1.-5.2.2021

”Opeee!” kaikuu ilmoille koulun aulassa ja pieni koululainen lähestyy käsivarret levällään. ”Huomenna on paras päivä, tiiätkö sä! Kun me mennään hiihtoretkelle. Tai eilisen eilen oli paras, kun me oltiin luistelemassa, mutta huomenna on toiseksi paras!” hän kertoo vyötäröni korkeudelta painautuneena villatakin liepeisiin. Talvilajit ovat olleet läsnä viime viikkoina ja luistelun ensiluisut otettiin tiistaina. Runsas ulkoilu on näkynyt rauhallisina työskentelytuokioina luokassa. Muulle koulutyölle on jäänyt hyvin aikaa, kun olemme hiukan poikenneet normaalista lukujärjestyksestä aamupäivän välitunnin suhteen ja tulleet sisälle suoraan ulkoilusta ja sitten keskittyneet hommiin ruokailuun saakka.

Näillä talvilajiviikoilla on aamupiiri tehty ulkona ja siitä sitten lähdetty pukemaan monot ja lopulta ladulle tai jäälle. Taidot monojen pukemisen ja siteeseen asettamisen suhteen ovat karttuneet pitkin viikkoa ja hiihtämisen liikeradat ja tekniikka tulevat pikkuhiljaa niinikään tutuksi. Oppilailla on eri lailla kokemusta talvilajeihin tutustumisesta ennestään ja harjoittelu on sujunut kaikilta onnistumisen kokemuksia omaan tahtiin kartuttaen. Lajituokiot on koulun arjessa helppo mukauttaa pienen ryhmämme tarpeita vastaamaan. Aikuisen jäljiteltävyys, se että me opettajat olemme myöskin luistimilla tai suksilla helpottaa tokikin lajin omaksumista. Kaatumista on harjoiteltu kaatumalla ja etenkin jäällä se on ollut heille, joita kaatuminen jännittää tärkeä yhteinen asia, joka muuttaa nauruksi jännitystä. Lapsista tuntuu aina olevan kannustavaa, jos aikuinen kaatuu ja joutuu nousemaan myös. On tärkeää poistaa nolouden tunnetta kaatumiseen liittyen harjoitellen tarkoituksellista kaatumista. Yllättävä pyllähdys ei sitten erottaudu niinkään, kun tuon tuosta kaikuu ilmoille ”Löllö!” ja kaikki lakoavat jäähän.

Tällä viikolla on lisäksi viimeistelty äidinkielen jaksoa tavuharjoituksilla ja muodostettu tavuja lautapelissä sekä palauteltu mieleen jo opittua matematiikan oppiaineen saralta. Matematiikka-alus on ankkuroitu erään kaukaisen saaren rantaan, josta on pomppinut esille 11 pupua ja orava-vaarin seinäkellosta numero 12.

Satuna kerroin Lumikista ja oppilaihin tuntui tekevän vaikutuksen äitipuolen (tuttua Disney-versiota runsaammat) metkut saattaa Lumikki pois päiviltä. Sadusta piirrettäessä oppilaat valitsivat mm. omenaa tuova naamioitunut äitipuoli, juuri syntynyt Lumikki-vauva eebenpuunmustine hiuksineen, lumivalkeine kasvoineen ja verenpunaisine huulineen sekä sadun lopussa punahehkuisiksi kuumennetuissa rautakengissä tanssiva ilkeä äitipuoli. Oppilaille tärkeä kokemus on saada pöyristyä pahuudesta ja itsekkyydestä sekä ihastua hyvyyteen ja myötätuntoon eläytymällä satuun. Todellinen, reaalimaailman hyvyys tai pahuus ovat toki monivivahteisempia eivätkä koskaan absoluuttisia, mutta vivahteita erottaakseen täytyy ensin tuntea päävärit.

Maalasimme punaista väriä voimalla, punainen oli tällä kertaa kiihkeä ja intensiivinen, rajukin! Sekoitimme kahta sävyä.

Ruotsin tuokioilta talvilajit ovat tällä viikolla haukanneet aikaa, kieltä on rallateltu lähinnä ruokajonossa ja muissa siirtymissä. (Ensi viikolla lupaan, että lisäämme repetuaariin vähän lisää valikoimaa, ainakin yhdessä pienessä päässä tuntuu pyörivän sinnikkäällä loopilla: ”små grodorna, små grodorna är lustiga att se….” Upeasti ovat kaikki sanat painuneet muistiin.) Toinen oppiaine, joka on nyt väistänyt muun tieltä on käsityö, neulokset ovat levänneet korissa. Toisaalta on hyväkin välillä pitää taukoa uudesta asiasta ja sitten taas palauttaa mieleen.

Pehmeää puuterilunta viikonloppuihinnekin, Rauha-nallelta terveisiä!