Tehtävä
Kehopikamuoti
Kehoihanteisiin on valunut pikamuodista tuttu ilmiö: tänään kaunis voi ensi viikolla olla jo rumaa. Lisäksi käsillä on teknologian aikaansaama murros, jonka seurauksia ihmisten kehonkuvaan on vaikea ennustaa.
Vuosituhannen alussa oli muotia tavoitella kiinteää vatsaa ja atleettista toned-ilmettä. Sitten tulivat muhkeat pakarat, joita metsästettiin kuntosaleilta, porrastreeneistä ja jopa leikkauspöydältä. Pintaan pulpahti myös biohakkerointi. Kehon toimintaa alettiin optimoida mittaamalla esimerkiksi unta ja palautumista.
Nyt ihannoidun kehon malli on jälleen vaihtumassa. Uutta ihannetta on noussut kuvaamaan vanha tuttu termi: laihuus.
Muutoksen vauhti tuntuu hengästyttävältä. Vasta hetki sitten elimme kaikenlaisia kehoja ylistävää aikaa, ainakin näennäisesti.
Tahti alkaa muistuttaa pikamuotia, jossa uusia trendejä syntyy kuukausittain. Vertaus on osuva, toteaa kehonkuvaan ja syömishäiriöihin perehtynyt psykoterapeutti Katarina Meskanen.
”Se kuvaa aikakauttamme, joka on nopeatahtinen, dynaaminen ja muuttuva. Kehosta on tullut itseilmaisun keino muodin rinnalle.”
Ihanteet syntyvät ja muovautuvat rinnakkain, ja näemme niitä nyt aiempaa enemmän. Ja kuten vaatteissa, myös kehoissa muoti on jatkuvaa aaltoliikettä, toteaa lihavuus- ja kehotutkija Hannele Harjunen.
Hänen mukaansa elämme entistä vahvemmin aikaa, jossa ulkonäkö toimii sosiaalisena käyntikorttina. Haemme kehollamme hyväksyntää yhteiskunnassa, jossa esteettisyys ja norminmukainen kauneus korostuvat.
Miten kehoihanteistamme tuli tällaisia? Ja mitä tulevaisuuteen tulee, olemmeko yhä uhkaavamman aallon alkupyörteissä?
Koolla on aina ollut väliä
Kehoihanne, ihannekeho tai kehoideaali ovat monitulkintaisia käsitteitä. Pohjimmiltaan niihin tiivistyy ajatus normaalista, kauniista kehosta – sen muodoista, koosta, väristä ja toimintakyvystä. Ajatus ruumista, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.
Käsitys normaalista on ongelmallinen, sillä kauneus ja normit ovat riippuvaisia näkökulmasta, kulttuurista ja kontekstista, lihavuus- ja kehotutkija Hannele Harjunen sanoo. Ihanteet ovat myös systemaattisesti käsittäneet kehon ilman toimintakyvyn haasteita.
Vaikka kehoihanteet koskettavat kaikkia sukupuolia, on yhteiskunnan katse suuntautunut nimenomaan naisruumiiseen, Harjunen sanoo. Naisia on läpi historian ohjeistettu siitä, miten kehoa tulisi hoitaa ja vaalia, korostaa tai peittää, käyttää tai olla käyttämättä.
Alla olevaan kuvasarjaan on koottu naisen ruumisihanteen vaihtelua vuosikymmenittäin. Matka alkaa 1900-luvun alkuvuosista.
Kehon oikean- ja vääränlaisuutta on läpi vuosikymmenten ilmentänyt kehon koko. Yksi suurimpia vaikuttimia siihen on lääketieteellistyminen eli medikalisaatio, jonka myötä yhteiskunnallinen kiinnostus kehoihin alkoi kasvaa.
Lääketiede kun reagoi siihen, mikä on yhteiskunnassa hyväksyttyä tai toivottua, Harjunen huomauttaa. Se myös tuottaa ja ylläpitää osaltaan käsitystä normaalista kehosta.
Lihavuus määriteltiin sairaudeksi vuonna 1948. Samalla kehon koosta ja muodosta tuli yhä vahvemmin kauneusihanteiden määrittävä tekijä. Kehon normaaliutta määritteli etenkin painoindeksi eli BMI, jota on viime vuosina kritisoitu.
