Broilerleike ja limerisotto

Broilerleike ja limerisotto

Kuva

Raasta limet ja silppua shalottisipulit pieneksi

Raasta limet ja silppua shalottisipulit pieneksi

Limerisotto

2 salottisipulia
60 g voita
1 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 litran kasvislientä
Limen raastetun kuoren ja mehun
pari tuoretta rosmariininoksaa tai 1 rkl kuivattua rosmariinia
1 munankeltuaisen
1 dl raastettua Parmesania (ja vähän myös risoton pinnalle)
4 rkl kermaa
merisuolaa
valkopippuria

Pilko salottisipulit pienenpieneksi silpuksi. Ota reilun kokoinen kattila ja kuumenna siinä öljy ja puolet voista. Freesaa sipulisilppua rasvassa, mutta älä polta äläkä anna tarttua pohjaan! Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi ja pidä se kiehuvana. Lisää sipulikattilaan riisit. Sekoita hyvin, niin että kaikki riisinjyvät imevät osansa öljystä.

Kaada kerrallaan kauhallinen kiehuvaa kasvislientä riisin joukkoon, sekoita ja anna imeytyä. Hämmentele aina välillä, ettei herkku pala pohjaan. Jatka näin kunnes riisi on kypsynyt pehmeäksi. Mausta risotto limenkuoriraasteella ja rosmariinilla.

Ota kattila pois liedeltä. Sekoita pienessä kulhossa munankeltuainen, limen mehu, raastettu juusto, kerma ja pippuri. Lisää seos risottoon. Sekoita joukkoon loput voista ja tsekkaa tarvitaanko suolaa.

Lopputuloksen tulee muistuttaa löysää riisipuuroa. Raasta valmiin risoton päälle vielä Parmesania ja nauti!

Kuva

Kuva

Paista fileitä 200 -asteisessa uunissa 1/2 tuntia

Paista fileitä 200 -asteisessa uunissa 1/2 tuntia

Halkaise fileet ja laita väliin omana-sipuliseos

Halkaise fileet ja laita väliin omana-sipuliseos

Kuulota sipult ja omena kevyesti

Kuulota sipult  ja omena kevyesti

Broilerleike

2 broilerin rintafilettä
½ sipulia
1 pienehkö omena
currya, suolaa ja mustapippuria
öljyä
Halkaise fileet siten, että ne jäävät kiinni toisesta reunastaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuullota hienonnettu sipuli sekä kuutioitu omena pannulla öljyssä. Mausta suolalla ja curryllä, sekoita nopeasti ja nosta seos jäähtymään. Levitä sipuli/omenaseos maustetuille fileille ja kääri ne rulliksi. Kiinnitä rullat cocktailtikuilla. Kypsennä uunissa 200º n. 25 minuuttia.

Sitruunarisotto:
1,5 dl riisiä
1 kanaliemikuutio
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 sitruuna (mehu ja kuori)
suolaa, öljyä
Hienonna sipulit ja kuullota ne pehmeäksi öljyssä, lisää riisi. Kuullota vielä hetki. Sekoita 2/3 sitruunan mehu

kanaliemeen ja lisää ripaus suolaa. Tarkista maku. Kaada kanalientä pannulle riisin joukkoon. Anna nesteen imeytyä riisiin miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää loput liemestä hiljalleen ja anna kiehahtaa kunnes riisi on sopivan pehmeää. Mausta lopuksi raastetulla sitruunan kuorella