LIITU 2018
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa - LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018
Tälle sivulle on koottu LIITU-tutkimuksessa saatuja keskeisiä tuloksia Liikkuvan koulun näkökulmasta.
Kokko, S. & Martin, L. 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa - LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1. https://www.jyu.fi/sport/fi/tetk/liitu/vln_liitu-raportti_web_28012019-2.pdf
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksessa kerätään koko maan kattavasti tietoa lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudesta, liikuntakäyttäytymisestä ja passiivisesta ajanvietosta sekä näihin yhteydessä olevista tekijöistä. LIITU-tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Kaksi vuotta myöhemmin uusittu 2016 LIITU -aineisto oli siihen mennessä kattavin kansallinen tutkimus, jossa lasten ja nuorten liikkumista mitattiin sekä objektiivisesti liikemittareilla että kyselyllä peruskouluissa.
Kokko, S. & Martin, L. 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa - LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1. https://www.jyu.fi/sport/fi/tetk/liitu/vln_liitu-raportti_web_28012019-2.pdf
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksessa kerätään koko maan kattavasti tietoa lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudesta, liikuntakäyttäytymisestä ja passiivisesta ajanvietosta sekä näihin yhteydessä olevista tekijöistä. LIITU-tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Kaksi vuotta myöhemmin uusittu 2016 LIITU -aineisto oli siihen mennessä kattavin kansallinen tutkimus, jossa lasten ja nuorten liikkumista mitattiin sekä objektiivisesti liikemittareilla että kyselyllä peruskouluissa.
Itsearvioitu liikunta-aktiivisuus, ruutuaika ja sosiaalinen media sekä liikkumisen seurantalaitteet ja -sovellukset
Kyselyaineiston mukaan suosituksen mukainen vähintään tunnin päivittäinen liikkuminen oli lisääntynyt vuodesta 2016 vuoteen 2018. Keväällä 2016 lapsista ja nuorista 32 prosenttia saavutti päivittäisen liikuntasuosituksen, kun vastaava osuus keväällä 2018 oli 38 prosenttia. Vähän liikkuvien (0–2 päivänä viikossa) osuus sen sijaan pysyi samana, heitä oli kaikista lapsista ja nuorista noin joka kuudes. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa sekä LIITU-raporteissa, liikunta-aktiivisuus vähenee edelleen iän myötä sekä tytöillä että pojilla. LIITU-tutkimuksen kevään 2018 aineistossa tytöillä iän mukainen liikunta-aktiivisuuden väheneminen alkoi poikia hieman myöhemmin.
WHO:n rasittavan liikunnan suosituksen (vähintään kolmesti viikossa) saavutti kaksi kolmesta lapsesta ja nuoresta. Suosituksen saavuttivat yleisemmin nuoremmat ikäryhmät; 9-vuotiaista kolme neljästä ja 15-vuotiaista joka toinen. Tyttöjen ja poikien välillä sen sijaan ei ollut eroa. Rasittavan liikunnan yleisyydessä ei tapahtunut muutoksia vuodesta 2016 vuoteen 2018.
Lapset ja nuoret täyttivät ruutuaikasuosituksen (alle 2 tuntia ruutuaikaa joka päivä) yhtä yleisesti sekä vuonna 2016 että 2018. Suosituksen mukaiseen ruutuaikaan ylsi noin viisi prosenttia kaikista vastaajista kumpanakin vuonna. Sen sijaan niiden lasten ja nuorten, joilla ruutuaikaa kertyi yli kaksi tuntia vähintään viitenä päivänä viikossa, osuus kasvoi koko vastaajajoukossa kaikissa ikäluokissa. Eniten ruutujen ääressä vietetty aika kasvoi 15-vuotiailla vuonna 2018 verrattuna vuoteen 2016. Ruutuajan yleistymistä selittänee teknologian ja internetvälitteisten vuorovaikutuskanavien kehitys, sillä yli puolet lapsista ja nuorista vastasi pitävänsä ystäviinsä esimerkiksi erilaisten älypuhelinsovellusten kautta yhteyttä useasti päivässä tai lähes koko ajan.
Vajaa puolet lapsista ja nuorista omisti ja käytti liikkumista mittavaa älypuhelinsovellusta. Päälle puettavien mittareiden käyttö oli vähäisempää. Molempien omistaminen oli lisääntynyt viimeisen kahden vuoden aikana.
WHO:n rasittavan liikunnan suosituksen (vähintään kolmesti viikossa) saavutti kaksi kolmesta lapsesta ja nuoresta. Suosituksen saavuttivat yleisemmin nuoremmat ikäryhmät; 9-vuotiaista kolme neljästä ja 15-vuotiaista joka toinen. Tyttöjen ja poikien välillä sen sijaan ei ollut eroa. Rasittavan liikunnan yleisyydessä ei tapahtunut muutoksia vuodesta 2016 vuoteen 2018.
Lapset ja nuoret täyttivät ruutuaikasuosituksen (alle 2 tuntia ruutuaikaa joka päivä) yhtä yleisesti sekä vuonna 2016 että 2018. Suosituksen mukaiseen ruutuaikaan ylsi noin viisi prosenttia kaikista vastaajista kumpanakin vuonna. Sen sijaan niiden lasten ja nuorten, joilla ruutuaikaa kertyi yli kaksi tuntia vähintään viitenä päivänä viikossa, osuus kasvoi koko vastaajajoukossa kaikissa ikäluokissa. Eniten ruutujen ääressä vietetty aika kasvoi 15-vuotiailla vuonna 2018 verrattuna vuoteen 2016. Ruutuajan yleistymistä selittänee teknologian ja internetvälitteisten vuorovaikutuskanavien kehitys, sillä yli puolet lapsista ja nuorista vastasi pitävänsä ystäviinsä esimerkiksi erilaisten älypuhelinsovellusten kautta yhteyttä useasti päivässä tai lähes koko ajan.
