5.-9.10.2020

Tällä viikolla muutin maanantain ohjelmaa hieman ja kirimme äidinkielen sisältöjä nipistäen aamutunnit metsäretkestä. (Äkilliset sijaistushommat ja ryhmien satunnainen yhdistyminen antavat oman tärkeän antinsa oppilaille joustavuuden harjoittelusta ja suuremmassa ryhmässä toimimisen taidoista, mutta muuttavat toki myös tehtyjä pitkän aikavälin suunnitelmia.) Teimme kirjainharjoituksia V-kirjaimesta loppuun ja kuten aina kunkin kirjaimen kohdalla, harjoittelimme kuulemaan äännettä puheesta ja liukulukemaan sanoja taululta. Lopputunnista jaoin oppilaat pareiksi ja parin kanssa tuli rakentaa penkeistä jokin mukava temppuilupaikka. Syntyi ensin yksi liukumäki ja se näytti ilmeisesti kaikista niin hauskalta, että kaikki rakensivat sellaisen: kolme liukumäkeä!

Välkän jälkeen sitten suuntasimme lähimpään metsäpaikkaan, jossa ehti hyvän tovin leikkiä. Maanantain viimeisellä tunnilla viimeistelimme Mikael-ajan keppinukkeja ja oppilaat alkoivat kahteen pieneen ryhmään jakautuen suunnitella niille esitystä. Lapset innostuivat nukketeatterin teosta toden teolla, piirsivät monimutkaisia lavasterakenteita jne. Innostunut tunnelma väreili ja hihkaisut ”teippiä!”  tai ”sakset!” kaikuivat tuon tuosta. Projekti jäi jatkettavaksi.

Seuraavana päivänä aloitimme upouuden vihon, johon käsittelemme kaikki vokaalit. Nyt Puro ja Kaarna kohtasivat A-kirjaimen ihastuneena ”Aaa!”-huokaisuna nähdessään Vuorenvaltiaan syysjuhlien jälkeisen auringonnousun. Keppinukketeatteri kutoutui tarinaan Vuorenvaltiaan juhlan ohjelmanumeroksi, joten jatkoimme sen valmistelua ja katsoimme valmiit, upeat, esitykset!

Kaikkiin oppilaiden työvihkoihin piirrämme ohjattuja kuvia, joihin annan tarkat ohjeet siitä, mikä väri tulee ottaa, miten liitua tulee pidellä ja millä sen pinnalla milloinkin tehdään (palikkaliitulintu: siipi, poski, nokka tai sitten puikkoliidun nenänpäällä). Kerron myös miten työ vaiheittain rakentuu, eli näissä äidinkielen, matematiikan (loman jälkeen tulossa), muotopiirustuksen ja ympäristötiedon työvihoissa työskennellään melko tarkkaan annettujen ohjeiden mukaan. Totta kai töistä tulee aina omannäköisensä kullekin ja ”omat tyylit” vakiintuvat, mutta vaadin kaikilta kuitenkin noiden annettujen ohjeiden noudattamisen. Tarkoilla ohjeilla harjaannutan vakiintumaan vankemmaksi ja vankemmaksi kykyä ottaa vastaan yksityiskohtaisia ohjeita ja toimimaan niiden mukaan.

Pikkuhiljaa vakiintuu lainalaisuus, että tausta, vaikkapa taivas, maalataan liidun siivellä. Näin vihoista tulee paitsi huoliteltuja ja kauniita (esteettinen elämys) myös luodaan perustaa sille, että pienen ihmisen maailmankuvassa muitakin – huomattavasti monimutkaisempia – lainalaisuuksia voi vakiintua ja niihin voi sitten luottaa. Vaikka tällä hetkellä toimimme tietyllä tapaa yksinkertaisen aineiston parissa (pyydänkö valitsemaan vaikkapa pihlajanmarjan- vai ruusunpunaisen), ovat nämä kyvyt vankka perusta myöhemmälle koulutyöskentelylle, jolloin aihepiiritkin laajenevat huomattavasti ja annetut ohjeet monimutkaistuvat. Steinerkoulun alaluokkien keskiössä on juuri lapsen ominaisuuksista, lasta aidosti puhuttelevasta materiaalista käsin, luoda perusta uusille taidoille harjaantua aikanaan.

Vankka ja tarkoituksenmukainen perustus mahdollistaa myöhemmän, monimutkaisemman arkkitehtuurin.

