukurssin ja toin nyt luokkaan Pikku peikko -kirjan, johon on koottu ”käsikirjoituksia” valmiisiin hierontoihin ja jokaisessa on myös kaunis kuvitus, joka inspiroi keksimään otteita ja tarinaa. Pähkinänkuoressa idea on kertoa rauhallisella äänellä tarinaa ja samaan aikaan koskettaa toisen selkää, käsivarsia, jalkoja ja päätä tarinaan sopivin, hellin liikkein. Jos vaikkapa hiiri sipsuttaa tai sade ropisee selällä voi hipsutella sormia tai jos aurinko lämmittää voi silittää koko kämmenellä pyörein liikkein. Kosketus tutkitusti rauhoittaa ja hieronnan idea on juuri positiivinen, hellä ote. Hierontametodiin kuuluu, että ennen aloitusta aina kysytään toiselta ”saanko tehdä satuhierontaa sinulle?”, joten opimme myös kysymään toisen suostumusta kosketukselle.
Mitä tutummiksi tulemme, sitä enemmän luokassa myös nousee esille tarvetta olla fyysisesti lähellä toista, nujuta jonoissa ja vaikkapa halata tai napata yllättäen kiinni. Näistä keskustelemme ja olemme harjoitelleet myös sanomaan ”ei kiitos!” tai vain napakasti ”ei!”, jos joku kaveri tekee sellaista, mitä ei toivo. Tunteiden ja omien tarpeiden sanoittaminen se vasta kansalaistaitojen aatelia on, joten tärkeän asian äärelle olemme astuneet.
Eräs viikon kohokohta oli myös keskiviikkopäivänä aamusta iltaan jatkunut välillä voimakas, välillä tihutteleva sade, joka sulki koulun heikommilla ulkovermeillä varustetut sisävälkälle. Vaan meilläpä oli sadekamppeet naulakolla ja voi sitä riemua, kun lapset pääsivät pihamaalle muodostuneen valtavan lätäkköjärven kimppuun. Roiskis vain kun yksi jos toinen siinä kirmasi ja roiskutti. Eräs oppilas muisti hyvin tarkasti, että juuri tässä kohden pihaa, jossa lätäkkö on, on jossain alapuolella kaivon kansi. Niinpä kepeillä koputellen jäljitimme kaikki yhdessä kantta ja ilohihkaisut raikuivat, kun se löytyi. Seuraavaksi koetimme poistaa tukoksen kaivon ritilöistä tai raottaa reunaa hieman ja… sluuuuurps! – kuin kylpyammeesta olisi tulpan irrottanut, alkoi vesi virrata pyörteenä sadekaivoon. Teimme hyvän työn koko koululle ja saimme paljon kiitosta isoilta. Hauska, aivan noin vain syntynyt yhteistyöprojekti, josta kaikki innostuivat ja vaikka erästä aluksi harmitti luopua lätäkköammeesta, hänkin jotenkin eli todeksi meidän muiden innon ja tapahtuman vääjäämättömyyden ja imeytyi ilonpitoon.
Perjantaina vietimme vielä kesän lapsen synttärit. Kun annamme kultaisia mielikuvituslahjoja, saan kiinnostavaa osviittaa siitä, miten lapset näkevät juuri siinä hetkessä toinen toisensa. Tämä sankari sai miekkoja ja kruunuja ja kalleuksia…
Lopputunnista meille jäi aikaa, joten lanseerasin aivan erikseen kivojen puuhien tuokion, jolloin sai valita, mitä viikon aiheista haluaisi jatkaa parin kanssa: oli englannin sanojen kertaamista värien ja hedelmämuotojen avulla, palapelejä, lisää satuhierontaa tai rusettisolmujen harjoittelua. Parit määräytyivät yhteisten kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kaikilla riitti mieluisaa, mielekästä puuhaa ja ylpeänä taitavista oppilaistani saatoin vain ihastella heidän itseohjautuvuuttaan, kunnes eturivistä kuului suloisesti vetoava: ”ope, laita silmät kiinni, nyt sä saat tietää nää värit! Bluum, jelou, greem, red, pink, pörppel, bläk, vaittt!”
Ps. Olkaa hyvä korvamadosta, jos se teillä kaikuu - vaihtoehtoisesti muodossa ”aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee” tai ”ei, bii, cii, dii, ii, ef, tsii…” Hauskinta oppilaista luokassa on laulaa se tosi nopeasti! Siinä meinaa aina mennä aamun kuumat mehut opeltakin väärään kurkkuun, että kieli taipuu. 😊
Viikkokatsaus vko 5
7.-11.9.2020
Viikko alkoi omasta luokasta, josta aamutoimien jälkeen marssittiin aurinkoiselle metsäretkelle. Metsätehtävänä harjoittelimme luokittelua. Ensin etsimme vihreään lankaympyrään vihreitä asioita ja ruskeaan lankaympyrään ruskeita asioita. Lähempi tarkastelu paljasti, että monessa luonnonesineessä oli kumpaakin väriä ja niille muotoilimme keskelle oman alueensa kasvattamalla ensimmäisiä ympyröitä leikkaamaan toisiaan. Keskelle kertyikin monia aarteita.
Lisäksi jäi runsaasti aikaa kokea metsää kaikilla aisteilla ja leikkiä vapaasti. Ope asettuu metsässä yleensä tietyn kannon nokkaan, jotta lapset löytävät minut helposti aina samasta paikasta. Metsässä saan oivan tilaisuuden havainnoida oppilaita leikeissään, tarkkailla ryhmädynamiikkaa ja tarvittaessa mennä mukaan, auttaa ja näyttää mallia. Näissä tilanteissa kunnioitan oppilaiden omaa aktiivisuutta ja pyrin välttämään liiallista aikuisesta kumpuavaa ohjelmaa. Luonnon jumppasali tarjoaa jokaiselle sopivaa voiman ponnistusta: kiipeiltävää, tasapainoteltavaa, hypättävää, nostettavaa. Vuoroin rakentuu keskittynyt, paikallaan pysyvä mielikuvitusleikki ja vuoroin vauhdikkaampi juoksuleikki tempaa mukaansa. Juoksu ja pujottelu vaihtelevassa maastossa tarjoaa moninkertaisesti haastetta kuin juoksuleikki koulun pihalla tai urheilukentällä. Lapset keksivät sääntöjä leikkeihinsä ja sitoutuvat niihin. Mielikuvitus motivoi liikkumaan!