Vajaa puolet lapsista ja nuorista omisti ja käytti liikkumista mittavaa älypuhelinsovellusta. Päälle puettavien mittareiden käyttö oli vähäisempää. Molempien omistaminen oli lisääntynyt viimeisen kahden vuoden aikana.
Objektiivisesti mitatun liikkumisen, paikallaanolon ja unen määrä
LIITU 2018 -tutkimuksessa tarkasteltiin 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikkumista ja paikallaanoloa ensimmäistä kertaa koko vuorokauden ajalta liikemittarin avulla. Lisäksi tarkasteltiin, miten liikkuminen ja paikallaanolo jakautuivat valveillaoloaikana. Tutkimuksessa myös vertailtiin vuosien 2016 ja 2018 tuloksia valveillaoloaikaisessa paikallaanolossa ja liikkumisessa 9-, 11-, 13- ja 15-vuotiailla lapsilla ja nuorilla.
Tulosten mukaan suomalaiset lapset ja nuoret viettivät lähes kaksikolmasosaa vuorokaudesta valveilla. Nukkumiseen käytettiin keskimäärin reilut 7 tuntia vuorokaudessa. Valveillaoloajasta yli puolet vietettiin joko istuen tai makuulla (7 t 17 min). Paikallaan seisten lapset ja nuoret viettivät vajaan kymmenesosan ajasta ja kevyesti liikkuen keskimäärin reilun neljänneksen. Reippaaseen tai rasittavaan liikkumiseen käytettiin vain reilu kymmenesosa valveillaoloajasta eli noin kaksi tuntia. Paikallaanolon määrä lisääntyi merkittävästi nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä, ja samanaikaisesti erityisesti reippaan ja rasittavan liikkumisen määrä vähentyi. Pojat liikkuivat reippaasti ja rasittavasti enemmän kuin tytöt. Valveillaoloaikaa kuvaavat tulokset olivat hyvin yhteneviä LIITU 2016 -tutkimuksen tulosten kanssa.
Alakouluikäiset lapset ottivat päivän aikana selvästi enemmän askelia kuin yläkouluikäiset nuoret. Askelten määrä väheni asteittain nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Lapset ja nuoret liikkuivat arkipäivinä enemmän kuin viikonloppuna. Alakouluikäisillä arkipäivän aktiivisin hetki sijoittui puolen päivän aikaan, mutta alkuillan tunteina oltiin myös aktiivisia. Yläkoululaisilla päivän aktiivisimmat tunnit sijoittuivat iltapäivään tai alkuiltaan. Istumista ja makoilua kertyi kaikille ikäryhmille tasaisesti pitkin päivää, mutta ikäryhmien välillä oli selkeä ero: vanhemmille ikäryhmille kertyi enemmän paikallaanoloa kuin nuoremmille.
Tulosten mukaan suomalaiset lapset ja nuoret viettivät lähes kaksikolmasosaa vuorokaudesta valveilla. Nukkumiseen käytettiin keskimäärin reilut 7 tuntia vuorokaudessa. Valveillaoloajasta yli puolet vietettiin joko istuen tai makuulla (7 t 17 min). Paikallaan seisten lapset ja nuoret viettivät vajaan kymmenesosan ajasta ja kevyesti liikkuen keskimäärin reilun neljänneksen. Reippaaseen tai rasittavaan liikkumiseen käytettiin vain reilu kymmenesosa valveillaoloajasta eli noin kaksi tuntia. Paikallaanolon määrä lisääntyi merkittävästi nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä, ja samanaikaisesti erityisesti reippaan ja rasittavan liikkumisen määrä vähentyi. Pojat liikkuivat reippaasti ja rasittavasti enemmän kuin tytöt. Valveillaoloaikaa kuvaavat tulokset olivat hyvin yhteneviä LIITU 2016 -tutkimuksen tulosten kanssa.
Alakouluikäiset lapset ottivat päivän aikana selvästi enemmän askelia kuin yläkouluikäiset nuoret. Askelten määrä väheni asteittain nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Lapset ja nuoret liikkuivat arkipäivinä enemmän kuin viikonloppuna. Alakouluikäisillä arkipäivän aktiivisin hetki sijoittui puolen päivän aikaan, mutta alkuillan tunteina oltiin myös aktiivisia. Yläkoululaisilla päivän aktiivisimmat tunnit sijoittuivat iltapäivään tai alkuiltaan. Istumista ja makoilua kertyi kaikille ikäryhmille tasaisesti pitkin päivää, mutta ikäryhmien välillä oli selkeä ero: vanhemmille ikäryhmille kertyi enemmän paikallaanoloa kuin nuoremmille.
Liikuntatilaisuudet
Valtaosa lapsista ja nuorista liikkui vähintään kerran viikossa omaehtoisesti. Nuoremmat liikkuivat yleisemmin omaehtoisesti kuin vanhemmat, tyttöjen ja poikien välillä sen sijaan ei ollut eroa.
Säännöllisesti urheiluseuroissa liikkui noin joka toinen 9–15-vuotias. Heistä valtaosa osallistui urheiluseuratoimintaan useammin kuin kerran viikossa. Kaupungissa asuvat lapset ja nuoret osallistuivat urheiluseurojen toimintaan yleisemmin kuin maaseudulla asuvat. Kaupungeissa asuvat pojat osallistuivat maalla asuvia poikia yleisemmin myös liikunta-alan yritysten toimintaan sekä omaehtoiseen liikuntaan. 13-vuotiaiden keskuudessa maalla asuvat liikkuivat omaehtoisesti yleisemmin kuin ikätoverinsa kaupungissa, tytöt tässä ikäryhmässä myös liikkuivat koulun kerhoissa yleisemmin maalla kuin kaupungissa.
