Blogi

Job Shadowing Aspessa toukokuu 2024

Saapuminen Aspeen

Sunnuntai 5.5.2024
Sirpan ja Ninan matka Aspeen alkoi klo 5 automatkalla Helsingin lentokentälle.

Finnairin sinivalkoisin siivin lensimme Alicanten/Elchen kentälle, hieman myöhässä, mutta tasaisin siiven iskuin.
Lämpömittari oli ehtinyt kivuta jo 24 asteeseen, vaikka oli vasta aamupäivä (klo 11 paikallista aikaa). Daniel oli meitä vastassa ja lähti kuljettamaan meidät Aspeen. 
Maisemat olivat...hmmm...juuri niin kuivat ja karut, kuin lentokoneen ikkunasta vaikutti: kaikkialla hiekan ruskeaa ja harmaata. Oliivi-, manteli- ja greippipuita kasvaa silti kaikkialla. 

Saavuimme Aspeen, joka on n.20 000 asukkaan kaupunki, n.30 km Alicantesta sisämaahan päin. Majapaikkamme on ihan ytimessä, Plaza Mayorin kupeessa ja Basilica Ntra, Sra.del Socorro- kirkon vieressä (kirkon kellot kuuluvat muuten sisälle aika kovaa). 

Plaza Mayorin aukio oli saapuessamme täynnä väkeä, koska kirkossa oli parhaillaan katolisen kirkon nuorten tapahtuma (vähän kuten rippijuhla) ja perheet olivat kokoontuneet viettämään sitä yhdessä.
Lisäksi Espanjassa vietetään parhaillaan äitien päivää ja sen vuoksi kaikki ravintolat olivat täynnä.
Löysimme kuitenkin ruokapaikan, josta saimme tapaksia paikalliseen tapaan: perunoita ja mustekalaa.


Sininen "asuntomme" erottuu hyvin katukuvasta.


Mustekalaa:) nam...


Lähipuisto



Ensimmäinen vierailupäivä 
maanantai 6.5.2024

Majapaikasta lähtiessämme meitä olivat jo vastassa opettajat Susi ja Andrea, joiden kanssa kävelimme yhdessä ensimmäistä kertaa kouluun. Koulun nimi on Ceip Doctor Calatayud ja se on julkinen koulu.


Koulu on ympäröity aidoin ja siellä vahtimestari päästi meidän sisälle. Tutustuimme kouluun, joka on vielä niin uusi, että joitakin toimintoja, kalusteita ja välineitä vasta oltiin ottamassa haltuun. Koulu on yksisarjainen ja siellä on omat luokat 2.v-12v.lapsille. Oppilaita on yhteensä melkein yhtä paljon kuin Myllylässä, n.230.

Heti ensimmäisenä päivänä olimme mukana 5.luokkalaisten eli tulevien Suomeen matkustavien uusien oppilaskavereidemme tunnilla ja saimme esitellä heille omaa kouluamme ja Suomea. Oppilaat olivat uteliaita ja innokkaita kyselemään kaikenlaista Suomen luonnosta ja arjesta. 

Lisäksi olimme mukana 3.luokkalaisten liikuntatunnilla (siellä meille annettiin kuulosuojaimet, koska liikuntasalissa oli niin kova meteli/huono akustiikka) ja 6.luokkalaisten historian tunnilla.






Koulupäivän jälkeen tutustuimme Aspen historiaan. Inma-opettaja oli paikallisena oppaana ja hän oli laatinut meille kirjallisen tietopaketin kiertelemistämme paikoista. Sen jälkeen meille oli järjestetty vielä retki Elchen kaupunkiin. Siellä näimme Unescon perintökohteena olevan Euroopan suurimman palmupuiston, jossa palmuja oli yhtä paljon kuin Suomessa järviä, eli n.200 000.


Toinen vierailupäivä
tiistai 7.5.2024

Tiistai alkoi teatterikäynnillä paikalliseen teatteri Wagneriin yhdessä 4.-6.luokkalaisten kanssa. Kaupunki tarjosi kaikille englanninkielisen näytelmän Adam`s family.

Teatterin jälkeen osallistuimme koulun sähköisen lehden toimitukseen 4.luokkalaisen toimittajan avustuksella. Lisäksi olimme Danielin pitämällä 3.luokkalaisten ATK-tunnilla. Koulu oli saanut uusia tietokoneita, joihin kirjautumista vasta opeteltiin. 

Taidetunnilla 2.luokkalaisten kanssa opeteltiin värejä espanjaksi ja nähtiin miten 25 oppilaan ryhmässä yhden opettajan voimin valmistui savikuppeja ja vesivärimaalauksia.



Koulupäivän jälkeen lähdimme Alicanteen Elenan (musiikinopettaja) ja Florenin (liikunnanopettajan) kanssa. Santa Barbaran linnoituksen huipulta Benacantilin vuorelta avautuivat huikeat näkymät Välimerelle ja Alicanten kaupunkiin. Tyylikkäällä Expalanadalla eli rantabulevardilla oli paljon turisteja ja rannalla uimareita, vaikka vesi ei meitä tällä kertaa houkutellut uimaan. Vanhassa kaupungissa pääsimme näkemään perinteistä espanjalaista rakennuskulttuuria, kapeita katuja ja sinivalkoisia pihoja.








Kolmas vierailupäivä
keskiviikko 8.5.2024

Keskiviikon aloitimme 4-vuotiaiden kanssa opettelemalla värejä, numeroita ja säätietoja espanjaksi, valenciaksi ja englanniksi. Lisäksi osallistuimme 1.luokkalaisten matematiikan tunnille ja 2.luokkalaisten kanssa "garden class"-tunnille. Siellä puolikas ryhmä kerrallaan teki opettajan kanssa puutarhatöitä ja talven jälkeen oli aika istuttaa uusia tomaatintaimia. Mielenkiintoista oli seurata erityisluokan lasten terapiatuntia, jonka aikana he rentoutuivat pallomeressä ja erilaisten aisteja stimuloivien lelujen avulla. Ennen lounasta osallistuimme vielä toiminnalliselle musiikintunnille. Siellä musiikin teoriaa opiskeltiin kiertäen erilaisissa työpisteissä, kortein ja sähköisen opetusalustan avulla.





Koululounaan jälkeen Floren ja Elena olivat järjestäneet meille vierailun Valor-suklaatehtaalle VillaJoiosan kaupunkiin. Oppaan avulla tutustuimme v.1881 aloittaneen tehtaan historiaan, näimme miten suklaata pakataan ja pääsimme maistelemaan tehtaan herkkuja. Myymälän puolella tuliaisostokset tehtiin vaivattomasti.


Villajoiosan kaupungissa näimme kauniita monivärisiä, kapeita, toisiinsa kiinni rakennettuja perinteisiä taloja, jotka paikalliset olivat rakentaneet rannikon kivimuurien päälle merirosvojen hajotettua alkuperäiset linnoitukset 1600-1700 luvun vaiihteessa. 



Illalla olimme näiden ohjelmaa täynnä olevien päivien jälkeen jo niin väsyneitä, että hädin tuskin löysimme takaisin asunnolle. Aamulla piti jo pakata kotimatkaa varten, joten uni tuli tarpeeseen. 


Neljäs vierailupäivä
Torstai 9.5.2024

Aamulla rehtori-Daniel tuli hakemaan meidät klo 8.30 jotta ehdimme käymään vielä koululla ja jättämään jäähyväiset kaikille ihanille kollegoillemme! Kotiin vietäväksi saimme todistukset ja yllätykseksi kotiinviemisiä, jotka jaamme Myllylän koulussa omille ihanille työkavereillemme! 


Sinne jäi Espanja ja Välimeri!


Aspen kollegat mahdollistivat meille ikimuistoisen vierailun vieraanvaraisuudellaan ja positiivisuudellaan. Kotiin palattuamme tavoitteena on aloittaa oppilasvierailun suunnittelu siten, että Myllylän koulun oppilaat pääsevät syksyllä vierailemaan Aspeen.

Opeharjoittelussa Saksassa 9. - 17.2.2024

Päivä 7

Tekijä: Alex Kivi
16.2.
Tänä aamuna saimme Anjan kanssa nukkua pitkään, sillä meillä oli myöhäinen meno koululle. Normaalisti Anjalla ei ole perjantaisin tunteja, mutta tänä perjantaina hänellä oli poikkeuksellisesti tunti. Heräilimme kahdeksan maissa ja joimme yhdessä kahvit. Kahvien jälkeen suunnittelimme mitä tekisimme tänään ennen koululle menoa. Minä halusin päästä ostoksille kenkäkauppaan, vaatekauppaan ja paikalliseen ”Citymarkettiin” Familaan. Yhdeksän aikoihin menimme kaupoille ja aloitimme ostoskierroksen kenkäkaupasta, josta ostin vain kolmet kengät. Tämän jälkeen menimme vaatekauppaan ja Familaan. Ostosten jälkeen lähdimme ajamaan kohti koulua. Matkalla haimme leipomosta meille aamupalaksi tuoreet leivät ja menimme syömään niitä koululle. Koululla menin 1C luokkaan ja opiskelimme siellä saksan kieltä. Tunnin jälkeen oli välitunnin aika ja menin yhdessä lasten kanssa hetkeksi koulun kirjastoon. Sen jälkeen menin opettajien kanssa opettajienhuoneeseen. Opettajainhuoneessa opettajat sanoivat minulle heipat ja toivottivat turvallista matkaa mikäli en heitä päivän aikana enää kerkeäsi näkemään. Välitunnin jälkeen menin Anjan luokkaan,jossa heillä oli kuvataidetta. Tunnin päätteksi sanoin luokalle heipat ja annoin heille suklaata ja minä sain paljon haleja. Tämän tunnin jälkeen menimme Anjan kanssa yhdessä koulun pihalle, jossa leikimme lasten kanssa yhdessä pingispöydällä. Leikin jälkeen minä ja Anja menimme syömään koulun ruokalaan. Ruokailun jälkeen menin koulun iltapäiväkerhon kanssa musiikkiluokkaan ja pelasimme siellä yhdessä Susi-peliä. Kun olimme leikkineet, musisoimme yhdessä ja soitellimme oppilaiden ja ohjaajien kanssa yhdessä pianoa. Sitten oli aika lähteä kotiin Anjan kanssa. Kotona menimme hetkekei lepäilemään, jonka jälkeen Tim-Olen ystävä Fabio tuli kylään ja peleilimme Black-doggy peliä yhdessä. Illalla menimme yhdessä syömään perheen kanssa jugoslavialaiseen ravintolaan, jossa vietimme viimeistä yhteistä iltaa. Ruokailun jälkeen menimme kotiin ja katsoimme vanhan Saksalaisen elokuvan vuodelta 1944.

