FI02.1 syksy 2023

Ryhmätöiden aiheet, tekijät ja tehtävät

Tehkää tehtävien pohjalta diaesitys, jonka palautatte Pedanetin palautuskansioon. Ryhmätyöt käydään läpi seuraavan oppitunnin aikana. Ryhmä esittelee työnsä muulle luokalle.

Ryhmät ja aiheet

Anniina, Emmi, Milja-Maria ja Oona: abortti
Samuel, Luka, Hannes, Martin ja Nooa: eutanasia
Siiri, Bettiina, Olivia ja Rebekka: itsemurha
Neea, Emma, Tara ja Pihla: ympäristöetiikka
Elmeri, Eeli, Aarne ja Roni-Matti: kansalaistottelemattomuus

Kpl. 9. ja 10. Mistä elämänfilosofisesta suuntauksesta seuraavissa on kysymys?

"On itsepetosta keksiä tekosyitä sille, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat. Ihminen on vapaa luomaan itse oman elämänsä. Sen hyväksyminen on hyvän elämän alku."

 "Ihmisen pitää saada itsestään kaikki irti, kehittyä jatkuvasti. Vasta silloin hän on tosi ihminen."

"Kaikki käy niin kuin käy. Ihmisen on silti tehtävä velvollisuutensa ja kestettävä tyynesti kohtalonsa."

"Hyvä elämä on sitä, jossa vältetään mielipahaa ja valitaan viisaasti kestäviä nautintoja."

"Jumalalla on jokaista ihmistä kohtaan oma suunnitelmansa ja siihen voimme luottaa."

9. Filosofisia näkemyksiä ihmisestä

Yhteistoiminnallinen oppiminen

  • Jakaantukaa neljän hengen ryhmiin, jotka toimivat kotiryhminä.

  • Kukin kotiryhmän jäsen saa yhden ihmiskäsityksen:

A Eksistentialistinen käsitys

B Essentialistinen käsitys

C Naturalistinen käsitys

D Kulttuurinen näkemys

  • Kotiryhmä hajaantuu niin, että eri ryhmien A-jäsenet kokoontuvat yhteen, samoin B, C ja D.

  • Näissä asiantuntijaryhmissä tutustutaan kirjan avulla kyseiseen käsitykseen ja päätetään, mitä on olennaista kertoa kotiryhmässä.

  • Jäsenet palaavat kotiryhmäänsä ja opettavat toisilleen asiantuntijaryhmässä sovitut asiat.

9. Filosofisia näkemyksiä ihmisestä

Ryhmäpohdinta väitteistä

Opiskelijat pohtivat pienryhmissä seuraavia väitteitä ja ottavat niihin kantaa:

a. Ihminen on eläin.

b. Ihminen on kulttuurinsa tuote.

c. Ihmiselämällä on tarkoitus, jota ihmiset luonnostaan pyrkivät toteuttamaan.

d. Ihminen tekee itsensä ja oman elämänsä tarkoituksen.

8. Oikeus- ja sopimusetiikka.

Lue kappale 8. ja vastaa kysymyksiin.

1. Jos yhteiskunnassa joillakin on joitakin oikeuksia, mitä se edellyttää yhteiskunnan muilta jäseniltä?
2. Valistusfilosofi Locke puhui ns. luonnollisista laeista tai luonnollisista oikeuksista. Mitä hän niillä tarkoitti?
3. Mitä filosofiassa tarkoitetaan yhteiskuntasopimuksella? Miten yhteiskuntasopimuksen näkivät
a) John Locke
b) Thomas Hobbes
c) Jean-Jacques Rousseau?
4. Mitä tarkoittaa kontraktualismi?
5. Millaisia ongelmia sopimusetiikkaan liittyy?

4. Relativismi

Tutustu diasarjaan ja pohdi relativismin hyviä ja huonoja puolia.
Hyviä puolia:
lisää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri kulttuureja kohtaan
Huonoja puolia:
- pelkkä jonkin asian olemassaolo ei riitä perusteluksi sen hyväksyttävyydelle
- ei ole selvää, että kaikki ko. kulttuurissakaan hyväksyvät kaikkia kulttuurin piirteitä
- relativisti esittää yleispäteväksi tarkoitetun moraaliväitteen, joka pitäisi hyväksyä kaikkiall

4. Moraalin velvoittavuus

Lue kirjan kappale 4. ja selvitä seuraavien käsitteiden merkitys:

moraaliobjektivismi
normatiivinen moraalirelativismi
moraalirealismi
deskriptiivinen moraalirelativismi
metaeettinen relativismi
kulttuurirelativismi

Tee sen jälkeen kirjan tehtävät 1 ja 3.

Tutustu seuraavien artikkeleiden pohjalta tilanteisiin, joissa yksilön moraali ja yhteisön yhteinen käytäntö ovat ristiriidassa. Pohdi, miksi näin on ja miten ristiriidat voisi ratkaista.
 Artikkeli Rahime Sahindalista https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006101887.html
Myös tämä juttu Eva Tawasolista on hyödyllinen tehtävän kannalta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006099323.html

3. Laki, tapa ja moraali

Lue kappale 3. ja vastaa kysymyksiin.

1. Määrittele ja anna esimerkki kustakin.
a) laki
b) tapa
c) moraalinen normi
2. Mitkä ovat moraalinormien keskeiset tuntomerkit?
3. Milloin teko tai toiminta on moraalinen?
4. Mitä tarkoitetaan kansalaistottelemattomuudella?

Tee oppikirjan tehtävät 1, 4, 6, 7

2. Etiikan osa-alueet

Lue kappale 2. ja tee digikirjan tehtävät 1,2,4 ja 8. Ratkaise alla oleva tehtävä.

Mihin etiikan alaan seuraavat väitteet kuuluvat?

a) Suuri osa suomalaisista hyväksyy lasten fyysisen kurittamisen.
b) Stalin oli hirviö.
c) Sinä et tiedä oikeasta ja väärästä sen enempää kuin kaverisikaan.
d) Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan hampaiden paikkausta ilman puudutusta.

Läksy perjantaiksi 11.8.

Lue kirjan kpl. 1. sekä s. 16-17 artikkeli "Hyvän lajit".
Tee sähköisen kirjan tehtävät 1,2,4 ja 7.
Tee myös tunnilla jaettu moniste etiikan käsitteistä.