EP-POM1

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Eeva Immonen

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurimmat oivallukset tältä opintojaksolta ovat liittyneet vahvasti historian ja yhteiskuntaopin toiminnalliseen oppimiseen. Demokerrat ovat olleet hyvin antoisia, koska niillä on oikeasti saanut käsityksen siitä, miten me opettajina voisimme itse toteuttaa toiminnalisia oppitunteja. Historian ja yhteiskuntaopin oppimistavoiteet ja laaja-alaisten oppimistavotteiden hyödyntäminen ovat myös jääneet hyvin mieleen ja olen ymmärtänyt, ettei historian opiskelun todellakaan tarvitse olla "perinteistä" opettajan luennointia, asioiden ulkoaopettelua ja tehtävien tekemistä luokassa.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Olisi kiva päästä pian tämän kurssin jälkeen toteuttamaan jotakin toiminnalista oppituntia, jotta asiat eivät jää vain ajatuksien tasolle. Jos siihen tulee mahdollisuus, käyttäisin aikaa tunnin suunnitteluun enkä vain tyytyisi opeoppaan esimerkkeihin tai kappaleen tekstin käsittelyyn.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Olisi kiva tietää, onko olemassa jotain materiaalipankkia tms., jota voisi opettajana hyödyntää. Vaikka toiminnalisia oppitunteja voi ja on kiva itse suunnitella, uskon, että tulevaisuudessa opettajana siihen ei ainakaan säännöllisesti olisi aikaa.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Yh:n osalla jäin pohtimaan, miten demokratiakasvatusta voitaisiin tuoda vielä selvemmin kouluympäristöön ja innostaa oppilaita aktiiviseen osallistumiseen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Ronja Laine

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Opintojaksolla opin paljon historiallisen tiedon luonteesta. Oivalsin erityisesti sen, että historian opiskelu ja opettaminen voi olla hyvin erilaista, kuin mihin itse olen kouluaikanani tottunut. Historian ei tarvitse olla vuosilukujen tai muiden asioiden ulkoa opettelua, vaan se voi olla kiinnostavaa ja motivoivaa. Historian opiskelussa voidaan hyödyntää paljon erilaisia toiminnallisia ja tutkivia työtapoja. Tämän kurssin demoilla sain paljon ideoita siihen, miten historian ja yhteiskuntaopin opetusta voisi käytännössä toteuttaa.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Historian ja yhteiskuntaopin opettajana haluan hyödyntää mahdollisimman paljon tutkivaa oppimista ja toiminnallisuutta. Opettajajohtoisten tuntien sijaan haluan osallistaa oppilaita toimimaan ja tutkimaan historiaan liittyviä asioita.

Mistä asioista tarvitsisit / haluaisit lisätietoa?

Haluaisin vielä enemmän tietoa siitä, miten tutkivaa historian opetusta voisi toteuttaa oppilaita motivoivilla ja heitä kiinnostavilla tavoilla. Haluaisin lisätietoa myös siitä, millaisia asioita alakoulun historian tunneilla käsitellään. Myös erilaisista materiaaleista ja muista historian ja yhteiskuntaopin opetukseen soveltuvista lähteistä olisi mukava saada lisää tietoa.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Haastavalta tuntuu vielä se, miten itse osaisin suunnitella ja toteuttaa esimerkiksi tutkivan oppimisen projekteja. Pohdin myös sitä, miten paljon opettajan työssä riittää aikaa tutkivan oppimisen kokonaisuuksien suunnitteluun ja valmisteluun.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Henna Uski

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurin oivallukseni on ehdottomasti ollut se, että historiaa voi opettaa paljon monipuolisemmin ja innostavammin, kuin esim. mitä minulla on omina kouluaikoina ollut. Lisäksi kurssilta on saanut paljon käytännön oppeja tutkivaan oppimiseen ja tuntien pitämiseen niin historian kuin myös yhteiskuntaopin tunneille. Näiden oppiaineiden ops:in tavoitteisiin tutustuessa oivalsin myös, että aineisiin liittyy paljon muutakin kuin pelkästään asioiden ns. ulkoa opettelua. Etenkin historiaempatia ja lähteiden kriittinen tulkinta ja vertailu on jäänyt mieleeni.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Haluan itse opettajana hyödyntää kurssin aikana käsiteltyä tutkivaa opettamista sekä toiminnallisuutta ja sitä kautta toivon mukaan innostaa ja motivoida oppilaita sisäistämään aineiden aihepiirejä.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Omina kouluaikana ei vielä alakoulussa ollut yh:n opetusta, joten koen, että minun tarvitsisi perehtyä vielä konkreettisemmin siihen, mitä kaikkea alakoulun luokilla aineeseen sisältyy ja miten sitä on mahdollista opettaa.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Ehkä vielä tällä hetkellä tuntuu haastavalta koittaa arvioida, minkä ikäisille oppilaille on mahdollista totetuttaa minkäkin tyylisiä tutkivan oppimisen projekteja. Lisäksi itse omien tutkivan oppimisen projektien keksiminen ja suunnittelu tuntuu vielä hieman vaikealta.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Liina

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurimmat oivallukseni ovat ehdottomasti liittyneet käsitykseen historiallisen tiedon luonteesta ja miten sen liittäminen osaksi opetusta on tärkeää. Olen oppinut uuden lähestymistavan historian ja yhteiskuntaopin opetukseen, johon läheisesti liittyy historiallisen tiedon luonteen ymmärtäminen ja sitä kautta uudenlaiset tavat opettaa, jotka eivät ole minulle itselleni entuudestaan tuttuja. Olen konkreettisesti demoilla huomannut, kuinka mielenkiintoista, innostavaa ja omaa ajattelua kehittävää historian ja yhteiskuntaopin opetus voi olla. 


Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Toivon, että pääsisin vielä harjoittelemaan ja oikeasti toteuttamaan tutkivan oppimisen keinoja käytännössä, jotta olisi mahdollista havannoida mitkä asiat opetuksessa toimivat ja mitkä eivät niinkään. Tarvitsen vielä käytännön kokemuksia esimerkiksi siitä, millaiset tehtävät ovat soveltuvia millekin ikäryhmälle ja millä tavalla opettajan tuen esimerkiksi ryhmäprosesseja tutkivan oppimisen tehtävissä. Haluan kuitenkin päästä eroon siitä käsityksestä ja tavoista, joilla olen itse saanut historian ja yhteiskuntaopin opetusta ja toteuttaa sitä uusilla tavoilla, joita olen opintojaksolla oppinut. 


Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Tarvitsen vielä paljon lisätietoa käytännön asioista oppimistehtäviin, simulaatioihin ja peleihin liittyen. Koen, että vielä on paljon kehitettävää siinä, millä tavalla luon ja mahdollistan mielenkiintoisia oppitunteja ja -materiaaleja oppilaille. Myöskin Hennan mainitsema yhteiskuntaopin oppimäärä alakoulussa on itselleni hyvin vieras, joten sen sisältöihin ja uudenlaisiin opetustapoihin minun on vielä perehdyttävä. 


Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Haastavalta tuntuu ehkä se, millä tavalla oppilaiden osaamista arvioidaan toiminnallisessa oppimisessa. Kuten demokerroilla olemme puhuneet, tärkeää on kehittää omaa ajattelua ja tulkinnan taitoja ja kuten luentopätkällä käydyssä esimerkkikoeessakin näitä taitoja oppijoilta harjoitettiin. Tällä hetkellä koen, että kun kyde on oppijan omasta ajattelusta ja tulkintojen muodostamisesta, eikä tarjolla ole mustavalkoisesti oikeita ja vääriä vastauksia, on myös oppimisen ja esimerkiksi tämänkaltaisten kokeiden arviointi vielä melko vierasta. Myös demokratiaopetuksen toteuttaminen koulussa jäi kiinnostamaan ja siitä haluan oppia tulevaisuudessa lisää. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Eeva Vahantapohja

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä? 

Suurin oivallukseni opintojakson aikana on ehdottomasti ollut se, kuinka monipuolista ja kiinnostavaa historian ja yhteiskuntaopin opetus voi olla verrattuna useisiin omiin kokemuksiini. Olen myös oppinut todella paljon historian tiedon luonteesta. Myöskin OPS:in tavoitteet saivat aikaan paljon oivalluksia siitä, että historian ja yhteiskuntaopin tavoitteet ovat niin monipuolisia, eivätkä vaadi esimerkiksi pelkkää vuosilukujen ja henkilöiden ulkoaopettelua. 

 
- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön? 

Tulevaisuudessa haluaisin omassa opetuksessani hyödyntää paljon tutkivaa oppimista erilaisilla menetelmillä, sekä välttää sellaista historian opetusta jota olen itse peruskoulussa saanut. Toivoisin myös, että onnistuisin herättelemään oppilaiden innostusta näihin oppiaineisiin. 

 
- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa? 

Olisi kiva saada esimerkkejä ja lisätietoa siitä, millaisia tutkivan oppimisen projekteja ja tehtäviä on oikeasti teetetty alakoululaisille, sillä vaikka haluaisinkin paljon tutkivaa oppimista tulevaisuudessa hyödyntää, tuntuu vaikealta hahmottaa, että millaisiin tehtäviin alakoululaisilla on realistisesti valmiuksia. 

 
- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää? 
 Arviointi tuntuu vielä haastavalta, vaikka esimerkiksi tähän tehtävään liittyvällä tallenteellakin siitä puhuttiin. Moniin aiheisiin ei ole suoraan oikeita ja vääriä vastauksia ja oppilaiden ajattelun taitoja arvioidessa tuntuu jotenkin vaikealta arvioida siten, että arviointi on varmasti tasa-arvoista, jos vastauksia ei ns. Voi tarkistaa oikeiksi tai vääriksi. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

anni.gustafsson

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Olen oivaltanut opintojaksolla paljon siitä kuinka paljon eri tapoja historiaa ja yhteiskuntaoppia on opettaa. Oivallukset ovat liittyneet siihen että voin opettaja omalla toiminallani innostaa ja aktivoida oppilaita myös näiden aineiden parissa ja kuinka tärkeää se onkaan. Olen myös saanut paljon käyttöön tutkivan oppimisen menetelmiä ja lähtökohtia miten ja mistä sitä voi lähteä rakentamaan esimerkiksi osaksi oppitunteja. Olen myös oivaltanut lähteiden merkityksen ehkä jollain uudella tavalla. Lähteistä ja niiden asemasta historian sekä yhteiskuntaopin kannalta olen oppinut paljon uutta. Opintojakson oivalluksena tuli myös juuri yhteiskuntaopin sisällöt ja tavoitteet ja niiden tärkeys jo alakouluun vietynä. 