Päivä 6

Tekijä: Alex Kivi

15.2.

Torstai oli minulla oli ”kotipäivä” ja vietin päivää Tim-Olen kanssa. Aamulla nukuimme pitkään ja heräsimme 10 aikoihin. Söimme yhdessä aamupalaa ja aamupalan jälkeen lähdimme pyörillä kohti koulua hakemaan Anjalta autoa. Tänään kohteenamme oli Hampurin planetaario, jonne menimme autolla ja minä olin kuskina. Ensin ajoimme eksyksiin, kun navigaattori ohjeisti meidät keskustaan vaikka planetaario oli vielä 6km eteenpäin. Planetaariossa meille oli 3D-näytös, joka kesti 45 minuuttia. Siinä kerrottiin avaruudesta erilaisia asioita ja avaruuden historiasta. Esityksen jälkeen kiertelimme planetaariossa, jonka jälkeen lähdimme takaisin kohti Reinbekia. Reinbekiin saavuttuamme viemme auton takaisin Anjalle koululle ja pyöräilimme takaisin kotiin. Kotona voimme kahvit ja juttelimme. Tänään olin sopinut tapaamisen Mühlenredderin vanhan rehtorin ja hänen miehensä kanssa, jotka ovat meidän perheen ystäviä. Marina ja Dieter tulivat hakemaan minut puoli neljältä ja menimme heidän luokseen, jossa heidän poikansa Philip oli. Söimme yhdessä heidän luonaan pizzaa ja pelailimme erilaisia pelejä yhdessä ja musisoimme. Sitten oli aika lähteä takaisin kotiin. Kotona vietimme yhdessä Anjan ja hänen miehensä kanssa aikaa ennen nukkumaan menoa.

Päivä 5

Tekijä: Alex Kivi

14.2.
Aamulla tuttuun tapaan herätys oli kuudelta ja aamiainen puoli seitsemän. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti koulua. Koululla menin ensin ekaluokkaa kahdeksi ensimmäiseksi tunniksi jossa meillä oli matematiikkaa ja liikuntaa. Tämän jälkeen menin Anjan kanssa tapaamaan Suomeen lähteviä oppilaita ja kävimme ohjelmaa läpi ja he kyselivät minulta Suomesta. Tämän jälkeen menin Anjan luokkaan jossa meillä oli myös matematiikkaa. Matematiikan jälkeen oli ruokailu ja tämän jälkeen minä lähdin ajamaan yksin ensimmäistä kertaa koululta kohti kotia, jossa Tim-Ole odotti minua sillä ohjelmassa oli viettää päivää hänen kanssaan. Kotiin saavuttuamme söimme yhdessä ruokaa, puhuimme Saksan historiasta ja hän kyseli minulta Suomen historiasta. Tämän jälkeen lähdimme yhdessä koiran kanssa lenkille ja kävelimme 6km lenkin ja kävimme Reinbekin linnan pihalla. Kotiin saavuttuamme otimme lyhyen päivälevon ja juttelimme historiasta lisää. Tämän jälkeen lähdimme Tim-Olen kanssa uimahalliin, jossa vietimmekin aikaa 6 tuntia. Uimahallissa laskimme liukumäestä kilpaa kumpi oli nopeampi ja hypimme hyppytorneista. Kun saavuimme uimasta kotiin olin ruokailun aika ja söimme Anjan tekemää ruokaa perheen kesken ja juttelimme päivän kuulumista, kunnes oli aika mennä nukkumaan.

Päivä 4

Tekijä: Alex Kivi
13.2.
  1. Aamu oli taas aikanen ja lähtö koululle oli seitsemältä. Koululle saavuttuamme menin Svenjan luokkaan ja valmistelimme yhdessä kaikkien ekaluokkalaisten retkelle lähtöä metsään. Menimme 45minuutin päähän bussilla metsään, jossa meillä oli metsäpäivä. Ennen kierrokselle lähtöä söimme kodissa aamupalaa. Aamupalan jälkeen lapsilla oli hetki aikaa leikkiä, kunnes oli aika lähteä kierrokselle. Kierroksen aikana meille opetettiin luonnosta erilaisia asioita, kuten mitkä eläimet nukkuvat talviunta ja mitkä ovat aktiivisia talvella. Kierroksella opettelimme myös puita ja kasveja. Kierroksella lapsille oli erilaisia aktiviteettejä ja minäkin pääsin osallistumaan niihin. Kierroksen jälkeen oli lounaan aika ja söimme eväiksi pakattuja eväitä. Ruokailun jälkeen oli lapsilla aikaa leikkiä ennen koululle paluuta. Koululle palattuamme katsoimme, että kaikki lapset pääsevät lähtemään kotiin turvallisesti. Kun kaikki lapset olivat lähteneet menin opettajainhuoneeseen ja odotin Anjaa, että hänen työnsä loppuvat. Kun hänen työnsä loppuivat menimme kotiin ja vietimme rauhaisan koti-illan.

Päivä 3

Tekijä: Alex Kivi

12.2.
Aamulla oli herätys kuudelta sillä lähtö oli seitsemältä kohti koulua. Ennen koululle lähtöä söimme Anjan kanssa yhdessä aamupalaa ja kävimme päivää läpi. Koululle saavuttuamme menimme yhdessä opettajainhuoneeseen ja kävin tapaamassa uutta rehtoria Telsea. Koululla oli naamiaiset koko päivän. Päivä oli vauhdikas ja lystikäs. Anjan luokassa pidimme kaikki esittelyn omasta asusta ja kaikkien piti kävellä catwalkilla. Itse olin pukeutunut Zorroksi ja Anja oli pukeutunut mansikaksi. Catwalkin jälkeen tanssimme hieman yhdessä ja herkuttelumme ennen liikuntasaliin menoa. Salissa lapsille oli temppurata. Temppuradan jälkeen palasimme luokkaan ja jatkoimme herkuttelua. Tauon jälkeen menin ekaluokkaan, jossa opettajana toimi Svenja. Luokassa leikimme yhdessä kunnes koulupäivä päättyi. Lapset rakastivat leikkiä, jossa opettaja piilotti avaimet ja oppilaiden piti etsiä ne. Koulupäivä päättyi jo klo 12 ja lähdimme sen jälkeen kotiin. Kotona menimme päivälevolle, jonka jälkeen Anja teki pientä välipalaa. Välipalan jälkeen lähdimme yhdessä kauppaan ja pääsin ensimmäistä kertaa auton rattiin Saksassa. Kaupasta tultuamme minä ja Anja pelasimme yhdessä pakopeliä kotona. Pelailun jälkeen oli aika syödä ja ruoan jälkeen vietimme yhdessä perheen kanssa aikaa. Loppupäivä oli leppoisa kotipäivä lopuksi.

Päivä 2

Tekijä: Alex Kivi
11.2.

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä, sillä lähdimme aikaisin aamulla kohti Hampuria. Bussimme lähti melkein oven edestä aamulla puoli 9. Menimme bussilla ensin Bergedofin rautatieasemalle, josta hyppäsimme junan kyytin jolla menimme Hampuriin. Saavuttuamme Hampuriin menimme ensin yhdessä pakohuoneeseen, joka sijaitsi laivassa. Pakohuone oli kauhupeli joka oli saksaksi ja se tuotti hieman vaikeuksia, mutta yhdessä saimme ratkottua pelin ja pääsimme ulos. Pakohuoneen jälkeen menimme yhdessä Hamburg dungeoniin, joka on paikka jossa kerrotaan Hampurin historiasta, mutta on samalla kauhutarina ja kauhukuja. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kokemus minulle. Tämän jälkeen menimme yhdessä syömään herkullista ruokaa läheiseen ravintolaan. Ruokailun jälkeen menimme Tulli-museoon ja siellä oli erilaista historiaa Saksan tullista ja mitä kaikkea Saksaan on salakuljetettu ja mitä tulli on takavarikoinut. Siellä oli esimerkiksi hippipaku, jonka penkkeihin oli piilotettu 100kg kokaiinia. Tullimuseon jälkeen menimme Miniatur wunderlandiin, jossa olen käynyt viimeksi pienenä poikana. Se oli aivan mahtava paikka ja vietimmekin siellä kolmetuntia. Päivä oli pitkä ja oli aika lähteä kotiin. Menimme taas ensin bussilla ja sitten junalla. Kotiin saavuttuamme olimme kaikki aivan uuvuksissa ja lepäsimme hetken kunnes oli aika syödä ja olla yhdessä perheen kanssa ennen nukkumaan menoa.

Päivä 1

Tekijä: Alex Kivi

10.2.

