21.-25.9.2020

Maanantai alkoi yhteisellä metsäretkellä kummioppilaiden kanssa. Ensiluokkalaisille oli kutkuttavan jännittävää astua yhteiseen alkupiiriin 4.-5.-luokkalaisten kanssa, saada parijonossa pariksi oma kummioppilas viidenneltä luokalta (heitä on myös juurikin seitsemän). Astella metsään ja metsässä syödä eväitä, leikkiä ja jutella oman kummin kanssa. Kummioppilaat olivat valinneet leikkejä opetettavaksi ensiluokkalaisille ja aloitimme tervapadalla. Oli ilo havaita, kuinka lämpimästi ja kärsivällisesti kummioppilaat ohjasivat pieniä: ”tule tähän mun viereen, laita tonne hänen taakse se keppi” jne. Kummioppilaat pitivät vaistomaisesti huolta, ettei kukaan pienistä esimerkiksi joutunut jäämään montaa kierrosta peräkkäin, vaan säätivät hieman omaa juoksunopeuttaan. Sydäntä lämmittävällä tavalla vastuu kasvattaa.

Koululla hyvästelimme kummit ja harjoittelimme liidun käyttöä luontovihkoihin. Harjoittelimme liituvoimakkuutta ja kerroin liidun eri pintojen käytön tueksi mielikuvan liidusta pienenä Liitu-lintuna, jonka pääty on pehmeä poski, pitkä sivu on siipi ja kulma on yksityiskohtia tavoittava nokka. Piirsimme keltaisen eri sävyillä syysauringon. Lisäksi meillä on jatkumovihko (lapsille olen tainnut sanoa ”värikäs vihko”, jota tulen pitämään mukana opetuksessa ensimmäisestä luokasta kohti yläluokkia, siten että joka luokka-asteella siihen piirretään jotain ja samakin aihe toistuu. Tähän mennessä on piirretty ”perhe” ja ”minä ja kummini”.

Tiistaina muistelimme edellisen viikon sisiliskon ässän suhinaa ja osoitin oppilaille liitutaulultamme kullekin oman osion ja värin. Sitten taululle sai tehdä kukin tähän omaan osioon ja omalla värillä S-muotoa ja pala suurta sateenkaarta alkoi muotoutua. Taululle piirtämisestä oppilaat ovat haaveillen kysyneet jo useampaan kertaan ja taulun pyyhkiminen tuntuu olevan myös maagisen mieluinen toive. Alkaa olla otollinen aika ajaa sisään toimintatapaa ja kiertävää roolia toimia luokan järjestäjänä kullekin vuorollaan. Teimme värikkäät ässät myös vihkoon ja alamme saavuttaa tilannetta, jossa kaikki sisiliskot asettuvat kiltisti oikein päin vihkoihin.

Kerroin sadun ritari-Yrjön rohkeudesta lähteä kukistamaan pelottavaa lohikäärmettä. Käsitöissä  keppivarsat alkavat muotoutua yhä enemmän, kun ensimmäiset villasukkapäät saivat täytettä. Seuraavaksi laitetaan harja hulmuamaan…

Keskiviikon ja koko loppuviikon ohjelma muuttui lennosta, kun 2.lk:n Suvi-opettaja sairastui ja oli pois. Koska luokkamme on kooltaan pieni, on meillä hyvä tilaisuus toivottaa tervetulleeksi 2. luokka muutamaksi päiväksi. Avasin luokkia erottavan väliseinän ja kaikille oppilaille oli selvästi kiinnostavaa ja erityistä toimia suuressa tilassa ja suuressa ryhmässä.  Ääntä ja vauhtia oli rutkasti enemmän, olihan meitä yhteensä yli parikymmentä.

Toisluokkalaisista vaikutti olevan hauskaa tutustua tapoihimme ja huomata, että esimerkiksi aakkoslaulun laulamme hiukan eri tyylillä kuin he. Onhan meillä toki muitakin ihan omia rutiineja, joita he nyt pääsivät kokemaan. Ensiluokkalaiset hakeutuivat luonnostaan toinen toisensa viereen ja ikään kuin kannattelivat sillä tavalla yhteistä tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta. Hieno elämys oli, kun suuri joukko laulaa aamulauluja yhdessä ja huomasin, kuinka ensiluokkalaiseni rohkaistuivat aivan silmissä käyttämään ääntä toisluokkalaisten imussa. Harjoittelimme kaikulauluna uusia lauluja ja toisluokkalaiset näyttivät tässä hienoa esimerkkiä ekoille aivan itsestään.

Käytin tilaisuuden hyväksi ja leikimme isoon ryhmään ja isoon tilaan sopivia, liikunnallisia leikkejä. Mikael-tarinan siivittämänä askartelimme hurjan parven lohikäärmeitä keppinukkeina. Sekin tuntui olevan varsin mieluinen tehtävä kaikille ja erityisesti oppilaat ilahtuivat lupauksestani järjestää heille satuleivontatunti.

Lasten saapuessa välkältä luokassa valitsi sadun tunnelman tuova hämäryys ja lyhdyssä tuikkiva valon kajo, ja sekoittaessani taikinaan eri aineksia, kerroin oppilaille tuon samaisen Mikael tarinan hiukan eri yksityiskohtia painottaen. Kukin sai kimpaleen taikinaa ja muotoili siitä lohikäärmeen muodon. Ruokailu isossa joukossa sai aikaan paljon kysymyksiä eri luokkien hiukan poikkeavista tavoista, mutta sujui lopulta rauhallisesti. Viimeisellä tunnilla viimeistelimme lohikäärmeitä, tarkastelimme kaikkien valmiita töitä ihaillen, kakkoset saivat ottaa lukukirjat ja ykköset hiljaisuuden hyllyn pelejä.