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Käytännössä oivalluksia pääsee toteuttamaan tulevaisuudessa kokeilemalla näitä uusia tapoja opettaa ja lisätä omaan opetukseen tutkivaa oppimista opintojaksolla opituilla tavoilla. Aajattelen että moni oivalluksista näkyy omissa asenteissani historian ja yhteiskuntaopetuksen opettamiseen liittyen. Voin itse motivaatiollani ja suunnittelulla toteuttaa monia näitä oivalluksia käytännössä kouluympäristössä.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Koen, että yhteiskuntaopin opetus alakoulun puolella on itselleni kurssin asioista vierain. Kun itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta saadustakaan opetuksesta on vaikeaa luoda ajatusta siitä mitä yhteiskuntaopin opetus vaatii ja miltä se konkreettisesti voisi näyttää alakoululaisen tasolla. 

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Kaikkien historian ja yhteiskuntaopin sisältämien tavoitteiden ja sisältöjen saavuttaminen. Monet tavoitteet tuntuvat hyvin haastavilta ja suurilta kokonaisuuksilta. Niiden saavuttamiseksi on tehtävä hyvin suunnittelua ja mietittävä kokonaisuuksia laaja-alaisella tasolla. 

Koen ehkä myös haastavaksi ajatukset omista taidoistani luoda koulun arjessa oikeanlaisia tutkivan oppimisen tehtäviä. Tutkivan oppimisen periaatteet ovatkin hallussa mutta erilaiset toteutustavat, käytäntö ja materiaalit tuntuvat vielä haastavilta saavuttaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Kaisu Kundt

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Helposti ajatellaan, että historia on jotain, mikä on tapahtunut kauan sitten. Kuitenkin historiaa muodostuu joka hetki. Se mikä juuri äsken tapahtui, on nyt jo historiaa. On vaikeaa käsittää, ettemme voi tietää täysin varmasti, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Kaikki tietomme perustuu aina tulkintaan. Historiaa voidaan tarkastella saatavilla olevien lähteiden kautta, lähteitä voi olla paljon tai vähän ja näkökulmat voivat vaihdella suuresti sen perusteella, millaista lähdeaineisto on, kuinka aineisto on säilynyt ja kenelle se on alunperin kirjoitettu tai muulla keinoin tuotettu.

Suurin oivallukseni on varmasti siitä huolimatta tutkivan oppimisen opetustyyli, jossa ei keskitytä niinkään itselleni tuttuun henkilöiden ja valtioiden nimien sekä vuosilukujen opetteluun, vaan on esimerkkitehtävien myötä eläydytty jonkun historiallisen pulmatehtävän ratkomiseen. Historiallisen empatian tunteminen auttaa konkreettisesti ymmärtämään menneisyydessä eläneiden ihmisten sillä hetkellä käytössään olevan tiedon mukaan tehtyjä ratkaisuja. Jälkiviisaana on helppoa olla jotakin mieltä, mutta heidän asemaansa asettuminen avaa ajattelua eri tavalla. Heistäkin moni olisi voinut tehdä erilaisia päätöksiä, jos heillä olisi ollut nykytietoa saatavilla. Tunnetason kokemuksen myötä demojen historiasisällöt ovat jääneet erityisellä tavalla mieleen, jopa ne vuosiluvut.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Historian opettajana pyrkisin pois oppikirjan orjuudesta ja kohti elämyksellisempää opetustyyliä. Tutkiva oppiminen sopii mielestäni erityisen hyvin juuri historian opiskeluun. Pakopelien tekeminen ainakin joihinkin aihepiireihin olisi itsellekin mieluista pohdittavaa. Pienemmilläkin projekteilla saa elävöitettyä historian opetusta. Myös MOK-kokonaisuuksiin historian ja myös yhteiskuntaopin sisällöt sopivat loistavasti. Näitä on joka viikkoisessa opetuksessa mahdollista yhdistää helposti esimerkiksi äidinkieleen, musiikkiin ja kuvataiteeseen, miksei matematiikkaankin.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Ylipäätään alakoulun historia on unohtunut vuosikymmenten saatossa. Omien lasten kanssa on parhaillaan hyvä hetki kerrata 5. ja pian 6. luokan sisältöjä. Myös yhteiskuntaoppia tulee sivusta seurattua 4. luokan ja 5. luokan osalta. Kyselen paljon heidän opettajiensa opetustyyleistä ja poimin sieltä ideoita korvan taakse. Historian opiskelu näyttäytyy onneksi monimuotoisempana heidän opiskelussaan kuin mitä omana aikanani. Videomateriaalia ja musiikkia käytetään enemmän opiskelun tukena. Kokeilun kautta varmasti oppii, mikä toimii millekin luokka-asteelle.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Ajan löytäminen tutkivan oppimisen kokonaisuuksien valmisteluun. Ryhmätyössäkin aiheeseen perehtyminen ja olennaisten asioiden löytäminen veivät aikaa. Sen jälkeen punainen lanka kyllä rupesi löytymään ja tekeminen oli mukavaa. Toiminnallisuutta voi toteuttaa varmasti monella tapaa ja erilaisilla ratkaisuilla. Toivottavasti tulevassa työyhteisössä on sellainen yhdessä tekemisen kulttuuri, että materiaalia tehtäisiin yhteisesti jaettavaksi.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Alma Nissinen

