Ohjeita ja apuja opiskelun napakoittamiseen

Ohjeita ja apuja opiskelun napakoittamiseen

Opiskelu
Lue kirjasta teoria ja esimerkit huolella ja ajatuksen kanssa ETUKÄTEEN ja TUNNIN JÄLKEEN.
Laske tehtäviä säännöllisesti, myös kotona ja koulussa.
Kysy apua kaverilta, tunnilla, laskareissa koululla jne.
Valmistaudu kokeeseen hyvin.
Harjoittele kotonakin säännöllisesti joka tunnille tehtäviä, näin harjoittelet koetta varten jo koko kurssin ajan.
Varaa aikaa kertaamiseen. Kokeeseen lukua ei pidä jättää viimeiseen iltaan.

Digikirjatyöskentely

Tee tarvittavat välivaiheet joko digikirjaan tai vihkoon.
Arvioi teoriaosaamistasi.
Arvioi tehtävien osaamistasi.
Käy tarkkailemassa silloin tällöin kunkin alaluvun raporttia (teet samalla itsearviointia)
Tutustu myös appletteihin ja videoihin ennen seuraavaa oppituntia!

Opiskeluvälineet
A4-vihko tarvittaessa
Tietokone
Skrollihiiri
Ohjelmistoina GG, TI, 4f, Libre jne

Opiskelupolut
Kolme tehtäväsarjaa on jaettu kolmeen opiskelupolkuun.
Valitse aluksi oman tasosi mukainen opiskelupolku.
Voit siitä siirtyä toiseen polkuun, kun huomaat kehitystä.


Laskulappu
Käytä eri värikoodeja 1, 2 ja 3 osaamisesi ja ymmärtämisesti mukaan.
Seuraa koko ajan tehtäviesi tekemistä: minkä verran lasket niitä kotona ja koulussa.

Itsearviointi + vertaisarviointi/oma väliarviointi

Ennen koetta
Kertaa pienissä erissä ensin teoria, sitten siitä eritasoisia tehtäviä.
Laske myös kertaustehtäviä!!!
Ja laske vanhoja YO-tehtäviä.

Opettajan toiminta opiskelijoiden kanssa
Flipped classroom-menetelmä hieman muutettuna
Opettaja olettaa, että seuraavalle tunnille opiskelija on lukenut aina seuraavan alaluvun teorian. Ja käynyt appletit ja videot läpi teoriasta. (Mahdollisesti jo laskenut pari tehtävää alusta, jos ehtii ja jaksaa. Tai on laskenut myös edellisen aiheen tehtäviä. Kotona olisi hyvä palauttaa vielä tehtävien ja teorian luvun avulla se edellinen teoria.)
Uuden tunnin alussa opettaja kysyy, onko teoriassa jokin kohta tai esimerkki mikä pitäisi vielä yhdessä purkaa läpi. Ne opiskelijat kuuntelevat sen ongelmakohdan, jotka sen avun tarviavat. Ne opiskelijat, joille uusi asia on kunnossa, saavat laskea omaan tahtiin jo tehtäviä. Jokainen opiskelija voi edetä omaan tahtiin, kunhan hän huolehtii, että perusteet on kunnossa. Ratkaisut ovat Pedanetissa salasanan takana. Näiden tarkistamista painotetaan.
Tunneilla opiskelijat laskevat 2-3 hengen ryhmissä neuvoen toinen toisiaan. Opettaja kiertää ja neuvoo luokassa tarvittaessa yhtä tai useampaa opiskelijaa yhtä aikaa.

Koe
Tähän asti kursseilla ollut yksi koe, missä YO-rakenne. Myös ainakin yksi appletti-tehtävä, mitä pitää tutkia ja analysoida matemaattisesti. Ainakin yksi itse tehtävä ratkaisu dynaamisella ohjelmistolla (GG). Koe tehdään Abitissa.