14. Näkökyky

Luvun sisällys

14.1 Silmä

14.2 Ihmisen näkökyky
14.3 Silmän rakenne

14.4 Näköaistin ominaisuuksia
14.5 Silmän toiminta

14.6 Taittovirheet
14.7 Kuvagalleria näköharhoista

14.1 Silmä

Näköaisti on yksi tärkeimmistä aisteistamme. Silmät ovat syvällä pääkallon suojassa. Silmäripset suojaavat myös silmiämme. Kyynelneste puhdistaa sarveiskalvoa.

Näemme silmästä mustana mustuaisen eli pupillin (linssin keskiosan) sekä värikalvon ja läpinäkyvän sarveiskalvon.

Alla olevassa kuvassa on esitetty silmän osat. Opiskele ne!

14.2 Ihmisen näkökyky

Ihmisellä on stereonäkö. Se tarkoittaa, että kahdella eteenpäin suunnatulla silmällä pystymme yhdistämään kaksi hieman eri kulmista nähtyä kuvaa.

Aivomme yhdistävät siis kahdelta silmältä tulevan tiedon ja näin koemme ympäristömme kolmiulotteisena ja pystymme esimerkiksi arvioimaan paremmin etäisyyksiä. Tämä on tyypillistä kädellisille ja petoeläimille, joille etäisyyksien tarkka arvioiminen on elinehto.

Kanille riittää heikompikin kyky arvioida etäisyyksiä, kunhan sen avulla voi erottaa liikkeen mahdollisimman suurelta alueelta ympäristöstä. Se löytää kyllä ruokansa painamalla päänsä alas. Kanin silmät ovatkin eri puolilla päätä, eikä kanilla ole stereonäköä.

Opetus.tv: Silmä

Yle: Silmä

14.3 Silmän rakenne

Silmän suojana on valoa läpäisevä ja sitä taittava sarveiskalvo (2).
Sarveiskalvon alla on värikalvo (4), joka säätelee mustuaisen eli pupillin kokoa. Värikalvon väri vaihtelee ruskeasta vaalean harmaaseen. Vain harvoilla ihmisillä on siniset värikalvot.
Värikalvon alla sijaitsee linssi (1). Linssi taittaa voimakkaasti valoa ja sen muotoa voidaan muokata linssin mukauttajalihaksilla (5).
Linssin keskiosa on pupilli eli mustuainen (3) (värikalvon keskelle jäävä aukko).
Lasiainen (6) on geelimäistä nestettä, joka täyttää silmän.
Aivan silmän takaosassa on verkkokalvo (7). Verkkokalvolla sijaitsevat valoa aistivat hermosolut. Verkkokalvon hermosolut kuluttavat runsaasti energiaa ja happea, minkä vuoksi verkkokalvon takana onkin suonikalvo, jonka pienen pienet hiussuonet tuovat paikalle sokeria ja happea.
Verkkokalvon hermosolujen viejähaarakkeet muodostavat yhdessä näköhermon (9). Kummastakin silmästä lähtee yksi näköhermo aivoihin. Verkkokalvon takana on suonikalvo ja sen takana suojaava kovakalvo.

Näköhermon lähtöpisteen kohdalla ei ole lainkaan itse aistinsoluja. Siksi sitä kutsutaankin sokeaksi täpläksi. Kummankin silmän näkökentässä on siis pieni piste, jota emme näe. Aivot yhdistävät kuitenkin kummaltakin silmältä tulevan tiedon, minkä vuoksi emme huomaa verkkokalvon "sokeaa kohtaa".

Piirros: Silmän perusrakenne. 1. Linssi, 2. Sarveiskalvo, 3. Mustuainen (osa linssiä), 4. Värikalvo, 5. Mukauttajalihakset, 6. Lasiainen, 7. Verkkokalvo (jonka takana suonikalvo ja sen takana kovakalvo), 8. Näköhermo.

14.4 Näköaistin ominaisuuksia

Verkkokalvossa on aistinsolut, jotka vastaanottavat valonsäteet ja välittävät aistimuksen näköhermolle.

Ihminen kykenee aistimaan hyvin eri värejä. Värinäön avulla esi-isämme ovat voineet tunnistaa esimerkiksi kypsät hedelmät raaoista. Näköaistimme onkin osittain korvannut heikentynyttä hajuaistiamme.

Silmän tappisolut ovat verkkokalvolla olevia värien erottamiseen erikoistuneita aistinsoluja. Niitä on eniten verkkokalvon keskellä, keltaisessa täplässä.

Silmänpohjakuva on digitaalinen kuva silmän takaosaa peittävästä verkkokalvosta. Silmänpohjakuvassa näkyvät silmänpohjan keskeiset rakenteet: verkkokalvo, näköhermonpää, tarkan näkemisen alue (keskikuoppa) ja pääverisuonet.