Tiistain viimeisellä – käsityötunnilla, joka joutui nyt niinikään väistämään – saimme 3. luokkalaiset vierailulle ja pidimme yhdessä kokonaisen englannin tunnin. Piirsimme hienot julisteet aiheesta ”my pet”, mielikuvituksesta kumpuava tai oikea lemmikki. Kissojen ja koirien ja edesmenneen marsun lisäksi paperille piirtyi mm. tulipunainen hai.

Keskiviikon aamupäivällä jatkoimme vokaalivihkojen ja A-kirjaimen parissa, kunnes 3. luokka vieraili jälleen ja tällä kertaa oppilaat jäivät Sari-opettajan hellään huomaan, sillä koulun eskariyhteistyöhön liittyy Mikaelin ajan rohkeuspolun järjestäminen myös lähialueen eskareille. Vallitsevasta pandemiasta johtuen ryhmiä oli kutsuttu vain muutama ja polku toteutui ulkona. Ennen ruokailua palasin luokkaan ja oppilaani olivat aivan läkähdyksissä ja onnellisen riehakkaan oloisia leikittyään ameebaleikkiä isompien kanssa. (Jokin orastava ystävyys oli sitoutunut isomman ja pienemmän tytön välille, sillä oppilaani raportoi onnellisena piirustuksia vaihdettaneen ja kirmasi seuraavana aamuna innoissaan tätä kolmosluokan tyttöä vastaan koulun pihalla. Meidän aikuisten on alati tiedostettava, että pieni ihminen on sosiaalinen olento ja oppii jäljittelemällä toisia. Myös toiset lapset ovat ensiluokkalaisille luonnostaan jäljiteltäviä esikuvia.)

Rauhoitin heidät ameebahulinasta kuuntelemaan viikkosatua pötkötellen penkeillä kevyiden huopien alla ja tuuletin luokkaan oikein raikasta ilmaa, jotta huovan alla ei tule liian kuuma. Varsasatu jatkui Liekkiharjan kertomana vanhana lohikäärmetaruna. Tarina oli aika pitkä tältä toiseltakin osaltaan, joten kerroin sen loppuun ruokailun ja välitunnin jälkeen. Lopputunnin soitimme rytmisoittimilla lasten toivekappaleita (ruoho huojuu tuulessa on uutena lauluna ollut suosittu, mutta toiveita oli myös kanootin kapean ja - muistona päiväkotiajoistako? 😊 – hämähämähäkki!). Suvi ei tullut musiikintunnille vaan pidin sen itse ja hän piti oman luokkansa tunnin, pikku toimi, jolla pyrimme rauhoittamaan lasten päivää oman open seuraan. Ykkösille olisi tullut sinä päivänä niin monta vaihtuvaa aikuista, kun vielä moni jatkoi iltapäiväkerhoonkin, että se tuntui erittäin perustellulta ratkaisulta.

Torstaina kerroin lapsille uutisen: yksi oppilas luokaltamme vaihtaa toiseen kouluun. Juttelimme aiheesta ja vaikka lapsista nousi haikeaa ikävää ja surumielisyyttäkin, iloitsimme siitä, ettei kaveri muuta pois: tavata voi vapaa-ajalla! Askaroimme vielä aimo annoksen tehtäviä A-kirjaimen ja sillä alkavien sanojen parissa. Muistelimme varsasadun tapahtumat ja piirsimme siitä kuvan.

Nämä satuvihkoon tehdyt kuvat puolestaan teemme huomattavasti vähemmän ohjatusti ja paljon enemmän kunkin taiteilijan omasta mielikuvasta käsin. Ajatuksiinsa saa valita sadun kohdan, jonka haluaa, joka vetoaa itseen. Lisäksi teen aina taululle jonkin kohdan ikään kuin malliksi, jos haluaa katsoa sitä. Tässäkin toki vaadin huolellista paneutumista ja esimerkiksi muistutan taivaan värittämisestä tai maan tuomisesta jonkin hahmon jalkojen alle tms. Sopivassa suhteessa tulee harjoitella myös nimenomaan oman mielikuvan tuomista paperille. On mukavaa tarkastella yhdessä, miten erilaisia kohtia lapset saattavat valita, mikä osa sadusta puhuttelee ketäkin.

