24.-28.8.2020

”Aamu alkaa uutterasti tasajalkaa

eihän, eihän meitä saa, laiskuus tavoittaa!”

Maanantaina aloitettiin luokasta tutuin, päivittäin toistuvin aamutoimin (rytminen osuus lauluineen, laululeikkeineen, loruineen ja runoineen, lisäksi päivän ja päivämäärän toteaminen ja edessä olevan päivän rakenne), jonka jälkeen tarkasteltiin luokan ”luontopöytää”.

Luontopöytään (tai vuodenaikapöytään) on rakennettu kankaasta ja luonnonmateriaaleista maisema, joka lapsille iloksi ja yllätykseksi vuoden mittaan tulee muuntumaan vuodenaikojen mukaan. Luontopöydän tehtävä on olla ennen kaikkea esteettinen elämys, aktivoida oppilaiden mielikuvitusta ja pitää yllä luontoa kunnioittavaa ilmapiiriä myös silloin, kun työskentelemme luokassa. Lapset eivät konkreettisesti leiki luontopöydän esineillä, sitä on tarkoitus katseella ihailla. Luontopöydän maisemasta toki voi syntyä leikin ituja oikeaan metsään tai välitunnille. Metsäretkeltä etsimme luontopöytään aarteita ja tarkastelimme

jokaiselta yhden aarteen metsäpiirissä. Hyvin päästiin alkuun esineiden nimeämisessä ja kuvailussa, kun yhtäkkiä pikku piirissämme selvästi kuhisee ja eräs on kääntynyt sivummalle tutkimaan jotain pientä: leppäkerttu kämmenellä! Taivaalta on tovi sitten alkanut putoilla aika isojakin vesipisaroita ja open päässä alkaa tykyttää valinta, pitääkö heti suojautua puiden alle vai olisiko tärkeämpää käydä keskeytyksettä koko tehtävä läpi ja antaa kaikille puheenvuoro. Niinpä koetan oitis kääntää huomiota takaisin keräilyliinalle, ”noniin, laitahan leppis odottamaan” -kommentilla, kun yhtäkkiä toinenkin pieni käsi ojentuu näyttämään ”leppäkertun veljeä” ja vielä kolmas ja neljäs. Piirimme oli asettunut jonkinlaisen leppäkerttujen keskustorin päälle, joten oikeutetusti open tehtävä käytiin kyllä läpi, mutta aika nopeasti, kun taas aarteitamme sinä päivänä olivat selvästikin pienet pilkkutakit. 😊

Koululla kuivateltiin kastuneita varusteita kuivauskaapissa, pelattiin hieman lauta- ja rakentelupelejä kuivattelupuuhana, syötiin puurolounas, asetettiin aarteet luontopöytään, tehtiin kädentaitotehtävänä käpyhahmoja, väritettiin luontovihon kansi ja kuunneltiin Kimmon matkaa satulinnaan.
Tiistaina koulupäivä aloitettiin koulun pihalta, vuorossa oli muotopiirustuksen aiheista spiraalin kokemuksellinen harjoittelu. Piirsimme jaloin pihalle hiekkaan suuren yhteisen spiraalin, jonka polkua pitkin astelimme ja juoksimmekin suurelta kehältä kohti pieneneviä kehiä. Kaikki pysyivät hienosti jonossa, vaikka spiraali tehtiin lopuksi niin, että ope katseli ja yksi oppilaista sai johdattaa joukkoa. Sisällä siirsimme luokan penkit seinustoille ja jatkoimme spiraaliharjoituksia eri tavoin koko keholla. Eräs oppilas halusi esitellä nilkan balettiojennuksen, joka otettiin harjoituksen osaksi: penkillä selällään maaten ylös korkeuksiin ojennettu ”balettinilkka” johdatti varpaat piirtämään suuren muodon. Lopuksi spiraalit pyöräytettiin huolellisesti vihkoon.

Välitunnin jälkeen oli aika kuunnella kansansatu, joka tällä kertaa kertoi kuninkaantyttärestä, jonka kultapallon sammakko nouti lähteen pohjasta vaatien vastineeksi lupauksen yhteisestä elämästä. Oppilaat kuuntelivat mielellään.

Tiistaina pohdittiin myös, mikä kotitehtävä on ja annoin ensimmäisen hyvin yksinkertaisen läksyn: laadimme jäljennöskirjoituksena kutsukortit vanhempainiltaamme keskiviikkona 2.9. klo 17. Läksy oli antaa se kotona vanhemmalle. Tulivathan kortit perille? 😊

Tekstin seuraaminen taululla ja kunkin kirjaimen tarkka jäljentäminen oikeassa järjestyksessä totuttaa lapsia piirtämään kirjaimia ohjeen mukaan. Haluan tarjota heille myös kokemuksen siitä, kuinka jokin heidän laatimansa voi teitä vanhempia kotona ilahduttaa ja tulla sisällöltään teille aivan selväksi - kuinka he jo kirjoittavat - vaikkemme varsinaisesti vielä harjoittele sitä. Oppilaat alkavat kiinnittyä lukemisen ja kirjoittamisen ja siten kielellisesti ymmärretyksi tulemisen maailmaan, positiivisella ja yhteisöön liittyvällä tavalla. Toki tässäkin ryhmässä on tällä alueella eri tavoin valmiiksi harjaantuneita lapsia, mutta positiivinen kokemus siitä, että joku ymmärtää laatimaasi tekstiä ja ilahtuu siitä, on harjaantuneillekin varma.