Aamulla heräsimme 9 aikaan aamupalalle ja söimme perheen kanssa aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdimme yhdessä kaikki shoppailemaan Begedorffiin ja minä erityisesti halusin siellä C&A:n. Kiertelimme eri vaatekaupoissa ja muissa liikkeissä sekä veimme heidän akvaariosta kalan eläinkauppaan. Shoppailun jälkeen palasimme takaisin kotiin ja teimme yhdessä ruokaa. Ruokailun jälkeen pelailimme yhdessä pelejä kotona ja pelailun jälkeen päätimme mennä ruokalevolle. Ruokalepo venähti vähän kaikilla ja nukuimme pari tuntia. Ruokalevon jälkeen minä ja Tobi lähdimme yhdessä keilaamaan Tobin kavereiden kanssa. Meitä oli siellä yhteensä 10 poikaa ja keilasimme kahdessa joukkueessa. Jotta reissu ei olisi vain saksan harjoittelua tuli keilahallilla puhuttua myös ruotsia. Tobilla on kavereita jotka ovat vaihto-oppilaina täällä. Vaihto-oppilaita oli Puolasta, Ruotsista ja Sveitsistä. Keilailimme yhdessä kaksi tuntia, jonka jälkeen lähdimme kävelemään yhdelle Tobin kavereista. Matkaa oli 6km, mutta se meni nopeasti kun kuuntelimme samalla musiikkia kaiuttimesta. Kun saavuimme Tobin kaverilleen pelasimme yhdessä korttipelejä ja kuuntelimme musiikkia. Aika kului illan myötä nopeasti ja huomasimme kellon olevan jo yli puolen yön ja lähdimme kovaa vauhtia pyöräilemään kotiin. Kotiin saavuttuamme menimme heti nukkumaan sillä aamulla oli aikainen herätys.


Menomatka

Tekijä: Alex Kivi
Pe 9.2.
Matkani alkoi perjantaina 9.2. kun lähdin työpäivän jälkeen kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Lentoni lähti 17.10 kohti Hampuria, jossa lentoasemalla oli vastassa Mühlenredderin opettaja Anja ja hänen poikansa. He olivat vastassa minua lentoasemalla sillä asun tämän vierailun ajan heidän kotonaan. Perheeseen kuuluu Anjan lisäksi kaksi poikaa ja aviomies.
Lentoasemalta lähdettyämme menimme yhdessä hänen kotiinsa Reinbekiin. Reinbek on pienehkö kaupunki, joka sijaitsee 20km Hampurista itään.
Illalla yhdessä söimme perheen kanssa ja pelasimme pelejä. Myöhemmin illalla menin Tim-Ole:n kanssa hänen ystäviensä luo ja vietimme yhdessä aikaa, kunnes tulimme takaisin ”kotiin”.

Stress Relief and Well-being Strategies for Teachers, in La Laguna - Tenerife from the 15th to the 20th of January 2024

kurssimatka alkaa

Matkamme alkoi varhain lauantaiaamuna, lähtö Orimattilasta oli kello neljä! Pakkasta oli 18 astetta. Lentokentällä kaikki sujui sutjakkaasti, ehdimme nauttia aamukahvit ja sitten koneeseen. Lento Teneriffalle kesti yli 6,5 tuntia. Koneessa koitimme nukkua, tehdä sudokuja ja lukea kirjaa. Koneesta ulos päästyä tunsimme heti lämmön, jota olikin yli 20! Saavuimme saaren eteläosaan ja pohjoiseen oli päästävä. Saimme etukäteen kurssipaikalta tiedon, että bussi on hyvä ja halpa tapa matkustaa. Niinpä matkustimme kahdella eri bussilla ja päädyimme tänne La Lagunaaan. Bussilta kävelimme Gooogle Mapsin kanssa hotellille. Pysähdyimme matkalla pizzapaikkaan, joka olikin ihan hotellimme lähellä. 
Hotelli on siisti ja suht hienokin, samoin huoneemme hyvänkokoinen. Emme jaksaneet tehdä enää muuta kuin käydä kaupassa ostamassa vettä ja pientä purtavaa. Nukkumaan kävimme kahdeksan aikaan! 

Sunnuntaina lähdimme heti aamiaisen jälkeen kävelemään ja katselemaan tätä kaupunkia. Kaduilla tuntui olevan aika rauhallista, paikalliset asukkaat perheineen ja koirineen olivat liikkellä. Mikään turistipaikka tai kiireinen tämä ei tunnu olevan. Sopii hyvin meille, kuten tämän päivän sääkin, 20 lämmintä, oikein hyvä. Löysimme myös meidän kurssipaikan, se on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä. Teimme tänään myös vähän ostoksia. Tuntuu oikein mukavalta ja koitamme koko ajan muistaa, että emme stressaa mistään. Se lienee tämän viikon tärkein tavoite! 

day 1

Ensimmäisenä kurssipäivänä tutustuimme toisiin kurssilaisiin, meitä on yli 20, mutta meidät jaettiin kahteen ryhmään alun icebreakers-aktiviteettien jälkeen. Ryhmässämme on Suomesta, me ja pari porilaista, Virosta, Latviasta ja jostain kaukaa saarivaltiosta ranskaa puhuva nainen. Kaikkien puheenvuorosta tuli ilmi, kuinka stressaavaa opettajan työ voi toisinaan olla. Mitään oikotietä onneen ei tässäkään asiassa ole, vaan stressinsäätelyä ja resilienssiä täytyy harjoitella. Kehon ja mielen tulee poisoppia reaktioita, jotka saavat stressin jatkumaan. 

Mielenkiintoista teoriaa oli koko päivän ja välissä aina kivoja harjoituksia tai parikeskusteluita. Tässä yksi harjoitus, joka voitaisiin tehdä vaikka Myllylän väen kanssa!

Kurssipäivän jälkeen oli opastettu kävelykierros kaupungilla. Kuvissa (blogin alapuolella) näkyy mm. kirkkoja, museo, ja paikallisia kasveja.  

day 2

Toinen kurssipäivä aloitettiin siirtymällä puolen tunnin ajomatkan päähän  vuoristoon ja päivä vietettiin hienoissa maisemissa ja metsässä kokonaan. Sekä maisemat että lempeän lämmin päivä olivat omiaan päivän teemaan liittyen. Päivän aikana tehtiin rentoutus- ja mielenhallintaharjoituksia.
Teimme hiljaisuuskävelyjä metsässä kuunnellen ääniä, kiinnittämällä huomion näkemiimme yksityiskohtiin, keskittymällä hengitykseen ja eri tuntemuksiin kehossamme. Teimme harjoituksia, jotka voidaan siirtää luokkatilaan tauottamaan oppitunteja tai tehdä metsässä retkillä ollessamme. Pohdimme mielenhallinnan haasteita ja harjoittelimme hyvän näkemistä myös haastavissa tilanteissa. 

day 3

The basics of wellbeing:
Sleep- mental health superpower
Food- regural, healthy, balanced meal is key to wellbeing
Hydration- boost your mood! Men 3,7 l. and women 2,7 l. water every day
Exercise- once or twice a week can reduce the risk of disease or stroke, adults should do some type of physical activity every day
Tänään puhuimme mielen ja kehon yhteydestä
hyvinvointiin. Hyvinvoinnin elementit, tunteet ja tuntemukset voivat muuttua ja muovautua päivittäin, hetkittäin ja elämäntilanteen mukaan. Tärkeää on pysähtyä tunnistamaan ja tuntemaan, mitä keho meille viestittää ja miten reaktioita voidaan hallita, pysäyttää tai ohjata muualle. Päivän lopuksi teimme mindfulness-harjoituksen, josta kuvat alla. Ajatuksia herättävä ja hyvä kurssipäivä jälleen!

day 4

What is mindfulness? What is an emotion?

Aloitimme aamun fiilis-kierroksella, miltä kenestäkin tuntuu. Tämän jälkeen pohdimme tunteita, missä kohtaa kehoa tuntuu negatiivisia tai positiivisia tunteita. Nimesimme neljä positiivista ja neljä negatiivista tunnetta ja piirsimme ne paperille kehoon niille kohdin, missä tunne tuntui. 
Teimme useita rentoutusharjoituksia piirtämällä, laskemalla, keskittymällä hengitykseen ja mielikuvaharjoitteilla. Pohdimme ja saimme vinkkejä siihen, miten torjua negatiivisia ajatuksia ja keinoja päästä negatiivisuudesta eroon. Saimme vinkkejä miten voit auttaa itseäsi tai muita prosessoimaan ajatuksia esimerkiksi kirjoittamalla tai kiitollisuusharjoitusten avulla. 
Oheisen linkin saimme vinkiksi, jos haluaa opetella lisää kiitollisuudesta.
The Science of Gratitude & How to Build a Gratitude Practice | Huberman Lab Podcast #47 (youtube.com)
Päivän päätteeksi piirsimme ryhmissä mandalan ilman puhetta.

day 5

Viimeisenä kurssipäivänä saimme infoa espanjalaisesta koulutuksesta. Eroa ehkä eniten siinä, että täällä on paljon yksityisiä (maksullisia) kouluja ja että opettajan palkka on sama ylä- ja alakoulussa. Julkiset koulut ovat suosittuja työpaikkoja. 
Muun ajan kertasimme päivien antia, meillä on Padlet- sivusto, josta voimme näyttää paljon matskuja myös Myllylän väelle! 

Paras uutinen on tämä: Stress is not the problem. Our bodies can handle stress. 

Siihen ja kurssin opetuksiin täytynee luottaa, toivottavasti pienet hyvinvointia lisäävät teot ja mindfulness tulevat pysyväksi osaksi arkeamme!

Päivän päätteeksi saimme todistukset ja alla ryhmäkuva tyytyväisistä kurssilaisista. 

day 6

Viimeinen reissupäivä kului matkustamisen merkeissä. Lähdimme hotellilta klo 8.30 kohti lentokenttää, tiellä ei ollut ruuhkia, joten olimme perillä hyvissä ajoin. Niinpä jäimme ulos vielä nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä ja lämmöstä. Lento kesti vajaa kuusi tuntia ja Helsingissä olimme ilta yhdeksän jälkeen. Pakkanen tuntui viikon jälkeen aika kovalta ja kylmältä! Orimattilassa olimme ilta yhdeltätoista. Kellon ympäri olimme siis matkalla. Huominen päivä menee tavaroita purkaessa, ja valmistautuessa tulevaan tavalliseen työviikkoon.
Keskustelimme siitä kuinka tärkeää, antoisaa ja hyvää Erasmus-kursseille osallistuminen on. Toivomme hartaasti, että tämä toiminta saa Orimattilassa luvan jatkua. 