Oppiminen on kokonaisvaltaista ja sisällöt keskittyvät paitsi fyysiseen kehonhallinnan alueelle, myös laajalti vuorovaikutustaitoihin, ryhmätyötaitoihin, tunnetaitoihin. Kunkin oppilaan aarrelöydöt ohjaavat tietoisempaan luonnonhavainnointiin ja open repussa kulkevat sieni- ja luontokirjat, jos lajitunnistus vaati syventymistä. Metsäretki on kaiken kaikkiaan hyvin kattava, oppiainerajat ylittävä, lapsilähtöinen opetusmuoto alaluokilla ja on mukavaa huomata tämänkin ryhmän kohdalla - kuten niin usein ennenkin lapsiryhmissä - että metsän taikaa oppii jokainen aistimaan.
Luokassa laitoimme metsäretkeltä löytyneitä luonnonaarteita yhdessä vuodenaikapöydän koristeeksi. Lisäksi piirsimme luontovihkoihin ohjatun kuvan varvusta (harjoittelemme pikkuhiljaa liitutekniikkaa) ja lopputunnista luin Kimmon matkaa ja sai piirtää vapaan luontoaiheen.
Tiistaina oli aika taas Puron ja Kaarnan seikkailun. Ystävykset olivat tointuneet hengästyttävästä H-tanssistaan ja kuuntelivat tarkasti. ”Llll Llll Llll” pulputteli jostain. Puro lennähti heti katsomaan kultaisen siiven käänteessä ja Kaarna lähti tassuttelemaan sen perässä häntä maata viistäen. Tiheän karhunvatukkapensaan läpi onkalosta pääsi pujahtamaan metsäaukiolle, jonka keskellä kimalsi viileävetinen metsälampi ja tukeva laituri, jota valaisi lyhtypylväs. Toverukset kirmasivat siltä seisomalta uiskentelemaan.
Penkeistä muotosimme käden käänteessä oman metsälammen ja laiturin, jalkalamppu sai toimittaa lyhtypylvään virkaa ja kas kummaa äkkiä oli open perässä jono ”Kaarnoja” ja ”Puroja” valmiina hyppäämään laiturilta. Oppilaat valitsivat tarkkaan kumpaan hahmoon halusivat samaistua ja hyppäsivät ja uiskentelivat sitten tuon hahmon tyyliin. Tyynyistä saimme uimarenkaita ja lapset kuvittelivat ja ”veistelivät rantakaisloista” itselleen snorkkeleita ja sukelsivat. Lopulta tovin hyppiminen ja ”läiskähtely veteen” sai oppilaat kellumaan onnellisen raukeina. Tämän leikin avulla sitouduimme tarinaan ja hahmoihin entisestään ja koimme konkreettisesti tuon laiturin muodon. Tästä oli hyvä ”kuivata itsensä” (muutama keksi mennä luokan ”auringonsäteen” eteen kuivattelemaan), laittaa penkit paikoilleen ja ryhtyä vihkohommiin. Piirsimme laiturin.
Kerroin sadun Kolme kehrääjää, jossa lapsia selvästi pöyristytti alun äiti, joka tyttärensä loputtomaan laiskuuteen suututtuaan löi tytärtään (seuraavana päivänä kun muistelimme sadun kulkua, he kertoivat tämän kohdan hyvin tarkasti ja se toistui vielä monen satupiirroksessa). Toisaalta heitä ihastuttivat ja huvittivat nuo kolme kehrääjää, jotka erikoisine ruumiintaipumuksineen sitten onnistuivat noin vain auttamaan laiskaa tytärtä. Käsityössä ompelimme edelleen huopakorvia ja nyt lapsille on jo selvinnyt, että tekeillä on keppihevoset!
Keskiviikkona ja torstaina kirjainharjoittelu eteni pelkistetyn L-muodon ja L-äänteen harjoitteluun ja kuulemiseen sanasta leikein ja vihkoharjoittein. Jaksotuntien lopussa on jäänyt aikaa harjoitella taitopuhallusta (huilunsoiton aloittamisen tueksi harjoittelemme hallitsemaan puhallusvoimaa) höyhenellä. Rakensimme penkeille vaikka minkälaisia pujotteluratoja höyhenille.
Apropoo, nyt alkaakin olla ajankohtaista miettiä, haluatteko huilun ikiomaksi vai lainaatteko koulusta alaluokkien ajaksi. Laitan tarkempaa tietoa sähköpostitse piakkoin.
Kun huilut aikanaan saapuvat luokkaan (tarinan saattelemina, totta kai), on oppilailla idullaan jo kuin itsestään tekniikkaa saada ne soimaan kauniisti. Musiikkitunti Suvi-opettajan kanssa päätti keskiviikon ja torstai piti sisällään tuon jännittävän vierailun kummiluokkaan Virpi-opettajan luo. Kun oppilaat olivat Virpin kanssa, sain itse tilaisuuden osallistua koulumme edustajana tärkeään Snellman-korkeakoulun ja Steinerkasvatuksen liiton etäkoulutukseen oppilas-arvioinnista. Arvioinnin tavat uudistuvat jonkin verran valtakunnallisesti kaikissa kouluissa ja meillä steinerkouluissa - joissa arviointikulttuuri on omanlaistaan juuri arvopohjaamme nojaten – se saa aikaan aktivoivan paineen uudistaa oppilasarviointiamme noista tärkeistä arvoista tinkimättä. Vaikka ekaluokkalaisten itsensä maailmasta tietoinen arvioinnin kohteena oleminen, saati varsinaiset arvosanat, ovat vielä etäällä, koen tärkeäksi säilyttää suhteeni tähänkin osa-alueeseen tuoreena ja ajanmukaisena.
Loppuviikosta Puron ja Kaarnan tarina jatkui tapaamaan mumisevaa ja myhäilevää mummoa, joka tarjosi kaveruksille aika herkkua: lättyjä kermavaahdolla ja mansikoilla! ”Mmmm...” – muuta ei Kaarnan suusta tullutkaan ja naamaa valaisi onnellinen hehku. ”Ope mun on pakko saada noita lättyjä”, mumisi eräs eturivistä, kun maistelimme m-äännettä ensi viikkoa varten. 😊
Vielä ehdimme viettää erään kesäkuisen synttärit ja siinä samassa, kun hänen paketistaan paljastui pieni tonttu sateenkaaritonttujen perheestä, nousi päättäväinen käsi onnittelijoiden joukosta. ”Nyt noi vois kaikki tulla kylään jollekin meistä lapsista ja sit ne tapais taas.” Tähän mennessä juhlineet ovat kaikki saaneet eri värisen tontun. Viikonloppuun lähdimme maalattuamme kullankeltaa.
Ps. Olemme aloittaneet aamuihin uuden tavan: ihan heti luokkaan tulessa käsienpesulaulujen aikana saa ottaa kupillisen kuumaa ”aurinkojuomaa” ja aina joku vuorollaan saa lämmitellä ”hahtuvahuovan” alla. Lanseerasin tämän erään hieman aamuviluisen mukavuudeksi ja tarjoamaan pehmeän laskun kaikille reippaampiin aamuhommiin. Kyllähän laulukin raikaa paremmin kostutetulla ja lämmitetyllä kurkulla. Niin, ja se aurinkojuoma on siis aika laihaa hunajavettä, jos lasten jutut ovat huvittaneet jotakuta. X)
Ensi viikkoon!
