5. Käsitteiden vertailua

a.

• Molemmat ovat haiman erittämiä hormoneja, jotka osallistuvat verensokeritason
säätelyyn.
• Insuliinia erittyy, kun verensokeritaso alkaa nousta ruokailun vaikutuksesta. Sen tehtävä on
kuljettaa verestä glukoosia soluihin ja kudoksiin energianlähteeksi.
• Glukagonihormonia erittyy, jos verensokeritaso laskee liian matalalle, kun ruokailusta on
riittävän kauan aikaa. Glukagoni lisää maksan glukoosituotantoa, jolloin terveen ihmisen
verensokeritaso ei laske liian alas.

b.

• Molemmat voivat aiheuttaa vakavia ongelmia ihmisen aineenvaihdunnalle.
• Insuliinin puutos aiheutuu haiman Langerhansin saarekesolujen toimimattomuudesta tai
toiminnan vähenemisestä. Tämän seurauksena verensokeritaso nousee vaarallisen
korkeaksi --> tyypin 1 diabetes.
• Insuliiniresistenssi tarkoittaa sitä, että kudokset eivät reagoi insuliiniin, ja siksi
verensokeritaso on korkea. Insuliinia voi alkuvaiheessa jopa erittyä normaalia enemmän,
kun haima pyrkii kompensoimaan resistenssiä --> tyypin 2 diabetes.

c.

• Normaali verensokeritaso on 4–8 mmol/l.
• Hypoglykemiaksi nimitetään tilaa, jossa verensokeritaso on alhainen eli arvo on alle
4mmol/l. Tämä voi aiheutua liian suuresta insuliiniannoksesta, liian pitkästä ajasta
ruokailun jälkeen tai raskaasta fyysisestä aktiivisuudesta.
• Matala verensokeri aiheuttaa ärtyneisyyttä, nälän tunnetta, käsien tärinää ja hikoilua.
• Hyperglykemia on nimitys tilalle, jossa verensokeritaso on liian korkea: vähintään 8 tunnin
paaston jälkeen yli 7mmol/l.
• Ensioireita ovat jatkuva jano, lisääntynyt virtsaneritys, voimakas väsymys sekä tahaton
laihtuminen. Mikäli hoito viivästyy, oireet voimistuvat nopeasti ja insuliinin puutos voi
johtaa hengenvaaralliseen happomyrkytykseen