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurimmat oivallukseni tällä opintojaksolla liittyvät siihen, kuinka olen itse oppilaana kokenut historian ja yhteiskuntaopin opetuksen, ja kuinka erilaista se voisi ja ehkä pitäisikin olla. Opintojakson aikana olen kokenut motivoivia, toiminnallisia ja tutkivia tapoja oppia, joista on varmasti paljon käytännön apua myös tulevaisuudessa opettajana. Olen ensimmäistä kertaa alkanut pohtimaan historiallisen tiedon luonnetta ja oppinut siitä paljon uutta. Tärkeimpänä asiana olen ymmärtänyt ettei historian opiskelun tarvitse olla tylsää vuosilukujen ulkoaopettelua, joka ei loppupeleissä edes palvele tarkoitustaan. 

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?


Haluaisin tulevaisuudessa opettajana tehdä historian ja yhteiskuntaopin opiskelusta oppilaille mahdollisimman mielekästä ja motivoivaa. Tässä auttaa toiminnallisuus ja tutkiva ote, jotka myös vaativat enemmän aikaa opetuksen suunnittelulle. Koen kuitenkin, että suunnitteluun käytetty aika palkitsee siinä vaiheessa, kun huomaa oppilaiden oman ajattelun lähteneen liikkeelle ja todellisen ymmärtämisen teemoihin liittyen.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?


Opintojaksolla olen saanut jo joitakin käytännön esimerkkejä tutkivasta ja toiminnallisesta oppimisesta, mutta olisi kiva tietää, onko olemassa esimerkiksi jokin sivusto, josta voisi löytää oppimiskokonaisuuksia käytettäväksi sellaisenaan opetuksessa. Lisäksi yhteiskuntaoppi ja sen sisällöt alakoulussa ovat vielä hieman tarkastelun tarpeessa.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Tuntuu haastavalta miettiä, millaisia asioita ja etenkin miten opettajana tulisi arvioida, jos toteuttaa esimerkiksi tutkivan oppimisen kokonaisuuden oppilaille. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Emilia Autio

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurimmat ovaillukset tällä opintojaksolla ovat liittyneet historian monipuolisuuteen ja mielenkiintoisuuteen erityisesti siitä näkökulmasta kuinka sen voi tuoda oppilaillekin esiin. Omat historian tunti muistot ovat toisinaan korostaneet hieman epämotivoivaa toimintaa ja näin olen tunnistanut itsessäni tietynlaisia mieltymyksiä historian opiskelua kohtaan. Näistä monet ovat hieman negatiivissävytteisiä, mutta käsitykseni niistä on muuttunut tämän opintojakson aikana. Ymmärrys historian opetuksen erilaisista mahdollisuuksista on korostunut ja samalla peitonnut omien koulukokemusten kautta tulleet ennakko asenteet.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Käytäntöön lähden viemään avointa mieltä tutustuessa aihepiireihin ja pitäen mielessä opintojakson aikana tulleita oivalluksia sekä työskentelytapoja. Pyrin toiminnallani innostamaan oppilaita ja oppimaan heidän kanssaan sekä ottamalla kehitysideoita vastaan ja kuuntelemalla heidän ajatuksiaan muutenkin. Haluan myös hyödyntää omaa historian tunti kokemusta ja pohtia niitä asioita, jotka aiheuttivat siihen negatiivisen leiman ja kuinka tämän leiman asettamista omille oppilaille pystyisi välttää. Historia on erittäin kiehtova aine ja sen ymmärtäminen auttaa monessa kohtaa, siksi haluaisinkin toimia opettajana, joka pystyy ylläpitämään ja tukemaan oppilaiden kiinnostusta opetuksellaan.


Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?


Monet historian tapahtumat ovat kertaamisen vähyyden vuoksi unohtuneet. Ihan oman mielenkiinnon, että mahdollisesti laadukkaamman opetuksen vuoksi haluaisin niitä kerrata sekä syventää tietämystä mikä kertaamisen jälkeen heräilee. Kuitenkin erilaisia toimintatapa esimerkkejä vielä kapailisi ja uskonkin, että niitä saa kun esittelemme toisille ryhmille projektejamme. Niitä myös varmasti oppii pitkin uraansa ja kokeilemalla.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Ensimmäisenä mieleen tulee tutkivaoppiminen ja konkretian tuominen oppimisen tuoksi. Projektit vaativat toisinaan paljon aikaa ja jotta ne ovat hyödyllisiä ja toimivia on tärkeää ne suunnitella hyvin. Toki nämä asiat konkretisoituvat vasta ehkä työssä, kun tuntee ryhmänsä ja osaa suunnitella kokonaisuuksia heidät tuntevana opettajana, sillä kaikille ryhmille ei sovi samanlaiset toimintatavat. 

Arviointi on myös toinen hieman askarruttava asia. Tallenteella tulkin oivallisia vinkkejä, mutta epävarmuutta näin ajateltuna aiheeseen vielä liittyy. Tämänkin uskon selkeytyvän enemmän itse työn ohessa. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Aada Kähönen

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Tällä opintojaksolla olen oivaltanut vahvasti, kuinka monipuolista historianopetus on ja kuinka siitä voi saada oppilaille innostavaa tai jopa jännittävää. Olen myös oivaltanut, että historia tieteenä on vahvasti ihmisten tulkintaa, eikä niinkään täysiä totuuksia tapahtumista. 