Viikkokatsaus vko 4
31.8-4.9.2020
Syyskuu!
Neljäs kouluviikko on aloitettu metsäretkellä ja tällä kertaa auringonsäteet kultasivat metsäpaikkamme mäntyjen latvoja koko aamun. Teimme metsässä tehtävän muodostaa oma nimi luonnonmateriaalista paperille.
Pikkukepeistä, neulasista ja puolukan mehulla piirtämällä nimet tulivat näkyviksi, toisilla sukkelaan ja toisilla hieman verkkaisemmin, sillä luonnon keskellä ympäristö tarjoaa, oi, niin paljon muutakin havainnoitavaa kuin open tehtävät. (Nekin, jotka tehtävänsä lomassa tutkivat ja hypistelivät sammalta tai ötököitä ovat kuitenkin selvästi läsnä ja omaan tahtiinsa saavat tehtävän tehtyä.)
Lasten erilaiset temperamentit ja taipumukset tulevat näkyviksi koulussa ja niin on hyvä. Juuri siihen pyrimme, että erilaisuus keskuudessamme saa näkyä ja että suvaitsemme toisiamme lempeästi ja lämpimästi. Herätämme ja vaalimme vaistomaista tajua siitä, että minä olen minä ja arvokas minuna, mutta niin olet myös sinä ja arvokas sinuna. Koulutyö antaa hyvän kehyksen temperamenteilla näkyä, siten että kaikki saavat hommat tehtyä, mutta open on helppo säädellä siimaa sen suhteen, mikä on kunkin oppilaan näkökulma ja tyyli tuohon tehtävään.
Vaikka virstanpylväitä kehityksessä on ja oppimista alati seurataan, on se seikka, että kaikki oppivat aidosti toki tärkeämpää, kuin yrittää kontrolloida kovin tiukasti miten ja missä kohden opetusta oppiminen tapahtuu. Herkkyyttä sille, että osaan opettaa ”oikeaa asiaa, oikeaan aikaan” puhutellakseni lapsia aidon tunteen kautta - heidän omia kiinnostuksen kohteitaan havaiten - kehitän jatkuvasti. Toki se on myös koko opettajakunnan kollegiotyöskentelyn tapa ja tavoite. Kerran viikossa Etelä-Pohjanmaan Steinerkoulussa on opettajankokous, jossa kaikki opettajat yhdessä työstävät taiteellisia, pedagogisia ja käytännön aiheita. Tällainen vertaisyhteisö on tärkeä työkalu kullekin opetuksen ammattilaiselle.
Ja juu, sekin, joka muutaman kerran poistui tehtäväpiiristä ”ope, mun on PAKKO nyt syödä puolukoita”, sai nimensä sinnikkyydellä paperiin. 😊
Lisäksi maanantaina piirrettiin edellisen viikon sadun kuva, joka oli jäänyt tekemättä tuon viikon lopussa. Tuolloin aiemmin lasten tunnelma ja vireys olivat vaatineet erityyppistä, kehollisempaa keskittymistä ja teimme laululeikkejä ja tasapainoilua, mutta nyt metsäretken päälle piirrostehtävä kutsui rauhoittumaan ihanasti satukuvan äärelle. Väritimme myös luontovihkojen kannet iduksi ympäristötiedon vihkotyölle.
Tiistaina luokassa odotti yllätys: aakkoset olivat saapuneet taulun yläpuolelle värikkäänä joukkona tuoden mukanaan aakkoslauluja aamutoimiin (ja myöhemmin englannin tuokiolle). Aloitin sadun loitsumetsän sopukoista, johon Metsän emo nukahti ja herättyään istutti kaksi siementä. Siemenistä versoi varsin lystikkäitä taikaotuksia: menninkäisten sukua oleva samettiturkkinen ja tupsuhäntäinen Kaarna sekä keijukaisten sukulainen, keveä ja kullanhehkuinen Puro. Kaarna ja Puro tarttuivat toisiaan käsistä ja alkoivat pyöriä iloista tanssin pyörrettä, joka yltyi niin vauhdikkaaksi, että he hengästyivät huohottamaan ”hhh”- äännettä. Tuon hengästyksen äänen tuuli sitten kuljetti puiden latvoihin ja koko metsää ilahduttamaan. Koulun näytelmävarastosta (ihana paikka, muuten 😊) olin noutanut Purolle sopivat kultasiivet ja Kaarnalle karvalakin ja lapset saivat saturooleihin eläytyen kukin pyöriä H-tanssia. Se, joka oli pyörinyt ensinnä ja alkoi jo tuskastua odottamaan sai lennosta tehtävän soittaa ”kissankellolla” tahtia pyörimiselle ja kas, jaksoi taas antaa kaikkien muidenkin tehdä tehtävää.
Kaarnan ja Puron tanssiasennon muistoksi piirsimme vihkoon ensin itse sankarit ja seuraavana päivänä tuon riisutumman version, kirjaimen H (aikuiset ovat kaivanneet kirjoitukseen nopeutta ja ovat pelkistäneet tuon tanssin kirjaimeksi H). Pyrin herättämään lapsissa aitoa tunteen sitoutumista kirjaimen kaikenpuoliseen laadullisuuten, sen ominaisuuksiin, sen sijaan että vain nopeasti ja selittämättä nimeäisin kirjaimen seinän kuvasta. Voitte arvata, että lapsista roolileikki oli hurjan hauskaa, kun sai pyöriä ja kuten toivoinkin he hengästyivät aidosti huohottamaan. Viikon mittaan harjoittelimme näkymättömällä penkin pintaan, ilmaan, langanpätkistä ja vaikka mistä luokan suorista esineistä (kynät, kepit) muotoilemaan H:ta. Lisäksi piirsimme vihkoon koko sivun H-kirjaimia ja keksimme valtavasti sanoja, jotka alkoivat H:lla. Esimerkkinä aktiivisemmasta kehollisesta toimesta harjoittelimme kuulemaan H-äännettä sanan alusta ja keskeltä nousemalla penkin päälle seisomaan, jos alussa, penkin taakse, jos keskellä ja penkille istumaan, jos ei lainkaan.
