FI02.1. syksy 2021 (Minna)

Tehtävä argumentaatiosta

Argumentaatio

a) Eduskunnassa käsiteltiin tasa-arvoista avioliittolakia keväällä 2016 ja laki astui voimaan maaliskuussa 2017. Eduskuntakäsittelyssä vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia mm. seuraavanlaisilla argumenteilla. Arvioi seuraavia argumentteja (1-5): millä tavoin ne ovat ongelmallisia? (5x2 p. = 10p.)

1. "Vaikka eduskunta säätäisi millaisen lain tahansa, aurinko ei silti paista yöllä – niinpä avioliittoakaan ei voi muuttaa lainmuutoksella samaa sukupuolta olevien väliseksi."

2. "On virheellisesti väitetty, että avioliitto on tasa-arvokysymys, koska minulle se on mielipidekysymys."

3. "Jos kaikki alkaisivat homostelemaan, niin ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon."

4. "Missä menevät vapaamielisyyden rajat? Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?"

5. "Jos tällainen laki olisi tuotu eduskuntaan 30 vuotta sitten, olisi ehdottelija saanut varmasti sakinhivutuksen, puhumattakaan siitä, jos tätä olisi ehdottanut hallitus. Silloin olisi Urhokin (Kekkonen) asiasta muutaman ärräpään päästänyt."

 

b) Tasa-arvoista avioliittolakia vastustettiin usein seuraavilla väitteillä: “Samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhde on luonnoton” ja “Samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhde on Jumalan tahdon vastainen”. Millä tavoin tällaisia väitteitä voisi perustella tai minkälaisia perusteluita olet kuullut käytettävän? Millaisia ongelmia näihin perusteluihin liittyy? (10 p.)

9. Kohti omaa hyvää elämää

Lue oppikirjan s. 86-88 ja vastaa tehtäviin.

1. MIksi juuri 1900-luvulla alettiin pohtia elämän mielekkyyttä filosofisesta näkökulmasta?
2. Millaisen vastauksen Martin Heidegger antoi elämän tarkoitukseen tai tarkoituksettomuuteen?
3. Tee vielä tehtävät 1,2 j 3 s. 91

7. Oikeusetiikka

Lue oppikirjan s. 64-72 ja vastaa kysymyksiin:

1. Millaisia asioita oikeusetiikka pohtii ja miten siinä tekojen moraalisuutta arvioidaan?
2. Millaiset asiat ovat oikeuksien edellytyksiä?
3. a) Yhdistyneet Kansakunnat laati 1948 ihmisoikeuksien julistuksen, jonka lähes kaikkia maaliman valtiot ovat hyväksyneet. Mitä
 tarkoitetaan ihmisoikeuksilla?
b) Mitä tarkoitetaan perusoikeuksilla?
4. Määrittele:
- taloudellinen liberalismi
- arvoliberalismi
- klassinen liberalismi
5. Mitä John Stuart Mill tarkoitti vahinkoperiaatteella?
6. Mikä on liberalistien mielestä elämän päämäärä?
7. Miten oppikirjassa kritisoitiin oikeusetiikkaa?

Onko arvoja olemassa?

Ratkaise tehtävät oppik.s. 26-31 avulla.

1. Määrittele metaetiikka.
2. Onko olemassa yleispäteviä moraalisia totuuksia? Mitä asista sanoo
a) eettinen relativismi?
b) subjektivismi?
c) arvo-objektivismi?
d) moraalirealismi?
3. Mihin moraali perustuu? Mitä asiasta sanoo
a) supernaturalismi?
b) naturalismi?
c) intuitionismi?
d) emotivismi?
e) nihilismi?
4. Selitä Humen giljotiini ja anna esimerkkejä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä