Tuntoaisti on itse asiassa monen eri aistin yhdistelmä. Esimerkiksi iholla voimme tuntea painetta, kylmää tai kuumaa. Toisaalta nivelissä ja jänteissä on venytystä aistivia soluja. Tuntoaistin avulla saamme tietoa ympäristöstämme ja pystymme reagoimaan siihen. Venytystä aistivilla soluilla taas saamme tietoa omasta kehostamme ja esimerkiksi raajojen asennoista.

Paineeseen reagoivat reseptorit ovat iholla. Niiden avulla aistimme kosketuksen. Eniten näitä reseptoreja on sormenpäissä ja huulissa, vähiten selässä. Ihmisen sormet ovatkin erityisen kehittyneet tutkimaan ympäristöä. Tuntoaistin avulla voimme tehdä paljon asioita näkemättä.

Iholla on kylmää ja kuumaa aistivia reseptoreja. Aistimalla lämpötilan muutoksia ympäristössä ihminen paitsi suojautuu, myös säätelee kehonsa toimintaa. Tasalämpöisenä nisäkkäänä ulkoilman viiletessä täytyy lämpöä tuottaa enemmän ja haihduttaa sitä vähemmän. Jotta lämmönsäätely toimisi, tarvitsemme jatkuvasti tietoa ympäristön lämpötilan muutoksista.

Tuntoaisti mahdollistaa monet toiminnot ilman näköaistia. Voit esimerkiksi kirjoittaa tietokoneen näppäimistöllä, vaikka et näkisi sormiasi lainkaan. Tuolloin sormien nivelten venytystä aistivat reseptorit kertovat aivoillesi, missä asennossa sormet ovat. Muistista tulee puolestaan tieto siitä, missä niiden pitäisi olla, jotta tietyt kirjaimet löytyvät. Ihon painetta aistivat reseptorit puolestaan aistivat, milloin olet painanut näppäintä riittävän lujasti.

Pistekirjoituksessa kohokuviona näkyvät pisteet muodostavat oman kirjaimistonsa. Pisteiden korkeus on noin puoli millimetriä paperin muusta pinta-alasta. Pistekirjoitus on ollut sokeille ainoa tapa lukea. Nykyisin tietokoneilla on myös tekstinlukuohjelmia, jotka lukevat näytöllä olevan tekstin ääneen.

​

Ihon rakenne.