15.-19.2.2021

Lunta putoo, lunta putoo

pilvi talvisukkaa kutoo.

Lumivanttuut sormissansa

kuuset näkee uniansa.

Maanantain metsäretki vei meidät tutulle metsäpaikalle, jossa olikin kunnon lumivaippa vastassa. Sinne oli mukava pötkähtää! Retkellä kaivauduttiin hankeen liukurimäkeen, tasapainoiltiin kaatuneen kuusen rungolla, löydettiin lumisia pesäpaikkoja kuusten helmoista ja kiipeiltiin männyssä. Retki sujui hyvin, vaikka reiluja ratkaisuja esimerkiksi kiipeilyvuoroista pohdittiinkin useampaan otteeseen.

Koululla kuvitettiin metsäsatua eteenpäin ja aloitettiin uusi luokkakirja: Aili Somersalon Päivikin satu. Sitä sai päivän päätteeksi sitten kuunnella huovan alla lepäillen.

Tiistaina muisteltiin Putte Plussan tarinaa ja harjaannutettiin numeromuodon piirtämistä luokan seinälle julisteiksi. Numeromuoto harjoitellaan piirtämään ylhäältä alaspäin ja samaa puuhaa oli myös viikon läksyssä – jälleen hienosti ajallaan kaikilla tehty!

Satu kertoi kolmesta eriskummallisesta siskoksesta Yksisilmästä, Kaksisilmästä ja Kolmesilmästä. Yksisilmä, Kolmisilmä ja äitimuori sorsivat Kaksisilmää, koska hän oli silmineen aivan tavallinen, kuten muutkin ihmiset. Hyväntahtoinen tietäjänainen auttoi ystävällistä kaksisilmää ja niinpä häntä vaiheittain kuitenkin lopulta kohtasi onni ja menestys.

Keskiviikkona tavattiin Mindi Miinus. Mindi on siniseen silkkipukuun pukeutunut tonttu, jonkä pää on täynnä suuria mietteliäitä ajatuksia. Hän on pitkä ja hoikka ja hänellä on myös oma säkkinsä. Mindi pitää kaikesta vanhasta ja arvokkaasta ja niinpä hän keräilee erityisesti arvokkaita kiviä säkkiinsä. Kivikokoelma vain karttuu hieman hitaasti, sillä Mindin säkin kyljessä on halkeama! Pitkä viilto, jota Mindi ei ole huomannut ja josta kiviä vuotaa ulos. Kun Mindi kurkistaa säkkiin laskee hän sieltä kolme ametistia, mutta muistaa keränneensä kylläkin viisi… Montakohan on pudonnut pois? Ensimmäisessä esittelyssä piirsimme itse Mindin ja seuraavana päivänä hänen säkkinsä keräilyn eri vaiheissa. Mindin säkin halkeama näyttää tältä: - .

Lisäksi keskiviikkona sadun mieleenpalauttamisessa eräs oppilas lateli koko tarinan alusta loppuun tarkasti kaikkinen vaiheineen ja toiset kuuntelivat kärsivällisinä. Muistiin oli painunut koko vaiheikas juoni. Pieniä lisäyksiä halusivat toverit tehdä ennen ruotsintuokiota. Numeroita olemme ruotsiksi harjoitelleen ja pelasimme nyt bingoa niiden avulla! ”FEM!” :) Musiikin tunnilla olivat keksineet musiikkisatua Suvi-opettajan kanssa.

Torstaina jatkettiin monenlaisia matematiikan harjoituksia, uutena on noppapeli ja numerosanelu, jotta vahvistuu nopea numeron nimeäminen ja piirtäminen sekä suuremman ja pienemmän numeron nopea tunnistaminen. Torstain muina puuhina piirsimme sadusta: valittuja kohtia olivat kerjäläissiskojen saapuminen parantamaan tapojansa katuvina (ylös nousee vielä erikseen käsi, joka ei aivan niin tiuhaan nouse kuin muut ja seuraa tärkeä lisäys: ”Sitte ne oli sille kuningattarelle kilttejä. Nii se asia oli mulla. Ei muuta.”). Lisäksi valittiin hopealehväisen ja kultahedelmäisen puun kasvaminen ja kaksisilmän onnistuminen sinne kiipeämisessä sekä vielä korkeaan heinikkoon ilmestyvä katettu herkkupöytä.