Yritysten palveluihin säännöllisesti osallistuvien osuus oli laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2018. Tytöt osallistuivat yritysten järjestämään liikuntaan huomattavasti poikia yleisemmin.
Säännöllisesti urheiluseuroissa liikkui noin joka toinen 9–15-vuotias. Heistä valtaosa osallistui urheiluseuratoimintaan useammin kuin kerran viikossa. Kaupungissa asuvat lapset ja nuoret osallistuivat urheiluseurojen toimintaan yleisemmin kuin maaseudulla asuvat. Kaupungeissa asuvat pojat osallistuivat maalla asuvia poikia yleisemmin myös liikunta-alan yritysten toimintaan sekä omaehtoiseen liikuntaan. 13-vuotiaiden keskuudessa maalla asuvat liikkuivat omaehtoisesti yleisemmin kuin ikätoverinsa kaupungissa, tytöt tässä ikäryhmässä myös liikkuivat koulun kerhoissa yleisemmin maalla kuin kaupungissa.
Yritysten palveluihin säännöllisesti osallistuvien osuus oli laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2018. Tytöt osallistuivat yritysten järjestämään liikuntaan huomattavasti poikia yleisemmin.
Urheilu ja seuraharrastaminen
Urheiluseuratoiminnan rooli lasten ja nuorten liikuttajana on edelleen erittäin vahva. Vuoden 2018 LIITU-aineiston mukaan urheiluseuratoimintaan osallistui kyselyntekohetkellä 62 prosenttia 9–15-vuotiaista lapsista ja nuorista. Osallistuminen oli yleisintä 11-vuotiaiden joukossa (71 %). Suhteellisesti vähäisintä seuratoimintaan osallistuminen oli 15-vuotiailla (44 %).
Vuoden 2018 LIITU-aineiston mukaan seurassa harrastaminen aloitettiin keskimäärin kuusivuotiaana. Pojista joka kolmas harrasti päälajinaan jalkapalloa. Tytöillä harrastajamäärät jakautuivat yleisimpien lajien kesken tasaisesti tanssin, voimistelun ja ratsastuksen kesken. Vaikka lajimieltymyksissä havaittiin eroja sukupuolten välillä, pysyi suosituimpien lajien järjestys lähes samanlaisena vuoden 2016 LIITU-aineistoon verrattuna (Mononen ym. 2016). Valmentajan ohjaamia harjoituskertoja päälajissa kertyi keskimäärin kolme ja omatoimisia keskimäärin kaksi viikossa. Kilpaileminen on edelleen oleellinen osa seuratoimintaa, sillä kuten aiemmissakin LIITU-aineistoissa (2014 ja 2016), myös tässä aineistossa kolme neljästä urheiluseuratoimintaan osallistuneesta oli kauden aikana osallistunut lajinsa kilpailutoimintaan.
Ainoastaan 13 prosenttia vastaajista ei ollut koskaan osallistunut urheiluseurojen toimintaan ja alhaisimmillaan tämä osuus oli 11-vuotiailla (9 %). Yleisimpiä syitä sille, ettei lapsi tai nuori ollut koskaan ollut mukana urheiluseuratoiminnassa olivat, kiinnostavan tai sopivan lajin puute, motivaation puute tai ettei ollut kyytiä harrastuspaikalle.
Tulosten perusteella urheiluseuraharrastuksen suosio on viime vuosina lisääntynyt 11–15-vuotiaiden joukossa. Seurassa harrastavien osuudet kasvoivat jonkin verran (3 %), mutta erityisesti niiden lasten ja nuorten osuus, jotka eivät olleet koskaan harrastaneet urheiluseurassa, laski viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2014 vuoteen 2018. Toisaalta, harrastuksen lopettaneiden osuuksissa havaittiin myös pientä kasvua (2 %) vuodesta 2014 vuoteen 2018. Urheiluseurassa harrastamisen aloitusiän varhaistuminen näyttäisi edelleen jatkuvan, kun aloitusikä oli laskenut vuoden 2014 seitsemästä vuodesta vuoden 2018 kuuteen vuoteen.
Urheiluseuraharrastuksen oli lopettanut joka neljäs lapsia tai nuori ja korkeimmillaan lopettaneiden osuus oli 15-vuotiaissa (40 %). Samoin kuin vuoden 2016 LIITU-tutkimuksessa lopettamispäätös tehtiin keskimäärin 11-vuotiaana. Huomionarvoista oli se, että yhä useampi (83 %) harrastuksensa lopettaneista oli halukas aloittamaan harrastamisen urheiluseurassa uudelleen vuoteen 2016 verrattuna (79 %) (Mononen ym. 2016). Lopettamisen tärkeimpien syiden joukossa olivat yleisimmin kyllästyminen lajiin, se ettei viihtynyt joukkueessa tai harjoitusryhmässä tai että harrastaminen ei ollut tarpeeksi innostavaa.