Muuten, ensimmäisen luokan naulakolla on nimikyltit ryhmällämme. Viereisessä kakkosluokassa sattuu olemaan muutama etunimikaima ja kun teimme lähtöä välkälle, kuulin sivukorvalla ohikulkevien kakkosten kommentoivan toisilleen ystävälliseen sävyyn: ”Kato, meillä on jälkeläisiä.” Arvelen kyseessä olleen juuri etunimiin liittyvä ”jälkeläisyys”. 😊

Luokkahuoneemme on kerta kaikkiaan paraatipaikalla isompien oppilaiden ohikulkea ja eläytyä pienten jonoon asettumisiin ja tossujen pukemiseen, kaikkeen siihen uudenkutkutukseen, joka on toisilla lähempänä ja toisilla kauempana muistoissa, mutta kuitenkin elävänä mielessä. Luokan ovella vaaleanpunaista tunnelmaa kurkistelemasta yllätän milloin kenetkin isommista.

Keskiviikkona jatkoimme spiraaliharjoituksia ulkona ja sisällä, tällä kertaa keskittyen keskipisteestä ulospäin kieppuvaan spiraaliin. Viimeistelimme myös muotopiirustusvihkojen kansiin ensimmäiseltä koulupäivältä tutut suoran ja kaaren muodot. Muotopiirustustunnin lopuksi luokassa vierailivat sanomalehden toimittajat, jotka ihastelivat luokkaamme, tervehtivät oppilaita ja tiedustelivat vähän heidän tuntojaan alkaneesta koulutaipaleesta. Rohkeat oppilaani näyttivät jännittyneen ylpeinä suuria muotovihkojaan vaikuttuneille toimittajille. Oven sulkeuduttua toimittajien jäljessä jännitys laukesi ja ohjasin sen vauhdikkaaseen värileikkiin, joka on kaikille tuttu ja josta harjoittelimme uusia variaatioita. Lisäksi lauloimme värilaulua ja oppilaista purkautui hurjana hersyvä energiavirta laulun voimaksi! Lisäksi keskiviikkona oli englannin kielen tuokion ja sadun vaiheiden muistelun aika.

Ruokailun jälkeen leikimme auringon paisteisella pihalla ja aivan itsestään ryhmä imeytyi yhteiseen tekemiseen: jalkapalloon ja ”nurmikko on laavaa” -leikkiin. Opea tarvittiin harvojen epäselvyyksien ”ottakaa kivi-paperi-sakset?” -ehdottajaksi ja juomatauon muistuttajaksi. Luokka on valmiiksi niin pieni ja tiivis, että ryhmähenki vaikuttaa syntyvän melko itsestään ja sille yhteiset ruokailun jälkeiset ulkoleikit sopivassa suhteessa ohjattuina ja vapaina ovat vielä lisäksi tehneet ihmeitä.

Näillä kahdella viikolla kumpanakin ruokailun jälkeinen tunti on loppuviikosta leikitty ulkona ja alkuviikot tehty sisähommia. Ensi viikolla sitten aloitamme ruokailun jälkeisen varsinaisen aineenopetuksen taito- ja taideaineilla lukujärjestyksen mukaan.

Loppuviikosta harjoiteltiin vielä lemniskaatan muotoa monin tavoin, joista eräs oli sen piirtäminen kaverin selkään hellällä kädellä. Oppilaat pitivät ”hieronnasta” niin kovasti, että toivoivat sitä lisää, joten seuraavana päivänä tein heille kaikille satuhierontaa, jossa rauhoittava kosketus selällä eläytyy kerrottuun satuun. Oppilaat tekivät näitä myös toisilleen, jolloin lupasin että saa kertoa ääneen niin että hierottava kuulee tai hiljaa omassa mielessä, jos haluaa mieluummin niin. Keskittynyttä, hellää hierontaa oli sydäntä pakahduttavaa katsoa. Kukaan ei ollut kovakourainen tai koittanut liiaksi keskittyä kutittelemaan kaveria tms. Hierojilla oli kaikilla selvästi omat tyylit ja huulet liikkuivat mielessä vilistävän tarinan lumoissa, vaikka hiljaisuus oli rikkumaton. Positiivista ja kunnioittavaa toverin kosketusta tulee harjoitella pienestä pitäen! Teimme vielä tyynyillä lattialla istuen junan ja hieroimme toinen toisemme selkää samanaikaisesti. Tästä jalostui jää-tulihippa, jossa tyynyillä liu´uttiin lattialla jahdaten toisia. Koska aamun pääainetunti on ensimmäiseltä luokalta alkaen yhtäjaksoisen pitkä, sen sisään on helppo lapsia kuunnellen rytmittää opetukseen vauhdikkaamman ja rauhallisemman työskentelyn vuorottelua. Tällöin oppilaiden vireys on kuhunkin tehtävään toivotunlainen ja optimaalinen oppimisen kannalta. Aloitimme käsityötä, jossa suuren kepin päälle kieputetaan lankaa ja vietimme toisen ”kesän lapsen” syntymäpäivät. Metsäleikeissä on elänyt Pikku Noita -hahmo (jonka unohtunut huivi saa open ja oppilaat puhumaan englantia) ja olemme löytäneet sieltä, jos mitä kummallisia merkkejä ja todisteita siitä, että vekkuli noita on seuraillut puuhiamme ja koettanut toistaa niitä metsässä… Lapset löysivät puihin kaiverrettuna ja kepeistä maahan itsestään asettuneina muotoina harjoittelemiamme. Kumma sattuma! 😊