Oheisessa kuvassa on punaisia ja vihreitä chilejä. Osa ihmisistä ei pysty erottamaan punaista ja vihreää väriä toisistaan. Heillä sanotaan olevan punavihersokeus. Se on yleisempää miehillä kuin naisilla.

Erotatko punaiset ja vihreät chilit toisistaan?

Kun haluamme tarkentaa katseemme johonkin hyvin pikkutarkkaan, käännämme silmiämme niin, että valo kohdistuu suoraan keltaiseen täplään. Sen kohdalla erotuskyky on parhain. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan näe värejä samalla tavalla. Värien erottelu kyky voi vaihdella paljonkin. Tyypillisintä on punavihersokeus, jolloin punaisten sävyjen erottaminen vihreistä on hankalaa. Toiset eivät näe värejä lainkaan.

Verkkokalvon sauvasolut tuottavat hämärässä näköpurppuraa. Sen avulla voimme nähdä myös hämärässä. Muodostumiseen kuluu hetken aikaa, joten hämärään mukautuminen kestää hetken.

Näköpurppura hajoaa nopeasti valon vaikutuksesta, joten esimerkiksi valojen sytyttäminen täysin pimeässä voi aiheuttaa hetken häikäistymisen. Hämärässä tai hyvin läheltä lukeminen ei heikennä näköä, mutta voi rasittaa silmien lihaksia. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä. Kirjan tai näyttöpäätteen siirtäminen hieman kauemmas tai silmien lepuuttaminen katsomalla välillä kauas helpottavat oloa.

14.5 Silmän toiminta

Silmän etuosan sarveiskalvo taittaa valon linssille. Linssi taas taittaa valon täsmällisesti verkkokalvon pintaan. Linssin muotoa voidaan muuttaa, ja siten voimme tarkentaa katseemme lähelle tai kauas.

Kun katselemme kaukana olevaa kohdetta, linssin mukauttajalihakset ovat levossa. Kun taas siirrämme katseemme lähelle, lihakset supistuvat ja linssi paksunee. Tämä saa läheltäkin tulevat valonsäteet taittumaan tarkasti verkkokalvolle.

Piirros: Kuvan tarkentuminen.

Osat: 1. mukauttajalihakset, 2. mustuainen, 3. linssi.

Kun katsotaan kauas (ylempi kuva), mukauttajalihakset ovat levossa, ripustimet kireällä ja linssi litteänä (pieni taittovoima).

Kun katsotaan lähelle (alempi kuva), mukauttajalihakset ovat supistuneena ("silmä tekee työtä"), ripustimet löysänä ja linssi kupertuu. Iän myötä linssin kupertumiskyky heikkenee.

Silmän rakenne. © Shutterstock.com

14.6 Taittovirheet

Silmän muoto ja sarveiskalvon paksuus ja epätasaisuus voivat vaihdella. Tällöin silmään tuleva valo ei aina osu tarkasti verkkokalvon pintaan ja näemme huonosti.

Tyypillisesti nuorilla on likinäköä, jolloin kuva piirtyy verkkokalvon eteen. Ihminen ei tällöin näe hyvin kauas, mutta lähinäkö on hyvä. Tätä voidaan korjata koverilla silmälaseilla tai nykyisin myös leikkaamalla sarveiskalvoa ohuemmaksi.

Vanhemmiten silmän pienten lihasten toimivuus heikkenee ja kyky muuttaa linssin muotoa heikkenee. Tämä aiheuttaa valon säteiden taittumista verkkokalvon taakse. Tällöin ihminen näkee hyvin kauas, mutta lähinäkö on heikentynyt. Kaukotaitteisuutta voidaan korjata pluslaseilla, joiden pinta on kupera.

Ikänäkö alkaa aiemmin normaalitaittoisella vaivata noin 40–45 vuoden iässä. Siinä silmän mukauttaminen kaukaa lähelle ja näkökyky hämärässä alkaa heiketä.

Kaukonäköisen ihmisen näkövika korjataan kuperilla linsseillä eli pluslinsseillä. Kaukonäköisen ihmisen silmän oma linssi taittaa valoa liian heikosti, joten siksi silmän verkkokalvolle muodostuu epätarkka kuva. Kun kaukonäköinen ihminen käyttää oikeanlaisia silmälaseja, korjaantuu valon taittuminen siten, että silmän verkkokalvolle muodostuu tarkka kuva.

Likinäköisen ihmisen silmän oma linssi taittaa valoa liian voimakkaasti (vasemmanpuoleinen kuva), joten korjaamiseen käytetään koveria linssejä. Ne taittavat valoa hajottaen, ja siten verkkokalvolla muodostuu terävä kuva. Taittuneet valonsäteet leikkaavat tarkalleen verkkokalvolla.

14.7 Kuvagalleria näköharhoista

Navigointi