Vuoden 2018 LIITU-aineiston mukaan seurassa harrastaminen aloitettiin keskimäärin kuusivuotiaana. Pojista joka kolmas harrasti päälajinaan jalkapalloa. Tytöillä harrastajamäärät jakautuivat yleisimpien lajien kesken tasaisesti tanssin, voimistelun ja ratsastuksen kesken. Vaikka lajimieltymyksissä havaittiin eroja sukupuolten välillä, pysyi suosituimpien lajien järjestys lähes samanlaisena vuoden 2016 LIITU-aineistoon verrattuna (Mononen ym. 2016). Valmentajan ohjaamia harjoituskertoja päälajissa kertyi keskimäärin kolme ja omatoimisia keskimäärin kaksi viikossa. Kilpaileminen on edelleen oleellinen osa seuratoimintaa, sillä kuten aiemmissakin LIITU-aineistoissa (2014 ja 2016), myös tässä aineistossa kolme neljästä urheiluseuratoimintaan osallistuneesta oli kauden aikana osallistunut lajinsa kilpailutoimintaan.
Ainoastaan 13 prosenttia vastaajista ei ollut koskaan osallistunut urheiluseurojen toimintaan ja alhaisimmillaan tämä osuus oli 11-vuotiailla (9 %). Yleisimpiä syitä sille, ettei lapsi tai nuori ollut koskaan ollut mukana urheiluseuratoiminnassa olivat, kiinnostavan tai sopivan lajin puute, motivaation puute tai ettei ollut kyytiä harrastuspaikalle.
Tulosten perusteella urheiluseuraharrastuksen suosio on viime vuosina lisääntynyt 11–15-vuotiaiden joukossa. Seurassa harrastavien osuudet kasvoivat jonkin verran (3 %), mutta erityisesti niiden lasten ja nuorten osuus, jotka eivät olleet koskaan harrastaneet urheiluseurassa, laski viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2014 vuoteen 2018. Toisaalta, harrastuksen lopettaneiden osuuksissa havaittiin myös pientä kasvua (2 %) vuodesta 2014 vuoteen 2018. Urheiluseurassa harrastamisen aloitusiän varhaistuminen näyttäisi edelleen jatkuvan, kun aloitusikä oli laskenut vuoden 2014 seitsemästä vuodesta vuoden 2018 kuuteen vuoteen.
Urheiluseuraharrastuksen oli lopettanut joka neljäs lapsia tai nuori ja korkeimmillaan lopettaneiden osuus oli 15-vuotiaissa (40 %). Samoin kuin vuoden 2016 LIITU-tutkimuksessa lopettamispäätös tehtiin keskimäärin 11-vuotiaana. Huomionarvoista oli se, että yhä useampi (83 %) harrastuksensa lopettaneista oli halukas aloittamaan harrastamisen urheiluseurassa uudelleen vuoteen 2016 verrattuna (79 %) (Mononen ym. 2016). Lopettamisen tärkeimpien syiden joukossa olivat yleisimmin kyllästyminen lajiin, se ettei viihtynyt joukkueessa tai harjoitusryhmässä tai että harrastaminen ei ollut tarpeeksi innostavaa.
Liikunnan merkitykset ja esteet
Vaihtelut merkityksissä ja esteissä kertovat kulttuurin ja ajanhengen muutoksista. Liikunnan edistämistyön näkökulmasta liikunnan merkitysten ja esteiden muutokset ovat vähintäänkin heikkoja signaaleja. Niitä kannattaa seurata ja tarpeen mukaan niihin on syytä reagoida riittävän ajoissa.
Tehdyn merkitysanalyysin oleellisin huomio on siinä, että suomalaislapset ja -nuoret olivat löytäneet liikunnasta vuonna 2018 vähemmän merkityksellisiä asioita kuin neljä vuotta aiemmin vastaavan ikäiset lapset ja nuoret. Esimerkiksi liikunnan avulla saatavan hyvän ulkonäön tai virkistyksen ja rentoutumisen arvostukset olivat vähentyneet selvästi. Vastaavasti esteitä koskeva tarkastelu paljasti, että lapset ja nuoret raportoivat määrällisesti liikunnalle aiempaa useampia esteitä. Eniten oli osuuttaan kasvattanut harrastamisen kalleus. Sen jälkeen terveysongelmiin liittyvät syyt, liiallinen kilpailullisuus ja ylipäätään liikunnan arvon kieltäminen. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että tärkeiden merkitysten määrä kertoo liikuntasuhteen vahvuudesta, joka myös näyttäytyy liikunnallisena aktiivisuutena. Toisaalta esteet lisäävät vähäisemmän liikunta-aktiivisuuden todennäköisyyttä. Toisin sanoen tehdyt havainnot kertovat, että lasten liikuntasuhde on heikentynyt neljän vuoden aikana ja ennuste kohteena olleiden ikäluokkien liikunnalliselle aktiivisuudelle tulevaisuudessa ei ole yhtä hyvä kuin neljä vuotta aiemmin.
Tehdyn merkitysanalyysin oleellisin huomio on siinä, että suomalaislapset ja -nuoret olivat löytäneet liikunnasta vuonna 2018 vähemmän merkityksellisiä asioita kuin neljä vuotta aiemmin vastaavan ikäiset lapset ja nuoret. Esimerkiksi liikunnan avulla saatavan hyvän ulkonäön tai virkistyksen ja rentoutumisen arvostukset olivat vähentyneet selvästi. Vastaavasti esteitä koskeva tarkastelu paljasti, että lapset ja nuoret raportoivat määrällisesti liikunnalle aiempaa useampia esteitä. Eniten oli osuuttaan kasvattanut harrastamisen kalleus. Sen jälkeen terveysongelmiin liittyvät syyt, liiallinen kilpailullisuus ja ylipäätään liikunnan arvon kieltäminen. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että tärkeiden merkitysten määrä kertoo liikuntasuhteen vahvuudesta, joka myös näyttäytyy liikunnallisena aktiivisuutena. Toisaalta esteet lisäävät vähäisemmän liikunta-aktiivisuuden todennäköisyyttä. Toisin sanoen tehdyt havainnot kertovat, että lasten liikuntasuhde on heikentynyt neljän vuoden aikana ja ennuste kohteena olleiden ikäluokkien liikunnalliselle aktiivisuudelle tulevaisuudessa ei ole yhtä hyvä kuin neljä vuotta aiemmin.
Koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio
Koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio ovat tutkitusti vahvoja liikuntakäyttäytymisen ennustetekijöitä. Enemmistö nuorista kokee oman liikunnallisen pätevyytensä melko hyväksi. Lisäksi positiiviset tulokset liikuntamotivaatiota säätelevistä ja siihen liittyvistä tekijöistä viestittävät suomalaisnuorten omaavan yleisesti melko hyvät psyykkiset valmiudet liikkumiseen ja sen lisäämiseen. Pojat kokevat olevansa liikunnallisesti pätevämpiä, kun taas tytöt arvioivat useimmat liikuntamotivaatiotaan säätelevät tekijät positiivisemmiksi. Toisaalta sukupuolten väliset erot havaittiin yleisesti melko pieniksi, mikä viestii liikuntakäyttäytymistä ennustavien yksilötason psyykkisten valmiuksien olevan suhteellisen tasaveroisia 11–15-vuotiailla tytöillä ja pojilla. Koettu liikunnallinen pätevyys, liikuntamotivaatiota säätelevät tekijät, yleinen itsekontrolli ja liikunta-aktiivisuuden automaattisuus laskivat iän myötä. Poikkeuksena koettu itsemäärääminen kasvoi hieman ihan myötä.
Kaikki tutkituista liikuntamotivaatiota säätelevistä tekijöistä sekä koettu pätevyys olivat yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuteen, joskin yhteyksien voimakkuudet vaihtelivat huomattavasti. Vahvimmat yhteydet liikunta-aktiivisuuden kanssa havaittiin liikunta-aktiivisuuden automaattisuuden kokemuksilla, liikunta-aikomuksilla, käyttäytymisen hallinnan kokemuksilla sekä asenteella. Tulokset viestivät siitä, että liikunta-aktiivisuuden eroja 11–15-vuotiailla nuorilla selittävät liikunnan tavaksi muodostuminen, liikuntaa kohtaan muodostuneet asenteet, tulevaisuuteen suuntautuvat aikomukset liikkua sekä henkilökohtainen hallinnan tunne liikkumista kohtaan. Iän myötä hieman lisääntyvä koettu yleinen itsemäärääminen oli vain heikosti yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen. Toisaalta koettu itsekontrolli oli kohtuullisesti yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen, mikä kuvastanee sitä, että omilla valinnoilla pystytään vaikuttamaan liikkumiseen tai liikkumattomuuteen siinä ympäristössä, jossa lapset ja nuoret elävät.
Kaikki tutkituista liikuntamotivaatiota säätelevistä tekijöistä sekä koettu pätevyys olivat yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuteen, joskin yhteyksien voimakkuudet vaihtelivat huomattavasti. Vahvimmat yhteydet liikunta-aktiivisuuden kanssa havaittiin liikunta-aktiivisuuden automaattisuuden kokemuksilla, liikunta-aikomuksilla, käyttäytymisen hallinnan kokemuksilla sekä asenteella. Tulokset viestivät siitä, että liikunta-aktiivisuuden eroja 11–15-vuotiailla nuorilla selittävät liikunnan tavaksi muodostuminen, liikuntaa kohtaan muodostuneet asenteet, tulevaisuuteen suuntautuvat aikomukset liikkua sekä henkilökohtainen hallinnan tunne liikkumista kohtaan. Iän myötä hieman lisääntyvä koettu yleinen itsemäärääminen oli vain heikosti yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen. Toisaalta koettu itsekontrolli oli kohtuullisesti yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen, mikä kuvastanee sitä, että omilla valinnoilla pystytään vaikuttamaan liikkumiseen tai liikkumattomuuteen siinä ympäristössä, jossa lapset ja nuoret elävät.
Koulu ja koululiikunta
Noin puolet lapsista ja nuorista liikkui koulun liikuntatunneilla vain tuntijaon mukaisen minimimäärän, 2 x 45 minuuttia, mikä tarkoittaa yleensä sitä, että liikunnanopetusta on vain yhtenä koulupäivänä viikossa. Eniten liikuntaa oli pojilla, yhdeksäsluokkalaisilla ja liikuntaluokkalaisilla. Erot liikuntatuntien määrissä johtuvat pääosin oppilaan omista valinnaisainevalinnoista. Koko joukossa liikuntatuntien määrä näyttäisi hieman lisääntyneet vuosien 2014 ja 2018 välillä (115 min vs 130 min). Tätä selittänee ensisijaisesti se, että nykyisessä tuntijaossa (valtioneuvoston asetus 422/2012) yläluokilla 7–9 on yksi vuosiviikkotunti enemmän liikuntaa kuin aiemmassa tuntijaossa.
Tytöt saivat liikunnasta jonkin verran parempia arvosanoja kuin pojat, ja yhdeksäsluokkalaiset parempia arvosanoja kuin seitsemäsluokkalaiset. Kaikkien seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisten liikunnan arvosanojen keskiarvo (8,55) oli nyt korkeampi kuin vuoden 2014 LIITU-tutkimuksessa (8,34). Tulokseen saattaa vaikuttaa vuonna 2016 voimaan tullut uusi opetussuunnitelma ja muutokset liikunnan arviointikriteereissä.