Pääainetunneilla, aamuisin on siis harjoiteltu äidinkieltä, piipahdettu kielituokioilla (my name is.. ja yes/no muun muassa) ja kerroin Grimmin sadun Persiljaisesta. Lisäksi meillä kävi vierailija seurakunnasta, Tiina-opettaja, joka kertoi sadun avuliaisuudesta lyhyenä kaikille katsomuksille sopivana aamunavauksena. Kuvassa näkyy, kuinka oppilaat ovat saaneet hommia vähän eri tahtisesti valmiiksi ja kuinka siitä eteenpäin olen eriyttänyt lisätehtäviä kullekin tunnin viimeisiksi minuuteiksi. Luokassa on ”hiljaisuuden hylly”, josta löytyy lisäpuuhaa, kun varsinaiset tehtävät ovat huolella paketissa 😊
Aineen opetus käsitöissä, musiikissa (oppilaat tapasivat Suvi-opettajan!) ja kuvataiteessa on myös aloitettu. Käsitöissä päällystimme keppejä loppuun langalla ja leikkasimme huovasta kolmiokorvia, lapset vielä arvailevat, mitä siitä tulee, mutta villasukka liittyy kyllä myös vahvasti tapaukseen... Kuvataiteessa maalasimme sitruunankeltaista ja omat penaalit saivat täytteekseen ensimmäisenä juuri tuon värin auringonsäteenä lepattelemaan. Uskontotunneilla on toistaiseksi yhä pidetty synttäreitä, nyt oli kolmannen kesän lapsen vuoro. Sankari valitsi ”lapset ostoksilla”- lautapelin, jota pelattiin kahden oppilaan tiimeissä (mainio yhteistyöharjoitus) ja joka oli hyvin suosittu! Ihan perjantain päätteeksi menimme vielä metsään puhaltamaan saippuakuplia itse rautalangasta taivutetuilla taikasauvoilla (tai tikkareilla kuten lapset sanoivat). Tässä opella on salainen tarkoitus hiukan jo harjoittaa huilupuhallukseen sopivaa voimakkuutta, mutta lapsillehan se oli toki kuplailua vain.
Kiitos vielä kerran kaikille vanhempainillasta, kokoontuminen lämmitti sydäntäni kovasti ja tuntuu, että pieni joukkomme on sattuman oikusta valikoitunut varsin osuvaksi. 😊 Ensi viikkoon on taas hyvä jatkaa!
Viikkokatsaus vko 3
24.-28.8.2020
”Aamu alkaa uutterasti tasajalkaa
eihän, eihän meitä saa, laiskuus tavoittaa!”
Maanantaina aloitettiin luokasta tutuin, päivittäin toistuvin aamutoimin (rytminen osuus lauluineen, laululeikkeineen, loruineen ja runoineen, lisäksi päivän ja päivämäärän toteaminen ja edessä olevan päivän rakenne), jonka jälkeen tarkasteltiin luokan ”luontopöytää”.
Luontopöytään (tai vuodenaikapöytään) on rakennettu kankaasta ja luonnonmateriaaleista maisema, joka lapsille iloksi ja yllätykseksi vuoden mittaan tulee muuntumaan vuodenaikojen mukaan. Luontopöydän tehtävä on olla ennen kaikkea esteettinen elämys, aktivoida oppilaiden mielikuvitusta ja pitää yllä luontoa kunnioittavaa ilmapiiriä myös silloin, kun työskentelemme luokassa. Lapset eivät konkreettisesti leiki luontopöydän esineillä, sitä on tarkoitus katseella ihailla. Luontopöydän maisemasta toki voi syntyä leikin ituja oikeaan metsään tai välitunnille. Metsäretkeltä etsimme luontopöytään aarteita ja tarkastelimme
jokaiselta yhden aarteen metsäpiirissä. Hyvin päästiin alkuun esineiden nimeämisessä ja kuvailussa, kun yhtäkkiä pikku piirissämme selvästi kuhisee ja eräs on kääntynyt sivummalle tutkimaan jotain pientä: leppäkerttu kämmenellä! Taivaalta on tovi sitten alkanut putoilla aika isojakin vesipisaroita ja open päässä alkaa tykyttää valinta, pitääkö heti suojautua puiden alle vai olisiko tärkeämpää käydä keskeytyksettä koko tehtävä läpi ja antaa kaikille puheenvuoro. Niinpä koetan oitis kääntää huomiota takaisin keräilyliinalle, ”noniin, laitahan leppis odottamaan” -kommentilla, kun yhtäkkiä toinenkin pieni käsi ojentuu näyttämään ”leppäkertun veljeä” ja vielä kolmas ja neljäs. Piirimme oli asettunut jonkinlaisen leppäkerttujen keskustorin päälle, joten oikeutetusti open tehtävä käytiin kyllä läpi, mutta aika nopeasti, kun taas aarteitamme sinä päivänä olivat selvästikin pienet pilkkutakit. 😊
Koululla kuivateltiin kastuneita varusteita kuivauskaapissa, pelattiin hieman lauta- ja rakentelupelejä kuivattelupuuhana, syötiin puurolounas, asetettiin aarteet luontopöytään, tehtiin kädentaitotehtävänä käpyhahmoja, väritettiin luontovihon kansi ja kuunneltiin Kimmon matkaa satulinnaan.
Tiistaina koulupäivä aloitettiin koulun pihalta, vuorossa oli muotopiirustuksen aiheista spiraalin kokemuksellinen harjoittelu. Piirsimme jaloin pihalle hiekkaan suuren yhteisen spiraalin, jonka polkua pitkin astelimme ja juoksimmekin suurelta kehältä kohti pieneneviä kehiä. Kaikki pysyivät hienosti jonossa, vaikka spiraali tehtiin lopuksi niin, että ope katseli ja yksi oppilaista sai johdattaa joukkoa. Sisällä siirsimme luokan penkit seinustoille ja jatkoimme spiraaliharjoituksia eri tavoin koko keholla. Eräs oppilas halusi esitellä nilkan balettiojennuksen, joka otettiin harjoituksen osaksi: penkillä selällään maaten ylös korkeuksiin ojennettu ”balettinilkka” johdatti varpaat piirtämään suuren muodon. Lopuksi spiraalit pyöräytettiin huolellisesti vihkoon.
Välitunnin jälkeen oli aika kuunnella kansansatu, joka tällä kertaa kertoi kuninkaantyttärestä, jonka kultapallon sammakko nouti lähteen pohjasta vaatien vastineeksi lupauksen yhteisestä elämästä. Oppilaat kuuntelivat mielellään.
Tiistaina pohdittiin myös, mikä kotitehtävä on ja annoin ensimmäisen hyvin yksinkertaisen läksyn: laadimme jäljennöskirjoituksena kutsukortit vanhempainiltaamme keskiviikkona 2.9. klo 17. Läksy oli antaa se kotona vanhemmalle. Tulivathan kortit perille? 😊
Tekstin seuraaminen taululla ja kunkin kirjaimen tarkka jäljentäminen oikeassa järjestyksessä totuttaa lapsia piirtämään kirjaimia ohjeen mukaan. Haluan tarjota heille myös kokemuksen siitä, kuinka jokin heidän laatimansa voi teitä vanhempia kotona ilahduttaa ja tulla sisällöltään teille aivan selväksi - kuinka he jo kirjoittavat - vaikkemme varsinaisesti vielä harjoittele sitä. Oppilaat alkavat kiinnittyä lukemisen ja kirjoittamisen ja siten kielellisesti ymmärretyksi tulemisen maailmaan, positiivisella ja yhteisöön liittyvällä tavalla. Toki tässäkin ryhmässä on tällä alueella eri tavoin valmiiksi harjaantuneita lapsia, mutta positiivinen kokemus siitä, että joku ymmärtää laatimaasi tekstiä ja ilahtuu siitä, on harjaantuneillekin varma.
Muuten, ensimmäisen luokan naulakolla on nimikyltit ryhmällämme. Viereisessä kakkosluokassa sattuu olemaan muutama etunimikaima ja kun teimme lähtöä välkälle, kuulin sivukorvalla ohikulkevien kakkosten kommentoivan toisilleen ystävälliseen sävyyn: ”Kato, meillä on jälkeläisiä.” Arvelen kyseessä olleen juuri etunimiin liittyvä ”jälkeläisyys”. 😊
Luokkahuoneemme on kerta kaikkiaan paraatipaikalla isompien oppilaiden ohikulkea ja eläytyä pienten jonoon asettumisiin ja tossujen pukemiseen, kaikkeen siihen uudenkutkutukseen, joka on toisilla lähempänä ja toisilla kauempana muistoissa, mutta kuitenkin elävänä mielessä. Luokan ovella vaaleanpunaista tunnelmaa kurkistelemasta yllätän milloin kenetkin isommista.
Keskiviikkona jatkoimme spiraaliharjoituksia ulkona ja sisällä, tällä kertaa keskittyen keskipisteestä ulospäin kieppuvaan spiraaliin. Viimeistelimme myös muotopiirustusvihkojen kansiin ensimmäiseltä koulupäivältä tutut suoran ja kaaren muodot. Muotopiirustustunnin lopuksi luokassa vierailivat sanomalehden toimittajat, jotka ihastelivat luokkaamme, tervehtivät oppilaita ja tiedustelivat vähän heidän tuntojaan alkaneesta koulutaipaleesta. Rohkeat oppilaani näyttivät jännittyneen ylpeinä suuria muotovihkojaan vaikuttuneille toimittajille. Oven sulkeuduttua toimittajien jäljessä jännitys laukesi ja ohjasin sen vauhdikkaaseen värileikkiin, joka on kaikille tuttu ja josta harjoittelimme uusia variaatioita. Lisäksi lauloimme värilaulua ja oppilaista purkautui hurjana hersyvä energiavirta laulun voimaksi! Lisäksi keskiviikkona oli englannin kielen tuokion ja sadun vaiheiden muistelun aika.
Ruokailun jälkeen leikimme auringon paisteisella pihalla ja aivan itsestään ryhmä imeytyi yhteiseen tekemiseen: jalkapalloon ja ”nurmikko on laavaa” -leikkiin. Opea tarvittiin harvojen epäselvyyksien ”ottakaa kivi-paperi-sakset?” -ehdottajaksi ja juomatauon muistuttajaksi. Luokka on valmiiksi niin pieni ja tiivis, että ryhmähenki vaikuttaa syntyvän melko itsestään ja sille yhteiset ruokailun jälkeiset ulkoleikit sopivassa suhteessa ohjattuina ja vapaina ovat vielä lisäksi tehneet ihmeitä.
Näillä kahdella viikolla kumpanakin ruokailun jälkeinen tunti on loppuviikosta leikitty ulkona ja alkuviikot tehty sisähommia. Ensi viikolla sitten aloitamme ruokailun jälkeisen varsinaisen aineenopetuksen taito- ja taideaineilla lukujärjestyksen mukaan.
Loppuviikosta harjoiteltiin vielä lemniskaatan muotoa monin tavoin, joista eräs oli sen piirtäminen kaverin selkään hellällä kädellä. Oppilaat pitivät ”hieronnasta” niin kovasti, että toivoivat sitä lisää, joten seuraavana päivänä tein heille kaikille satuhierontaa, jossa rauhoittava kosketus selällä eläytyy kerrottuun satuun. Oppilaat tekivät näitä myös toisilleen, jolloin lupasin että saa kertoa ääneen niin että hierottava kuulee tai hiljaa omassa mielessä, jos haluaa mieluummin niin. Keskittynyttä, hellää hierontaa oli sydäntä pakahduttavaa katsoa. Kukaan ei ollut kovakourainen tai koittanut liiaksi keskittyä kutittelemaan kaveria tms. Hierojilla oli kaikilla selvästi omat tyylit ja huulet liikkuivat mielessä vilistävän tarinan lumoissa, vaikka hiljaisuus oli rikkumaton. Positiivista ja kunnioittavaa toverin kosketusta tulee harjoitella pienestä pitäen! Teimme vielä tyynyillä lattialla istuen junan ja hieroimme toinen toisemme selkää samanaikaisesti. Tästä jalostui jää-tulihippa, jossa tyynyillä liu´uttiin lattialla jahdaten toisia. Koska aamun pääainetunti on ensimmäiseltä luokalta alkaen yhtäjaksoisen pitkä, sen sisään on helppo lapsia kuunnellen rytmittää opetukseen vauhdikkaamman ja rauhallisemman työskentelyn vuorottelua. Tällöin oppilaiden vireys on kuhunkin tehtävään toivotunlainen ja optimaalinen oppimisen kannalta. Aloitimme käsityötä, jossa suuren kepin päälle kieputetaan lankaa ja vietimme toisen ”kesän lapsen” syntymäpäivät. Metsäleikeissä on elänyt Pikku Noita -hahmo (jonka unohtunut huivi saa open ja oppilaat puhumaan englantia) ja olemme löytäneet sieltä, jos mitä kummallisia merkkejä ja todisteita siitä, että vekkuli noita on seuraillut puuhiamme ja koettanut toistaa niitä metsässä… Lapset löysivät puihin kaiverrettuna ja kepeistä maahan itsestään asettuneina muotoina harjoittelemiamme. Kumma sattuma! 😊
Viikkokatsaus vko 2
17.-21.8.2020
Tällä viikolla tavattiin aurinkoisena, mutta jo syyskirpeänä maanantaiaamuna. Joukkoomme oli saapunut seitsemäs oppilas, joka lennähti ryhmään kuin utelias ja ystävällinen perhonen niitylle. Edelliseltä viikolta tutut aamutoimet esiteltiin hänellekin ja istahdimme alas juttelemaan tulevasta päivästä.
