2010-2011

2010-2011 toiminta

Martinmäen koulu / UNESCO-koulutoiminta ja kansainvälisyys

Toimintakertomus lukuvuosi 2010-2011

Martinmäen koulun Unesco-koulutoiminnan keskeiset teemat lukuvuonna 2010-2011 olivat lasten näkökulman huomioon ottaminen, oppilaiden osallisuuden ja demokratian kehittäminen, KiVa-koulutoiminta, ystävyyskouluyhteistyö, suvaitsevaisuus, rauhankasvatus ja kestävä kehitys. Erityisesti oppilaiden näkökulman huomioon ottaminen, osallisuus, vapaaehtoisuus ja globaali hyväntekeväisyys näkyivät vahvasti vuoden toiminnassa ja niin liikunnan kuin kulttuurin tapahtumissa.

Kansainvälisyyskasvatus kuuluu osana Martinmäen koulun toimintaan opetussuunnitelman aihekokonaisuuksien tavoitteiden ja sisältöjen kautta. Kulttuuri-identiteetti -aihekokonaisuus ja vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta - aihekokonaisuus ovat eri oppiaineissa kasvatusta ja opetusta tukevia ja eheyttävä teemoja.

Kansainvälisyyskasvatus on osa Martinmäen koulun arkitoimintaa ja näkyy monin tavoin mm. erilaisten teemapäivien ja tapahtumien vietossa. Sitä edellyttää myös yhä kansainvälistyvä oppilasaines. Vierailijat, mm. vaihto-oppilaat tuovat samoin vuosittain terveisiä ja tietoa eri maista ja kulttuureista. Lisäksi koulutyössä otetaan huomioon paikkakunnan, yhteistyökumppaneiden ja oman koulun kansainvälisyys.


SYYSLUKUKAUSI 2010

- 31.8.2010 julistettiin Martinmäen kouluun koulurauha keskusradion kautta. Julistajina toimivat 5 A-luokan opettaja Suvi Ahola ja oppilas Lauri Karvonen. Koulurauhan julistaminen on valtakunnallinen tapahtuma ja se julistettiin Martinmäellä toista kertaa.

- Kouluvuoden alkaessa saatiin tuulahdus Saksasta opettaja Ulla Savolan perheessä vierailleen vaihto-opiskelijan myötä. Kaikki oppilaat pääsivät tekemään pienen matkan Saksaan ja saksalaiseen kulttuurin vierailun avulla.

- Osallistuttiin Tiedekeskus Heurekan järjestämään 5.-6.-luokkalaisille tarkoitettuun Tiedesirkukseen 9.9.2010 Monitoimitalolla.

- 5.-6.-luokkalaiset opettajineen osallistuivat 4 H:n ja yhteistyökumppaneiden järjestämään metsäpäivään 16.9.2010 Siiponkoskella.

- 21.9.2010 järjestettiin Rauhan puun istutus-tapahtuma kansainvälisenä rauhan päivänä osana maailmanlaajuista ENO-verkkokouluverkostoa yhteistyössä muiden alakoulujen kanssa. Rauhan puuksi valittiin punakoivu, jonka lahjoitti Veihtilahden puutarha. Vierailijana ja puhujana tapahtumassa oli UMP-Silvestan operaatioesimies Annu Halla-aho. Rauhan puun istutukseen osallistui ennätysmäärä koulun oppilaita, opettajia ja henkilökuntaa.

- 29.9.2010 vapaaehtoiset 6.-luokkalaiset osallistuivat Haapajärven Eräveikkojen järjestämään hirvenmetsästyspäivään opettaja Marko Niinikosken ja eräveikkojen ohjaamina.

- 5.-luokan oppilaat vierailivat 6.10.2011 Haapajärven vanhus- ja vammaisneuvoston vuosijuhlassa runo- ja musiikkiesityksillään opettajien Johanna Saarenpään ja Auli Tuomisen johdolla.

