25.-29.1.2021

Maanantaina aloitettiin hiihto!

Luokassa on kuivaharjoiteltu hiihtoasentoa, käsien ja jalkojen rytmiä, kaatumista ja ylös nousemista sekä tasatyöntöä jo viime viikolla osana kirjainsadun sisältöä. Nyt päästiin harjoittelemaan ulkona lumessa asennot ja kaatumiset ensin pelkät monot jalassa ja sitten lopulta niillä varsinaisilla suksilla. Näin kehoon, lihasmuistiin alkaa painua rutiini aina pyllähtäessä nostaa suksenpohjat kohti taivasta ja kääntää siellä ylhäällä helikopterin propelleina sukset vierekkäin, siirtää ne maahan yhä vierekkäin ja siitä kontaten kuin kissa etutassuilla työntää itsensä ylös. Silloin todellinen pyllähdys ja ristissä sojottavat sukset eivät heti saa aikaan paniikkia, vaan muistiin alkaa palautua, miten toimia. Myös keksittiin yhdessä, että sukset ovat maailman pisimmät varpaankynnet - ”ja kantapäät!” keksi vielä eräs.

Ensimmäisinä päivinä on harjoiteltu pelkkää tasapainoa ja hiihdetty kokonaan ilman sauvoja tutustuen tunteeseen liikutella suksia tasaisesti. Piirin nurmikentille on ajettu hienot ladut ja onkin jouhevasti vähän vuoroteltu ja tavattu ladulla 2. luokan oppilaita ja päiväkodin esioppilaita.

Joka aamu on hiihdetty sellainen reilu puolisen tuntia – juuri sopivasti niin että pikku askelin kartutetaan taitoja, kukaan ei ehdi kokonaan tuskastua ja toisaalta innokkaalle hiihtäjälle jää odoteltavaa seuraavaan aamuun. Hiihdon jälkeen on jääty pihalle pienelle leikkivälkälle vähän aamummalla kuin muu koulun väki ja siirrytty sitten luokkaan kirjainten, viikkosadun ja ruotsin laulujen pariin. Uusi rutiini on kantanut hyvin ja oppilaat ovat jaksaneet mallikkaasti keskittyä saatuaan energiaa purettua ladulla.

Viikkosatuna olen kertonut Grimmin sadun Kolmesta metsän menninkäisestä, jotka antavat lahjoja kahdelle luonaan vierailevalle sisarpuolelle, kummallekin ansionsa mukaan. Toinen sisar on menninkäisille kohtelias, auttaa heitä ja jakaa eväistään ja saa palkinnokseen rikkautta, kauneutta ja tulevaisuuden menestystä. Toinen on käyttäytyy tylysti ja itsekkäästi ja lahjat ovat sen mukaisia. Sadun lopussa itsekäs sisarpuoli äiteineen saa mahdollisuuksia parantaa tapojaan, mutta kateus ja katkeruus eivät hellitä heistä otettaan, joten lopulta he joutuvat juonittelujensa seuraukseksi tilanteeseen, jossa julistavat oman tuomionsa: tulla suljetuksi tynnyriin terävien naulojen sekaan ja vieritetyksi alas rinteeltä.

Mielikuva voi aikuisesta tuntua hurjalta ja toki kuulen mielelläni matalalla kynnyksellä, jos lapset juttelevat koulun saduista kotona tai satujen asiat hiipivät uniin. Joskus jokin yksityiskohta voi jäädä pyörimään mielessä ja tuolloin on tärkeää antaa lapselle keinoja ymmärtää tunnettaan. Kuitenkin kokemus osoittaa, etteivät lapsilla muodostuvat mielikuvat vaikkapa kuvatunkaltaisesta julmasta rangaistuksesta ota samaa inhorealististi hahmoa kuin aikuisella. Mielikuvat rakentuvat yleensä niistä rakennuspalikoista, assosiaatioista, joita lapsella on käytettävissään ja muodostuvat yksillöllisesti kunkin kuulijan ”sisäisten silmien eteen”. Meillä aikuisilla kuvastoa, assosiaatioita, elämän eri osa-alueilta on valtavan moninkertaisesti verrattuna lapsiin.