Edessä olisi ensimmäinen luontoretki! Kerroin, mitä retkellä tapahtuisi ja missä kohden tehdään yhdessä ja missä kohden saa leikkiä vapaammin. Kaikki olivat innoissaan ja tohinalla vaihdoimme retkeilykamppeita päälle. Jokainen kantoi omaa reppuaan ja parijonossa kuljettiin kappale matkaa retkipaikalle. Perillä vehmaan pihlajakaton alla leikittiin ja tehtiin keräilyliinan päällä muutama metsätehtävä, joissa piti etsiä, järjestellä, laskea.. Keräilyliina on pala yksiväristä kangasta, usein valkoista tai talvella tummaa, jonka voi levittää maastoon ja jonka päältä on helppo erottaa yksityiskohtia luonnonesineistä. Eväänä syötiin open repusta rusinoita ja pähkinöitä, omasta pullosta hörpittiin vettä. Hippa- ja piilosleikit kiinnostivat eräitä, toiset kiipeilivät puissa ja eräät löysivät ja tutkivat sieniä. ”Kato ope KATO!” huudahdukset kaikuivat puunrungolta toiselle.
Paluumatkalla käveltäessä opelle listattiin ja kuvailtiin kotona odottavia lemmikkejä - ja koululla odotti ruoka! Söimme - Seinäjoen erikoisuutta, kuulin - pinaattilettuja jauhelihakastikkeen kanssa. Koska olimme olleet koko aamupäivän ulkosalla, kokosin lapset ruokavälkältä sisälle ja rauhoituimme ja keskityimme vielä pihlajanmarjojen pujottelutehtävään. Ulkoiluun päälle ja vatsa täynnä luokassa vallitsi taas ihana keskittymisen työrauha! Luin pujottelijoille ensimmäistä luokkasatukirjaamme: Aili Somersalon Kimmon matka satulinnaan. Osana opetusta kerron joka viikko oppilaille ulkomuistiin opettelemani kansansadun, jota sitten käsittelemme eri tavoin. Lisäksi kerron paljon sepittämääni opetuksen kuvallistavaa satuaineistoa, mutta kirjasta luetulle sadullekin on tärkeä paikkansa steinerkoulussa. Somersalon kuvaileva satukieli on elävää ja taianomaista.
Päivän päätteeksi minulla oli vielä oppilaille yllätys! Vakuutusyhtiö on jo pitkään kampanjoinut valtakunnallisesti ekaluokkalaisille ”keltanokka liikenteessä” -lippikset pienten kulkijoiden liikenneturvallisuutta lisäämään. Sellaiset jokainen meidänkin porukkamme koululainen nyt sai painaa päähänsä.
Seuraavana päivänä tutkittiin suoraa. Harjoiteltiin kävelemään lattiaan teipillä merkittyä, maton reunaa mukailevaa ja vielä näkymätöntä suoraa. Lisäksi kuljettiin ylösalaisin käännetyn penkin keskiortta pitkin kieli keskellä suuta. Ope oli aamulla ennen oppilaiden saapumista pannut merkille, että kouluun oli unohtunut ystävällisen pikkunoidan huivi ja erityinen taikasauva, joka osasi löytää luokasta suoria. Jokainen sai vuorollaan huivin ja sauvan ja sai piirtää esille jonkin luokassa esiintyvän suoran: oven karmin, penkin reunan tms. Toiminnallisen osuuden lopuksi piirrettiin ilmaan näkymättömiä suoria kummallakin kädellä opea jäljitellen ja lopulta saatiin omat suuren suuret muotopiirustusvihot. Vihot ovat suuret, jotta oppilaat saavat piirtäessään kokea näkyväksi tulevan muodon ison liikkeen kautta. Vihkoihin tehdään ensin open perässä näkymättömällä ja sitten liidulla. Harjoiteltiin värittämään kuvalle tasainen tausta liidulla ”maalaten”.
Välitunnilla annoin lasten leikkiä ja juosta hieman isompia oppilaita kauemmin, jotta keskittyminen koulutyöhön olisi seuraavalla oppitunnilla helppoa. Välkän jälkeen kerroin sadun Peukaloisesta. Satu oli pitkä ja vaiheikas, ja siinä oli lasten mielestä hassujakin kohtia. Kaikki kuuntelivat tarkasti ja keskittyneesti. Sadun jälkeen tehtiin ruokailuvalmistelut ja syötiin. Loppupäivä leikittiin ryhmäytymismielessä pihalla. Erimielisyys peilileikissä ohjasi meidät tärkeän tunnekasvatusaiheen äärelle, kun selvitin tilannetta osallisten kanssa.
Keskiviikkona piirsimme edellisen päivän pystysuorien kaveriksi aukeaman täydeltä vaakasuoria ja etenimme neliön tarkasteluun. Kuljimme suurta, ”neliöistä” reittiä vartalo jäykkänä luokan lattiaan ja oppilaat piirsivät niin ikään lattiaan toisilleen vuorotellen eteen näkymättömän neliön, jonka pari koetti toisintaa saman kokoisena. Kiinnitimme erityistä huomiota kulmikkuuteen, siihen kuinka kulmat ja sivut tekevät neliön. Neliöt piirrettiin vihkoihin samanlaisen huolellisen kaavan mukaan kuin edellisenäkin päivänä. Lisätehtävänä pujoteltiin pihlajanmarjaletkaa valmiiksi ja nopeimmilla rautalanka jo täyttyi. Lopputunnista annoin oppilaiden pelata luokan pelejä ”hiljaisuuden hyllystä”, johon vakiinnutan lisätehtäviä nopeille. Palapeli oli suosittu, kuten myös sanaselityspeli ja domino. Pelien kohdalla tarkoitukseni on tutustuttaa ja ryhmäyttää lapsia vaihteleviin pareihin, harjoittelemme sääntöjä jne. Pelaan itse lasten kanssa tai autan verkkaisampaa työskentelijää, joka viimeistelee tunnin varsinaisia tehtäviä. Annoin peleille riittävästi aikaa ja pidimme välkän omassa rytmissä hieman muuta koulua myöhemmin. Pienessä koulussa voimme hyvin - ja varsinkin tässä alussa - kulkea hiukan omassa rytmissä, koska valvon itse ekaluokan välitunnit.
Välkän jälkeen oli aika taas ottaa esille ystävällisen pikkunoidan huivi ja tällä kertaa se muuttikin open kokonaan englanninkieltä puhuvaksi! Huivi harteilla en puhunut suomea, ainoastaan englantia ja se oli oppilaista hykerryttävän hauskaa ja jännittävää. Lauloimme lauluja ja piirsin kuvia taululle laulun mukaan ja lasten silmien eteen havainnollistuivat laulun apple, pear, banana, orange, star ja boat. Lopuksi sanoimme ruokasanat englanniksi. Ruokajonossa kuulin kuinka rowley-powley-rowley-powley -leikki vielä hyrräsi aiheesta erityisen innostuneen kielellä.