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Vien kurssin asioita käytäntöön hyödyntämällä oppimaani, että voin suunnitella monipuolisia ja mielenkiintoisia oppitunteja historian ja yhteiskuntaopin tunneille. Uskon, että ryhmämme tutkivan oppimisen tehtävistä saa paljon konkreettisia vinkkejä monipuolisiin tunteihin ja vetäisin tällaisen tutkivan oppimisen tehtävän luokalle todella mielelläni. 

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Yhteiskuntaopin puoli alakoulussa on vielä hieman epäselvä itselle, sillä omana kouluaikanani en ole sitä alakoulussa opiskellut ja omaa kokemusta ei löydy.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Mietityttää, kuinka paljon resursseja ja suunnittelua tällaisen tutkivan oppimisen tehtävän järjestäminen oppitunnille vaatii ja tuntuisiko tällaisen vetäminen kouluarjessa uuvuttavalta. Uskon kyllä, että jos oma kiinnostus asiaan löytyy, ei asiaa tarvitse miettiä ja tunti voi antaa itsellekin paljon. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Niina Nurro

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Historiaa ja yhteiskuntaoppia pystyy opettamaan monipuolisilla, oppilaiden osallistumista lisäävillä tavoilla. Oma kokemus historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta on todella erilainen verrattuna kurssin aikana esiin tulleisiin tapoihin. Elämykselliset ja toiminnalliset tavat olisivat varmasti lisänneet omaakin kiinnostusta oppiaineiisin ala- ja yläkouluajoilla.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Haluan korostaa omassa opetuksessani toiminnallisia ja monipuolisia opetustapoja. Kurssin aikana on tullut useita eri esimerkkejä toiminnallisuudesta, joita tulen varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa. Haluan saada oppilaat kiinnostumaan oppiaineista ja luoda onnistumisen tunteita oppitunneilla. Perinteinen kirjasta opettaminen ei mielestäni usein mahdollista onnistumisen ja positiivisten kokemusten syntymistä, jonka takia monipuolisemmat opetustyylit ovat parempia.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Haluaisin vielä enemmän lisätietoa erilaisista toiminnallisista työtavoista.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Voi olla haastavaa vielä hahmottaa, millaiset harjoitukset sopivat tietynikäisille oppilaille.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Susanna Perttilä

Omat kokemukseni historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta keskittyvät pääsääntöisesti opettajajohtoisuuteen ja asioiden muistamiseen, joten ennen opintojaksoa käsitykseni näiden oppiaineiden opetuksesta perustui tähän. Opintojakso on kuitenkin avartanut ymmärrystäni siitä, että historian ja yhteiskuntaopin oppiaineista voi tehdä oppijoille mielekästä ja innostavaa sekä tarkoituksena on oppia oppisisältöjen lisäksi monia laaja-alaisia taitoja, kuten tulkintojen ja mielipiteiden muodostamista sekä lähteiden tarkastelua. 

 

Opettajana haluan pyrkiä toteuttamaan opetustani tutkivan oppimisen periaatteiden ja oppijalähtöisyyden mukaisesti, jotta opetus olisi motivoivaa ja osallistavaa. Opintojaksolla esitetyt tehtävät antoivat hyviä ideoita siihen, millaista opetusta voisin itse toteuttaa. Historian ja yhteiskuntaopin pedagogiikkaan syventymisessä voisin hyödyntää opintojakson kirjallisuutta.  Myös englantilaiseen historian opetukseen perehtyminen antaisi paljon näkökulmia tutkivan oppimisen toteuttamisen kehittämiseen. Lisäksi tallenne historian tekstitaitojen arvioinnista herätti ajattelemaan, kuinka myös perinteinen koe on mahdollista toteuttaa tutkivan oppimisen tavoin.

 

Minua jäi kiinnostamaan erityisesti yhteiskuntaopin opettaminen, joten siihen liittyvistä opetuskeinoista, kuten oppijoiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä, olisi mielenkiintoista oppia lisää. Myös historiallisen empatian sekä monilukutaidon opettamiseen haluaisin perehtyä paremmin. Ylipäätään haluaisin nähdä erilaisia tutkivan oppimisen opetustapoja ja materiaaleja, jotta osaisin paremmin suunnitella ja toteuttaa niitä myös itse. Jäin pohtimaan erityisesti tutkivan oppimisen käytännön toteutusta: kuinka tutkivassa oppimisessa ehtii käymään kaikki opetettavat sisältöasiat läpi, riittääkö oma aika tällaisten laajojen projektien toteuttamiseen sekä soveltuuko tutkiva oppiminen kaikille oppijoille, myös tuen tarvitsijoille. Uskon, että nämä asiat hahmottuvat kuitenkin parhaiten vasta itse työssä, kun opetusta pääsee todellisuudessa toteuttamaan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Elina Niemi

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurimpia oivalluksia tällä kurssilla on ollut havaita muutos historian opetuksessa, joka vielä omina kouluaikoinani perustui vuosilukujen ja tapahtumien ulkoa opetteluun. Sen sijaan nykypäivän historian opetus antaa mahdollisuuden elämyksellisyyteen ja historialliseen empatiaan, jossa korostuvat myös tutkiva oppiminen, ajattelun taidot sekä tiedon tulkinnallisuus, mutta myös vuorovaikutustaidot ja keskustelut. Nämä antavat oppilaalle mahdollisuuden palata menneeseen sekä kysyä ja ihmetellä sen ajan päätöksiä ja ratkaisuja suhteessa nykypäivään sekä tulevaisuuteen, jolloin oppilaille alkaa muodostua kuva historian tiedon luonteesta.

