31.8-4.9.2020

Syyskuu!

Neljäs kouluviikko on aloitettu metsäretkellä ja tällä kertaa auringonsäteet kultasivat metsäpaikkamme mäntyjen latvoja koko aamun. Teimme metsässä tehtävän muodostaa oma nimi luonnonmateriaalista paperille.

Pikkukepeistä, neulasista ja puolukan mehulla piirtämällä nimet tulivat näkyviksi, toisilla sukkelaan ja toisilla hieman verkkaisemmin, sillä luonnon keskellä ympäristö tarjoaa, oi, niin paljon muutakin havainnoitavaa kuin open tehtävät. (Nekin, jotka tehtävänsä lomassa tutkivat ja hypistelivät sammalta tai ötököitä ovat kuitenkin selvästi läsnä ja omaan tahtiinsa saavat tehtävän tehtyä.)

Lasten erilaiset temperamentit ja taipumukset tulevat näkyviksi koulussa ja niin on hyvä. Juuri siihen pyrimme, että erilaisuus keskuudessamme saa näkyä ja että suvaitsemme toisiamme lempeästi ja lämpimästi. Herätämme ja vaalimme vaistomaista tajua siitä, että minä olen minä ja arvokas minuna, mutta niin olet myös sinä ja arvokas sinuna. Koulutyö antaa hyvän kehyksen temperamenteilla näkyä, siten että kaikki saavat hommat tehtyä, mutta open on helppo säädellä siimaa sen suhteen, mikä on kunkin oppilaan näkökulma ja tyyli tuohon tehtävään.

Vaikka virstanpylväitä kehityksessä on ja oppimista alati seurataan, on se seikka, että kaikki oppivat aidosti toki tärkeämpää, kuin yrittää kontrolloida kovin tiukasti miten ja missä kohden opetusta oppiminen tapahtuu. Herkkyyttä sille, että osaan opettaa ”oikeaa asiaa, oikeaan aikaan” puhutellakseni lapsia aidon tunteen kautta - heidän omia kiinnostuksen kohteitaan havaiten - kehitän jatkuvasti. Toki se on myös koko opettajakunnan kollegiotyöskentelyn tapa ja tavoite. Kerran viikossa Etelä-Pohjanmaan Steinerkoulussa on opettajankokous, jossa kaikki opettajat yhdessä työstävät taiteellisia, pedagogisia ja käytännön aiheita. Tällainen vertaisyhteisö on tärkeä työkalu kullekin opetuksen ammattilaiselle.

Ja juu, sekin, joka muutaman kerran poistui tehtäväpiiristä ”ope, mun on PAKKO nyt syödä puolukoita”, sai nimensä sinnikkyydellä paperiin. 😊

Lisäksi maanantaina piirrettiin edellisen viikon sadun kuva, joka oli jäänyt tekemättä tuon viikon lopussa. Tuolloin aiemmin lasten tunnelma ja vireys olivat vaatineet erityyppistä, kehollisempaa keskittymistä ja teimme laululeikkejä ja tasapainoilua, mutta nyt metsäretken päälle piirrostehtävä kutsui rauhoittumaan ihanasti satukuvan äärelle. Väritimme myös luontovihkojen kannet iduksi ympäristötiedon vihkotyölle.

Tiistaina luokassa odotti yllätys: aakkoset olivat saapuneet taulun yläpuolelle värikkäänä joukkona tuoden mukanaan aakkoslauluja aamutoimiin (ja myöhemmin englannin tuokiolle). Aloitin sadun loitsumetsän sopukoista, johon Metsän emo nukahti ja herättyään istutti kaksi siementä. Siemenistä versoi varsin lystikkäitä taikaotuksia: menninkäisten sukua oleva samettiturkkinen ja tupsuhäntäinen Kaarna sekä keijukaisten sukulainen, keveä ja kullanhehkuinen Puro. Kaarna ja Puro tarttuivat toisiaan käsistä ja alkoivat pyöriä iloista tanssin pyörrettä, joka yltyi niin vauhdikkaaksi, että he hengästyivät huohottamaan ”hhh”- äännettä. Tuon hengästyksen äänen tuuli sitten kuljetti puiden latvoihin ja koko metsää ilahduttamaan. Koulun näytelmävarastosta (ihana paikka, muuten 😊) olin noutanut Purolle sopivat kultasiivet ja Kaarnalle karvalakin ja lapset saivat saturooleihin eläytyen kukin pyöriä H-tanssia. Se, joka oli pyörinyt ensinnä ja alkoi jo tuskastua odottamaan sai lennosta tehtävän soittaa ”kissankellolla” tahtia pyörimiselle ja kas, jaksoi taas antaa kaikkien muidenkin tehdä tehtävää.

