Oletko äänekäs päälle puhuja? Ryhmätöiden rautainen johtaja? Osallistut jokaiseen juhlakulkueeseen, olet kokkareiden kunkku ja yhteisösi aktiivinen tulenkantaja? Pärjäät varmasti oikein mainiosti! Vaikkakin ilman mitään perusteltua syytä, ja sinua hiljaisempien puurtajien kustannuksella.

Työmarkkinat suosivat äänekkäitä suurella pensselillä maalailijoita, hengenkohottajia ja mitä milloinkin markkinoivia myyntitykkejä – siis ekstrovertteja. Konttorisokkelon koloissaan hiljaa nakertavat pikkunisäkkäät eivät taas huou samaa vetovoimaa. Silti heilläkin voi olla tarvittaessa hyvät sosiaaliset taidot. Tai jopa muita, vielä tärkeämpiä taitoja! Introverttien heikohkoon markkinahintaan työpaikoilla vaikuttanee se, että he eivät ole sosiaalisesti päällekäyviä oman osaamisensa kuuluttajia tai aggressiivisen yhteisöllisiä sääntökirjansanelijoita. Työelämätutkimusten mukaan työnantaja rekrytoi työntekijöitä, joilla on ”hyvät sosiaaliset taidot”, mutta tuleekin palkanneeksi ulospäinsuuntautuneita esiintyjiä ja huomiohakuisia tilanhengittelijöitä. Ekstrovertti johtajatyyppi, raivokkain menestyjä, ei olekaan välttämättä sosiaalisesti lahjakkain. Onko se rento tuumailija sieltä viime kevään hikisestä tyhy-päivästä sosiaalisesti sutjakkaampi kanssakulkija työuurastuksen köli-iskuissa?

Tarvitsemme erakoita, yhteiskunnallisista aktiviteeteista vieraantuneita hylkiöitä, syrjäytyneitä, jotka kulttuurin rajamailta löytävät jotain uutta sanottavaa. He heijastelevat peilin lailla niitä, jotka puuhaavat yhteiskunnan etupaineissa, ajankohtaisissa kulttuurisissa projekteissamme. He voivat tehdä paljon sellaista, mihin aktiivinen työssäkäyvä vaalipanelisti ei jouda, ajatella sisäänpäin ja ulkopuolelta. Asian voisi toisaalta ilmaista termillä ”thinking outside the box”.

Tutkimukset indikoivat, että työtiimi toimii tehokkaasti, kun siihen kuuluu erilaisia persoonallisuustyyppejä. Siitäkin huolimatta vaikuttaa siltä, että varsinkin työelämä kaltoinkohtelee introversiota. Johto- ja asiantuntijatehtävät imevät itseensä äänekkyyttä kuin skidit pillimehua kuumeisena hellepäivänä. Työn hierarkkisuus ei ole välttämättä organisaation aiheuttamaa, vaan sosiaalisten suhteiden muodostamaa piiloista vaikuttamista, jossa etevimmät ulkotunteilijat virittelevät seittejään. Tuore aikuiskasvatustieteellinen tutkimus osoittaa, että työpaikkojen tasaiset vertaisten verkot tarvitsevat kohtuullista ”ylhäältä” johtamista. Se luo ainakin selkeyttä ja turvallisuutta työpaikan sosiaaliseen viidakkoon. Valtatyhjiössä ne, jotka valtaa haluavat, osaavat sen kyllä ottaa silloinkin, kun se ei heille kuulu. Ekstrovertit kermankuorijat osannevat täyttää tuon tyhjän tilan ennemmin kuin introvertit taikinanvatkaajat. Jäävätkö hiljaiset maton lakaisijoiksi, kun äänekkäät kävelevät punaisella matolla?