- Koko koulun yhteinen liikunta- ja hyväntekeväisyyspäivä, Unicef-kävely tempaistiiin Ronkaalassa 22.10.2010 juuri ennen syyslomaa osana Unicefin yhteistä teemaa ”Kävellen kouluja Afrikkaan”. Pienestä viileydestä huolimatta sää suosi tapahtumaa. Päivä sujui hienosti: oppilaat kävelivät reippaasti, norsupallo innosti niin isot kuin eskaritkin pelaamaan ja tarkkuusheitto- ja sählypisteissä riitti innokkaita osallistujia. Koulun oppilaat, opettajat ja muu koulun henkilökunta, veteraaniopettajat, vanhemmat ja sponsorit tekivät jälleen yhdessä hyvää - kävelemällä kouluja Afrikkaan.

Tulokset kerättiin yhteen ja eniten kävelleiden luokkien keskuudesta arvottiin 2 kotatuntia luokille 1B ja 6B. Myös kaikkien kävelleiden kesken arvottiin pienet Unicefin lahjoittamat palkinnot ja luokkien eniten kävelleitä oppilaita muistettiin tikkarein.

Unicef-kävelyn yhteistulos:
Päivän aikana käveltiin yhteensä noin 2500 kilometriä, mikä on noin 5,8 kilometriä yhtä oppilasta kohden.
Unicef-kävelyn tuotto oli huimat 5641,60euroa.

Tuolla rahalla on saatu esimerkiksi:
- matolääkitys 5641 lapselle Angolassa
- koulutarvikkeet 1880 lapselle Zimbabwessa
- käsienpesupiste 4029 oppilaalle Madagaskarissa
- koulukirjat 331 oppilaalle Ruandassa tai koulutuspäivä 188 opettajalle Ruandassa.

- Haapajärven urkujuhlien yhteydessä osallistuttiin Petur Sakarin koululaiskonserttiin 11.11.2010 Haapajärven kirkossa.

- Lasten näkökulman huomioon ottaminen:
Eri luokka-asteiden oppilaiden ottamat ”Tärkeää minulle” -kuvat koottiin Haapajärven lapsiaisainneuvoston toimesta eri luokista.
Oppilaiden esittämät kysymykset lapsille tärkeistä asioista koottiin luokka-asteittain.
Kuvat olivat esillä 16.11.2010 järjestettävässä Haapajärven lasten parlamentissa. Koulumme oppilasedustajat 5.-luokan oppilaat Lauri Karvonen ja Aleksi Hedetniemi esittivät oppilaiden valmistelemat kysymykset paikalla oleville päättäjille.

- 6.-luokkalaiset järjestivät yhdessä luokanopettajien ja musiikinopettajien ohjaamina itsenäisyysjuhlan koululla 3.12.2010 ja 6.-luokkalaiset osallistuivat musiikinopettajien Annika Mäkelän ja Auli Tuomisen johdolla Haapajärven kaupungin itsenäisyysjuhlaan 6.12.2010 musiikki- ja lausuntaohjelmistollaan.

- Suomen Lähetysseuran edustaja, lähetystyöntekijä Katri Niiranen-Kilasi vieraili koululla 13.12.2010 teemalla ”Elämää Tansaniassa”. Kaikki oppilaat pääsivät kuulemaan ja näkemään kuvia Tansaniasta. Hän vieraili myös koulumme joulujuhlassa kirkossa ja kertoi tansanialaisista jouluperinteistä.


KEVÄTLUKUKAUSI 2011

- 4.1.2011 haapajärviset Suomen Lasten Parlamentin edustajat, Lauri Karvonen ja Aleksi Hedetniemi toivat terveiset aamunavauksessa Haapajärven lasten parlamentin kokoontumisesta keskusradion kautta ja kertoivat päättäjien vastauksia oppilaiden heille esittämiin ja koottuihin kysymyksiin.

- Oppilaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittäminen, demokratian opettaminen - Martinmäen koulun oppilaiden yhteisen oppilaskunnan hallituksen ”Lakeuden helmen” valitseminen ja muodostaminen:
Oppilaille tiedotettiin oppilaskunnasta ja hallituksesta viikolla 5.
Luokkien oppilasedustajat ja varaedustajat äänestettiin ja valittiin 11.2.2011.
Martinmäen oppilaskunnan hallitus kokoontui ensimmäisen kerran järjestäytymiskokoukseensa 17.3.2011. Opettaja Tarja Olkkonen opasti hallituksen jäseniä kokouskäytännöissä ja -tavoissa. Oppilaat toivat myös luokistaan kysymyksiä, toiveita ja mielipiteitä koulua koskevista asioista, jotka kaikki kirjattiin pöytäkirjaan ja vietiin eteenpäin selvitettäväksi.
Oppilaskunan jäsenet kokoontuivat toiseen kokoukseen 14.4.2011. Kokouksessa jatkettiin kokouskäytäntöihin perehtymistä ja oppilaat toivat myös omat ajankohtaiset kysymyksensä yhteiseen käsittelyyn.
Oppilaskunnan hallituksen jäsenet toimivat toukokuussa järjestetyn Mäkiautokerhon kisan tuomareina ja valitsivat autojen joukosta ulkonäöltään parhaimman auton. Se palkittiin nopeimman auton ohella kisan päätteeksi.

- 4. ja 5.-luokkalaisten kuorot osallistuivat CARE ry:n ystävänpäivä-konserttiin 13.2.2011 kirkossa opettajien Ulla Savolan, Ritva Korkatin, Annika Mäkelän ja Auli Tuomisen ohjaamina. Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto ohjautui Pohjois-Namibiassa, ystävyskoulun lähellä sijaitsevan Onandjokwen sairaalan hyväksi osana Suomen Lähetysseuran, CARE:n ja Haapajärven seurakunnan yhteistyöprojektia.

- 2.-luokkalaiset osallistuivat Lions Ladyt Kantapuhdon järjestämään ystävänpäiväjuhlaan Karjalahden palvelukeskuksessa opettaja Sirpa Välikankaan ohjaamana.

- 25.2.2011 vietettiin Haapajärven koululaitoksen 130-vuotisjuhlaa ja kirjaston 160-vuotisjuhlaa, jossa esiintyivät Martinmäen esikoululaiset laululla, 4.-luokkalaiset runolla ja 6.-luokan poikien voimisteluryhmä liikuntaesityksellä "Miesvoimistelijat" opettajiensa ohjaamina. Monitoimitalolla vietettyyn juhlaan osallistuivat 3.-6.-luokkien oppilaat, ja kaikki oppilaat pääsivät näkemään Martinmäen oppilaiden esitykset kenraaliharjoituksissa koulun salissa.

- Helmi-maaliskuussa 2011 osallistuttiin Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston ja Suomen Lasten Parlamentin järjestämään koululaisten kuvataidekilpailuun teemalla ”Ollaan yhdessä - pienet ja suuret ovat samanarvoisia!” koko koulun voimin. Oppilaiden tekemistä töistä valittiin kilpailutyöt lähetettäväksi Helsinkiin. Martinmäen koulun 3A-luokan Fanny Savolan työ palkittiin kunniamaininnalla.

- Lakeuden talviklassikko - Martinmäen koulun ja Kyösti-Kallion koulun ystävyysjääkiekko-ottelu järjestettiin Tiivi-areenalla 24.3.2011. Kaikki pelaa-teema tuotti tulosta - ottelu kokosi jäähallin täyteen katsojia ja kannustajia. Ja lopputulos oli myös reilun pelin mukainen: peli päättyi tasan 7-7. Ottelu pelattaneen seuraavan kerran ensi vuonna Nivalassa.

- Helluntaiseurakunta vieraili koululla 16.5.2011 esityksellä "Maailman lapset".

- 5.-luokkalaiset osallistuivat opettajiensa kanssa jo perinteiselle kotiseuturetkelle kotiseutuneuvos Juha Erosen opastamana.

- 20.5.2011 viidennen luokan oppilaat järjestivät yhdessä opettajiensa kanssa 6.-luokan oppilaille potkiaiset, joissa näkyi oppilaiden osallistuminen, osaaminen ja luovuus laajalti. Myös 6.-luokan oppilaat olivat valmistelleet yksin ja yhdessä opettajien kanssa omia esityksiä juhlaan. Juhla oli lämmin, iloinen ja mieliinpainuva.

- KiVa-koulutunteja pidettiin luokissa osana koulutyötä koko vuoden ajan.

- Kielirikasteista opetusta toteutetaan 1.-2.luokilla koko lukuvuoden ajan.