29.3.-1.4.2021

M aanantai aloitettiin ilman metsäretkeä omassa luokassa matematiikan hommien parissa. Piirsimme oppilaille tuttuun tapaan lukujen hajotelmia puunrunko-kuvan avulla. Seuraavana päivänä lisäsimme viiden ryhmissä kukkasia puiden juurelle ja ympärille ja koristimme kuvan muutoinkin kevätasuun.

Pääsiäisen ajan touhuja on riittänyt: on luettu ja tavutettu pääsiäisrunoja ja olen kertonut pääsiäisen ajan tarinaa vanhasta Fabian-taiteilijasta ja kultaisesta auringonsädejäniksestä, joka pyytää häntä avuksi pääsiäismunia maalaamaan. Lapset tekivät toisilleen satuun liittyvän satuhieronnan, joka tuntuu edelleen olevan mieluista kaikille. Kaveria on kiva päästä koskemaan ystävällisesti! Maalasimme ja koristelimme liiduilla omat pääsiäismunamaalaukset ja piirsimme myös suuret kuvat vanhan Fabianin puutarhasta.

Oppilaiden omat pääsiäisohrat ovat jo itäneet ikkunalaudalla. Nopeimmat huomasivat heti, että vuodenaikapöytämme on vaihtanut kertakaikkiaan kevätasuun, perjantaina sieltä sulivat viimeisetkin silkkilumikinokset. Lasten ruohoruukut saivat koristaa pöytää koko viikon kunnes kiirastorstaina ne sitten vietiin kotiin. Vuodenaikapöytään jäävät toki vielä yhteiset, kasvuaan verkkaisemmin käynnistelevät herneenversot ja krassit.

Olemme jo pitkään valmistelleet yllätystä 2. luokan oppilaille: oppilaat ovat värittäneet pieniä paperipupuja, joita ehti valmistua 1 äitipupu + 24 pupunpoikasta! Piilotimme kaikki kakkosluokan luokkahuoneeseen ja jätimme hienossa julisteessa yllätyspyynnön etsiä ne. Riemuissaan tuntuivat kakkoset myöhemmin pupuja etsivän ja tulivatpa vielä ykkösiltä vihjeitä pyytäämään, sillä viimeinen pupu oli kertakaikkiaan nukahtanut piiloonsa, niin vaikea se oli löytää. Lopulta löytyi ja yhteinen tuuletus kaikui aulaan saakka!

Keskiviikkona teimme alaluokkien yhteisen pitemmän metsäretken nyt jo keväisemmäksi muuttuneeseen retkipaikkaan. Tulistelua osattiin jo odottaa ja innoissaan oppilaat paistoivat eväitään tulen lämmössä. Lisäksi etsittiin suurennuslaseilla pienenpieniä silmuja ja herätettiin kevätkeijujen apuna niitä puhaltamalla lämmintä ilmaa. Jään alla luikertava oja kiinnosti myös ja rohkeushyppely sulan paikan yli erityisesti veti puoleensa osaa porukasta. Koululle vietäväksi saatiin kerättyä nippu koivunoksia hiirenkorvia kasvattamaan. Lumikinokset koulun pihalta ovat madaltuneet aivan silmissä ja aurinko on hellinyt meitä auliisti iltapäivisin. Kävelymatkalla takaisin koululle meinasi askel jo painaa, joten keksittiin pääsiäisarvoituksia jouduttamaan jalkoja: ”Kuka on vanha ja ryttyinen ja hänen perässään kulkee musta, silkkiturkkinen kissa?”

Luokassa asetuttiin aivan tavallisesti syömään lihapullia ja perunoita, kunnes eräs huomasi, ”siis miksiköhän tässä open pöydällä on pieni pääsiäismuna?!” Nii-in, miksiköhän, pohdittiin, ei kai niitä vain voisi olla lisää? Ja viuh vain alkoi huima etsintä ja iloinen hihkuna, kun pääsiäismunia toden totta ilmestyi vaikka mistä näkösälle ja niitä kasattiin open pöydälle. Keppareiden kaulapannoista löytyi vielä pikkuiset suklaajäniksetkin! Annoin oppilaiden tarkasti laskea ja miettiä munien jakoa ja reiluutta, kunnes kummemmin johdattelematta he yhdessä saavuttivat tasajaon: viisi minimunaa jokaiselle ja yksi jänis. Yli jäi yksi: ”ope saa sen!” luvattiin auliisti.