Nuorten liikunta-aktiivisuus oli positiivisessa yhteydessä liikunnan arvosanaan ja myös muuhun koulumenestykseen. Vähiten liikkuvat nuoret saivat keskimäärin heikompia arvosanoja äidinkielestä ja matematiikasta kuin enemmän liikkuvat. Tulokset liikunnan ja koulumenestyksen välisistä yhteyksistä ovat yhteneviä aiheen aikaisempien tutkimustulosten kanssa (Syväoja ym. 2012; 2013).
Oppilaille on tärkeää, että liikuntatunnilla on hauskaa ja luokassa on hyvä ilmapiiri. Hauskuus ja yhdessä tekeminen ovat nousseet koululiikunnan merkityksellisiksi osa-alueiksi myös aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty yläkouluikäisten käsityksiä koululiikunnassa (Dismore & Bailey 2010; Smith & Parr 2007). Muita tärkeitä asioita koululiikunnassa lasten ja nuorten näkökulmasta oli se, että liikunta edistää terveyttä ja liikunnanopetus antaa tietoa ja taitoa omasta terveydestä huolehtimiseen. Oppilaat arvostivat opettajan oikeudenmukaisuutta ja sitä, että opettaja on kannustava.
Ryhmien välinen tarkastelu osoitti, että liikunnanopetusta pitävät tärkeänä erityisesti tytöt, 11-vuotiaat ja ne vastaajat, jotka liikkuivat suosituksen mukaan. Jokaiselle sukupuolen, luokka-asteen ja liikunta-aktiivisuuden mukaan muodostetulle ryhmälle sosioemotionaaliset taidot oli tärkein koululiikunnan tavoiteosa-alue ja fyysinen aktiivisuus vähiten tärkeä. Yläkoululaisten kriittisempi suhtautuminen saattaa kertoa hiipuvasta liikunta-aktiivisuudesta sekä siitä, että yläkouluiässä nuoren identiteetti vahvistuu ja rohkeus omien mielipiteiden ilmaisemiseen lisääntyy. Yläkouluikä on myös murrosiän aikaa, joka heijastuu yleiseen asennoitumiseen koulunkäyntiä kohtaan.
Koululiikunnan tavoiteosa-alueiden merkitystä kysyttiin myös vuoden 2014 LIITU-tutkimuksessa. Asenteet ja arvostukset ovat muuttuneet neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 tärkein koululiikunnan tavoiteosa-alue oli hyvinvoinnin edistäminen, toiseksi tärkein oli taitojen oppiminen ja vasta kolmanneksi tärkein oli sosioemotionaalisten taitojen ja tavoitteiden saavuttaminen. Vuonna 2018 kerätyssä aineistossa koululiikunnan merkitys sosioemotionaalisten taitojen oppimisessa arvioitiin tärkeimmäksi tavoiteosa-alueeksi.
Liikuntatunnit tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden harjoitella sosioemotionaalisia taitoja, kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Opettajan tehtävänä on edistää liikuntaryhmässä turvallista ja hyväksyvää ilmapiiriä, jossa sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja voidaan harjoitella. Hyvällä opetuksen suunnittelulla voidaan välttää esimerkiksi se, että kiusalliset ryhmäjakotilanteet jäisivät päällimmäiseksi muistoksi koululiikunnasta. Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyyden tunne ja myönteisten liikuntakokemusten saaminen ovat tavoitteita, joita myös oppilaat arvostavat.
Alakoululaisten välituntien viettotavat ovat hyvin erilaisia kuin yläkoululaisten. Alakoululaiset viettävät lähes kaikki välitunnit ulkona ja liikkuvat välitunneilla selvästi enemmän kuin yläkoululaiset. Välituntien viettäminen ulkona on yleistynyt yläkoulussa, mikä on merkittävää istumisen näkökulmasta; yläkoululaiset istuvat ulkovälitunneilla vähemmän kuin sisävälitunneilla. Pojat liikkuvat välitunneilla tyttöjä enemmän kaikilla luokkatasoilla. Koululaisista vain neljäsosa oli osallistunut välituntitoiminnan suunnitteluun, alakoululaiset hieman aktiivisemmin kuin yläkoululaiset. Osallistumalla välituntitoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen koululaiset voivat vaikuttaa oman kouluyhteisönsä toimintatapoihin. Välituntiliikunta tarjoaa monin tavoin mahdollisuuksia lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiseen koulussa.
Suurin osa koululaisista kulkee koulumatkansa kävellen tai pyöräillen, yhdeksäsluokkalaiset muita ikäryhmiä harvemmin. Aktiivisen kulkemisen haasteina ovat pitkät koulumatkat, talvi sekä yhdeksäsluokkalaisilla mopoilu tai kyyditys moottoriajoneuvolla. Tytöt ja pojat kulkivat kouluun yhtä aktiivisesti ympäri vuoden, joskin talvella tytöt vaihtoivat pyöräilyn kävelyyn poikia useammin.
Tytöt saivat liikunnasta jonkin verran parempia arvosanoja kuin pojat, ja yhdeksäsluokkalaiset parempia arvosanoja kuin seitsemäsluokkalaiset. Kaikkien seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisten liikunnan arvosanojen keskiarvo (8,55) oli nyt korkeampi kuin vuoden 2014 LIITU-tutkimuksessa (8,34). Tulokseen saattaa vaikuttaa vuonna 2016 voimaan tullut uusi opetussuunnitelma ja muutokset liikunnan arviointikriteereissä.
Nuorten liikunta-aktiivisuus oli positiivisessa yhteydessä liikunnan arvosanaan ja myös muuhun koulumenestykseen. Vähiten liikkuvat nuoret saivat keskimäärin heikompia arvosanoja äidinkielestä ja matematiikasta kuin enemmän liikkuvat. Tulokset liikunnan ja koulumenestyksen välisistä yhteyksistä ovat yhteneviä aiheen aikaisempien tutkimustulosten kanssa (Syväoja ym. 2012; 2013).