Kertomusaineisto on steinerkoulussa tärkeä yleissivistävä opetusmuoto läpi kaikkien luokka-asteiden. Ensimmäisellä luokalla kerrotaan kansansatuja: sukupolvelta toiselle kiertäneitä kertomuksia ihmisen ja maailman ominaisuuksista. Mukana on usein taianomaisia tapahtumia ja hahmoja: jättiläisiä, noitia, kääpiöitä, taikapapuja ja pavunvarsia jne. Kansansatujen sisältämät tapahtumat ja kohtalot ovat tarkoitettu ravitsemaan lapsen tietoisuutta ihmisen kulttuurista, rakentamaan elävää ja vivahteikasta mielikuvittelun kykyä, laajentamaan sana- ja käsitevarastoa, luomaan kokemusta tietyllä tapaa ajattomassa ihmisyyden virrassa mukana ololle. Käsitellä hyveitä ja paheita, moraalisia ongelmia ja ratkaisuja. Nimenomaan suullisella tarinankerronnalla on ihmisen kulttuurievoluutiossa huomattavan paljon pidemmälle ulottuvat juuret kuin kirjoitetulla ja luetulla tarinoinnilla ja sitä haluamme koulussa vaalia. Saduissa, legendoissa, taruissa, myyteissä, eepoksissa piilee vetovoimaa, joka vetoaa sukupolveen toisensa perään. Runsas ja rikas mielikuvittelu mahdollistaa samaistumisen, myötäelämisen taitoa.

Käsitöissä kaikilla alkaa olla nyt silmukoita luotuna ja harjaannutaan pienin erin nappaamaan niitä puikolta toiselle. Viikko sitten uskontotunnilla moni puhui ”sydämenasianaan” siitä, kuinka aikoo olla sinnikäs käsityön äärellä. Onnistumisia tuli heti tällä viikolla! Samoin kuin hiihdossa en vaadi oppilailta liian pitkää puurtamista samalla kertaa, vaan on turvallista palata harjoittelun pariin pieninä annoksina. Joka käsityötunti menemme kuitenkin sinnikkäästi muutaman ensimmäisen ”äääh, mä en onnistu!” puuskahduksen yli kasvattaen lempeästi sinnikkyyttä pieniin tavoitteisiin sitoutumalla.

Eräänä iltapäivänä tällä viikolla tehtiin itse muovailuvahaa, ”hattarataikinaa”, josta muovailu oli lapsille mieluista ja jatkui iltapäiväkerhon puolella.

Maalaustunnilla maalattiin molemmilla sinisen sävyillä väritunnelmaa jäätyvästä merestä. Kuvataiteessa niin ikään kerron lapsille aina tehtävänannoksi pienen tarinan, jolla kuvaan maalauksessa tavoiteltavaa tunnelmaa ja maalaan samaan aikaan eteen taululla, mitä toivon tehtävän. Lapset sitten jäljittelevät omille papereilleen, enkä heidän maalatessaan juuri anna enempää ohjeita, vaan annan rauhassa uppoutua omaan väritunnelmaan. Maalamme vesiväreillä märkää märälle metodilla, jossa ei tavoitella niinkään esittävää kuvaa, vaan nimenomaan eri värien aistimista tunnelmana. Esittäviä kuvia teemme paljon muilla työvälineillä lähes päivittäin.

Perjantaina osallistuin yhden tunnin ja ruokailun ajalla etäkoulutukseen valtakunnallisesta arviointiuudistuksesta perusasteella. Koulutus on ollut käynnissä syksystä ja etäluennot ja työpajat ovat osuneet enimmäkseen opetusajan ulkopuolelle. Koulutus tähtää tietenkin arvioinnin kehittämiseen siten, että se toteutuisi kaikissa Suomen kouluissa jatkuvana, auttaisi oppijaa oppimaan paremmin ja olisi yhdenmukaista. Oppilaat saivat siis Suvi-opettajan johdolla leikkiä ulkona ja sitten vielä syödäkin kakkosluokassa. Hyvin oli kuulemma mennyt ja pulpetissa istuminen oli ollut elämys.

Tämän viikon uskontotunnilla juteltiin kateudesta viitaten viikkosatuun ja siitä, miltä se tuntuu ja onko oppilailla omia kokemuksia kateuden tunteesta itsellään tai siten, että he arvelevat jonkun olleen heille kateellinen. Keskustelussa huomattiin, että kateus voi olla hyvin lieväkin epämukavuudentunne siitä, että toinen oppilas saikin vastata, vaikka itsekin viittasi, mutta että tärkeää on, ettei kateuden vuoksi ryhdy kostamaan tai pilkkaamaan kaveria. Todettiin myös, että voi tulla kateellinen olo, jos toinen hiihtää jo kovempaa vauhtia, mutta että kaikki oppivat harjoittelemalla ja meillä ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia ja taipumuksia.