Olen pyrkinyt rakentamaan luokkakulttuuria, jossa aivan erityisesti kiinnitetään huomiota arjen tilanteisiin, joissa näen oppilaiden toimivan epäitsekkäästi, avuliaasti kaveria kohtaan tai myötätuntoisesti. Nämä hetket on tärkeää nostaa esille, huomata hyvää. Sanon oppilaille, että luokkamme on erityisen taitava ystävällisyydessä ja olemme kuuluisia siitä. Näin pyrin vahvistamaan myötätuntoa ja kaveritaitoja positiivisen kautta ja ennakoiden. Lapset ovat pienessä ryhmässä luonnostaan kiintyneitä toisiinsa, hakeutuvat yhteisiin leikkeihin välitunnillakin ja suhtautuvat lähtökohtaisesti hyväntahtoisesti toisiinsa. Eripuraa toisinaan syntyy vallankäytöstä, määräämisestä leikeissä, härnäämisestä, sanojen mahdin testailusta ja epäreiluuden kokemisesta, niin kuin aina muutenkin lasten yhteisöissä. Näiden solmujen avaamista harjoitellaan myös yhdessä, joka päivä.

Kiirastorstaina huovutimme villaa muovimunien päälle. Lämpimän veden ja saippuan kanssa askartelu on aina mukavaa (noh täytyy myöntää, että vähän eri tavalla tällä kertaa, kuin nykyään niiiiiiin monta kertaa päivässä!) ja vaikka villasuikaleita oli hankala aluksi saada pysymään munan pinnalla, pääsivät kaikki lopulta jyvälle puuhasta. Näihin muniin voimme huovuttaa tulevina vuosina lisää kerroksia päälle tai muuten vain ottaa esille ja ihastella pääsiäisen aikoihin.

Kiirastorstai huipentui vielä yhteen jättiläispääsiäismunayllätykseen, joka 2. luokasta oli munittu keskelle meidän luokkaamme viimeiselle tunnille. ”Upea!” Tarkastelimme koristeellista munaa ja avattuamme sen, sisältä löytyi värikkäitä pääsiäispatukoita ja sievä kortti kakkosilta. Oli taas hyvä pysähdyksen paikka hätiköimättä miettiä ja neuvotella, miten jaamme patukat siten, että kaikilla on jaosta oikeudenmukainen olo. (Se, joka oikeudenmukaisuutta aina eniten peräänkuuluttaa ja epäreiluuden tunteesta usein näyttävimmin kiehahtaa, kävi voimakasta sisäistä kamppailua: toisaalta hänelle oli tärkeää saada homma hoidettua reilusti, toisaalta suupielestä karkasi jo useampi ”voidaanko me vaan syödä nää nyyyyt!”) Päädyimme lasten ideasta jakamaan eri makuiset patukat jokaisen veitsellä viiteen osaan, jotta kaikki saivat maistaa suosituinta makua ja sitä, joka on söpöimmässä kääreessä. Poissaolijoille jätimme oma t patukat piiloihin odottamaan.

Oma lukunsa on ehdottomasti aprillipäivän osuminen koulupäivälle! Huovutukseensa turhautunut ehti aamulla jo puuskahtaa ”äääh, tyhmä pääsiäinen!” Johon jatkoin oitis, ”joo, perutaanpa koko pääsiäinen. Mihin sitä muka tarvitaan! Kuka jaksaa suklaamunia etsiä tai virpoa tai…” Oppilaiden silmät laajenivat ymmyrkkäisiksi, kunnes vinkkasin silmää hymyillen - kuten vanha Fabiankin oli tarinassa vinkannut jakaessaan lasten kanssa yhteisen salaisuuden – ja hymy alkoi levitä oppilaidenkin kasvoille. ”Joo, ei pääsiäsiäistä oikeastaan tarvita”, nokkela oli heti juonessa mukana ja yhdessä lausuimme ”aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!” Siitä alkoi varsinainen hulvattomien vitsien vitsailukierre, joka jatkui välitunnille ja ruokailuun. ”Ope, mä oon vauvana ollut kynttilä!” tai ”koulussa on uusi sääntö, pipot pitää liimata päähän!” tai ”loman jälkeen pitää tulla joka päivä pelkkä uimapuku päällä kouluun!”

Yhteinen nauru on parempaa liimaa kuin mikään muu!

(Otin hirmu vähän kuvia nyt pääsiäisviikolla - harmi kyllä – joten nyt täytyy kerrata tämä upea perjantaiklassikko! Se, joka ei näy kuvassa oli sen ottaja.)