Oppilaille on tärkeää, että liikuntatunnilla on hauskaa ja luokassa on hyvä ilmapiiri. Hauskuus ja yhdessä tekeminen ovat nousseet koululiikunnan merkityksellisiksi osa-alueiksi myös aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty yläkouluikäisten käsityksiä koululiikunnassa (Dismore & Bailey 2010; Smith & Parr 2007). Muita tärkeitä asioita koululiikunnassa lasten ja nuorten näkökulmasta oli se, että liikunta edistää terveyttä ja liikunnanopetus antaa tietoa ja taitoa omasta terveydestä huolehtimiseen. Oppilaat arvostivat opettajan oikeudenmukaisuutta ja sitä, että opettaja on kannustava.
Ryhmien välinen tarkastelu osoitti, että liikunnanopetusta pitävät tärkeänä erityisesti tytöt, 11-vuotiaat ja ne vastaajat, jotka liikkuivat suosituksen mukaan. Jokaiselle sukupuolen, luokka-asteen ja liikunta-aktiivisuuden mukaan muodostetulle ryhmälle sosioemotionaaliset taidot oli tärkein koululiikunnan tavoiteosa-alue ja fyysinen aktiivisuus vähiten tärkeä. Yläkoululaisten kriittisempi suhtautuminen saattaa kertoa hiipuvasta liikunta-aktiivisuudesta sekä siitä, että yläkouluiässä nuoren identiteetti vahvistuu ja rohkeus omien mielipiteiden ilmaisemiseen lisääntyy. Yläkouluikä on myös murrosiän aikaa, joka heijastuu yleiseen asennoitumiseen koulunkäyntiä kohtaan.
Koululiikunnan tavoiteosa-alueiden merkitystä kysyttiin myös vuoden 2014 LIITU-tutkimuksessa. Asenteet ja arvostukset ovat muuttuneet neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 tärkein koululiikunnan tavoiteosa-alue oli hyvinvoinnin edistäminen, toiseksi tärkein oli taitojen oppiminen ja vasta kolmanneksi tärkein oli sosioemotionaalisten taitojen ja tavoitteiden saavuttaminen. Vuonna 2018 kerätyssä aineistossa koululiikunnan merkitys sosioemotionaalisten taitojen oppimisessa arvioitiin tärkeimmäksi tavoiteosa-alueeksi.
Liikuntatunnit tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden harjoitella sosioemotionaalisia taitoja, kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Opettajan tehtävänä on edistää liikuntaryhmässä turvallista ja hyväksyvää ilmapiiriä, jossa sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja voidaan harjoitella. Hyvällä opetuksen suunnittelulla voidaan välttää esimerkiksi se, että kiusalliset ryhmäjakotilanteet jäisivät päällimmäiseksi muistoksi koululiikunnasta. Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyyden tunne ja myönteisten liikuntakokemusten saaminen ovat tavoitteita, joita myös oppilaat arvostavat.
Alakoululaisten välituntien viettotavat ovat hyvin erilaisia kuin yläkoululaisten. Alakoululaiset viettävät lähes kaikki välitunnit ulkona ja liikkuvat välitunneilla selvästi enemmän kuin yläkoululaiset. Välituntien viettäminen ulkona on yleistynyt yläkoulussa, mikä on merkittävää istumisen näkökulmasta; yläkoululaiset istuvat ulkovälitunneilla vähemmän kuin sisävälitunneilla. Pojat liikkuvat välitunneilla tyttöjä enemmän kaikilla luokkatasoilla. Koululaisista vain neljäsosa oli osallistunut välituntitoiminnan suunnitteluun, alakoululaiset hieman aktiivisemmin kuin yläkoululaiset. Osallistumalla välituntitoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen koululaiset voivat vaikuttaa oman kouluyhteisönsä toimintatapoihin. Välituntiliikunta tarjoaa monin tavoin mahdollisuuksia lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiseen koulussa.
Suurin osa koululaisista kulkee koulumatkansa kävellen tai pyöräillen, yhdeksäsluokkalaiset muita ikäryhmiä harvemmin. Aktiivisen kulkemisen haasteina ovat pitkät koulumatkat, talvi sekä yhdeksäsluokkalaisilla mopoilu tai kyyditys moottoriajoneuvolla. Tytöt ja pojat kulkivat kouluun yhtä aktiivisesti ympäri vuoden, joskin talvella tytöt vaihtoivat pyöräilyn kävelyyn poikia useammin.
Liikunta, terveys ja terveyden lukutaito
Tulokset vahvistavat aiempia löydöksiä liikunta-aktiivisuuden suotuisasta yhteydestä terveyden lukutaitoon. Korkea terveyden lukutaito oli yleisintä liikuntasuositusten mukaisesti (7 krt/vk) liikkuvilla ja alhaisinta vähän (0–2 krt/vk) liikkuvilla. Koska terveyden lukutaidon on havaittu selittävän liikunta-aktiivisuutta (Paakkari ym. 2018), voidaan sen katsoa selittävän myös liikkumista liikuntasuositusten mukaisesti. Näin alhainen terveyden lukutaidon taso saattaa asettaa nuoret epätasa-arvoiseen asemaan liikuntasuositusten saavuttamisen suhteen.
Tulokset vahvistavat myös, että urheiluseuraan osallistuvilla oli parempi terveyden lukutaito kuin seuraan kuulumattomilla nuorilla. Koska urheiluseurat tavoittavat 58 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista (Mononen ym. 2016), voivat urheiluseurat toimia terveyden lukutaidon suhteen eriarvoisuutta kaventavana toimintaympäristönä.