Yhteiskuntaoppiin liittyen isoin oivallukseni oli se, kuinka sitä opetetaan jo alakoulussa perustuen nimenomaan vuorovaikutuksellisten keinojen, elämyksellisyyden ja toiminnallisuuteen, joissa hyödynnetään erilaisia menetelminä mm. simulaatioita, väittelyitä ja draamaa. Oivalsin myös, että yhteiskuntaoppiin liittyy myös useita laaja-alaisia tavoitteita ja oppiaineena se onkin mielestäni sellainen, johon pystyy yhdistämään herkemmin niitä kuin esimerkiksi joihinkin toisiin oppiaineisiin. Asioita opetellaan paljon käytännön kautta ja siten oppilaat myös saavat kokemuksia myös erilaisista vaikuttamisen keinoista.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Lähden rohkeasti kokeilemaan tutkivan oppimisen, elämyksellisyyden, toiminnallisuuden ja erilaisia vuorovaikutuskeinoja sekä historian että yhteiskuntaopin opettamisessa. Vaikka alkuun se voi viedä aikaa jo ihan siitäkin syystä, että omakohtaiset kokemukseni ovat olleet niin erilaisia, mutta uskon, että jo muutaman kerran kokeiltuani huomaan mikä toimii ja mikä ei ja paljon siihen vaikuttaa myös oppilaiden ikä- ja kehitystasot, jotka tulee myös ottaa ensisijaisesti huomioon eriyttämistä unohtamatta. Yhtä lailla myös arvioinnin kohdalla haluan kokeilla erilaisia tapoja, kuten videollakin esitelty esimerkki tekstitaitojen arvioinnista.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Koen tarvitsevani vielä aikaa perehtyä sekä historian, että yhteiskuntaopin tavoitteisiin ja sisältöihin alakoulussa. Lisätietona olisi hyödyllistä saada tietää, onko jossain olemassa esimerkiksi valmiita elämyksellisyyttä, kokeilevaa oppimista hyödyntäviä materiaaleja, joita voisi käyttää joko sellaisenaan tai muokata itselleen sopivaksi.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Ei tosin selkeältä, mutta haastavalta tuntuu vielä se, miten oppilaille saadaan muodostumaan kuva historiallisesta kokonaisuudesta, eikä vain yksittäisistä tapahtumista, josta on ollutkin puhetta historian opettajien keskuudessa. Selkeämmäksi sitä saa varmasti historian opettajana pitämällä huolen siitä, että oppilaille tuodaan selkeästi esiin myös runkoa ja ajankulkua, kuten useissa oppikirjoissakin on nähtävissä erilaisina kuvina, joissa näkyy esimerkiksi eri aikakausien ja tapahtumien järjestys.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Kiira Paukkeri


- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurimmat oivallukseni ovat olleet se, että se miten koulussa historiaa opetetaan ja mitä asioita siellä painotetaan ei ole koko totuus historiasta ja sen opetuksesta. Kuten artikkelissa The big six historical thinking concepts tuodaan esiin, että kaikki tarinat, joista kerromme menneessä muodossa tai mitä on tapahtunut on historiaa.

Suuria oivalluksia ovat olleet myös ajatukset vaikuttamisesta ja ajatus siitä, että eivät oppilaat lähde äänestämään suoraan äänioikeuden saatuaan, jos heillä ei ole minkäänlaista kokemusta vaikuttamisesta tai siitä, että heidän mielipiteillään on vaikutusta. Opettajalla ja koululla on iso rooli tässä. Opettajalla on mahdollisuus luoda oppilaille kuva siitä, että heidän mielipiteitään arvostetaan ja näin luoda kuvaa myös siitä, että kannattaa äänestää ja jokaisella äänellä voi vaikuttaa. Lisäksi se, että vaikuttaminen ei ole vain äänestämistä, vaan kannustaa opettajana oppilaita vaikuttamaan monella tavalla ja tuoda ilmi sellaisiakin vaikuttamisen tapoja, jotka eivät tunnu niin vierailta, kuten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuva vaikuttaminen. Toisaalta vielä yksi vaikuttamiseen liittyvä oivallus opintojaksolta on se, että on hyvä ja tärkeä tunnistaa ne mediat ja tavat, joilla minuun yritetään vaikuttaa. Näitä saattaa olla esimerkiksi videoissa yhteistöin tai sitten piilomainontaa artikkeleissa.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Koska opettajalla on suuri merkitys siinä, että minkälaisia asoioita oppitunneilta muistetaan ja opitaan, tulee opettajana pohtia tavoitteita ja sitä, miten näitä tavoitteita saavutettaisiin. Onko se esimerkiksi pitämällä pistareita tärkeistä vuosiluvuista tai ihmisistä vai näyttelemällä jokin tärkeä histprian tapahtuma, jossa oppilaat eläytyvät omaan rooliinsa. Keskeistä onkin pohtia toimintatapoja tavoitteiden kautta ja pyrkiä luomaan innostavia tapoja opettaa. 