Tiina ja Erica Barcelonassa

Day 5

Viimeinen kurssipäivä alkoi kylmänä ja tuulisena. Hupparit niskaan ja tennarit kohti joogastudiota viimeistä kertaa tämän reissun aikana. 

Studiolla odoteltiinkin kurssitovereita tovin aikaa joogamatoilla istuskellen ja rupatellen. Ja kieltämättä näin loppuviikosta, kun aikataulut vain venyivät entisestään, alkoi jokseenkin mieleltään rentoutunut suomalainen alakoulun opettaja näkemään punaista. Meillä kun on totuttu paikalla olemaan sovittuna aikana. Ja hämmästyttävintä tässä oli se, että meidän pedantteina pitämiämme saksalaisia saatiin yleensä odottaa pisimpään. 

Lopulta, kun viimeisetkin lampaat saatiin viimein paikalle, päästiin aamun meditaatioon. Meditaatioon lisäksi viimeisen päivän kunniaksi päästiin ohjaamaan pienissä ryhmissä kolmen eri liikesarjat joogasessiot kurssitovereille. Totuttuun tapaan päivä päättyi rentoutukseen ja rauhoittumiseen. Tavaramerkiksi meillä on tullut viikon aikana Nalle Puhin ilmaus "A nap is always a good idea", eikä tästä poikettu tänäänkään. Ensimmäiset gongin kumahdukset ja mantrat kun kajahtivat, niin Vuorinen ja Riihelä kuorsasivat onnellisena vierekkäin, eikä varsinaiselle mielikuvamatkalle kumpikaan ehtinyt mukaan. Lopuksi vielä kurssitodistukset kainaloon ja heipat kaikille mukaville kurssilaisille ja ihanalle ohjaajallemme Yonellalle. 

Studiolta suuntasimme ruokailun kautta turistibussin kyytiin ja kiertelimme sen matkassa Barcelonan pohjoislenkin nähtävyydet. Bussi kurvasi mm. Sagrada Familian kirkon ohi, jota on nyt puuhasteltu pystyyn viimeiset 140 vuotta. Lisäsi pyyhälsimme kaikkien Barca-fanien pyhätön (Estadi del FC Barcelona) ohi, mutta sekin astui nyt olemaan remontissa. Nämä katalonialaiset ovat kovia rakentamaan tai sitten he eivät vain saa mitään aikaiseksi, tiedä häntä.


Loppuilta laukkujen pakkailua ja huomenna aamulla kohti kotia. Kohta nähdään!

Adios Barcelona!

 

Day 4

Hola!

aamu alkoi kynttilämeditaatiolla, jossa tarkoituksena oli tuijottaa ensin liekkiä ilman, että räpyttää silmiä. Kun oli pakko räpäyttää silmiä, silmät tuli sulkea ja jatkaa kynttilän tuijottamista kolmannella silmällä. Hieman ehkä ensiajatuksena oli, että jaahas huu-haa-huttusten hommaa mutta niin vain kolmas silmä näki punaisella pohjalla mustan kynttilän. 

Tämän jälkeen meille jaettiin ilmapallot ja palloihin piti kirjoittaa hyvää mieltä antava tunne. Pallot puhallettiin ja niitä yritettiin pitää pomputamalla ilmassa musiikin soidessa. Tämä oli ryhmätehtävä, eikä kenenkään pallo saanut tippua lattiaan. Lopulta jokainen poimi itselleen yhden palloista ja kertoi, mitä tämä pallossa ollut sana omalla kohdalla merkitsi. Pallot olivat pompotellessa menneet sekaisin ja jokaisella oli nyt jonkun toisen kirjoittama tunne analysoitavana. 

Pallotehtävän jälkeen syvennyimme pareittain joogan seitsemään shakraan. Jokaisella shakralla on oma voimaannuttava mantransa, värinsä, symbolinsa ja asentonsa. Jos shakran tasapaino on vinksallaan, nousivat esiin kivut, ruuansulatusvaivat, aggressiot yms. Onneksi mantrojen ja asentojen kautta nämä huolet saatiin korjattua ja elomme keveni taas kovasti.

Meillä suomalaisilla oli esitettävänä shakra, joka keskittyi pallean tietämille ja voi pahentuessaan aiheuttaa huonoa itsetuntoa, masennusta ja perfektionismia. Erica veti onneksi itsensä sellaiselle kaarelle, että saatiin oiva malli, kuinka bow pose toteutetaan ja muiden tehtäväksi jäi vain apinoida perässä. Nämä kuvat eivät ole bow posesta, mutta pääsimme myös kokeilemaan päälläseisontaa. 

Kurssipäivä vietiin päätökseen  muutamalla tasapainoa vaativalla jooga-asennolla ja loppurentoutuksella. Loppurentoutusta varten oltiin huitastu RedBullit varmuudeksi lärviin jo puolilta päivin, mutta niin vain nukuttiin molemmat loppurentoutuksessa. Espanjalaiset RedBullit todettiin huonolaatuisiksi ja huomiselle vaihdetaan energiajuomaan merkkiä.
Varsinainen kurssipäivä päättyi tähän, mutta ihana ohjaajamme Yonella vei vielä halukkaat pienen tauon jälkeen tutustumaan Barcelonan arkkitehtuuriin ja muutamaan nähtävyyden keskustan liepeillä. Emme kiertäneet turistikohteita, vaan pääsimme tutustumaan autenttiseen Barcelonaan.


Day 3

Buenas noches,
sateisen yön jälkeen aamu kirkastui hitaasti ja ilma oli suomalaisittain syksyisen oloinen. Lämpöä oli silti hieman reilu kymmenen astetta, joten takkia ei tässäkään kelissä vielä tarvinnut. Hupparit päälle ja tennarit kohti joogastudiota. 

Tänään oli ohjelmassa meditaatioon voimaan. Meidät opetettiin sulkemaan ulkomaailman hälyt pois ja keskittymään äänimaljan luomiin mielikuviin. Molemmat meistä oli tähän mennessä pitänyt meditaatiota huuhaana ja noita-akkakerhojen juttuna, mutta aamu osoitti meille ja tarkemmin Ericalle meditaaation transsitilat. Ohjaaja joutui lopulta herättämään Erican kolme kertaa, sillä paluu todellisuuteen ei onnistunut niin helposti. Transsilla ja nukahtamisella ei tässä vaiheessa ollut mitään tekemistä keskenään, sillä kaikki tapahtui istualteen ja Ericalla oli selkeät muistijäljet meditaatioon tapahtumista (poislukien ne kaksi ensimmäistä herätysyritystä).

Päivän aikana päästiin myös kirjaamaan paperille ylös stressiä aiheuttavia tekijöitä ja lopulta kirjaukset rypisteltiin paperimytyiksi ja niillä käytiin "lumisotaa". Näin voitettiin stressitekijät ja oltiin jälleen kerran astetta kevyemmällä mielellä liikkeellä. Keskustelimme myös omista keinoistamme lievittää stressiä. Yllätyksenä ei tainnut kenellekään tulla, että kyllähän me suomalaiset sinne saunaan mennään stressitasot purkamaan.

Päivän edetessä päästiin kisailemaan lattia on laavaa -leikin parissa, jossa ryhmissä yksi jäsenistä oli jalkapuoli, toinen mykkä ja kolmas sokea. Näillä ryhmillä ylitettiin laavalattia kahden taitellun viltin avulla. Kommunikointitaidot olivat nyt todellisella koetuksella, kun mukana oli pari muuttujaa. Kisanahan tämä tietty vedettiin ja Tiinan sisäinen taistelija oli oitis valmis. Jalkapuoli ruotsalainen olalle mukaan ja sokea saksalainen käsipuoleen. Ruotsalaisista sanotaan, että ovat kuulemma kovia panemaan hanttiin suomalaisten kanssa, mutta kun samalla puolella kisataan, niin psykologian opettaja ainakin taipuu näppärästi suomalaisen luokanopettajan harteille. Voitto oli tietenkin taattu, kuinkas muutenkaan!

Vielä ennen loppurentoutusta ja paria jooga-asento vedettiin parityönä lapsille suunnatut rentoutusharjoitukset ja suomalaisina viemme kurssilaiset tietenkin kesäiseen metsään kanien, peurojen, joutsenten ja liplattavien laineiden äärelle. Erica oli aivan loistava tarinankertoja ja ohjaajamme liittyi niin ikään mukaan mielikuvamatkalle. Yonellan mukaan ei ole alakoulun opettajan voittanutta.

Niskaseisonnan ja kala-asennon kautta päästiin kurssipäivän päättävän loppurentoutukseen. Tutuksi tulleet munkkihymnit koituivat rankan päivän jälkeen meidän kohtaloiksi ja vierekkäin vedettiin tyytyväisinä tällä kertaa nyt molemmat unta. Neljäs päivä toden sanoo ja huomiselle on RedBullit valmiiksi ostettuna. Huomenna ei muuten nukuta loppurentoutuksessa kumpikaan; se on varmaa.

Stressittömän olotilan siivittämänä iltapäivä taittui Barcelonan kauppoja kierrellessä ja hotellilla oltiin lopulta 12 tuntia sen jälkeen, kun aamulla oltiin joogastudiolle lähdetty. Rankka päivä kaiken kaikkiaan.

 

Day 2

Buenos dias!

