Malediivit

Suunnitelma

Matkaliput jokaiselle lapselle salissa (Outi)
Lapsia yhteensä 18, 2-1lk, 2-2lk, 1-3lk, 3-4lk, 2-5lk, 2-6lk, 2-7lk, 1-8lk, 3-9lk
Päivän aikataulu kirjoitetaan etukäteen taululle ja kerrotaan se päivän aluksi
Kerrotaan päivän tavoitteet aamulla ja tunnin tavoitteet tuntien alussa. 
Koko valtauksen tavoitteena: tutustua uusiin ihmisiin, tehdä yhteistyötä muiden kanssa, oppia uusia asioita ja keksiä keksintöjä

1. päivä

Tavoitteena: 

8.45-9.15 salissa yhdessä

1. tunti 9.15-10.30
Tavoiteena: Tutustuminen omaan ryhmään, sekä lapsiin että aikuisiin. Opitaan toisten nimiä. Jokainen kokee olonsa turvalliseksi sekä tervetulleeksi ryhmään sekä ymmärtää että työskentelemme nyt kolme päivää yhdessä leikkien tulevaisuuden malediivilaisia. Tutustumista Malediivien maahan, kansaan ja kulttuuriin.
Tarvikkeet: Karttapallo, Malediivien kartta, kookospähkinöitä, chilejä yms. Malediiveihin liittyvää juttua, tietokone

- Varmistetaan, että kaikki ymmärsivät mitä salissa puhuttiin ja kerrotaan, että ollaan samassa ryhmässä kaikki kolme päivää samojen ohjaajien kanssa. 
- Oma esittely, nimileikki (10min, Panu)
- Puhumattomana jonoon esim. silmien värin, iän mukaan, vaikkapa pituuden kohdalla tästä ryhmiin jakautuminen (10min, Janne)
- 3 “faktaa” - yksi valetta, oppilaat saavat pienryhmissään pohtia ja kysellä kysymyksiä sekä tehdä päätöksen valheesta.  3min aikaa. (15min, Panu)
-lapset kirjoittavat lapuille mitä heille tulee mieleen/mitä tietävät ilmastonmuutoksesta (tms.). Laput kerätään ja valtauksen lopussa mietitään samaa asiaa uudelleen ja pohditaan mitä kolmen päivän aikana on opittu.  
- Esitellään kysymysten, kuvien ja esineiden avulla maasta perustietoja. (Powerpoint-esitys) (10min, Outi)
-Tervehdysleikki, viimeisenä dhivehin kielellä tervehdys (10min, Panu)
- Keksitään pienryhmässä oma ”kättely”, jolla tervehditään, lopuksi päätetään ryhmälle yhteinen kättely (10min, Outi/Janne)

ruokailu 10.30-11.00


2. tunti 11.00-12.00
Tavoitteet: Jokainen kokee olevansa tärkeä osa omaa pienryhmäänsä. Harjoitellaan ryhmässä toimimisen taitoja: aktiivisuutta, omien ajatuksien kertomista, muiden kuuntelua ja toisten mielipiteiden kunnioittamista. Pisteissä opitaan tunnistamaan ja nimeämään arvoja ja tutustutaan tarkemmin roskaongelmaan ja korallien kuolemiseen. Harjoitellaan omien tunteiden ilmaisemista.
Tarvikkeet: Mahti-tunnekortit, rasteille tarvikkeet

- Ringissä mahti-tunnekorteilla fiiliksen kuvailua

- Rastit:
1. arvotehtävä: Lapsille kerrotaan, että he asuvat eri saarilla pienryhmänsä kanssa. Pienryhmissä valitsevat antamistamme (tai sitten keksivät ne itse) arvoista/tavaroista niin että jokaisella ryhmän jäsenellä on niitä kaksi. Koska saarien pinta-alat ovat pienentyneet, he joutuvat siirtymään yhdelle suuremmalle saarella ja jättämään samalla pois puolet pois arvoista/tavaroista. Laivamatkalla kovan merenkäynnin takia arvoja/tavaroita täytyy jättää pois taas puolet. Saavutaan yhteiselle saarelle ja pohditaan eri ryhmien arvojen/tavaroiden samankaltaisuutta/eriarvoisuutta sekä perusteluja miksi ne ovat tärkeitä. Entä mitä kuuluu onnelliseen elämään? Panu

3. -Roska-ongelma: miksi tälläinen ongelma on olemassa ja mihin se vaikuttaa? Video/kuva roskien seassa sukeltamisesta ja palavasta roskakasasta tms. Janne

4. -Mietitään mitä korallit ovat ja miksi ne ovat todella tärkeitä Malediiveille (esim. toimivat aallonmurtajina, turistit sukeltavat, elinympäristö monille eläimille). Lapset tutkivat kuollutta korallia ja selvittävät miksi korallit kuolevat. Mietitään ilmastonmuutoksen vaikutusta koralleihin.  (Powerpoint-esitys) Outi

Välitunti 12-12.30 (Outin valvonta 12.00-12.15)

3. tunti 12.30-13.30 (1 ja 2 luokat lähtevät kotiin 12.45)
Tavoitteet: Itseilmaisun kehittäminen draaman keinoin. Opitaan nimeämään ja tunnistamaan arvoja.