Järjesttämällä esimerkiksi feikkivaalit tai kirjoittamalla luokan yhteinen vetoomnus jostain tärkeästä asiasta, ovat esimerkkejä siitä, miten näyttää oppilaille kokemusta vaikuttamisesta. Tässä on opettajana tärkeää antaa kokemus vaikuttamisesta arkisemmissakin asioissa, kuten tunnin kulun suunnittelussa. Oppilaat saavat kokemuksen siitä, että heitä kuunnellaan ja heidän mielipiteillään on merkitystä, kun opettaja kysyy ja toimii oppilaiden haluamallaan tavalla aina välillä. 

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Haluaisim tietää vielä enemmän joistain tutkivan oppimisen opetustavoista, ja esimerkiksi jostain nettisivusta, jonne olisi koottu erilaisia toimintatapoja historian aiheiden käsittelyä varten.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Monet käytännön asiat tuntuvat haastavilta näissä opetustavoissa, kuten esimerkiksi se, että minkä verran varata aikaa ja toisaalta minkä verran on käytettävänä aikaa erilaisille tutkivanoppimisen menetelmille tietystä aiheesta. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Valpuri Laitinen

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Ehkä suurin oivallukseni on liittynyt siihen, millä tavalla historiaa ja yhteiskuntaoppia voidaan opettaa. Esimerkiksi tarinallisuuden ja draaman tuominen opetukseen herättää kiinnostusta aivan eri tavalla kuin perinteinen, kirjapohjainen opetus.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Haluaisin kartuttaa omia historian taitoja, mutta myös mm. draamakasvatuksen taitoja, jotta voin nämä yhdistäen antaa laadukasta ja monipuolista opetusta.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Tunnen, että tarvitsisin lisätietoa historian suurista tapahtumista sekä varmuutta koko oppiainetta kohtaan. Siten voisin suuremmalla itsetunnolla opettaa näitä asioita ja kokisin myös itse motivaatiota aiheeseen.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Tutkivan opettamisen malli itsessään on selvä, mutta käytännön toteutus tuntuu vielä epäselvältä. Muun muassa epävarmuutta herättää ajan ja taidon löytäminen tutkivan opetuksen toteuttamiseen, sekä oppilaiden osaamisen arviointi siinä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Kaisa Vermeij

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurin oivallukseni koskee yleisesti sitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetus voi olla ja mihin siinä tähdätään. Esimerkiksi nykyisen OPSin mukaisessa historian opetuksessa pääpaino ei ole ns. sisällöllisissä kysymyksissä saati niiden ulkoa muistamisessa koe tilanteessa. Historian tiedon luonne, lähteiden tulkinta ja kriittinen arviointi, sekä historiallisen ajattelun ja historiallisen empatian kehittyminen eivät olleet minulle entuudestaan kovin tuttuja. Ne eivät myöskään tulleet minulle ensimmäisenä mieleen historian opetuksesta ennen tätä opintojaksoa.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapaamiskerralta minulle jäi päällimmäisenä mieleen esimerkit siitä, miten oppilaat ovat saaneet mahdollisuuksia vaikuttaa koulussa ja toisaalta myös vastakkaiset kokemukset, joissa oppilaiden aloitteet oli lytätty. Koulu instituutiona sisältää valtarakenteita ja opettajan ja oppilaan välinen valta-asetelma jäi yhtenä keskeisenä kysymyksenä mieleeni. Oman vallan ja vaikuttamisen tiedostaminen opettajana tuntuu aiheelta, johon toivon palaavani usein harjoitteluissa, töissä ja aina ollessani vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Yhtenä konkreettisena ideana haluaisin pitää joskus tulevaisuudessa oman luokkani kanssa viikkokokouksia, joissa oppilaat saisivat harjoitella aloitteellisuutta, mielipiteiden ilmaisemista ja perustelua, neuvottelutaitoja sekä ongelmanratkaisua yhdessä. Oppilaat saisivat myös aidosti osallistua ja vaikuttaa kehitystasonsa mukaisesti. Tällaisessa viikkokokoustoiminnassa toteutuisi mielestäni hyvin monet OPSin laaja-alaisen oppimisen tavoitteista. Sen kautta oppilaat saisivat mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa heidän arjessaan keskeisiin kysymyksiin. Oman luokan viikkokokoukset voisivat toki myös johtaa laajempiin yhteistyöprojekteihin niin koulun sisällä tai paikallisten toimijoiden kanssa kuin kansallisella tai kansainväliselläkin tasolla.