Tänään päästiin vihdoin kunnolla joogaamaan. Tätä olikin kyllä jo odotettu. Hieman meitä suomalaisia ja ruotsalaisia ärsyttää verkkainen tahti ja taukojen venyminen mutta eipä kai joogaan ja meditaatioon sovi kiirehtiminen.
Ensimmäisenä aamutuimaan kehitimme oman etunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan itsellemme meitä kuvaavan voiman. Ericasta tuli tietenkin excellent ja Tiinasta talented. Yhdessä olemme siis lyömätön tiimi nimeltä "Excellent talented". Tutustuimme myös joogan teoriaan ja pääsimme vihdoin myös joogan asentoihin.
Aloitimme joogan pariharjoituksilla ja se vasta olikin mukavaa. Jokainen pari pääsi ensin harjoittelemaan itsenäisesti oman liikkeensä ja sitten opettamaan sen muille. Kaikki pariliikkeet olivat lapsille sopivia ja niille oli annettu hassut nimet. Tässä hieman meidän taidonnäytteitämme: 

Tänään oli jo paljon lämpimämpi sää kuin eilen ja joogatessa tulikin aika lämmin. Me suomalaiset ja ruotsalaiset menimme tauolla parvekkeelle nauttimaan auringosta ja lämmöstä, olihan sää täällä kuin meidän kesä. Kahvia hakiessa t-paita päällä katsoivat paikalliset kuitenkin vähän kieroon, koska he olivat pukeutuneet toppatakkeihin ja pipoihin.

Päivä päättyi muutamaan yksilöliikkeeseen ja tietenkin loppureutoutukseen. Tänään Vuorisen ei tarvinut yksin kuorsata, sillä myös toinen ruotsalaisista liittyi saamaan höyhensaarten pikajunaan. Ohjaajamme Yonellan mukaan keho ja mieli tarvitsevat sillä hetkellä lepoa ja on ihan OK nukkua kesken harjoituksen. 

Voimaannuttavan levon jälkeen olikin virtaa suunnata kohti vilkasta kävelykatua La Ramblaa ja liittyä paikallisten FC Barcelonalaisten iloisiin ennakkotunnelmiin ennen illan peliä FC Portoa vastaan. Vamos FCB!

 

Yoga and Meditation for educators November 2023

Day 1 

Hola! Terveisiä täältä lämpöisestä Barcelonasta. Tänään alkoi meidän joogamatkamme barcelonalaisella joogastudiolla. Kurssillamme on opettajia 5 eri maasta: Saksasta, Ruotsista, Puolasta, Italiasta ja tietenkin me Suomesta. 

Kurssi etenee meille vauhdikkaille suomalaisille vähän turhan verkkaiseen tahtiin ja taukoja pidetään kyllä vähän väliä. Ihan niin hyvään emme ole tottuneet 😉. Tänään olemme tutustuneet kurssitovereihin ja saaneet ensimaistiaiset joogasta ja meditaatiosta. Tutustumisen ja kouluesittelyiden jälkeen teimme energisoivia hengitysharjoituksia, joissa kuvittelimme muun muassa olevamme pupuja puutarhassa etsimässä porkkanoita tai mehiläisiä etsimässä kedon kauneinta kukkaa. Päästiin myös reissulle savannille heilumaan kärsien kanssa. Meille kerrottiin, että nämä harjoitukset sopivat hyvin kehon ja mielen herättelyyn ennen koetta. Kärsän heiluttelun jälkeen jokainen sai hengittelykaverikseen puupalikan, suomalaisittain halon, jota pompoteltiin mahan päällä. 

Näiden energiapiikien jälkeen olikin hyvä alkaa taas rauhoittumaan. Pian alkoi vesiputous solista ja selinmakuulla oli helppo keskittyä rauhoittumiseen ja hengittelyyn. Rauhallinen musiikki siivitti mielen ilmeisesti höyhensaarille sillä pian huomasin rouva Vuorisen kuorsaavan vieressäni. Kevyt tökkäisy kaverin kylkeen ja kurssi saatiin tältä päivältä onnelliseen päätökseen. 

Joken kurssimatka

Life Coaching for Happy Teachers: "Happy Teacher for Better Students" , Nizza, Ranska 30.10. - 4.11.2023

Sunnuntaina 29.10. Iltahämärissä saavuin hotellille (taksikyyti ison laukun ja paikallistuntemuksen puutteen vuoksi), koska lento oli myöhässä. Iltakävely kurssipaikkaa etsien ja sehän löytyi luvatun alle 10 min kävelyn päästä. Loppuiltaa tässä viettelen hotellin wifin kanssa taistellessa. Tällä hetkellä voitolla (siksi saatat löytää nämä aloitussanat . . .)

Maanantai 30.10.

Tänään tapahtui IHME! Kaikki kurssilaiset paikalla kurssin alkaessa klo 8.30. Toki kuitenkin niin, että yksi suomalainen (en minä) + 5 ruotsalaista ja yksi saksalainen olivat tulleet puoli tuntia ennemmin ja heidät oli ohjattu väärään luokkaan. Siellä olivat ihmetelleet läppäreiden kanssa, kun vetäjää ei näy :) Ei siis liian aikaisin. Tämä meille suomalaisille sanottiin Spilin kurssilla . . .
Päivä alkoi tutustumisella, mutta ei ihan perinteisellä tavalla vaan jokainen sai "haastateltavaksi" ennalta tuntemattoman kurssilaisen ja myöhemmin esitteli hänet (mahd. paljon ilman muistiinpanoja). Tällä opeteltiin kuuntelemaan ja keskittymään. Suurin osa on ensikertalaisia kurssilla (en sitten lähtenyt "rehvastelemaan" meidän koulun mahdollisuuksilla). Haastattelin yhtä ruotsalaisista (kaikki viisi Piteån kunnasta). Kunnan koulut ovat olleet yhteisesti Erasmus+ projektissa jo kaksi vuotta, mutta tällekoululle tieto oli tullut vasta nyt elokuussa. Kaikki koulun viisi opettajaa kurssilla ja kyselin, että miten koulu? Siellä on nyt lomaviikko ja heitä oli kehoitettu käyttämään se kurssiin.
Porukka vaikuttaa mukavalta, kuten myös kurssin vetäjä Natalie. Toki häneltä tulee tekstiä kuin Suomi-konepistoolista luoteja ja ihan ei meinaa 60- 70-luvun enkun opinnoilla pärjätä. 
Tänään en vielä päässyt näyttämään meidän "esittelyvideoita" (olen jonossa keskiviikkona) ja vasta yksi esittely ehdittiin muutenkin katsoa.
Iltapäivällä tein tuollaisen 15000 askeleen tutustumisretken lähiseuduille (tämä on siis minulle aivan uusi kohde). Sitten kunnon sadekuuro yllätti.
Ehdin kuitenkin katsastaa vaihtoehtoja Monacon visiitille. Illaksi vielä pöytävaraus kurssin vetäjän suosittelemasta ravintolasta. Saapas nähdä, maistuuko . . .

Tiistai 31.10.

Eilen taisin unohtaa mainita kurssilaisten määrän. Paikalla 13 henkilöä (yksi romanialainen jäi saapumatta) ja kansalaisuuksia seuraavasti: 5 ruotsalaista, 3 saksalaista, 2 suomalaista (toinen Jämsästä, toinen jostain muualta), unkarilainen, romanialainen ja bulgarialainen. Ruåtsalaiset ja meikä alakoulun opettajia, muut yläkoulu - lukio. 
Tänään käytettiin paljon aikaa tunteista puhumiseen. Millaisia tunteita haluaisit luokassasi olevan? Millaisia taas et halua luokkaasi? Tämä pitää sisällään myös open tunnetilat. Tähään liittyy lentokoneen turvaohjeet (tämän selitän teille myöhemmin). 
Myös tekemisen malli on todella vahva ope --> oppilas --> toinen oppilas. Esimerkkinä (melkein) vastasyntynyt, jos työnnät oman kielesi "esiin", vauva tekee sen perässä (itse en ole koskaan näyttänyt lapsilleni enkä oppilailleni kieltä). Todentamiseen luokassa vaikka eye - ear or cheek - chin. (ehkä selitän, ehkä en)
Muutamia presentaatioita myös kuultiin tänään, aika paljon jäi huomiselle (esim. molemmat suomalaiset). Maininnanarvoista toki on, että Szuszannan pitämään esittelyyn kuului Unkari-aiheinen Kahoot, jonka voittajaksi nousi salanimellä Joker kilpaillut kurssilainen (ei tiedolla vaan tuurilla).
Tänään oli koko päivän aurinkoista ja lämpötila korkeimmillaan +23. Olikin mukava lähteä illalla opastetulle kaupunkikierrokselle "hyvän sään aikana". Opastus oli hieman pettymys, sillä lisäkseni moni muukaan ei oikein kuullut oppaan juttuja ja kierroksella pysähdyttiin enemmänkin "hyvien" ruokapaikkojen tai puotien kohdalle. No kyllähän siinä sai myös käsitystä kaupungin historiasta (vanha kaupunki) ja mahdollisista tulevista käyntikohteista.

Suklaakauppa vuodelta 1820 alkuperäisessä lookissaan (valitettavasti tuon Halloween- kaman takaa näkyy hieman heikosti). Täällä muuten täysi Halloween-hulina kaduilla niin aikuisilla kuin lapsillakin. Ja huomenna kaikilla vapaapäivä (ei kurssilaisilla).

Kurssilaisia kaupunkikierroksella

Katedraali (ne on kyllä aina aivan uskomattoman kauniita ja tuo koristeellisuus)

Aukio vanhassa kaupungissa.
Huomenna onkin sitten pitkä päivä klo 8.30-17.30. Sadetta luvassa kaiken lisäksi. . .

keskiviikko 1.11.