Torstain aluksi jatkoimme tutulla aamukaavalla ja leikimme liikuntaleikkejä (ilohihkunan ja nauran tirskeen hintana oli yksi yhteentörmäys, mutta siitäkin selvittiin). Annoin tehtävän piirtää suuri juliste, jonka aiheena olisi ”minä supersankari”. Tässä yhteydessä sain hyvän muistutuksen pienten kirjaimellisuudesta ja jäljittelystäkin, kun eräs ensiluokkalainen oli keskittyneesti piirtä-nyt upean , värikkään ja tarkan kuvan itsestään supersankarina, kunnes viittasi ja kysyi: ”haittaako ope, jos tähän ei mahdu sinua, sinun kuvaa?”. ”Minä” supersankaripa kestää tämän kyllä hyvinkin… 😊

Toista tuntia ennakoiden pidimme hieman pidemmän yhteisen juoksuvälkän ja oppitunnilla jatkoimme julisteet valmiiksi ja tarkastelimme ne edellisen päivän tapaan. Koko päivän toisen luokan liitutaululla oli matematiikan tehtäviä (kakkosilla on näet matikan jakso meneillään), joita he saivat käydä tekemässä luppoajalla. Ruokailuun kakkoset olivat hienosti omaksuneet luokkamme tavat ja vatsat saatiin täyteen.

Viimeisellä tunnilla maisteltiin ja jotkut pakkasivat kotiin viemisiksikin lohikäärmesämpylänsä. Annoin sämpylät rauhallisen ja juhlallisen tunnelman vallitessa. Yritimme tunnistaa kullekin juuri sen itse leivotun lohikäärmeen, mutta uuni ja kohoaminen olivat muuttaneet joidenkin sämpylöiden ulkonäköä siinä määrin, että viimeiset yksilöt täytyi arpoa ”entten-tentten”. Lopputunnista kakkoset tekivät matikan laskuja ja ykköset piirsivät jatkumovihkoon lempiruokansa. Hauska nähdä miten se tulee muuttumaan jonain tulevana vuonna, vai tuleeko.

Koko koulun väen ryhmäytymistä ajatellen oli yllättävän osuvaa, että juuri ekaluokkalaisten ensimmäisen suuren, koulun yhteisöllisen juhlan, Mikael-juhlan, alla, heillä on sattuman sanelemana paljon tutustumista muihin oppilaisiin. Osa kakkosista on tullut tutuksi osalle ekaluokkalaisia iltapäivä- ja arkkitehtuurikerhosta, mutta nyt he kaikki pääsivät aivan toden teolla toimimaan yhdessä. Lisäksi kummioppilaita on nyt morjensteltu käytävillä.

Perjantaina Suvi sitten oli palannut ja meidät kutsuttiin katsomaan kakkosten Mikael-kuvaelman harjoituksia etupihalla. Lisäksi valmistelimme mekin juhlaa omassa luokassa, kukin toiveensa mukaan. Osa piirsi etikettejä hillopurkkeihin, osa viipaloi omenaa kuivumaan omaksi syysherkuksemme luokkaan, eräät pussittivat omena- ja lehtikaalisipsejä.

Perjantain viimeisellä tunnilla sai valita taas puuhia: sai askarrella keppilohikäärmeelle seuraa tarinan muista hahmoista, tehdä satuhierontaa kaverille, harjoitella englantia Pikkunoidan viitan alla jne. Olin aamulla päivän rakennetta läpikäydessäni piirtänyt tämän tunnin symboliksi vain sydämen ja sanonut oppilaille, että kivoja puuhia teemme, joten sydän sopii. Kun tunnille tultiin, sanoi eräs hehkutellen: ”nyt on se rakkaustunti, jes!” 😊

Iso osa luokasta valitsi askartelun ja luovuus ja ilo kuuluivat kukkivan askartelupöydän äärellä saksien suhinana, liitujen huiskeena ja keveänä jutusteluna. Kaikui sieltä se ”ei, bii, siikin” ja huomio ”mullakin soi toi koko ajan päässä!”, hillopurkkeja sulkevan open korviin. Eräs enkun harjoittelija on nyt aivan imeytynyt kielen pyörteisiin ja tuon tuosta kaikui ”ope, miten sanotaan enkuksi: mikä tämä on?” tai miten ”tee tämä!”. Hän pitää Pikkunoidan taikaviittaa harteillaan, kuljettaa jotain open näköpiiriin ja pieni sormi osoittaa ”what colour is this?”. Lopuksi voitonriemuinen ”MÄ TIEDÄN!” ”Dark bluum! Eiku blue!” Kaverina hänellä kulki toinen innokas harrastaja. Heidät oli tuonut yhteen toive tehdä satuhieronnat toisilleen ja kieli-innostus yhdisti mukavasti ja luontevasti seuraavaan puuhaan.

Perjantaina tiedustelin vielä oppilaiden ajatuksia ja kokemusta yhdessä vietetystä ajasta kakkosten keralla ja aika moni vastasi, että kivaa ja jännää oli. Ruokailussa tuntui kuulemma siltä, että oli liikaa lapsia, kun saman penkin äärellä oli useampi. Joukossa on voimaa ja tulemme varmasti tekemään yhteisiä retkiä kakkosten kanssa, mutta on ihana nauttia myös oman, pienen ryhmämme suomista eduista ja ensiluokkalaisten ihkaomasta maailmasta. Pienessä ryhmässä opettajan ja kavereiden huomiota pääsee nauttimaan hyvässä suhteessa ja olosuhteet kulkea pitkä koulutie ovat oikein suotuisat.