Lääketieteellistymisen ohessa synnytettiin lihavuuden pelko, joka elää ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä, Harjunen toteaa.
Vuosikymmenet etenivät, ja myös kehon saama mediahuomio kasvoi. Katseet naulattiin lantion leveyteen, vyötärön kapeuteen, rintojen ja takapuolen vaihtuvaan kokoon ja oikeanlaiseen lihaksikkuuteen.
Harjunen nostaa esimerkiksi 2000-luvun taitteesta Britannian ”kolmossivun tytöt” ja julkisuuden henkilöt, esimerkiksi mediapersoona Katie Price, jotka nousivat julkisuuteen nimenomaan ruumiillisuuden kautta.
Suomalainen versio kolmossivun tytöistä oli Iltalehden Viikon iltatyttö. Iltalehti lopetti iltatyttöjen esittelyn vuonna 2015.
”Heidän julkisuutensa perustui tiettyyn ulkonäköön ja vartaloissa tapahtuviin muutoksiin”, Harjunen toteaa.
Tätä ”perintöä” tuntuvat nykyään Harjusen mukaan kantavan esimerkiksi Kardashianit, joiden kehon ja tyylin muuttumiset kipuavat otsikoihin.
Yleisön rooliksi on jäänyt arvostella muutoksia – käytännössä tarkkailla, kuka pysyy keholtaan oikeanlaisena. Toisin sanoen pääosin hoikkana, nuorekkaana ja haluttavana.
Toinen moottori kehomuodin aalloille on läpi viime vuosisadan ollut kapitalismi, Harjunen huomauttaa. Siis jatkuvan kasvun ja kehityksen voima.
”Yksi kulutuskulttuurin perusteista on, että pidetään pyörät pyörimässä. Tulee aika, jolloin syntyy uusi ihanne, jota on seurattava, jottei olisi vääränlainen tai altista itseään hyväksynnän ulkopuolelle.”
Tähän sykliin nojautuu alati kiihtyvä pikamuotikin. Vanhat mallistot siirtyvät syrjään uusien tieltä.
Viesti on vahva: ollakseen kaunis ja hyväksyttävä on parempi pysyä vauhdissa mukana. Muuten tänään hyvältä tuntuva keho voi kohta olla vääränlainen.
”Kontrasti on todella vahva: juurihan me olimme kehopositiivisuusvaiheessa.”
Some ”onnistumisen” mittarina
Markkinatalouden kasvun myötä kehittyneeseen kulutuskulttuuriin on 2000-luvulla noussut myös uusi kehomuodin vauhdittaja: sosiaalinen media.
Sosiaalisen median myötä syntyi selfie-kulttuuri, joka korosti etenkin kasvoja. Sittemmin kehollisuus on korostunut aina vain enemmän esimerkiksi Instagramissa ja Tiktokissa.
Katarina Meskanen on perehtynyt työssään kehosuhteeseen ja syömishäiriöihin. Molemmat linkittyvät hänen mukaansa juurikin koukuttaviin, aikaamme vieviin sovelluksiin. Ne toimivat sykkivänä ponnahduslautana eri trendeille ja niiden vaihtuvuudelle, mutta myös ulkonäköön ja kehoon liittyville paineille.
Somessa oman kehon vertaaminen muihin on helpompaa, kuten myös pohdinta siitä, kelpaanko tällaisena, Meskanen sanoo. Kelpaavuuden paineista kielii sekin, että kuviin poseerataan usein harkitusti ja epäkohtia kehossa tai kasvoilla muokataan ja filtteröidään.
Meskasen mukaan linkki somen ja nuorten, etenkin tyttöjen, kokeman pahoinvoinnin välillä on selkeä. Tiedetään, että etenkin nuorten naisten kohdalla visuaalisuutta korostavan Instagramin käyttö yhdistyy ulkonäköpaineisiin.
”Tyypillisesti joka kolmas, jopa puolet tytöistä kokee tyytymättömyyttä itseensä, tarvetta laihduttaa tai muokata kehoaan. Somessa haasteet kertautuvat. Omaa arvoa mitataan ulkonäöllä, ja sen ’onnistumista’ tykkäyksillä ja näyttökerroilla.”