Täällä pyhäinpäivä, joka on siis yleinen vapaapäivä. Sen kunniaksi me "Happy Teacher-kurssilaiset " vetäistiin 9 tunnin kurssipäivä :(
Nyt on kyllä aivot normaaliakin enemmän "jumissa". Vähän sitä helpotti aikainen päivällinen suomalaisen kollegan kanssa, mutta "so tired" sanoisi lontoolainen.
Onnellisuuden merkitystä opetustilanteessa korostetaan. Tämä on siis laaja käsite (levännyt, aamupala syötynä, ei kiirettä kouluun, mukava nähdä kavereita koulun pihalla = minut huomattiin, ei kotimurheita matkassa, minut hyväksytään tällaisena ym). Tämä on pohja kaikelle (no sehän me ehkä tiedetään, mutta miten saada nuo kaikki asiat kuntoon????) oppimiselle. 
Learning bridge = I DO (teacher modelling, skills demostration) sillan alkupää --> WE DO (join, constructs and practice -->skills development ) sillan ylitys yhdessä--> YOU DO (The student is able to act independently. He progresses in his duties and he knows the point). Oppilas on ylittänyt sillan.
Usein etenemme suoraan vaiheesta I DO (ope opettaa asian / asiat vaiheeseen YOU DO (oppilas tekee itsenäisesti, toki ope mahdollisesti "tukee"). Monelle tuo "saattovaihe" olisi tärkeä "sillan ylityksessä"
Meidän ei pitäisi jakaa vain tietoa vaan (opettaa) laittaa oppilaat ajattelemaan
2 + 2 = 4, mutta mitä on 4? Se on lukumäärä, 1 + 3, 6 - 2, 12:3, 1000 - 996 ym
Kuuntelemisen merkitystä korostettiin ja harjoiteltiin; piti pystyä kertomaan parille mistä asioista hän puhui (ei siis "peilinä" sanatarkasti). Sinut siirrettiin ryhmäsi 3 min keskustelusta kertomaan seuraavalle ryhmälle (90 sek) mitä asioita ryhmäsi toi esiin annetusta aiheesta.
Sorry, mutta enempään ei pysty . . .
Yritän kuitenkin vielä liittää videon, josta näette ruhtinaalliset (n. 20 neliötä) tilat, joissa tämäkin päivä toimittiin (no ei onnistunut)
Kurssin vetäjä Natalie vauhdissa

Ennusteesta poiketen poutapäivä, josta pääsimme nauttimaan vain lounastauolla.
Kiitos Erasmus-tiimille esittelyvideoista. Niillä ja omalla Power Pointilla sain tänään presentaation pidettyä. Vuoroni oli näin kolmantena kurssipäivänä klo 16.30 paikallista aikaa. Huh, huh

torstai 2.11.

Päivä alkoi vähän heikosti. Eilinen tsemppaaminen tuntui vielä ja yöllä huollettiin hotellin hissiä ja se kuului kiitettävästi huoneeseeni, joten unet jäivät minimiin. Päädyin hotellin aamiaiseen ja extrakuppeihin kahvia, ainakin toinen silmä auki lähdin viimeiseen (varsinaiseen) kurssipäivään.
Se piti sisällään erilaisia aktiivisia harjoituksia, mikä olikin hyvä sillä sadekeli, pieni tila ja edellinen kurssipäivä tuntuivat muillakin.
Yhdessä harjoituksessa piti kertoa onnistumisesta (joka on painunut omaan mieleen) omassa työssä. Ryhmän muut jäsenet (2-3) valitsivat 64 kortista ominaisuuksia, jotka tuossa "keississä" kuvasivat heidän mielestään kertojan toimintaa . . .

Teimme myös lautasmallin vuorokauden ajankäytöstämme (7 osiota) : Time In, Connecting Time, Focus Time, Play Time, Physical Time, Down Time, Sleep Time (Dan Siegel). Voin selittää joskus, mutta hieman pysäyttävää . . .
Lopuksi tottakai kävimme läpi kurssin antia yhteenvetona ja kehuimme toisiamme ja jopa kurssin vetäjää (lahjoin Fazerin jouluisella piparkakkusuklaalla). Sain siis kurssin suoritettua

Tuon helpotuksen hetken jälkeen palasin tuomaan tavarat hotellille ja lähdin suunnistamaan kohti Marc Chagall-museota. Se oli vain 15 min kävelymatkan päässä hotellilta. Jonotus museoon kesti hieman alle tunnin, mutta onneksi tuolloin oli poutaa. Museossa juhlittiin museon avaamisen 50-vuotisjuhlaa.

Käymisen arvoinen paikka kuitenkin. Tämän jälkeen oli tarkoitus kiivetä vanhalle linnanraunioille katsomaan kaupunkia uudesta kulmasta. Vaeltelin kuitenkin hieman harhaan, kun päätin selviytyä ilman Mapsia ja kun pääsin "hoodeille" alkoi satamaan ja tuulemaan tosi kovasti. Siispä yhden pysähdyksen (voitte arvata missä) taktiikalla hotellille. Kohta vielä syömään ja sitten unta (mikäli ei tarvitse mennä auttamaan hissin huoltajia).

perjantai 3.11.

Tää oli "Pop-laulajan vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään" eli kurssin kulttuuriosuutta vasta huomenna ( ja siis keskiviikkona urakoitiin tämä päivä).
Pop-laulajan suunnitelmista en tiedä, mutta luokanopettaja suuntasi Monacoon. Aamujunaan yhdeksän aikaan ja väkeä oli kuin moukarihäkissä??? Sai kyllä taistella, että mahtui sisään junaan (onneksi on tuo urheilutausta, jossa ahtaista paikoista on oppinut selviytymään). Monacossa oli erittäin kova ja viileä tuuli, joten se ei houkuttanut "urakoimaan". Kävin ensin hoitamassa talousasiat . . .

Jonkinmoisen kävelyn jälkeen, totesin, että perinteinen HOP ON - HOP OFF on helpoin tapa tutustua kaupunkiin (valtioon). Kuusi tuntia riitti minulle upeiden rakennusten ja maisemien ihasteluun.

Koko rautatieasema on muuten vuoren sisässä (kokemus se on tuokin). Junamatkan hinta Nice - Monaco oli varsin kohtuullinen 4,40 €

Koska Nizzassa sää oli myös poutainen, eikä tuullut yhtä paljon, päätin vielä kavuta tuonne linnakukkulalle. Näkymiä sieltä kehutaan kaupungin parhaiksi, eikä suotta.

Tässä vaiheessa 21 238 askelta (hotellihuoneessa) takana. Miten luokanopettajan vapaapäivä päättyy, jääköön arvoitukseksi. Mukavaa viikonloppua Suomeen!

4.11. lauantai

Nyt täytyy myöntää, että jos nämä järjestelyt olisivat olleet tiedossa lentoja varatessa, olisi eilinen kyllä ollut jo paluupäivä. No kuuden päivän kurssiin sisältyi tämä kulttuuriosuus ja tänään toteutui "torikierros", mikä sinällään oli kyllä antoisa paikallisten herkkujen maistelun muodossa (veneretki, joka olisi ollut vaihtoehtona, peruuntui sääolojen vuoksi). Siispä aamusta oppaan kanssa torille . . .


Paikallinen herkku SOCCA tehdään tietyistä pavuista ja oliiviöljystä sekoittaen. Muistuttaa meidän lättyjä, mutta oli kyllä tosi herkullista. Vanha isäntä toi pyörällä n. 10 min välein uuden, joka meni heti "kaupaksi" (tytär myymässä) ja ihmiset jäivät odottelemaan seuraavaa. 
Kaikki torilla oli luomua ja tuoretta, joten kaikki maistiaiset kyllä maistuivat . . .

Sitten vielä omatoiminen kävelyretki satama-alueelle. Sitä mainostettiin oppaassa käymisen arvoiseksi värikkäiden pienveneiden vuoksi. No raha ehkä oli syrjäyttänyt nuo veneet oppaan kirjoittamisen jälkeen



Satamasta lähdinkin sitten ensimmäisen kerran "raitsikalla" kohti keskustaa. Sitä ennen latasin appin, jolla kätevästi saa lipun tuohon kulkuvälineeseen ostettua. Se onnistui hyvin. Lippu vaan ei koskaan auennut, joten vähän pummilla matkustin (miettien selitystä, miksi lippua ei ole leimattu). Tämän jälkeen alkoikin kaatosade eli vettäkin täällä on tullut riittävästi.
Loppuillan ohjelma (osittain jo toteutunut) on seurata jalkapalloa tv:n välityksellä.
Huomenna lento lähtee illalla (muuta mahdollisuutta ei ollut) ja on perillä puolen yön jälkeen, joten aika "fressinä" maanantaina sorvin ääreen. Kurssimatkailu avartaa aina omia näkemyksiä opetuksesta, oppimisesta ja meitä ympäröivistä kulttuureista. KIITOS TÄSTÄ MAHDOLLISUUDESTA! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin . . . (huominen ratikan lähtöpaikka)

Oppilasmatka Saksaan

Lähtöpäivä Saksaan 9.9.23

Kaikki ajoissa ja reippaana paikalla lentoasemalla, loistava startti.
Tsekattiin matkatavarat ystävällisen henkilökunnan ihastellessa hyvin käyttäytyviä oppilaita.
Vielä ryhmäkuva ja loppuhalit, sitten olikin jo aika lähettää vanhemmat kotimatkalle. Reippaasti siirryimme turvatarkastukseen, jossa saimme lisää kehuja.
Tästä alkaa upea viikko!


Mustikkamehut maistuivat koneessa ja jännityskin hieman väheni. Perillä Hampurissa meitä odotti kesäsää +30 astetta. Kesäinen viikonloppu oli saanut ihmiset liikkeelle, joten matka kentältä Reinbekiin kesti tunnin. 

Perillä meitä odotti iloinen joukko ihmisiä, jotka hurrasivat meille kuin suuremmillekin staroille. Perheet olivat tulleet hakemaan "lapsensa". Lyhyet jutustelut ja ryhmäkuva, sitten jo oppilaat lähtivätkin perheidensä kanssa reippaina. 


Otteita oppilaiden päiväkirjoista:


 

Sunnuntai 10.9.23

Aamulla heräsimme sumuisessa Reinbekissa. Sumusta huolimatta lämpötila oli +20. Tapasimme koululla klo 9.30. Juttelimme niin oppilaidemme kuin isäntäperheiden kanssa. Pientä koti-ikävää oli ollut, mutta se ei tahtia haitannut. Oppilaat pääsivät kierrokselle koululla ja meille aikuisille jäi aikaa rupatella. Jokaisella suomalais-saksalaisparilla on koko viikon iPad käytössä ja heidän tehtävänään on videoida viikon puuhia. Loistoidea!

