Harjoituksen idea

Rogain

Kartalla on paljon rasteja. Rogainin perusideana on käydä mahdollisimman monella eri rastilla ja kerätä niistä pisteitä. Yleensä aika on rajattu. Rastit voivat olla eri arvoisia siten että haastavammista tai kauempana olevista rasteista saa enemmän pisteitä.

Bingo

Koululaisrogain toimii myös bingon tavoin. Oppilaalla on bingoruudukko, johon hän on valinnut esim. 9 rasteilla olevaa kirjainta. Kun bingo käynnistyy, lähtee oppilas kartan avulla suunnistamaan rastilta toiselle. Jos rastilla on omassa ruudukossa oleva tunnus, merkitsee oppilas sen omaan bingokorttiinsa. Se joka löytää ensimmäisenä kaikki omat kirjaimensa on voittaja.

Aarteenmetsästys

Kartalla on paljon rasteja. Kaikki suunnistajat lähtevät yhtä aikaa. Rastit saa kiertää haluamassaan järjestyksessä. esim. kolmella rastilla on timanttipussi (tai tarra, helmi, kirjaintunus tms). Jos suunnistaja löytää timanttirastin, saa hän ottaa mukaansa yhden timantin. Voittaja on se, joka löytää ensin kaikki kolme timanttia ja tuo ne maaliin. 

Sanojen keksiminen

Kisaa voidaan käydä myös siten, että oppilaat saavat kerätä kirjaimia eri rasteilta sovitun ajan. Voittaja on se, joka keksii eniten sanoja keräämillään kirjaimilla.

Esimerkkiharjoitus on laadittu Kaipolan koulun kartalle.

KaipolanKoulu-Rogaining.pdf