16. Muita aistejamme
Luvun sisällys
16.1 Hajuaisti
16.2 Makuaisti
16.3 Tuntoaisti
16.4 Kipu
Suomen ja Israelin välinen koripallo-ottelu. Lauri Markkanen on keskellä oleva valkopaitainen pelaaja.
16.1 Hajuaisti
Ulkoinen nenä on vain reitti hajumolekyyleille varsinaisiin nenäonteloihin. Nenäontelot ovat poimuisia ja limakalvon suojaamia. Niiden yläosissa on hajuaistinsoluja.
Ilmassa kulkeutuvat molekyylit kulkeutuvat nenäonteloon sekä sieraimien että nielun kautta. Kun ne osuvat hajuaistinsoluihin, ne saavat aikaan hermoimpulsseja, jotka siirtyvät hajukäämiä myöten aivojen hajualueelle.
Aivoissa eri hermosoluilta tulleet hermoimpulssit yhdistetään hajuaistimukseksi.
Hajuaisti on yksi ihmisen turvallisuudesta huolehtivista aisteista. Sen avulla tunnistamme esimerkiksi vaaran.
Syömäkelvoton ruoka, ulosteet ja savu saavat ihmiset vähintään nyrpistämään nenäänsä, yleensä poistumaan paikalta. Se on tarkoituskin, jotta pysyisimme kaukana mahdollisesti vaarallisista kohteista.
Hajuaistimukset ovat suureksi osaksi tiedostamattomia. Voimme siis vältellä jotain hajua edes ymmärtämättä miksi.
Hajuilla esitetään olevan myös vaikutusta ihmissuhteiden kehitykseen. Hajuaistimukset jäävätkin usein muistiin jo hyvin varhaisesta lapsuudesta. Ihminen voi muistaa hajuja, joita hän viimeksi haistoi alle kolmivuotiaana, kun hän haistaa niitä uudelleen.
Yle: Hajuaisti
16.2 Makuaisti
Makuaistin solut sijaitsevat kielessä ja suun limakalvoilla. Ne sijaitsevat syvällä makusilmuissa, jotta kielen päällä liikkuva ruoka ei vahingoittaisi niitä. Jotta maku voidaan aistia, ruuassa olevien molekyylien täytyy ensin liueta veteen. Veteen liuenneet molekyylit pääsevät makusilmuissa aistinsolujen luokse ja saavat aikaiseksi hermoimpulsseja. Impulssit siirtyvät makuhermoja myöten aivoihin, joissa niistä yhdistellään vasta erilaisia makuja.
Kielen eri osat maistavat eri makuja hieman eri tavoin. Esimerkiksi sokerin makeus maistetaan paremmin kielen kärjellä kuin kielen sisäosilla.
Iso osa makuaistimuksista on todellisuudessa hajuaistimuksia. Ruuan mukana kulkeutuu haihtuvia molekyylejä nielun kautta nenäonteloon. Yhdessä syödyn ruuan kanssa ne kuitenkin mielletään makuina.
Makuaistimme haukutaan usein huonoksi verrattuna muihin eläimiin. Ongelmana on oikeasti lähinnä se, että kieleemme on kehittynyt kovin vähän makua kuvailevia sanoja. Aiemmin tärkeää oli kuvailla vain ruuaksi kelpaavuutta esimerkiksi termeillä "hyvää" tai "pahaa". Kun makuja harjoittelee tunnistamaan, ihminen voi erottaa hyvinkin pieniä eroja. Hyvin mausteisen ruuan ystävät tottuvatkin suuriin makuaistimuksiin, jolloin vähämausteinen ruoka voi olla lähes mautonta.
16.3 Tuntoaisti
Tuntoaisti on itse asiassa monen eri aistin yhdistelmä. Esimerkiksi iholla voimme tuntea painetta, kylmää tai kuumaa. Toisaalta nivelissä ja jänteissä on venytystä aistivia soluja. Tuntoaistin avulla saamme tietoa ympäristöstämme ja pystymme reagoimaan siihen. Venytystä aistivilla soluilla taas saamme tietoa omasta kehostamme ja esimerkiksi raajojen asennoista.