Yksi tekijä liittyy Meskasen mukaan somen sisältämään seuranta- ja sisältölogiikkaan. Siinä missä ihanteita omaksuttiin ennen ”turvallisemmin” etäisiltä, tavoittamattomissa olevilta julkisuuden hahmoilta, nykyään kehokuvastoa syntyy myös vaikuttajien luomista sisällöistä.
Maailmantähdistä poiketen vaikuttajat mielletään lähemmäs tavallista ihmistä. Siksi myös heidän kehonsa nähdään asiana, joka tulisi saavuttaa.
Sosiaalisessa mediassa myös aikajänne typistyy, mikä vahvistaa nopeaa kehomuodin kiertokulkua. Se mikä somessa trendaa, trendaa vain hetken.
Kehopositiivisuus sai väistyä
Tällä hetkellä se, mikä trendaa, on laiha keho. Laihdutuskeskustelu on tullut korkojen kera takaisin. Keskustelu verhotaan usein hyvinvoinnin taakse, vaikka oikeasti kyse on ennen kaikkea jälleen kauniiksi määritellyn ja hyväksyttävän kehon tavoittelusta, Harjunen toteaa.
Kehon, jota ovat tavoitelleet niin Kardashianit kuin tuhannet laihdutuslääkkeisiin viime vuosina turvautuneet.
Novo Nordiskin diabeteslääke Ozempic ja laihdutuslääke Wegovy tupsahtivat markkinoille pari vuotta sitten. Etenkin Ozempicista tuli nopeasti supersuosittu niin julkkisten kuin tavallisten ihmistenkin keskuudessa. Suomessakin lääkettä käyttäviä tai siitä kiinnostuneita on Harjusen mukaan tuhansia.
Ratkaisuja haetaan myös yhä enemmän kauneuskirurgiasta. Kehoa muokkaavia operaatioita on tarjolla yhä enemmän ja rima niiden toteuttamiseen on matalampi kuin koskaan. Tämä näkyy myös epäonnistuneiden operaatioiden hoitomäärien kasvuna.
”Kontrasti on todella vahva: juurihan me olimme kehopositiivisuusvaiheessa”, Harjunen sanoo.
Ai niin, kehopositiivisuus.
2000-luvun alkukymmenellä Yhdysvalloissa mustien naisten aktivismista syntynyt aalto rantautui Suomeen 2010-luvun puolivälissä. Kehopositiivisuuden kantava idea oli, että kaikenlaiset kehot nähtiin hyväksyttyinä. Alkoi taistelu yksilön muottiin solahtamisen vaatimusta vastaan. Yhteiskunnan kehosyrjiviä rakenteita syynättiin ahkerasti.
Lääketieteen piireissä aallosta heräsi Harjusen mukaan myös ”moraalista paniikkia”. Pelättiin, miten ylipainosta ja sen vaikutuksesta terveyteen saa enää edes puhua. Sama moraalipaniikki levisi myös tavallisten ihmisten ajatteluun.
Lopulta keskustelu eteni kehoneutraalisuuden ajatukseen. Siinä pyrittiin karsimaan kehosuhteen positiivisuuden ylikorostaminen.
Jossain määrin kehoihanne todella avartui, mutta nyt keskustelu on hiljennyt, Harjunen toteaa.
”Toivoisi toki, että kehopositiivisuudesta on tullut osa perusajatteluamme ja että se vaikuttaisi pysyvämmin taustalla. Mutta pelkään, ettei näin ole käynyt.”
Samoin ajattelee myös Katarina Meskanen. Hän näkee merkkejä ”ysärimuodin” paluusta. Se luo riskin sille, että jälleen vain yhdenlaisen kehon tavoittelu on sosiaalisesti ihannoitua ja sallittua.
”Ysärillä lihavuudesta tai ’normista’ poikkeavasta kehosta alettiin puhua kärkevästi. Nyt hyvin laihan kehon ihannointi on valitettavasti palaamassa, ja samoin on normista poikkeavasta kehosta syyllistäminen.”
