7. Aineistotehtävä: Syömishäiriöstä toipuminen
7. Aineistotehtävä: Syömishäiriöstä toipuminen
a. Tunnusmerkkejä: halu laihtua, ruoan- ja energiansaannin mittaaminen tarkasti, syömisen
suunnittelu, syömiseen liittyvien sääntöjen ja rituaalien muodostaminen, täydellisyyden tavoittelu,
laihduttamisen jatkaminen, vaikka se aiheuttaa kärsimystä, painon merkittävä putoaminen, myös
halu parantua ja sitä haittaavat abstraktit pelot elämänhallinnan menettämisestä.
b. Toipumisprosessia tuki se, että henkilö sai hoitoa nopeasti ja halusi itse parantua. Hän ei jäänyt
yksin, vaan koko perhe oli hoidossa mukana. Hän myös löysi uusia kiintopisteitä identiteetilleen.
Valmistuminen ylioppilaaksi ja pääsy opiskelemaan ja työelämään auttoivat päästämään
sairaudesta irti. Paraneminen vaati myös uusien tapojen luomista ja noudattamista. Henkilö
opetteli myös ohittamaan laihduttamaan yllyttävät ajatuksensa ja vastustamaan esim. somesta
tulevia ihanteita ja malleja.
c. Painonhallintaa ja laihduttamista käsitellään mediassa ihannoiden. Media ylläpitää mielikuvaa,
että terveellisesti eläminen on syömisen ja liikkumisen suorittamista. Tämä ei auta lihavuudesta
tai syömishäiriöistä kärsiviä vaan heikentää heidän hyvinvointiaan. Syömishäiriöidenkään käsittely
mediassa ei aina ole neutraalia vaan niitä saatetaan esim. kauhistella. Ihmisillä voi kuitenkin olla
paljon tietoa esim. syömishäiriöiden syistä ja seurauksista, jolloin niistä pystyy puhumaan helposti.
Sen sijaan voi olla, että media tai esim. terveysvalistus ei tuo riittävästi esiin syömishäiriöistä
paranemista. Jos toipumisprosessia ei tunne, siitä ei pysty keskustelemaan. Toipuminen saatetaan
myös kokea niin monimutkaiseksi ja yksilölliseksi, että esim. toipumista edistävistä tekijöistä on
vaikea muodostaa omaa kantaa. Lisäksi esim. vaikuttavista hoitokeinoista kaivataan lisää
tutkimusta. Mielenterveyden häiriöt ja niiden hoitokeinot saattavat edelleen olla joillekuille
herkkä keskustelunaihe.
a. Tunnusmerkkejä: halu laihtua, ruoan- ja energiansaannin mittaaminen tarkasti, syömisen
suunnittelu, syömiseen liittyvien sääntöjen ja rituaalien muodostaminen, täydellisyyden tavoittelu,
laihduttamisen jatkaminen, vaikka se aiheuttaa kärsimystä, painon merkittävä putoaminen, myös
halu parantua ja sitä haittaavat abstraktit pelot elämänhallinnan menettämisestä.
b. Toipumisprosessia tuki se, että henkilö sai hoitoa nopeasti ja halusi itse parantua. Hän ei jäänyt
yksin, vaan koko perhe oli hoidossa mukana. Hän myös löysi uusia kiintopisteitä identiteetilleen.
Valmistuminen ylioppilaaksi ja pääsy opiskelemaan ja työelämään auttoivat päästämään
sairaudesta irti. Paraneminen vaati myös uusien tapojen luomista ja noudattamista. Henkilö
opetteli myös ohittamaan laihduttamaan yllyttävät ajatuksensa ja vastustamaan esim. somesta
tulevia ihanteita ja malleja.
c. Painonhallintaa ja laihduttamista käsitellään mediassa ihannoiden. Media ylläpitää mielikuvaa,
että terveellisesti eläminen on syömisen ja liikkumisen suorittamista. Tämä ei auta lihavuudesta
tai syömishäiriöistä kärsiviä vaan heikentää heidän hyvinvointiaan. Syömishäiriöidenkään käsittely
mediassa ei aina ole neutraalia vaan niitä saatetaan esim. kauhistella. Ihmisillä voi kuitenkin olla
paljon tietoa esim. syömishäiriöiden syistä ja seurauksista, jolloin niistä pystyy puhumaan helposti.
Sen sijaan voi olla, että media tai esim. terveysvalistus ei tuo riittävästi esiin syömishäiriöistä
paranemista. Jos toipumisprosessia ei tunne, siitä ei pysty keskustelemaan. Toipuminen saatetaan
myös kokea niin monimutkaiseksi ja yksilölliseksi, että esim. toipumista edistävistä tekijöistä on
vaikea muodostaa omaa kantaa. Lisäksi esim. vaikuttavista hoitokeinoista kaivataan lisää
tutkimusta. Mielenterveyden häiriöt ja niiden hoitokeinot saattavat edelleen olla joillekuille
herkkä keskustelunaihe.