- Käydään arvotehtävän vastauksia yhdessä läpi, erosivatko pienryhmien valinnat toisistaan?
- Still-kuva (turistit rannalla, kalastus, malediivit)

Välitunti 13.30-13.45

4. tunti 13.45-14.30
(nelosluokka lähtee kotiin 13.45)
Tavoiteet: Ilmastonmuutokseen tutustuminen. Harjoitellaan esitelmän valmistelemista. 
Tarvikkeet: Ipadit, koetarvikkeet jäätikönsulamiskokeelle
-vanhemmat oppilaat valmistelevat nuoremmille tutkivan oppimisen tehtäviä seuraavalle päivälle/ vanhemmat oppilaat valmistelevat seuraavalle päivälle "esitelmän" viidestä ilmastonmuutokseen liittyvästä asiasta. Pohtivat myös näiden asioiden vaikutusta Malediiveihin. Tehtävään sisällytetään jäätiköiden sulamiseen liittyvä kokeellinen tehtävä, tehtävän ohjeet osoitteessa: https://drive.google.com/file/d/1Qhf3wq-NFawKqrdGhwy13bGkGjF4UUv3/view

2. päivä

1.tunti (8.45-9.45)
Tavoitteet: Ilmastonmuutokseen tutustuminen, kokeen tekeminen, ilmastonmuutoksen historiaan tutustuminen kuvia tutkimalla
Tarvikkeet: kuvat

-8.45 näytetään media-tiimin tekemä säätiedotus
-Vanhempien oppilaiden valmistelema "esitelmä" ilmastonmuutoksesta. Lapset tekevät merenpinnan noususta kokeen ja pohtivat miten merenpinnan nousu vaikuttaa Malediivien asukkaisiin. Laitetaan jääpalat tunnin alussa sulamaan ja tsekataan tilanne tunnin lopuksi
-tutkivan oppimisen tehtävä ilmastonmuutoksen historiasta: ohjeet erikseen oppilaille ja opettajille sivulla: https://peda.net/jyu/okl/hankkeita/kouluvaltaukset/kk12/oppimateriaalit/historian-tehtävä

9.45-10.15 välitunti

2. tunti 10.15-12.15 (HUOM! 10.30-11.00 ruokailu) (2. luokkalaiset lähtee kotiin 11.45)
Tavoitteet: 
Tarvikkeet: välineet öljyonnettomuustehtävän tekemiseen

10.15 uutinen mediatiimin tekemästä öljyonnettomuudesta
-Nimikierros/lakanaleikki (10min)
-Tehtävä: https://peda.net/jyu/okl/hankkeita/kouluvaltaukset/kk12/oppimateriaalit/öljyonnettomuus2
-öljytankkerionnettomuus tulee uutisena, lapset tutkivat kuinka tilanteessa kannattaisi toimia tehtävän avulla, tutkitaan shipmap.org-sivustoa laivojen kulkureiteistä. Mietitään kuinka öljyonnettomuus vaikuttaa saarten luontoon, matkailuun ja elinkeinoon ja kuinka katastrofeilta voitaisiin välttyä
-aikaa käsitellä jotain esiintullutta asiaa/ilmiötä, joka oppilaita on alkanut kiinnostaa
-innovaatioiden miettimisen aloittaminen ja suunnittelun prosessin ohjaaminen

12.15-12.30 välitunti (MEIDÄN VALVONTA !!!)

3. tunti 12.30-13.30 (3 luokkalaiset lähtevät kotiin 12.45)
Tavoitteet:

-Minkälaista hyvinvoiva koralli on? VR-laseilla tutustutaan eläviin koralliriuttoihin vuorollaan.
Lapset keksivät ryhmissä ratkaisuja ongelmiin joista sitten jokainen ryhmä tekee yhden tuotoksen
-tarvikkeita: askartelutarvikkeet, green screen, ipadit (iMotion, iMovie, Pictochart, green screen) jne.

Välitunti 13.30 - 13.45 (1. ja 4. luokkalaiset lähtee kotiin 13.45)

4. tunti 13.45 - 14.30
Tavoitteet: Oppilaat harjoittelevat ongelmanratkaisua yhdessä
Tarvikkeet: maalarinteippiä, paperia
-VR-laseilla tutustuminen koralleihin jatkuu jos kaikki eivät ole vielä päässeet niitä katsomaan
-siltatehtävä vanhemmille oppilaille 

3. päivä


1. tunti 8.45-9.45

8.45 mediatiimin tekemää pullopostia
-pieni ryhmäytymisleikki (keksitään)
-Lapset jatkavat edellisen päivän innovointejaan
-muiden maiden keksintöihin tutustuminen
-Jos joku ei ole vielä päässyt testaamaan VR:ää niin loput testaavat

9.45-10.15 välitunti

2. tunti 10.15-12.00

-lapset jatkavat innovointejaan
-Fiilikset koko valtauksesta tunnemarkkinoilla. Jokainen kirjoittaa kaksi tunnetta lapuille, viedään laput yhteen, jokainen nostaa kaksi tunnetta. Yritetään toisten kanssa vaihtelemalla saada omaa fiilistä kuvaavat laput. Lopuksi käydään läpi jokaisen mietteet päivistä. 

ruokailu 10.30-11.00

3. tunti 12.00-12.45 (1. ja 5. luokkalaiset lähtee kotiin 12.45)

Innovaatioiden esittelytilaisuus alkaa

Välitunti 12.45-13.00

4. tunti 13.00 - 13.45 (2., 3. ja 4. luokkalaiset lähtee kotiin 13.45)

5. tunti 13.50 - 14.30

Paneelikeskustelu 6. - 9. luokkalaisten kanssa