Iltapäivällä tultiin vielä luokkaan muistelemaan edellisen päivän sadun kulku yhdessä. Oppilaat palauttivat mieleensä hienosti yksityiskohtia ja opettajan vuorottelu täsmäkysymyksillä (”Pääsikö Peukaloinen nyt jo kotiin?”) ja avoimemmilla kysymyksillä (”Mitä sitten tapahtui?”) auttoivat kutakin osallistumaan temperamenttinsa mukaan. Jos joku vaikutti arkailevan pitkää vastauspuheenvuoroa, ponnahti käsi napakasti kohti kattoa selkeää ”kyllä” tai ”ei” vastausta tarjoamaan.
Loppuviikosta tutkittiin vielä kolmiota ja ympyrää, kehollisten harjoitusten, pyöreiden piirileikkien lisäksi pihamaan suorin kepein ja nyörittämällä omat nyörit, joilla pyöräyttää ympyrä. Kookas kolmio ja pyöreä ympyrä tehtiin vihkoon näkyväksi taas isolla liikkeellä. Harjoittelimme olemaan nostamatta kynää paperista ja uskaltautumalla yhtenäisen, katkeamattoman, päättäväisen viivan vietäväksi.
Muotopiirustuksen lisäksi lapset muistelivat Peukaloisen sadun kulun tarkasti ja piirsimme satuvihkoihin siitä.
Kerroin syntymäpäivän vietosta koulussa ja jokainen piirsi korttiin syntymäpäiväkuvan. Näistä korteista arvon aina kullekin sankarille jonkun kaverin tekemän kortin. Perjantaina sitten kesän syntymäpäiväsankari sai tulla edeltä open kanssa luokkaan, jossa vallitsi hämyisä juhlatunnelma ja pieni koristelu. Hän sai istua open tarinatuoliin valtaistuimelle, sai päähänsä sateenkaarikruunun ja harteilleen kultaviitan ja odotti siinä juhlallisena, kun ope haki kultasoitinta soittaen kaverit luokkaan. Sankarille lauletaan, annetaan ”kultaiset mielikuvituslahjat” eli kukin saa kertoa vuorollaan, mitä mukavaa haluaisi sankarille antaa ja lausutaan syntymäpäiväruno. Sankari avasi pienen paketin, josta paljastui pieni lahja ja sai korttinsa. Lopuksi sankari sai valita uusista peleistä mieluisen, josta nyt tulisi uusi peli hiljaisuuden hyllyyn ja pelasimme sitä kaikki yhdessä. Kruunua ja viittaa sai pitää pelituokion ja ruokailun ajan ja olipa se juhlavaa. ”Saanko pitää tätä kruunua ip:ssä” sankari vielä tiedusteli toiveikkaana. Perjantain koulupäivä päättyi ulkoleikkeihin.
Viikkokatsaus vko 1
12.-14.8.2020
AAMURUNO
Minä aurinkolähteeltä saavun
luo uuden kultaisen aamun.
Astun jalallain aamun rantaan
painan jalkani hienoon santaan
Käsiin, jalkoihin, sydämeen,
silmiin, korviin ja ajatuksiin
virtaa elämää uutta ja voimistavaa,
jota yöllä lähteeltä juoda saan.
Suo, että tekoja oikeita,
suo, että tekoja rakkaita
näillä käsillä jaloilla toimitan
ja voimani toisille lahjoitan!
Ensimmäiset koulupäivät
Kouluvuosi on nyt aloitettu pihajuhlasta uuden koulurakennuksen edustalta. Sadepisarat hiukan sotkivat alkuperäistä mielikuvaa aurinkoisesta koulun aloituskarnevaalista, mutta sisäistä aurinkoa hehkuen viihdyimme nurmikolla ja myöhemmin luokkahuonetta kurkistamassa. Kuplivan odotuksen tunnelma tuntui ekaluokkalaisista huokuvan (taisi kuplia vanhemmissakin, opettajasta puhumattakaan), kun he juhlallisesti kiersivät vielä kunnioittavasti ujostellen tulevaa, vaaleanpunaista kotiluokkaansa. Jokainen sai oman lukujärjestyksen.
Ensimmäisenä kouluaamuna tapasimme sitten koulun pihassa. Koko koulun väki oli kokoontunut toivottamaan ekaluokkalaisia tervetulleeksi ja he pääsivät kulkemaan 6.-7.-luokkalaisten kohottaman silkkisateenkaaren ali koulun portaille auringonkukkalaulun kaikuessa…
Pieni siemen maahan uppoaa,
kohta sieltä varsi kohoaa,
aurinko kun vielä lämmittää,
puhkee kukka nupustaan!
Auringonkukka, auringonkukka
kaunis, keltainen, suuri iloinen!
Siirryimme sisään omille naulakoille ja omaan luokkaan. Luokan ovella ”kyynärpäätervehdin” – kättely on vielä toistaiseksi kielletty virusvarotoimena – kaikkia, mikä hymyilytti lapsia. Johdatin jokaisen omalle penkkipaikalleen ja - auringonkukkalaulun vielä kaikuessa - vuorollaan pesemään kädet huolella. Varsinainen oppitunti alkaa aina rytmisellä osuudella, jossa lausutaan runoja taputtaen ja tömistäen tahdissa, lauletaan ja myöhemmin soitetaan huilua. Tässä harjoitellaan vaivihkaa, leikillisesti mm. kätisyyteen liittyviä asioita, karkeamotorisia taitoja, kehonhallintaa, muistia ja herätellään itsemme kokonaan ja joka kantilta tulevaan opetukseen.
Rytmisen osuuden jälkeen tutustuimme perusmuotoihin suoraan ja kaareen, muotoihin, jotka voimme myöhemmin löytää ympäriltämme: kirjaimista, numeroista, kaikista kuvioista, luonnosta, itsestämme – kaikkialta. Opettajaa jäljitellen kukin sai piirtää vuorollaan taululle oman suoransa ja oman kaarensa. Olimme myös itse koko kehollamme suoria ja kaarevia. Tunnelma tähän asti oli ollut äärimmäisen juhlallinen ja jännityksen aisti ihanasti. Ensimmäisen hurmaavasti hersyvän, ujon kikatuksen ja joukon hymysuupieliä kirvoitti oppilaista tehtävä, jossa opettaja muuttui savimöykyksi lattialle ja he saivat kääntää käsiäni ja jalkojani kaaren muotoon.