Liikunta-aktiivisuus ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen olivat lapsilla ja nuorilla yhteydessä myönteisiin arvioihin omasta terveydestä. Fyysisen aktiivisuuden suosituksen täyttävistä vain 7 prosenttia koki terveytensä huonoksi tai kohtalaiseksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvien ryhmässä oli liki kuusinkertainen (39 %). Urheiluseuratoimintaan osallistuminen yli kaksinkertaisti niiden lasten ja nuorten osuuden, jotka kokivat terveytensä erittäin hyväksi. Heikoimmaksi terveyden kokivat vähän liikkuvat tai urheiluseurantoimintaan osallistumattomat tytöt.
Liikunta-aktiivisuuden lisääntyessä itsensä usein yksinäiseksi kokevien osuus pieneni. Suositusten mukaan liikkuvien lasten ja nuorten ryhmässä vain 7 prosenttia tunsi itsensä usein yksinäiseksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvien ryhmässä oli 25 prosenttia. Merkittävä ero yksinäisyyden kokemisessa oli jo vähiten liikkuvien (25 %) ja 3–4 päivänä viikossa liikkuvien välillä (14 %). Tulokset osoittavat, että jo 3–4 kertaa viikossa liikkuvilla lapsilla ja nuorilla yksinäisyyden kokeminen on selvästi vähäisempää verrattuna vähiten liikkuvaan ryhmään.
Liikunnalla oli tulosten mukaan yhteys riittävään ja virkistävään yöuneen – samoin urheiluseuraan osallistumisella. Paljon liikkuvat lapset ja nuoret nukkuivat yleisesti vähintään 9 tunnin mittaisia yöunia. Riittävä yöuni on keskeinen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kulmakivi – riittämätön yöuni heijastuu negatiivisina seurauksina useilla terveyden ja toimintakyvyn alueilla mukaan lukien somaattinen ja psyykkinen terveys, koulumenestys ja riskikäyttäytyminen (Shochat ym. 2014).
Aamiainen kuului useimpien koululaisten aamutoimiin: 64 prosenttia ilmoitti syövänsä aamiaisen jokaisena kouluaamuna. Suosituksen mukaan liikkuvat lapset ja nuoret huolehtivat erityisen hyvin aamiaisen syömisestä. Vähiten liikkuvilta lapsilta ja nuorilta aamiainen jäi puolestaan muita useammin väliin. Tulos on huolestuttava, koska aamiaisen syömättä jättämisen on todettu olevan yhteydessä paitsi vähäiseen liikuntaan, myös nuorten tupakointiin ja alkoholinkäyttöön (Keski-Rahkonen ym. 2003).
Tulokset vahvistavat myös, että urheiluseuraan osallistuvilla oli parempi terveyden lukutaito kuin seuraan kuulumattomilla nuorilla. Koska urheiluseurat tavoittavat 58 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista (Mononen ym. 2016), voivat urheiluseurat toimia terveyden lukutaidon suhteen eriarvoisuutta kaventavana toimintaympäristönä.
Liikunta-aktiivisuus ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen olivat lapsilla ja nuorilla yhteydessä myönteisiin arvioihin omasta terveydestä. Fyysisen aktiivisuuden suosituksen täyttävistä vain 7 prosenttia koki terveytensä huonoksi tai kohtalaiseksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvien ryhmässä oli liki kuusinkertainen (39 %). Urheiluseuratoimintaan osallistuminen yli kaksinkertaisti niiden lasten ja nuorten osuuden, jotka kokivat terveytensä erittäin hyväksi. Heikoimmaksi terveyden kokivat vähän liikkuvat tai urheiluseurantoimintaan osallistumattomat tytöt.
Liikunta-aktiivisuuden lisääntyessä itsensä usein yksinäiseksi kokevien osuus pieneni. Suositusten mukaan liikkuvien lasten ja nuorten ryhmässä vain 7 prosenttia tunsi itsensä usein yksinäiseksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvien ryhmässä oli 25 prosenttia. Merkittävä ero yksinäisyyden kokemisessa oli jo vähiten liikkuvien (25 %) ja 3–4 päivänä viikossa liikkuvien välillä (14 %). Tulokset osoittavat, että jo 3–4 kertaa viikossa liikkuvilla lapsilla ja nuorilla yksinäisyyden kokeminen on selvästi vähäisempää verrattuna vähiten liikkuvaan ryhmään.
Liikunnalla oli tulosten mukaan yhteys riittävään ja virkistävään yöuneen – samoin urheiluseuraan osallistumisella. Paljon liikkuvat lapset ja nuoret nukkuivat yleisesti vähintään 9 tunnin mittaisia yöunia. Riittävä yöuni on keskeinen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kulmakivi – riittämätön yöuni heijastuu negatiivisina seurauksina useilla terveyden ja toimintakyvyn alueilla mukaan lukien somaattinen ja psyykkinen terveys, koulumenestys ja riskikäyttäytyminen (Shochat ym. 2014).
Aamiainen kuului useimpien koululaisten aamutoimiin: 64 prosenttia ilmoitti syövänsä aamiaisen jokaisena kouluaamuna. Suosituksen mukaan liikkuvat lapset ja nuoret huolehtivat erityisen hyvin aamiaisen syömisestä. Vähiten liikkuvilta lapsilta ja nuorilta aamiainen jäi puolestaan muita useammin väliin. Tulos on huolestuttava, koska aamiaisen syömättä jättämisen on todettu olevan yhteydessä paitsi vähäiseen liikuntaan, myös nuorten tupakointiin ja alkoholinkäyttöön (Keski-Rahkonen ym. 2003).