15. Kuulo
Luvun sisällys
15.2 Kuuloaisti
15.1 Korvan rakenne
Korva jaetaan ulko-, väli- ja sisäkorvaan. Ulkokorvaan kuuluvat korvalehti ja korvakäytävä. Korvalehti kerää ääniaaltoja korvakäytävään. Ihmisen korvalehdet eivät enää liiku, vaikka lihakset korvan liikuttamiseksi ovatkin olemassa.
Välikorvassa sijaitsevat tärykalvo ja kuuloluut. Tärykalvo muuttaa ääniaallot mekaaniseksi liikkeeksi ja siirtää sen kuuloluille. Kuuloluut ovat ihmisen pienimpiä luita. Ne voimistavat tai vaimentavat tärykalvon välittämiä värähdyksiä sisäkorvalle. Välikorvasta johtaa korvatorvi suoraan nieluun. Sen avulla sisäkorvasta poistuu tärykalvon sinne välittämä paine. Nuhaisena korvatorvi voi olla tukossa, jolloin korvassa tuntuu painetta: korva on "lukossa".
Sisäkorvassa sijaitsee simpukka. Se on kierteinen elin, joka sisältää nestettä ja varsinaiset kuuloaistinsolut. Kuuloaistimus siirtyy kuulohermoa pitkin aivojen kuuloalueelle.
Kaarikäytävät sekä soikea ja pyöreä rakkula sijaitsevat myös sisäkorvassa. Niiden avulla aistimme liikettä ja päänasentoa.
15.2 Kuuloaisti
Oheisessa kuvassa tutkitaan tärykalvoa. Tarkastelemalla selvitetään, onko välikorvassa tulehdusta.
Äänet ovat ääniaaltoja ilmassa. Ääniaallot kulkevat korvakäytävää pitkin tärykalvoon. Ääniaallot saavat tärykalvon värähtelemään, ja tärykalvo puolestaan iskeytyy kuuloluita vasten. Tällöin ääniaallot muuttuvat mekaaniseksi liikkeeksi.
Kuuloluut saavat simpukassa olevan nesteen heilahtelemaan. Heiluva neste ärsyttää aistinsoluja, jolloin syntyy hermoimpulssi. Mitä matalampi ääni on, sitä pidemmälle simpukassa sen värähtely kulkeutuu. Korkeat äänet aistitaan heti simpukan alussa olevien aistinsolujen avulla. Hermoimpulssit kulkeutuvat kuulohermoa myöten aivojen kuuloalueelle, aivan korvan yläpuolelle.
Kuuloaistimus syntyy vasta aivoissa. Kuuloalueella erilaiset äänen korkeudet yhdistellään. Kuuloalueen vieressä ovat mm. puhealue ja kielen ymmärtämisen alue. Näitä tarvitaan, jotta ymmärrämme, mitä todella kuulimme. Ihminen ei syntyessään ymmärrä kuulemiaan ääniä, mutta osaa varoa äkillisiä voimakkaita ääniä. Puhetta, musiikkia ja vaikkapa luonnon ääniä siis opitaan kuulemaan ja erottelemaan toisistaan. Siksi kieli, jota on syntymästään asti kuunnellut, on helpompi oppia. Vaikka meillä ei siis ole koiraan verrattavaa kykyä kuulla eri aallonpituuksia, osaamme käsitellä kuulemaamme aivoissa erittäin hyvin.
Korva pystyy vaimentamaan pitkään jatkuvaa kovaa ääntä, mutta äkillinen voimakas ääni voi vahingoittaa kuuloa. Erityisesti nopeat ja korkeat äänet ovat kuulolle vaarallisia. Kuulon heikentyessä yleensä ensin katoavat korkeat äänet ja vasta myöhemmin matalat äänet. Jonkin verran kuulo heikkenee iän myötä luontaisestikin, korvan rakenteiden jäykistyessä.
Äänenvoimakkuuksia mitataan esimerkiksi desibeleinä, dB. Desibeliin arvo nolla eli 0 dB tarkoittaa keskivertoisen ihmisen kuulokynnystä. Noin 50–60 dB on puheen äänenvoimakkuus. Yli 110 desibelin voimakkuus puolestaan ylittää kipukynnyksen.
Kuulokynnys. Nuori kuulee ääniä pienemmällä voimakkuudella kuin vanhemmat ihmiset. Esimerkiksi 6 000 hertsin taajuisen äänen kuuleminen vaatii 60-vuotiaalla voimakasta ääntä (n. 40 dB tai enemmän).
Testaa kuulosi (Hz, kuuntele kuulokkeilla)
Testaa kuuloasi kuulokkeiden avulla hiljaisessa paikassa. Sinun pitäisi kuulla ääni, jonka taajuus on noin 20 hertsiä. Monet iäkkäät ihmiset eivät kuule esimerkiksi heinäsirkan sirinää, jonka taajuus on noin 4 000 hertsistä ylöspäin.
