14.-18.9.2020

Maanantaina luontoretkellä aktivoitiin tuntoaistia!

Tunnustelimme selän takana luonnonesineitä. Oppilaat olivat tässä hurjan taitavia ja arvasivat esineen helposti. Seuraavalla kerralla koetetaan tunnustella vielä haastavamman muotoisia, toivoivat kaikki. Leikeissä syntyi niin ikään mukavia touhuja ja yhä vain Pikkunoita tuntuu kurkistelevan puuhiamme luokan ikkunoista ja toistavan niitä metsässä, sillä hänen kaivertamiaan keppejä ja muotoilemiaan kirjaimia bongailemme yhtenään! Ja usein ne ovat juuri niitä, joita parhaillaan käsittelemme?! Onpa taianomainen sattuma. 😉

Kirjainten osalta tutustuimme tällä viikolla M-äänteeseen alkuviikosta ja loppuviikosta tarina sai jatkoa S-äänten suhistelun myötä. S saapui luokkaan häntänsä kadottaneen sisiliskon muotona ja lapsista oli hauskaa leikkiä ”näin kipittelee sisilisko” -leikkiä uudestaan ja uudestaan. Keskityimme kieli keskellä suuta ohjaamaan sisiliskon katseen ikkunan suuntaan ja hännäntyngän luokan oven suuntaan. S-äänne kuului monen oppilaan nimessäkin ja he keksivät paljon ”suhina-alkuisia” sanoja, joita saattoi tulla mieleen ihan missä vaiheessa päivää tahansa. Eräänäkin päivänä juuri ennen loppurunoa saattoi singahtaa vielä käsi ylös ja ilmoille suihkaista voitonriemuinen ”ssssusi!”.

Tämän viikon kansansadussa vanha kuningas puhalsi tuulen kannettavaksi kolme höyhentä, saadakseen valtakunnalleen perijän. Nuorin kuninkaan lapsista, Tomppeli, joka oli pidättyväisyytensä ja arkuutensa vuoksi tuon nimen saanut, sai apua ystävällisiltä sammakoilta ja selvitti kaikki tehtävät ja kruunattiin lopuksi. Kiinnostava keskustelunitu tuli oppilailta, kun päättelivät siinä satukuvan piirtämisen ollessa käsillä, että sadussa lapset ottavat vaimot, joten ovatko he siis poikia? Totesimme, ettei tarina kerro varmaksi, joten sai itse päättää, miten sen mielessään näkee. Maalaustunnilla olemme maalanneet pihlajanmarjanpunaista ja oppilaat ovat saaneet myös omat punaiset liidut keltaisten seuraksi penaaleihinsa: sekä pihlajanmarjan- että ruusunpunaisen.

Satuhieronta on ollut lapsille mieleenpainuva kokemus alusta saakka ja he pyytävät sitä lisää tuon tuosta. Olen aiemmin käynyt aiheesta erään viikonloppukurssin ja toin nyt luokkaan Pikku peikko -kirjan, johon on koottu ”käsikirjoituksia” valmiisiin hierontoihin ja jokaisessa on myös kaunis kuvitus, joka inspiroi keksimään otteita ja tarinaa. Pähkinänkuoressa idea on kertoa rauhallisella äänellä tarinaa ja samaan aikaan koskettaa toisen selkää, käsivarsia, jalkoja ja päätä tarinaan sopivin, hellin liikkein. Jos vaikkapa hiiri sipsuttaa tai sade ropisee selällä voi hipsutella sormia tai jos aurinko lämmittää voi silittää koko kämmenellä pyörein liikkein. Kosketus tutkitusti rauhoittaa ja hieronnan idea on juuri positiivinen, hellä ote. Hierontametodiin kuuluu, että ennen aloitusta aina kysytään toiselta ”saanko tehdä satuhierontaa sinulle?”, joten opimme myös kysymään toisen suostumusta kosketukselle.

Mitä tutummiksi tulemme, sitä enemmän luokassa myös nousee esille tarvetta olla fyysisesti lähellä toista, nujuta jonoissa ja vaikkapa halata tai napata yllättäen kiinni. Näistä keskustelemme ja olemme harjoitelleet myös sanomaan ”ei kiitos!” tai vain napakasti ”ei!”, jos joku kaveri tekee sellaista, mitä ei toivo. Tunteiden ja omien tarpeiden sanoittaminen se vasta kansalaistaitojen aatelia on, joten tärkeän asian äärelle olemme astuneet.

Eräs viikon kohokohta oli myös keskiviikkopäivänä aamusta iltaan jatkunut välillä voimakas, välillä tihutteleva sade, joka sulki koulun heikommilla ulkovermeillä varustetut sisävälkälle. Vaan meilläpä oli sadekamppeet naulakolla ja voi sitä riemua, kun lapset pääsivät pihamaalle muodostuneen valtavan lätäkköjärven kimppuun. Roiskis vain kun yksi jos toinen siinä kirmasi ja roiskutti. Eräs oppilas muisti hyvin tarkasti, että juuri tässä kohden pihaa, jossa lätäkkö on, on jossain alapuolella kaivon kansi. Niinpä kepeillä koputellen jäljitimme kaikki yhdessä kantta ja ilohihkaisut raikuivat, kun se löytyi. Seuraavaksi koetimme poistaa tukoksen kaivon ritilöistä tai raottaa reunaa hieman ja… sluuuuurps! – kuin kylpyammeesta olisi tulpan irrottanut, alkoi vesi virrata pyörteenä sadekaivoon. Teimme hyvän työn koko koululle ja saimme paljon kiitosta isoilta. Hauska, aivan noin vain syntynyt yhteistyöprojekti, josta kaikki innostuivat ja vaikka erästä aluksi harmitti luopua lätäkköammeesta, hänkin jotenkin eli todeksi meidän muiden innon ja tapahtuman vääjäämättömyyden ja imeytyi ilonpitoon.

Perjantaina vietimme vielä kesän lapsen synttärit. Kun annamme kultaisia mielikuvituslahjoja, saan kiinnostavaa osviittaa siitä, miten lapset näkevät juuri siinä hetkessä toinen toisensa. Tämä sankari sai miekkoja ja kruunuja ja kalleuksia…

Lopputunnista meille jäi aikaa, joten lanseerasin aivan erikseen kivojen puuhien tuokion, jolloin sai valita, mitä viikon aiheista haluaisi jatkaa parin kanssa: oli englannin sanojen kertaamista värien ja hedelmämuotojen avulla, palapelejä, lisää satuhierontaa tai rusettisolmujen harjoittelua. Parit määräytyivät yhteisten kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kaikilla riitti mieluisaa, mielekästä puuhaa ja ylpeänä taitavista oppilaistani saatoin vain ihastella heidän itseohjautuvuuttaan, kunnes eturivistä kuului suloisesti vetoava: ”ope, laita silmät kiinni, nyt sä saat tietää nää värit! Bluum, jelou, greem, red, pink, pörppel, bläk, vaittt!”

Ps. Olkaa hyvä korvamadosta, jos se teillä kaikuu - vaihtoehtoisesti muodossa ”aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee” tai ”ei, bii, cii, dii, ii, ef, tsii…” Hauskinta oppilaista luokassa on laulaa se tosi nopeasti! Siinä meinaa aina mennä aamun kuumat mehut opeltakin väärään kurkkuun, että kieli taipuu. 😊