Moni lapsista oli käynyt ihastelemassa Reinbekin linnaan. Osa oli päässyt uimaan Tonteichin järvelle. Kaikilla oli asiat hyvin ja tiedossa oli paljon yhteistä tekemistä. 


Tässäpä otteita oppilaiden päiväkirjoista:
































Maanantai 11.9. Ensimmäinen koulupäivä

Jännittävä ensimmäinen koulupäivä koitti. Oppilaat olivat neljänsissä luokissa. Sieltä heidät aamukahdeksan jälkeen löysimme. Kaikki olivat iloisella ja uteliaalla mielellä koulutehtävien parissa.



Klo 9.30 koitti suuri hetki. Koko koulu kokoontui saliin toivottamaan meidät tervetulleeksi. Rehtori oli meitä varten kirjoittanut osan puheesta suomeksi ja urhoollisesti sen luki.
Sitten oli meidän vuoro esiintyä. Skidimadinke esitettiin Taina-open johdolla ja koko koulu lähti mukaan liikkeisiin. Olimme suuria tähtiä 😀.

Sitten jatkui koulutyö, kunnes oli ruokailun aika. Ravioli tomaattikastikkeessa ei ehkä ollut kaikkien herkkua, mutta kohteliaasti oppilaat sitä söivät. 


32 asteen helteessä lähdimme Hampuriin junalla. Päärautatieasemalta jatkoimme metrolla moviegolf-paikan luo. Ennen sitä saksalaisopet Ilka ja Katarina palkitsivat meidät mehujäällä. Olipa ihana saada jotain kylmää. Lapset saivat ansaitusti kehuja hyvästä käytöksestään. Niin opet kuin vanhemmat saavat olla ylpeitä näistä "suurlähettiläistä".

Minigolf sujui rattoisasti neljän hengen ryhmissä. Olipa kiva kuunnella, kun oppilaat yhteen ääneen laskivat milloin suomeksi, milloin saksaksi tai englanniksi.



Minigolfin jälkeen tarvittiin vesitankkausta, että jaksettiin lähteä shoppailemaan. Vaihtoehtoina oli HSV:n futiskauppa tai Lego-shop. Pojat valitsivat futiskaupan ja tytöt legot. Asemalta löytyi vielä Harry Potter -shop ja matkamuistomyymälä. Tuliaiset hankittiin ja rahat hupenivat ihanien löytöjen parissa.

Väsyneinä, mutta iloisina palasimme täpötäydellä junalla Reinbekiin.

Oppilaiden päiväkirjoista:





















Keskiviikko 13.9.

Tänään aamu valkeni sateisena, mutta melko lämpimänä. Koulussa oppilailla oli ohjelmassa projektityötä. Yhdessä saksalaisen isäntänsä/emäntänsä kanssa he tekivät iMoviella elokuvaa yhteisistä tekemisistään. Upeita tuotoksia on tulossa.

Me opettajat olimme tokaluokan saksan tunnilla. Aiheena oli itsetuntemus. Opettaja luki tarinan Ich bin ich - minä olen minä. Sen jälkeen oppilaat kirjoittivat, mistä ovat ylpeitä ja missä ovat hyviä. Pääsimme auttamaan oikeinkirjoituksen kanssa. Olipa mukavaa!

Koulussa oli monenlaista tekemistä. Kouluruokana oli tänään chili con carne tortillalastujen kanssa. 

Koulun jälkeen oppilaat viettivät illan perheen kanssa. Päiväkirjat kertovat lisää. Huomenna onkin sitten viimeinen kokonainen päivä täällä!

Oppilaiden päiväkirjoista:












Job shadowing Reinbek huhtikuu 2023

Viimeinen koulupäivä

Tekijä: Miia Partanen


Viimeistä viedään. Aamulla paljastui lentojen suhteen hämminkiä. Lentoliput on nyt tulostettu kolmeen kertaan. Ehkä me täältä tänään pääsemme vielä kotiin jotenkin.



Yksi tämän vikon tehtävistämme oli Kleine Europäer -laulun suomen kielisten sanojen kirjoittaminen. Laulu kertoo ystävyydestä ilman rajoja. Mühlenredderin oppilaille laulu on tuttu ja Myllylän oppilaiden kanssa sen opettelemme pian.

❤️ Kiitos Reinbek! Kiitos Mühlenredder! ❤️

Tschüß, bis bald!

Neljäs koulupäivä

Tekijä: Miia Partanen



Olemme tottuneet käyttämään Myllylässä paljon erilaista tekniikkaa ja sähköisiä materiaaleja apuna opetuksessa. Se on meille arkipäivää. Täällä luokista löytyy perinteinen liitutaulu ja CD-soitin. Vain muutamasta luokasta löytyy älytaulu. Opettajille on kaksi pöytätietokonetta opehuoneessa. Jokaisessa luokassa on oppilaiden käytössä 10 tablettikonetta, joita käytetään päivittäin erittäin paljon.

Aamurinki, Morgenkreis, aloittaa päivän. Silloin joko istutaan yhdessä lattialla keskustellen tai tehdään omavalintaisia tehtäviä, jotka ovat jääneet ehkä aiemmin kesken. Osalla tekeminen hakee vielä muotoaan, mutta osa pureutuu tekemiseen unohtaen ympärillään touhuavat luokkakaverinsa.

Mühlenredderin koulussa huoltajat maksavat osan oppilaiden oppimateriaaleista. Opetus ei siis ole täysin ilmaista. Aamupalaeväs tuodaan kotoa ja päiväruoka on maksullinen. Osa oppilaista tulee kouluun jo klo 7 aamupalalle.

Läksyt merkitään kirjaan, joka kulkee oppilaan mukana. Läksykerhossa aikuiset merkitsevät erilliseen lomakkeeseen, miten oppilas on selviytynyt läksyistä; ovatko ne olleet helppoja tai ehkä hieman haastavia.

Matematiikkaa harjoiteltiin tänään lisää ekaluokassa. Kellonajat olivat haasteellisia. Paras vastaus oli kello on 41. 😂

Miia opetteli uuden pelin superkasi. Ehkä pääsemme Myllylässäkin nauttimaan tästä. 





Luokkaparlamentissa opeteltiin toisen kuuntelemista, oman vuoron odottamista ja oman mielipiteen kertomista. Jokainen vuorollaan kertoi kouluun liittyviä asioita, joista oli tällä viikolla tyytyväinen, ja asioita, jotka eivät olleet sujuneet kovin hyvin. Nalle kiersi vastausvuorossa olevien sylissä merkkinä siitä, kenen vuoro oli. Melko haastavaa pienille oppilaille kuunnella rauhallisesti yhden oppitunnin ajan, mutta harjoitus tekee mestarin ja tämäkin sujuu isommilla varmasti rauhallisemmin.

 

Kolmas koulupäivä

Tekijä: Miia Partanen




Koulu ja sen rutiinit alkavat tulla tutuiksi jo noviisillekin. Miia pääsi aamusta opettamaan Svenjan saksan kielen tunnilla ekaluokkalaisille laulun "Mitä mulle vastaat ystäväni" kehorytmein höystettynä. Suomen kieli tuotti iloa ja kehorytmit suorastaan riemua. 



Maarit on veivannut kertotauluja moneen kertaan tällä viikolla. Tänään pidin kakkosille Kahootin ja opettelimme Quizzizin käyttöä. Korvat soi yhä matematiikan jälkeen, mutta kuuden ja kahdeksan kertotaulut (myös jakolaskujen muodossa) alkaa kakkosilla olla hallussa.  Nopeimmat opettelivat kanssani numeroita myös suomeksi. Muutama nuori mies ehti jo pyytää, että jäisin tänne pysyvästi. Hmmm...

Sitten jatkoimme molemmat ekaluokan kanssa. Väritimme Euroopan maiden lippuja. Suosikkilippu oli yllättäen Suomen siniristilippu. Aluksi tosin värit kääntyivät...

Maarit kävi kolmosten yllin tunnilla. Aiheena oli Pohjanmeri ja erityisesti Wattenmeer. Samalla tuli esiteltyä Myllylän kouluakin. "Noch eine Frage Frau M".

Myös neloset saivat Miian kanssa maistiaisen kehorytmeistä ja suomalaisesta laulusta. Hienosti oppilaat olivat mukana ja hauskuutta riitti. Muutama olisi mielellään laulanut lisääkin suomeksi. Tästä jatkoimme Saksan kielen sijamuotojen parissa. Oppilaat olivat kauhuissaan, kun kerroin, että Suomessa sijamuotoja on 15 Saksan neljän sijaan. Oppilaat kirjoittavat nelosluokalla jo kaiken matikkaa ja musiikkia lukuunottamatta perinteisellä mustekynällä. Jälkeä ei pysty pyyhkimään, joten aika tarkkana saa olla, ettei virheitä kauheasti tule.



Koulupäivän jälkeen suuntasimme Hampuriin. Kävimme jokiajelulla ja ihastelimme nähtävyyksiä. Maaritin paikallistuntemus on huikeaa!



Toinen koulupäivä

Tekijä: Miia Partanen

Päivä alkoi ekaluokkalaisten kanssa kellonaikoja harjoitellen. Iltapäiväajat aiheuttivat yhtä suuria haasteita oppilaille Saksassa kuin koti-Suomessakin. Vaikeutta aiheuttivat myös yli kahdenkymmenen menevät lukusanat. Saksan kielessä esim. kaksikymmentäkolme sanotaan takaperoisessa järjestyksessä, joten useammalla oppilaalla numerot asettuivat muotoon 32. Miiakin joutui kaivamaan kauan uinumassa olleen lukiosaksansa rippeet käyttöön, jotta luvut saatiin kirjoitettua oikeaan muotoonsa.