Perjantaina kirjainhommien jälkeen, otettiin videoyhteys päiväkodin eskareihin. Meidän oli tarkoitus tavata heitä metsäretkellä, mutta kiristyneet pandemiarajoitukset supistivat ison ryhmän open kännykän näytölle. Oli jännittävää ja hauskaa laulaa heille uudet aamulaulumme. Ja vaikka unohdimme yhdessä kohtaa sanatkin, emme häkeltyneet, vaan jatkoimme urheasti. On hyvä oppia, että vaikka tilanne on arvokas ja juhlallinen ja arvostamme toisia harjoitellulla esityksellä, pikkuvirheitä voi silti sattua ja niistä selviää helposti ja yhdessä.

Lopputunnista rakennettiin penkeistä vielä liukumäet ja lopuksi satuhieroin muutamalla otteella kullekin halukkaalle ”joutsenen siivet”. Oppitunti rakennetaan hengittäväksi siten, että kun toivon lapsilta paikallaan pysyvää keskittymistä he pystyvät siihen vaivatta, sillä toisessa hetkessä lyhytkin hetki toiminnallista puhinaa takaa taas asettumista.

Välitunnin jälkeen pidin uskontotunnin, jolla käsittelimme rumien sanojen sanomisen lumoa. (Esimerkiksi iltapäiväkerhosta olen saanut tiedon, että rumia sanoja on toisinaan sinkauteltu. Rumien sanojen makustelu kuuluu kehitysvaiheeseen, usein jo päiväkodissa, mutta hyvin usein myös koulussa, kun lapsi testaa rajoja, kielen voimaa ja auktoriteetteja, tuttuja ja uusia.)

Kuten kaikkea muutakin osaamista, myös tunnetaitoja ja sosiaalisen osaamisen aluetta vahvistetaan steinerkoulussa samaistuttavan sadun kautta mielikuvia luoden, eläytyen ja tunnekokemuksella sitoutuen. Jos jokin ilmiö tuntuu askarruttavan oppilaita tai haluan vaikuttaa heihin, herättää heitä pohtimaan jotain, pyrin sepittämään puhuttelevan sadun, joka käsittelee sosiaalista pulmatilannetta. Tuolloin aihetta tullaan käsitelleeksi pelkkää kieltämistä tai sallimista syvemmällä tasolla ja suoraan syyttämättä ketään lasta. Usein aiheet ovat ajankohtaisia. Oppilaassa halutaan herättää aitoa ymmärrystä vuorovaikutuksen ilmiöistä ja moraalikysymyksistä.

On selvää, että kuten missä tahansa muussakin koulussa oppilaiden erimielisyydet selvitetään myös konkreettisesti ja välittömästi tapauksen sattuessa. Koulussamme toimii KiVa - kiusaamisen vastainen ohjelma ja meillä on selvät sanktiokäytännöt järjestyssääntöjen rikkomisesta jne. Jos lapsi sanoo ruman sanan koulussa, asia käsitellään heti tilanteessa. Tarinatyöskentely tukee lapsen ympärillä vallitsevien selvien rajojen ymmärrystä ja luontaista kunnioitusta. Tarina on alustus keskustelulle, jossa oppilaat ovat aktiivisesti mukana.

Ruokailun jälkeen oli herkkuvälkän aika! 4.-5. luokan oppilaat pitivät kioskia koulun pihalla osana opetussuunnitelmaansa.

He olivat leiponeet kioskiin myytävää ja sekoittaneet mehua, tehneet mainoksia ja pitivät nyt kioskia. Lapset saivat muutamalla eurolla tehdä ostoksia.

Autuaita suklaamuffinsisuupieliä saapui sitten viimeiselle tunnille, sillä oli aika viettää läksiäiset. Läksiäisissä kaikki piirsivät kauniit ”kiitos ystävyydestä” -kortit lähtijälle, muisteltiin kiva muisto hänen kanssaan (ainakin kolme sanoi kivaksi muistoksi ”hassuttelu hänen kanssaan”, yksi erityisen huolellisen kortin piirtänyt sanoi ”miettiminen hänen kanssaan” ja eräs kertoi kattavan kuvauksen, kuinka ”kiskajonossa iloitseminen on ihana puuha hänen kanssaan”).

Lahjoitettiin lähtijälle juhlamenoin kaikki tehdyt koulutyöt ja työvälineet ja nautittiin hänen tuomiaan herkkuja.

Hyvää matkaa pieni ystävä!

Ensi viikko hengähdetäänkin sitten enemmän tai vähemmän syyslomalla!