”Kannattaa olla tietoinen kuluttaja – somessa näkee enemmän sitä, mitä pysähtyy katsomaan.”
Miten käy tulevaisuudessa?
Nyt kehomuodin kaavaa sekoittaa uusi, voimakas tekijä: tekoäly. Sekä Harjunen että Meskanen nostavat esiin tekoälyn vaikutukset kehoihanteisiin. Sävy ei ole optimistinen.
”Uskon, että tekoälyn merkitys kehokuvastoomme tulee vain kasvamaan tulevina vuosina”, Meskanen sanoo.
Huoli nousee tekoälyteknologian tehokkuudesta. Sitä hyödyntävien sovellusten toiminta perustuu keskimääriin ja yleistyksiin olemassa olevasta datasta. Laskentamalli tuottaa valtavan määrän kuvastoa ennätyksellisen lyhyessä ajassa.
On mahdollista, että alamme tuottaa ja nähdä kuvastoa ihannekehosta, joka on epärealistisen täydellinen, Meskanen toteaa. Ongelma on siinä, että vaikka tiedostaisimme jonkin kuvan olevan keinotekoisesti luotu, voi se siltikin vaikuttaa heikentävästi kehoitsetuntoon.
Kokonaisuudessa on kyse myös vallasta ja siitä, kuka saa määritellä, millainen keho on hyväksytty ja kaunis. Kokonaisuuteen vaikuttavat niin isot muotitalot ja vaatekauppiaat kuin julkisuuden henkilöt ja vaikuttajatkin.
Ja mitä tulee vallan jakautumiseen, yhteiskunta ei ole muuttumassa tasavertaisemmaksi, Harjunen näkee.
”Tämä on klassinen sosiologinen kuvio: aina on olemassa tietty osa väestöstä tai luokka, joka hallitsee muodin muuttumista. Ne ovat he, joilla on resursseja, kuten varallisuutta ja asemaa.”
Siksikin kehomuodin uusi sesonki voi jo piillä nurkan takana. Muutos on pinttynyt osaksi yhteiskuntaamme, Harjunen toteaa.
”Aaltoliike tulee aina jatkumaan, koska ei ole yhteiskuntaa, joka lakkaisi kehittymästä tai muuttumasta.”
Yksilön voi olla vaikeaa taistella ihanteita vastaan, mutta omaan ja lähipiirin hyvinvointiin voi sentään vaikuttaa.
Jokaisen kannattaakin kiinnittää huomiota omaan toimintaansa. Yksi keino on vähentää online-aikaa ja panostaa aitoon vuorovaikutukseen, Meskanen sanoo.
Lisäksi kannattaa suhtautua somen algoritmien toimintaan kriittisen tiedostavasti. Omaa algoritmia voi kouluttaa hyvinvoinnin kannalta parempaan suuntaan valitsemalla tarkkaan, minkälaista sisältöä seuraa.
”Kannattaa olla tietoinen kuluttaja – somessa näkee enemmän sitä, mitä pysähtyy katsomaan.”
Jos kehotrendien vaihtelu aiheuttaa paineita, voi yrittää haastaa omaa ajatusta siitä, että kehon tulee näyttää joltain.
Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet -mantran hokeminen ei kuitenkaan sellaisenaan auta. Itsensä hyväksyminen voi olla pitkä ja kivuliaskin prosessi, Meskanen huomauttaa.
”Emme ole vain ulkonäkö, joka olisi jollain tapaa tärkein markkina-arvomme. Kehomme elää, hengittää, liikkuu ja tuntee. Vammankin kanssa olemme toimiva kokonaisuus”, Meskanen sanoo.
Ulkonäön sijaan onkin parempi keskittyä toimijuuteen. Juuri sillä keholla, mikä itsellä on.
Jutussa lähteinä käytetty lisäksi teoksia Koolla on väliä! Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (2007, Like) ja Mielelläni kehossani – Kohti hyväksyvää suhdetta itseen (2020, Kirjapaja).
Juttua päivitetty 14.8.2024 kello 8.20: Tarkennettu Katie Pricen titteliksi mediapersoona pelkän laulajan sijaan.