Paineeseen reagoivat reseptorit ovat iholla. Niiden avulla aistimme kosketuksen. Eniten näitä reseptoreja on sormenpäissä ja huulissa, vähiten selässä. Ihmisen sormet ovatkin erityisen kehittyneet tutkimaan ympäristöä. Tuntoaistin avulla voimme tehdä paljon asioita näkemättä.
Iholla on kylmää ja kuumaa aistivia reseptoreja. Aistimalla lämpötilan muutoksia ympäristössä ihminen paitsi suojautuu, myös säätelee kehonsa toimintaa. Tasalämpöisenä nisäkkäänä ulkoilman viiletessä täytyy lämpöä tuottaa enemmän ja haihduttaa sitä vähemmän. Jotta lämmönsäätely toimisi, tarvitsemme jatkuvasti tietoa ympäristön lämpötilan muutoksista.
Tuntoaisti mahdollistaa monet toiminnot ilman näköaistia. Voit esimerkiksi kirjoittaa tietokoneen näppäimistöllä, vaikka et näkisi sormiasi lainkaan. Tuolloin sormien nivelten venytystä aistivat reseptorit kertovat aivoillesi, missä asennossa sormet ovat. Muistista tulee puolestaan tieto siitä, missä niiden pitäisi olla, jotta tietyt kirjaimet löytyvät. Ihon painetta aistivat reseptorit puolestaan aistivat, milloin olet painanut näppäintä riittävän lujasti.
Pistekirjoituksessa kohokuviona näkyvät pisteet muodostavat oman kirjaimistonsa. Pisteiden korkeus on noin puoli millimetriä paperin muusta pinta-alasta. Pistekirjoitus on ollut sokeille ainoa tapa lukea. Nykyisin tietokoneilla on myös tekstinlukuohjelmia, jotka lukevat näytöllä olevan tekstin ääneen.
16.4 Kipu
Kivun tarkoituksena on suojata kehoamme ja varoittaa niin sisäisistä kuin ulkoisistakin vaurioista. Kipua aistitaan vapailla hermopäätteillä, joita on esimerkiksi iholla, sisäelimiä ympäröivissä kalvoissa, virtsarakossa ja lihaksissa. Kipureseptoreja ei ole lainkaan aivoissa tai maksassa, mutta niitä peittävät kalvot varoittavat ulkoa tulevasta kivunlähteestä.
Kipuun ei totu samalla tavalla kuin muihin aistimuksiin. Esimerkiksi tiukat vaatteet voivat puristaa aamulla, mutta muutaman tunnin päästä puristusta ei enää huomaa. Vaikka kipuun ei totu, sen aiheuttamaa kipuaistimusta voi oppia hallitsemaan. Esimerkiksi ajattelemalla mukavia asioita tai pitäessä itsensä kiireisenä kivun tuottama aistimus ei ole aivoissa yhtä hallitseva kuin miettiessä kipua aktiivisesti.
Usein kipu ei tunnu juuri siellä missä sen todellinen lähde on. Esimerkiksi päänsärky johtuu yleensä hartioiden lihasten jännityksestä. Kun hartialihaksiin ei kierrä veri, syntyvä happikato aiheuttaa kipua, joka aistitaan päänsärkynä. Sydänkivun voi tuntea kädessään, ja lyödessä kyynärpään hermon kipu tuntuu pikkusormessa. Tämä johtuu siitä, että hermoradat tulevat tietyistä kohteista ja aivot tulkitsevat myös itse kivun tulevan sieltä.
Kipulääkkeillä kivun aiheuttamia hermoimpulsseja estetään pääsemästä aivoihin saakka. Kipua ei siis koskaan aistita. Liiallinen kipulääkkeiden syönti heikentää niiden tehoa jatkossa ja voi aiheuttaa myrkytyksen. Kivun syy tulisi ensisijaisesti hoitaa ja vasta sitten itse kipu.