Toisena käytännössa toteutettavana asiana mieleeni jäi median seuraaminen ja ajankohtaisten kysymysten käsitteleminen oppilaiden kanssa. Se ei tunnu minusta vielä kovin helpolta, mutta se voisi olla todella antoisaa ja motivoivaa ja harjoittaisi todella oleellisia taitoja.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Historian ja yhteiskuntaopin sisältötietouteen en ole vielä tämän opintojakson aikana kovin laajasti ehtinyt perehtyä, mutta kurssi on antanut motivaatiota ja hyviä näkökulmia lähteä kehittämään myös sitä osa-aluetta.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Pois oppiminen: vaikka OPSin mukaisen opetuksen periaatteet ovat minusta selkeitä, on minun tehtävä töitä voidakseni täysin omaksua sen lähestymistavan opetuksen suunniteluun, toteutukseen ja arviointiin. Opetussuunnitelman kuvaamassa historian opetuksessa pääpaino on historiallisen ajattelun kehittymisen tukemisessa ja sen arvioinnissa. Sisältö toki kulkee tiiviisti tämän rinnalla mukana. Omilta peruskoulu- ja lukioajoiltani olen kuitenkin saanut mallin enemmänkin sisältötiedon opettelusta ja kokeissa ulkoa muistamisesta. Koenkin, että vaikka nykyisen OPSin periaate historian opetuksen painotuksesta on periaatteessa selkeää, on minulla työtä tehtävänä, jotta opin pois saamieni mallien mukaisesta opettamisen, oppimisen ja arvioinnin tavasta. Tämä opintojakso on toiminut hyvänä herättelijänä ja innostajana omien käsitysten ja ajattelutapojen tarkastelulle ja pohjana näiden periaatteiden soveltamisen tietoiselle harjoittelemiselle.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Aino Elina Välikauppi

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurin oivallus tällä opintojaksolla on ollut se, että historiaa ja yhteiskuntaoppia voidaan opettaa monilla erilaisilla tavoilla ja opetusmenetelmiä käyttäen. Etenkin historian opetuksesta minun käsitykseni on muuttunut hyvin paljon. Opintojaksolta on saanut myös käytännön eväitä sekä inspiraatiota tutkivaan oppimiseen. Lisäksi olen ymmärtänyt ja oppinut tiedostamaan sen, että opettaja ei voi tietää kaikkea tietystä oppiaineesta, eikä se ole olennaistakaan. Tärkeää on, että opettaja itse sanoo, ettei tiedä, jonka jälkeen asiaa voidaan selvittää yhdessä oppilaiden kanssa.

 

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Tulevaisuudessa opettajana haluaisin omaan opetukseen ottaa käyttöön toiminnallisia ja tutkivan oppimisen elementtejä. Tarkoituksena on välttää sellaista historian opetusta, jota olen itse saanut, eli perinteisesti yksittäisiä irrallisia asioita oppikirjan kautta. Toki oppikirja on varmasti hyödyllinen ja sitä suotavaa käyttää, mutta oppikirja on vain yksi väline, eikä se sanele koko opetusta.

 

Mistä asioista tarvitsisit / haluaisit lisätietoa?

Haluaisin lisätietoa siitä, miten konkreettisesti tutkivaa oppimista ja eri projekteja voisi eriyttää. Esimerkiksi materiaalia on voi olla suhteellisen helppo eriyttää oppilasta kohden, mutta kaipaisin esimerkkejä toiminnallisesta eriyttämisestä (esim. näytelmäprojekteissa tms.)

 

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Arviointi tuntuu vielä haastavalta (etenkin erilaisten projektien arviointi). Toki tämä varmasti selkenee sitten joskus, kun on töissä ja toteuttaa arviointeja.

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Johanna Jämsén

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Tällä opintojaksolla suurimmat oivallukseni on ollut se, että historian opettaminen voi olla aivan erilaista, kun mitä olen ajatellut ja millaista itse saamani historian opetus on ollut. Demojen esimerkkitehtävät olivat todella mielenkiintoisia ja opettavaisia, ja pohdin, että haluaisin itse opettaa joskus historiaa samalla tavalla. Olen oivaltanut myös sen, että toiminnalliset ja tutkivat työtavat niin historiassa kuin yhteiskuntaopissakin ovat hyvin motivoivia, ja niiden avulla voi herätellä oppilaissa kiinnostusta oppiainetta kohtaan yleisestikin. Tämä on mielestäni tärkeä asia jokaisessa oppiaineessa – kuinka saada oppilas kiinnostumaan siitä. Ilman omaa kiinnostusta ja motivaatiota oppiminen ei välttämättä ole niin hyvää kuin se voisi olla.


- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Jos/kun tulevaisuudessa pidän historian tunteja, haluan ehdottomasti yrittää jotain tutkivan oppimisen työtapaa. Suunnitellessamme ryhmätyönä historiallista pakohuonetta haaveilimme siitä, että saisimme oikeasti kokeilla sitä oppilailla. Tällöin myös näkisi, mikä omassa työssä toimii ja miten sitä voisi kehittää edelleen.


- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Haluaisin lisätietoa siitä, mistä voisi löytää valmiita tehtäviä/materiaaleja tutkivaa oppimista varten. Haluaisin myös kerrata historian ja yhteiskuntaopin sisältöjä, joita alakoulussa käsitellään. Yhteiskuntaoppia itselläni ei ole ollut alakoulussa ollenkaan, joten erityisen kiinnostavaa olisi selvittää, millaisia asioita siellä käsitellään.


- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Haastavalta tutkivan oppimisen näkökulmassa on ajankäyttö. On onneksi olemassa valmiita tehtävätyyppejä ja materiaaleja, eikä tutkivan oppimisen tarvitse olla työlästä. Tehtävien suunnitteluun ja materiaalin tekemiseen voi kuitenkin saada käytettyä hyvin paljon aikaa, ja tuskin opettajan työtä tehdessä on sellaiseen oikeasti aikaa. Haastavalta tuntuu siis ajatus tutkivan oppimisen integroimisesta opetustyöhön ilman, että siitä tulee liian työlästä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.