Suorien ja kaarten jälkeen esittelin kaksi leikkiä (mielessäni ryhmäytyminen, oman vuoron odotus, viittaaminen, sääntöjen omaksuminen, ohjeen seuraaminen jne. – lapsillehan se oli nimenomaan ja kokonaan leikkiä), jotka sujuivat hienosti. Liki itsestään leikki, jossa oppilaat osoittivat vuoron toisilleen, muodostui siten, että kukin pääsi mieluiseen tehtävään ennen kuin kukaan sai kahta vuoroa peräkkäin. Hienoa! Kaikki koulun siirtymät teemme tässä alussa aikaa varaten ja rauhallisesti, jotta rutiinit pääsevät syntymään. Kaikki löysivät vessaan tarvittaessa ja liikuimme yhdessä välitunnille ja sieltä sisään. Välitunnilla metsäleikit ja koulun pihan hiekkakasa olivat suosituimmat leikkipaikat ja ekaluokkalaiset hakeutuivat luonnostaan yhteisiin leikkeihin. Jokainen löysi seuraa. Ah ja toki tähtiterveisiä lähetimme joukostamme vielä toistaiseksi puuttuvalle toverillemme, joka juhlamenoin aikanaan saapuvaksi toivotetaan.
Toisella oppitunnilla kerroin oppilaille ensimmäisen sadun: kertomuksen äitiauringonkukasta ja hänen siemenlapsistaan, jotka olivat kaikki kovin erilaisia ja kuitenkin myös samanlaisia ja kykenivät lopulta kasvattamaan kukin uuden suuren auringonkukan. Jaoin oppilaille oikeat auringonkukat, jotka kasvatimme huiman korkealle kohti luokan kattoa. Tutustuimme vielä keltaiseen, siniseen ja vihreään ensimmäisessä pienessä maalaustehtävässä. Sitten vatsa jo kurni! Ensimmäisenä päivänä söimme moussakaa ja kaikki ruokailuun liittyvä sujui rauhallisesti ja hienosti. Kaikki kantoivat lautasensa kieli keskellä suuta keittiöltä luokkaan. Ihanalla tavalla juhlallinen tunnelma oli palannut ja söimme liki ääneti (ennustan kyllä, että tämä tulee muuttumaan! 😊).
Ruokailun jälkeen siistimme luokan ja siirryimme ulos välitunnille, joka jatkui luontevasti ulkoleikkeinä loppupäivän osalta. Seurasin lasten puuhia tarkasti ja tilanteen ollessa sopiva, käynnistin majaprojektin, johon kaikki leikit liittyivät sujuvasti: osa lapsista kantoi puun paloja ja oksia majan rakennustarpeiksi, toiset asettelivat rakenteita ja eräät toivat ylpeinä keräämänsä heinälyhteet majan pehmikkeiksi. Kysyin oppilaiden ajatuksista ensimmäiseen koulupäivään liittyen ja ensimmäinen ”koulu on kivaa!” -viittausvastaus sai joukon muitakin käsiä ponnahtamaan ilmaan – samoin vastauksin. Majaan päätimme koulupäivän loppurytmiin ja -runoon.
Muutama siirtyi iltapäiväkerhoon Sini-opettajan hellään huomaan ja toiset taas tapasivat vastaan saapuneet vanhemmat. (Ope siirtyi ihan toiseen tunnelmaan: 8.-9.lk:n biologian tuntia pitämään ja opekokoukseen. 😊)
*******
Seuraavana päivänä tapasimme taas pihassa, josta siirryimme sisälle kouluun. Moni muisti jo hienoja yksityiskohtia aamun rutiineista oman naulakon ja tossujen suhteen! Aamun rytminen osuus tehtiin edellisen päivän tapaan. Sitten istahdimme muistelemaan edellisen päivän kertomusta (noh, muitakin tapahtumia, täytyy myöntää 😊) ja palauttelin muistiin kysymystä, jonka olin jättänyt oppilaiden mieliin edellisenä päivänä. Sitten aloitimme ensimmäisen varsinaisen maalausharjoituksen. Teemme aina yhdessä vesivärimaalauksen valmistelut huolellisesti paperin kastelusta lähtien ja maalasimme auringonkukan kullankeltaa paperin täydeltä. Pyrin herättämään lapsissa keskittymisen ja huolella tekemisen kykyjä ja hiirenhiljaisuudessa siveltimet suihkivatkin työt valmiiksi ja kullankelta valaisi koko luokkaa lämpimänä värielämyksenä. Maalaustuokiolla kaikki olivat keskittyneet niin syventyen, että vauhdikas irrotteluleikki pingviineistä, joiden jäälautat sulavat (ohjattu penkkileikki) tuli tarpeeseen. Kikatus raikui, kun ope jäämeren aaltona sulatti jäitä ja koko ryhmä onnistui ahtautumaan yhden jäälautan päälle! Tunnin lopuksi pelasimme muistipeliä, jossa opettaja oli ainoa, joka ei saanut yhden yhtä paria (tämä myös oli oppilaista hauskaa).
Välkkätouhuissa samat leikkikaverit kuin edellisenä päivänä vetivät puoleensa ja aika kului siivillä. Välkältä palattuamme annoimme sadun keijukaisten taas lentää luokkaan ja lapset kuuntelivat toisen sadun satunurkassamme pehmoisten taljojen päällä istuen. Tämä satu kertoi omenapuusta, jokaisen tähdestä sisimmässään, ja oli hieman vaiheikkaampi versio siitä, jonka lähetin teille ensimmäisessä tutustumiskirjeessä. Näytin Sini-open pihaomenista veitsellä halkaisten tuon paljon puhutun tähden sadun kertomisen lomassa ja ”ooh”-kohahdus oli silkkaa kultaa opettajan sydämelle. Sadun kuuntelun jälkeen annoin lapsille ensimmäiset omat vihot, johon piirsimme mehiläisvahaliiduilla kuvan omenapuusta. Oma nimi kirjoitettiin vihkoon. Taas vallitsi ihana, keskittynyt työrauha!
Tuon tehtävän jälkeen alkoi ruokailuvalmistelu ja söimme broilerikeittoa (kasviskeittoa oli myös). Oppilaita hymyilytti, kun saivat ottaa kolmannenkin kauraleipäsiivun ja eräs tiedonjanoinen pohti termiä suursyömäri, joka tuli hyväntahtoisessa hengessä esille erään toisen kolmannen keittolautasen kohdalla. Nyt juteltiin jo enemmän ja ruokatunnelma oli kotoisan mukava. Samaan tapaan jäätiin välkältä pihalle ja metsään leikkimään iltapäivän viimeiseksi tunniksi. Söimme välipalaomenia majassa (ja näytin taas tietenkin tähden jokaisesta). Lapset keksivät hauskan patsasleikin toisilleen ja ihana nauru helmeili majan kuusiseinillä. Loppuruno lausuttiin koulun pihalla ja viikonlopun toivotukset kaikille. Iltapäiväkerholaiset siirtyivät kädestä saatellen Sinin huomaan.
*******
Ensimmäiset koulupäivät ovat olleet juuri niin taianomaiset kuin niiden kuuluukin! Kiitos luottamuksestanne saada opettaa kullanmurusianne. Ensi viikolla ollaankin jo useampi päivä koulun penkillä, hyvä niin!