Maarit sai tehtäväkseen ekaluokan ryhmien kanssa tehdä StopMotion -animaation, joka kertoi Kreikan mytologian Europa-tarusta. Ekalaiset olivat melkoisen näppäriä.



Uusi tuttavuus oli ns. siivousmusiikki. Sen kajahtaessa soimaan kaikki ekaluokan oppilaat lopettivat työskentelyn ja alkoivat ripeästi siistiä omaa työpistettään. Lopuksi kaikki kerääntyivät lattialle aamiaispiiriin syömään eväitään ja samalla kuuntelemaan opettajan lukemaa satua. Aika tehokasta, sanoisin.



Nelosluokkalaisten kanssa pääsimme Erasmus-tunnille. Oppilasryhmät olivat miettineet valmiiksi tietokilpailukysymyksiä Reinbekistä Action Bound -sovellukseen. Autoimme kääntämään kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja englanniksi. Saimme myös eräässä ryhmässä kielinäytteitä arabiasta ja turkiasta, ja ilahdutimme oppilaita suomen ja ruotsin kielen käännöksillä.

Kakkosluokkalaisten matematiikan tunnilla aiheena olivat kertolaskut. Vuorossa oli kuuden kertotaulu. Melkoisia taitureita 7-vuotiaat. Kertotaulut sujuivat heillä myös jo jakolaskumuotoon. Kahoot!-peli huipensi oppitunnin. Suomalaiseen opetukseen verrattuna meno oli melko äänekästä, mutta kukapa ei omasta onnistumisestaan olisi innoissaan.



Nelosluokan oppilaat työstivät ryhmissä myös esitelmiä eläimistä. Unikeko, Siebenschläfer, olettekos moisesta eläimestä koskaan kuulleet?

Koulupäivän jälkeen suuntasimme Lünebergiin Anjan kanssa. Ihastuttava vanha keskiaikainen kaupunki. Paljon nähtävää ja koettavaa. Matkalla ylitimme Elbe-joen ja näimme maaseudun vehreyttä. Miten vihreää täällä jo onkaan!

Ensimmäinen koulupäivä

Maukkaan aamupalan jälkeen olimme valmiita kouluun. On hauskaa olla matkassa sellaisen henkilön kanssa, jolle tämä kaikki on uutta. Itsekin näkee asioita uusin silmin. 

Opettajainhuoneessa oli melkoinen puheensorina. Olihan tänään ensimmäinen koulupäivä 2,5 viikon pääsiäisloman jälkeen.  Kaikilla oli paljon kerrottavaa kaikille. Paljon tuttuja henkilöitä löytyi meille molemmille. Ihan väsyksiin asti pääsimme kertomaan kollegoiden kuulumisia ja muutoinkin Myllylän kouluelämästä. 

Ensimmäisellä tunnilla menimme Anjan luokkaan. Tunti alkoi sillä, että oppilaat istuivat ympyrässä erityisen maton päällä. Heillä oli tehtävä: jokaisen piti kertoa kolme asiaa lomasta, mutta yhden asian piti olla valetta. Toiset sitten yrittivät arvailla, milä oli totta. Puheenvuoron sai vain se, jolla luokan pehmolelu kädessä. Tällä tavalla ekaluokkalaisia opetetaan odottamaan vuoroaan ja keskustelemaan omalla vuorollaan.


Isoimmilla oppilailla toimii luokkapiiri, jossa keskustellaan luokan asioista ja selvitellään jopa pieniä riitoja. Kaikki tapahtuu oppilaiden johdolla ja opettaja on vain asiantuntijajäsen. 

Telsen ja Svenjan musiikkitunneilla pääsimme seuraamaan Tulppaani-runon rakentumista musiikkisaduksi oppilaiden soittaessa rytmisoitttimia. Tähän integroitui mukavasti yllin aihe tulppaanin kasvusta ja kukan osista.

Svenjan valinnaisryhmässä oppilaat viideltä eri luokalta harjoittelivat kesäkuussa esitettävää kelloaiheista musikaaliaan. Kokonaisuutena tämä on iso produktio, jossa koko koulun väki osallistuu teoksen luomiseen. Valinnaisryhmän oppilaat näyttelevät ja laulavat soolo-osuudet, ja kuoro on taustalla tukena. Myös lavastuksen ja puvustuksen rakentaminen vaatii ison puristuksen. Olisi ilo nähdä lopputulos, produktio on niin kattava. 

 

Oppilasmatka Saksaan

Day 7

Perjantaina koitti kotiinpaluun aika. Voi sitä kyynelten ja halausten tulvaa, kun siskokset ja veljekset hyvästelivät. Onneksi jo monella heistä oli tiedossa jälleen näkeminen perhetapaamisten muodossa! 

 

Heilutusten ja kyyneleisten tschüss-huutojen jälkeen oli aika jättää Mühlenredderin koulu taakse ja suunnata lentokentälle Anjan ja Katharinan kyyditsemänä. 

Saavuimme lentokentälle ajoissa. Pääsimme sujuvasti tsekkaamaan laukut ystävällisten virkailijoiden avustamana. Sitten turvatarkastukseen, jossa pientä jännitystä aiheutti Iiriksen reppuun unohtuneet sakset. Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme tuhlaamaan viimeiset eurot taxfree-myymälään. 

Ajoissa valmiina odotimme pääsyä koneeseen. Tällä kertaa meidät oli sijoitettu riveille 21-23. 

Lentokapteeni Sara Hakolan ohjaamana saavuimme Helsinkiin etuajassa. Saksan keväisen lämmin sää vaihtui Helsingin koleaan puolipilviseen päivään. 

Vanhemmat olivat kentällä vastassa. Iloisia hymyjä ja ehkä vähän kyyneleitäkin nähtiin. 

Upea viikko takana upeiden lasten kanssa. 

Vielen Dank Grundschule Mühlenredder, Anja, Katharina, Karen, Bettina und alle Kinder und Familien in Reinbek! 

Day 6

Aamun oppituntien jälkeen kokoonnuimme koulun pihalle. Lähdimme kävelemään Reinbekin asemalle. Juna tuli ajallaan ja vei meidät Hampuriin. Vaihdoimme päärautatieasemalla metroon. 

Lyhyen metroajelun jälkeen nousimme ylös ihailemaan kaupunkia. Ja kas, kas... Olimme yllättäen Lego-kaupan kohdalla. Ihastelimme kaikkia ihmeellisiä legoja ja taisi siinä muutama ostaa tuliaisiakin. 

Lyhyen aamiashetken jälkeen siirryimme Illuusio-museoon.


Siellä meillä oli hauskaa kaikkia kummallisuuksia ihmetellessä. 

Kaiken kikattelun ja ihastelun jälkeen lähdimme ajelulle Elbe-joelle. Suuret konttilaivat herättivät ihmetystä. Ihastelimme kaupungin upeita rakennuksia.

Rantauduimme Altonassa. Meidän oppilailla oli nälkä, niinpä wienerwürstien ostoon. Saksalaislapset valitsivat mielummin jäätelön.

Lyhyen huilaushetken jälkeen takaisin laivaan ja Landungsbrückenille matkamuisto-ostoksille! Tuliaisia löytyi ja kortitkin saatiin kirjoitettua! Löytyipä sieltä tällainenkin kummajainen. 

Siirryimme vanhalle Elbe-tunnelille. Isolla hissillä pyöräilijöiden kanssa alas ja marssien 23m joenpinnan alapuolella kävelimme reilun 425m tunnelin läpi pyöräiljöiden vilistellessä ohitsemme.

Toisella puolella jokea ihailimme maisemia ja pidimme lyhyen evästauon auringon lämmittäessä.

 

Retki Hampurissa päättyi junamatkaan takaisin Reinbekiin. Matkalla Laura kertoi, että olimme kävelleet yli 16000 askelta! 


Neean päivä: 

Day 5

Uusi koulupäivä alkoi hieman pilvisenä mutta lämpimänä. Kävimme katsomassa oppilaita luokissa.

Puoli kymmeneltä kokoonnuimme tekemään projektityönä kylttejä, joista näkee, kuinka monta kilometriä on Orimattilaan tai Alicanteen.



Käyhän se välkälle meno näinkin!😂
Vai olisivatko karkaamassa?



 

 

Day 4

Aamulla aikaisin ylös ja matka Pohjanmerelle alkoi. Matkalla oppilaat ymmärsivät, mitä on liikenneruuhka.

Ajoimme konttisataman kautta. Oli vaikeaa ymmärtää, että satama oli joessa eikä meressä. 

Päivä oli melkoinen seikkailu pelastettuine hylkeineen ja Watt-wanderunigin mutakylpyineen.


Perheet olivat tehneet eväät meille. Hmmm... lecker, lecker...


Tehtänä oli kokeilla, kuinka monta lasta painaa yhtä paljon kuin harmaahyljeuros... Jouduimme lusäämään painoja vähän molemmille puolille.

Sitten olikin aika siirtyä katsomaan, mihin meri on kadonnut?


Neean päivä: 

Hennan päivä

Day 3

Ensimmäinen koulupäivä jännitti varmasti kaikkia. Aamulla kuulimme, että kaksi oppilasta oli sairastunut yön aikana. He jäivät kotiin sairastamaan. Päivi kävi heitä Bettinan avustuksella tapaamassa ja viemässä vähän lohdukkeita❤️.
Aamun tervetulotilaisuudessa meidän Tipu-tanssi ja Lauran hieno saksankielinen puhe loivat iloisen ja vapautuneen tunnelman. Olimme niin innoissamme, että unohdimme ottaa kuvia tanssista! 

Kuuntelimme koulun kuoroa ja espanjalaisten esitystä. 


Schleswig-Holsteinin alueen kansainvälisen toiminnan johtaja kertoi meille, kuinka hän haluaisi kaikkien koulujen oppilaiden pääsevän mukaan tällaiseen kansainväliseen toimintaan. Mühlenredderin koulu on tämän alueen ainoa alakoulu, joka on mukana Erasmuksessa! 


Lauran päivä:

Hennan päivä