Kaarnan ja Puron tanssiasennon muistoksi piirsimme vihkoon ensin itse sankarit ja seuraavana päivänä tuon riisutumman version, kirjaimen H (aikuiset ovat kaivanneet kirjoitukseen nopeutta ja ovat pelkistäneet tuon tanssin kirjaimeksi H). Pyrin herättämään lapsissa aitoa tunteen sitoutumista kirjaimen kaikenpuoliseen laadullisuuten, sen ominaisuuksiin, sen sijaan että vain nopeasti ja selittämättä nimeäisin kirjaimen seinän kuvasta. Voitte arvata, että lapsista roolileikki oli hurjan hauskaa, kun sai pyöriä ja kuten toivoinkin he hengästyivät aidosti huohottamaan. Viikon mittaan harjoittelimme näkymättömällä penkin pintaan, ilmaan, langanpätkistä ja vaikka mistä luokan suorista esineistä (kynät, kepit) muotoilemaan H:ta. Lisäksi piirsimme vihkoon koko sivun H-kirjaimia ja keksimme valtavasti sanoja, jotka alkoivat H:lla. Esimerkkinä aktiivisemmasta kehollisesta toimesta harjoittelimme kuulemaan H-äännettä sanan alusta ja keskeltä nousemalla penkin päälle seisomaan, jos alussa, penkin taakse, jos keskellä ja penkille istumaan, jos ei lainkaan.

Pääainetunneilla, aamuisin on siis harjoiteltu äidinkieltä, piipahdettu kielituokioilla (my name is.. ja yes/no muun muassa) ja kerroin Grimmin sadun Persiljaisesta. Lisäksi meillä kävi vierailija seurakunnasta, Tiina-opettaja, joka kertoi sadun avuliaisuudesta lyhyenä kaikille katsomuksille sopivana aamunavauksena. Kuvassa näkyy, kuinka oppilaat ovat saaneet hommia vähän eri tahtisesti valmiiksi ja kuinka siitä eteenpäin olen eriyttänyt lisätehtäviä kullekin tunnin viimeisiksi minuuteiksi. Luokassa on ”hiljaisuuden hylly”, josta löytyy lisäpuuhaa, kun varsinaiset tehtävät ovat huolella paketissa 😊

Aineen opetus käsitöissä, musiikissa (oppilaat tapasivat Suvi-opettajan!) ja kuvataiteessa on myös aloitettu. Käsitöissä päällystimme keppejä loppuun langalla ja leikkasimme huovasta kolmiokorvia, lapset vielä arvailevat, mitä siitä tulee, mutta villasukka liittyy kyllä myös vahvasti tapaukseen... Kuvataiteessa maalasimme sitruunankeltaista ja omat penaalit saivat täytteekseen ensimmäisenä juuri tuon värin auringonsäteenä lepattelemaan. Uskontotunneilla on toistaiseksi yhä pidetty synttäreitä, nyt oli kolmannen kesän lapsen vuoro. Sankari valitsi ”lapset ostoksilla”- lautapelin, jota pelattiin kahden oppilaan tiimeissä (mainio yhteistyöharjoitus) ja joka oli hyvin suosittu! Ihan perjantain päätteeksi menimme vielä metsään puhaltamaan saippuakuplia itse rautalangasta taivutetuilla taikasauvoilla (tai tikkareilla kuten lapset sanoivat). Tässä opella on salainen tarkoitus hiukan jo harjoittaa huilupuhallukseen sopivaa voimakkuutta, mutta lapsillehan se oli toki kuplailua vain.

Kiitos vielä kerran kaikille vanhempainillasta, kokoontuminen lämmitti sydäntäni kovasti ja tuntuu, että pieni joukkomme on sattuman oikusta valikoitunut varsin osuvaksi. 😊 Ensi viikkoon on taas hyvä jatkaa!