Kuvataiteen tunnilla maalasimme iloista sitruunankeltaista hehkuvan hymyn läikähdyksinä ja sitä ympäröivää rauhallista sinistä. Harjoittelimme maalaamaan niin, etteivät värit sekoitu. Vesiastiat olivat ensimmäistä kertaa käytössä ja uitimme siveltimen varpaita ennen kuin otettiin uutta väriä.

Perjantaina lumimummolla oli selvästi siivouspäivä, sillä lunta tuprutti koko koulupäivän ajan ja vielä pitkälle iltapäiväänkin. Pehmeä uusi lumi kolautui helposti muhkeiksi kasoiksi ja viivyimme lumileikeissä vähän pidempään välitunnilla, jotta kestävyysakut käsityön tekemiseen olisivat mahdollisimman täydet. Ja olivatkin! Joukosta yksi pääsi jyvälle, mistä se open ”lintu työntää nokkansa koloon ja nappaa madon”-puhe oikein kertoo. Sinnikkyyttä kasvattaa jokainen!

Uskontotunnilla kerroin Raakusta, variksenpojasta, jonka siipi oli syntymästä erilainen kuin muilla eikä sen ollut helppo oppia lentämään ihan yhtä nopeasti kuin muiden variksenpoikasten vaan taito vaati harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. Raakkua pelotti, etteivät kaverit halua leikkiä sen kanssa, jollei se opi lentotaitoa yhtä nopeasti, kuin muut ja niinpä se keksi mielestään pettämättömän keinon saada kavereiden hyväksyntä: se alkoi käyttäytyä monessa tilanteessa toisin kuin muut, tehdä hassuja ilmeitä, äännellä kummallisesti ja hypellä kavereiden ympärillä välttääkseen tilanteita, joissa sen pitäisi lentää.

Toiset nauroivatkin, mutta aina vain sen ympärillä ja suoraan sille. Huomio tuntui Raakusta aluksi mukavalta ja asema turvatulta, mutta sitten yksi variksista, nimeltään Säihkysilmä alkoi huomata, ettei tilanne ollut aivan reilu eikä se enää nauranut muiden mukana, vaan koitti kysyä Raakulta, miksei se halua lentää muiden kanssa. Kotikuusen ympärillä lenteli haukka, joka kuuli hurjan metelin Raakun pelleilystä ja muiden hallitsemattomasta hekotuksesta. Säihkysilmä ja Terävänokka saivat varoitettua muita variksia, mutta Raakku oli unohtanut, miten rauhoittua. Se vain jatkoi ja jatkoi ja haukka lähestyi! Silloin toiset auttoivat sen piiloon ja haukka onneksi lensi ohi. Säihkysilmä kysyi ystävällisellä äänellä: ”Raakku-kulta, miksi sinä et lennä meidän kanssamme?” Lapset saivat keksiä, mitä sitten tapahtui ja kaikki vastasivat vuorollaan hieman eri tavoin saman asian: Raakku lopulta paljasti tovereilleen häpeillen, että lentäminen oli sille hankalaa. Toiset eivät hylänneetkään sitä niin kuin se oli pelännyt vaan päinvastoin. Ne keksivät lentoleikkeihin sellaiset säännöt, että Raakku sai harjoitella rauhassa. Kävipä ilmi sekin, että eri variksille eri asiat ovat helppoja ja haastavia, jokainen on yksilö.

Sydämenasioissa vilisi iloa: poppareita ja mummoloita, karkkia ja toiveita vapaa-ajanvietosta.