Lyhyt kotitalous

Valinnaisaineen tehtävä

Syventää 7. luokalla hankittuja ruokaosaamisen tietoja ja taitoja.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet

Edistetään kädentaitoja ja luovuutta sekä kykyä tehdä valintoja ja toimia kodin arjessa kestävän kehityksen mukaisesti. Oppimisympäristö mahdollistaa vuorovaikutteista toimintaa, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja osaamisen jakamista, tutkivaa ja soveltavaa opiskelua sekä työskentelyn arviointia. Työtavat valitaan siten, että tieto ja taito kietoutuvat yhteen ja tietoa sovelletaan käytäntöön.

Tukeen ja ohjaukseen liittyvät erityispiirteet

Eriyttämisen lähtökohtana ovat oppilaiden osaamistason mukaiset arkipäivän rakentumiseen liittyvät oppimistilanteet ja joustavat opetusjärjestelyt. Ohjauksella tuetaan oppilaiden kiinnostusta syventää ja laajentaa kotitalouden oppimista sekä luodaan valmiuksia siirtyä perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ja sen kautta kotitaloudellista asiantuntijuutta edellyttävään työelämään.

Arviointi

Kurssi arvioidaan numeroarvioinnilla, joka vaikuttaa 7. luokalla annettuun päättöarviointiin. Arviointi perustuu käytännön työtaitoihin, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin sekä tiedonhallintataitoihin. Kotitaloudessa arviointi on monimuotoista, ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat saavat palautetta taidoistaan toimia eri asiayhteyksissä ja toteuttaessaan kotitalouden tehtäviä.

Tavoitteet ja sisällöt vuosiluokittain

Kahdeksas luokka

Tavoite

Tavoitteeseen liittyvä sisältö

Syventää ja kerrata 7. luokalla opittuja ruoanvalmistusmenetelmiä sekä oppia erilaisten kotitalouskoneiden oikeaoppinen käyttäminen.

Ruoanvalmistus ja leivonta, kotitalouskoneiden käyttö

Hankitaan tietoa erilaisista ruokavalinnoista sekä syvennetään elintarviketietämystä mahdolliset paikalliset erityispiirteet huomioiden.

Erilaiset ruokavalinnat ja elintarviketietämys paikallisuutta hyödyntäen

Laajentaa 7.luokalla saatua tietämystä kalenterivuoden juhlista ja niihin liittyvästä tapakulttuurista sekä seurata ruoanvalmistuksen ja leivonnan trendejä.

Tapakulttuuri ja kalenterivuoden juhlat sekä ajankohtaisuus ruoanvalmistus- ja leivontakulttuurissa

Opitaan suunnittelemaan kodin talouteen liittyviä asioita sekä hallitsemaan kodin taloutta muun muassa ateriasuunnittelun avulla kestävä kehitys huomioiden.

Kodin talouden suunnittelu ja hallinta: Ateriasuunnittelu sekä kestävä kehitys