Ajatellaan sisäänpäin, ja ulkopuolelta

Ulospäinsuuntautuneisuus on perusoletus toivotusta persoonallisuudenpiirteestä, ainakin työelämässä. Mutta onko ulospäinsuuntautuneisuus todella niin suotavaa? Susan Cain kirjoittaa suositussa kirjassaan Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking (2012) kuinka introvertit tosiasiallisesti ylläpitävät yhteiskunnan rakenteita suulaiden aivomyrskyäjien sijaan. Introverttien osaaminen ja muu piilevä voimavara jäävät kuitenkin vaille tunnustusta, koska yhteiskunnassa arvostetaan kyseenalaistamattoman paljon esillä oloa ja julkisuutta. Onko kaikkien oltava julkisia ajattelijoita? Kysytään julkiselta ajattelijalta! Filosofi Richard Rorty (1931-2007) tekee teoksessaan Contingency, Irony, and Solidarity (1989) jaon julkisiin ajattelijoihin ja yksityisiin ajattelijoihin. Molemmista luokista löydämme ”merkittäviä päitä” joiden kulttuurinen vaikutus on ollut lähtemätön. Miksi ylipäätään erotella heidät toisistaan? Syy on siinä mihin heitä tarvitaan. Julkisten ajattelijoiden tehtävänä on auttaa yhteisten ajankohtaisten ongelmien kanssa. Sen sijaan yksityisiä ajattelijoita ei kannata vaivata tällaisilla, vaan heidän intellektuaalisena tehtävänään on luoda jotain sellaista, mitä kukaan ei ole aikaisemmin synnyttänyt, ja siten uudistaa ihmiskuntaa kehittämällä näkemyksemme laajuutta.

Maailmaa vieroksuvat tyhjäntekijät ovat tärkeitä. Eivät kaikki ei-niin-äänekkäät harkitsijat ole passiivisia huonosti voivia syrjäytyjiä, jotka ”kuluttavat tavallisen veronmaksajan rahoja”. Esimerkiksi tieteen historiasta löytyy myös runsaasti otteita syrjäytyneiksi luokiteltavista outolinnuista joiden rekrytoiminen olisi nykypäivänä haaste mutta jotka ovat ravisuttaneet maailmankuvaamme peruuttamattomasti. Vetäytyneet profeettamme huutelevat vuorelta silloin, kun näkevät ettei ihan kaikessa tässä julkisessa touhuilussamme ole järkeä. Hieman kotoisampi esimerkki: Pentti Linkolasta voimme olla montaa mieltä, mutta kukaan ei kiistä hänen vankkumatonta uskoaan flooran ja faunan tasapainottamisesta ihmiskunnan tappioksi. Tämäkin perifeerinen näkemys paineistaa kulttuurisen keskirinkimme piirtämään kehänsä uudelleen ja vahvemmin.

No joo, on niinkin, että maailma tarvitsee myös niitä jotka elävät ulospäin. Niitä, jotka muistavat mainostaa mitä hyvää olemme yhdessä tehneet ja miten saamme parhaan irti ihmisestä, vaikka tuolle hehkuttelulle saattaa välillä olla allerginen. Tarvitaan myös niitä jotka ottavat kiinni kanssaihmisistä, kantavat huolta, ettei korvaamaton elämä eristy ja ala kipuilla. Mutta mitäs me peruspuurtajat, jotka pysymme työelämässä tiukasti kiinni alavirittyneestä persoonallisuusviastamme huolimatta? Jos muistamme nauttia työpaikan sosiaalisista suhteista parhaan kykymme mukaan, vetää virrat täyteen oman kodin tai vaikka metsän rauhassa, niin Jorma Uotisen arvioin: ei ollut huono. Ihan jokainen oman maun ja kyvyn mukaan. Ja muista irtonainen lantio.

Jani Kukkola

Jani Kukkola on Jyväskylän Avoimen yliopiston aikuiskasvatustieteen ja kasvatustieteen yliopistonopettaja, porrasjakkarafilosofi ja amatööriastronomi, joka ei ole vielä hankkinut kaukoputkea. Hän on myös tehnyt merkittävän uran koiranomistajana ja yleisenä joomiehenä kotioloissa. Puhumaan Kukkola oppi noin 30-vuotiaana ja kävelemään hieman sitä ennen. Makuu- ja konttausasennot ovat edelleen suosikkeja. Toisinaan liian korkealentoinen diftongien käyttö saa miehen vieläkin hiljaiseksi.

Lähetä palautetta kirjoittajalle: jani.kukkola@jyu.fi

Pääkuva: Fotolia-kuvapankki; kirjoittajakuva: Martti Minkkinen

Edellinen | Palaa pääsivulle