Viides matkapäivä, tutustuminen Aspen kaupunkiin
Tapasimme koululla aamulla klo 9 ja lähdimme Magda-open johdolla kohti kaupungin vanhaa keskustaa. Ensimmäinen kohteemme oli museoksi muutettu vanha asuintalo, jossa pääsimme tutustumaan entisajan elämään Aspessa.

Museon jälkeen siirryimme Plaza Majorilla sijaitsevaan kirkkoon, basilikaan. Siellä oppaamme kertoi rakennuksesta ja sen historiasta. Oppilaat esittivät hyviä kysymyksiä. Sitten olikin aika pitää pieni evästauko. Tauon jälkeen oli ehkä päivän jännittävin osuus, menimme vierailulle Aspen pormestarin Antonio Puerto Garcian luo.

Pormestari kertoi työstään sekä kaupungista. Me veimme tervehdykseksi suomalaista suklaata.

Otimme yhteiskuvan pormestarin kanssa. Tämän jälkeen siirryimme lähistöllä sijaitsevaan Panettone-kauppaan. Kaupan nimi on Juanfran Asencio ja sen ystävälliset omistajat sekä henkilökunta ottivat meidät lämpimästi vastaan. Esittelyn ja maistiaisten jälkeen oli aika tehdä pieniä herkkuostoksia.
Paikallinen toimittaja kävi kuvaamassa ja haastattelemassa meitä kaikkia espanjaksi. Vastauksemme jäivät kovin lyhyiksi...

Ennen koululle palaamista ja lounasta pysähdyimme vielä leikkipuistoon.
Koulun jälkeen oppilaat lähtivät perheiden kanssa viettämään iltaa.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin